R2P
Osallistun tänään iltapäivällä Suomen YK-liiton ja Hanasaaren kulttuurikeskuksen järjestämään perinteiseen Hanafoorumiin. Teemana on suojeluvastuu, josta on täällä blogissakin käyty aiemmin hyvää keskustelua. Kiitos siitä!
Jatkokeskustelua varten ajattelin alla vähän taustoittaa sitä, mistä suojeluvastuussa (R2P, Responsibility to Protect) oikeastaan on kyse. Teksi perustuu Hanafoorumiin valmistautuessani lukemaani taustamuistioon, jonka erinomaiset virkamiehemme ovat aiheesta koonneet.
Suojeluvastuun perusperiaatteet
Suojeluvastuu juontaa juurensa 1990-luvun Ruandan, Bosnian ja Kosovon kriisien yhteydessä käytyyn keskusteluun, jossa kansainvälistä yhteisöä kritisoitiin voimakkaasti kyvyttömyydestä reagoida kaikkein vakavimpiin ihmisarvoa loukkaaviin rikoksiin.
Suojeluvastuulla tarkoitetaan, että velvoite siviiliväestön suojeluun sisältyy valtioiden täysivaltaisuuteen eikä ole sen kanssa ristiriitainen periaate. Mikäli valtio on kyvytön tai haluton estämään laajamittaista humanitaarista katastrofia tai osallistuu itse sen toteuttamiseen, kansainvälisen yhteisön vastuulla on puuttua asiaan. Suojeluvastuun periaate korostaa valtiosuvereenisuutta velvollisuutena ja vastuuna suojella omia kansalaisiaan. Suojeluvastuun ulottuvuudet koskevat niin ennaltaehkäisyä, interventiota kuin jälleenrakentamistakin.
Suojeluvastuu rakentuu kolmen lähtökohdan varaan:
1. valtioilla on ensisijainen velvollisuus suojella omia kansalaisiaan
2. Kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus auttaa ja tukea valtioita suojelemaan kansalaisiaan
3. kansainvälisellä yhteisöllä on viimekätisenä keinona velvollisuus interventioon
Suojeluvastuu käsite YK:ssa
YK:n yleiskokous hyväksyi vuoden 2005 huippukokouksen loppuasiakirjassa suojeluvastuun yleiskäsitteenä rajaten sen joukkotuhonnan, ihmisyyteen kohdistuvien rikosten, etnisen puhdistuksen ja (vakavien) sotarikosten estämiseen ja torjumiseen ja korostaen YK:n turvallisuusneuvoston valtuuksia puuttua tällaisiin tilanteisiin tarvittaessa voimatoimin. Loppuasiakirjassa korostuvat turvallisuusneuvoston valtuudet ja toimintavapaudet suojeluvastuuseen liittyen.
Vuoden 2005 jälkeen kysymys suojeluvastuusta on luonut YK:n piirissä näkemyseroja ihmiskunnan moraalisesta velvollisuudesta estää räikeimpien ihmisoikeusrikkomusten toteuttaminen ja valtioiden suvereenin itsemääräämisoikeuden puolustajien välille. Suosiollisimmin suojeluvastuuseen ovat perinteisesti suhtautuneet Euroopan, Pohjois-Amerikan ja eräät Afrikan valtiot, vastustusta on tullut etenkin Lähi-Idästä. G77-ryhmä ja NAM-maat ovat epäilleet suojeluvastuuta käytettävän laajemman turvallisuuspoliittisen agendan naamioimiseen ja siten sotilaallisten interventioiden oikeuttamiseen.
Suojeluvastuu ja ihmisoikeudet
Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vahvistaminen on oleellinen osa suojeluvastuun toteutumista. Pääpaino on aseelliseen väliintuloon johtavien tilanteiden ennaltaehkäisyssä. Kansallisten ihmisoikeusrakenteiden tukeminen, YK:n näihin liittyvän avun lisääminen ja YK:n sekä kansainvälisten ihmisoikeuselinten välittämän analyysin ja ennakkovaroitusten huomioiminen poliittisessa päätöksenteossa ovat avainasemassa. Esimerkkinä tästä on mm. Ruandan kansanmurha, jossa kuoli yli 800 000 ihmistä. Vuonna 1993, vuosi ennen kansanmurhaa, silloinen YK:n laittomia teloituksia käsittelevä asiantuntija julkisti kattavan raportin Ruandasta, jossa mm. todettiin yhteisöjen välisen väkivallan perustuvan etniseen ryhmään kuulumiseen ja väkivallan täyttävän kansanmurhan tunnusmerkit. Erityisraportoija antoi voimakkaan varoituksen kansainväliselle yhteisölle, vaati välitöntä toimintaa ja hänen suosituksensa toimeenpaneminen olisi todennäköisesti ainakin osaltaan pystynyt ehkäisemään konfliktia.
