Kansainvälinen oikeus ja kansainvälinen politiikka
Pidin eilen asianajajaliiton 90-vuotisjuhlassa Helsingin yliopistolla oheisen puheen kansainvälisestä oikeudesta ja politiikasta. Kuulisin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden kommentteja puheesta:
Arvoisa Rouva Tasavallan Presidentti, arvoisat juhlavieraat,
Esitän lämpimät onnittelut 90-vuotiaalle Asianajajaliitolle! Myös Suomen ulkoministeriö viettää 90-vuotisjuhlavuottaan. Asianajajia ja ulkopolitiikan tekijöitä on tarvittu suomalaisessa yhteiskunnassa sen itsenäisyyden alkumetreiltä asti.
Asianajajaliiton juhlavuoden tunnuslauseena on ”oikea ratkaisu syntyy yhteistyössä”. Siihen on helppo yhtyä entisen mepin ja kansainvälisen yhteistyön ammattilaisenkin.
Kansainvälisen politiikan ja kansainvälisen oikeuden suhdetta on määritellyt kulloinenkin kansainvälispoliittinen tilanne. Usein marssijärjestys on ollut se, että kansainvälisen politiikan suuret kriisit tai murrokset ovat johtaneet uuteen pohdintaan siitä, mikä on kansainvälisen oikeuden mukaista.
Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi, kansainvälisesti tunnustettu osaaja, on pohdiskellut tätä kysymystä siten, että politiikan ja oikeuden suhdetta kansainvälisessä elämässä jäsennettiin pitkään realismin ja idealismin vastakkaisuutena ja keskinäisriippuvuutena. Politiikka edusti realismia, reaalipolitiikkaa, joka on eteenpäin vievä voima. Oikeus tarjosi kansainväliselle elämälle periaatteet ja ihanteet, idealismin. Se tuli kuitenkin usein vähän jälkijunassa, vasta seuraavassa vaiheessa.
Esittelen muutamia kehityskulkuja, jotka ehkä herättävät meidät ajattelemaan, olemmeko tehneet riittävästi, jotta oikeus toteutuisi kansainvälisellä tasolla. Olemmeko muistaneet idealismin? Päteekö kansainvälisissä oikeudessa Olaus Petrin tuomarinohje: Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan?
Ensimmäiseksi käsittelen kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen politiikan välillä olevaa vahvaa keskinäisriippuvuutta. Toiseksi haluan tuoda esille sen, että rankaisemattomuus ei ole enää vaihtoehto – se tuo uusia haasteita kansainvälisille suhteille. Kolmanneksi on muistettava, että valtioiden toiminta lähtee niiden omista arvoista – Suomella kansainvälisenä toimijana on vahva legalistinen perinne.
Kansainvälisen oikeuden nykytila
Elämme vahvaa kansainvälisen oikeuden murrosvaihetta. Menneellä vuosisadalla vallinnutta kansainvälisen oikeuden kukoistuskautta on seurannut ajanjakso, jolloin kansainvälinen oikeuden auktoriteetti on asetettu kyseenalaiseksi. Kansainvälistä oikeuden on katsottu jopa junnaavan paikoillaan tai ottavan pahimmillaan takapakkia.
Kansainvälinen oikeus on jatkuvasti kehittyvä oikeudenala; siinä missä siviilijuttuja hoitava asianajaja hakee ratkaisunsa lähinnä normatiivisesta oikeusjärjestyksestä, kansainvälinen oikeus on vahvasti sidoksissa kansainvälispoliittiseen tilanteeseen ja kehittyy jatkuvasti.
Esimerkin nykytilanteesta tarjoaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden (peace and justice) välisestä monimutkaisesta suhteesta käytävä kädenvääntö. Erityisesti Afrikan monien konfliktien rauhanneuvottelut käydään yhä useammin hallituksen ja todellista valtaa pitävien kapinallisliikkeiden välillä. Kun 1990-luvulla perustettiin kansainvälisiä rikostuomioistuimia, 2000-luvulle tultaessa pidettiin koko lailla selviönä, että osana kestävää rauhaa tulee olla vakavimpiin rikoksiin syyllistyneiden saattaminen vastuuseen (accountability).
