Perjantaipuhe
Hanna Laurén kyseli eilen EU-tulevaisuuspuheenvuoroni runkoa. Se löytyy alta. Suunnilleen tämän mukaisesti puhuin.
EU ja globaali muutos: EU-tulevaisuusseminaari 1.10.2009
MUUTOSTRENDIT
a) Talouskriisi kiihdyttää moninapaistumista
Talouskriisi on osunut voimakkaimmin läntisiin teollisuusmaihin, ja kehittyvien maiden arvioidaan nousevan kriisistä keskimääräistä nopeammin. Tätä kautta kriisi vauhdittaa jo pidempään jatkunutta tuotantorakenteiden ja taloudellisen vallan uusjakoa.
Yhdysvaltojen dominanssi maailmantaloudessa ja –politiikassa heikkenee. Tähän vaikuttavat pienentyvät resurssit (ml. velkaantuminen), liittovaltion riippuvuus ulkomaisesta pääomasta (etenkin Kiina), sekä USA-vetoisen finanssi- ja talousmallin kyseenalaistaminen.
Kiina ja Intia jatkavat kuopan jälkeen nousuaan. Kuluvana vuonna kiinan BKT:n ennustetaan kasvavan yli 7% ja Intian yli 5%, joskin varsinkin Kiinassa merkittävä osa kasvusta johtuu massiivisesta elvytyksestä. Ero koko maailman kasvuennusteeseen (negatiivinen, -1,4%, IMF/ Heinäkuu 2009) on silti suuri.
Venäjän yksipuolinen talous supistuu kuluvana vuonna voimakkaasti ja investoinnit ovat pysähtyneet. Toisaalta maa pyrkii aktiivisesti vahvan kansainvälisen aseman palauttamiseen. Suurista kehittyvistä maista Venäjä onkin eräänlainen jokeri: lähivuosien kehitystä on kaikkein vaikein ennustaa.
b) Globaalihallinta uudistuu, mutta odotettua epäyhtenäisemmällä tavalla
G20 on jo korvannut G7/8:n talousyhteistyön ensisijaisena foorumina (vrt. Pittsburghin G20-kokous). IMF/WB:ssä kehittyvät maat ottavat lisää valtaa ja vastuuta. Myös maailmankaupassa ne ovat ottaneet pallon haltuun ja käytännössä pyörittävät WTO-neuvotteluprosessia. YK:ssa muutokset ovat toistaiseksi olleet hillitympiä.
Globaalihallinnan muutokset eivät kuitenkaan tule olemaan kertaluonteinen tai ”ylhäältä johdettu” prosessi. Uutta Bretton Woodsia on turha odottaa. Uusille hallintamekanismeille on ominaista monitasoisuus, joustavuus ja tietty epävirallisuus (vrt. Penttilän ”multilateralism light”). Ei-valtiollisten toimijoiden rooli tulee myös entisestään kasvamaan.
c) Politiikka palaa talouteen
Talous ja politiikka ovat viime vuosikymmeninä trendinomaisesti erkaantuneet toisistaan useimmissa maissa. Varsinkin 1990-luvun alkupuolelta lähtien talouden erottaminen valtiosta on edennyt nopeasti deregulaation ja liberalisoinnin kautta.
Talouskriisin seurauksena talouden ja politiikan suhde on muuttumassa kahdella tavalla:
1) Uusliberalismi antaa tilaa lisääntyvälle valtion ja politiikan roolille taloudessa;
2) Varsinkin kehittyvien- ja kehitysmaiden näkökulmasta USA-vetoinen, itsesääntelyyn pohjautuva talousmalli on menettänyt uskottavuuttaan. Talouskriisistä voittajina selviytyvien valtioiden arvot ja yhteiskuntamalli näyttävät entistä houkuttelevammilta. Demokratian ja markkinatalouden välinen yhteys saatetaan osittain kyseenalaistaa.
d) Ilmasto-, energia ja luonnonvarat muovaavat radikaalisti kansainvälisen politiikan agendaa
Ilmastonmuutos ja kehittyvien maiden kasvu siirtävät ilmastoa ja luonnonvarojen hyödyntämistä koskevat asiat pysyvästi kv. politiikan ytimeen. Kilpailu energiasta, elintarvikkeista, vedestä ja raaka-aineista kiihtyy. Arktisten alueiden merkitys kasvaa.
Muutokset vaikuttavat kansainväliseen yhteistyöhön sekä positiivisesti että negatiivisesti:
1) Toisaalta globaaliongelmat edellyttävät globaaleja, monenkeskisiä ratkaisuja, ”jos dinosaurusten kohtalo halutaan välttää”; 2) Mutta toisaalta kasvava kilpailu resursseista voi tukea nationalismia ja poliittista epävakautta, varsinkin entuudestaan kriisiherkillä alueilla.
e) Talouskasvun perusta joudutaan keksimään uudelleen
Kriisit pakottavat päättäjiä etsimään uusia talouskasvun lähteitä, uutta talouden paradigmaa. Suureen energiankulutukseen pohjautuva perinteinen teollisuus ei päästövähennysten maailmassa vedä. Palvelusektorin kasvupotentiaali on varsinkin kehittyneissä maissa viety melko loppuun. Vaihtoehdoksi haetaan ympäristö- ja energiateknologiaa, tai laajasti ottaen ”vihreää taloutta” (green economy).
