Vaalien aattona
Kysymys siitä, onko Afganistanissa käynnissä sota vai ei kirvoitti arvon blogikommentaattoreiden kesken vilkkaan näkemystenvaihdon. Kiitos vielä siitä.
Koko kansainvälisen yhteisön huomio kiinnittyy lähipäivät edelleen Afganistaniin. Maassa huomenna järjestettävät presidentin- ja maakuntaneuvoston vaalit ovat Afganistanin lähitulevaisuuden ehkä suurin haaste. Vaalien mahdollisimman rauhallinen sujuminen ja uskottava järjestäminen on edellytys demokratian vahvistamiselle maassa. Oleellisinta on, että vaalitulos olisi riittävän legitiimi, jotta kaikki afgaaniosapuolet voisivat sen hyväksyä. Kyse on hyvin tärkeästä etapista. Miten Afganistanin demokratisoitumisprosessi etenee, heijastuu lisäksi väistämättä myös alueelliseen turvallisuuskehitykseen, ja loppukädessä myös muualle, kuten Eurooppaan. Siksi asia koskettaa suoraan myös meitä.
Vaalien järjestämisessä ei ole kyse mistään pienestä logistiikkaharjoituksesta. Rekisteröityjä äänestäjiä Afganistanissa on kaikkiaan 17 miljoonaa, mikä on enemmän kuin viime vaaleissa. Presidentinvaalien tulokset tullaan antamaan noin kuukauden kuluessa ja mahdollinen toinen äänestyskierros järjestettäneen 1. lokakuuta.
Vaalien lähestyessä turvallisuustilanne on heikentynyt selvästi. Viimeisimmät iskut kohdistettiin eilen presidentin palatsia ja viikonloppuna ISAF:in päämajaa vastaan Kabulissa. Viime vaaleista poiketen demokratisoitumista vastaan taisteleva taleban on ilmoittanut iskevänsä myös äänestyspaikoille ja kehottanut ihmisiä olemaan äänestämättä. Toisaalta joidenkin taleban-ryhmittymien kanssa kerrotaan päästyn sopimukseen siitä, ettei vaaleja häirittäisi.
Vaaleja varten on ollut tarkoitus perustaa noin 6700 äänestyspaikkaa, mutta turvallisuustilanteen takia lopullinen määrä voi olla jopa kymmenyksen pienempi. Tällä hetkellä kymmenkunta piirikuntaa (kaikkiaan 365:sta) ei ole hallituksen valvonnassa, ja niissä vaalien järjestäminen riippuu meneillään olevien kapinallisten vastaisten operaatioiden onnistumisesta. Piirikunnista peräti 120 kuuluu korkean turvariskin luokkaan. Päävastuu vaalien turvallisuudesta on Afganistanin poliisilla (ANP) ja maan armeijalla (ANA), joiden työtä ISAF tukee.
Afganistanissa ehdokkaiden alueellinen ja etninen tausta on poliittisia puolueita merkittävämpi tekijä. Vaaleissa on kolme pääehdokasta. Heistä nykyisellä presidentillä Hamid Karzailla, joka on pataani, on vahvin kannatus (35%). Kaksi muuta pääehdokasta, entinen ulkoministeri Abdullah Abdullah (tadzikki, kannatus 26 %) ja entinen suunnitteluministeri Ramazan Bashardoost (hazara, kannatus noin 10 %), ovat vahvistaneet asemiaan ja on mahdollista, että vaalien ensimmäinen kierros ei tuo vielä ratkaisua. Abdullah Abdullahin lisääntynyt kannatus näyttäisi nostavan hänet Karzain päävastustajaksi. Kaikkiaan ehdokkaita on jäljellä 37, joista naisia on kaksi.
Riski väkivaltaisuuksille vaalien jälkeen on olemassa, mikäli vaaleissa katsotaan tapahtuneen paljon vilppiä.