Suojeluvastuu käytännössä
Kansainvälisen yhteisön tulisi päästä sopuun suojeluvastuun sisällön rinnalla myös suojeluvastuun piiriin kuuluvista tilanteista. YK:n pääsihteeri on painottanut erimielisyyksien minimoimiseksi ns. kapeaa, mutta syvää lähestymistapaa, jossa suojeluvastuu rajataan tiukasti vuoden 2005 huippukokouksen loppuasiakirjan määritelmään eli neljään rikoskategoriaan. Lisäksi käsite määritellään koskemaan vain konflikteja, ei esim. luonnonkatastrofeja.
Hirmumyrsky Nargisin yhteydessä Ranska ehdotti väliintuloa suojeluvastuun nimissä Myanmarin sotilasjuntan ollessa haluton sallimaan kansainvälisen yhteisön avustustoimia. Aloite ei kuitenkaan saanut tukea kansainväliseltä yhteisöltä. Tähän asti ainoan - ja onnistuneen - esimerkin suojeluvastuun täytäntöönpanosta tarjoaa YK:n toiminta Kenian poliittisissa levottomuuksissa alkuvuonna 2008. Zimbabwen tilanteesta YK:n turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt muodostamaan yhtenäistä kantaa. Suojeluvastuun koetinkivenä pidettyyn Darfurin konfliktiin suojeluvastuuta ei ole onnistuttu soveltamaan, kuten ei myöskään Somalian tilanteeseen.
YK:n pääsihteeri laati tammikuussa 2009 raportin suojeluvastuusta. Raportista käytännössä vastannut pääsihteerin suojeluvastuun erityisedustaja Edward Luck. YK:n yleiskokous käsitteli raporttia heinäkuussa.
Lopuksi EU:n ja Suomen kannoista
EU on yksimielinen suojeluvastuukäsitteen kapeasta tulkinnasta eli sen rajoittamista YK-keskustelussa niihin neljään rikoskategoriaan, jotka on mainittu vuoden 2005 huippukokouksen loppuasiakirjassa. Sen sijaan painotuksen osalta on eroja toisten korostaessa ennaltaehkäisyä, toisten sotilaallista väliintuloa.
EU tukee suojeluvastuun periaatteen toteuttamista käytännössä. Tavoitteena on saada asiasta hyväksytyksi yleiskokouksen päätöslauselma. Suomen kantana on, että yleiskokouksessa tulisi pyrkiä pääsihteerin raportin suositusten toimeenpanoa edistävään päätöslauselmaan.
Suojeluvastuun toteuttamisessa Suomi on korostanut YK:n olemassa olevien mekanismien ja instrumenttien hyödyntämistä. Painotamme ennaltaehkäisyä ja siihen liittyen kansallisten ihmisoikeustoimijoiden tukemista sekä ihmisoikeuselinten tuottaman analyysin parempaa huomioimista.
PS. Odotan myös innolla muutamien blogikommentaattoreiden tapaamista Hanasaaressa.
14 kommenttia
Tuohon olisi mukava saada lisäpykälä jossa todettaisiin että suojeluvastuun nojalla ei voi suorittaa vallankaappausta, vaan maassa siihen asti toiminut laillinen hallitus on oikeutettu pysymään vallassa kunnes seuraavat vaalit suoritetaan.
Ihan vain niinkuin väärinkäytösten estämiseksi.
