Venäjä-foorumi
Tänään järjestettiin ensimmäinen Venäjä-foorumi. Pääministeri Matti Vanhanen veti läpi hienon tilaisuuden. Osallistujia oli yli 200.
Keskustelimme erityisesti Venäjän taloudesta ja suomalaisesta Venäjä-osaamisesta. Esillä olivat niin Venäjän talouden mahdollisuudet kuin vaikkapa venäjän kielen opiskelu Suomessa. Uskon kaikkien oppineen uutta. Itse sain runsaasti eväitä jatkotyöhön.
Alta löytyy kirjoitettu teksti, jonka pohjalta käytin avauspuheenvuoroni. Mitä mieltä blogikommentaattorit ovat?
Ulkoasiainministeri Alexander Stubbin avauspuheenvuoro pääministerin Venäjä-foorumissa 26.11.2009
Miksi Venäjä-foorumi perustettiin? Lähtöajatus oli sen tunnustaminen, ettei Venäjä-viisaus löydy yksin hallinnosta. Valtavasti osaamista ja kokemusta löytyy yrityksistä, yliopistoista ja järjestöistä.
Tarvitsemme koko tätä pääomaa Venäjä-politiikan toteuttamiseen ja kehittämiseen. Foorumin tehtävänä onkin puolin ja toisin päivittää Venäjä-näkemyksiä sekä välittää käytännön ideoita.
Käynnistän päivän esittämällä oman zoomaukseni Venäjän tilanteeseen. En ryhdy kattavaan analyysiin - täällä on siihen tarkoitukseen huippuluokan analyytikkoja - mutta haluan esittää muutaman keskeisen huomion taloudesta, sisäpolitiikasta ja ulkopolitiikasta.
1. Venäjän talous
Kuka kuvaa Venäjää näin? "Tehoton talous, puolineuvostolainen sosiaalitoimi, keskentekoinen demokratia, negatiivinen väestökehitys, epävakaa Kaukasus".
Kukapa muu kuin Venäjän presidentti Medvedev Eteenpäin, Venäjä -artikkelissaan. Reilu parikymmentä vuotta sitten moisesta olisi jo Suomessakin napsahtanut "neuvostovastaisen" leima. Maailma on siis muuttunut.
Venäjä on paradoksi. Se on maailman suurin valtio. Maa on ydinasevalta ja turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen sekä G8-maa. Mutta sen talous on vain 3 prosenttia maailmantaloudesta.
Ristiriidan taustalla ovat Venäjän taloudelliset ja yhteiskunnalliset vitsaukset, syväongelmat, joista Medvedevkin puhuu. Mainitaan kolme:
Raaka-ainetalous
Venäjän talouden rakennetta on verrattu kehitysmaahan: raaka-aineita, raaka-aineita ja raaka-aineita.
Mitä venäläisiä vientihyödykkeitä osaat nimetä? Mitä naapurin tuotteita löytyy suomalaisesta kaupasta? Sinkkiämpäri? Maailmanmarkkinoilla vain aseet taitavat olla poikkeus, mutta niidenkin kaupassa on usein kyseessä poliittinen linkitys, eivät pelkät markkinasuhteet.
Noin kaksi kolmasosaa Venäjän vientituloista ja puolet julkisen sektorin tuloista tulee energiasektorilta. Samaan aikaan energiankäyttö on tehotonta.
Olen toistuvasti kuullut, kuinka vaarallista EU:n riippuvaisuus Venäjän kaasusta on. Mutta Venäjän näkövinkkelistä peräti 60 prosenttia sen öljy- ja kaasunviennistä menee EU-maihin. Venäjä on niin riippuvainen EU:n kaasumarkkinoista, että melkein hirvittää!
Innovaatiovaje
Valtiolla on edelleen vahva rooli taloudessa. Ohjatussa taloudessa ei ole tilaa uusille ajatuksille.
Neuvostoaika loi korkeasti koulutettua väestöä, jonka mahdollisuudet itsenäiseen ajatteluun oli kuitenkin minimoitu. Tämä koulutusperintö ei ole vieläkään kadonnut. Mutta: aivovuoto länsimaihin on jättänyt ison loven, eikä sitä korvata kouluttamattoman halpatyövoiman virralla. Venäjän kyky houkutella hyvin koulutettuja ulkomaalaisia on heikko.
