Torstaina 7.1.2010    4 kommenttia

Back in business

Kone lähtee hitaasti liikkeelle lomien jälkeen. Tänään tuntui siltä, että pääsi sopivaan vauhtiin. Pidimme useita palavereja virkamiesten kanssa. Kävimme läpi alkuvuoden haasteita.

Matkustuskalenteri on mielenkiintoinen. Matkoista ei ole ainakaan puutetta. Niistä ensimmäinen suuntautuu Persianlahden alueelle...eikä välttämättä ihan huonoon aikaan. Tiedossa on myös Balkan-matka heti helmikuun alussa. Lista jatkuu...

Palaverisuman jälkeen kävin vielä Annukka Arjavirran läksiäisissä. Hän jäi eläkkeelle Helsingin Sanomista, pitkän ja loistavan uran jälkeen.

Liitoittelematta voi sanoa, että Annukka opetti minut kirjoittamaan ymmärrettävää suomenkieltä...siis niin ymmärrettävää kuin suomenkieleni nyt on. Annukka nimittäin toimitti Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille kirjoittamani EU-artikkelisarjan vuosina 2001-03.

EU:n perustuslain syntyä käsittellyt sarja julkaistiin kirjana - "Minne menet EU?" (2003, Tammi). Annukka jaksoi loppun asti parantaa ja selkiyttää tekstiluonnoksiani. Hän auttoi minua vääntämään EU-asioita rautalangasta. Kiitos Annukka! Ladulla nähdään.

4 kommenttia

Perjantaina 8.1.2010 klo 10:20

Tervehdys Alex,

Ari Rusila kommentoi mielestäni Jemenin tilanteesta edellisen merkintäsi kohdolla ansiokkaasti. Valitettavasti Persianlahti on USA:n sotateollisen kompleksin ytimessä. EU:n tulee tarkastella siellä nyt kärjistynyttä tilannetta omista lähtäkohdistaan, kuten ihmisoikeudet ja demokratian toteutuminen. Jemenin vallanvaihto tulee mahdollistaa ilman ulkopuolisen ahneusinvaasion läsnäoloa.

Perjantaina 8.1.2010 klo 15:28
Vilho Partanen

Ainakin kirjallinen suomenne on ihan mallikelpoista, vivahteikasta ja suorastaan parempaa kuin monella meistä alkujaan yksikielisistä sisämaan suomalaisista. MOT.

Ja sitten terrorismista puheenollen jo ensimmäisen maailmansodan tuli aloittaneeksi Sarajevossa tapahtunut terroriteko, jonka teki tosielämästä vieraantunut sen SUUREN AATTEEN omaksunut nuori henkilö.

Sitä ennen ja sen jälkeen terroristit mielestään ovat parantaneet maailmaa kertarysäyksellä pommittamalla ja ampumalla sitä sun tätä, ja eiköpä se meidän Eugen Schaumankin olisi nykymittapuulla jonkinlainen häiriintynyt kouluampuja.

Jotta mitähän uutta auringon alla juuri nyt olikaan?

Kun sitten kylmän sodan päättymisen seurauksena mietittiin, miten rauhanomaistaa Neuvostoliitolta peritty sotateollisuus, unohtuikin, että sellainen teollisuushan oli myös USA:ssa eikä sitä kukaan rauhanomaistanut.

Tehtaa tuottivat aina uusia asemalleja aavikoille varastoihin samalla, kun uskottava ja todellinen vihollinen - eli itseasiassa koko kompleksin perusta - otti ja katosi lopullisesti Janajevin vodkalähtöisen juntan kukistuttua.

Seuraavaksi olisi sitten pitänyt alkaa miettimään, mitä tehdä USA:n aseteolliselle kompleksille.

Mutta kaikeksi "onneksi" ilmaantui tämä terrorismi-teema, joka elää omaa elämäänsä mediassa ja kasvaa aina uudelleen kerrattuna feed-backinä, suoranaisena "taivaanlahjana" tälle teollisuudenalalle.

Olipa alunalkujaan war on terror -projektin lähtökohdat lopulta joko tuulesta temmatut, todelliset tai jotain siltä väliltä, tosiasia on, että maailman johtavan taloudellisen, sotilaalisen ja omaa arvomaailmaamme parhaiten vastaavan supervallan nykyinen ulkopolitiikka on perustettu sen varaan.

Tästä meidän tulee pienenä kansana vääntää realistista ja toimivaa ja ihan omia etujamme puolustavaa ikiomaa ulkopolitiikkaa "kynsin ja hampain" ja tarvittaessa vieläpä ihan "vakavalla naamalla".

Perjantaina 8.1.2010 klo 17:08
Hanna Laurén

Arvoisa ministeri,

Poliittiset kannanottosi, etenkin EU -poliittiset sellaiset, ovat niin selkeitä, että kansakouluja käymätön hampaaton Allikin ne ymmärtää.

Pakkaa nyt vaan olemaan, niin, että meille eksoottisella sukunimellä paiskatuille ihmispoloille, löytyy jokaista sormea kohden pari hyväntahtoista täti-ihmistä Aapiskukkoineen. Kaupan päälle saamme myös ääri-isänmaalliset setäihmiset, joiden mielestä vain ulkomuodoltaan kaalimaankakaraa muistuttavat juuttaanpässit, joiden sukunimessä on ä, ja se loppuu nen -päätteeseen, voivat uskottavasti maamme asioista puhua. Näin siitä loogisesta syystä, että vain paukkupakkasissa varttuneiden alkuperäsihärmäläisten esi-isät ovat omin kourin betonikauppakeskukset maakuntiin kaivaneet.

Muunlaisessa sukunimessä ja ennen muuta ulkomuodossa, joka on ovesta lähtiessä peilistä tarkastetun oloinen, on epäilyttävän herraskainen katku. Sanajärjesteys on eittämättä väärä, vaikka työkseen kirjoittaisi. Eipähän sitä pitsisukissa Klippanin rannassa kekkaloidessa voi oppia vaikenemaan ja murahtelemaan kalevanlanmittaan sointuvalla kielellä.

Tästä syystä kaikin puolin kantasuomalaisen oloinen poliitikko tuntuu monen mielstä luotettavimmalta, töräytelleessään harvakseltaan tutunkuuloisia virkkeitä, joiden varsinaista sisältöä kuulija ei ymmärrä, tai jonka sisällön jokainen pääkirjoitustoimittaja voi halutessaan mystifioida.

Onneksi on kuitenkin Annukoita. Niin ja Janne Virkkusia. He toimivat sen puolesta, että kansalle kannattaa -ennakkoluuloista huolimatta -puhua EU:sta kuin näkkileivästä, vaikka se ymmärrettäviä pelkotiloja herättäisikin. Nyt tätä rekeä vetää EU -kirjeenvaihtaja Anna-Mari Sipilä -ja hienosti vetääkin.

Lauantaina 9.1.2010 klo 20:15
Vilho Partanen

Tuota niin...ne nen-päätteiset sukunimet tulevat Savosta eikä Hämeestä. Alkujaan hämäläiset nimet ovat kovasti yksinkertaisempia.

Tai sitten jotkut alkujaan ruotsinkieliset omaksuivat noita savolaismuotoja suuressa suomalaistamisinnossa. Josko esimerkkinä kävisi tuo mainittu Virkkunen-Snellman -muutos, joka vasta myöhemmin edellen muutti Savoonkin.

Mutta muuten ymmärrän hyvin tuon tuskan urahtelevista kanta-suomalaisista, ja sanajärjestyksestä, jota rikotaan mennen ja tullen sekä palatessa.

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!