Rupatellen Eurooppaan

Moro

Kirjoitat: Lasse Lehtinen on tehnyt monen EU-ansiomerkin arvoista työtä Euroklubin pitkäaikasena vetäjänä.

Totta joka sana. Mistä ansiomerkeistä pitäisi aloittaa? Vai pitäisikö luoda uusia arvonimiä?

Yhdentymisneuvos Lehtinen?

Jii

Hyvä Ulkoasianministeri

Kiitos ystävällisistä sanoistasi sekä blogissa että Euroklubin 20-vuotisjuhlassa. Minulle "Rupatellen Eurooppaan"-kirjan kirjoittaminen oli jonkinlainen välitilinpäätös. Piti miettiä - vielä kerran - mitä prosessia olen päässyt aitiopaikalta seuramaan neljännesvuosisadan ajan.

Tapahtumia on ollut niin paljon, että tarinan puristaminen alle 200 sivun ( se oli ehdoton ylärajani ) oli todella vaikeaa. Nyt se on tehty, painettu ja julkaistu nätissä kuosissa. En voi enää tehdä mitään muuta kuin että muutkin kuin Ulkoasiainministeri sen lukisivat. Luettavaksi se on kirjoitettu.

Parhain terveisin

Unto Hämäläinen

HS:n Kuukausiliitteen toimittaja

JK. Kirjasta on jo ilmestynyt kaksi laajempaa arviota. Teija Tiilikainen kirjoitti 18.11. 2008 ilmestyneeseen EU-komission Suomen edustuston julkaisemaan Europa-lehteen ja Tuomas Forsberg 21.11. 2009 Helsingin Sanomiin.

Unto Hämäläisen "Rupatellen Eurooppaan"-kirja on pirteä ja meille kaikille luettavaksi sopiva katsaus suomalaisesta keskustelusta turvallisuus- ja EU-politiikamme erinäisistä vaiheista parin viime vuosikymmenen ajalta. Unski on luontevalla tavalla onnistunut tuomaan esille ulkopolitiikkamme särmiä siihen osallistuneiden sanoin ja kirjoituksin kooten yksittäiset tapaukset Suomen ulkopolitiikan kehityskuluksi, jossa punainen lanka pysyy määrätietoisesti mutta melkeinpä huomaamatta kirjoittajansa hallinnassa.

Teos kuvaa mieleenpainuvalla tavalla mm., miten suuri vaikutus Paavo Lipposella on ollut EU-politiikkamme kehitykseen ja Suomen näkyvyyteen EU:ssa. Lainaus Helena Petäistön arviosta koskien Lipposen Bruggen puhetta määrittää osuvasti Lipposen merkityksen: "Lipposen arvostus ei siis missään perustunut myötäilyyn kuten joskus kuulee Suomessa väitettävän, vaan vahvaan osaamiseen ja tiettyyn luontaisen auktoriteettiin." Unto Hämäläinen nostaa esille myös Lipposen kuuluisaa puhetta valmistelleen joukon, joka tässäkin blogissa varmasti ansaitsee tulla henkilöidyksi: Antti Satuli, Alec Aalto, Jari Luoto, Timo Pesonen, Antti Peltomäki, Peter Ekholm, Mikko Norros ja ALEX.

Kirja on merkittävä paitsi siinä, mitä Unto Hämäläinen teoksessa tuo esiin, myös siinä, mitä kirjasta ei löydy, sillä kirja on nimenomaan ulkopoliittisen keskustelumme historiaa ja siksi siinä mainitsemattomat seikat ovat ainakin pääsääntöisesti jääneet myös mediassamme vähemmälle huomiolle, näin ainakin olen taipuvainen vahvasti uskomaan omien kokemusteni perusteella. Tällaisista asioista manittakoon pari seikkaa:

a. kirjassa Nato nousee esiin näkyvästi, mutta sen vaihtoehto EU:n oma puolustus on ehkä havaittavissa "twilightzone'ssa"; ja

b. kirjassa kerrotaan, että Kosovon itsenäisyyden "Tunnustajien joukossa olivat lähes kaikki länsimaat". Tässä kohdin ei mainita, mitkä merkittävät valtiot eivät tunnustusta ole tehneet.

En halua osoittaa kriittisyyttäni Unto Hämäläistä kohtaan, päin vastoin suuresti arvostamani ja valtavan tietomäärän ja kokemuksen omaava HS:n Perässähiihtäjä-blogin kapteenimme ja politiikasta kirjoittavien toimittajiemme ehdoton mestari Unski tekee suuren palveluksen tuodessaan esille myös ulkopoliittisen keskustelumme jonkinasteisen kapeuden. Onhan se ulkopolitiikan osuus uutisissamme toki paljon näkyvämpi kuin esim. Ruotsissa, jos se nyt sinällään ketään lohduttaa.

Suosittelen kirjan lukua lämpimästi, sillä Unto Hämäläinen onnistuu tuomaan monet ulkopolitiikkamme tapahtumat uudelleen virtuaaliseen näkökenttäämme. Kirjasta oli vaikea päästää otetta, vaikka sen oli jo lukenut. Se lienee myös hieno inspiraationlähde niille, jotka miettivät, mitkä tapahtumat olisivat selvittämisen arvoisia ulkopolitiikkamme nykyhistoriassa Neuvostoliiton sortuessa, EU:hun liityttäessä, markan vaihtuessa euroon, optio-oven sulkeutuessa ja EU:n yhteisen puolustuksen häämöttäessä horisontissa.