Gazasta Livnin kanssa
Osallistun tänään EU-ulkoministerien illalliselle Brysselissä. Vieraana on Israelin ulkoministeri Tsipi Livni. Aiheena on tietysti Gazan kriisi.Itse näen tilanteen näin:
Ensimmäinen asia on nyt aseleposopimuksen aikaansaaminen. Tällä hetkellähän tulitauko ei perustu sopimukseen, vaan yksipuolisiin ilmoituksiin. Siksi EU tukee neuvotteluiden käynnistämistä. Diilissä olisi varmistettava muun muassa raketti-iskujen loppuminen ja Gazan rajanylityspaikkojen avaaminen. Aseiden salakuljetuksenkin olisi loputtava.
Toinen ulottuvuus on humanitaarinen apu. Sillä on kova kiire. Avun toimittamisen on kuitenkin oltava koordinoitua ja järjestelmällistä. Näin varmistetaan sen maksimaalinen teho ihmisten auttamisessa. Koordinoimaton sählinki heikentää avun vaikutusta.
Kolmas seikka on se, että EU:n tulee tehdä päätöksiä. Unionin on linjattava konkreettiset toimet esimerkiksi rajavalvontaoperaatio EUBAM Rafahin suhteen. EU:n on harkittava myös se, miten Hamasiin suhtaudutaan jatkossa. Onko pysyvä rauha mahdollinen ilman keskusteluyhteyttä?
Lopulta: jossain vaiheessa koko rauhanprosessikin on saatava raiteilleen. Tavoitteena kahden valtion malli. Pitkän tähtäimen tavoitetta ei saisi hetkeksikään unohtaa.
Illallinen Livnin kanssa on Gazaa koskevan EU-debatin ykkösvaihe.
Seuraava etappi on sunnuntain tapaaminen Turkin, Egyptin, Jordanian, Palestiinalaishallinnon ja Norjan ulkoministerien kanssa.
23 kommenttia
Terve, itse en enään näe äskeisen sodan jälkeen kahden valtion mallia toimivana, johtuen israelin tavasta hyökätä milloin mistäkin syystä naapurimaihinsa.
Ainoa toimiva ratkaisu on miehitettyjen alueiden aneksointi israeliin ja israelin passien jako palestiinalaisille sekä sitä kautta järjestettävät demokraattiset vaalit.
Etsikkoaika kahden valtion mallille on ohi ja israelilla on edessään Etelä-Afrikan tie.
Hyvää ruokahalua!
Eilen illalla olin Israelin suurlähetystön kulmauksessa runsaan joukon kanssa kannustamassa Israelin suurlähetystön väkeä: "Oikeudenmukainen rauha Palestiinaan!" "Miehitys on lopetettava!" Muuan vanha nainen osoitteli lähetystön ikkunaan kyltillä "Aseilla ei rakenneta yhteistä maailmaa!" Väkijoukko kohahti, kun lähetystössä syttyivät valot ja ikkunaan tuli ihmisiä. Sen verran kaukana poliisit pitivät meitä, ettei voinut nähdä, oliko itse suurlähettiläs tullut ottamaan kontaktia. Hän ei ole päivittänyt yhtä kiitettävästi blogiaan kuin meidän ulkoministerimme. Viimeisin teksti on ajalta 29.12.2008. Ehkä Israelin ulkoministeri Livni antaa EU-debatin eväiksi uutta tietoa lähettiläilleenkin.
Toivottavasti ulkoministereiden kokouksessa kiinnitettäisiin huomiota palestiinalaisten tuhotun aineellisen infrastruktuurin jälleenrakentamisen lisäksi mielenterveystyön resurssointiin. Pahan näköistä jälkeä on tullut Gaza Community Mental Health Programmen terapiapaikkaan. Israelinkin asukkailla on varmasti laadukkaan mielenterveystyön tarvetta.
Terve Alex.