Thomas L. Friedman siteeraa Kiinan siirtymistä kohti vihreää taloutta ”uudeksi Sputnikiksi” (New York Times, 27.9.2009). Kyseessä on jo alkanut kehitys, joka havahduttaa kehittyneet maat ja laittaa vauhtia vihreän talouden rakentamiseen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Menestyminen talouden perustan muokkaamisessa ja uuden teknologian käyttöönotossa on lähivuosina elintärkeää.
Bottom line:
Kun maailmanhistoriaa tarkastellaan muutaman vuosikymmenen päästä, 2010-luku tulee näyttäytymään historiallisesti merkittävänä siirtymänä, transitiovaiheena.
Tällaisen vaiheen aikana passiivisuus ei ole optio. Joko olemme mukana muutoksessa ja hyödynnämme sen Euroopan eduksi. Tai sitten ajaudumme paitsioon.
2) Euroopan sisäinen haaste: taloudellisen ja yhteiskunnallisen voiman mobilisaatio
Ongelmat
Talousmaantieteessä Eurooppa kuuluu lähtökohtaisesti globaalin rakennemuutoksen häviäjiin. Resursseja siirtyy jatkossakin ”lännestä itään”. Kilpailu kiristyy. Talouskriisin pohjat on ehkä nähty, mutta julkisen talouden tasapaino on monissa EU-maissa heikko ja paukkuja uuden kasvun tukemiseen vähän.
Talouden politisoituminen luo poliittisia riskejä ja konflikteja sekä Euroopassa, lähialueilla että globaalilla tasolla. Ilmastopolitiikan taakanjako rasittaa EU-maiden yhtenäisyyttä. Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä politiikkaa tehdään kaasun ja öljyn kautta. Kehittyvien maiden nopea kasvu luo paineita protektionismiin ja taloudelliseen nationalismiin.
Euroopalla on myös taakkanaan vanheneva väestö.
Mahdollisuudet
Vastoin yleisiä odotuksia (vrt. lehtikirjoittelu kansainvälisessä mediassa etenkin loppusyksystä 2008), talouskriisi näyttää luoneen edellytyksiä EU-yhteistyön syventämiselle. Lissabonin sopimus on menossa läpi Irlannissa. Euro on muuttunut muodikkaaksi, kun varsinkin kriisistä kärsineet pienet maat pyrkivät sen piiriin. EU:n ovella odottaa uusia jäseniä. Nationalismi on pysynyt aisoissa. Monet maat näyttävät päätelleen, että globaalit markkinavoimat on parempi kohdata muiden kanssa kuin yksin.
Kriisit luovat tilaisuuden uudistumiseen ja poliittisten prioriteettien muuttamiseen. EU:n taloutta on pidetty vähemmän joustavana ja uudistumiskykyisenä kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen taloutta. Taustalla mm. erilainen julkisen sektorin rooli ja tietyt sääntelyperinteet. Talous- ja ilmastokriisi on ulkoinen impulssi, joka avaa mahdollisuuden uudistumiseen. Näin on tietyiltä osin tapahtumassa myös keskeisissä kilpailijamaissa.
EU:lla on mahdollisuus asemoida itsensä uuden, vihreän globaalitalouden edelläkävijäksi. Eurooppalainen talous- ja yhteiskuntamalli on menettänyt talouskriisissä ehkä jonkin verran loistoaan. Mutta matalapäästöisen talouden alueella Euroopan imago voi olla huippua. Ilmastopolitiikassa olemme johtava toimija. Euroopalla on korkeaa teknologista osaamista. Energiankulutuksemme – ja ennakoitu kulutuksen kasvu – on kilpailijamaihin nähden järkevällä tasolla.
3) EU:n ulkoinen haaste: todellisen toimintakyvyn rakentaminen
Ongelmat
EU on viettänyt liikaa aikaa omien institutionaalisten uudistusten parissa. Seurauksena resurssien tuhlaus ja kansalaisten vieraantuminen. Jos organisaatio käyttää vuosia lähinnä oman organisaationsa viilaamiseen, se ei voi olla kadunmiehen näkökulmasta kiinnostava tai edes ymmärrettävä.
EU:n ulkopolitiikassa suunnittelu- ja aloitteentekokoneisto on heikko, ja osittain tästä syystä aito ulkopoliittinen keskustelu puuttuu. Ulkoministerien kokouksissa keskustellaan usein yksittäisten jäsenmaiden ongelmista tärkeiden yhteisten asioiden sijaan.
Useat muutokset muovaavat nyt samanaikaisesti kansainvälisen järjestelmän perustaa. Tässä tilanteessa passiivisuus ulkopolitiikassa voi johtaa isoihin ongelmiin. Jos EU:lla on joskus ollut varaa olla käyttämättä globaalia vaikutusvaltaa, nyt tätä mahdollisuutta ei enää ole. Riskit ovat kasvaneet.
Mahdollisuudet
Lissabonin sopimus on pulkassa – olettaen että Irlannin äänestystulos on perjantaina positiivinen. Tämä mahdollistaa siirtymisen eteenpäin itse asiaan eli EU:n ulkopolitiikkaan ja konkreettisiin tavoitteisiin suhteessa ympäröivään maailmaan.
Uusien globaaliongelmien ratkaisussa tarvitaan välineitä, jotka Eurooppa periaatteessa hallitsee (politiikkakoordinaatio, parhaat käytännöt, monitasoinen ja joustava yhteistyö). EU:lla on oman integraatiokehityksensä kautta kokemusta normaalia syvemmästä ja monipuolisemmasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Tämä on Euroopalle mahdollisuus ja markkinarako.
