Käkisalmi ja blogigurut
Hyvä päivä. Pari nostoa. Ensiksi Käkisalmen-säätiö kävi luovuttamassa kirjan Waldhofin tehtaasta ja sen väestä. Isoisäni oli siellä töissä taloudenhoitajana.
Säätiön väki oli kaikessa yställisyydessään kirjoittanut kirjan alkuun runon:
Jokaisella meistä on juuret, jotka kaukaa vaikuttavat miehessä mukana kulkevat askeleita ohjailevat.
Osa sinun juuristasi kasvanut on Karjalasta Laatokan avaran ääreltä. Vuoksen vuolaan laskumailta. Käkisalmen kaupungista.
Siellä isäsi isä Wolmar Stubb, tuo arvostettu Waldhofin varoista vastasi niistä tilit tallentaen, kirjat kestävät laatien.
Rikas pohja on pojalla lentää kauas maailmalle suojaamaan Suomen etuja, maata omaa palvelemaan asioitamme ajamaan.
Siihen työhön arvokkaaseen Alex, voimaa toivotamme Luojan vahvaa varjelusta vahvuutta ja viisautta suopeutta suuren Jumalan.
Käkisalmi-säätiöstä lisää tietoa tästä.

Waldhof-kirjan luovutus: vas. kirjan päätoimittaja Marja Huovila, Käkisalmi-säätiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Heiskanen ja valtuuskunnan puheenjohtaja Sakari Oka
Toiseksi pidimme kotisivujen karonkan. Minnan, Juhan ja Jorin lisäksi meillä oli "taiteelliset tuottajat" remmissä. Eka Ruola on sivujen perusasun isä, eli pikku-ukkojen suunnittelija. Mikael Siirilä on meidän face-lift-mies, eli hän jalostanut sivujen ulkoasua ja vastaa sen nykymuodosta ja suunnittelusta. Mustosen Pekka on meidän hovikuvaaja. Kaikki kolme aivan fantastisia kavereita!
Lopuksi vielä: sivuilla käy vähän kuukaudesta riippuen 75 000-90 000 kävijää. Olemme tästä luvusta erittäin ylpeitä. Toinen fakta, jonka kuulin vasta tänään: meidän sivuilla on viimeisen kuukauden aikana käynyt porukkaa 106 eri maasta! Mahtavaa! Pitäisi varmaan kirjoittaa vähän enemmän merkintöjä englanniksi...

12 kommenttia
Vai oot sie Alex Karjalan poikii. Karjalan historiaan perehtyminen tuolta kotieläinkunnan puolelta avartaa mielenkiintoisa yksityiskohtia Karjalan historiasta, mistä yliopistoviisaat eivät näytä tietävän yhtään mitään. Karjalan väestön sukuhistoriaan perehtyessä löytyy mielenkiintoisia sukunimiä, jotka vievät yllättävän kauaksikin perinteisiltä suomalaisugrilaisilta alueilta. Tämäkin näyttää olevan tuntematonta näille edellä mainituille viisaille. Osa Karjalan menetyksestä toi muualle Suomeen uutta geeniperimää rikastuttamaan muuten niin ahtaita sukulinjoja. Ironisesti sanottuna: ”Stalinia saamme tästä kiittää.”
Hauskaa että näitä siis luetaankin.
Varmaankaan kaikki vierailijat eivät ymmärrä suomea, mutta varmaankin sankoin joukoin ulkosuomalaiset 106 maasta, meäkieliset, karjalaiset jne. sekä ilmeisesti virolaisetkin ovat syynä noinkin runsaaseen rekisteröitymiseen.
...ja tietysti suurlähetystöjen suomentaitoiset henkilöt, jotka kukaties joutuvat näitä tekstejä vääntämään työnantajiensa kielille:=)
Alex itse ei täällä syvimpiä ajatuksiaan jakele, joskin kommentoi ystävällisen kohteliaasti sitä ja tätä "puhukaan, niin pitelen hevosia sillä välin" -tyyliin.
...että mitään dramaattisen poliittista näistä erkkikään saa irti - eikä pidäkään.
Kaikkeen ei kukaan voi inspiroitua, mutta silloin tällöin täällä on jotain stimuloivaa, joka saa sormet lentämään keyboardeilla.