Viitsisitkös hiukan analysoida Iranin mahdollisen ydinaseen vaikutusta lähi-idän geopoliittiseen tilanteeseen ja Israelin tulevaisuuteen? Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiäsi asiasta.
DN:n piirtäjä piirsi heti Allun. Eikö Hesarin piirtäjä voisi olla yhtä kontelias ja piirtää Ruotsin ulkoministerin.
Med vänlig hälsning
Hessu
Hyvää itseluottamusta tahoille, jotka neuvottelevat Hamasin kanssa. EU:n on nyt pakko tunnustaa, että Hamasin ideologiset arvot eivät ole uskollisia sille demokratialle mitä Euroopassa ja pohjoismaissa ymmärretään. Hamas on politiikassaan ”kaksikielinen”. Lännelle annetaan lausuntoja millä miellyttää EU:ta ja oman ideologian sanoma on se mille Hamas on uskollinen. Niin kuin eräs YK-sotilas asian totesi 80-luvulla Libanonissa palvellessaan: ”Kun jostain paikallisista asioista sovittiin, niin IDF:än kanssa sopimukset pitivät, mutta PLO:n kanssa sopimukset rikkoontuivat koko ajan.” Länsipoliitikkojen on syytä oppia ”tuhannen ja yhden yön” kulttuuri. Kaikesta huolimatta Gazan ja Israelin lapsille parempaa huomista, heissä on tulevaisuus. Mitä se sitten onkin?
Hyviä pointteja. Tietysti akuutisti tärkeintä on saada humanitaarinen apu nopeasti ja tehokkaasti perille. Hienoa kuitenkin, että otat esille myös EU:n linjan määrittelyn. Pysyvän rauhan aikaansaamiseksi neuvottelupöytään on istuttava Israelin ja Hamasin lisäksi myös muita osapuolia, joiden on myös sitouduttava auttamaan rauhan rakentamisessa.
Kohta yksi: "Siksi EU tukee neuvotteluiden käynnistämistä." Hyvä. Entäpä kohdat kaksi ja kolme? Millaisia näkemyksiä 26 muulla EU-maalla on? Löytyykö yhteinen linja esim. suhtautumisessa Hamasiin? Toivottavasti kommentoitte tulevissa päivityksissänne kehitystä ko. luonnostelunne pohjalta.
Vihjeeksi: Onnistuakseen EU toimikoon niin, että kiistan osapuolet ovat täysin valtuuksin mukana prosessissa ja ettei kumpikaan kiistan osapuolista koe menettävänsä kasvojaan. Sanelusopimuksilla ei Lähi-idässä pitkälle potkita.
Mitähän tarkoittaa? Mikä on Obaman "Nato" politiikka Palestiina/Israel suhteessa?
Obama soitti ensimmäiseksi Palestiinan presidentille Abbasille ja paljon myöhemmin Israelin presidentille. Mikä on viesti Lähi-Itään tai maailmalle? Osaako Alex tulkita vai tarvitseeko "pieni" tapahtuma tulkintaa ollenkaan?
Kuinka etenee Ahtisaaren rooli? Venäjällä on vielä jotain Ahtisaari "komplekseja"
Saisivatko EU:n neuvottelut Lähi-idässä lisäpontta, jos taustalle tai mukaan saataisiin yhteistoimintaa USA:n kanssa?
Nyt, kun Atlantin takaa tuntuu tuulevan leppeämmin, saattaisi jonkin tason yhteisrintama olla hyödyksi.
Guantanamon vankeja saatetaan sijoittaa Suomeenkin, ainakin median mukaan. Ajatus ei tunnu järkevälältä. Jos vankeja ei voi sijoittaa takaisin omaan maahansa ( Miksei, tosiaan?, eikö inhimillisin ympäristö heille olisi sellainen, joka on lähinnä kunkin omaa kasvuympäristöä ja kulttuuria?