Esimerkiksi Ugandan Lord’s Resistance Armyn ja Joseph Konyn asettamana ehtona aseista luopumiselle on kuitenkin täysi armahdus sekä takeiden saaminen siitä, että Ugandan hallitus ei luovuta Konya Haagin Kansainväliselle rikostuomioistuimelle, joka on etsintäkuuluttanut Konyn epäiltynä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Suomen kaltaiselle oikeusvaltion puolustajalle on vaikeaa hyväksyä käydyssä keskustelussa rauhan ja oikeudenmukaisuuden yhteensovittamisesta se, että keskeiset toimijat ovat olleet valmiita neuvottelemaan rauhasta oikeuden hinnalla. Suomi on johdonmukaisesti peräänkuuluttanut näkemystä, jonka mukaan asetelma ei ole ”joko tai” vaan ”sekä että”; rauha ja oikeudenmukaisuus eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan vahvistavia päämääriä.
Rankaisemattomuus ei ole enää vaihtoehto
Taistelu rankaisemattomuutta vastaan on teema, jossa kansainvälisen politiikan ja kansainvälisen oikeuden väliset jännitteet näyttäytyvät selvästi. Tie on ollut pitkä ja vaikea, mutta tänä päivänä kaikkien vakavimpiin rikoksiin syyllistyneet joutuvat ennen pitkää vastuuseen.
Lyhyesti historiaa: Välittömästi toisen maailmansodan ja Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen käynnistyi keskustelu pysyvästä kansainvälisestä rikostuomioistuimesta, jossa voitaisiin tuomita hirmutekoihin syyllistyneitä. Julmat kriisit eri puolilla maailmaa, mutta erityisesti entisessä Jugoslaviassa ja Ruandassa, johtivat tämän välillä jo unohtuneenkin hankkeen toteutumiseen. Balkanin sotien aikaisten rikosten selvittämiseksi perustettiin ensin turvallisuusneuvoston alainen väliaikainen entisen Jugoslavian kansainvälinen rikostuomioistuin (ICTY, International Criminal Tribunal for the Former Yugoslavia).
Lopullinen herätys tuli Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan myötä, kun maassa tapettiin arviolta 800.000, jopa miljoona ihmistä mielettömän kansanmurhan seurauksena. Rikoksia tutkimaan asetettiin väliaikainen Ruanda-tuomioistuin, mutta kansainvälisen yhteisön piirissä oli kasvanut määrätietoisuus nujertaa rankaisemattomuuden kulttuuri pysyvällä tavalla.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen, ICC:n, pohjana oleva Rooman perussääntö hyväksyttiin lopulta 1998. Suomi on tuomioistuimen vahva tukija, ja korostamme sen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta. Voimme olla ylpeitä siitä, että suomalainen Erkki Kourula toimii tuomioistuimen tuomarina.
ICC:llä on käynnissä tutkimukset neljässä Afrikan maassa (Kongon demokraattinen tasavalta, Uganda, Keski-Afrikan tasavalta, Sudan/Darfur), ja tuomioistuimen ensimmäiset oikeudenkäynnit ovat alkumetreillä. Edistyksestä huolimatta myös kriittiset äänet ovat voimistuneet. Kansainvälinen paine tuomioistuinta vastaan on kasvanut. ICC:tä syytetään keskittymisestä vain Afrikan maihin ja, ennen muuta Sudanin presidentin Al-Bashirin pidätysmääräyksen myötä, puuttumisesta maiden sisäisiin asioihin. Al-Bashiria tukevat alueen maat ovat korostavat suvereniteettia ja valtioiden itsemääräämisoikeutta. ICC:n olemassaolon oikeutus on kyseenalaistettu väittäen sen heijastavan vain länsimaista oikeuskäsitystä
Haluan kuitenkin korostaa, että Afrikan valtioilla on erittäin merkittävä rooli ICC:ssä. Afrikkalaiset valtiot muodostavat suurimman alueellisen ryhmän sopimusvaltioiden joukossa. On virheellistä yksinkertaistamista sanoa, että Afrikka olisi kääntänyt selkänsä ICC:lle.
