Torstaina 15.10.2009    7 kommenttia

Murmanskin meininkiä

Arktinen aamu alkoi työaamiaisella valtuuskuntamme kesken. Venäläinen aamupuuro maistui muuten erinomaiselta. Kävimme läpi päivän ohjelman ja omat viestimme.

Barentsin euroarktisen neuvoston (BEAC) ministerikokous starttasi puoli kymmeneltä Murmanskin aluehallinnon hienossa päärakennuksessa. Ensiksi nykyinen puheenjohtaja eli Venäjän Sergei Lavrov kertoi kaksivuotisen kautensa tulokset.

Barentsin euroarktisen neuvoston kokouksessa Murmanskissa vas. Ruotsin Carl Bildt ja keskellä Venäjän Sergei Lavrov

Korostin omassa puheenvuorossani Barentsin alueen käytännön yhteistyön merkitystä. Arktisen alueen rooli kasvaa ja mahdollisimman tiivis yhteistyön verkosto pitää parhaiten huolta siitä, että mahdollisuudet voidaan hyödyntää ja haasteisiin vastata yhdessä, ilman jännitteiden kasvua. Se on parasta turvallisuuspolitiikkaa.

Barentsin euroarktinen neuvosto on vuodesta 1993 vienyt yhteistyön sanomaa eteenpäin hyvin tuloksin. Suurin käytännön duuni tehdään työryhmissä ja maakuntien välisten yhteyksien kautta. On Suomen intressi, että työ jatkuu mahdollisimman tehokkaasti. Pohjoiset alueet tarjoavat meille suuria etuja, mutta niiden hyödyntäminen edellyttää myös toimivaa kansainvälistä yhteistyötä. Muuten homma ei toimi.

Kokous päättyi tulevan puheenjohtajan eli Ruotsin Carl Bildtin puheeseen. BEAC-nuija on heidän käsissään seuraavat kaksi vuotta. Tähän kokoukseen päättyi myös Suomen Pohjois-Pohjanmaan puheenjohtajuus Barentsin alueellisessa neuvostossa. Kiitin puheenjohtaja Pauli Saapunkia hyvästä työstä.

Aamupäivällä minulla oli myös hyvä kahdenvälinen tapaaminen ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa. Puhuimme erityisesti Itämerestä, joka on molemmille tärkeä. Suomihan järjestää helmikuussa Itämeri-huippukokouksen, johon Venäjäkin osallistuu. Keskustelimme myös keskeisistä kansainvälisistä kysymyksistä kuten Iranista ja Afganistanista. Kiinteistöjäkin käsiteltiin, sillä pyysin tukea lisätilojen saamiseksi Murmanskin edustustollemme!

Tapaaminen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa

Iltapäivällä seurasi vielä ministerilounas ja yhteisesiintyminen Murmanskin talousfoorumissa. Yleisömenestys näytti olevan hyvä.

Päivän viimeinen etappi oli esiintyminen Murmanskin valtiollisessa teknisessä korkeakoulussa. Puhuin erityisesti Suomen ja EU:n suhteista Venäjään ja pohjoisen kysymyksistä. Salissa oli arviolta 150 opiskelijaa. Pidän erittäin tärkeänä nuorten kanssa keskustelua. Olikin hienoa, että siihen tarjoutui mahdollisuus myös täällä. Sain myös paljon kysymyksiä opiskelijoilta, mikä tuntui hyvältä.

Nyt on taas aika palata Helsinkiin. Tämä oli itselleni ensimmäinen käynti Murmanskissa. Mutta ei varmasti viimeinen.

 

Murmanskin kuvernööri Dimitri Dmitrijenko


7 kommenttia

Torstaina 15.10.2009 klo 18:56
Mika Kaakinen

Muutama sana venäläisistä:

1. Ihmisenä kivempia ja ystävällisempiä kuin suomalaiset. Vieraanvaraisuus on myös arvossaan.

2. Venäjän valtion johto on aina ollut mielestäni kohtalaisen huono.

3. Perhe ja auktoriteettien arvostus on eri tasolla (paremmalla) kuin Suomessa. Hyvä asia.

4. Lavrov vaikuttaa ihan asialliselta tyypiltä. Dmitri Medvedev on myös ihan fiksu. Johto on parempi kuin pitkään aikaan. Tulevaisuus ei näytä huonolta. Jätän tarkoituksella erään henkilön mainitsematta.

5. Osaamista ja luonnonvaroja on maassa paljon. Mielestäni organisointi ja koordinointi on ollut venäläisten Akilleen kantapää jo pitkään. Asiat ovat olleet liian levällään.

