Sunnuntaina 16.8.2009    19 kommenttia

Ensi viikon menoja

Ensi viikko on mielenkiintoinen. Huominen päivä menee Kajaanissa Kokoomuksen ministeriryhmän kokouksessa. Tiistaina olen Oulussa. Keskiviikkona tapaan Ruotsalaisia päätoimittajia Turussa ja torstaina olenkin jo sitten Reykjavikissa illastamassa Pohjoismaisten ja Balttien kollegoiden kanssa.

Olen seurannut mielenkiinnolla blogimme Afganistankeskustelua. Se on mielestäni ollut erinomaista ja tuonut uusia elementtejä esille. Keskustelin aiheesta tänään muun muassa Carl Bildtin kanssa.

Pahoittelut taas, etten ole kommentoinut tuota keskustelua. Yritän tehdä sen huomenna.


19 kommenttia

Sunnuntaina 16.8.2009 klo 23:52
Heikki Liimatainen

Oletteko Oulussa jossain julkisessa tilaisuudessa? Voisi käydä morjestamassa.

Maanantaina 17.8.2009 klo 9:52
Vilho Partanen

Niin herra ministeri,

Pohjoismaat ovat hyvinvoivia, mutta ei meillä ole resursseja näköalattomiin projekteihin, kuten eräillä tässä maailmassa.

Emme myöskään voi hoitaa sisäpoliittisia traumoja viemällä ne sotavoimin ulkomaille.

Tosiasiassa USA on tehnyt niin ja koska mm. me olemme riippuvaisia USA:sta, niinpä meidän on kannettava kortemme kekoon USA:n trauman hoitamisessa.

Tästähän Afganistanissa on kysymys: eli USA:n "peesaamisesta" ja Afganistanin kehittämisestä juuri tässä järjestyksessä.

Afganissa kuitenkin pitäisi asettaa selkeä päämäärä, mihin voimavarat suunnataan.

Eli mitä me OIKEASTI HALUTAAN, että Afganistanissa saadaan aikaan ??? !!!

Yhteiskunnallista kehitystyötä ei kai missään ole sotavoimin saatu aikaiseksi, joskin rauhoitettu konflikteja tilanteissa, joissa on ollut selkeästi kaksi ristiriitaista osapuolta.

Nyt sodan repimää maata yritetään hoitaa lisäsodalla.

Viedään vaikka mieluummin joka kylään ja klaaniin satelliitivastaanotin-paketti, jolloin ihmiset alkavat seurata niitä samoja mainoksia ja saippuasarjoja kuin mekin ja tulevat aika pian osaksi yhtenäiskultturia, kun saavat ajatuksilleen eväitä muualtakin kuin kylämoskeijoiden koraanikouluista.

Tulisi halvemmaksi ja eikä läheskään niin toimimaton eikä tyhmä juttu kuin tuo sotametodi.

Maanantaina 17.8.2009 klo 17:07
Juhani Harjunharja

Afagaaneja lautasantennilla "päähän"? Sinällään ei ihan hassumpi ajatus tuo Partasen idea, jos se vain todellakin korvaisi tähän mennessä länsimaiden tarjoamat demokraattiset ohjukset ja rauhaaturvaavat kiväärien kuulat vaihtoehtona afgaanien epäinhimmilliselle elämiselle.

Toisaalta vaikka länsimaiden tv-mainokset ja -saippuasarjat ovatkin tehokas ajatusten puudutin ja massavaikutin tylsistyttävän yhteinäiskulttuurin viemiseksi Afganistaniin, soisin afgaaneille kuitenkin jotain inhimmillisempää elämisen vastinetta: onhan noita tiede-, taide- ja muita syvällisemmän kulttuurin tuotteitakin olemassa. Esimerkiksi Ylen Teeman tarjonta voisi jo olla hiukan ajatuksiakin kirvoittavaa - kunhan vain kieli löytyisi.

