Afganistania Kiinasta
Tulin eilen lumen peittämään Pekingiin. Ensivierailu onnistui hyvin. Suurlähettiläs Lars Backström ja muut lähetystömme ihimiset olivat onnistuneet ahtamaan erinomaisen ohjelman vajaaseen kahteen päivään. Tapasin Kiinan ulkoministeri Yang Jiechin, varapresidentti Xi Jinpingin, ministeri Wang Jiaruin sekä median edustajia ja Kiinan yliopistojen professoreita. Ohjelmani huipentui tänään puheeseen Pekingin yliopistossa.
Pekingin yliopistolla
Tässä puheeni keskeiset teemat:
1. Nopeasti muuttuva maailma edellyttää EU:lta aktiivista ulkopolitiikkaa.
Talouskriisi vauhdittaa vauhdittaa maailmanpolitiikan moninapaistumista. Tällä on vaikutuksia globaalihallintaan. G20 on esimerkiksi korvannut G7/8:n talousyhteistyön ensisijaisena foorumina. Globaalihallinnan muutokset eivät kuitenkaan tule olemaan kertaluonteinen ”big bang”, vaan asteittainen ja monitasoinen prosessi. Myös ilmastoon, energiaan ja luonnonvaroihin liittyvät kysymykset muovaavat lähivuosina voimakkaasti kansainvälisen politiikan agendaa. Muutostilanteeseen liittyy mahdollisuuksia, mutta myös kasvaneet riskit. EU:n ulkosuhteissa passiivinen asennoituminen ei tule kyseeseen.
2. Jos EU haluaa vaikuttaa globaalisti, sen on saatava omat rivinsä kasaan. Lissabonin sopimus on tärkeä ensiaskel.
EU on ollut poliittinen ja taloudellinen menestys, mutta on nyt kasvavien haasteiden edessä. Globaali kilpailu, resurssien siirtyminen ”lännestä itään”, EU:n pitkäaikainen keskittyminen omiin institutionaalisiin uudistuksiin. Lissabonin sopimus on tärkeä askel, mutta ei vielä ratkaisu. Ulkosuhteissa tarvitaan selkeää strategista näkemystä suhteessa Aasiaan ja nouseviin talouksiin. Sisäisesti EU:n on otettava asema uuden, vihreämmän globaalitalouden edelläkävijänä ja panostettava sisämarkkinoiden toimintaan.
3. Lähivuosina Aasian kehitys pitkälti ratkaisee maailmanpolitiikan suunnan. Kiinaa tarvitaan entistä enemmän vastuunkantajaksi yhteisten ongelmien ratkaisuun.
Kiinan merkitys maailmanpolitiikassa on kasvanut nopeasti. Aasian odotetaan lähivuosina toimivan toisaalta globaalin talouskasvun moottorina, mutta toisaalta alueella kytee merkittäviä poliittisia kriisejä (Afganistan, Pohjois-Korea, Pakistan-Intia, jne.). Kasvavan vaikutusvallan rinnalla Kiinan ja muiden alueen suurten kehittyvien talouksien on otettava globaalissa järjestelmässä kannettavakseen entistä enemmän vastuuta. Kansainvälinen yhteisö tarvitsee Kiinaa toimimaan rakentavana jäsenenä yhteisten haasteiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Esimerkkeinä ilmastonmuutoksen hillitseminen, kriisien hallinta ja protektionismin ehkäisy.
Kirjoitan myöhemmin lisää Kiinan kokemuksistani. Illalla olen jo Tokiossa.
Lopuksi vielä vähän Afganistan-asiaa. Eilen saimme tiedon, että Afganistanin vaalilautakunta on peruuttanut 7.11. suunnitellun toisen äänestyskierroksen ja ilmoittanut tiedotustilaisuudessa samalla, että istuva presidentti Hamid Karzai nimitetään presidentinvaalien voittajaksi. Vaalilautakunta on maininnut päätöksen perusteiksi mm. maan turvallisuustilanteen. Kyseessä on Afganistanin viranomaisten ratkaisu, joka vie päätökseen pitkään jatkuneen presidentinvaaliprosessin. Suomi on kannattanut prosessin nopeaa loppuunsaattamista. Kunnioitamme afgaaniviranomaisten tekemää ratkaisua. Nyt on tärkeää, että maan poliittiset voimat keskittyvät Afganistanin mittavien ongelmien ratkaisuun. On toivottavaa, että afgaaniosapuolet ryhtyvät tiiviiseen yhteistyöhön keskenään, ja uusi hallitus toimii maan kaikkien väestöryhmien etujen puolesta. Suomi tukee Afganistanin vakauttamista ja kehittämistä pitkäjänteisesti, tätä tehdään niin kriisinhallinnnan, kehitysyhteistyön kuin humanitaarisen avun keinoin.