EU on välttämätön osa lähes kaikkien maailmanpolitiikan suurimpien haasteiden ratkaisua. Vaikutusvaltamme on vain osattava muuntaa konkreettisiksi aloitteiksi ja vaikuttamiseksi eri sektoreilla.
Mitä pitäisi tehdä?
Lissabonin sopimuksesta otettava kaikki irti. Vahva presidentti, ulkoministeri ja ulkosuhdehallinto, jotka toimivat vahvoina aloitteentekijöinä EU:n ulkopolitiikassa. Jos EU todella haluaa lisää globaalia vaikutusvaltaa, sen on myös otettava tämä rooli ja esiinnyttävä kansainvälisillä foorumeilla yhdellä äänellä.
Vihreästä, puhtaasta taloudesta Euroopan kasvun kivijalka. Historiasta tiedämme, että talouden murrosvaiheissa julkisella sektorilla voi olla merkittävä ohjaava rooli (lähihistoriassa mm. Suomen telesektori 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa). Tiedämme myös, että ensimmäisenä liikkeellä oleva yleensä korjaa potin. Lissabonin strategian (siis ei sopimuksen) kuva globaalista kilpailusta on vanhentunut. EU tarvitsee uuden näkemyksen, joka huomioi muuttuneet olosuhteet.
3. Yhteinen talouspolitiikka nostettava uudelle tasolle. Talouskriisi on osoittanut, että pelkkä sisämarkkina ei riitä. Mutta se on myös osoittanut, että EU:lla olisi nyt todennäköisesti kaikkien aikojen parhaat mahdollisuudet syventää yhteistä talouspolitiikkaa. Tästä on osoituksena esimerkiksi pankkitukien koordinaatio viime syksynä. EU tarvitsee myös nykyistä kattavamman yhteisen energiapolitiikan, alkaen toimivista energiamarkkinoista. Toimiva energiapolitiikka tulee nähdä tärkeänä osana Euroopan talouden siirtymistä matalapäästöiseen kauteen. Se on myös energiaturvallisuuden ja EU:n yhteisen ulkopolitiikan kehityksen kannalta oleellinen tavoite.
4. EU:n laajentumista jatkettava ja naapuruuspolitiikkaan luotava tavoitteellinen ote. Yhteistyötä on syvennettävä ja Unionin on otettava konkreettisemmin vastuuta lähialueistaan. Talouskriisin aikana näin ei ole aina ollut.
5. EU:n rahoituksesta käytävä entistä avoimempaa keskustelua. Kun ajatellaan Euroopan suurimpia haasteita, ilmeistä on, että rahojen jakautuminen ei tällä hetkellä ole optimaalista. Ja jotta voimme priorisoida, meidän täytyy myös kyseenalaistaa. Jostakin on voitava luopua.
26 kommenttia
Ulkopolitiikasta olen ulalla, mutta kiitokset suurenmoisesta Miehekkäästä kuntoilukirjasta - sain sen tänään käsiini kirjastosta. Siinä on paljon asiaa ja ennen kaikkea asennetta. Paras kuntoilukirja minkä olen ikinä nähnyt ja onhan noita tullut kahlattua...
Terveisin lenkkeilevä lukkari Mäntyharjun seurakunnan marathon-porukasta.
Arvoisa Ministeri
Totesitte tänään aamulähetyksessä mm.
ei pidä aliarvioida Pääministerin paineensietokykyÄ"
Onko maamme politiikassa kyse tästä. Siis huolimatta siitä,
mitä selitettävää Pääministrillä olisikaan ,kyse kuitenkin
on vain hänen paineensietokyvystä, ei siis rehellisyydestä
ja rehtiydestä.
Tällaisen puuttuminenhan meitä politiikan ulkopuolella ole-
via nyt hämmästyttää ja arveluttaa. Onhan selvää ,että sa-
lattavaa ja kierreltävää on. Nythän kaikkea tapahtunutta
selitetään ja vähätellään " maantapaan" kuuluneena, siis
laittpmuudet.
Nyt kun Lissabonin sopimus on hyväksytty, niin olemme sen määrittelemien turvatakuiden alaisia.
Kertoisitko Alex rehellisesti tämän konkreettisen merkityksen. Eikö ole niin että jos nyt Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi niin kaikkien EU-maiden tulisi auttaa meitä sopimuksen mukaan "kaikin käytettävissä olevin keinoin".
Emme siis enää ole yksin, niinkuin eräät NATO-intoilijat väittävät, vaan osa 27 maan puolustusliittoa, joista parilla on ydinaseet.
Good That you have a blog!