6. Oikeuslaitoksen asemaa pitää nostaa, korruptio pitää kitkeä ja vähemmistökansoja pitää kunnioittaa nykyistä enemmän.

Torstaina 15.10.2009 klo 21:20

Mielestäni yhteistyötä Venäjän lähialueiden yliopistojen kanssa tulisi suosia nykyistä enemmän. Itse olen vieraillut mm. Murmanskin pedagogisessa yliopistossa ja ihmettelin että yhteyksiä näytti olevan enemmän jenkkeihin kuin Suomeen. Samoin Suomessakin kaukomaat tuntuvat kiinnostavan enemmän kuin naapurimaat. Mielestäni päivittäinen vuorovaikutus, oppilasvaihto, yhteinen innovointi ja vapaamuotoiset aktiviteetit olisivat paljon helpompia lähialueille kuin esim Aasiaan.

Vuorovaikutuksella venäläisten oppilaitosten kanssa on muitakin etuja kuin läheisyys: kulttuuri on kuitenkin huomattavan erilainen eli monikulttuurisuusopiskelu mahdollistuu naapureidenkin kanssa; toiseksi joillakin alueilla osaaminen Venäjällä on huomattavan korkeaa mutta esim. läntiset sovellutukset ongelmallisia - yhteistyö voisi tuoda uutta potkua suomalaiseenkin T&K-työhön.

Yksi mieleenjäänyt havainto oli että mainitsemani pedagoginen yliopisto oli hyvin motivoitunut toteuttamaan ympäristöalan hankkeita eli sektorifakkiutuminen oli liki tuntematon käsite.

Toivon käyntinne tuovan Suomeen uutta kuvaa Murmanskin alueen mahdollisuuksista, aiemmat kuvat Karjalan kuolevista alkoholisoituneista runonlaulajakylistä eivät juuri houkuttele kuin perinnetieteilijöitä.

Perjantaina 16.10.2009 klo 5:54
Ollitapio Pursiainen

Venäläiset ja ortodoksit ovat varmasti mukavia ihmisiä,mutta minua huolestuttaa Venäjän ihmisoikeus- ja ympäristönsuojelutilanne. Venäjä ei ole viellä mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa täydellä teholla ja toisinajattelu on edelleen vaarallista Venäjällä. Kriittistä liberaalioppositiota vainotaan Venäjällä oikeusistuimissa ym. Autoritaariseen pedagogiikkaan uskotaan edelleen Venäjällä. Oletko muuten itse liberaali kristitty?

Perjantaina 16.10.2009 klo 19:02
Mika Kaakinen

"Oletko muuten itse liberaali kristitty?" Jos kysymys oli osoitettu minulle niin kristitty olen, mutta en osaa sanoa olenko liberaali. Hämärä käsite. Ihmisen pitää olla "oma itse". En ole erityisemmin kiinnostunut politiikasta.

Venäjällä olen vieraillut tasan kerran. Pietarissa ja Moskovassa pitää kyllä käydä vielä ainakin kerran. Mielenkiintoisempi maa kuin moni muu.

Perjantaina 16.10.2009 klo 21:11
Ritva Lehtinen

Sorry Alex että heitän asian Muurmanskista Pakistaniin, mutta tänään tuntuu siltä että tarvitaan sinun blogisi viisaita kommentoijia !

Vihaan sanontaa:"mitäs minä sanoin", mutta siihen liittyen minua todella kiinnostaa kommentaattorien arviot siitä ollaanko "juttu" nyt menettämässä Pakistanissa ?

Perjantaina 16.10.2009 klo 22:10
Marko Suo-Anttila

Erittäin hyvää työtä Alex! Toivottavasti näitä idän raportteja nähdään lisää. Lännestä puhaltaa kylmät tuulet tällä hetkellä.

Lauantaina 17.10.2009 klo 10:03
Christian van Niftrik

Good mornong dear all,

Kiitos Alex kuvauksista Murmanskin matkaltasi. Monia asioita on vireillä, hyvä niin.
MUTTA
Mikä on konkretian taso ja aikataulu näissä hankkeissa ? Mistä kaikkiin projekteihin, edes pieniinkin, voidaan osoittaa tarvittava rahoitus molemmilta puolin rajaa ? Helposti kyseessä on ns. ikuisuusprojekteja, jotka työllistävät paljon byrokraatteja mutta vähemmän yritysjohtajia ja yrittäjiä.
Kaikki tiedämme Venäjän valtavat luonnonrikkaudet. Nämä ovat kuitenkin rikkauksia vasta kun niitä voimme yhteistyössä hyödyntää molempien maiden kansalaisten hyväksi paikallisesti.

Aprikoi lauantain kauniina syysaamuna,

Nestor Bloggaaja h.c.

Kirjoita kommentti