Ruotsia Papandreoun kanssa
Palasimme tänään Ateenasta. Etyj-kokous on ohi. Poliittista julistusta ei taaskaan saatu. Tänä vuonna sitä ei oikein kunnolla yritettykään.
Korfun prosessi, jonka Suomi pani liikkeelle viime vuonna, sai jatkoa. Siitä hyväksyttiin julistus. Keskustelu Euroopan turvallisuudesta jatkuu.
Etyj on entistä enemmän "Itä-järjestö". Paikalla on aina kaikki itäiset jäsenmaat. Monet EU-maat jäävät pois kokouksista. Sääli.
Voi hyvin olla, että Etyj tuntuu monen mielestä keskustelufoorumilta, mutta kyllä se asioitakin hoitaa. Ei vähintään uusissa jäsenmaissa, joissa oikeusvaltio, demokratia, sananvapaus tai ihmisoikeudet eivät tule luonnostaan.
Tänä vuonna sain eniten irti kahdenvälisistä tapaamisista. Tänään tapasin Moldovan ulkoministerin. Mukava kaveri. Pääsimme hyvin juttuun. Moldovassa puhaltaa uudet, raikkaat tuulet.
Eilisellä illallisella sain kunnian istua Kreikan pääminsteri George Papandreoun vieressä. Tunnen hänet jo 1990-luvulta EU-kuvioista. Arvostan häntä kovasti.
Carl Bildt istui Papandreoun toisella. Juttelimme koko illan ruotsia. Papandreou puhuu nimittäin toista kotimaistamme sujuvasti. Hän oli perheensä kanssa maanpaossa Ruotsissa 1960-luvulla.
Papandreoun kanssa pääsimme entistä paremmin juttuun kun huomasimme, että miellä on samanlaiset suomalaiset kellot. Pulssimittarit molemmilla. Juoksijoilla riittää aina juttua.
Paluumatkalla tapasin pikaisesti EU:n uuden presidentin, Herman Van Rompuyin. Tiemme kohtasivat Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Ilokseni huomasin, että hänen kabinettipäällikkönsä on vanha tuttu Nizzan neuvotteluista. EU-maailma on pieni paikka.
Huominen taitaa sitten mennä Afganistanin ja Eurooppa-neuvoston edustautumisen merkeissä.
14 kommenttia
Halonen vs. Vanhanen-perustuslakikriisi johtuu tietysti siitä, että Lissabonin sopimus olisi ilman muuta pitänyt säätää perustuslakijärjestyksessä. Suomen poliittinen eliitti väittää nyt kirkkain silmin, että presidenttillä ei enää EU-politiikkaan ole asiaa. Tämä on tietysti peruslain vastaista, koska EU-kokouksissa käydään läpi Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Lissabonin sopimus ei tietenkään koskaan olisi mennyt läpi perustuslakijärjestyksessä. Matti Vanhanen yhdessä muiden eurogarkien kanssa on turvautunutkin varasuunnitelmaan -vallankaappausyritykseen.
Ainoa syy minkä takia äänestin Halosta toisella kierroksella 2006 oli luottamus siihen, että hän pitää meidät irti Natosta. Näköjään häntä saa kiittää vielä toisestakin asiasta.
Tämä video on aina hyvä lisätä esimerkkinä siitä miten eurogarkit halveksivat kansallista perustuslakia.
Eurooppa neuvosto ja Afganistan - mielenkiintoinen yhdistelmä mutta voisiko siitä saada jotain tuloksiakin. Mielestäni eurooppalaisesta näkökulmasta on ollut hämmästyttävän alemmuudentuntoista odotella muutama kuukausi mitä Obama päättää Afganistanin strategian suhteen. Nyt päätös on saatu ja Nato ja muut USAn myötäilijät ovat sitä enemmän tai vähemmän tukemassa.
EU:ssakin on paljon ollut puhetta siviilikriisinhallinnan osaamisesta ja pehmeästä vallankäytöstä konfliktien ratkaisemiseksi. Jos mainittua osaamista on miksei odottelun sijaan jo aikapäiviä sitten ole hahmoteltu vaihtoehtoisia strategioita mm Afganistanin suhteen - onko koko EU:n alan osaaminen ulkoistettu kenraali McCrystalille?