Pääministeri ei hötkyile, eikä ole syytäkään. Hyväksyttävä lehtimiestapa nimettömien lähteiden käytölle nojaa kolmelle perusperiaatteelle. Ensinnäkin, syy väitteiden esittäjän salaamiseksi täytyy aina perustella julkisesti. Toiseksi, lähteen paljastumisella pitää olla erityisen painavia seuraamuksia, kuten uhka hengen tai korkean virka-aseman menetyksestä. Kolmanneksi, väitteiden tiedot on varmennettava muista lähteistä. Jos näistä tingitään, uutinen on nollan arvoinen -lähinnä toimittajan oma mielipide.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/jalkiviisaat_vanhasen_laudat_1049963.html
Arvoisa Ministeri! ( tämä kuullostaa aika vanhanaikaiselle:)
Ihan mielenkiintoinen puheenvuoro.Olet maallikkokäsitykseni mukaan hyvin kärryillä maailmanmenosta. Analyysit on hyviä ja raikkaita vaikka en niistä samalla tavalla aina ajattele kuin sinä(pitääkö teititellä?, en osaa sorry!). Jäin pohtimaan miksi ihmisoikeuskysymykset eivät näy pohdinnoissa millään tavalla? Eikö EU:lla ole roolia globaalilla tasolla näissä asioissa? Ymmärrän, että tämä ajatus on varmaan rakennettu jonkun kauppa-ja yhteistyöpolitiikan sisään mutta eikö ihmisoikeuskysymykset ole mitenkään olennaisia? Tunnustan, että olen jo kyynistynyt niin paljon etten taida uskoa ihmisoikeuksilla olevan sijaa globaalin yhteistoiminnan rintamilla. Voin noin äkkipäätä listata maita joiden kanssa olisi syytä skarpata erityisesti: Kiina, Yhdysvallat ja vaikkapa Venäjä. Ongelma taitaa olla vaan se, että bisness on olennaisempi elementti kuin ihmisoikeudet. Kuulostan nyt ihan jollekin viherpiipertäjälle joten lopetan tähän. Sielulleen ei voi mitään. Toivotaan, että maailmassa alkaa joskus aika joka on toivoa ja valoa täynnä. Nyt se täytyy elintasolla ja lujilla ystävyys-ja avunantosuhteilla. Onnea matkaan ja tsemppiä !
Hyvä ministeri Alex,
olit haastateltavana lauantaiaamujen kiintoisassa Ykkösaamussa, jossa on nähty kulloinkin ajankohtaisia päättäjiä.
Toimittaja oli, tapansa mukaan,tiukka ja asiallinen, mutta ei mikään revolverihaastattelija, kuten ei ennenkään. Hän osaa työnsä, mutta ei kosiskele.
Arvostin lausumiasi kovasti. Aivan erityistä kiitosta Sinun tulee saada siitä, että osaat kiteyttää monimutkaisiakin asioita ymmärrettäviksi meille , joille poliittinen slangi on usein vierasta.
Et laista asioita etkä kysymyksiä, vaan vastaat niihin kohta kohdalta selkeämmin.Tämä varmuus lähtee tietysti siitä, että hallitset asiat.Et lipsunut missään. Et edes suomenkielessä, vaikka vahdin kuin tutka!( Vitsiksi tarkoitettu)
Olit yksiselitteisesti vakuuttava.
Uskon, että tämä lyhyt esiintymisesi paljasti monille suomalaisille Sinusta enemmän kuin kymmenet TV-kuvat tai lehtien kolumnit.
Petri Ruuskanen kirjoitti hyvin.
"Totesitte tänään aamulähetyksessä mm.
ei pidä aliarvioida Pääministerin paineensietokykyÄ". Tue kaveria.
Monet osaavat asiat. Moraalia ja henkistä kanttia on vaikeampaa löytää. Itse etsin aina ensin moraalia ja karaktääriä. Ulkokuori ja koulutus tulevat vasta toisella sijalla.
Lykkyä tykö!
Venäjä: Suomelle ja EU:lle Venäjä on paljon tärkeämpi sekä haaste että mahdollisuus kuin paljon puhuttu Afganistan koskaan on.
Venäjä hakee edelleen paikkaansa ja viiteryhmäänsä post-soviet maailmasta siinä kovin hyvin tai ei olenkaan onnistumatta.
Geopaliittisesti ja energiavarantojen vuoksi EU:lle on oleelista ja tärkeää, että Venäjä on kutakuinkin luotettava ja toimintakykyinen valtio ja pitää luonnon- ja energiavarat kunnossa ja myyntikelpoisina.
Lyhyesti: Jonkunhan se on Venäjänkin maa-alaa pidettävä hallussaan, ja kaikista vaihtoehdoista venäläiset sopivat siihen EU:nkin kannalta itseasiassa parhaiten.
Globaalisti 140 miljoonaa venäläistä kuuluu taloudeltaan ja väestöpohjaltaan samaan sarjaan kuin Brasilia, Indonesia jne.
Venäjä ei voi saavuttaa nykymenolla enää Neuvostoliiton kaltaista geopoliittista asemaa yksinään, mutta se ei tietenkään estä yrittämästä...ja lennähtelemästä vaikka Venezuelaan.
Se on enää mahdollista löytämällä sopiva viiteryhmä ja liittoutumalla viisaasti
Yksi mahdollisuus on ns. Shanghai-ryhmän kasvattaminen ja vahvistaminen, mutta toinen ja jotenkin helpompaa ja järjellisempää olisi syventää yhteistyötä taikka peräti jotenkin liittyä yhteen EU:n kanssa.
IVY:n maiden "kiinteyttäminen" on tietysti mielessä myös, mutta niidenkin tila muistuttaa jokseenkin Venäjää, ja jos monta "köyhää" liittyy yhteen, siitä ei helposti saada yhtä rikasta taikka geopoliittisesti entisenkaltaista yhteenliittymää.
Todennäköisimmin Venäjä etenee näihin kaikkiin suuntiin pääsemättä siksi oikeastaan mihinkään kunnolla perille.
Nyt kun Lissabonin sopimuksen käyttöönotto näyttää Irlannin äänestystuloksen perusteella yhä todennäköisemmältä voinemme vihdoin suunnata ajatuksemme EU:n toimiin tulevaisuudessa koskien konkretiaa esim. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kuten Alex yllä noteeraa ”EU:n ulkopolitiikassa suunnittelu- ja aloitteentekokoneisto on heikko”. Missä määrin ja miten EU:lle mahdollisesti valittavat presidentti ja ulkoministeri pystyvät kehittämään EU:n ulkopolitiikan suunnittelukoneistoa, riippunee pitkälti siitä, millaiset reunaehdot näiden kahden toimijan vaikuttamiselle asetetaan ja millaisen vaikutusvallan he pystyvät itselleen omilla toimillaan hankkimaan.