Tämä "Karjala-kysymys" jakaa suomalaisten mielipiteet. On tunnustettava omalta osaltakin kuulumiseni aikaisemmin "viralliseen" linjaan: Karjalasta ei puhuta! Nyttemmin olen alkanut ajattelemaan puhtaalla järjellä ja sen tuloksena en ole puolesta enkä vastaan - intohimoisesti. Karjala-kysymystä voisi ehkä parhaiten kuvata "turvallisuuspolitiikan avoimena haavana". Aika näyttää, voidaanko asia ottaa agendalle jossakin tulevassa EU:n dialogissa Venäjän kanssa.
Emme tietysti odota ministeri Alexilta sisäpiiritietoja. Mutta jo se, että hän näkee vaivan kertoa omasta työlistastaan ja kokemuksistaan, tekee hänestä poikkeuksen poliittisessa kentässä. Olen voimakkaasti ja toistuvasti arvostellut ministereitä, jotka eivät viitsi päivittää nettisivujaan.
En kuvitellutkaan, että näitä sivuja seurataan noin innokkaasti. Ovatkohan Alexin kirjoitukset eri kielillä identtiset, kuten uskon?
Joka tapauksessa on ilo todeta, että demokratia ja avoimuus voi toteutua tälläkin ja juuri tällä tasolla.
Sitä arvostetaan.
Ylläolevasta Alexin jutusta poimittua:
"Jokaisella meistä on juuret, jotka kaukaa vaikuttavat miehessä mukana kulkevat askeleita ohjailevat."
Voiko taas "juuret" mahdollisesti estää suhtautumista avoimesti menneisyyteen tai tulevaisuuteen?
Mitkä ovat Suomen ja Venäjän suhteet? Syvällisesti.
Tuntuu olevan venäläisillä hieman problemaattista kohdata ja arvioida/kommentoida suomalaisten poliitikkojen toimintaa.
Esimerkiksi Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkintoa kommentoidessaan ainakin Venäjän media oli aikalailla hakoteillä. Ja todella "erilaisia näkemyksiä" "Karjalan pojasta".
Hyvin pidättyväinen tuntuu suhteiden luomisessa Venäjään olevan myös Alex. Lukuunottamatta virallisia ulkoministeritreffejä.
Uskon, että tällaiseen "pidättelevyyteen" olisi lääkkeenä Alexin avoin koomunikointi ja tapaamiset Venäjän johdon kanssa muutenkin kuin EU:n ja Naton selän takaa.
Suoruus ja avoimuus parasta. Vaikka talvisodan syttymisestä ja Venäjän hyökkäyksestä on lähes 70-vuotta ja "juhlavuosi" meneillään.
Samoin "juhlitaan" 200 vuotta sitten tapahtunutta Suomen liittämistä Venäjään (Suomen sodan päättyminen 1809).
Suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset voivat kyllä kaikissa tilanteissa rauhallisesti ja rauhanomaisesti keskustella menneestä, jos siihen on tarvetta.
Ja Venäjä askel askeleelta itse käy läpi omaa historiaansa, myös Neuvostoliitto vaihettaan. Se vaatii aikaa.On vaatinut aikaa Suomelta/Suomessa oman historian läpikäynti. Ja koko ajan tehtään historiaa.
Suhteissa pitää olla aktiivinen, ennakkoluuloton.
Tietääkö kukaan onko Suomi koskaan keskustellut Venäjän johdon kanssa menetettyjen alueitten palauttamisesta. Nyky Venäjän kanssa siitä tuskin kannattaa mainita.
Puhumattakaan siitä kuinka monelle Alexin blogin kommentit tulevat RSS-syötteinä, vai sisältyvätkö nekin tilastot joihinkin lukuihin mukaan?
Kehitysehdotuksena sanoisin vielä, että olisi mahtavaa mikäli sisältöä pystyisi jakamaan esimerkiksi Facebookiin ja muihin yhteisösivuihin..