Mitä etua saavutetaan Suomeen siirtämisellä?
Eikö luontainen ympäristö ole kaikelle elolliselle paras menestymisen tae?
Heikki Liimataiselle vastaukseksi eiliseen kommenttiin: Kiitos arvostuksesta. En kuitenkaan ole täällä lyömässä jauhoja ulkoministerin suuhun. En missään nimessä. Minulle tämä ulkoministerin "sinisilmäinen" asenne on vaan aikamoinen arvoitus. Onko hänen mielestä maailma oikeasi niin yksinkertainen kuin mitä näistä blogeista ilmenee vai esittääkö hän vain positiivista ja iloista kuitenkin ymmärtäen asioita vähän syvemmin. Toisaalta ymmärrän että liian karkeita (lue totuudenmukaisia) kannanottoja voitaisiin käyttää häntä vastaan sekä kotimaassa että ulkomailla.
Mitä lähi-idän ja Israelin tapaukseen tulee on ilmiselvää että viime viikkojen sota oli puhtaasti Israelin sisäpolitiikkaa. Israel on pyrkinyt viimeisen puolentoista vuoden aikana hyökkäämään Iraniin, ja USA on tämän heiltä kategorisesti kieltänyt. Brzezinskin suunnitelmaan kuuluu Iranin pelaaminen Venäjää vastaan. Tämän takia, ja jotta Livnin ja Olmertin hallitus ei romahtaisi, piti päästä esittämään kovaa tappamalla tuhat palestiinalaista. Mistään raketti-iskuista ja terrorismista puhuminen on aivan naurettavaa ja naiivia, varsinkin jos tietää Tzipi Livnin isän (Eitan Livni) taustoista. Saudi-arabialla ja Egyptillä oli myös omat motiivinsa sodan sallimisessa/tukemisessa, mutta siitä ehkä joskus toiste lisää. Mutta kyseiset raketit tulevat Egyptistä, ja Israelin tuella.
Hamas on Israelin salaisen palvelun luoma organisaatio. Enkä tarkoita sitä että Israel enää nykyään kontrolloisi kyseistä järjestöä, mutta se pistettiin alulle aikoina jolloin Ariel Sharon johti armeijan tiedostelupalvelua. Tämä on täysin julkista tietoa, tässä asiasta puhuu kongressinedustaja Ron Paul: http://www.youtube.com/watch?v=4Z6vMAoFwf4 Tavoitteena on ilmiselvästikin ollut palestiinalaisten poliittisen yhtenäisyyden hajoittaminen ja sisäisen riidan luominen. Ja tässä ollaan osittain onnistuttukin. Toinen tavoite on tietenkin ollut luoda järjestö joka on niin radikaali ettei sen kanssa yksinkertaisesti voi neuvotella (= ei tunnusta Israelin oikeutta olla olemassa). Se mahdollistaa järjettömät sotatoimet ja juuri sen retoriikan jota uutislähteistä kuulee, eli "me vaan taistellaan terrorismia vastaan". Miten Israel perustelisi Palestiinalaisten sortamisen jos näitä edustaisi vain yksi rauhanomainen järjestö (esim. PLO)?
On hyvä muistaa, että Hamas oli aikanaan Israelin ja USA:n eräänlainen luomus mm. PLO:ta vastaan. Eli Hamas oli "oma koira", joka on nyt intoutunut ehkä liikaakin "omatoimisuuteen" entistä "ulkoiluttajaansa" Israelia kohtaan. Vähän kuin Saddam Hussein porukoineen Bushin "entistä" USA:ta ajatellen.
Mutta sepä siitä. Parasta olisi saada pysyvä rauha ja valtio nimeltä Palestiina tähän Lähi-Idän onkaloon.