Uskaltaako EU valita itselleen johtajan , joka ”osoittaa suunnan toiminnalle”, kuten Christian van Niftrik aiemmassa kommentissaan (Alexin 1.10.2009 merkinnän alla) viisaasti kuvaa erästä johtajan ominaisuutta, vai tuleeko EU:lle kolmen lautasen ongelma, jossa Barosson lisäksi EU:n suurten valtioiden johtajien ”juoksupoikina” toimisivat myös EU:n ulkoministeri ja presidentti? Kenelle näistä kolmesta EU:n ulkopuolisten maiden päämiesten kannattaisi tulevaisuudessa soittaa kysyessään EU:n mielipidettä jostain tietystä seikasta?
Lissabonin sopimuksen ja ns. perustuslaillisen sopimuksen suhteen ns. B-suunnitelmaa ei ollut. Toivon, että EU pystyisi valitsemaan itselleen johtajan, joka ”jatkuvasti sopeuttaa, tehostaa ja uudelleen suuntaa toimintaa suhteessa ulkoiseen maailmaan” (lainaus Christian van Niftrikin kommentista Alexin 1.10.2009 merkinnän alla) ts. elää ajassa niin, että EU:lla olisi takataskussaan myös ”first exit”-suunnitelma ainakin sellaisten tilanteiden varalle, joissa suunnitelma A:n epäonnistuessa on riski ajautua institutionaaliseen kriisiin tai ulkovaltojen suhteen konfliktiin. Aikaa ei jatkossa voi tuhlata niin kuin nyt on tehty, muutoin vaarana on, että muut ajavat viuhuen ohi kun poikamme leikkivät kakuilla heikkalaatikossaan. EU:n presidentin ja ulkoministerin valtuuksista ja vaikutusvallasta voimme tulevina vuosina päätellä, missä määrin EU:n suuret valtiot kykenevät ymmärtämään ja hyväksymään, että myös niiden etu on, että EU on mahdollisimman vahva. Kamppailu nationalismia ja opportunismia kohtaan on vasta alkanut.
Vihani EU:ta kohtaan noussut aivan uusiin lukemiin viime päivinä, mutta kestän kyllä tuskan, koska rakkauteni Eurooppaa kohtaan on vielä suurempaa.
Toivon, että aikamme ehkä suurin eurooppalaispoliitikko Vaclav Klaus ei laita nimeään alle vielä ja pakottaa David Cameronin ensi vuonna tosipaikan eteen.
Jouni Pulli toivoo ylhäällä vahvaa presidenttiä herra ulkoministeria mukaillen. Ei voi kuin ihmetellä. Herrat kertokaahan milloin Euroopassa on ollut viimeksi "vahva" johtaja/päämies, joka ei ollut demokraattisesti valittu? Kuka hän oli? Oliko hänen sotarikostaustansa yhtä mittava kuin todennäköisen valinnan Tony Blairin?
Jouni Pulli antaa edellä olevassa blogimerkinnässään paljon ajattelemisen aihetta. Siitä taas kerran suurkiitos terävälle analyytikolle.
Olemme nyt kohtuullisen toiveikkaita siitä, että Lissabonin sopimus lopultakin tulee hyväksytyksi ja voimaan. Kun se on todellisuutta, tullaan EU:lle valitsemaan sen ensimmäiset poliittiset johtavat toimijat: Presidentti ja ulkoministeri.
Minusta mm. media on aivan liian paljon spekuloinnut erilaisilla nimillä. Nyt tehtävillä valintapäätöksillä suunnataan ja ohjataan EU:n toiminnan ydinasiat pitkälle 2010 - 2020 luvuille. Kyse on siis kauaskantoisista poliittisista ja talouspoliittisista valinnnoista - ei vain henkilövalinnoista. Ensiksi olisi EU:n voitava sopia siitä, MITÄ HALUTAAN, MILLAISEN EU:n HALUAMME RAKENTAA lapsillemme ja lapsenlapsillemme.
EU ei tarvitse populistisia johtohenkilöitä, vaan JOHTAJIA isolla J:llä, mikäli me haluamme, ettei EU ja me, sen mukana jauhaudu toisen luokan maiksi USA, Kiinan, Intian ja Venäjän tulevien talous- ja voimamahtien jalkoihin. Siksi EU:n vielä nyt "suurten maiden" Saksan, Ranskan, Espanja, Italian ja UK:n on todellakin tartuttava "härkää sarvista" ja luovuttava omahyväisestä itsekkäästä omaan naaan tuijottamisesta. Nostettava horisonttia reippaasti ylemmäksi ja panostettava EU:n niin strategisen kuin operatiivisen posiition vahvistamiseen erityisesti teknologia/talouspolitiikan rintamilla. Ilman vahvaa EU:n kokonaisvaltaista taloutta ja kilpailukykyä, kaventuu myös sen poliittinen liikkumatila ja painoarvo entisestään. Suomen etujen varjeleminen ja vahvistaminen vaatii valtiojohdoltamme aivan toisenlaisia otteita kuin lapsellinen askartelu "kahden lautasen" ympärillä.
Sen lisäksi, että EU nyt päässee valitsemaan kykenevät (toivottavasti) ja karismaattiset johtajansa, on EU:ssa tarkoin harkittava näiden instituutioiden toimivalta- ja vastuukysymykset. Ne on mitoisettava ja niistä sovittava tulevaisuuden realiteetteihin ja tavoitteisiin.
