Kuolan niemimaalle
Aamupäivä meni haastattelun ja toimistohommien merkeissä. Kävin myös eläköityneiden suurlähettiläiden lounastilaisuudessa. Kiinnostunut ja asiantunteva yleisö.
Lounaan jälkeen otettiin kompassisuunta pohjoiseen, nimittäin Murmanskiin. Siellä järjestetään tänään ja huomenna Barentsin Euroarktisen neuvoston ministerikokous. Perillä odotti kevyt lumipeite ja kirpeämpi keli.
Murmanskin visiitti alkoi käynnillä Suomen toimipisteessä. Konsuli Martti Ruokokosken johtama 12 hengen porukka pitää pystyssä paitsi Suomen, myös koko EU:n pohjoisinta edustustoa. Viisumit ja kansalaispalvelut ovat nyt ykkössijalla. Viisumeita myönnetään vuodessa 20 000 eikä määrä ole lamankaan aikana laskussa.

Suomen Murmanskin toimipisteessä
Martti ryhmineen tekee arvokasta työtä ja tekee sen hyvin. Jatkossa myös talouskysymysten ja muun yhteistyön merkitys edustustomme työssä kasvaa. Siksi toimisto on perusteltua nostaa pääkonsulaatiksi.
Tapasin illalla myös Suomen alueiden edustajat Barents-kokouksessa. Mukana olivat Pauli Saapunki, Pauli Harju, Kari Aalto, Roman Gokkoev, Alpo Jokelainen, Matti Nissinen, Veikko Kumpumäki, Esko Lotvonen ja Päivi Kuvaja. Oli hyvä kuunnella Barents-yhteistyön kokeneiden osaajien evästystä ennen kokouksen alkua.
Ilta päättyi kokousisännän eli ulkoministeri Lavrovin tarjoamiin illallisiin. Lavrovin lisäksi pöydässämme olivat Ruotsin ja Norjan ministerikollegat. Meillä oli hyvä keskustelu. Tunnelmaa nostatti venäläinen kansanlauluesitys haitarin säestämänä.
Nyt on levon aika. Kerron Barents-kuvioista tarkemmin huomenna.
2 kommenttia
Ari Rusilan kommenttiin on helppo yhtyä. Snöhvitin osaltahan suomalaisten yritysten osallistuminen jäi poliittisesta rummutuksesta huolimatta varsin pieneksi ja niin muodoin menetettiin projektin työllistävästä mahdollisuudesta valtaosa. Näin ei toivoisi käyvän Shtokmanin suhteen, joka on kokoluokaltaan varovaisestikin arvioiden monikertainen Snöhvitiin verrattuna. Eikä Shtokman ole alueen ainoa tulevaisuudessa hyödynnettävä kaasukenttä. Eli tsemppiä Alexille ja Murmanskin pääkonsulaatin ahkeralle tiimille! Tehtävänne on tärkeä koko Suomen ja Pohjoisen ulottuvuuden yhteistyönkin kannalta.



Todella hienoa mikäli talous- ym yhteistyö Murmanskin alueelle kasvaa viimeinkin. Sanon näin koska oblastin potentiaali on ollut tiedossa jo pitkään mutta hyödyntäminen Suomen taholta on ollut vajaavaista. Itsekin toistakymmentä vuotta alueen hankkeissa mukanaolleena en voinut kuin ihmetellä Helsingin päättäjien (poliitikot ja firmat) passsiivisuutta. Sallankin rajanylityspaikka toteutui vasta kun EU:n johto näki logiikan ja mahdollisuudet hankkeen takana.
Mielestäni nyt tulisi olla todella hereillä Shtokmanovskojen hankkeen tiimoilta ettei kävisi jälleen niin kuin esim. Snövit'in ja muiden Norjan suurhankkeiden kanssa eli ettei suomalaisfirmoilta edes tule tarjouksia jättiurakoihin ja niiden osiin (se että Suomi yrittäjineen tunkisi mukaan alueen öljy-/kaasuhankkeiden osa-omistajaksi lienee jo ylenmääräistä toiveajattelua).
Barents-yhteistyön kannalta itä-länsi infrastruktuurin luominen/parantaminen voisi tuoda alueelle uutta elinvoimaa. Sallan Kelloselän ja Alakurtin rataosuuden teko loisi tavaraliikenteen valtasuonen yhdistämällä Murmannin radan pohjois-Euroopan liikenneverkkoon.
Kannattaa myös huomata että Murmansk oblast on paljon muuta kuin Murmanskin kaupunki. Kovdorissa on maailman monipuolisimpia mineraaliesiintymiä, Kantalahdessa saaristo, Poljarnyi Zorissa atomivoimala ja aiemmissa suljetuissa kaupungeissa strategista sotilasinfraa vaikka muille jakaa. Kehittämiskohteita on lukemattomia mutta ehkä muista lähialueista poiketen Murmanskin alue voinee myös kehityksen maksaa tuotteillaan ja strategisella sijainnillaan.