No joka tapauksessa länsimaiden ylimielinen ja ihmisyyttä ihan oikeasti Afganistanissa halveksiva "tappava tuliainen" on mellastanut verisesti jo vuodesta 2001, joten eikös tämä jo riitä meille? Meille, jotka tunnumme tietävän kaiken, ihan kaiken, paljon paremmin kuin arabit ja afgaanit koskaan ja konsanaan. Sotakaan kun ei ole sota, kun se on viety Afganistaniin!

Maanantaina 17.8.2009 klo 19:08

Olisikohan parempi ostaa suoraan afganistanislaisia tuotteita afganistanilaisilta, siis muita kuin ISAFin miehitysajan trendituotteita eli opiaatteja. Siis sellaisia tuotteita joiden tuotanto siellä olisi heidän omissa käsissään tuotantovalineistä kauppaan ja kuljetukseen asti. Tuotannon muutos pitäisi olla heille edistysaskel mutta mahdollinen sellainen ottaen huomioon koulutustason, infrastruktuurin j.n.e. Maailmankaupan menettelytapoina voitaisi soveltaa reilun kaupan ja suoran kehitysmaakaupan menetelmiä.

Näin tukien ihan tavalliset ihmiset saisivat elämäänsä näköalan paremmasta tulevaisuudesta ja äänestäisivät jaloillaan terroristeja ja klaanien sotapäälliköitä vastaan. Tuotteiden pitäisi myös olla sellaisia, että niiden tuotanto ei syrjäyttäisi omaa elintarvikkeiden tuotantoa.

Tämä tosin vaatisi 180 asteen muutoksen nykyiseen maailmankaupan tapaan kohdella alikehittyneitä maita. Nythän niiltä viedään vapaakaupan nimissä mahdollisuus omaehtoiseen tuotantoon ja ylikansalliset yhtiöt pakottavat ne heille itselleen vieraaseen ja ympäristölleen vahingolliseen monokulttuuriin.

Maanantaina 17.8.2009 klo 22:57
v-m hakola

Toivottavasti EU ja Suomi eivät tässä Afganistanin tapauksessa unohda paikallisten naisten aseman ja koulutuksen lisäämisen tarvetta. Paikallinen sivistys näyttää olevan heimopäälliköiden varassa. Koulutuksen ja lukutaidon yleistymisen estämisellä pönkitetään näiden heimopäälliköiden naista alistavaa kulttuuria, mistä esimerkkinä on puhuttu seksuaalilain hyväksymisen miehen hyväksi naisen kustannuksella.

EU:n pitäisi kyetä ottamaan voimakkaampi kanta oman jäsenmaansa Espanjaan baskien itsenäistymispyrkimysten suhteen. Miten EU voi tästä asiasta olla hiljaa, vai onko syynä oman jäsenmaan silottelu? Siinähän EU saattaisi joutua outoon valoon vaatiessa muilta mailta vastaavia toimia.

ARABILIITTO on aloittanut EU:n jäsenmaiden painostamisen, saadakseen niiden tuen aloitteelleen, jonka tarkoituksena on saada Israel paljastamaan ydinsalaisuutensa.
Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa lähetti kirjeen Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtille, jossa hän esittää EU:n jäsenmaiden äänestävän esityksensä puolesta.
Ruotsin ulkoministeriön edustaja Anders Jorde sanoi, että Ruotsi valmistelee presidenttimaana esitystä EU:n julkilausumaksi, mutta ei kertonut yksityiskohdista.

Terveisiä Ruotsin lehdistölle ja EU:n puheenjohtajamaalle etteivät unohda naisten asemaa ja ihmisoikeuksia useissa arabimaissa. Mutta aina täytyy muistaa, ettei Eurooppa ja Ruotsikaan ole riippumattomia Lähi-idän öljystä. Iran taas ei ole ilmeisesti mitenkään ajankohtainen. Kaikkihan on vain pelkkää kulttuuriin kuuluvaa retorikkaa.

Tiistaina 18.8.2009 klo 17:25
jotu karjalainen

v-m: Terveisiä Ruotsin lehdistölle ja EU:n puheenjohtajamaalle etteivät unohda naisten asemaa ja ihmisoikeuksia useissa arabimaissa.

jotu: terveiset kaikille etteivät unohda israelin miehitystä ja sen kohteeksi joutuneiden ihmisten ihmisoikeuksien loukkaamista omassa maassaan.

