Tiistaina 21.7.2009    12 kommenttia

Jefferson, Vuorimaa, Kirwa, Kekäläinen ja Riihilahti

Viikko on mennyt suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Muutamia tapaamisia ja pari vapaapäivää. Seuraavat kolme päivää vielä töitä ja sitten parin viikon lomalle.

Heinäkuussa Suomi on lomalla. Kansainvälisessä politiikassakin on ollut suhteellisen rauhallista muutamaa kriisipesäkettä lukuunottamatta.

Ihmettelet varmaan mikä yhdistää otsakkeen herrat. No ainakin allekirjoittaneen vapaapäivä.

Luin Eric S. Petersenin toimittaman kirjan Thomas Jeffersonin kirjoituksista. Kirjan nimi on Light and Liberty: Reflections on the Pursuit of Happines. Muistui mielen professori Susan Ropertsonin kurssi "American Political Thought" jenkkiajoilta. Tuli nostalginen olo.

Tunsin Jeffersonin perusteesit ja sen, että häntä pidetään Yhdysvaltojen itsenäisyyjulistuksen isänä. Kuriositeettina, että julistuksen ehkä tunnetuin lause "life, liberty and the pursuit of happiness" on melkein suoraan filosofi John Lockelta, joka veisteli sanat "life, liberty and the pursuit of property". 

Yhtäkaikki en tuntenut Jeffersonin teesejä terveydestä ja kuntoilusta. Hän kirjoittaa muun muassa näin:

"Without health there is no happiness. An attention to health, then, should take the place of every other object. The time necessary to secure this by active exercises, should be devoted to it, in preference to every other pursuit. I know the difficulty with which a studious man tears himself from his studies, at any given moment of the day. But his happiness, and that of his family depend on it. The most uninformed mind, with a healthy body, is happier than the wisest valetudinarian...".

Ei hassumpia teesejä kaverilta, joka eli 1743-1826. Oli kuuleman mukaan kova kaveri kävelemään.

Linkki Timo Vuorimaahan, Francis Kirwaan, Jarmo Kekäläiseen ja Aki Riihilahteen tulee siitä, että vedin heidän kanssaan tänään hyvät juoksutreenit. Francis, joka oli 17. Pekingin Olympiamaratonilla, on vielä toipilaana leikkauksesta. Timo on hänen valmentajansa. Siinä sivussa hän on koutsannut monia muita mukaanlukien myös Kekäläistä ja allekirjoittanutta. Olen muuten Vuorimaan ainoa valmennettava, joka ei ole päässyt maratonilla alle kolmen tunnin...Kekäläinen vetäisi Bostonissa mahtavasti 2.58,54.

Aki Riihilahti on synnynnäinen juoksija. Lopettaisi nyt tuon jalkapallon ja siirtyisia kestävyyslajien pariin...

Huomenna muutama ajatus ensi viikon EU-ulkoministerikokouksesta.

12 kommenttia

Tiistaina 21.7.2009 klo 21:50
Kati Järvinen

Toivottavasti laitat mietintämyssyyn ja syksyn suunnitelmiin ehdotuksen tutustumisesta Gazan tilanteeseen paikan päällä.
Hyvää lomaa!

Keskiviikkona 22.7.2009 klo 0:05
Heikki Liimatainen

EU-politiikkakin tarvitsisi aimoannnoksen jeffersonilaisuutta. Mitähän Tomppa ajattelisi vallan keskittämisestä Brysseliin? Tai Lex Nokiasta? Tai kansan aseista riisumisesta?

"I am for free commerce with all nations, political connection with none, and little or no diplomatic establishment. And I am not for linking ourselves by new treaties with the quarrels of Europe, entering that field of slaughter to preserve their balance, or joining in the confederacy of Kings to war against the principles of liberty." -Thomas Jefferson 1799

Keskiviikkona 22.7.2009 klo 8:40
Alex Stubb

Heikki - Jefferson oli oikein kunnon federalisti...

Alex

Keskiviikkona 22.7.2009 klo 10:34
Heikki Liimatainen

Herra ministeri, federalisti todellakin, mutta ei samanlainen federalisti kuin Te esimerkiksi olette. Jefferson kannatti voimakkaasti sitä, että Washingtonin valta osavaltioiden sisäpolitiikkaan on hyvin vähäinen. Sen tehtävä olisi keskittyä ulkosuhteisiin.

Toisenlaista liittovaltiota ajoi silloin federalisti-puolue. Jeffersonhan oli republikaani.


" ... the Federal Judiciary; an irresponsible body (for impeachment is scarcely a scarecrow), working like gravity by night and by day, gaining a little today and a little tomorrow, and advancing its noiseless step like a thief, over the field of jurisdiction, until all shall be usurped from the States, and the government of all be consolidated into one.

