Tanskassa pohjoismaisten ja afrikkalaisten kollegojen kanssa
Terveisiä Tanskasta. Aloitimme täällä tänään Pohjoismaat-Afrikka-ulkoministerikokouksen. Tämä on vuorovuosin Afrikassa ja Pohjoismaissa kokoontuva epävirallinen foorumi, jossa vaihdamme ajatuksia ajankohtaisista kysymyksistä.
Foorumin perusti vuonna 2001 Ruotsin silloinen ulkoministeri Anna Lindh. Afrikasta kokouksiin osallistuvat Benin, Botswana, Etelä-Afrikka, Ghana, Lesotho, Mali, Mosambik, Nigeria, Senegal ja Tansania. Pohjoismaisista ministereistä lisäkseni paikalla ovat tänä vuonna Tanskan Möller, Ruotsin Bildt ja Norjan Störe.
Tapaamisemme asialista on pitkä ja monipuolinen: ilmastonmuutos, rauha ja turvallisuus Afrikassa, Afrikan ajankohtaiset ulkopoliittiset kysymykset (muun muassa Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n Sudanin presidenttiin kohdistama pidätysmääräys sekä Zimbabwen ja Somalian tilanteet).
Rauhaa ja turvallisuutta koskevassa asiakohdassa käsitellään muun muassa demokratian ja hyvän hallinnon kehittämiseen liittyviä kysymyksiä sekä YK:n pääsihteerin tuoretta raporttia kansainvälisestä suojeluvastuusta (Responsibility to Protect, R2P).
Lisäksi Tanskan ilmasto- ja energiaministeri kertoo Kööpenhaminassa joulukuussa pidettävän YK:n ilmastokonferenssin valmistelutilanteesta.
7 kommenttia
Moikka Alex ja kerron sen jutun jonka katsoin tässä muutama viikko sitten BBC:n dokumenttiohjelmista Afrikasta. Michael Palin oli Saharan kiertomatkalla beduiinien kanssa ja matkusti sieltä Timbuktusta vajaat parituhatta kilometriä keitaalle jossa hankkivat elannon myymällä suolaa. Paras juttu oli se kun Michael kysyi beduiinien, Tuaregien, päälliköltä että joko on aika mennä nukkumaan kun katsoi kellosta aikaa. Päällikkö vastasi: # Sinulla on kello; minulla on aika" Tässä oli meille myös ohje tähän hektiseen menoon kuten Sinulla.
Nykyisessä tilanteessa, jossa venäläinen professori ennustaa USA:n ajautuvan sisällissotaan ja jossa Suomen ulkoministeri pitää kansalaisblogia, on pakko taas ottaa kantaa. Tämä kuulostaa historian havinalta, mutta olisiko järkevää tehdä kansainvälisiä sopimuksia esimerkiksi Afrikkaan päin EU:n toimesta kun näyttää nyt siltä että maailman talousjärjestelmä hakee nyt uudelleenmuotoutumistaan.
Hiljattain Ylen Ulkolinja kertoi että maailman maataloudessa on menossa ns. uusjako, ts. USA panttaa maissintuotantoaan biopolttoaineiden varalta eli peri-
aatteessa keinotekoista ylituotantoa, Argentiina tuottaa Kiinalle ja EU:lle soijaa, jne. Kiina yrittää vuokrata Venäjältä maapinta-alaa oman kansansa ruokkimiseksi.
Tässä pitäisi alkaa miettiä mitä me haluamme jatkossa, kuka haluaa, mitä haluaa ja onko siihen varaa ? Ja millä
hinnalla ?
Varsin poikkeuksellista, että istuvaa valtionpäämiestä ollaan viemässä näinkin tosissaan oikeuteen tekemistään rikoskista ihmiskuntaa vastaan.
Positiivista, että näin vihdoinkin tapahtuu.