Keskiviikkona 19.8.2009 klo 7:32
v-m hakola

Eiköhän se media pidä retoriikallaan huolen siitä, että terrori-intifadan rikokset jäävät maailmalta vähemmälle huomiolle. Suosittelen Jotullekin lämpimästi tutustumaan paikanpäällä Israelin maahan, jossa demokratia on myös arabikansalaisten oikeus.

Keskiviikkona 19.8.2009 klo 15:16
jotu karjalainen

Tervehdys v-m, lupaan mennä sitten käymään israelissa kun a, joko palestiinanvaltio on perustettu tai
b, israel on aneksoinut miehitetyt alueet itseensä ja jakanut palestiinalaisille israelin passit.

niin kauan kun miehitetyn alueen arabiväestö ei pääse äänestämällä vaikuttamaan ylimmän vallankäyttäjän vaaleissa on tilanne ihmisoikeudellisesti kestämätön.
apertheid on kestänyt jo yli 40 vuotta.

ei israel pysty enään kauan pitämään kahta eri järjestelmää miehitetyillä alueilla rodusta johtuvista syistä. hajosi se apertheid loppujen lopuksi etelä-afrikassakin.

Keskiviikkona 19.8.2009 klo 20:16
v-m hakola

Mitä on palestiinlainen apartheid ja miksei Jordania anna näille Länsirannan arabeille passeja? Miksi arabimaat jättivät arabiveljensä heitteille poliittisksi pelinappuloiksi? Käsittääkö Jotu edes mitä on käsite miehitys? Israel voitti ko. alueet Jordanialta ja Egyptiltä arabimaiden aiheuttamassa sodassa vuonna 1967.

Torstaina 20.8.2009 klo 0:34
jotu karjalainen

v-m: Mitä on palestiinlainen apartheid ja miksei Jordania anna näille Länsirannan arabeille passeja? Miksi arabimaat jättivät arabiveljensä heitteille poliittisksi pelinappuloiksi? Käsittääkö Jotu edes mitä on käsite miehitys? Israel voitti ko. alueet Jordanialta ja Egyptiltä arabimaiden aiheuttamassa sodassa vuonna 1967.

olet kova kyselemään, no se on hyvä ehkjäpä opit.
1, apertheid on rotuun tai esim. uskontoon perustuvaa syrjintää. israelin miehittämillä alueilla se ilmenee esim. jew only teillä ja vain palestiinalaisille tarkoitetuilla tarkastuspisteillä.

2, silloin kun jordania hallitsi länsirantaa se antoi palestiinalaisille jordanian passit eli yritti aneksoida alueen.

3, ei arabimaat ole mitään jättäneet vaan miehityksen alaisena elävien hyvinvointi ja ihmisoikeuksien takaaminen kuuluu yksinomaan miehittäjän eli israelin vastuulle.
oman siviiliväestön siirto miehitetylle alueelle on geneven sopimusten vastaista.

4, miehityksen määritelmän löydät haagin sopimuksesta 1907

http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://en.wikipedia.org/wiki/Hague_Conventions_(1899_and_1907)&prev=/translate_s%3Fhl%3Dfi%26q%3Dhaagin%2Bsopimus%2B1907%26tq%3DThe%2BHague%2BConvention%2B1907%26sl%3Dfi%26tl%3Den

alue on miehitetty esim. silloin kun se on vieraan armeijan alaisena.

5, israel miehitti alueita siis myös -67 sodan tuloksena, israelia ne eivät kumminkaan ole. kansainvälisen lain mukaan sodalla ei voi saada aluelaajennuksia, edes Golanin liittämistä israeliin ei ole hyväksytty.
israelin suorittama siirtokuntatoiminta on jyrkästi geneven sopimusten vastaista. vuoden -67 sodan aloittajana oli muuten israel eikä arabimaat.
ja kun oikein tarkkoja ollaan niin israelin oikeat rajat ovat ne millä israel on tunnustettu kansainvälisesti eli yk.n päätöslauselma 181 mukaiset, eli vuoden-48 sodassakin israelin valtaamat alueet mihin sderottikin kuuluu ovat itseasiassa miehitettyä palestiinalaisaluetta.

