Ma`n läksiäiset
Tänään minulla oli ilo isännöidä Kiinan Suomen-suurlähettilään, rouva Ma Keqingin läksiäislounasta. Ma on tullut tunnetuksi asiansa perusteellisesti osaavana ja Suomen hyvin tuntevana diplomaattina. Olemme omana ulkoministeriaikananikin ehtineet tavata eri yhteyksissä lukuisia kertoja. Vaikka asiat aina välillä voivat olla vaikeitakin, olemme tulleet keskenämme erinomaisesti toimeen.
Kiinan suurlähettiläs Ma Keqing (Kuva: Raino Heinonen)
Ma`n Suomen tuntemuksella on pitkä historia. Hän tuli ensi kertaa tänne vuonna 1973 opiskelemaan suomen kieltä. Opiskeluajan jälkeen hän jäi Helsinkiin Kiinan suurlähetystön palvelukseen ja on sen jälkeen palvellut suurlähetystössä kahteen otteeseen. Työssään hänellä on ollut suurta hyötyä paitsi erinomaisesta suomen kielen taidostaan, myös laajasta vuosikymmenten aikana solmitusta kontaktiverkosta.

Läksiäislounaan väki ryhmäkuvassa (Kuva: Raino Heinonen)
Suurlähettiläs Ma oli maansa EU-suhteiden asiantuntija jo vuonna 2006 tullessaan nyt päättyneelle Helsingin lähettiläskomennukselleen. Suomella oli siis hoitaessaan EU-puheenjohtajuutta loppuvuonna 2006 mahdollisuus vaihtaa mielipiteitä Kiinan näkemyksistä myös suoraan Helsingissä eikä pelkästään Brysselissä. Tästä oli paljon hyötyä peräkkäisinä päivinä Helsingissä järjestettyjen EU-Kiina huippukokouksen ja ASEM-kokouksen isäntämaalle.
4 kommenttia
1. Hienoa, että olet tälläistä foorumia alkanut pitämään.
Lykkyä tykö. Asiallista tiedonvälitystä tarvitaan.
2. Valtaa, voimaa ja asemaa palvotaan liikaa moraalin kustannuksella. Hallitusten pitäisi pelätä kansaa, eikä toisinpäin. Valta kuuluu kansalle.
Suurlähettiläälle kiitokset mainiosti hoidetuista töistä,
on todella hieno tunne huomata miten suurvallan edustaja Suomessa on opiskellut kielemme.
Kahdenväliset suhteet Kiinaan tulevat olemaan entistä tärkeämpiä, koska toisaalta Kiinan merkitys Suomelle ja koko maailmanpolitiikalle sen talouden kasvaessa tulee kasvamaan, ja toisaalta me istumme suhteellisen harvoissa samoissa monenkeskeisissä pöydissä Kiinan kanssa. Toivottavasti saamme siis Suomeen jatkossakin hyviä, Suomea tuntevia suurlähettiläitä.



Suomessa on eri asiat järjestetty kokonaisuuksiksi ministeriöihin. Ulkoasiainministeriö on talousministeriön ja ympärisöministeriön ohella tärkeä kokonaisuus asioiden hyvälle hoidolle. Nyt tulee sitten Kiinan suhteetkin hoidettua kahvikupposen äärellä.