ICC:n kehityskulku osoittaa, että valtioiden rajat ylittävä globaali omatunto on saavuttanut pisteen, josta ei ole paluuta; rankaisemattomuus ei ole vaihtoehto. Samalla periaate valtioiden suvereniteetista ja itsemääräämisoikeudesta elää murrosvaihetta, mikä koettelee kansainvälisiä suhteita. Esimerkkejä on lukuisia, mainitsen tässä kaksi:
Suojeluvastuu
Kansainvälinen yhteisö hyväksyi 2005 suojeluvastuun nimellä kulkevan käsitteen (Responsibility to Protect, R2P), jonka mukaan jokaisella valtiolla on vastuu suojella kansalaisiaan kansanmurhalta, sotarikoksilta, etnisiltä puhdistuksilta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan. Muussa tapauksessa kansainvälisen yhteisön tulee toimia kollektiivisesti tilanteen ratkaisemiseksi. Valtioiden itsemääräämisoikeus ja alueellinen koskemattomuus ovat lähtökohtia, joita tulee kunnioittaa, mutta valtion suvereniteettia ei saa käyttää väärin.
Kansainvälinen yhteisö pohtii suojeluvastuun sisältöä YK:n piirissä, mutta monet valtiot ovat skeptisiä peläten kyseessä olevan pohjoisen pyrkimys puuttua niiden sisäisiin asioihin.
Case Kosovo
Balkanin sodista kärsinyt Kosovo julistautui itsenäiseksi vuoden 2008 keväällä. Serbian aloitteesta YK:n yleiskokous on pyytänyt asiasta Kansainvälisen tuomioistuimen lausunnon.
Kansainvälisen oikeuden asiantuntijat odottavat henkeään pidätellen Kansainvälisen tuomioistuimen lausuntoa siitä, oliko itsenäisyysjulistus kansainvälisen oikeuden mukainen. Serbia ja sen tukijat katsovat, jotkut sisäpoliittisista syistä, että itsenäisyysjulistus rikkoi Serbian suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. Asia on jakanut näkemykset myös EU:n sisällä.
Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa
Haluaisin korostaa, ettei Kosovon ja Serbian välisiä suhteita voi ratkaista tuomioistuimessa. Olen toiveikas sen suhteen, että nämä Balkanin valtiot tosissaan pyrkivät rakentamaan yhteiskuntiaan uuteen suuntaan. Meillä oli myönteiset keskustelut Serbian ulkoministeri Vuk Jeremicin kanssa New Yorkissa muutama viikko sitten. Serbia tähyää kohti Euroopan Unionia, ja pidän erittäin hyvänä kehityskulkuna sitä, että maa pyrkii kohti yhteisiä eurooppalaisia arvoja.
Arvoista on pidettävä kiinni vaikeissakin tilanteissa
Mainitsemani esimerkit antavat toivottavasti kuvan todellisuudesta, jossa kansainvälinen oikeus, osana kansainvälisiä suhteita, jatkuvasti kehittyy. Kolmas huomioni liittyy arvoihin. Muuttuvan todellisuuden keskellä arvot ovat se viitekehys, josta valtioiden tulee pitää kiinni. Johdonmukaisten, meille tärkeiden arvojen tulee ohjata Suomenkin ulkopolitiikkaa. Annan pari esimerkkiä, joista ensimmäinen on varmasti tuttu:
Kansanmurhaoikeudenkäynti Porvoon käräjäoikeudessa
Seuratessamme Ruandan karmivia tapahtumia viitisentoista vuotta sitten emme ehkä osanneet kuvitella, että vuonna 2009 kansallisessa tuomioistuimessamme olisi vireillä näihin tapahtumiin liittyvä kansanmurhaoikeudenkäynti Suomessa asuvaa ruandalaismiestä vastaan. Lakiimme sisältyvän universaalitoimivaltasäännöksen mukaan Suomen rikoslaki ulottuu kaikkein vakavimpiin rikoksiin siitä huolimatta, mikä syytettyjen tai heidän uhriensa kansallisuus on tai missä rikokset tapahtuivat.
On pohdiskeltu sitä, onko Suomen asia ottaa kantaakseen näin mittava haaste, ja suuret kustannukset. Vastaus on yksiselitteisesti kyllä. Tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista, onko syytetty syyllistynyt rangaistavaan tekoon – siihen en ota tässä kantaa. Kun Suomessa ei pidetty mahdollisena epäillyn luovuttamista Ruandaan, on oikeudenkäynti järjestettävä Suomessa. Kyse on politiikkamme uskottavuudesta, ja seisomisesta arvojemme takana. Kaikkein vakavimmat rikokset on sovitettava, rankaisemattomuuden kulttuuri tulee murtaa, ja yhteiskunnat on rakennettava konfliktien jälkeen kestävälle oikeusvaltiopohjalle.