Uusia hyväätarkoittavia säännöksiä nikkaroivien valtioiden kannattaisi myös tutustua voimassaoleviin kansainvälisiin sitoumuksiin kuten Geneven sopimukseen. Uutinen torstailta kertoo liittouman tulittaneen Afganistanissa sairaalaan vietyjä vihollisen haavoittuneita:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/south_asia/8224147.stm
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1955/19550008/19550008_2
Niin juu, Lassen kirjoituksesta tuli mieleen että voisi myös lisätä pykälän että kaikki maat jotka tuota R2P:tä YK:n valtuuksin käyttäisivät tulisi olla sitoutuneita noudattamaan Geneven sopimusta ja alistuisivat kansainvälisen tuomioistuimen päätäntävaltaan.
Mukavana lisänä olisi vielä sitoumus korvata tominnastaan siviilien omaisuuteen aiheutuneet vahingot, kun kerran muutenkin ollaan jalolla siviiletiä puolustavalla asialla.
Edellenkin haluaisin kommentoida tuota Alexin maanantaista blogikirjoitusta, joka oli mielestäni uraauurtava (siis verrattuna Alexin aiempiin raportoivampiin kirjoituksiin).
Maailmankuva on muuttunut; mielestäni Suomen tehtävä on nykymaailmassa olla omin vahvuuksin varustettu ja varusteltu sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen siviilikriisinhallinan yhteistyökumppani. Tämän enempää ei mielestäni kannata tehtävänkuvaamme venyttää. Puolueettomia emme ole koska sellaisia rajanvetoja ei enää käytännössä ole.
Meidän ei tarvitse pelätä; olemme ns. suurempien puolella, halusimmepa sitä tai emme, ja täten puolustamme oikeiksi uskomiamme arvoja, kuten tasa-arvoa, vapautta ja demokratiaa, eri puolilla maailmaa yhdessä muiden "rauhankumppaniemme" kanssa. Tätä meidän ei pidä kiistää eikä väheksyä.
Maailmanjärjestys on muuttunut. Se olisi valtiojohdonkin hyvä myöntää eikä kiemurrella kuin käärme paratiisissa.
R2P-Hanafoorum oli sekä antoisa että jatkopohdintoja herättävä.
Puhujat ja panelistit olivat varsin yksimielisiä siitä, että toimiakseen R2P tarvitsee YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen "case-by-case". Jan Egeland kuvasi esimerkillä konkreettisesti, mitä tarkoittaa, että kaikki ovat messissä (kuten Alexin yhden painokkaan pointin voinee vapaasti kääntää): Egelandin mielestä Burman tilanteessa voisi Kiinalle todeta, että länsi auttoi tsunamin hoidossa, ehkäpä nyt olisi Kiinan vuoro auttaa burmalaisia. Egeland totesi myös, että kun Aasian maiden taloudellinen ja poliittinen valta kasvaa, on tervetullutta, että Aasian valtiot kantavat myös suuremman vastuun R2P:stä, myös Afrikassa. Mutta tämä ei tietenkään voi tarkoittaa sitä, että voisimme laistaa omasta osuudestamme.
Alex painotti erityisesti NGO:iden ja median merkitystä R2P:n toteuttamisessa ja kehittämisessä, minkä voin helposti allekirjoittaa pelkästään senkin pohjalta, että huomioi, kuinka runsaasti NGO:t olivat edustettuina kuulijakunnassa Hanafoorumissa. Lisäksi yhä enemmän keskinäisesti riippuvammassa kv. yhteisössä NGO:t vaikuttavat yhä enemmän. Suvereniteetti-periaate rapisee yhä enemmän, mitä pidemmälle kv. integraatio etenee. Saapa nähdä, kommentoiko kotimainen media tapausta lainkaan vai nukkuuko se.
Varsin suuri yksimielisyys vallitsi myös siitä, että R2P:n onnistunut käyttö ja kehittäminen edellyttää, että YK:lla on vahva johtaja, jolla on riittävät valtuudet. Tätä seikkaa painottivat varsinkin Roméo Dallaire ja Jan Ekeland.