When all government... in little as in great things, shall be drawn to Washington as the centre of all power, it will render powerless the checks provided of one government on another and will become as venal and oppressive as the government from which we separated."

- Thomas Jefferson (1821)

Keskiviikkona 22.7.2009 klo 15:09
Jarmo Kanerva

Vihdoinkin! Iranin suurlähettilään puhuttelun rohkaisemana Alexander Stubb on tavannut Kiinan suurlähettilään ja keskustellut hänen kanssaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta ja uiguurivähemmistön sorrosta:

"Tänään käymäni keskustelu Kiinan suurlähettilään kanssa oli ihan rakentava, vaikka olemmekin eri mieltä monista asioista. Tapaamisessamme totesin Suomen tuomitsevan voimakkaasti viranomaisten väkivallanteot mielenosoittajia vastaan ja vetosin tilanteen rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Peräänkuulutin myös sanan- ja mielipiteenvapauden toteuttamisen tärkeyttä. Toimittajien tulisi saada tehdä työtään ja ihmisillä olla oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä. Nyt ei näin todellakaan ole. Kehotin Kiinaa myös vapauttamaan vangitut oppositiojohtajat."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kiinan+uiguurit+kertovat+pid%C3%A4tyksist%C3%A4/1135238929313

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kiinan+mellakkakaupunkiin+ulkonaliikkumiskielto+y%C3%B6ksi/1135247459836

Keskiviikkona 22.7.2009 klo 18:41
Mika Kaakinen

Francis Kirwa... Toivotaan parasta. Maailman huipulle pyrittäessä tarvitaan kova tahto, riittävästi rahaa, hyvät valmentajat ja ripaus onnea. Näin Franciksen viime syksynä Lassen hölkässä ja kundilla on kyllä huippu-urheilijan raamit, jos kellään. Menestys riippuu mielestäni kropan ulkopuolisista asioista.

Onnea ja Jumalan siunausta Francis.

Keskiviikkona 22.7.2009 klo 20:37
Tuula Kiilamo

Hyvä ministeri Alex,

taisit osua harhaan: Paavo Lipponen EU:n presidentiksi?
Mieshän lobbaa Putinin ja Medvedevin öljyputkea Suomenlahteen.

Nyt jäitä hattuun, arvoisa Alex!
Mihin Sinä tähtäät?

Torstaina 23.7.2009 klo 9:24
Vilho Partanen

Sehän on kaasua, mitä siinä putkessa kai on tarkoitus liikkua...?

Putken Saksan ja muun Euroopan pään poliittiset vaikutukset Itämeren piirissä sivuutetaan näissä kansalaiskeskusteluissa tyystin ja ollaan huolissaan lähinnä Venäjästä. Miksi ?

Venäjän öljy pumpataan loppuun noin 20 vuodessa, mutta kaasua riittää senkin jälkeen.

...muuten se NABUCCO Irakista Eurooppaan avaa ihan uusia näköaloja - paitsi energian käyttämiseen Venäjän ulkopolitiikanteon ns. peukaloruuvina ja energian hintaan - myöskin Turkin ja EU:n suhteisiin.

Torstaina 23.7.2009 klo 17:16
tuula kiilamo

Vilho Partanen,

Suomenlahteen puututaan. Se sisältää monia ekologisia riskejä.

Lisäksi Venäjä saa otteen näihin merialueisiin.
Siinäkö tavoite?

Perjantaina 24.7.2009 klo 10:48
Vilho Partanen

Putkessa tulee virtaamaan maakaasu, joka koostuu hiilivety-yhdisteistä, joka poltettuna tuottaa lämpöä ja josta jää luontoon ja ilmakehään niitä samoja aineksia kuin nuotioista, hiilivoimaloista ja kaikesta, mikä luontojaan palaa tai lahoaa ympäristössä.

Itse putken vaikutukset merenpohjaan - riippuen toteutustavasta - ovat samantyyppiset kuin jo mereen lasketut sähkö- ja datakaapelit ovat aiheuttaneet.

Teoriassa, jos kaasuputki puhkeaa, ympäristöön pulppuaa ja nousee pintaan kaasua, joka hajoaa ilmakehään. Se ei muuta veden koostumusta öljyn tapaan pysyvästi enempää kuin esim. soodavesipulloossa tapahtuu. Siitäkin kaasu poistuu.

Toki poliittinen kiinostus lisääntyy Itämereen putken seurauksena. Sehän on vain hyvä, ja sitä tulisi hyödyntää oikein. Putkessa on kaksi päätä, jonka vain toisessa päässä on Venäjä. Toisessa päässä on Saksa ja Eurooppa.

Molempien intressit lisääntyvät, ja EU:n putkenpään ehkäpä enemmän kuin Venäjän. Enemmistö Itämeren valtiosta kuuluu EU:iin ja NATO:oon, joista tulee kaasun kuluttajia.