Afganistaniin liittyneen runsaan uutisoinnin joukossa saapui myös tieto, että presidentti Karzai hyväksyi kiistellyn shiia-lain uudistetun version. Olen asiasta hyvin huolestunut. Lakihan vedettiin takaisin keväällä tarkastettavaksi vahvan kansainvälisen painostuksen jälkeen. Uudistettunakin sen silti edelleen tulkitaan heikentävän ja rajoittavan naisten asemaa. Laki koskettaa noin 15 prosenttia väestöstä. Parlamentti oli lain hyväksynnän aikaan vielä kesätauolla, joten keskustelu siitä tulee vielä jatkumaan.
Afganistanista siirrän nyt omat ajatukseni illaksi Suomen ja Ruotsin suhteisiin. Isännöin illalla Turun linnassa joukkoa ruotsalaisia päätoimittajia. He ovat parin päivän ajan Suomessa ulkoministeriön vieraana, tarkoituksenamme on esitellä monipuolisesti Suomen asioita talouden, politiikan ja kulttuurin saralla. Mukava ilta tulossa, varmasti hyvää ruokaa ja mielenkiintoista keskustelua.
17 kommenttia
"...heijastuu lisäksi väistämättä myös alueelliseen turvallisuuskehitykseen, ja loppukädessä myös muualle, kuten Eurooppaan. Siksi asia koskettaa suoraan myös meitä."
Miten se koskettaa Eurooppaa ja meitä suomalaisia? Konkreettisia esimerkkejä, herra ministeri. Huumekauppa on jälleen saatu kukoistamaan. Eikä terrorismiargumenttikään ole pätevä niin kauan, kun niitä todisteita ei ole Osama bin Ladenia vastaan.
Seuraava pätkä on Hannu Yli-Karjanmaan kirjasta Valtiot ja terrorismi:
"Afganistanissa NL:a vastaan käydyn sodan aikana USA ohjasi suurimman osan tuestaan pahamaineiselle huumekauppiaalle Gulbuddin Hekmatjarille. Sodan seuraksena Afganistan nousikin nopeasti maailman merkittävimmäksi heroiinin tuottajaksi. Oopiumin viljelystä tuli sotapäälliköille ja maaseudun väestölle merkittävä tulonlähde. Vasta Taleban-hallinto ryhtyi radikaaleihin toimiin oopiumin viljelyn hillitsemiseksi, ja vuonna 2001 Afganistanissa korjattu sato tulikin pääosin Pohjoisen liiton hallinnoimilta alueilta. Lokakuussa 2001 julkaistu YK:n raportti totesi Talebanin menestyksellä tuhonneen vuoden sadon. Tästä huolimatta huumetuotannon kuriin laittaminen oli ollut USA:n sotaa perustelleen propagandan merkittävä teema.
USA:n johdolla tapahtuneen maan miehityksen seurauksena oopiumin viljely on jälleen lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun, ja vuosi toisensa perään sato on lyönyt aikaisemmat ennätykset."
Oli positiivista lukea, että um Stubb on huolissaan Afganistanin naisten alistavasta shiia-laista. EU:n um-ministereille terveisiä, että tukekaa Afganistanissa naisten oikeuksia ja koulutusta. Meidän ei tarvitse suvaita tuollaista naista alistavaa kulttuuria.
”Isännöin illalla Turun linnassa joukkoa ruotsalaisia päätoimittajia.” Um Stubb voi taas välittää ruotsalaisille toimittajille terveisiä, mikä Ruotsiin on mennyt. Alkaa muistuttamaan 30-luvun Saksana propagandaa. Israelin ulkoministeriö on kauhuissaan ja moraalisesti loukkaantunut Ruotsin suurimmassa sanomalehdessä ”Aftonbladet” julkaistusta artikkelista, jossa syytetään Israelin armeijaa, että se sieppaa palestiinalaisia varastaakseen heiltä sisäelimiä myyntiä varten. Lehden artikkeli otsikoidaan: ”He varastavat sisäelimiä pojiltamme.” Artikkelin tukena julkaistiin useita karmeita valokuvia. Siinä esitetään palestiinalaisten kertomiksi väitettyjä kertomuksia, miten IDF:n sotilaat sieppaavat heidän poikiaan varastavat heidän elimiään.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1108384.html
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1249418641250&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1249418641250&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
http://www.aftonbladet.se/kultur/article5652583.ab
Ruotsin lehdistön moraalinen taso on laskenut todellisen valheretoriikan tasolle. Alkaa muistuttamaan vanhoja antisemitistisiä rituaalimurhasyytöksiä ja kristittyjen lasten verenimemis-juttuja. Näin meillä ”demokraattisessa ja sananvapauden” Skandinaviassa.