Näitä sinänsä tyylikkäitä sivuja voi varmastikin aina hieman parantaa, jos niin haluaa. Siksi esitän toiveeni Mikael Siirilälle, että hän pohtisi Alexin kanssa sellaista mahdollisuutta, että blogin oikeasta laidasta näkisi, ketkä ovat viimeksi kommentoineet ja minkä merkinnän alla. Näin toimivat monen monet muut blogit. Mielestäni se mahdollisesti lisäisi pohdiskelevaa kommentointia tässä blogissa. Toisaalta, olen mielestäni tätä Alexille ehdottanut ennenkin, mutta ehdotuksesta ei näytä mitään seuranneen. Ehkäpä Mikael Siirilä pystyisi muokkaamaan, niin halutessaan, ehdotuksestani jonkun sellaisen modernimman, kehiittyneemmän, asiantuntevamman ja idearikkaamman version, joka meidän ulkoministerillemmekin kelpaisi. Päätöshän on luonnollisesti lopulta Alexin.
Hi,
some of the comments in the blog are expressing the wish that texts should also be available in English.
Therefore, we'd like to mediate some of the feelings of the little poem in todays' blog with the words below. The "Carelian" Finnish - or the ancient rhythm of the verses - is not easy to reproduce in English - this is only a small reflection of the way it sounds in Finnish:
Everyone of us has roots,
roots, which make us like we are.
Integrated in our temper,
guiding our ways of thinking,
reflecting us our origins.
Some of your roots, Alexander
source from the lands of Carelia,
grow from the forceful Ladoga,
from the rolling river Vuoksi,
from beloved Käkisalmi.
It was there your fathers’ father,
Wolmar Stubb, the worthy worker,
kept the books of Waldhof factory
settling payments, checking incomes
attending the interests of the company.
Son, you have the richest basis,
on the ground of which to travel
far into most distant countries,
to plead the cause of your own people,
for the sake of our own country.
For this worthy work, dear Alex,
we are wishing luck and fortune.
May God bless you in your doings,
may He shield you from misfortunes
grant you His strength and wisdom!
The spirit of Carelia is still living in the minds of the present generations with Carelian roots. That is a richdom for us all.
Terve Alex!
Olen iloinen että meillä on ulkoministeri, jota on helppo lähestyä. Eurooppalaisuus on mielestäni se asia mistä meidän pitää olla ylpeitä. Minulla on vahva tunne siitä että nykyisen hallituksen ministerit ovat "uuden ajan" ministereitä. Te näette naapurimaamme lisäksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa olevat mahdollisuudet vahvasti. Se on hyvä asia!
Tunnet Euroopan asiat - ja varmasti myös kansainvaliset asiat erittäin hyvin. Tuomalla Suomea esiin positiivisesti ja taitavasti saamme paljon hyvää aikaan maailmalla.
Keep up the Good Work!
Terveisin
Pekka Hanhirova
Äänestäjä
Historiaansa kannattaa ilman muuta tutkia myös henkilöhistorian kautta. Kansojen historiaahan se henkilöhistoria on kuitenkin ainakin yhtä vähän kuin tiili on tiilitaloa, joten se kannattaa aina myös muistaa. Eikä omaa henkilöhistoriaansa sovi asettaa valtiollisen toiminnan johtotähdeksikään: omien eväiden joukkoon ei sovi sekoittaa kaikkien muiden eväitä.
On sitten samalla hyvä muistaa eloisan poliittisen toiminnan ohessa, että diplomatia sinällään ei kaipaa suuria eleitä ja esiintymisiä ja näyttäviä näytöksiä varsinkaan oma henkilökohtainen poliittinen näkyvyys johtotähtenä.
Diplomatia on hyvää oman ja toisen maan intressien laaja-alaista tuntemusta ja huomioimista ja sovittamista aina käytäviin neuvonpitoihin. Siinähän ei tarvita "kukkoja tunkiolla", jos halutaan kunnon tuloksia. Aito ymmärtämisen tavoite, rehellisyys ja luontaisesti sopiva kohtelias vaatimattomuuskin voi olla diplomatiassa hyve, jota kunnnioitetaan ja johon luotetaan.
Siinäpä nuorille opittavaa, myös nuorelle ulkoministerille.



Lisäsin vasta viime viikolla teidän blogin Google Readerinsa. Todella mielenkiintoista luettavaa, olisipa päättäijllä enemmän näin avoimia blogeja! Toivottavasti Viron ministerit ottavat myös esimerkin teidän nettisivuista! Täytyy ehdottaa heille.
Jos tänne blogiin laittaisi ulkopolitiikkaan liittyvän kysymyksen johon vastaajat todennettaisiin teknisesti nimellisesti niin voisiko tuloksia käsittää neuvonantavana kansanäänestyksenä? :-)