Korruptio
Venäjä on (jaetulla sijalla) Euroopan korruptoitunein maa. Tunnetuinta mittaria, Transparency Internationalin vuosittaista Corruption Perception -indeksiä käyttäen naapurimme asemoituu maailmanlistalla tänä vuonna jaetulle sijalle 146 Kenian, Ecuadorin, Kamerunin, Sierra Leonen, Zimbabwen ja Itä-Timorin seuraan. Laihana lohtuna venäläisille on, että samalla sijaluvulla on myös Ukraina. Ei ole kohtuutonta sanoa, että nämä kaksi eurooppalaista maata ovat täysin väärässä seurassa, ja että tässä on yksi avainselittäjä Venäjän ongelmille.
2. Venäjän sisäpolitiikka
Tandem-johto ei ole avainkysymys, vaan sen suunta
Siitä alkaen kun Vladimir Putin nosti Dmitri Medvedevin Venäjän presidentiksi ja otti itse pääministerin tehtävät on harjoitettu kannunvalamista siitä, kuka todella johtaa maata nyt ja tulevaisuudessa. Juristi Medvedevin ja eversti Putinin väliltä löytyy eroja muuallakin kuin tyylikysymyksissä. En silti itse halua omistaa tälle spekuloinnille enempää aikaa.
Ei ole syytä palata kremlologiaan. Se kertoi perin vähän edessä olevasta kehityksestä. Eikä meidän viestimme ole se, että yhden ihmisen tulee johtaa maata. Demokratiassa on vallanjakoa, tasapainotusta ja näkyviä poliitikkoja, joilla on erilaiset painotukset ja profiilit. Venäjän johdon työnjako tuntuu toimivan ainakin Suomen suuntaan ihan hyvin. Viime kädessä tärkeintä on, mihin maata viedään, ei se, kuka vie. Huomio tulisi kohdistaa avainasioihin, ei henkilökemiaan, vaikka ihmiset viime kädessä politiikan tekevätkin.
Kielteinen skenaario: käpertyminen
Venäjä on käännekohdassa. Riskit ovat isoja. Venäjä voi jättäytyä raaka-ainetaloudeksi - ainakin siihen saakka, kun energialähteet tyrehtyvät. Tällä tiellä on oltu jonkin aikaa, ja etenkin korkeana pysyttelevä öljyn hinta saattaa houkutella jatkamaan. Kansalaiset voidaan pitää tyytyväisinä vientituloilla, mutta maa ei kehity, ja infrastruktuurin rapautuessa se itse asiassa taantuu.
Venäjä voi painottaa yhteiskunnallisessa kehityksessä erityistietään ja tukahduttaa demokratiakehitystä. Eräs tapa on lumedemokratia, josta on merkkejä. Voin tyytyä vain viittaamaan presidentti Medvedeviin, joka viime lauantaina arvosteli valtapuolue "Yhtenäisen Venäjän" paikallisvaalisuoritusta.
Tämä yhdistelmä olisi onneton, myös Suomen kannalta. Venäjä jäisi kehityksestä jälkeen ja olisi yhteiskunnallisesti epävakaa ja taloudellisesti vähäinen toimija.
Myönteinen skenaario: todellinen modernisaatio
Onneksi on olemassa myös visio myönteisestä kehityssuunnasta, joka on vaikea, mutta täysin mahdollinen. Sävy on tänä syksynä muuttunut. Medvedevin "Eteenpäin, Venäjä"-artikkeli ja kansakunnan tila -puhe sisälsivät kriittistä analyysia Venäjän ongelmista. Vaikka puheet ovat puheita, heijastavat ne muutostarpeen tiedostamista ja tahtotilaa. Tällaisia puheita ei voi pitää, ellei samalla aseta poliittista uskottavuuttaan peliin.
On huomioitava, että Medvedevin modernisaatiovisiossa tunnustetaan se meille itsestään selvä tosiasia, että yhteiskunnan modernisaatio ja talouselämän uudistaminen kulkevat käsi kädessä. Se ajatus, että ensin uudistetaan talous, ja sitten vasta on varaa kehittää demokratiaa ja ihmisoikeuksia, ei siis ole uskottava.
Kriittinen testi on tietenkin tahtotilan muuntaminen konkreettisiksi teoiksi. Monet aiemmat uudistamisyritykset ovat jääneet puheiksi.