Kun äänestysrekisteröintikortteja voi ostaa Afganistanissa bazaareissa, alkaa valitettavasti näyttää siltä, että vaalien kopputuloksen luotettavuus ei välttämättä saavuta hyväksyttävää tasoa. Toisin sanoen maa on ainakin nyt niin sekasortoisessa ja korruptoituneessa tilassa, että vaalien hyöty jää kyseenalaiseksi. Selvää on, ettei Afganistanin vaaleja voida pitää minään länsimaisen kriisinhallinnan jalokivenä eikä sen enempää koko operaatiotakaan. Mutta valtaisasta määrästä virheitä pitäisi jossain vaiheessa alkaa oppia ja muuttaa strategia perusrakenteita myöten.
tuo uutinen israelista voi hyvinkin pitää paikkansa, vähän aikaahan sitten new jerseystä jäi liuta rabbeja kiinni mm. ihmiselinten myynnistä pimeillä markkinoilla.
tais selvitä elinten alkuperä.
”Seuraava pätkä on Hannu Yli-Karjanmaan kirjasta Valtiot ja terrorismi:”
Kyseinen henkilö kuuluu niihin, jotka uskovat salaliittoteoriaan 11.9.2001 terrori-iskuihin. Kyseiset salaliittoteoriat on kumottu moneen kertaan. Yli-Karjanmaan kirjoihin tervettä kriittistä suhtautumista. Todellisuudessa talebanhallinto alisti naisia surmaten heitä urheilustadionin kentällä julkisesti.
Niin...tuo 9-11 -juttu ihan lyhyesti:
Se meni niin, että toistaiseksi ja julkisesti ennenkuin selvitystyö tuotti loppuun saakka luotettavaa tulosta ja oikeusprosessi alkoi, ne keskeytyivät tai oikeammin keskeytettiin.
Sen sijaan asia kytkettiin silloisessa suuressa "think tankissa" ns. suurempiin ja laajempiin poliittisiin päämääriin aluksi Irakin ja Afganistanin, mutta myös lähettä piti ettei Iranin ja Syyriankin osalta.
Aluksi tuskin oli mitään suurta panislamistista salaliittoa, vaan mahdollisesti kaikki tekijät kuolivat rytäkässä itsekin, mutta kun viholliskuva näin luotiin, niin sehän saattaa olla muuttunut jo todeksi.
Tämä on niitä muna vai kana ensin -juttuja.
Politiikkaan kytkettiin "liittolaiset ja ystävät sekä partnerit" mukaan, ja mm. Suomessa kahdelle henkilölle, silloiselle ulkoministerille ja korkealle UM:n virkamiehelle, esiteltiin tiettävästi 10 minuutin ajan "todisteet".
Sitten vain pyydettiin kaikkia ja mm. suomalaisiakin mukaan "war on terror" projektiin.
Kaikkihan eivät lähteneet vaan mm. Chiracin Ranska piti perusteita liian keveinä ja muistaakseni Suomikin jäi juuri siksi pois - ainakin silloin.
Kiitos Jouni Pullille paljastavasta analyysistä. Sen johtopäätöksiä pohtiessani palaan taas kerran siihen historian kehityskulkuun, joka näyttää olevan varsin tunnusomaista itsenäistyville valtioille ja kansakunnille.
Aitoon yhtenäisyyteen ja luonnolliseen valtiolliseen itsenäisyyteen näytään päästävän vain ns. kovimman koulun, eli käymällä verinen veljessota.