Kansainvälisten rikosten uhrien aseman parantaminen
Perusarvoihimme kuuluu heikoimmassa asemassa olevien oikeuksien puolustaminen. Painotamme erityisesti naisten ja lasten oikeuksia. Valitettavasti brutaalien kansainvälisten rikosten kohteeksi joutuneet naiset ja tytöt jäävät usein huomiotta. Järjestelmällisten raiskausten uhreina he jäävät yhteisönsä ulkopuolelle, ja koko yhteiskunta kärsii. Myös lasten oikeuksia poljetaan monin tavoin.
Entisten taistelijoiden yhteiskuntaan sopeuttamiseen on panostettu paljon enemmän kuin uhrien asemaan. Se ei ole oikeus eikä kohtuus. Kansainvälisen oikeuden toimeenpanoa sotarikosten uhrien osalta täytyy parantaa. Se on Suomen edistämien arvojen mukaista.
Kansainvälinen humanitaarinen oikeus (Geneven sopimusten juhlavuosi)
Tämä vuosi ei ole vain Asianajajaliiton ja ulkoministeriön 90-vuotissyntymäpäivä, vaan myös ns. Geneven sopimusten 60. juhlavuosi. Ne ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kulmakivi määritellen sitä, miten konfliktitilanteissa kohdellaan ihmisiä, jotka eivät osallistu taisteluihin. Niiden avulla suojellaan siviilejä, sairaita, haavoittuneita, sotavankeja. Suomi antaa vahvan tukensa Geneven sopimuksen mukaisille sodan oikeussäännöille.
Keskeinen haaste humanitaarisen oikeuden tosiasialliselle toteutumiselle on, että avustusjärjestöt, kuten Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, tarvitsevat toimintaan kohdevaltion suostumuksen. Monissa tilanteissa vallanpitäjät ovat poliittisista syistä vaikeuttaneet avustusjärjestöjen toimintaa. Arvojemme mukaista on muistuttaa kohdevaltioita vastuusta, joka niillä on konfliktien uhreja kohtaan. On lisättävä kansainvälistä poliittista painetta, jotta humanitaarinen apu saadaan perille.
Meidän tulee uskaltaa sanoa mielipiteemme niissä valitettavan usein toistuvissa tilanteissa, joissa kansainvälistä oikeutta ja humanitaarista oikeutta selvästi loukataan. Kansainvälinen oikeus tarjoaa meille mittapuun ja normin, mutta kansallisen oikeuden tavoin kansainvälinen oikeuskin on voimaton, jos sitä ei panna täytäntöön. Vaikeneminen poliittisen mukavuuden nimissä ei ole arvojemme mukaista.
Multilateralismin paluu kansainvälisessä oikeudessa
Optimismia herättää kansainvälisen yhteisön paluu vahvemmin monenväliseen yhteistyöhön vuosikymmenen kestäneen yksinapaisen kauden jälkeen. Presidentti Obaman uuden hallinnon myötä Yhdysvallat on tekemässä paluuta monenkeskisen diplomatian pariin. Norjan Nobel-komitea piti tätä uutta yhteistyöhön perustuvaa painotusta rauhanpalkinnon arvoisena.
Uskon vakaasti, että käänne on hyvä uutinen kansainvälisessä oikeudessa. Pari esimerkkiä: Yhdysvallat allekirjoitti Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n perussäännön, mutta Bushin hallinnon myötä perussääntöä ei ratifioitu ja suhtautuminen siihen muuttui kielteiseksi. Obaman hallinnon ulkoministeri Hillary Clinton on puhunut tuomioistuimesta myönteiseen sävyyn.
Guantanamo on toinen esimerkki. Eräs presidentti Obaman ensimmäisiä avauksia virassaan oli ilmoitus Guantanamon vankileirin sulkemisesta. Uusi administraatio on antanut selvän viestin, ettei se hyväksy kidutusta.
Vahvempi monenkeskinen yhteistyö tuo haasteita myös muille valtioille, se haaste meidän on kyettävä ottamaan vastaan.
11 kommenttia
Herra ministeri väistää jälleen kaiken Yhdysvaltojen rikollisuuden kansainvälisellä oikeuden saralla. Hehkutitte avoimesti tässäkin puheessa Obaman Nobel-palkintoa, joka oli orwellilaisuuden huipentuma.