2010-2020-luvuilla ei EU voi aikalla ja harhailla päätöksenteossa nykyiseen malliin. Tulevaisuudessa päättäväinen yhtenäisyys, harkittu ja suunniteltu joustavuus sekä huikea nopeus ovat ominaisuuksia, joilla EU voi kamppailla paikasta auringosta" kasvavien suurten talousmahtien kanssa. Siksi väitän EU:n tarvitsevan aitoja, taitavia ja kauaskatseisia ihmisjohtajia.
USA:n dominanssin heikkeneminen:
War of necessity in Afganistan.
Niin sortui tämäkin, siis Obaman hallinto, sloganiin "ne tulee sieltä tänne tappamaan meidät, ellei me tapeta ne ensin siellä".
Tätähän käytettiin jo Vietnamin sodan aikoina ja silti sekin sota hävittiin, vaikka "kapitalismi" muuten lopulta voitti postuumisti.
Perustuen siihen, että USA:n bkt on yhä 14 000 miljardia dollaria, maailmantilastossa seuraavan Japanin bkt 4 400 miljardia dollaria, olisi vielä liittovaltion velasta huolimatta kovasti ennenaikaista povata USA:n aseman huojumista, mutta kuinka monta jalat tukevasti ilmassa heiluvaa hallintoa peräkkäin se kestää, jotta asema maailman talous- ja politiikan johtajana lopulta menee, jää nähtäväksi.
Jos huonosti käy, saattaa tapahtua, että eräs imperiumi ellei kukistu niin jotenkin heikkenee afgaanilammaspaimenten vuoksi.
Se on jotenkin massiivista, kun jättiläinen kaatuu omaan suuruuteensa...
Mihin EU tarvitsee omaa ulkoministeriä ja presidenttiä? Mitäs näillä ylimääräisillä um:llä ja presidenteillä tehdään? Saako ihminen enää tuntea olevansa oman maan kansalainen omassa maassaan? EU:n kohtalon on entisen NL:ton ja Jugoslavian kohtalo. Keinotekoinen poliittinen järjestelmä ei kestä elävää elämää.
TV2 Silminnäkijä 5.10 käsitteli Afganistanissa naisen asemaa. Mitäs jos talebanit saavat vallan takaisin? Joidenkin mielestä talebanien kanssa pitäisi neuvotella, mistä? Naisten aseman alistamisestako entisestäänkö? Ei 30-40-luvun Saksakaan neuvottelematta viisastunut. Kun ei ole kuulemma sotilaallista ratkaisua, niin ei ole nykyajan ”rauhanliikkeistäkään” apua rauhaan. ”kas, siinäpä pulma”, totesi erään näytelmän sankari.
Kaunis kiitos.
Vallan moninapaistumisesta olen samaa mieltä, mutta olen myös äärettömän optimistinen sen suhteen, että Yhdysvaltojen käynnissä oleva transitiovaihe saattaa ajan kanssa voittaa heille moraalista auktoriteettiä, jolloin kovan vallan rapautuminen paikataan uskottavuusjohtajuudella.
Obaman hallinto on kaikessa hiljaisuudessa -"from bottom -up" - rakentanut uutta ulkopoliittista toimintatapaa pohjustuksia myöden. Toivonpa, että EU "matches its words with deeds" (.. suomeksi kai jotain, että "sanasta miestä"), sillä sekä nk. vihreä talous että moraalien johtajuus ulkopolitiikassa saattaa muutaman vuoden kuluttua olla vahvemmissa kantimissa Amerikan mantereella. Ei sinänsä, että näissä asioissa kannattaisi ikenet veressä kilpailla, mutta kyseinen nopea kehitys (josta ei paljoa meteliä pidetä) näkyy täällä Colombuksen löytämässä onnelassa aika konkreettisesti.
EU:n ulkopolitiikassa suunnittelu- ja aloitteentekokoneisto on heikko, kirjoitit. En ihan näin pitkälle menisi pamputttamaan komissiota, ministeri- ja Eurooppa Neuvostoa kylläkin. Totuuden siementä huomiossa kuitenkin on. Jos jotain positiivista pitää hekea, niin implementaatio kuitenkin toimii.
Eli, valitkaa hyvät ministerit UMFA, joka ei jarruttele eikä jäähdyttele, ja jolla on vahva visio. Struktuuri on olemassa. Nyt sitä vahvistettava, sekä päivänpoliittista näkyvyyttä nostettava. On myös aika keskustella uuden presidentin ja kiertävän puheenjohtajuuden selkeästä työnjaosta. Tässä ei voida munata.
Valtiosääntelyä voidaan kyllä kokeilla ja uutta talousnationalismiakin, mutta kummallakin on aika heikot ansiot maailmanhistoriassa. Ennen kuin liberalismista tulee kirosana Atlantin tälläkin puolen, kannattaa uudelleen selata poliittisen teorian oppikirjat läpi. Syynä maailmantalouden kriisiin ei suinkaan ollut toimiva markkinatalous ja liberaali demokratia, vaan oligopolien suojelu sekä politiikan mädät taloudelliset kytkennät.
Oho Jouni.
Jos olisin ehtinyt lukemaan kommenttisi, olisin kirjoittanut paljon lyhyemmin, tai en ollenkaan. Luit ajatukseni.