Tosin merkillepantavaa, että geopoliittisesti Sudan(kin) on ns. periferiaa, eikä keskeisemmillä paikoilla tapahtuneita rikoksia - viitaten nyt vaikka Kaukasiaan, Irakiin jne. - missään vaiheessa ketään valtionpäämiestasolta ole ajateltu viedä mihinkään oikeuteen.
Jospa tämä Sudanin hyvä, huono esimerkki oikeusprosessin kohteena olisi omiaan luomaan kansainvälisen juridisen ennakkotapauksen, jota sitten voitaisiin soveltaa yleisemmin ja geopoliittisesti merkittävimmissä paikoissa.
Ehkäisisi valtionpäämiehiä tarttumasta kansanmurhaan politiikan tekemisen välineenä, kun sille asetetaan näin ikäänkuin henkilökohtainen hintalappu eli sanktiouhka.
Epätodennäköistä on, että tästä kuitenkaan tulee mitään, koska vähän joka ilmansuunnasta löytyy näitä syytekelpoisia, eikä moisen ennakkotapauksen läpimeno ole heidän intressissään...
Olisi helpompi hahmottaa, mistä afrikkalaisista maista on kyse, jos listaisit maat jonkinlaisessa "maantieteellisessä järjestyksessä", etkä aakkosjärjestyksessä.
Olen iloinen ja kiitollinen, että Suomen ulkopoliittinen johto on kääntänyt keihäänsä kärkeä enemmän myös Afrikan suuntaan, joka on kärsinyt jo vuosisatoja erityisesti eurooppalaisten siirtomaavaltojen riistosta. Toivotan onnea ja menestystä vaativalle työllenne ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin lisäämiseksi kaikkialla maailmassa mutta etenkin sen "kohdussa", jossa kärsitään varmasti eniten luonnonvarojen riistosta ja ihmisen kait loputtomasta ahneudesta ja niiden aiheuttamista valtavista ongelmista.
On ollut mukava lukea huomioitanne myös Afrikan valoisemmasta puolesta ja siitä kaikesta elämänilosta ja toivosta mikä varmasti elää syvän kansan riveissä huolimatta kaikista näistä ongelmista, jotka valon maanosaa vaivaavat.
Hyvä ministeri Alex,
harvoin olen ollut näin vahvasti eri linjoilla kanssasi.
Sinä tiedät, missä Suomessa, EU:ssa ja USA:ssa mennään.
Afrikan valtioiden ongelmien pohtiminen tällä pohjoismaalaisella foorumilla saanee aikaan pyöreän nollan.
Afrikkalaisia lienee ainakin 800 miljoonaa, meitä suomalaisia tunnetusti viitisen miljoonaa ja pohjoismaalaisia ehkä 25 miljoonaa.
Miksi me suomalaiset olemme niin naiiveja, että uskomme voivamme todella vaikuttaa tuon mantereen olosuhteisiin?
Jos motiivina on pyrkimys siihen, että Suomi saisi Turvallisuusneuvoston jäsenyyden, nämä aktiviteetit selittyvät.
Koko maailmaa ei voi syleillä, ei ainakaan oikeassa elämässä!



Hieno juttu koko Afrikan tilanteen asiallinen arviointi. Afrikka, maailman ainoa maanosa jossa ei ole yhteistä uskontoa ja siksi se on sekaisin. Eurooppaa, Amerikkaa, Aasiaa, Austraaliaa ym kehittyneitä maita ja kehittyviä maita yhdistää uskonto. Olen jo aikaisemmissa kommenteissani yrittänyt tuoda esiin tämän koko maapalloa koskevan kysymyksen. Vain Afrikka poikkeaa näistä muista maanosista. Protestantit, katoliset, ortodoksit, muslimit, hindut, buddalaiset ja kaikki muut uskonnot ovat luoneet edellytykset kehitykseen - Afrikka on poikkeus. Mitä Putin teki Stalinin kiellettyä uskonnon - patriarkka Kirilin vihkimisseremonia oli vailla vertaa. Putin ymmärtää miten kansansuosion saa nousuun ja kansaa hallitaan.