3. Venäjän ulkopolitiikka
Venäjä hakee suurvalta-asemaa
Venäjä pyrkii rakenteellisista ongelmistaan huolimatta palaamaan täysiveriseksi suurvallaksi. Tämä ilmenee muun muassa tyytymättömyytenä yksinapaiseen maailmaan ja pyrkimyksenä luoda omaa erityistä vaikutusaluetta, etupiiriä.
Koko taivas ei ole synkkä
Venäjän suhde Yhdysvaltojen uuteen hallintoon on selvästi helpompi kuin edellisen kanssa. Obaman "reset-politiikka" sai hyvän vastaanoton. Ongelmat tunnustetaan avoimesti, mutta kumpikin puoli haluaa edetä niillä sektoreilla missä intressit ovat yhteiset: Afganistan, ydinaseiden leviämisen estäminen, ydinaseriisunta ja Lähi-itä.
Venäjän suhde Natoon on paranemassa. Rasmussenin pääsihteerikausi on tuonut mukanaan uusia avauksia, joihin Venäjä on tarttunut.
Medvedev nosti ulkopolitiikan kriteeriksi kansalaisten elintason paranemisen. Näin orientoituu moderni valtio.
EU on Venäjälle paras kumppani
EU on luonut toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen Euroopasta alueen, jossa sotaa ei ole ja joka ei uhkaa lähialueita. Venäjän kannalta EU on rauhoittanut ja turvannut sen länsisuunnan paremmin ja pysyvämmin kuin mikään kuviteltavissa oleva järjestely.
EU on Venäjälle paras modernisaatiokumppani. EU:lla ja Venäjällä on fyysinen ja kulttuurinen yhteys. EU on Venäjän suurin kauppakumppani ja niiden välillä on tiivis sopimus- ja yhteistyökehikko.
Juuri EU on koko ajan tarjonnut Venäjälle sellaista kumppanuutta, joka keskittyy yhteistyöhön, kaupan kynnysten madaltamiseen, ihmisten liikkuvuuden helpottamiseen, kestävän turvallisuuden lisäämiseen - siis kansalaisten elämän parantamiseen minkä Medvedevkin nosti ulkopolitiikan prioriteetiksi.
Venäjä tarvitsee nimenomaan EU:ta. Sen suhteet Yhdysvaltoihin eivät voi "korvata" unionia, sillä Yhdysvaltojen ja Venäjän reaalinen kontaktipinta on tähän liian pieni. Vain EU-suhteet ovat laajuudeltaan sitä mittaluokkaa, että Venäjä saa niistä tukea modernisaatioonsa.
Eräänlainen tunnustus tälle saatiin viime viikon EU-Venäjä -huippukokouksessa. Venäjä suhtautui myönteisesti komission puheenjohtajan Barroson ehdottamaan modernisaatiokumppanuuteen.
EU:n ja Venäjän isot tulevaisuusprojektit ovat vapaakauppa ja viisumivapaus. Vapaakauppa edellyttää Venäjän WTO-jäsenyyttä, jonka etenemistä tulliliittohanke on hämmentänyt. Viisumivapaus voi toteutua, mutta vain vastavuoroisuuden ja luotettavien takeiden kautta. Venäjän valmiutta modernisaatioon tullaan testaamaan näiden projektien kautta.
Johtopäätöksiä:
Talouskriisi sysäsi Venäjän uuden etsikkoajan kynnykselle. Maa katsoo tarvitsevansa uudistuksia. Vanhat reseptit eivät tule toimimaan.
Venäjän kehityssuunta on kuitenkin avoin. Uskon, että avoin ulkopolitiikka, onnistuneet talousreformit ja toimivan demokratian kehittäminen kulkevat käsi kädessä. En pidä kovin uskottavana, että voitaisiin edetä vain yhdellä, kahdella sektorilla.
Lyhyellä aikavälillä en näe Venäjällä syvällekäyvää muutosta. Haasteet ovat tähän yksinkertaisesti liian valtavia. Taakkana on myös historiallinen suurvaltamentaliteetti, joka korostaa erityistietä sekä vaikeuttaa muilta oppimista ja omaksumista.
Oikeansuuntaiset askeleet ovat kuitenkin mahdollisia. Niitä tulee tukea ja kannustaa.