10 kommenttia
Seka-ajatuksia:
1. Hoidat mielestäni hyvin hommiasi.
2. Älä anna lehdistönkirjoittelun paljon hetkauttaa työtäsi.Lehdistö on mennyt alaspäin Suomessa kuluneena 10-20 vuonna. Sensaatiomaiseen ja viihteelliseen suuntaan.
3. Jounilla ja muilla bloggaajilla on minua enemmän tietoa ulkopolitiikasta. Itse seuraan lähinnä tehtyjä päätöksiä ja mietiskelen niiden järkevyyttä. Nestori bloggaaja on myös hyvä.
4. Itse en yleensä pyri tapaamaan tai tutustumaan politiikkoihin tai muihin julkkiksiin. Mielestäni roolit ovat tällöin selkeämmät ja voin olla kriittisempi, kun haluan.
5. Olen hyvin iloinen, että teillä on ymmärtääkseni perhe ja lapsia. Lapset ovat hieno asia. Onneksi olkoon!
Jumalan siunausta.
Afganistanin osalta kaikki näyttävät odottavan Obaman päätöstä: toteuttaako hän painostuksen alla McChrystalin suunnitelman kokonaan, osittain vai löytääkö riitainen avustajakunta muun ratkaisun. Vaihtoehtoina esillä ovat olleet lähinnä maajoukkojen vähennys korvaamalla ne ilmaiskuilla, sotapäälliköiden lahjonta, sovinto Talibanien kanssa tai siviiliavun painotus joukkojen sijaan. Saa nähdä mihin päädytään.
Samaan aikaan -
“The Islamic Emirate of Afghanistan wants to have good and positive relations with all neighbors based on mutual respect and open a new chapter of good neighborliness of mutual cooperation and economic development. We consider the whole region as a common home against colonialism and want to play our role in peace and stability of the region.”
Lainaus on Mullah Omarin kirjeestä viime Shanghai Cooperation Organization summittiin. Kirjeestä olisi pääteltävissä Talibanien painopistemuutos suhteessa naapurimaihin. Taliban näyttäisi keskittyvän Afganistanin sisäisiin asioihin joka erottaisi sen Al Qaedan maailmanlaajuisesta käännytystyöstä.
Mielestäni kannattaisi testata lausuntojen todellisuus. Itse kiteytin viime artikkelissa "Afghanistan - to be or not?" - http://arirusila.wordpress.com/2009/11/02/afghanistan-%e2%80%93-to-be-or-not/ tilanteen seuraavasti:
“My conclusion is that the core question is not in or out. I would see the word with as best practice for future relations between U.S./EU and Afghanistan. The local stakeholder may or may not accept cooperation with foreigners but it is their choice as it is choice for U.S./EU to participate and invest to Afghanistans development plans or not.”
Pysyvämpi ratkaisu voi mielestäni pohjautua vain jos bottom-up prinsiippi ja integrated approach ovat sen osia.
Jos ulkopuoliset sotilaat lähtevät Afganistanista, missä koneessa luulet nykyisen/tulevan presidentin lähtevän mukaan? (Vrt Vietnam).
YT
Markku Vainio
Kiitos Ari Rusila linkeistä ja näköaloista.
Se, mitä olisi edistettävä ja millä olisi käytännössä parhaat edellytykset mainituista vaihtoehdoista toimia, olisi USA+ISAF:n ja ns. talebanien sovinto ja alueen vakautus sekä paluu ennen USA:n sotilaallista hyökkäystä vallinneeseen hitaaseen kaksi askelta eteen askel taakse UN-vetoiseen -metodologiaan, jossa Karzai-hallinnon rooli jää punnittavaksi...
Näin vain ei tulla tekemään johtuen siitä, että se edellyttäisi USA:n koko Bush junior-hallinnon Afganistan-politiikan sekä samalla myös Irak-politiikan kriittistä uudelleenarviointia.
Pitäisi käydä läpi, hylätä ja muuttaa muuksi koko vääristä tai hätäisistä premissestä muotoiltu institutionalisoitunut "totuus", ja sitähän ko. suurvalta ei missään nimessä tule tekemään.
Sisäpoliittiset paineet, suurvallan arvovalta ja hallinnolliset intrigit sekä henkilösuhteet Bush-Obama -hallintojen välillä ehkäisevät suuremmat muutokset.