Miettikääpä tilannetta Irakissa, Lähi-Idässä, Agfanistanissa, Kaukasuksella (useakin maa ja kansallisuus), Sudanissa jne.
Oma maammekaan ei ollut poikkeus.
Miten kansainvälinen yhteisö voi näitä maita ja kansallisuuksia erilaisine kulttuureineen ja uskontoineen sekä historioineen auttaa pahimman ja verisimmän kokemuksen yli ?
Tämä voisi kenties olla realistisempaa ja yksinkertaisempaa, jos kansainvälisellä yhteisöllä olisi yhtenevä ja neutraali tavoite auttamisessaan. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole, vaan vahvat omia intressejään (luonnollisista syistä) ajavat maat todellisuudessa vain usein lisäävät kriisialueen jännitteitä ja siten vain pitkittävät tuskia.
Olisiko mahdollista savuttaa parempia ja vähäverisempiä tuloksia antamalla kriisialueen varsinaisten osapuolten keskenään ratkoa ongelmiaan ja sopia yhteisestä tulevaisuudesta ?
Pohti aurinkoisena torstai-aamuna;
Nestor Bloggaaja h.c.
v-m hakola:"Kyseinen henkilö kuuluu niihin, jotka uskovat salaliittoteoriaan 11.9.2001 terrori-iskuihin."
Pitää paikkaansa, mutta kiistätkö hänen väitteensä mitä tulee Afganistanin huumetuotantoon? Älä rakenna olkiukkoja, v-m, vaan esitä todisteita siitä, että huumetuotanto olisi laskenut vuoden 2001 jälkeen.
v-m hakola: "Kyseiset salaliittoteoriat on kumottu moneen kertaan."
Niinkö? Jokaikinen vai? Missä tutkimuksessa? Minun tietääkseni on olemassa vain yksi virallinen tutkimus, 9/11 Commission Report, joka on täynnä reikiä.
v-m hakolalle ja muille kumppaneille vielä YK:n tutkimus, johon Yli-Karjanmaa viittaa. Tutkimus löytyy YK:n sivuilta, ei salaliittohörhöilysivuilta. Vai onko YK:kin tässä suuressa juonessa mukana, v-m?
http://www.unodc.org/pdf/publications/report_2001-10-16_1.pdf
Naisasiaan löyhästi liittyen välipalaksi tämäkin...
http://www.forbes.com/lists/2009/11/power-women-09_Tarja-Halonen_6T1X.html
Forbesin maailman 100 vaikutusvaltaisimman naisen listalla oma Tarja Halosemme on numero 67.
Lista alkaa ykkösestä, joka on Merkel Saksasta.
"Finland's first female president can breath a sigh of relief—the nation's banks and financial markets have avoided the worst of the global financial crisis. Instead, Halonen is focused on cleaning up the Baltic Sea and promoting bilateral trade ties. Also advocates development of domestic energy resources such as sun, wind and bio-thermal to decrease reliance on Russian energy supplies; at the moment, Finland relies on Russia for two-thirds of its energy imports and all of the natural gas it uses. In March, convened the International Women Colloquium on Women's Empowerment along with President Ellen Johnson Sirleaf of Liberia. —Tatiana Serafin"
Riippuu ihan siitä, mistäpäin maapalloa tätä listaa muodostaa, kun arvioidaan henkilöiden järjestystä eli tämä on "rapakontakainen" järjestys maailman naisjohtajille, ja moni täälläpäin tuikituntematon liikenainen sivuuttaa siis tälläkin listalla meidät.
Hyvä Christian van,
Kysymys "olisiko mahdollista..."
vastaus: kyllä olisi mahdollista...
Itseasiassa sitähän ns. taleban-koraanikoululaiset olivat - jopa menestyksellä - juuri tekemässä, kun 9-11 -tapauksen kytkeminen laajempiin kansainväliin puitteisiin ajoi heidän ylitseen.