6, maailmasta ei taida toista yhtä rikollista valtiota löytyä enään kuin israel.

Perjantaina 21.8.2009 klo 7:36
v-m hakola

Vain itsenäisiä valtiota voidaan miehittää. Ei-valtio alueet eivät ole miehitystä. Israelin hallinnon alla Palestiinan arabien elintaso ja koulutustaso nousivat huomattavasti, mitä se oli Jordanian ja Egyptin hallitessa ko. alueita. Juutalaisasutusta oli ko. alueilla paljon ennen Israelin itsenäistymistä ja ennen vuoden 67- sotaa. Jos juutalaisasutus on onhelma ko. alueilla, niin se on palestiinalaista apartheidiä. Monissa arabimaissa Palestiinan arabeille ei ole myönnetty kansalaisoikeuksia ja heidän työmahdollisuuksiaan on rajoitettu.

Perjantaina 21.8.2009 klo 10:13
jotu karjalainen

v-m:Vain itsenäisiä valtiota voidaan miehittää. Ei-valtio alueet eivät ole miehitystä.

jotu: Tässä hasbara sivustosi antavat sinulle harhaanjohtavaa tietoa.
Lue vaan rohkeasti miehityksen määritelmä haagin yleissopimuksista.

juutalaiset ovat suorittaneet jo kaksi laajaa etnistä puhdistusta alueella.

Lopulta asia on ilman hämmentämistä niin yksinkertainen, että ei lapsikaan siinä mitään epäselvää näe. Israelin ja sen hännystelijöiden tehtävänä onkin siksi juuri erilaisten hämäysten keksiminen selvän asian hämmentämiseksi.

Kun katsoo mitä on todella tapahtunut epäselvyys kuitenkin häviää: Valtio laajentaa sodassa aluettaan ottamalla sen väkisin haltuunsa, sinne muuttaa valloitettujen vastustaessa sen kansalaisia, uusia "kansalaisia" vaihtaa kansallisuuttaan muuttaakseen valloitetulle alueille muista maista, valloitettujen alueiden asukkaat haluavat miehittäjän asukkeineen tiehensä, valloittaja pitää yllä kuitenkin kahta eri lakia, toista valloitetuille alueille muuttaneille "omille" ja toista valloitetuille, valloitetuille ei anneta poliittisia oikeuksia päättää itse alueen kohtalosta erilaisiin tekosyihin vedoten jne. jne. jne. Tässä ei ole mitään epäselvää!

Perjantaina 21.8.2009 klo 17:33
v-m hakola

Miehittikö Jordania Juudeaa ja Samariaa (myöhemmin kutsuttu Länsiranta)ja Egypti Gazaa vuosina 1949-67? Avoimessa sodassa voitetut alueet ovat sodassa voitettuja alueita. Miehitystä on esim. entisen NL:n miehitettyä itsenäisiä Baltian maita ilma avointa sotaa.
Otappa selvää miten Jordanian arabilegioona puhdisti Itä-Jeruslemista juutalaisasutuksen ja hävitti synagogat ja asunnot vuonna 1948. Arabimaat jättivät palestiinan arabit YK:n ruokittavaksi ja heitteille. Sinä todellista antisolidaarisuutta heimoveljiä kohtaan.
PLO:n historiikillä ei Lähi-idän rauhaa rakenneta eikä tulevaisuutta.
Juutalaisten historia Lähi-idässä ja ko. alueilla on tunnettu jo 3000 vuoden takaa. Palestiinan arabit ovat suurin osa siirtolaisia ympäröivistä arabimaista viimeisen 100-300 vuoden takaa.