En väitä EU:nkaan piiristä löytyvän toimivampaa strategiaa, se mikä häiritsee ettei sitä näytetä edes etsittävän. Mielestäni jopa Suomella on joitakin kokemuksia siviili-sotilasyhteistyön malleista, Euroopassakin on tutkittu ns. "comprehensive approach" lähtökohtaa; miksei EU:n koneisto näytä jalostavan näiltäkin pohjin omaa ohjelmaa omien LogFrame metodiensa tuella?
Kuinka EU:n rooli voi kasvaa kansainvälisessä politiikassa jos se ei luo vaihtoehtoisia malleja omista oletetuista vahvuuksistaan ja ole aloitteellinen niiden toteuttamiseksi?
Se tuloksellisin kehitysmetodi ja samalla vähäverisin on se hidas kaksi askelta eteen askel taakse metodi.
Pätee mm. Euroopassa kuin Afganistanissakin.
Se asevoimilla terästetty kehitys kun on aina hinnaltaan hirmuinen niin rahassa kuin ihmishengissäkin ja tavoitteena on ensivaiheessa ei kehitys vaan pelkkä rauha, tai jopa haudan rauha.
Agfanistanin osalta, koskien Bush-Obama -puuhastelua, tuntuu vallitsevan yleinen käsitys niin täällä kuin muuallakin, että hullu hommahan se on, mutta silti ne sen tekee...
Hyvä ministeri Alex,
tämä on Sinun blogisi ja Sinulle siis suuntaan sanani.
USA:n ulkopolitiikka ei avaudu meille helposti. Itse asiassa presidentti Obaman sotilasakatemiassa pitämä puhe oli kommenteisatkin päätellen hiukan vaikeaselkoinen.
Mielestäni Suomen tulee lähettää tähän Al-Qaidan hirviöiden terrorisoimaan maahan vain ja ainoastaan rakentavaa apua. Ei kai silläkään mitään tekoa ole, mutta onhan se signaali.
Missä se valta luuraa?
Demokratiassa kansalla on valta sanan sisältömerkityksen mukaan, vai onko todellisuudessa sittenkään? Jos jätämme tällä kertaa pohdinnoista suurimman ja ihmisten arkielämään merkittävimmin vaikuttavan tekijän, talouden ja talouselämän pois, päästään ehkä helpoimmin katsomaan erästä yhteiskunnallisen vallan muotoa, poliittista valtaa.
Markkinakapitalismissahan talouden valta on pitkälle keskittynyt omistavalle luokalle, joka omistaa yrityksiä, tuotantolaitoksia, pankkeja ja muita finanssiasioissa huseeraavia systeemejä ynnä muuta ja sen semmoista.
Mutta poliittisesta, tästä vähäisemmästä vallastahan tässä EU-lautasten lennossa on kysymys. Ihan lyhyesti ja yksinkertaistettuna asiaa voidaan katsoa kahdesta näkökulmasta: kansan näkökulmasta ja parlamentin näkökulmasta.
Otetaan ensin kansan näkökulma. Koska kansa valitsee vapailla vaaleilla sekä kansanedustajat, presidentin että mepit, olisi tästä näkökulmasta ajatellen kansanvaltaisinta, että EU-asioissa EU:n kokouksissa olisivat läsnä asioista päättämässä meppien lisäksi eduskunnan valitsema kansanedustaja esimerkiksi puhemies ja sitten vielä presidentti. Nämä kolme instanssiahan ovat saaneet valtansa suoraan kansalta vaalien kautta, tosin perustuslain säätämissä puitteissa.
Siis EU-kokouksissa istuisivat mepit, eduskunnan puhemies ja presidentti. Tällöin mikään instansseista ei olisi muun kuin kansan valitsema. Eikö tämä ole näin arkijärjellä ajateltuna demokraattisin, siis kansanvaltaisin vaihtoehto?