Asia vain pitkittyi ja mutkistui, kun ensin tuli pelkkä miehitys, joka mene mönkään, ja sitten tuli jonkinlaisella UN-mandaatilla miehityksen kansainvälinen laajennus, joka meni mönkään sekin, ja sitten tuli vaalit, jotka siis hoitaa kaiken, ins-Allah ...tai menevät mönkään.
Christian van Niftrikin naulan kantaan osuneet pohdinnat yllä saivat minut uudelleen miettimään R2P:n ja terrorisminvastaisen sodan ristiriitaa sekä syitä jumittuneeseen Afganistanin kriisiin. Ensiksi lyhyesti R2P:stä:
R2P (Responsibility to protect)-velvollisuus tarkoittaa yksinkertaistaen, että valtiolla on ensisijainen velvollisuus suojella kansalaisiaan sotarikoksilta, kansanmurhalta, etnisiltä puhdistuksilta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan ja että mikäli valtio tässä epäonnistuu muilla valtioilla on velvollisuus huolehtia em. suojelusta ja siihen liittyvistä toimista (jolloin epäonnistuneen valtion suvereenisuus tässä mielessä rajoittuu) ensisijaisesti rauhanomaisin keinoin mutta mahdollisesti myös, mikäli muu ei auta, sotilaallisin keinoin YK:n Turvallisuusneuvoston päätöksellä.
R2P-käsite esiteltiin ensimmäisen kerran VALITETTAVASTI vuonna 2001, jolloin 9/11 muutti kv. politiikan debatin kärjen Ruandan kauheista rikoksista terrorismin ehkäisyyn ja terrorismin vastaiseen taisteluun. Kirjoitin valitettavasti, koska ko. velvollisuuden käytännön soveltaminen vois i johtaa tilanteeseen, jota Christian van Niftrik yllä peräänkuuluttaa: ”Tämä voisi kenties olla realistisempaa ja yksinkertaisempaa, jos kansainvälisellä yhteisöllä olisi yhtenevä ja neutraali tavoite auttamisessaan. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole, vaan vahvat omia intressejään (luonnollisista syistä) ajavat maat todellisuudessa vain usein lisäävät kriisialueen jännitteitä ja siten vain pitkittävät tuskia.” Ts. mikäli ns. länsivallat olisivat yhtenäisesti ja samoin päämäärin rakentamassa Afganistanin valtiota uudestaan ja täten auttamassa afganistanilaisia edes välttämättömimmän elintason ja inhimillisten elinolosuhteiden aikaansaamiseksi ilman muita tavoitteita (esim. sota Al-Qaidaa ja osaa talebaneja vastaan, energian hankintaan liittyvät tarpeet, Naton vaikutusvalta alueella, suurvaltojen muut intressit), voisi Afganistan nousta ahdingostaan ulkopuolisten avustamana, jolloin R2P:n käytännön soveltamisesta saataisiin myös oppia. Siitä olisi luonnollisesti hyötyä tulevien kriisitilanteiden hallintaa suunniteltaessa. Afganistanin tilanteessa ulkopuolisia tavoitteita on aivan liian monenlaisia ja kullakin omansa ja ne ovat vieläpä osin ristiriidassa afganistanilaisten omien tavoitteiden kanssa.
Christian van Niftrik kysyy edelleen: ”Miten kansainvälinen yhteisö voi näitä maita ja kansallisuuksia erilaisine kulttuureineen ja uskontoineen sekä historioineen auttaa pahimman ja verisimmän kokemuksen yli ?” Yksinkertainen vastaus lienee, että kovin huonosti,:
a. jos auttajilla on keskenään kovin erilaiset tavoitteet ja
b jos autettavien erimielisyydet yritetään alistaa ”länsimaisen demokratian ja hallintojärjestelmän pakkokaapuun ymmärtämättä paikallista historiaa, kulttuuria, perinteitä ja tarpeita sekä voimasuhteita.