Maanantaina 24.8.2009 klo 10:55
jotu karjalainen

v-m: Miehittikö Jordania Juudeaa ja Samariaa (myöhemmin kutsuttu Länsiranta)ja Egypti Gazaa vuosina 1949-67? Avoimessa sodassa voitetut alueet ovat sodassa voitettuja alueita. Miehitystä on esim. entisen NL:n miehitettyä itsenäisiä Baltian maita ilma avointa sotaa.

jotu: En tiedä onko lukutaidossasi vai missä vikaa kun olen sinulle jo esim. miehityksen määreen tuonut.
No autan sinua viellä tämän kerran.

miehitys:

Haag 1907

SECTION III
MILITARY AUTHORITY OVER THE TERRITORY
OF THE HOSTILE STATE


art. 42 Territory is considered occupied when it is actually placed under the authority of the hostile army.

art. 43 The authority of the legitimate power having in fact passed into the hands of the occupant, the latter shall take all the measures in his power to restore, and ensure, as far as possible, public order and safety, while respecting, unless absolutely prevented, the laws in force in the country.

Eli Israelin olisi pitänyt kunnioittaa Jordanian miehityksen aikana alueella vallinneita lakeja, mm. maanomistusten ja kaavoitusten suhteen. YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsikin Israelin siitä että se hajoitti alueen paikallishallintoja ja vaati Israelia palauttamaan paikallishallinnon edustajat asemiinsa. Israel ei noudattanut tuotakaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä.

art 44. A belligerent is forbidden to force the inhabitants of territory occupied by it to furnish information about the army of the other belligerent, or about its means of defense.

Eli tuotakin kohtaa Israel on rikkonut tuoreeltaan painostamalla Gazasta paenneita haavoittuneita toimimaan ilmiantajina.

art. 46 Private property cannot be confiscated.

Eli miehittäjä ei saa ottaa haltuunsa yksityistä omaisuutta, mihin luetaan myös siirtokuntien tarpeisiin anastetut yksityiset maa-alueet.

Miehittäjä saa Haagin sopimusten mukaan kerätä veroja tms. niin paljon kuin menisi normaalin hallinnon ylläpitämiseen, mutta siirtokuntien toimintaa varten kerätyt luonnonvarat (vesi, viljelysmaat yms). ylittää moninkertaisesti tuon verotusoikeuden.

Kaiken kaikkiaan Länsirannan miehityksessä kyse on sekä Geneven sopimuksen että Haagin sopimuksen vastaisesta miehitystoiminnasta.


Sodassa voitetuista alueista:


Ei israel ole saanut yhtään mitään alueita sodassa, eikä ole edes yrittänyt ottaa aluetta osaksi Israelia, vaan jatkaa edelleen niiden miehitystä.
Sodalla ei voi kv-lain mukaan aluelaajennuksia tehdä vaan ne menevät aneksoinnin ja kv- tunnustamisen kautta, israel ei ole aneksoinut länsirantaa koska se ei halua palestiinalaisia kansalaisikseen.


Sitä paitsi palestiinalaiset, jotka ovat alueen alkuperäiskansaa ovat geenitutkimuksien mukaan lähempiä sukulaisia jeesuksen aikakauden juutalaisiin nähden kuin tämän päivän itäeurooppasta kotoisin olevat askenazi juutalaiset.

Enempää en kanssasi tässä jaksa selvistä asioista väitellä kun luulen sinun motiivinasi kirjoituksillesi olevan kumminkin uskonnollinen maailmankatsomuksen missä sijaa oikeudenmukaisuudelle ei ole.