EU:lla on vahvin potentiaali Venäjän kumppanina muutoksessa ja Suomella etulyöntiasema sijaintinsa ja osaamisensa takia. Tämä asetelma tarjoaa meille myös parhaat mahdollisuudet huolehtia omista eduistamme.
7 kommenttia
Hyvä yleiskatsaus tämänhetkiseen Venäjä-tilanteeseen. Tästä puuttuu kuitenkin mielestäni olennainen asia; nimittäin Venäjän muut naapurimaat. En usko että Venäjä voi yksin muuttua, vaan myös esim. Ukrainassa ja muualla täytyy tapahtua muutoksia. EU ei voi sokeasti katsella vain Venäjän (ja sen luonnonvarojen) suuntaan ja ummistaa silmiään sen lukuisille naapureille. Kaukasuskin on valtava alue, jolla on lukuisia valtioita.
Vaikka Venäjällä on hyvät suhteet EU:n suuntaan, sen suhteet omiin rajanaapureihin ovat vähän niin ja näin. Tämän täytyy muuttua ja EU:n tulisi ottaa tämä(kin) asia esiin jatkossa. Tavoitteena tulisi olla (ja varmasti onkin) koko entisen Neuvostoblokin maiden kehittäminen ja niiden keskinäisten suhteiden vakauttaminen.
Jopa EU:hun kuuluvissa Baltian ja Balkanin maissa Venäjä ja venäläiset edelleen nähdään helposti isona pahana peikkona.
Tietysti tämän foorumin aiheena oli nimenomaan nykypäivän Venäjä, mutta ei pidä unohtaa että Venäjä oli vielä pari vuosikymmentä sitten paljon suurempi kokonaisuus.
Jep. Silti pari kommenttia. Venäjän kansa on ilmeisen tyytymätön kohta kaksikymmentä vuotta kestäneeseen muutokseen. Aika monelle se ei ole ollut +merkkinen. Noussut nostalgia, ml. Stalinin haikailu, on kuvaavaa. Kansalta ei ole odotettavissa vankkaa tukea - muutokseen. Valtaapitäville se tarkoittaa, että ylhäältä ohjattu modernisointi onnistuu paremmin kuin kansan syviä rivejä kuuntelemalla. Vaikka demokratia ei toimi, kansa on Venäjälläkin. Ei välttämättä 'kansalainen' meillä tarkoitetussa mielessä.
Toinen tähän saumattomasti liittyvä asia on media. Vaikket ytimekkäässä puheenvuorossasi voinut ottaa kaikkea esiin, minusta media on iso juttu Venäjää arvioitaessa. Keskusjohtoisuus voidaan toki nähdä modernisaation välineenä, mutta ohjaava kontrolli ei edistä asiaa pitkällä tähtäimellä.
Vastuunalaisen ministerin puhe, joka aiheen laajuudesta huolimatta pysyy kasassa jäntevän Venäjä-politiikan hahmottamiseksi.
Se pakollinen loppukevennys tai vitsi olisi tehnyt terää, mutta hyväpä näinkin.
Venäjä-asiantuntemuksesta:
Onko nykymaailmassa tosiaankin enää sijaa tai tarvetta muusta maailmasta irrallaan olevan Venäjä-asiantuntemuksen korostamiseksi ?
Tämä on toki se perinne, jota kotimainenkin Venäjä-establishmentti korostaa aina artikkelien ja haastattelujen yhteydessä.
Aina siinä vaiheessa, kun todetaan "Venäjää ei voi järjellä ymmärtää" tulee mieleen, jospa sitä näkökulmaa olisi tarpeen laajentaa, niin sitä käyttökelpoista ymmärrystäkin löytyisi.
Venäjästä:
Venäjä on ALUEELLISESTI maailman suurin valtion, mutta väestömäärältää keskikastia.
Se on sen heikkous kehityksessä, mutta voima raaka-ainevarannoissa.
Talouden, väestön ja kehityksen puolesta sillä ei ole yksinään enää edellytyksiä Neuvostoliiton kaltaiseksi suurvallaksi.
Ainoastaan liittoutumalla viisaaasti ja löytämällä oma viiteryhmänsä maailmassa se voi saavuttaa jotakin entisestä asemasta.
