Hae osiosta
Ulkoasiainministeriö
Tiistaina 15.12.2009    8 kommenttia

Rauhallinen viikko

Menossa on rauhallinen viikko, ja hyvä niin. Ei matkoja, ei kalenterimerkintöjä aamusta iltaan. Tuntuu hyvältä. Jää aikaa suunnitteluun ja lukemiseen.

Säästäkin on tullut mukavan talvinen, jopa täällä pääkaupunkiseudulla.

Viikonlopusta tulossa mukava. Pohjoismaiset kollegat ja Puolan ulkoministeri tulevat meille perheineen jouluillalliselle.

Siitä se joulu lähtee.


8 kommenttia

Tiistaina 15.12.2009 klo 14:43
Mika Kaakinen

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2010.

Tiistaina 15.12.2009 klo 16:06
Jotu Karjalainen

Hienoa että välillä on hiukan rauhallisenmpaa, siltä se itsestäkin tuntuu kun nyt on töitten puolesta rauhallisempaa kuin kymmeneen vuoteen.

Rakentajien tuleekin suhtautua positiivisesti tähän antiprotektionistisen valtiovallan suhtautumiseen ulkomaitten hämäräkomentomiehiin, jotka tasapuolisuuden vuoksi eivät joudu maksamaan veroja minnekkään päin ansioistaan.( 20 000 virolaista nytkin pääkaupunkiseudulla rakennuksilla.)

Siinä laillisesti toimivan Suomalaisen yrittäjän työntekijöiden joululomat sopivasti pitenee, kerrankin on aikaa siis myös perheen kera olla.

Avonlisäveromme taso ja etenkin sen tuleva nosto kesällä ovat ohjanneet enenevissä määrin myös tarvikeostot ulkomaille.

Äkkiseltään ei olisi uskonut tämän hallituksen saaman esim. betonielementtien tuontia Suomeen Virosta kannattavaksi tominnaksi.

Ei muuta kuin lisää veroja ja maksuja Suomalaisille niin saadaan lisää pimeetä ulkomaista työvoimaa ja muutenkin parannettua maailmaa.. siis rajojemme ulkopuolella.

Tiistaina 15.12.2009 klo 21:43
Tuula Kiilamo

Hyvä ministeri Alex,

nämä sivusi ovat osoittaneet meille kansalaisille sen, että ministerin ja ainakin ulkoministerin työsarka on kaikkea muuta kuin kevyt ja vaivaton. Mielessä on käynyt, että vaikenet ehkä liikaakin: sopivasti saa toki huokaillakin, myös ministeri.

Joka tapauksessa: kiitos kuluneesta vuodesta ja sen aikana saaduista katsauksista. Vuorovaikutuksesta ei voitane puhua, mutta läsnäolostasi sanojen muodossa kuitenkin.

Toivotan Sinulle, perheellesi ja koko huonekunnallesi rentouttavaa joulua. Toivottavasti ensi vuosi on kuluvaa onnellisempi meille kaikille.

Keskiviikkona 16.12.2009 klo 9:31

Arvon Alex.

tänä jouluna maailma on suurten muutosten keskellä,

tänä jouluna usko ihmisen kykyyn ratkaista ongelmat horjuu.

tänä jouluna miljoonat lapset kärsivät nälästä,

tänä jouluna tuhannet aseet tappaa tavallisia ihmisiä.


Jouluna juhlimme Vapahjamme Jeesuksen syntymää -

miksi Jumala sallit ihmiskunnan kärsimykset?

Torstaina 17.12.2009 klo 10:02
Outi Lukinseitti

Hei, käykää hyvät blogikommentaattorit nyt tervehtimässä meidän aurinkoista ulkoministeriä ja hänen kunnianarvoisia illallisvieraita. Alla linkki

http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=280656

Harmittaa,etten itse pääse,olen lupautunut linturetkelle.