Maanantaina 24.8.2009 klo 21:59
v-m hakola

Jotulle tiedoksi

Jordan otti ns. Länsirannan armeijan voimalla haltuunsa vuonna 1948, jota vielä 1950-luvun alussa tietosanakirjat kutsuivat Juudeaksi ja Samariaksi. Egypti otti armeijan voimalla Gazan haltuunsa. Israel voitti nämä alueet ko. mailta kuuden päivän sodassa, jonka Egypti aloitti ja johon liittyivät Syyria ja Jordania. Nasserin päiväkirjat paljastavan Egyptin haluavan sotaa Israelin kanssa. Tässä sodassa Israel todellakin voitti nämä ko. alueet. Israel oli valmis neuvottelemaan ko. alueista, mutta arabimaat sanoivat kolme kertaa ei. Ei rauhaa, Ei neuvotteluja, Ei Israelin tunnustamista. Israelilla on laillinen oikeus asuttaa voittamiaan alueita, niin kuin muillakin valtioilla vastaavissa tilanteissa.
Eikä Israel ole Palestiinan arabeilta mitään maata varastanut. Hyvin harva Palestiina arabi pystyy esittämään maanomistuskirjoja ko. alueilla. Eivätkä Palestiinan arabit ole mitään Jeesuksen ajan arabeja. Sellaista geeniperimätutkimusta ei ole olemassakaan. Nykyiset Palestiinan arabit ovat muutaman sadan vuoden takaisten beduiinien ja Turkin ottomaanikauden turkkilaisten ja ympäröivien arabimaiden jälkeläisiä. Fellahien, vuokraviljelijöiden jälkeläisiä 1800-luvun lopulta.
Luepa Jotu välillä muutakin kuin PLO:n propagandaa ja etsi historiasta totuutta tässäkin Lähi-idän pitkään jatkuneessa tapahtumissa.
Mikseivät Arabimaat perustaneet Palestiinan valtiota vuosina 1949-67? Haluttiinko pitää arabiveljet poliittisina pelinappuloina Israelin vastaisessa terrorismipolitiikassa! Miksi Palestiinan arabien elintaso, koulutus ja terveydenhuolto paranivat Israelin hallitessa ko. alueita, verrattuna Jordanina ja Egyptin hallitessa ko. alueita. Mitenkäs Libanon kohtelee tänään Palestiina arabeja?
Oikeudenmukaisuutta ei rakenneta äärivasemmiston PLO liehittelyllä, joka hyväksyy väkivallan ja tuomitsee sen väkivallan torjumisen.

Tiistaina 25.8.2009 klo 8:19
jotu karjalainen

Sinun kanssa on aivan mahdotonta keskustella kun et pysty tai halua ymmärtää mikä tilanne lähi-idässä on, uskonnollinen fanatismi on valitettavasti sulkenut mielesi muulta kuin siionismi myytiltä.
Edelleenkään miehitetyt alueet eivät kuulu israeliin.

Eikä ihmisoikeuksien puolustaminen ole yksinomaan vasemmistolaisten oikeus vaan kaikkien.


Tässä kumminkin Hannu Juusolan artikkeli, joka sinun kannattaa lukea.

http://www.ennenjanyt.net/1-03/juusola.htm


ps. geenitutkimukset ovat ihan julkisia, tutkijatkin mieleisiäsi.

tutkimus noista palestiinalaisten ja juutalaisten yhteisistä juurista.

http://www.pnas.org/content/97/12/6769.full.pdf+html

kuten ym. dokumentista alle poimitusta kuvasta voit huomata, palestiinalaiset on siististi eri juutalaisryhmiä edustavien kolmioiden keskellä.

http://www.pnas.org/content/97/12/6769/F2.large.jpg

Se mihin suuntaan eri juutalaisryhmät on eriytyneet palestiinalaisista, riippuu yksinkertaisesti siitä, mihin suuntaan he ovat lähteneet pakoon vainoja, sillä jonkinasteista geenivaihtoa tapahtui myös juutalaisten ja kohdemaiden kansojen. Palestiinalaiset jäivät vainoista huolimatta, eikä he näytä vieläkään olevan halukkaita muuttamaan pois, vainoista huolimatta.

Kun ottaa huomioon sen seikan että palestiinalaiset periytyvät siitä kansanosasta, joka ei selvästikään suostu väistymään minkäänlaisia vainoja, ja israelilaiset periytyvät siitä kansanosasta, joka aikoinaan lähti pakoon vainoja, niin ei ole vaikea arvata kumpi vie pitkässä juoksussa voiton, ellei tilannetta vakiinnuteta kahden valtion mallin avulla.