Toisaalta Israel on ydinasevaltio USA:n tuella, joten tämäkin seikka on varmaan hyvä muistaa, kun noita neuvonpitoja tehdään. Israel ei tietääkseni ole ratifioinut tämän aseen käyttöön liittyviä kansainvälisiä sopimuksia, joten senkin puoleen Lähi-Itä on tulenarka ja räjähdysaltis paikka. Isarelin ydinase pitäisi saada myös neuvottelujen kohteeksi. Parasta olisi tietenkin, että Isarel riisuutuisi omatoimisesti moisesta aseesta. Se voisi kummasti helpottaa Lähi-Idän ongelmien rakaisua sekin.
Euobserver.comin mukaan eri EU-maat suhtautuvat kovin eri tavoin vaatimukseen suorittaa kansainvälinen tutkimus Israelin ja Hamasin mahdollisista sotarikoksista. Viisi maata eli Ruotsi, Belgia, Kypros, Kreikka ja Irlanti ovat sitä mieltä, että EU:n tulisi vaatia kv. tutkimusta mahdollisista sotarikoksista. Olisi sangen mielenkiintoista tietää perustelut sille, miksei Suomi ole myös sillä kannalla, että mahdolliset sotarikokset tulisi selvittää puolueettoman kansainvälisen selvitysryhmän avulla. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, mitä mieltä Suomi ylipäätään on tästä asiasta.
Tsekin eli EU:n puheenjohtajamaan kanta oli odotettu huomioiden Tsekin läheiset välit Israeliin: Tsekin mielestä riittää kun luotamme Israelin omaan oikeuslaitokseen ja siihen, että Israel asiassa demokraattisena maana toimii, jos tarvetta siihen on. Kun muistaa, miten kävi Israelin selvitysten kanssa silloin kun Israel tulitti YK:n tarkkailupistettä Libanonissa, jossa suomalainen kuoli, en oikein pysty nielemään tuota Tsekin kantaa.
Linkki euobserver.comin artikkeliin: http://euobserver.com/9/27454/?rk=1
Linkki Markku Jokisipilän kommenttiin Israelin iskusta, jossa suomalainen sotilastarkkailija kuoli:
http://jokisipila.blogspot.com/2006/07/israelin-isku-tappoi-suomalaisen.html
Kysymys lähi-idän kriisin ainaisesta jatkumisesta ei mielestäni lopu kahden valtion malliin. Toivottavin ratkaisu on "ideologinen", jossa kolme monolistista uskontoa jatkavat dialogia alueen pyhyyden pohjalta ja jossa jatkuu Gordoban kalifaatin aikana loistoon yltänyt uskontojen välinen rauhanomainen yhdessäolo.Tämä on mielestäni ainoa todellinen ratkaisu Israelin ja Palestiinan väliseen vihanpitoon.
Huomioiden historin tapahtumat, kansanvallan toteutumineen Palestiinassa tarkoittaa ettei vaaleissa voi menestyä mikään Israelin hallitukselle myötämielinen puolue. Sellaisen palestiinalaishallinnon valitsemisen asettaminen yhteistyön ehdoksi antaa Israelin hallitukselle ikuisen veto-oikeuden unionin ulkopolitiikkaan.
Fatah tunnusti aikoinaan Israelin valtion. Israel ei kuitenkaan ole lopettanut siirtokuntien laajentamisia. Jos koko palestiinalaisalueiden yhteisissä parlamenttivaaleissa enemmistön paikoista voittanut Hamas nyt tunnustaisi Israelin valtion, kuka uskoo, että Israel lopettaa kansainvälisen yhteisön moittiman siirtokuntapolitiikkansa? Entä miten perustellaan kaksoisstandardit tässä? Hamasille asetettuja vaatimuksia noudattamalla Suomen pitäisi katkoa diblomaattisiteet kaikkiin maihin, jotka eivät ole tunnustaneet Israelin valtiota (Irak, Saudi-Arabia, Kuwait jne...).
