Tiistaina 17.11.2009    6 kommenttia

Ukraina tapetilla

Aamiaistapaaminen ulkoministeri Petro Poroshenkon kanssa antoi kuvan Ukrainan tilanteesta. Maa on melkoisissa vaikeuksissa. Talous supistuu tänä vuonna arviolta 14 %. Uudistukset ovat jumissa, sillä politiikassa huomio keskittyy yksinomaan tammikuun presidentinvaaleihin. Tämän päälle tulee kaasukiistely Venäjän kanssa.

Samalla Ukraina on EU:n kannalta keskeisen tärkeä. Ukraina on suuri maa, asukkaita on 45 miljoonaa. Se on EU:n rajanaapuri ja unionin tärkein energiareitti. Ukrainaa ei siksi voikaan jättää oman onnensa nojaan. EU on sitoutunut lähentämään Ukrainaa unioniin. Mutta tässä onnistuminen tulee edellyttämään Ukrainan johdolta aivan uudenlaista otetta.

Ongelmista huolimatta Ukraina on kyennyt rakentamaan demokratiaa. Takana ovat jo kolmet asianmukaisesti hoidetut vaalit. Eikä tulevan presidentinkään nimi ole vielä tiedossa. Sen ratkaisevat äänestäjät.

EU-ulkoministerikokous starttasi yhdeksältä. Keskeisimpiä aiheita olivat Ukraina ja - Venäjä. Eilisillan debatti nimittäin keskittyikin vain Afganistaniin ja Venäjä jouduttiin siirtämään aamuun. Aina aikataulusuunnitelmat eivät pidä, vaikka puheenjohtaja on niinkin rautainen kuin Ruotsin Carl Bildt.

Venäjä-keskustelu oli pitkä. Korostin presidentti Medvedevin viimeaikaisten linjausten tukemisen merkitystä. Korruption torjuminen, ihmisoikeuksien painottaminen ja stalinismin tuomitseminen ovat tärkeitä signaaleja. EU on Venäjän luontainen kumppani, jos se haluaa muuttaa sanat teoiksi.

Lounastin pitkästä aikaa Euroopan parlamentissa. Pöydän ympärillä oli kolme MEP-ystävää eli Elmar Brok, Michel Barnier ja Mendez de Vigo. Lissabonin sopimus ja nimityshuhut olivat tietysti täälläkin esille.

Päivä päättyi yhteisistuntoon puolustusministeri Jyri Häkämiehen kanssa. Aiheena oli Bosnia-Hertsegovinan tilanne ja EU-operaation tulevaisuus. Nyt edessä on paluu Helsinkiin.


6 kommenttia

Keskiviikkona 18.11.2009 klo 1:36

Mahtoikohan Ukrainan kollega päivittää tilannetta koskien operaatioita trans-Karpaatian rusyneita, Karpatian rutheneita ja Sevastopolin-Krimin kansallisrintamaa vastaan? Tuskin, suuri asia todellakin on tuleva vallanvaihdos tammikuussa. Ukrainan tulevaisuusnäkymät ovat heikentyneet vuoden sisään merkittävästi. Viime kaasukiista antoi voimakkaan sysäyksen sekä Nabuccolle että South Streamille ja ehkä jo 2015 uudet linjat mitätöivät Ukrainan aseman energian kauttakulkureittinä Turkin ja suorien linjojen tullessa tilalle. Itse näkisin, että valitaan sitten Timoshenko tai Janukovitch niin kumpi tahansa tullee löytämään rakentavamman vuoropuhelun Venäjän kanssa kuin nykyjohto. Yhteisiä ongelmiakin mailla on Ukrainan taistellessa tahollaan ääri-islamilaisia liikkeitä ja niiden rahoitusta vastaan.

Monet asiat EU-keskusteluissa (energia, Afganistan, Iran, turvallisuuspolitiikka ...) tuntuvat mielestäni aivan oikeutetusti liittyvän Venäjään. Kirjoituksessani “Russia's new security and energy initiatives” - http://arirusila.wordpress.com/2009/04/26/russia%e2%80%99s-new-security-and-energy-initiatives/ totean yhteenvetona seuraavasti:
From my point of view the international organizations managing security, economical and energy issues have not necessary developed with same scale – some updated structure could be suitable.