Eduskunnan näkökulmasta sen valtaa pönkittävin EU-edustus taasen olisi se, että meppien valtaa rajoittaa rinnakkaisvalta, jossa eduskunnalla on suora vaikutus- ja päätäntävalta. Ilmeisesti suorin tie olisi se, että eduskuntaa edustaisi puhemies tai sitten hallituksen pääministeri, mutta ei lainkaan presidentti. Tätähän tilannetta tässä ajetaan käytäntöön pääministeriedustuksen kautta. Tämähän on tietenkin parlamentaarista ja voidaan kutsua myös parlamentaariseksi demokratiaksi ihan määritelmänsä mukaisesti.
Mutta kumpi näistä ajatusmalleista on sitten poliittisesti demokraattisin eli kansanvaltaisin? Tätä sietäisi kysyä suoraan kansalta, eikös vain? Varsinkin nyt, kun tuo Lissabonin sopimuskin astui voimaan.
Juhani Harjunharja
Utsjoki
Perustuslakimme noudattamisen kannalta on hyvä, että Valtioneuvoston selvityksessä koskien Lissabonin sopimusta ja Eurooppa-neuvostoa todetaan: ”Suomen ulkopolitiikan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi valtioneuvoston tulee muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa” tarkoittaen utvaa, tasavallan presidentin ja pääminsterin/ulkoministerin epävirallisia tapaamisia sekä ilmeisesti myös äkillisiä tilanteita Eurooppa-neuvoston kokouksissa, joissa Suomen kannan muodostaminen vaatii pääministerin konsultointia tasavallan presidentin/ulkoministerin kanssa.
Kuitenkin kun perustuslakimme mukaan ulkopolitiikkaamme johtaa nimenomaan presidenttimme olisi mielestäni tässä kohdin ollut järkevää, että Eurooppa-neuvoston sellaisissa kokouksissa, joissa käsitellään merkittäviä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita, maatamme edustaisi presidenttimme. Nyt valtioneuvosto päätyi toiselle kannalle jolloin presidentin ulkopoliittista johtajuusasemaa nakerretaan ainakin kokouksissa osallistumisen suhteen.
EU ei kuitenkaan ainakaan vielä ole liittovaltio, siksi tuntuu, että valtioneuvosto meni hieman liian pitkälle päätöksessään. Tästä voi olla vielä haittaa kansamme EU-myötämielisyyttä ajateltaessa. Asiassa olisi pitänyt päästä selkeään kompromissiin, nyt näyttäisi siltä, että ”valtioneuvosto käveli presidentin yli”. Ei kai tämä ollut tarkoitus? Tässähän ei sentään edes haiskahtanut missään nimessä minkäänlainen semi-kabinettivallankumous, eihän?
Juhani Harjuranta kirvoitti minuakin ajatusleikkiin eurooppalaisesta nykydemokratiasta:
- Se että mepit valitaan vaaleilla parlamenttiin, ei tee heistä demokraatteja suhteessa äänestäjiin - de fakto - vaan heihin käyttävät "demokraattista" valtaa lobbarit ja jos on riittävän varakas ja nokkela, kyllä siellä äänensä saa varmasti kuulumaan.
- Onko eduskunta enemmän demokraattinen, joutuuhan se konkreettisesti säätämään eu:n direktiiveistä tulevia lakeja?
- Presidentti institutiona on laskusuhdanteessa suhteessa poliittiseen valtaan. Maan johtajan funktio on olla tien näyttäjä ja siten luoda kansalaisille uskoa tulevaisuuteen.
Hyvä ministeri Alex,
mitähän meidän suomalaisten tulee ajatella Ruotsin ehdotuksesta ottaa vastuullemme jokin ( mikä) Afganistanin maakunta?
Monta asiaa lienee syytä selvittää, ennenkuin toivetta ryhdytään täyttämään.
Tuliko pyyntö pystymetsästä?
Miten asia peilautuu tämänpäiväisen SK:n julkaisemaan presidentin haastatteluun, jonka viestiä ei ole vaikea tulkita. Ja vielä tämä lautashomma? Onko korkeimman johtomme työilmapiiri tulehtunut? Signaaleja on vaikea tulkita.