Frank Durden, herra ministerin "sinisilmäinen" maailmankuva on arveluttanut useasti minuakin kuten jokaisen muunkin federalistin/globalistin. Uskon, että hän ei ymmärrä globalismin pimeää puolta. Naiivi ehdottomasti, mutta ei kuitenkaan täysin "hyödyllinen idiootti".
Toki olisin tänä avoimuuden aikakautena, jolloin Alexinkaan mielestä ulkopolitiikka ei ole enää mitään salatiedettä, ollut myötämielisesti iloinen, jos Suomen eriävän kannan syyt suhteessa yllä mainitussa kommentissani mainitsemieni Ruotsin, Belgian, Kyproksen, Kreikan ja Irlannin kantoihin koskien vaatimusta kv. tutkimuksesta mahdollisien Israelin/Hamasin sotarikosten osalta olisi tuotu esille mieluiten Alexin toimesta tässä blogissa tai Alex olisi tilanteesta meitä muutoin informoinut.
Tuntuu perin turhauttavalta kaivaa esiin kyseinen informaatio muualta varsinkin kun voi olettaa, että Alex tietää vastauksen itse. Mikäli kyse on neuvottelutilanteesta eli siitä, että Suomi ei ole vielä lyönyt lukkoon kantaansa julkisesti, ymmärrän toki Alexin hiljaisuuden.
Ilolla panin merkille, että euobserver.com oli huomioinut Alexin kannan, että ehkä myös Hamasin kanssa pitäisi keskustella suoraan seuraavasti:""She (JP: tarkoittaen Livni) did however warn against opening direct dialogue with the Gaza government, calling on Europe to "continue to delegitimise Hamas".Some EU ministers, notably Finnish foreign minister Alexander Stubbs, have said that such dialogue may be necessary."
Palstalla näyttää olevan epäselvää mikä Hamas on perusluonteentaan. Hamas ei ole Israelin eikä USAn luomus. Israel tuki alussa taloudellisesti Hamasia, kun järjestö teki sosiaalista työtä. Sitten Hamas radikalisoitui ja vaihtoi terroripolitiikkaa ja Israel lopetti avustuksen ja julisti järjestön kielletyksi.
http://www.globalsecurity.org/military/world/para/hamas.htm
Mainittu linkki vuoden 2006 Libanonin sodan tapatumista, jossa suomalainen YK-tarkkailija sai surmansa Israelin ilmaiskussa. Kolumnin kirjoittaja ei selvästikään tuntenut paikallisia taustatapahtumia, koska joutui turvautumaan entisen um Tuomiojaan. Muu maailmahan muutenkin tuolloin ihmetteli Tuomiojan lausuntoja Lähi-idän suhteen.
Kapteeniluutnantti Jarmo Mäkisen kuolemalla spekuloitiin mediassa ja eräät poliitikot olivat valmiita tuomitsemaan iskun tahalliseksi. Suomen puolustusvoimien tiedottajan näkemykset kuultiin TV uutisissa: ”En usko, että isku oli tahallinen. Ei ole Israelin edun mukaista tarkoitukselliseen iskuun”. Todellisuudessa YK- joukkojen johto on vastuussa tapahtumasta. Miksi pitää YK-tarkkailijoita sellaisessa bunkkerissa, jota ei ole tehty avoimen sodankäynnin kestäväksi? Mitä tarkkailtavaa on enää keskellä sotaa niillä puutteellisilla varusteilla?
Erään Suomalaisen YK-tarkkailijan vaimon haastattelu Ilkka-lehdessä kesällä 2006: ”Mieheni teki tarkkailijasopimuksen aselevon aikana. Hän ei lähtenyt sinne sotimaan”. Hänen mielestään tehty sopimus ei vastaa nykyisiä olosuhteita. YK:n edustajalta oli kysytty, milloin miehet vedetään pois. Vastaus oli, ettei vedetä. Oli vain vakuutettu, etteivät tarkkailijat ole luotien kohteena. Sotilaallisista videokuvista voi havaita, miten Hez-b-allah käyttää kyseistä. YK-asemaa suojakilpenään ohjusiskuissaan. YK-joukot ovat olleet hyvin tietoisia useiden vuosien ajan siitä, että Hez-b-allah rakentaa bunkkeriverkostoa Libanonin Israelin vastaisella rajalla, YK:n puuttumatta ja tiedottamatta asiasta mitään.
