Tärskyt ulkoministereiden kanssa
Viikko on vierähtänyt rauhallisissa merkeissä. Muutamia peruskokouksia, pari Eduskuntakeikkaa ja ensi vuoden suunnittelua. Äsken kävimme kabinetin kanssa joululounaalla.
Huomenna Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Puolan ulkoministerit tulevat perheineen kylään.
Järjestämme ulkoministereiden kesken pienen glögisession Helsingin Tuomaan Joulumarkkinoilla, Kappelin talviterassilla, siinä Esplanadilla. Olemme paikalla noin 15-15.30. Toivotan kaikki blogin lukijat ja kommentaattorit lämpimästi tervetulleeksi tapaamaan kollegani. Toivottavasti glögiäkin riittää.
Ennen tilaisuutta käyn allekirjoittamassa kirjoja Akateemisessa Kirjakaupassa. Siellä olen 13-13.45. Toivottavasi nähdään jommassa kummassa.
Ensi viikolla vielä hiukan pohdiskelua menneestä vuodesta ja tietenkin tiimimme joulutervehdys.
8 kommenttia
Toivotan Sinulle Alex Oikein Hyvää Joulua ja ennakkoluutonta Uutta Vuotta 2010.
Tarmo Viitaluoma
Costa del Sol
Andalucia
Espanja
Hyvä ministeri Alex,
oli todella sympaattinen ele tulla kansalaisten pariin Kappelin ulkoterassille Helsinkiin. Visiitti oli lyhyt ja kameramiehet piirittivät päähenkilöitä siten, että mitään lähempää kontaktia ei päässyt syntymään. Mutta muutamat pääsivät kättelemään ministeri Alexia mm. minä ja se ilahdutti.
Huomioni kiinnitti se, että ulkoministerit saapuivat paikalle eleettömästi ilman mitään erikoisrekvisiittaa. Luultavasti turvamiehiä oli paikalla, mutta hekin sulautuivat markkinayleisöön. On tämä maamme sentään kovin demokraattinen ja turvallisuudessaan loistava esimerkki monille muille yhteiskunnille.
Mutta aika ujoja me suomalaiset olemme: näin vain yhden henkilön vievän kirjeen omalle ministerillemme.
Kukaan ohikulkeva ulkomaalainen ei olisi voinut aavistaa, että Kappelin terassilla seisoi puolisen tuntia pohjoismaiden ulkopoliittinen johto.
Kiitos ministerivieraille käynnistä ja Alexille meille ainutkertaisesta kokemuksesta.
PS. Outi Lukinseitille: vahinko, että et ollut paikalla.
Kiva, että noinkin mutkattomasti näiden lähialueiden ulkopolitiikkaa hoidellaan.
...paljon mutkattomammin kuin lapsiperheiden viikonloppuja.
Tervehdys Alex,
Kiitos nimikirjoituksista kirjoihisi.
Niistä tulee tämän Joulun ehdottomat suosikit!
Samalla toivotan Hyvää Joulua sekä erittäin hyvää tulevaa vuotta 2010 sinulle
Keep Up the Good Work!
Terveisin
Pekka Hanhirova
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta, eritoten ulkoministeri Alexander Stubbille perheineen!
Joululahjaksi tarjoaisin parasta mahdollista EU:sta:
Uskomaton Jimmy Rosenberg säestäjinään Nomy Rosenberg ja Arnoud van den Berg. Toivotaan myös Jimmy Rosenbergille tulevaisuutta ilman ylimääräisiä aineita.
Koko päästökauppa on huijausta.
Joka sentti tulisi laittaa Ydinfuusion toteuttamiseen.
Mutta kaikki rahat on pakko haaskata johonkin epämääräiseen co2 kaupusteluun, miljardeja ja taas miljardeja euroja.
Miksi suomi mitään maksaa, metsää koko maa täynnä?
Ydinfuusio on ratkaisu lähestulkoon kaikkeen mitä kuvitella voitte mutta tätä ei kehitetä. Miksi ei?
Kiitos ja Hyvää joulua Alexander ja perheineen, menneestä vuodesta ja hyvästä työstä.
Tack och God jul Alexander med Familj
För att Du har presenterat Dig och oss Finländare elegant, propert och modigt.
Kuuluko perinteinen Korppoo Hauki lautaselle tänä jouluna.
Traditionellt hör Korpo gäddan till Jul bordet.



Olisi hienoa kuulla mielipiteesi Kööpenhaminan kokouksesta. Radiohead bändin solisti Thom Yorke soluttautui kokoukseen mukaan ja pitää blogia paikanpäältä. Hänen kommenttinsa eivät ole kovin positiivisia: http://www.radiohead.com/deadairspace/
Tulisiko olla huolissaan?
Kaikesta huolimatta hyvää Joulun odotusta.