Turvallista ja Rauhallista Joulua
Herra Ulkoministerille ja blogikommentaattoreille

On ollut ilo seurata/lukea tätä blogia kanssanne yhdeksän (9) kuukauden ajan. Ihan fanitan tätä blogia!

Torstaina 17.12.2009 klo 15:17
Heikki Liimatainen

Ulkoministerien työt vähenevät nyt niin paljon, että onko ministeri Stubbin tulevaisuus sittenkään Suomen politiikassa? Ainoa tapa millä hän pääsisi takaisin EU-huippukokouspöytiin olisi haastaa puolueen puheenjohtaja Katainen seuraavassa puoluekokouksessa...

Torstaina 17.12.2009 klo 18:02
Juhani Harjunharja

UPI:n lehdessä oli hyvä artikkeli:

Barbara Zanchetta

"Nixonilta mallia Iran-politiikkaanYhdysvaltain ja Iranin tulehtuneet suhteet vaikeuttavat Iranin ydinohjelmasta käytäviä neuvotteluja. Maiden tulisi työntää koko ydinkiista hetkeksi syrjään ja keskittyä luomaan toimiva neuvottelusuhde. Yhteiset uhat kuten terrorismi ja Afganistanin taliban-kapina tarjoavat perusteita yhteistyölle. Mallia tarjoaa Nixonin liennytyspolitiikka Kiinaa kohtaan 1970-luvulla".

Artikkeli on hyvä ja siinä on mielenkiintoisia näkökohtia ja voisi sanoa jopa eväitä, joilla Lähi-Idän ongelmia voitaisiin laajemminkin lähestyä.

Iranin asema islamilaisessakin maailmassa on toisaalta näkyvä, toisaalta ristiriitainen. Mutta USA:n ja Iranin keskinäisen vuoropuhelun synnyttäminen "yhteisen vihollisen", talebanien avulla, voisi toimia molempia maita rauhoittavana tekijänä.

Samalla se antaisi mahdollisuuden muillekin maille edetä tässä Afganistanin "valloitusretkessä" uuteen ja nykyistä parempaan ratkaisuun. Onhan tämän maan asioihin sotkeutunut jo turhankin monta kymmentä maata myös EU:sta. Suomikin on vyyhdessä mukana - ollut jo aivan liiankin pitkään.

USA ja Iran, tässä jälleen kansainvälisen politiikan solmukohta, nyt vielä umpisolmukohdalta vaikuttava, voisi purkautuessaan avata todella uusia näkymiä ei vain maailmanpolitiikan saralla vaan myös maailman uskontopolitiikan ja kultturien saroilla. Vihanpito parin vaikutusvaltaisen maan kesken tulehduttaa nyt jo pahasti suurta osaa maailman maita ja kansoja. Myös uskontojen kohdalla. Ja se on sekin vaikea, perin vaikea asia ja dottaa jännitteiden purkautumista.

Siispä "neuvottelujen kausi" alkakoon nyt vaikka USA:n ja Iranin vuoropuhelujen kautta. Aseiden ja sotilaiden lisääminen Afganistanissa ei tuo mitään kunnon ratkaisua, jos samalla vihoitellaan Iranin kanssa. Oltakoonpa nyt sitten Iranin nykyhallinnosta mitä mieltä tahansa, on se kohtuullisen demokraattisesti valittu verrattuna nyt vaikka Afganistaniin istutettuun nukkekaartiin, tuohon "Lännen Keltaruusuun" - vai pitäisikö sanoa "Lännen Unikkoon".

Talviterveisin
Juhani Harjunharja
Utsjoki

Keskiviikkona 23.12.2009 klo 23:08
Juhani Tiskiharja

Hahahaha...Juhanin kommentista sain vuoden parhaat naurut. I dare you, jos löydät viisi artikkelia, missä todetaan Iranin kesäiset vaalit demokraattisiksi, lupaan syödä SDP:n jäsenkirjasi.

:-)

Kirjoita kommentti