Venäjälle kuuluu vain Pietarin ympäristö Narva-Viipuri -välillä sekä kauempana Kaliningrad.

Putkea tulee käsittääkseni rakentamaan ja ylläpitämään yhtiö, jossa on osakkaina sekä tuottajia ja kuluttajia sekä kansainvälisiä investoijia.

Investoijana Venäjän tullee olemaan tässä mukana, mutta oletettavasti myös Nabuccossa, johon Erdogan on esittänyt kutsun. Myöskin Nigeria-EU -putkessa Venäjän on esitetty olevan mukana.

Perjantaina 24.7.2009 klo 16:41
Tapio Anttonen

Nyt tuli hyvä uutinen ulkoministeriöstä! Olen Jarmo Kanervan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Näin juuri pitää toimia. Pienelläkin maalla voi olla mielipiteitä ja kannanottoja. Virtuaalinen päähineen nosto Ulkoministerille.

Viitaan Jarmo Kanervan kommenttin:
"Vihdoinkin! Iranin suurlähettilään puhuttelun rohkaisemana Alexander Stubb on tavannut Kiinan suurlähettilään ja keskustellut hänen kanssaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta ja uiguurivähemmistön sorrosta:

"Tänään käymäni keskustelu Kiinan suurlähettilään kanssa oli ihan rakentava, vaikka olemmekin eri mieltä monista asioista. Tapaamisessamme totesin Suomen tuomitsevan voimakkaasti viranomaisten väkivallanteot mielenosoittajia vastaan ja vetosin tilanteen rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Peräänkuulutin myös sanan- ja mielipiteenvapauden toteuttamisen tärkeyttä. Toimittajien tulisi saada tehdä työtään ja ihmisillä olla oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä. Nyt ei näin todellakaan ole. Kehotin Kiinaa myös vapauttamaan vangitut oppositiojohtajat."

Kiinan ihmisoikeustilanne nyt on megasynkempi kuin naapurimme Venäjän. Ja etäisyytensä vuoksi se on ehkä helpompi havaitakin. Toisin kuin lähinaapuri, joka jää niin sanotusti "nenän varjoon".

Vilho Partasen kommentti:
"Putkessa tulee virtaamaan maakaasu, joka koostuu hiilivety-yhdisteistä, joka poltettuna tuottaa lämpöä ja josta jää luontoon ja ilmakehään niitä samoja aineksia kuin nuotioista, hiilivoimaloista ja kaikesta, mikä luontojaan palaa tai lahoaa ympäristössä."

Totta. Maakaasu vieläpä palaa huomattavasti puhtaammin kuin öljy tai kivihiili. Se ei sisällä juuri rikkiä tai hiukkasia, jotka nekin saadaan nykyisellä polttotekniikalla pysymään kohtuullisen hyvin aisoissa.

Unohdit Vilho yhden seikan; poltettaessa syntyvän hiilidioksidin. Sen, joka on ollut maankuoreen varastoituneena maakaasun hiilivedyissä miljoonia vuosia. Ja jonka siirtyminen sinne takaisin kestää ... ihan liian kauan ihmislajin aikaperspektiiville.

Maakaasu on fossiilinen energialähde. Vaikka hiilidioksidi kuinka olisikin luonnollinen eli luonnossa normaalisti esiintyvä yhdiste, sen suurentunut pitoisuus ei ole "luonnollinen". Hieman epäasiallinen metafora: kaurapuuronkin on rottakokeissa todettu aiheuttavan hurjana yliannostuksena syöpää. Ja jos energiapolitiikka on sitä, että fossiilista energiaa rahdataan yhä kauempaa, sen sijaan, että yritettäisiin kehittää säästäviä ja kestäviä energiamuotoja tai pienentää energiankulutusta, on se samaa kuin sulkea silmät junan ollessa törmäyskurssilla kallioon.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Lauantaina 25.7.2009 klo 22:29
Vilho Partanen

...kaikesta, mikä luontojaan palaa tai lahoaa ympäristössä... Eikö siihen hiilidioksiidikin sisältyne.

No jokatapauksessa kiitokset täydennyksestä/lisäyksestä Anttonen.

Nykyinen sivilisaatio toimii eri lähteistä olevia hiilivetyjä polttamalla, ja se jatkuu viimeiseen kaasumolekyyliin tai öljytippaan asti, eikä sitä kukaan saa loppumaan vaikka kuinka yrittäisi kunnes poltettava loppuu, kun tiedossa olevat ja löydettävät varannot on hyödynnetty.

Ellei polteta Euroopassa, poltetaan Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa...tai Siperiassa, ja sitten ... minne käy tuulen ilmassa tie ... sinne leviävät tuulen teitä.

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!