Tuloksena on todennäköisimmin joitakin esteettisiä näennäismuutoksia ja uudelleenmuotoiltua fraseologiaa, mutta homma kentällä jatkuu entiseen tapaan käytännössä, ja tätä varmaan Suomen UM aavistelee, koskapa ministeri ilmaisi varauksettoman tuen näin jo etukäteen Karzaille...
Täältä näppäimistön kautta - löysänä ihrakasana, vatsa täynnä ja lämpimässä - on helppo räksyttää, mutta räksytetään nyt kuitenkin:
YK:n Human Development Index-raportissa Afganistanin sijoitus on ollut
1990 9. viimeinen
1991 4. viimeinen
1992 3. viimeinen
1993 3. viimeinen
1994 3. viimeinen
1995 5. viimeinen
Sitten on katkos, mutta viimeiseen raporttiin (2009) Afganistan on jälleen ilmaantunut, eli vuoden 2007 lukuihin perustuvaan tilastoon, sijoitus 2. viimeinen. Tämä on YK:n tilastoima fakta.
Kaikki sarkastiset yritykset tämän tiedon edessä menettävät tehonsa. Ollaan ihan hiljaa. EU, YK, NATO, USA, ISAF, UNAMA jne. (= http://afghanistan.quaker.org/AidOrgs.htm ) hoitaa asiaa.
No tulihan se sarkasmi sieltä. Mutta täytyy mainita, että yksi suomalainen tunnettu poliitikko vastasi pari vuotta sitten sähköpostilla Afganistan-kyselyyni todeten "kuinka valheellinen Afganistanin missio näyttää olevan". Kuinka valheellinen Afganistanin missio sitten onkaan?
Ari Rusilan artikkeli ”Afganistan – to be or not?" Rusilan blogissa on erinomaisen monipuolinen kuvaus siitä, miten nykyiseen tilanteeseen Afganistanissa on jouduttu ja mitä tilanteesta ulospääsy ”kuivin jaloin” vaatisi länsimailta. YK:n, Naton ja länsimaiden mahdollisuudet päästä positiiviseen tulokseen Afganistanin kansaa ajatellen ovat yhä kiihtyvään tahtiin haihtumassa ilmaan tässä jo melkein vuosikymmenen kestäneessä länsimaiden ”ristiretkessä”.
Presidentinvaalien lopputulos vahvistaa ne epäilyt, joita monilla oli vaalien järjestämisen suhteen. Karzain hallinto on tullut tunnetuksi mm. korruptioepäilyistä ja tehottomuudesta sekä siitä, ettei se oikeastaan pysty hallitsemaan kuin pientä osaa Afganistanista ja sitäkin vain länsimaiden sotilaallisella tuella. Länsimaiden tuki Karzaille epäonnistuneiden vaalien jälkeen, on taas uusi askel Afagnistanin harharetkellä. On vaikea ymmärtää, että länsimaat tukivat Karzain valintaa toiselle presidenttikaudelle, vaikkei vaaleja kukaan voittanutkaan. Uusien vaalien järjestäminen sekä väliaikaishallinnon järjestäminen, jossa olisi ollut mukana myös talebanien ja Abdullahin edustajat olisi ollut mahdollisuus edetä oikealla tiellä, mutta sitäkään ei käytetty. Mahtoiko koko vaihtoehto olla edes suunnittelupöydällä? Aikaa olisi ollut – vuosikausia.
YK supistaa noin 1000 henkilön kansainvälistä henkilökuntaansa noin 600 henkilöllä - nykyisen ilmoituksen mukaan – toistaiseksi Afganistanin heikentyneen turvallisuustilanteen takia. YK:lla on lisäksi afganistanilaista henkilökuntaa maassa noin 4500 henkilöä. Eli yhteensä noin 5500 yklaista. Ja paljonko länismailla onkaan sotaa käyviä tai kriisinhallintaoperaatiossa olevia sotilaita Afganistanissa? Kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia ulkomaisia sotilaita. Ja McCrystalin suunnitelman mukaan lisää tarvittaisiin vieläkin kymmeniä tuhansia sotilaita. Ei kai kukaan vakavasti otettava henkilö voi uskoa, että kriisi voitetaan sotavoimalla ja sotimalla? Eikö pään seinään hakkaaminen tee kipeää vai onko pää jo niin puutunut ettei kipu enää tunnu?