Bushin hallinto rikkoi Geneven sopimuksia ja Nürnbergin päätöslauselmia rutiininomaisesti koko kautensa ajan. Kidutukset, salaiset vankilat, aggressiiviset hyökkäyssodat jne. Obama ei ole aloittanut tutkimuksia näistä rikoksista, koska haluaa käyttää samanlaisia valtaoikeuksia kuin edeltäjänsäkin. Hän ei ole myöskään perunut Bushin toimeenpanevia käskyä (executive order) , jotka vähensivät kansalaisvapauksia Yhdysvalloissa. Obama on antanut käskyn Guantanamon sulkemisesta, mutta salaiset vankilat ja loppumattomat pidätykset (infinite detention) saavat edelleen jatkoa.
Herra ministeri, ymmärtäkää jo hyvä tavaton, että siinä missä Bushin toiminta perustui machoiluun, sovinismiin ja muuhun megalomaaniseen öykkäröintiin, perustuu Obaman toiminta valheisiin, petoksiin ja lakimiestemppuihin.
PS. Kävin paikallisessa kirjakaupassa vilkaisemassa blogi-kirjaanne. Olinhan kiinnostunut mitä räksytyksiä olitte valinneet allekirjottaneelta. Valinnat olivat hyviä. Keskustelu jatkukoon!!!
Yksikään afrikan tai latinalaisen amerikan maa ei äänestänyt YK:n ihmisoikeuskomissiossa Goldstonen raporttia vastaan, kun taas Yhdysvallat ja yksikään EU-maa ei äänestänyt mahdollisten sotarikosten selvittämisen puolesta:
Komission murskaenemmistö 25-6 (so. kansainvälinen yhteisö?) toki hyväksyi raportin vaatimukset mutta ei se mene ikinä läpi TN:ssa. Suomen on paras pysyttäytyä tässä tulenarassa kansainvälisoikeudellisessa kysymyksessä puolueettomana. Ei tuomarin, vaan lääkärin roolissa.
EU on syyllistymässä parhaillaan kansanmurhaan Latviassa. Se vaatii yhdessä IMF:n kanssa, että niiden antamaa hätälainaa ei saa käyttää romahtavaan sairaanhoitoon eikä mihinkään muuhunkaan peruspalveluun. Se on annettava kokonaisuudessaan ruotsalaisille finanssioligarkeille. EU todistaa jälleen sen, että sitä ei koskaan rakennuttu tavallista kansaa varten.
http://maxkeiser.com/2009/10/17/ote23-on-the-edge-with-max-keiser-and-michael-hudson/#more-3306
Toinen video ylhäältä tohtori Michael Hudson kertoo Latvian taistelusta Ruotsin ja EU:n luomaa uusfeodalismia vastaan.
"Muuttuvan todellisuuden keskellä arvot ovat se viitekehys, josta valtioiden tulee pitää kiinni. Johdonmukaisten, meille tärkeiden arvojen tulee ohjata Suomenkin ulkopolitiikkaa."
Hyvä.
"On pohdiskeltu sitä, onko Suomen asia ottaa kantaakseen näin mittava haaste, ja suuret kustannukset. Vastaus on yksiselitteisesti kyllä. Tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista, onko syytetty syyllistynyt rangaistavaan tekoon – siihen en ota tässä kantaa. Kun Suomessa ei pidetty mahdollisena epäillyn luovuttamista Ruandaan, on oikeudenkäynti järjestettävä Suomessa. Kyse on politiikkamme uskottavuudesta, ja seisomisesta arvojemme takana."
Hyvä. Yleisellä tasolla: Rankaisemattomuus johtaa kauheuksiin. Rikoksesta on seurattava sopiva rangaistus. Muuten homma ei pysy aisoissa.
"Olinhan kiinnostunut mitä räksytyksiä olitte valinneet allekirjottaneelta. " Hyvä Heikki.
Goldstonen raportin ongelma on siinä, että se perustuu ns. poliittisten ideologisten kansalaisjärjestöjen tekemiin haastatteluihin, jotka taas perustuvat kuultuihin kuulopuheisiin. Nämä ”ihmisoikeusjärjestöjen” tekemät raportit perustuvat näihin kuulopuheisiin, ei esitettyihin todisteisiin. Gazassa tehtyjen ”tutkimusten” ongelmana on ollut Hamasin painostus lausuntojen antajia kohtaan. YK on taas poliittisen pelikentän näyttämönä. Päätöslauselma, joka kaatuu jälleen kerran omaan retoriikkaansa ja uskottavuusongelmaansa.
http://www.debka.com/headline.php?hid=6324
http://www.debka.com/headline.php?hid=6323
Parahin Alex
Horjahdan nyt harhapoluille, kävelysauvoina kuitenkin 90-vuotias asianajajayhteisö ja ulkoministeriö. Varsinkin ulkoministeriön ensimmäisinä vuosikymmeninä suurlähettiläinä toimi hyvin mielenkiintoista ja värikästä väkeä, osalla oli aktiivista asianajotoimintaakin.