Lopulta on myös myönnettävä, että R2P on vasta historiansa alussa, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että sitä pitäisi väheksyä, vaan päin vastoin olen Alexin kanssa samaa mieltä, että R2P:llä on jatkossa hyvin merkittävä asema kv. yhteisön kehityksessä. Paljon riippuu siitä, miten YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeuden omaavat jäsenet pystyvät mieltämään R2P:n tarpeellisuuden. Ehkä Suomi voisi yhdessä muiden samanmielisten maiden kanssa vaikuttaa Turvallisuusneuvoston pysyviin jäseniin tässä asiassa, ei kenkää pöytään hakkaamalla vaan määrätietoisella ja laajalla mielipiteiden vaihdolla. Tästä Hanafoorum oli loistava esimerkki.
Hieman minua ihmetytti, ettei USA:n suurlähetystöstä olllut ainakaan jaetun osallistujalistan mukaan ketään paikalla.
R2P-Foorumi jätti nestorbloggaajalle varsin sekalaisen mielikuvan. Kyse on ihmiskunnalle tärkeästä, tulevina "raskaan" talouden vuosina suorastaan elintärkeästä kansainvälisen toiminnan ja vastuullisuuden linjauksista. Kuitenkin tässäkin tilaisuudessa henki toisaalta harras ymmärrys asiaa kohtaan, myös realismi ja optimismi kohtasivat. MUTTA, toisaalta myös totaalinen välinpitämättömyys, joka ilmenee selkeästi kokouksen osanottajaluetteloa silmätessä.
Hanasaaressa kun oltiin, alleviivasivat puhujat Pohjoismaiden yhteistyön tärkeyttä R2P-asiassa. Näin toimien edessä on kuitenkin frustraatioita ja epäuskoa luovaa vaikeaa taaperrusta. Ainoa edes lievää optimismia luova tie, olisi juuri Jouni Pullin yllä kuvaama liittoutuminen "samanhenkisten maiden kanssa".
Tätä koalitiota hahmoteltaessa ja neuvotellen luotaessa, olisi kiinnitettävä huomiota juuri yhteistön halukkuuteen sekä toimijan vaikutusvaltaan ympäristöönsä sekä YK:ssa. Siten voisin kuvitella koalitioon mukaan maita kaikista maanosista, suuri ja pieniä maita, eri uskontokunnista ja erilaisista kulttuureista.
Vasta riittävän laaja ja "painava" koalitio pystyy vaikuttamaan YK:n turvallisuusneuvostossa veton omaaviin suurmaihin R2P asiassa oikealla tavoin ja laajuudessa.
Toki olisi hyvä, jos YK:lla olisi vahva johtaja. Pulmaksi muodostuu 192 YK:n maan mahdollisuus sopia yhteisestä vahvasta johtajasta. Nykyinen valintamekanismihan kuorii esille kompromissien kompromissin, joka joutuu liiaksi etenemään varovaisten pienten askelten globaalin politiikan kivikkoisella tiellä.
Siksi uskon enemmän "joukkovoimaan", koalitioon, joka riittävän voimakkaasti pystyy vaikuttamaan YK:n päätöksentekoprosesseissa R2P:n puolesta ja vähitellen luomaan siitä globaalin toimintafilosofian ja -ohjeen.
Nyt tarvitsisimme esim. Olof Palmen tapaisen johtajan, joka jaksoi kilkuttaa ihmiskunnan omantunnon ääntä, ei vain Pohjoismaissa, vaan laajalti koko maapallollamme.
Pohti lauantai-aamusella 29.08.2009
Nestor Bloggaaja h.c.
Jouni, tuota voisi kysyä suoraan Valkoisen talon blogin kautta Obaman hallinnolta, että mitenkä ne ihmisoikeuksien edistämiset ja muut sellaiset ja tämä R2P-juttu heistä tuntuisi.
Sieltä saa nykyään paitsi jakeluemaileja plus jopa joitakin selkeitä vastauksia.
Voidan olla, että USA:n hallinnon latvat vielä hanafoorumien osalta sojottavat Bushin vääntämään suuntaan. Valtionhallinto on sielläkin hidas kääntymään...
Nämä ihmiselon yleiset pohjoismaiden tyyppiset parannuspuuhat ole perinteisesti suurvaltoja paljon kiinnostaneet, mutta kysyen paremmin tietää, josko sittenkin...
Kiitokset Christianille ja Jounille, että olitte eilen seminaarissa. Kiitokset myös hyvistä analyyseista. Samaa mieltä, että R2P konseptissa on vielä paljon työstettävää. Sen osoitti myös eilinen semma.