Kun nyt YK ja G20 ovat globaaleina merkittävinä foorumeina korvautumassa jopa Yhdysvaltain ja Kiinan keskeisellä G2:lla, kun EU etsii keulakuvia ja italialaiset EU:n armeijaa, niin eikä nyt viimeistään olisi aika ottaa Venäjän aloitteet turvallisuus- ja energiarakenteiden uudistamiseksi tosissaan.

Keskiviikkona 18.11.2009 klo 1:54

Asiasta toiseen. EU:n puheenjohtajamaa Ruotsi ylisti hyvin suoritettuja vaaleja Kosovossa viime sunnuntaina. Mielenkiinnosta tähän demokratian voimakkaaseen etenemiseen tarkistin entisen työpaikkani Lepasavic'in äänestysprosentin. Se oli 0.83 % äänioikeutetuista. No olihan tulos sentään enemmän kuin naapurikunnassa Zwecanissa joka ylsi vain 0.75 %:iin. Että sellaista demokratian voittokulkua. Muualla provinssissa kolme johtavaa järjestäyneen rikollisuuden klaania näytti jakavan läänitykset keskenään suhteellisen tasapuolisesti.

Keskiviikkona 18.11.2009 klo 11:24
Jari Virtanen

Hyvä ministeri Stubb. Pidätte Venäjän ihmisoikeuksien painottamista ja stalisnimin tuomitsemista tärkeinä signaaleina.

Venäjällä on yhä massiivisia ongelmia ihmioikeuksien toteutumisessa ja tilanne on vain pahentunut. Teillä on väärät luulot Venäjän tosiasiallisista painotuksista. Kannattaa nojata tosiasioihin tai tarkistaa väitteet.

Stalisnimin tuomitsemisesta olen kanssa yhtä mieltä. Koska mainostatte itseänne ihmisoikeuksien puolustajana, odotan teiltä George W. Bushin käynnistämän laittoman hyökkäyssodan ja lukuisten ihmisoikeusloukkausten tuomitsemista. Hänen ollessa vallassa keskityitte pääasiassa kehumaan häntä - siis todennäköistä sotarikollista ja ihmisoikeuksien loukkaaja - ja ulkoministeri Ricea.

Ihmisoikeuksien puolustaminen edellyttää sanoja ja tekoja. Teidän käsityksenne ihmisoikeuksiesta on vinoutunut, ja tekoja ei ole ensinkään. On vain tyhjiä korulauseita.

Keskiviikkona 18.11.2009 klo 19:57
Mika Kaakinen

Onnea, menestystä ja Jumalan siunausta.


Konkretiaa tarvitaan. Ei pelkkiä puheita. Ihmisten pitää nähdä tuloksia.

Puolustusministeri on hiukan liian ripeäotteinen omaan makuuni.

Torstaina 19.11.2009 klo 9:36

EU:n huippuvirkojen täyttämisestä näyttää nyt kehkeytyvän EU:n kaikkien aikojen visaisin brobleema. Intohimoja on nyt ainakin yllinkyllin joka suunnalla.

Tämä presidentin homma lienee suurten maiden heiniä. Korkea ulkosuhteiden edustaja tullee sosialisteille. Onko presidentti saksankielinen ja korkea ulkosuhteiden edustaja englannin-, ranskan- vai espanjankielinen?
Vai hoitaako savon mafia Lipposen ulukosuhepiälliköks?

Torstaina 19.11.2009 klo 12:34
Marja Lampi

Totta, konkretiaa tarvitaan.Miten esimerkiksi aiotaan selvitä Brewster-skandaalista? Kuuntelematta omia kansalaisiaan Suomen puolustusvoimat avusti Yhdysvaltain laivastoa sen yrityksessä peitellä yhteyksiään kansainväliseen rikollisuuteen ja toi koneen Suomeen. Nyt kone on Keski-Suomen ilmailumuseossa, ja vasta etsijöiden kovan painostuksen jälkeen saatiin totuus sen löytymisestä museon nettisivuille.

Yhdysvalloissa kerrotaan edelleen täysin toista tarinaa ja korvaukset ovat menneet tahoille, joita Yhdysvaltain laivaston on epämukava paljastaa: Vintage Holdings Ltd yhtiön omistajia ja reksitöintimaata ei ole pyynnöistä huolimatta kerrottu edes oman maan kansalaisille.

Valehtelun, vallan väärinkäytön, uhkailujen ja korruption saattelema Brewster-372 komeilee nyt Suomessa ... ja ulkoministeriössä ollaan hiljaa.

Kirjoita kommentti