Viitteitä poliittisesta sopulismista kuuluu yhä voimakkaammin tänne Peräpohjolaan asti, vaikkemme olekaan Naton jäseniä. Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner totesi eilen:“In Europe we are acting and fighting and going to war, but we are not talking to one another, and it’s shameful”, ja: ”What is the goal? What is the road? And in the name of what?” Kouchner sanoi arvostavansa Obaman pohdintaa tulevasta strategiasta Afganistanin suhteen mutta lisäsi: “Where are the Americans? It begins to be a problem.” Kouchnerin vastaus Nato-allianssin toiminnasta Afganistanissa oli hyvin selkeä: “It’s not working at all.” (Lainaukset New York Timesin artikkelista ”Kouchner Urges Stronger Afghan Role for Europe” ; linkki: http://www.nytimes.com/2009/11/05/world/europe/05france.html?ref=world )
Erittäin huolestuttavaa on myös, että poliiseiksi koulutetut afganistanilaiset ovat alkaneet surmata länsimaisia sotilaita. (Ks. tarkemmin New York Timesin artikkeli ”Troop Deaths in Afghanistan Stir Outcry in Britain”; linkki artuikkeliin: http://www.nytimes.com/2009/11/05/world/asia/05afghan.html?ref=world ). Pyrkimys irtautua Afganistanin kriisistä hallitusti vaikeutuu, jos koulutettujen afganistanilaisten poliisien iskut kouluttajia kohtaan lisääntyvät.
Kouchner puhuu tilanteen konsolidoinnista ja sen jälkeisestä poistumisesta Afganistanista. Eri asia on riittäkö USA:lle Kouchnerin kuvailema konsolidointi ts. Afganistanin miehitys vuoristossa ei onnistu eikä talibaaneja voida siellä voittaa vaan Naton tulisi turvata tietyt asutut alueet.
Suomalaiset joukothan eivät ole virallisen kannan mukaan sodassa Afganistanissa. Kun kuitenkin esim. amiraali Mullen (Joint Chiefs of Staffin puheenjohtaja) vaatii lisärahoitusta niin Irakin kuin Afganistanin sotiin (muistaakseni Bush aikoinaan ilmoittti Irakin sodan jo loppuneen), sopii kysyä, onko alue, jolla suomalaisjoukot toimivat ja osallistuvat tulitaisteluihin, jotenkin eristetty muusta Afganistanista de facto vai vain käsitteellisesti. Kun Suomi antaa tukensa Karzain hallinnolle, voidaan kysyä, tukeeko Suomi myös taisteluja talebaneja vastaan. Kenen joukoissa seisomme?
Afganistanin tilanteeseen vielä pari lisäystä:
1. Maassa on käynnissä laajamittainen ja laajeneva sisällissota.
2. Maan jälleenrakentaminen onnistuu vasta kun sotilaalliset operaatiot saadaan lakkautettua.
3. Talebaaneja ei voiteta vuoristoalueilla kokonaan.
4. Sisällissota saadaan päätökseen ja länsimaat hallitusti ulos Afganistanista vain, jos:
a. talebaanit saadaan mukaan hallitukseen, jota Karzai ei johda;
b. maassa annetaan laaja autonomia maaseudulle ja talebaanien hallitsemille elueille annetaan erityisasema niin, ettei siellä ole hallituksen sotilas- tai poliisijoukkoja (vrt. Ahvenanmaa);
c. länsimaat panostavat erityisesti Afganistanin omien sota- ja poliisvoimien koulutukseen sekä koulutukseen talebaanien hallinnoimilla alueilla;
d. talebaanien kanssa saadaan sovittua erillisrauha samanaikaisesti Pakistanissa, jolloin sielläkin talebaanien erityisasema tietyillä alueilla vahvistetaan.
Vasta näiden toimien jälkeen voidaan MELKEIN RAUHAssa alkaa jälleenrakentaa yhteiskuntaa ja maata afganistanilaisten omin ehdoin kuja kujalta, koulu koululta ja pelto pellolta samalla kun pelko ydinaseiden joutumisesta vääriin käsiin Pakistanissa minimoidaan.
Kirjoitin melkein, koska mahdolllista haurasta rauhaa tultaisiin todennäköisesti horjuttamaan erinäisistä syistä, mutta silloin onkin kyse jo varsinaisesta rauhanturvaamisesta, koska olisi kaksi osapuolta, jotka haluaisivat rauhan pysyvän: Kabulin keskushallinto, maakuntahallintojen ja paikallishallintojen tukemana sekä talebaanien hallinto.
NYT, on diplomatian aika, ei lisäsotajoukkojen! Sodassa olevan maan jälleenrakentamista voi verrata tiskaamiseen, tiskithän eivät lopu niin kauan kun on syöjiä ja lautasia, mutta samalla valmista ei tule koskaan. Haluammeko me suomalaiset "tiskata" vai rakentaa rauhaa Afganistanissa? Kyse ei ole sotilaidemme päätöksistä ja tekemisistä (kaikki kunnia ja tuki heille suoritetusta työstä) vaan poliitikkojemme.