H
Climate change - where the centre leads
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8268022.stm
Kiitos sekä Hanna Laurénille että Christian van Niftrikille ystävällisistä huomioistanne. Teidän molempien kommenteista paistaa mielestäni läpi käsite "urgency/urgente". Vihreässä taloudessa olemme hyvinkin nopeasti jälkijunassa ellemme ymmärrä panostaa toimialaan rutkasti ja heti. USA:ssa etsitään kiihkeästi uusia kasvu-uria ja siellä kyllä saadaan aikaiseksi nopeassakin tahdissa, siinä mielessä haaste on jo heitetty tälle puolen Atlanttia, saapa nähdä, ehdimmekö haasteeseen ajoissa vastata.
Kun kahlasin läpi Alexin uudenuutta kirjaa "Ei, herra ministeri", huomioni kiinnittyi Hanna Laurénin kommenttiin Alexin 14.5.2008 merkinnän alla, jossa Hanna Laurén toteaa mm.: "Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) korkealle edustajalle tulee antaa liikkumatilaa, niin että konseksuksella ulkoasiainneuvostossa päätetään vain suuremmista linjoista." Kerrassaan oivasti todettu - EU kaipaa juuri nyt todellisia johtajia ja riittävästi tilaa näille johtajille, jotta Lissabonin sopimuksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen toteuttaminen saadaan reippaasti liikkeelle, sillä kuhnimiseen ei kerta kaikkiaan ole aikaa ellemme halua vaipua tilaan: "Nysse meni jo."
Mitä tekee tuleva EU:n presidentti. Sopimuksessakaan ei ole selvää määräystä asian suhteen. Jos hän on EU:n ykkösedustaja ulkomaailmaan päin, niin mitä tekee Eu:n ulkoministeri? Jos hän taaskin on ykkösedustaja jäsenmaiden suuntaan, mitä tekee komission puheenjohtaja?
Nähdäkseni Afganistanin tilanne on nyt merkittävässä tienhaarassa Obaman pohtiessa ristiriitaisten suositusten pohjalta mitä nyt tulisi tehdä. Kenraalikunta on ajamassa Obaman nurkkaan ilmoittaessaan, että ellei merkittäviä lisäjoukkoja myönnetä niin tappio on varma eikä voitto joukoista huolimatta ole varma. Kenraalikunta on markkinoinut näkemystään julkisesti siihen mittaan, että lisämilitarisointi näyttäytyy ainoana strategiavaihtoehtona.
Biden puolestaan pyrkii säästämään joukkoja jatkuvilta tappiolta painottamalla maajoukkojen sijaan täsmäpommituksia. Näitä hän kannatti jo Balkanin sotien aikoina tosin huonoin tuloksin: pommit tuhosivat pääosin serbien pahvisia "houkutuslintuja" itse armeijan säästyessä merkittäviltä tappioilta, sen sijaan infrastrukstuuria siviiliuhreineen onnistuttiin tuhoamaan senkin edestä.(Näistä lisää esimerkiksi artikkelissani "10th anniversary of Nato's attack on Serbia" - http://arirusila.wordpress.com/2009/03/24/10th-anniversary-of-nato%e2%80%99s-attack-on-serbia/ ).
Ihanteena lienee ollut, että vahvistamalla Afganistanin nykyistä siviilihallintoa voitaisiin suorittaa hallittu vetäytyminen. Viime vaalit eivät kuitenkaan anna aihetta luottaa Karzain hallinnon kykyyn luoda mitään positiivista kehitystä. Talebanien kanssa neuvottelu puolestaan ei sekään vaikuta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tosin epävirallisesti jenkkien kehitysapuelin USAID ilmeisesti on jo hyväksynyt tosiasiat maksaessaan suojelurahaa talebaneille.
Mielestäni aiheellisesti on kysytty mitä varten Afganistanissa soditaan (sorry Suomessahan sanaa ei suosita suomalaisethan ovat vain kriisiä hallinnoimassa kv operaatiossa). Jos tosiaan tavoite on vain varmistaa energia- ja asefirmojen johdon optiot ovat perusteet aika heikolla pohjalla; jos tavoitteena on rakentaa Afganistanissa hiemen enemmän ihmisoikeuksia kunnioittavaa systeemiä niin kenen kanssa se tehtäisiin - onko ainoa ehkä toimiva tapa valloittaa maa yli puolella miljoonalla sotilaalla, aivopestä kansaa muutama sukupolvi ja toivoa parasta?
En valitettavasti tiedä toimivaa ratkaisua tai onko se edes löydettävissä saati toteutettavissa, toisaalta kannattaako tällaisessa epävarmuudessa - pallo hukassa ilman strategiaa - edes olla paikalla on mielestäni kyseenalaista.
Erittäin hyvä puheenvuoro Ari Rusila, olen täysin samaa mieltä Agfanistan-USA -maaottelun kehityslinjoista.
Eräs amerikantuttu totesikin Bidenin 30-vuoden urasta politiikassa, että monessa mukana ja sotkenut vain asiat.
Ehkäpä USA:n ja liittoutuman sekä ISAF:in olisi alettava maksaa myös suojelurahaa ns. talebaneille...mitä ne liekkin.
Syntyisi vuorovaikutusta, kehitystä ja ammuksia sekä ruutia säästyisi- ja ennenkaikkea ihmishenkiä.
Epäoleellista ja täysin triviaalia päättää täällä, ollaanko sodassa vai jossakin göbbelsiläisessä välitilassa.
Jos siellä ammutaan, pommitetaan yms. meidän sotilaitamme, silloin ollaan sodassa.