Onnistunut ratkaisu voi rakentua lopulta siten vain paikallisten yhteisymmärrykseen olkoonkin, että tällainenkin lopputulos on aina kompromissi, jossa useimmiten joku osapuoli saa enemmän kuin toinen mutta jonka kanssa pystytään kuitenkin elämään yhdessä niin kuin esim. Suomessa sisällissodan jälkeen on pystytty tekemään. Keskinäinen kompromissi lienee useimmiten parempi vaihtoehto kuin vieraasta kulttuurista tulevan ”tuomarin” tai maailmanpoliisin sanelupäätös.
Lopulta Christian van Niftrik kysyy: ”Olisiko mahdollista savuttaa parempia ja vähäverisempiä tuloksia antamalla kriisialueen varsinaisten osapuolten keskenään ratkoa ongelmiaan ja sopia yhteisestä tulevaisuudesta ?” Lopulliseen ratkaisuun tuskin päästään ellei kriisin osapuolia saada yhteisessä neuvottelupöydässä sopimaan tulevaisuudesta. On myös totta, että ilman ulkopuolista aseistusta tilanne Afganistanissa olisi kovin toisenlainen. Mutta R2P-velvoitteen mukaisesti länsivaltojen auttamisvelvollisuuden ymmärrän hyvin. Tähän auttamisvelvoitteeseen ei kutenkaan olisi saanut sotkea USA:n ja eräiden sen liittolaisten hinkua lähteä taistelemaan terrorismin vastaista sotaa Afganistaniin. Nyt on aika saada kriisin osapuolet neuvottelupöytään. Mikäli Al-Qaidaa ei neuvottelupöytään saada tai ei haluta on taistelu Al-Qaidaa vastaan afganisoitava ja pakistanisoitava eli se tulee käydä Afganistanissa afganistanilaisin joukoin ja Pakistanissa pakistanilaisin joukoin.
R2P:stä lisää tietoa: http://www.responsibilitytoprotect.org/ ja
USA:n tavasta aloittaa Afganistan-operaatio lisää tietoa: Ron Suskind: ”The One Percent Doctrine – Deep inside America's pursuit of its enemies since 9/11”.
Jouni Pulli ja Christian van Niftrik, onhan se nyt ihan selvä, että R2P:a ei käytetä koskaan ainoastaan sen varsinaisessa tarkoituksessa. Suosittelen kaivamaan sen Machiavellin sieltä kirjahyllystä jos joskus ajatukset harhailee moiseen skenaarioon. Mikäli Yhdysvallat on kyseessä niin silloin ymmärrystä voi syventää lukemalla Carl Schmittiä, Leo Straussia tai Zbigniew Brzezinskiä.
Irakin sodan pyykkiä pestään näköjään kohta Itämerenkin rannalla.
ABC:n uutisoinnin mukaan Liettuassa on ollut Yhdysvaltojen salainen vankila.
http://abcnews.go.com/Blotter/story?id=8373807
Artikkelin mukaan harhauttaakseen ilmailuviranomaisia, niin osa lennoista oli merkitty lennettäväksi Suomeen.
Ovatko nämä väärennetyt reittimääritykset tehty Suomen viranomaisten luvalla, koska silloin olisimme olleet osana kansainvälisen lainsäädännön vastaista operaatiota jossa on epäilysten mukaan ollut myös kidutusta.
Aikooko EU tutkia tätä mahdollista ihmisoikeuksien rikkomusta?
Muita maita jossa salaisia vankiloita Puola ja Romania.
Ansiokasta pohdiskelua ja tiedonlisäystä hyvät Jouni ja Christian,
Siis eihän missään ole edes esitetty päteviä "todisteita", että onneton Afganistan liittyi mitenkään 9/11 -revohkaan...joskin on totta, etteivät luovuttaneet Osamaa Bushille.
Mutta eihän se ollut mahdollista, koska Osama oli nomadimuslimiperinteen mukainen "misafer" maassa, eikä selaista luovuteta kevein perustein.