Karriääridiplomaattimme eivät aina näitä "varhaisten vuosikymmenten sivurekrytointeja" niin arvostavasti muistele, mutta vaikkapa kielitieteilijä Ramstedtin rooli Suomen ja Japanin välisten suhteiden rakentajana on hyvin poikkeuksellinen. Ja kiitos Ramstedtin ahkeruuden myös poikkeuksellisen hyvin - vaikkakin subjektiivisesti - dokumentoitu.
Olisi mielenkiintoista kuulla joskus pohdintaasi siitä, millaisia ihmisiä ja millaisella elämänkokemuksella ja koulutustaustalla toivoisit voivasi nimittää lähetystöihimme maatamme edustamaan.
Jii
Tarve hallinnoida kv. järjestelmää uusilla yhteisesti hyväksytyillä säännöillä on kasvanut viime vuosina johtuen muutamasta lähes yhtäaikaisesta kehityskulusta:
1. Ilmastonmuutos ja sitä hidastuttavien toimenpiteiden tärkeys on laajalti ymmärretty tosiasia ja yhä useammat kv. toimijat ymmärtävät, että vain yhteisten pelisääntöjen avulla voidaan saavuttaa edes välttäviä tuloksia.
2. Aivan liian liberaali finanssijärjestelmä USA:ssa ajoi pahasti kivelle ja seuraamukset ovat sekä globaalit että erittäin vahingolliset koko maailman taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille, jolloin tälläkin saralla on vihdoin ainakin osin ymmärretty, että finanssi- ja talousjärjestelmät vaativat paitsi kansallisia ja keskenään yhteensopivia hallinnointijärjestelmiä myös yhteistä globaalia hallinnointia ja pelisääntöjä sekä tarkkaa riskienhallintaa.
3. Ajatus USA:sta lain yläpuolella olevana, immuunina, vahvasti voimapolitiikkaan tukeutuvana maailmanpoliisina on saanut globaalit potkut eli Obaman hallinto on Bushin hallinnon sotkeuduttua omiin kengännauhoihinsa ymmärtänyt, ettei USA yksin pysty ratkaisemaan kv. konflikteja edes vain opportunisesti tuloksia arvioiden vaan että kv. järjestelmä on myös turvallisuuspolitiikan osalta yhä moninapaisempi ja että kv. järjestelmän hallinnointi vaatii ollakseen nykyistä tehokkaampi yhä enemmän ennaltaehkäiseviä soft power -toimia sekä siviilikriisinhallintaa. Sotilasliitot profiloivat niiden jäseniä kovan voiman käyttäjiksi.
Mutta kv. oikeus on taas tälläkin kertaa voimakkaiden itsekkäiden päämäärien ristitulessa:
1.Ilmastonmuutoksen osalta on nostettu esiin ajatuksia mm. luonnonvarojen yhteisestä käyttöoikeudesta. Voidaan perustellusti väittää, että A:lla on oikeus käyttää esim. Afrikasta ostamaansa raaka-ainetta, koska A on maksanut siitä sopimuksen mukaisen myyntihinnan, mutta oikeuttaako kauppa A:ta myös saastuttamaan ympäristöä ja kiihdyttämään ilmastonmuutosta? Onko kehitysmailla suurempi oikeus saastuttaa kuin meillä, jotka olemme jo saastuttamiskvootistamme melkoisen osan käyttäneet?
2.Vaikka finanssijärjestelmä luhistuikin USA:ssa ja haittavaikutukset levisivät tänne Pohjolan perukoillekin, ei kriisistä voida syyttää vain USA:n toimijoita vaan kaikkia niitä tahoja, jotka toimillaan jatkoivat ultraliberaalin toiminnan tukemista, vaikka yhä useampi taho arvioi, että romahdus on edessä. Onko kriisistä todellakin opittu tarpeeksi vai onko edessä uusi seinä?
