Perjantaina 27.11.2009    5 kommenttia

Kaksi hyvää uutista!

Tänään oli kaksi hyvää uutista.

Ensiksi Olli Rehnin salkku. Ollista tuli komission talous- ja rahakomissaari. Loistavaa! Kyseessä on painavin salkku, joka on suomalaiselle koskaan langennut.

Olli on käytännössä maailman suurimman talouden "valtionvarainministeri". Voin kuvitella, että Ollilla ja Jyrki Kataisella on hyvä meininki ECOFIN-neuvostossa.

Toinen hyvä uutinen: Karjalan kielestä tuli tällä viikolla hallituksen päätöksellä yksi vähemmistökielistämme. Aikaisemmin vastaavan aseman ovat saaneet kolme eri saamen kieltä, romanikieli, jiddish, tataari, viittomakieli ja vanha venäjä.

Päätös karjalan kielen aseman vahvistumisesta oli hieno juttu. Tapasin kesäkuussa arkkipiispa Leon, jonka kanssa puhuimme tästä. Leon käynnistä jäi kasa karjalankielisiä kirjoja, jotka minulla on edelleen ministeriön kirjahyllyssä. Innostuin sen verran, että päätin omalta osaltani antaa tukeni.

Karjalan kielen puhujia on Suomessa arviolta 5 000 ja ymmärtäjiä ainakin 15000 lisää. Itärajan takana heitä on vielä reippaasti enemmän. Karjalan Kielen Seuran mukaan karjalaa ja sen edeltäjää muinaiskarjalaa on puhuttu Suomessa jo ainakin 1200 vuotta. Omatkin sukujuureni ovat Karjalassa. Isäni syntyi Käkisalmessa, isovanhempani aikoinaan Viipurissa.

EU:n vähemmistösopimukset ovat vauhdittaneet karjalan kielen aseman vahvistumista Suomessa. Oma kieli on sellaista kulttuuripääomaa, jota kannattaa vaalia.

Vot, tämä on ylen hyvä dielo! (=Mainiota, tämä on loistojuttu!)

5 kommenttia

Perjantaina 27.11.2009 klo 19:24
Outi Lukinseitti

Kyllä nyt tuli iloista uutista, ihan tässä kiihdyin...karjalan kielen tunnustamisesta. Juureni minullakin, isän puolelta, rajan toisella puolella...kyllä nyt sydäntä lämmittää. Maanantaina mennessäni talvisodan 70-vuotisjuhlaan on ehyempi olo kunnioittaa tilaisuutta tämä kertomasi tieto sydämessä.

Perjantaina 27.11.2009 klo 21:05
Jussi Lähde

Tulihan tuo vilkas luontosikin sitten selitettyä ihan geneettisin perusttein. Karjalan poikii!
Hyvä päivä Suomelle, oikein hyvä. Täst myö prihat pidämme!

Lauantaina 28.11.2009 klo 12:40

Komissaari Rehn teki taitavaa työtä laajentumisasioissa, entä hänen seuraajansa. Rehnin entisen postin merkitystä nähdäkseni nostettiin liittämällä naapuruusohjelmat osaksi hra Stefan Fuelen toiminkuvaa. Näin Balkanin ja Islannin ohella myös EU yhteistyö Ukrainaan, Moldovaan, Georgiaan, Valko-Venäjälle, Armeniaan ja Azerbaitsaniin koordinoidaan saman komissaarin toimesta.

Mielestäni järjestely voisi ennakoida kolmannen tien etsintää siinä mielessä että Turkille kaavailtua etuoikeutetun naapuruuden mallia ehkä voidaan soveltaa joihinkin itäisen kumppanuuden maihin tai myös valikoidusti länsi-Balkanilla. Voipa käydä että uuden laajentumiskomissaarin puhelin asiakysymyksissä on ahkerammassa käytössä kuin paljon hehkutetun paronitar Ashtonin.

Maanantaina 30.11.2009 klo 11:51

Vähemmistöoikeustutkijana täytyy täsmentää, että EU:lla ei ole oikein mitään omia vähemmistöstandardeja, jotka menisivät syrjinnän kieltoa pidemmälle. Tällaiset edistysaskeleet ovat Euroopan neuvoston vähemmistösopimusten ansiota. Mutta toivoa tietenkin sopii, että Lissabonin sopimuksen ja perusoikeuskirjan myötä EU:kin vähitellen kiinnostuisi myös rajojensa sisällä olevien vähemmistöjen asemasta. Tämän toiveen toteutuminen vaatii kuitenkin aktiivista politiikkaa.

Perjantaina 18.12.2009 klo 6:09
Tuomo Parkkila

Joo-o, sitä Karjalan kieltä, jota kieltä mummo ja sen serkut puhu ei ole enää olemassakaan. Sellaista intonaatiota ja tunteepaloa puheessa en ole kuullut muualla Suomessa.

Puhuttua kieltä ei voi tietenkään enää arkistoida mitenkään, mutta streotypia hiljaisista suomalaisista on myytti ainakin meidän sukulaisten osalta.

Mä vaan ihmettelen että siinä mummolaan vievällä tiellä on jotain koppalakkisia miehiä aina vahtaamassa :D

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!