Alex
Käytännössä sellainen reaalipoliittinen akseli näissä koko maailman ihmisoikeus- ja R2P-asioissa on ytimeltään USA - Scandinavia+EU, johon muiden olisi nivouduttava vähitellen.
Siksi on oleellisen tärkeää, että USA ottaa ihan tosissaan uudelleen edistääkseen ihmisoikeudet, ja siitä pitää olla erityisen hälyttynyt, jos näin ei tapahdu.
Nyt, kun USA on julkisesti lipsunut edellisen hallinnon aikana, "kunnianpalautus" kestää Obaman ainakin yhden vaaliperiodin...
Yksi 2000-luvun suurimmista kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien loukkauksista on Yhdysvaltojen hyökkäyssota Irakiin. Sitä ministeri Stubb ei ole koskaan suorasanaisesti tuominnut. Sen sijaan hän on keskittynyt kehumaan yhtä sodan toimeenpanijoista, USA:n entistä ulkoministeriä Ricea.
Stubb on toistuvasti mainostanut itseään ihmisoikeuksien puolustajana. Hänelle tyypilliseen tapaan puheet ovat jääneet tässäkin asiassa vain puheiden tasolle. Näytöt puuttuvat.
Asiasta toiseen tai ehkäpä paremminkin arvuuttelua Suomen nykyisestä kyvystä huomioida R2P:n käyttötarpeita:
Uuutisten mukaan USA:sta on tulossa Suomelle pyyntö lisäjoukoista Afganistaniin. Toivottavasti päättäjämme pystyvät tekemään ratkaisun huomioiden vähäiset resurssimme ja maailman monet kriisipesäkkeet. Roméo Dallaire nosti aiheellisesti esille kysymyksen ihmisten tasa-arvoisuudesta tai jopa suorastaan ihmisyydestä. Eli ovatko darfurilaiset mielestämme samanarvoisia kuin afganistanilaiset, entäpä tschadilaiset jne.? Älkäämme laittako kaikkia munia samaan koriin!
Aina on sanottu, että tarvitaan vielä tämä vihoviimeinen sota, ja sitten ei enää muita tule.
...sitä viimeisintä ei vain koskaan ole tullut...eikäpä tule.
Siis ne vaalit menivät Afganistanissa itseasiassa mönkään, ja sota jatkuu ?
"Uuutisten mukaan USA:sta on tulossa Suomelle pyyntö lisäjoukoista Afganistaniin."
Ei kai pyyntöä tule ellei ole hyviä mahdollisuuksia sen läpimenosta?
Valtioneuvosto on selonteossaan (VNS 8/2008) kirjanut vaalien turvaksi lähetetyt lisäjoukot määräaikaisiksi, mikä on hyvä päätös:
"Tehdyn linjauksen pohjalta valmistaudutaan vahventamaan Suomen ISAF-osallistumista noin 4 kuukauden määräajaksi noin 100 sotilaan osastolla Afganistanin pohjoisella komentoalueella."
---
Toinen ihmeellinen kriisinhallintauutinen oli viime viikolla Ylen verkkosivulla:
"Merivoimat on valmistautunut mahdolliseen kriisinhallintaoperaatioon [Somaliaan] etsimällä vapaaehtoisia lähtijöitä ja kunnostamalla miinalaivoja."
Kuka lienee antanut tällaisen valmistelukäskyn? Operaation mielekkyyttä voi toki pohtia esim. ulkoministerin R2P-kirjoituksen pohjalta avoimuuden periaatteella.
R2P:ssä ensisijaisina toimijoina ja järjestelmän vastuunkantajina näyttäisi olevan valtiot.
Entäpä tapaukset, joissa jokin sellainen suurehko valtio, joka on siksi muiden voimankäytön ulkopuolella, selkeästi rikkoo suunnitelmallisesti ihmisoikeuksia esim. separatististen alueiden nujertamiseksi ?
Pitäisikö tässä soveltaa "rehellisesti" ja jotenkin sovitulla tavalla jonkinlaista "raadollisuusdimensiota", niin, että pienen valtion rikokset ovat suuria ja suuren valtion rikokset pieniä ?