Niin yksinkertaista se on
Kiitos Jouni Pullille terävästä ja erinomaisen tärkeästä huomiosta edellä:
LIIKKUMATILA
Tämä liikkumatila on äärimmäisen tärkeä EU:n tuleville johtaville toimijoille. Toimivallan ja -vastuun määrittelyn/-sopimuksen sisältö ohjaa omalta osaltaan luonnollisesti tulevaisuudessa näiden uusien instituutioiden toimintaa,
MUTTA
Aito JOHTAJA (parempi sana olisi leader) myös luo itselleen liikkumatilaa omalla toiminnallaan. Siksi korostan oikean ja onnistuneen henkilövalinnan tärkeyttä niin EU:ssa kuin luonnollisesti myös täällä Suomessa.
Minua askarruttaa monin tavoin täälläkin blogissa useasti korostettu käsitys Barack Obaman käänteen tekevästä roolista ja panoksesta. Itse en oikein näe, miten me voisimme EU:ssa ja Suomessa tuudittautua siihen käsitykseen, että hän ajaisi meidän etujamme. Minulla on vankkaa käsitystä siitä, että niin Suomen kuin ennen kaikkea EU:n, on OMIN TOIMIN luotava tarvittava LIIKKUMATILANSA TOIMIA JA VAIKUTTAA EU:n ja maamme eduksi.
On kurjaa palstakaupalla päivittäin lueskella, miten maamme johtavat poliitikot puuhaavat mitä merkillisimmissä viitekehyksissä kotimaassaan, kun heidän minun mielestäni tulisi sukkuloida viikon kaikki päivät EU:n eri pääkaupungeissa rakentamassa maamme positioita tulevissa neuvotteluissa niin EU:n uusista instituutioista kuin toimista, joilla EU ottaa oman roolinsa ja positionsa johtavana toimijana niin talouden kuin kansainvälisen politiikan suurnäyttämöillä.
Näitä mietteitä johtajuusasiassa tänään tuumi:
Nestor Bloggaaja h.c.
Van Niftrik osuu tuossa Obama-pohdiskelussaan asian ytimeen ja halkaisee sen.
Eihän ole mitään kongreettista, mikä osoittaisi Obaman hallinnon lopulta kykenevän tai edes haluavan muuttaa jotain edellisen hallinnon kiveen veistämiä asetuksia.
Puheet "hei, me ollaan jälleen kavereita teidän kaikkien kanssa" YK:ssa tai muualla ovat vain puheita kunnes niistä seuraa käytännössä läpimenneitä ja onnistuneita toimia
Bushin Afganistan-politiikan jatkuminen ja syveneminen sellaisenaan poiketen Obaman vaalipuheista ei kerro hyvää hänen hallintonsa kyvyistä todella muuttaa jotakin vaan se kertoo, että myös muissa asioissa entiset perusasetukset todennäköisimmin pysyvät pienen ja aneemisen muutosyrityksen jälkeen.
Valtio on kuin laiva hidas kääntymään ja suuri valtio vielä sitäkin hitaampi...
Kyllä Obama ajaa nimenomaisesti USA:n etuja olipa ne mitä hyvänsä tai miten järjettömiä hyvänsä.
Siihen hänet on vaalilla valittu ja valalla sidottu.
On jotenkin perusnaivia edes olettaa muuta.
Miellyttävä yllätys minulle että UM ehtii lukea kommentteja, yritän jatkossa osaltani tiivistää ettei aikanne kulu lillukanvarsiin.
Mielestäni blogiyhteisö - te, avustajanne ja kommentaattorit - on eräänlainen esimerkki "oppivasta organisaatiosta" ja siitä olisi ulosmitattavissa vielä enemmän vaikuttavuutta. Esittäisinkin, että nostaisitte yhteisön harkittavaksi aikaajoin keskeisiä esim. UM:ssa valmistelussa olevia teemoja/linjanvetoja, antaisitte kommentaattoreille ja miksei valmistelijoillekin aikaa viikon päivät aivomyrskyyn jonka jälkeen avustajanne/virkavalmistelijat tekisivät yhteenvetoanalyysin.
Blogiyhteisö voi muodostaa yhdenlaisen think tank'in ja tuottaa arvokasta tietoa päätöksenteon pohjaksi. Itse olen osallistunut edellä kuvatulla tavalla mm. atlantic-community'n muistioiden laadintaan. Mainitut muistiot on valmistuttuaan sitten toimitettu muutamalle tuhannelle päättäjälle ympäri maailmaa; niiden vaikuttavuutta en kylläkään pysty arvioimaan.
Arvoisa ulkoministeri totesi:
"Lissabonin sopimus on pulkassa – olettaen että Irlannin äänestystulos on perjantaina positiivinen. Tämä mahdollistaa siirtymisen eteenpäin itse asiaan eli EU:n ulkopolitiikkaan ja konkreettisiin tavoitteisiin suhteessa ympäröivään maailmaan."
Aivan! Mikä erottaa entisen Neuvostoliiton ja Eu:n toisistaan? Neuvostoliitossa äänestystulos oli "kassakaapissa" ennen varsinaista äänestystä. EU:n "yltiödemokraattiseen" periaatteeseen kuuluu äänestyttää kansalaisia (niitä, jotka ylipäätään saavat äänestää) niin kauan, että saadaan Eu-eliittiä miellyttävä tulos. Sanoisin, että tällainen "näennäisdemokratia" on lähinnä kuvottavaa eikä tarvitse yhtään ihmetellä sitä, että äänestysinto europarlamenttivaaleissa on mitä on. Eu-eliitti elää lähinnä virtuaalitodellisuudessa. Se on kuin it-kupla, joka puhkeaa aikanaan.