Luovutuspyyntö oli ilmeisen tökerö, eikä sen nähtävästi tarkoitettukaan tuottavan tulosta. Taleban-hallinto toki käsitteli asiaa vakavissaan "eduskuntaa" myöten.
Edes juuri Osaman liittymistä asiaan ole pystytty tuolloin eikä myöhemminkään todistamaan...mutta se ei ole estänyt mediaa jauhamasta asiaa tuutin täydeltä.
Tulokssena on, ettei Osamaa edes haluta mihinkään ns. oikeuteen, vaan ammuttavaksi oitis taikka ehkä kätkettäväksi johonkin CIA:n salaisista vankiloista.
Näistä nyt vain kääräistiin Bushin hallinnossa sellainen "kokonaisprojekti", joka ajateltiin voitavan hoitaa hyvin 4 tai 8 vuoden perustuslaillisen vaalimandaatin puitteissa.
Mutta rahaa paloi ja aika loppui, ja mönkään meni...
Jouni, teknisesti blogikommentointi suosii pelkistämistä ja lyhyyttä, laajemmat kokonaisuudet voisi linkittää, please.
Hyvä Vilho Partanen, kiitos kannustavasta kommentista ja neuvosta. Kommenttini oli kieltämättä turhan pitkä.
Hyvä Heikki Liimatainen, huomioiden, että R2P on varsin tuore työkalu kv. politiikassa en lähtisi ainakaan vielä vannomaan, että ei koskaan. R2P:tä kohtaan on toki esitetty monenlaista kritiikkiä, osin hyvin perusteltuakin, mutta R2P voi kuitenkin oikein käytettynä toimia tärkeänä keinona estää tai vähentää vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Konsepti vaatii paljon kehittämistä mutta se kuvastaa osin kv. oikeuden muuttumista vastaamaan enemmän nykyistä kv. järjestelmää, jossa eri maiden kansalaisten keskinäinen riippuvuus kasvaa ja kansalaisten riippuvuus valtiosta vähenee.
Kiitos kannustavista palautteista ja lisäinformaatiosta kaikille sitä antaneille. Itse osoitan erityisesti kiitokseni Jouni Pullille, jonka ansiokkaasti jäsennetyt näkemykset ja tiedot nostavat keskustelumme tasoa rutkasti.
Tässä on mielestäni löytynyt useita sellaisia "tapseja", joita Suomen ulkopoliittisen johdon kannattaisi pysähtyä miettimään uudemman kerran jaideoimaan sekä kerimään eteenpäin uusiksi linjauksiksi ja toimintasuunnitelmiksi. Näin toimien maamme ei tarvitsisi keskittyä ihmettelemään, kuuluako Natoon ?, miten toimimme itäisen naapurimme kanssa jne, sitoudummeko läntiseen vai itäiseen maailmaan jne jne.
Ottamalla aktiivisen keskustelujohdon Suomella on mahdollisuus profiloitua uudelleen. Profiloitua neutraaliksi mutta aktiiviseksi toimijaksi, jonka viiteryhmänä olisi YK, aluksi kenties EU.
Onko maastamme siihen ? Onko meillä johtamisresursseja, poliittisia johtajia, jotka onnistuvat ja uskaltavat toimia "seitsemän peninkulman saappaissa" ja poliittisesti sekä henkisesti edustaa sekä johtaa - ei viiden miljoonan kansan valtiota, vaan koko valittua viiteryhmää ?
Mietiskeli:
Nestor Bloggaaja h.c.



Virkavastuunalaisen ministerin punnittua tekstiä.
Tämä Afganistanin vaalipaketti saa merkitystä vain, jos sen tulokset pystytään implementoimaan paikallisesti niin, että valituilla elimillä ja henkilöillä on paikallisesti todellista vaikutusta eli valtaa.
Muussa tapauksessa väkivalta mm. kansainvälisä joukkoja vastaan jatkaa eskaloitumista.
Jos vaalien tulokset tunnustetaan vain ulkomailla, niin siitä ei ole paljon hyötyä - edes ulkomailla saati Afganistanissa.