Tiistaina 25.8.2009 klo 19:39
v-m hakola

”Sinun kanssa on aivan mahdotonta keskustella kun et pysty tai halua ymmärtää mikä tilanne lähi-idässä on, uskonnollinen fanatismi on valitettavasti sulkenut mielesi muulta kuin siionismi myytiltä.
Edelleenkään miehitetyt alueet eivät kuulu israeliin.”

Käsityksesi ”uskonnollinen fanatismi ja siionismi” perustuu juuri ääri-islamilaiseen fasismiin, jonka äärivasemmisto on Suomessakin omaksunut propagandassaan. Hitlerin Taisteluni kirja ja Siionin vanhinten pöytäkirja ovat edelleen arabimaissa suosittua lukemistoa, mikä vaikuttaa edelleen arabimaiden ajatusmaailmaan Israelista ja juutalaisista. Tätä kautta myös Suomen äärivasemmiston käsityksiin Lähi-idän tilanteesta.

Lähi-idän historiaa ko. aiheesta olen seurannut noin 30 vuoden ajan ja lukenut aiheesta noin 100 kirjaa puolesta ja vastaan, sadan vuoden vanhoista lähteistä nykypäivään. Työkokemukseni Israelissa lähellä ns. Länsirannan pohjoisrajaa on opettanut näkemään alueen ihmisten pyhää ja arkea paikanpäältä. Ei tarvitse elää sen PLO:n retoriikan varassa. Hannu Juusolan kirja Israelin Historia löytyy kirjahyllystäni. Juusola on juuri niitä suomalasia ft. PLO:n historian manipuloimia tutkijoita. Historia ei todellakaan tunne kansaa nimeltä Palestiinan kansa ajanlaskumme alussa. Nykyiset Palestiinan arabit ovat beduiinien ja Turkin ottomaanikauden turkkilaisten ja ympäröivien arabimaiden jälkeläisiä muutaman sadan vuoden takaa. Turkin ottomaani kauden Palestiinassa 1800-luvun alussa asui noin 250000 henkeä, arabeja, juutalaisia, druuseja. Saman vuosisadan lopussa alueella asui noin 450000 henkeä, jolloin tserkessit tulivat myös alueelle. Brittien hallinnoimassa Palestiinassa asui 1920-luvuan alussa noin 600000 henkeä. Palestiinan arabit ovat itse suurin osa tulleet 1900-luvun alussa siirtolaisina Palestiinaan paremman elintason perässä, minkä juuri sionistit ja Brittihallinto toivat alueelle. Palestiina sana tulee sanasta Filistea. Roomalainen hallinto antoi tämän nimen Juudealle ja Samarialle 100-luvulla häväistäkseen juutalaisten perinteisen ja historiallisen maan. Filistealaiset katosivat historian sivuilta jo ennen ajanlaskumme alkua.

Parhaiten auttaa Palestiinan arabeja kertomalle heille totuuden, miten arabimaat jättivät heidät terroripolitiikan pelinappuloiksi Israelin vastaisessa sodassa.

Keskiviikkona 26.8.2009 klo 15:41
jotu karjalainen

olet vaan muokannut todellisuutesi vastaamaan unelmiasi. totuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, niinkuin olen täällä jo todistein esille tuonut.
olet elävä esimerkki mitä helluntaiseurakunnat ja israel illat saavat hurmiouskovaisissa aikaan.

Keskiviikkona 26.8.2009 klo 18:06
v-m hakola

En kuulu hl. srk . Allekirjoittaneella on vain todellista elämänkokemusta Israelista ja Palestiinan arabien elämästä. Ei tarvitse olla sosialistiliiton ja äärivesmmistolaisen rauhapuolustajat ry:n propagandan uhrina. Mene paikan päälle tutustumaan tilanteeseen. Historianläksyt olen tässä ko. asiassa lukenut. 30-luvun Saksan propaganda ja äärivasemmiston näkemykset yhdistyvät tässä epärealistisessa Israel-kritiikissä. Shalom ja Shalaim!

Kirjoita kommentti