3.Maailma olisi kieltämättä huomattavasti rauhallisempi paikka, jos tietäisimme, että jatkossa jokainen kv. lakia rikkova valtion päämies tai merkittävä ministeri joutuisi kv. rikostuomioistuimen eteen, mutta ainakin vielä on vaikea nähdä, että ns. suurvaltojen johtajat alistuisivat tällaiseen tilanteeseen ja että kv. poliittinen järjestelmä kestäisi tällaiset tapahtumat. Ja tottahan on, että tässä mielessä kv. oikeusjärjestelmä on edelleen voittajien oikeutta, viitteitä tästä löytyy esim. Lähi-idästä.
Kaikesta huolimatta voimapolitiikka – ainakin toistaiseksi - ja yksinapaisuus ovat vaihtumassa kriisien ennaltaehkäisyksi eli diplomatiaksi ja riskienhallinnaksi sekä kriisien hallinnaksi ja moninapaisuudeksi, jolloin kv. oikeudenkin asema on nousemassa yksinapaisuuden aallonpohjastaan kunhan sen kehittämisessä huomioidaan muutkin kuin länsimaiset arvot.
Lokakuun 13. päivänä Into ja Like Kustannukset julkistivat Helsingin Yliopistossa Maailmanpolitiikan Atlaksen.
Atlas on maailmanpolitiikan kuvantamista ja olemme Psykologien Sosiaalinen Vastuu -järjestössä tutkineet sitä taustaksi hankkeillemme. Atlaksen teemat palautuivat mieleen kiinnostavaa "Kansainvälinen oikeus ja kansainvälinen politiikka" - puhetta lukiessa.
Atlas visualisoi maailmanpolitiikan tilanteita eikä tuo esiin ainoastaan valtioiden, vaan myös toisten samanmoisten toimijoiden valtakuvioita ja intressejä. Ranskankielinen alkuperäisteos L´Atlas du Monde Diplomatique ilmestyi viime vuonna, joten suomenkielinen tietopaketti on tuore ja tulee lähteiltään muusta kuin totutusta anglo-amerikkalaisesesta suunnasta.
Kirjan toimituskunta on tehnyt myös sanavalintoja. He eivät puhu kehitysmaista, koska kehitys-sana uusintaa mielikuvatasolla herruussuhdetta; lapsen kengissä olevien maiden olisi vartuttava, että kehittyneet maat voisivat joskus tulevaisuudessa ottaa ne tasaveroisiksi kumppaneiksi.
Maailmankolkkia, joissa PSV:llä on yhteistyöhankkeita, kuvataan mm luvuissa: "Libanonin hauras rauha" (s.128-129) -sisällissotaan vuonna 1975 ajautunut Libanon on toisilleen vieraiden ajatusten sulatusuuni, joka natisee yhä liitoksissaan- ja "Paluu Länsirannalle" (s. 126-127) - Palestiinalaisvaltio voidaan rakentaa vain, jos Länsirantaa jakavat muurit, siirtokunnat ja kiertotiet puretaan ... muutoin tilanne etenee molempien kansojen enemmistön vastustuksesta huolimatta vääjäämättä kohti palestiinalaisten ja juutalaisten yhteisen valtion mallia, jossa väestökehitys muuttaa nykyiset voimasuhteet.
Namibian projektimme on ajassa. Afrikan maissa monipuoluevaalien aikaansaama demokratiakehitys on lupaava ja väestönkasvun ennustetaan kiihtyvän. Atlaksen väestö kasvaa: kohti uutta tasapainoa -luvussa (s. 24-25) kerrotaan, että maailman väestöstä vuonna 1950 ainoastaan 9 % asui Afrikassa, nykyisin 14 % ja jos siirtolaisuutta ei oteta huomioon, vuonna 2050 maapallon ihmisistä 22 prosenttia on afrikkalaisia. Kansainväliset tuomioistuimet ovat mahdollistaneet oikeudenkäyntien sisällyttämisen osaksi lähes kaikkia rauhanneuvotteluita ja -sopimuksia. Niiden ansiosta Afrikan levottomuudet ovat alkaneet rauhoittua 1990-luvun puolen välin jälkeen (s. 167). Nyt jo mm. Kiina, Intia ja Brasilia satsaavat Afrikkaan. USA ja muitakin maita on kilpailuasetelmissa terästettynä sotilaallisella läsnäolollaan.