Siihensaakka laivastopuuhastelu ja lentely pitkin maailmaa on sellaista nostalgista leikkiä, ja tarkoitettu nationalististen tunteiden ruokkimiseksi.
Suomi ja Venäjä:
Venäjästä, joka on pysyvä naapuri, ei koskaan tule niin mitätöntä ettei se olisi suurvalta Suomelle.
Siitäpä tämäkin puhe ja seminaari lienevät syntyneet.
...ja siksipä äänestäjien enemmistö aikanaan äänesti Suomelle viiteryhmäksi EU:n.
Vaikka Alexin puhe sisältääkin suuren osan merkittävimmistä pääkohdista arvioitaessa Venäjän tilaa tänään, puhe jää kuitenkin leijumaan mielestäni hieman liian yleiselle tasolle. Ehkä viesti menisi paremmin perille, mikäli puhe olisi sisältänyt myös muutaman konkreettisen esimerkin EU:n ja Venäjän kumppanuuden puitteissa tapahtuvista yhteistyöhankkeista. Mielellään olisin lukenut esim., mistä yhteistyöhankkeista on sovittu esim. Barentsin alueen, Shtokmannin laajojen kaasukenttien ja yleisemmin Pohjoisen ulottuvuuden suhteen, tai esim., miten etenee Suomen ja Venäjän nanoteknologiayhteistyö.
Eräs tärkeä seikka, jonka Alex nostaa esiin Venäjän kohdalla on innovaatiovaje. Sama dilemma on olemassa myös Suomessa. Teollisuutemme kilpailukyvyn ylläpito vaatii jatkuvia uusia innovaatioita. Kuitenkin esim. Kiinan ja Intian kasvanut koulutus- ja elintaso tekevät kilpailusta yhä tiukempaa myös innovaatioiden ja niiden soveltamisen alalla. Riittävä innovaatiokyky vaatii jatkossa sekä erikoistumista että yhteistyötä. Luonnollisimmat yhteistyökumppanimme löytyvät tässäkin asiassa Itämeren ympäriltä, Venäjä mukaan lukien.
Niinhän se on, että Venäjä on Venäjä muista valloista riippumatta. Senhän historia meille opettaa. Venäjän ismi on nihilismi - isojen johtajien palvontaa.
Palaan Medvedevin lausuntoon; miten talouden tehokkuutta voidaan lisätä? Venäjä vaihtoi suunnitelmatalouden suoraan Freedmanilaiseen monetarismiin - ja kuinka siinä kävi? Kourallinen ennestään etuoikeutetussa asemassa olleita oligarkeja rikastui silmänräpäyksessä ja murskaava joukko kansalaisia alkoi kitkuttaa päivän kerrallaan.
Neuvostoperäistä on valtava byrokratia, joka aina sisältää korruptiosiemenen.
Keskentekoisesta demokratiasta: Voiko oligarkiyhteiskunta koskaan demokratisoitua?
Kaukasuksen suunnalla Islam on kenties suurin "ongelman" tuoja.
Kirjoitus oli hyvä.
Lykkyä tykö.
Särmää jatkoa. Ole jämpti johtaja. Kuuntele alaisia ja virkamiehiä, mutta muista tehdä päätökset itse. Älä demokratisoi liikaa päätöksentekoa. Asialinja. Asialinja. Asialinja.
”EU on luonut toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen Euroopasta alueen, jossa sotaa ei ole ja joka ei uhkaa lähialueita. Venäjän kannalta EU on rauhoittanut ja turvannut sen länsisuunnan paremmin ja pysyvämmin kuin mikään kuviteltavissa oleva järjestely.”
Mitenkäs sen entisen Jugoslavian hajoaminen kanssa kävi, aseita tarvittiin. Miksi Puola on huolissaan Venäjän sotaharjoituksista? Ollaan maanosassa nimeltä Eurooppa.
Muistakaa aina, että Euroopan historia käsittää kaksi maailmansotaa melko lyhyen aikajakson välillä, ja Amerikkaa tarvittiin niiden sotien lopettamiseksi. Mihin EU tarvitsisi omaa armeijaa? Mikä, kuka on uhka, mihin ollaan marssimassa? Ruotsi tarjosi hiljattain sotilaallista apua naapurimailleen, jos on tarvetta ja odottaa vastapalvelusta tarvittaessa, miksi?