Suunnittelu
Tänään jatkettiin suunnitteluteemalla. Kävimme läpi kevään kalenteria, puheita ja asioita. Tiimi on jälleen kerran tehnyt erinomaista työtä.
Matkakalenterin rytmitys pääsiäiseen on kärjistäen: viikko reissussa, viikko kotona. Kohteet mielenkiintoisia ja niistä enemmän matkan varrella.
Seminaareistakaan ei ole pulaa. Puheenvuorojen suunnittelu on alkanut. Veikkaan, että seuraavien viikkojen makroteemoja ovat ainakin Afganistan, Afrikka, Itä (laaja), rauhanvälitys ja Nato.
Tänään oli myös puhelindiplomatian päivä. Keskustelin monen kollegan kanssa ajankohtaisista aiheista. Langan (verkon) päässä olivat Britannian, Ruotsin, Norjan ja Islannin ulkoministerit. Tästä se lähtee.
6 kommenttia
Hyvää jatkoa uudelle vuodelle, jonka ohjelma näyttää todella kiinnostavalta ja tärkeältä.
Toivoisin, että seuraavien viikkojen "idän" makroteemasta erityisi myös vakava Gaza-teema saarron purkamiseksi.
Matkustusohjelmaa harkittaessa on varmaan otettu huomioon, että 16 kansainvälisen järjestön Gaza failing - raportissa suositellaan että EUn ulkopolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton ja kaikki EU-maiden ulkoministerit ja päämiehet kävisivät omin silmin katsomassa Gazan elämää (http://www.amnesty.fi/mita-teemme/maakohtainen-tyo/israel-ja-palestiinalaisalueet/failing-gaza-raportti). Ei visiittiä lähi-itään ilman käyntiä myös Gazassa, suosittelevat järjestöt.
Sirkku Kivistö
Kannatan lämpimästi Sirkku Kivistön ehdotusta. Lisäisin siihen tarkastelukohteeksi alueen vesijärjestelmien tilanteen ja EU:n maataloushankkeet.
Tuohon Gaza tilanteeseen olisi jo aika tutustua paremmin, miten kurjuuden retoriikkaa syötetään hyväuskoiselle länsi-ihmiselle. Gazassa Hamas kiristää naisten oikeuksia sharialakiin tukeutuen, oppositio on aseilla tukahdutettu. Avustustarvikkeista Hamas vie kermat päältä. Egypti rakentaa Gazan rajalle teräsaitaa estääkseen aseiden salakuljetukset. Egyptin poliittinen johto on kyllästynyt Hamasin pelatessa Iranin käskyläisenä. Hamas edelleen ampuu ohjuksia ja raketteja Israelin siviilikohteisiin. Näistä Amnesty ja media vaikenevat. Aletaan puhua Gazan ongelmista niiden oikeilla nimillä.
http://www.paltoday.com/arabic/News-64161.html
Yksi Espanjan puheenjohtajakauden aikana esiinnouseva kysymys on pysyvämpien ratkaisujen etsintä Balkanilla. Ignacio de Palacio Espana, Espanjan lähettiläs Belgradissa totesi Blic-lehdelle seuraavaa:
‘Spain wants a compromise solution between Serbia and Kosovo to be found. Many of our partners in the EU want the same, a dialog that would lead to a mutual solution, applicable and sustainable in life’.At the moment we are preparing the Balkan agenda in Brussels which shall stipulate the first steps. The ministerial meeting is to be held in Brussels on January 26 and Serbia Foreign Minister shall also attend.
Alunperin Brysselissä lienee ollut tarkoitus keskustella lähinnä Serbian jäsenyysneuvottelujen etenemisestä, mutta Espanjan aktiivisuus voisi nyt mahdollistaa lopultakin Serbian ja Kosovon provinssin väliset neuvottelut. Näitähän tosiasiassa ei ole käyty (Ahtisaaren aikana ulkoa rajatut vaihtoehdot, Troikan aikana ennalta luvattu lopputulos).
Toivoisin Suomen tukevan neuvotteluprosessin käynnistämistä, muutoin pelkään asian kummittelevan vuosikausia mahdollisissa jäsenyysneuvotteluissa. Sitäpaitsi nykytilan jatkuminen tuskin hyödyttää mitään osapuolta (nykytilasta mm kirjoitus "Kosovo Update" - http://arirusila.wordpress.com/2009/08/06/kosovo-update/)
Ari Rusilalle kiitos oivallisesta kommentista. Espanjan aloite kuvaa parhaimmillaan, miten EU voi hyötyä erilaisista perusnäkökohdista sen jäsenmaiden suhteen. Balkanin lähentymisessä EU:hun Ruotsin puheenjohtajuudella ja varsinkin Carl Bildtin vahvalla osaamisella sekä ymmärryksellä oli viime vuonna suuri merkitys ja varmaan vielä tänäkin vuonna. Nyt Espanjan oma tilanne suhteessa ETA:an "pakottaa" espanjalaiset "luoviksi", jolloin Balkanille voitaisiin saada EU:n johdolla pysyvä ratkaisu myös Serbian ja Kosovon tilanteeseen. Tätä tilaisuutta en toivoisi EU:n ohittavan, nyt mitataan EU:n ensiaskeleet kohti sen suurvalta-asemaa tai sitten sen kääpiöitymisen alku. Ei liene epäselvää kumpaa Alex haluaa, joten uskon, että Suomi tukee Espanjan aloitetta ainakin, jos se on Alexista kiinni.



Olisi mielenkiintoista tietää mitä puhuitte Islannin suuntaan. Presidentti Grimssonin ainakin kannattaisi parantaa turvatoimia huomattavasti. Sen verran kovaa hän on noussut anglo-hollantilaista imperiumia vastaan viime aikoina. Hänenkaltaiset johtajat eivät ole olleet historiassa kovin pitkäikäisiä, kun toimet ovat ottaneet tämän suunnan.