PSVn kotimaa on Suomi. Suomessa tehtävälle työlle Atlaksessa on myös tuhdisti taustaa. Psykologiset konstit ovat suureksi avuksi järkevälle toiminnalle valtasuhteiden uudelleenmuotoilussa, energiakysymysten ratkaisemisessa ja konfliktien taakan lievittämisessä.
Sirkku Kivistö
Lähde: Maailmanpolitiikan Atlas. Monde diplomatique. Into Kustannus ja Like. Tallinna, 2009.
Jos kaverisi Lähde horjahti, minä taisin astahtaa syrjään.
Luin Sauli Niinistön kommentin ja olin järkyttynyt, myös loukkaantunut
.
Tuntuu siltä, että kokoomuspuolue ei arvosta avoimuutta.
Sinä olet paras mahdollinen ehdokas Niinistön jälkeen.
Siis preidentiksi
Alex, kanna vastuusi.
Kiitos
vielä näin jälikäteen hyvästä puheesta. Kun pidit puheen Suomen Asianajajaliiton juhlassa, varmasti sait sielläkin kiitosta.
Liiton sisäpiiriin kuulumattomana (ja sinne pyrkimättömänäkin) minun on kuitenkin todettava, että liiton jäseniltä näin hieno puhe meni varmasti metrin korkeudelta yli. Suomen Asianajajaliitto on valitettavasti (vaikka onkin nyt juhlakalu) aivan ulkona kansainväisestä kehityksestä, jopa ulkona omasta modernista oikeusteoreettisesta viitekehyksestään. Jos liiton juhlapuheita pitävät Suomen Demokraattiset Lakimiehet ry:n (joka nautti aikanaan KGB-rahoitusta) jäsenet ja kenties johtohahmotkin, kertoo se paljon liiton alennustilasta.
Vaikka liitto onkin tällainen, ei se tietysti alenna sinun mainion puheesi arvoa. Ymmärrän myös hyvin, että ei tällaisessa juhlatilaisuudessa kukaan voi puhua totta. Pakko on myös todeta, että rouva tasavallan presidentti taas tapansa mukaisesti kaivoi vapaussodan juoksuhautoja auki, sotkiessaan vapaussodan (josta hän itsepintaisesti käyttää sanaa "sisällissota" vaikka sodasta tehtiin Tarton rauhansopimus Neuvosto-Venäjän kanssa) tähän liiton juhlaankin.
Mutta vielä kerran kiitos sinulle!
Kari Silvennoinen, asianajaja, varatuomari
Helsingistä
Hyvää pohdintaa, tartun kuitenkin suraavaan toteamukseenne:
"Suomi korosti Kosovon tunnustaessaan demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksien ja Kosovon kaikkien yhteisöjen kunnioitusta. Näitä arvoja tulee kunnioittaa"
Artikkelissani "Kosovo Update" - http://arirusila.wordpress.com/2009/08/06/kosovo-update/ kiteytän provinssin tilannetta seuraavasti:
The outcome today is a quasi-state with good change to become next “failed” or “captured” state if international community does not firm its grip in province. Today’s Kosovo is already safe-heaven for war criminals, drug traffickers, international money laundry and radical Wahhabists – unfortunately all are also allies of western powers.
Kansainvälisten raporttien mukaan (ks. esim em artikkelini) vähemmistöjen tilanne on ns. itsenäisyyden myötä jopa huonontunut. Yhdestä räikeimmästä ilmiöstä kirjoitin myös artikkelin "UN death camps, EU money, local negligence" -
http://arirusila.wordpress.com/2009/05/01/un-death-camps-eu-money-local-negligence/
Mainitulla leirillä Kosovovon nukkehallitus ei ollut vaivautunut vierailemaan liki vuosi valtaantulonsa jälkeen.
Kun siis toiveajattelu Kosovon tunnustuksen myönteisistä vaikutuksista näyttää pikemminkin ottaa takapakkia voitaisiinko Suomessakin harkita hätiköiden tehdyn tunnustuksen peruuttamista. Kestävämpi ratkaisu löytynee paikallisten ilman ennakkoehtoja tai ulkoa määrättyä lopputulemaa käymien neuvottelujen ja kompromissin myötä - tällaisia neuvottelujahan ei vielä tähän päivään mennessä ole käyty (Ahtisaaren keskusteluissa useita vaihtoehtoja oli rajattu pois, Troikan vetämässä prosessissa puolestaan albaanien ei tarvinnut neuvotella koska jenkit olivat jo itsenäisyyden luvanneet).