Mitä arvelet kansalaisten ajattelevan? Informaatio, jota saamme poliittiselta johdoltamme , on niin ristiriitaista, että rivikansalainen ei pysty rakentamaan mielipidettään. Hän ei tiedä, mitä tahoa uskoa. Silloin jotain on vakavasti vialla. Eikö Suomen pitäisi olla demokratia, johon kuuluu suora ja vilpitön tiedonvälitys, siis myös kansalaisille? Kansalaiset eivät ole valtio-oppineita.
Amerikkalainen laatulehdistö uutisoi kapinallisten avanneen uuden rintaman Kunduziin, suomalais- ja ruotsalaisjoukkojen vastuualueen naapurimaakuntaan:
"Taliban Open Northern Front in Afghanistan"
http://www.nytimes.com/2009/11/27/world/asia/27kunduz.html?_r=1&scp=1&sq=kunduz&st=cse
Lykkyä tykö.
Tuliko Ruotsin Afganistanin ehdotus illallisella small talkin lomassa? No samapa tuo, virallista kantaa siihen on ilmeisesti alettu valmistella.
Jos Suomi ottaa vastuualueen niin mielestäni se tulisi ottaa joko tosissaan tai sitten jättää koko homma sikseen. Tosissaan ottamisella tarkoitan riittävää suunnittelua ja panostusta jolloin hanke voisi palvella pilottiprojektina muillekin alueille. Tällöin pitäisi edetä normaalin hankesuunnittelun menetelmin, omata visio toimintaympäristöstä ja tahtotilasta, määritellä tavoitteeseen johtava strategia ja yksilöidyt toimenpiteet, resurssit ja joustot. Ja kaikki tulisi suunnitella yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa edes jonkinasteisen sitoutumisen varmistamiseksi.
Mielestäni vastuualueen otto on perusteltua vain em prosessin avulla ja vain lähtökohtaisesti kokonaisvaltaisen lähestymistavan kautta. Tämä teettää työtä, se maksaa eikä tulos silti ole varma. Kuitenkin mielestäni puolivillaiset toimenpiteet ovat huonoin vahtoehto. Tällöin paras vastaus Ruotsin ehdotukseen olisi exit ASAP.
http://www.nytimes.com/2009/12/03/opinion/03kristof.html?em
Tämänpäivän Hesarissakin sanavalintoina oli rauhanturvaaminen ja sen vaikeudet.
Siis selkeää sotaahan se on paikanpäällä !
Sotaa, jossa ollaan selkeästi toinen - tarkoituksella ampuva ja tappava osapuoli -, eikä tietoakaan perinteisestä sotivien muiden osapuolten sallimasta väliinmenosta, mistä meillä Suomessa on pitkälti näissä rauhanturvatehtävissä ollut kysymys tähän saakka.
Sota=rauhanturvaaminen.
Ihan göbbelsiläis-orwellilaista sanavalikoimista siis.
Alexin sanoma Etyj'stä itäjärjestönä pitäisi herättää kaikki päättäjät, varsinkin huomioiden Etyj:n roolin Georgian konfliktissa ja Alexin konkreettisen osallisuuden kiistan ratkaisuun. Haloo Halonen, Lavrov, Kouchner ja pääministerimme! Liian hidasta, ellei tätä valmiiksi rakennettua organisaatiota ja dimensiota a. hyödynnetä nyt ja b. kehitetä edelleen viimeisten kokemusten pohjalta. Pelkkä haalistuva neilikkako OSCE muka on? Hävetkää ne, jotka mahdollisesti näin aiotte. Euroopassa meillä ei ole tähän varaa, vaikka kuinka haluaisimme maalailla vaikkapa uusia maisemakuvia vielä syntymättömästä uudesta eurooppalaisesta turvallisuussopimuksesta.
Papandreun vahvuus EU-politiikassa pitänee ymmärtää myös Papandreun taustan sukupolvien ajalta ymmärtäen ja arvostaen.