Kiitän Jouni Pullia kokoavasta ja ansiokkaan taitavasta analyysistä Agfanistanin tapauksessa.
Itse yhdyn myös Kounchnerin näkemyksiin: Emme edes KESKUSTELE EU:ssa siitä, MITÄ EU (ja Suomi sen osana) TEKEE todellakin tekevät Agfanistanissa.
Kierre selittelyjen tiellä kiihtyy ja niiden mukana rapisee viimeinenkin usko ja luottamus poliitikkoihimme. Kaikki olemme kärsijöitä tässä ihmisen laatimassa täysin turhassa draamassa.
Minun on vaikea kuvitella tilannetta, että ulkopuoliset toimijat koskaan saisivat rakennettua rauhaa Agfanistaniin. Jos se olisi mahdollista, olisi se jo tehty. Niin kauan siellä ovat häärineet monet kansalliset sekä monikansalliset joukot vuosien saatossa.
Mielestäni ainoa realistinen ja rakentava tie on antaa alueen omien toimijoiden päättää, mikä on heille parasta ja miten he itse siihen maaliin pääsevät.
Näitä maailman monia niin täysin turhia kriisejä pitkään seuranneena korostaisin, että parhaat päätökset ovat olleet niistä vetäytymiset. Mitä paljon korostettu ns. kasvojen menetys on sen rinnalla, että ihmisille eri puolilla annetaan aito mahdollisuus rauhaan ja hyvinvointiin. Kenties ei aina niin nopeasti eikä varsinkaan niillä kriteereillä toimien, joita me itse pidämme ainoina oikeina.
Pohdiskeli lumen tulosta nautiskellessa,
Nestor Bloggaaja h.c.
Christian van Niftrikin viimeisimmän virkkeen, ylläolevassa kommentissa, pitäisi pysäyttää päättäjämme vihdoin ymmärtämään, että Afganistanin tilanteen suhteen on uudelleenarvioinnin aika - myös Suomessa. Vai eikö? Miksei muka?
Pohtikaa, edes Utvassa asioita uudelleen vaikkapa Rusilan, Laurénin, van Niftrikin, Liimataisen, Partasen, Lahtisen ja monien muiden ansiokkaiden kommentoijien painotuksia hyödyntäen ja monien UM:n asiantuntijoiden pohdintoja arvostaen ja oivaltaen oman todellisen kapasiteettinne, sillä uusi ja realistinen näkemys Afganistanin- Pakistanin tilanteessa on turvallisuutemme kulmakiviä. Nähkää metsä puilta! Teillä on näytön paikka. Tähän mennessä pistesaalis ei ole kabuli vaan kepuli.
Teidän tulee toimia samalla intensiteetillä kuin päättäjämme tekivät toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina, sillä yhtä suuressa liemessä olemme ja suuremmassakin hyvin pian.
Kööpenhaminan ympäristökonferenssin lopputulos lienee negatiivinen, vaikkei siihen mitenkään ole varaa. USA sai aikaan finanssikriisin, miten onkaan ympäristökriisin laita? Missä määrin voimme enää luottaa amerikkalaisten vastuunkantoon, entä venäläisten, kiinalaisten, brasilialaisten tai intialaisten? Sopuleita emme ole, emmekä sellaisiksi vapaaehtoisesti ryhdy, eller hur?
Jos näin jatkamme, nukumme (Euroopan) onnemme ohi.
Alex hyvä, vastuullasi on sangen paljon ja päämääriin pääseminen on kivikkoista etkä yksin luonnollisestikaan kovin pitkälle pääse (tai halua päästä), mutta yhdessä muiden kanssa ameebamainen EU voi laajeta pitkällekin ja siten ennaltaehkäistä konflikteja. Kenen puolesta ja mitä tavoitellen, riippuu myös sinusta niin kuin meistä kaikista, kuka mihinkin äänenpainoon, osaamiseen, kokemukseen ja asemaan nojaten.
Vastuunalaisen ministerin punnitttua tekstiä koskien Afganistania.
Mitäpä muuta sitä voisi sanoakaan...jos järjellistä visiota ei löydy suurilta, niin toivottavasti sitten meiltä pieniltä.
Se "temppu" on siinä, miten ns. talebanit saadaan hyväksymään Karzai koko maan presidentiksi...se vain saattaa vain olla ylivoimaista.
Sota todennäköisimmin eskaloituu...