Jarmo Mäkisen omaiset ovat hakeneet YK:lta korvausta tapahtuneen johdosta. Eräs suomalaien YK-sotilas ampui aikoinaan Libanonissa israelilaisen sotilaan pimeässä yössä, joka oli ollut tiedustelutehtävissä. Ei siis ollut aseellinen uhka YK-sotilaille. Kysyessäni miksi näin kävi? Hän saoi, "pelotti niin per..." Onko tästä tapauksesta Suomelta koskaan vaadittu selvitystä?
Vastauksena Jouni Pullin kysymykseen:
Olen sitä mieltä, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mahdolliset rikkomukset tulee selvittää. EU:ssa keskustellaan parhaillaan siitä, mikä olisi paras tapa asian selvittämiseksi. EU on sitoutunut (mm. Neuvoston joulukuussa 2005 hyväksymissä suuntaviivoissa) edistämään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista kolmansissa maissa.
Alex, kiitos vastauksestasi, nyt ei tarvitse turhaan spekuloida asialla ja vastauksesi on mielestäni linjassa kv. oikeuden säädösten kanssa.
Ministeri Stubb
Lausuntonne Guantanamon vankien sijoittamisesta Suomeen ovat hälyttäviä. ÄLKÄÄ SOTKEUTUKO ASIAAN! Olette nuori, ihanteellinen ihminen, joka ajattelee vankeja vain humanitaarisena kohteena. Olkaa hiljaa tai sanokaa EI kuten Itävalta.
Suomesta tulisi ongelmarikollisten kaatopaikka, muut EU-maat nauraisivat partaansa, kun Suomessa ei osata sanoa EI mihinkään asiaan. Kukaan ei tiedä, mitä seurauksia edes muutaman vangin sijoittaminen tänne toisi, eikä paluuta entiseen ole.
SUOMELLA EI OLE MITÄÄN VELVOITETTA SOTKEENTUA GUANTANAMO-ASIAAN.- Mikä muuten on Damaskos-instituutti?
Suomi voisi hyvin kantaa kortensa kekoon ja ottaa muutaman vangin. Näitähän ei ole tuomittu missään oikeudenkäynnissä, joten rikollisuuttakaan ei ole todistettu. Vankien pitäisi nimenomaan päästä maihin, joissa toimii kidutettujen terveys/mielenterveyshuolto.
Vaikka Hamasin vaalivoitto tunnustetaankin, se ei tee järjestöstä neuvottelukumppania, koska se ei omista ideologisista syistään voi tunnustaa Israelia. Samoin Hamas ei ideologisista syistä voi lopettaa väkivaltaansa kuin rajoitetuksi ajaksi. Nämä eivät ole neuvottelulähtökohtia.
Neuvottelukosketuksen puute johtuu siis nimenomaan siitä, ettei Hamas ole valmis muuttamaan ideologiaansa niin, että neuvotteluille olisi järjellinen lähtökohta. On absurdia aloittaa neuvottelut siitä, miten Hamasille voidaan antaa lisäaikaa varustaa itsensä sotilaallisesti paremmin seuraavaa yhteenottoa varten.
Aluksi olisikin selvitettävä, miten Hamasin ideologia Israelin tuhoamisesta voidaan muuttaa. Vain niin neuvotteluille voi olla jokin järjellinen lähtökohta.



"EU:n on harkittava myös se, miten Hamasiin suhtaudutaan jatkossa. Onko pysyvä rauha mahdollinen ilman keskusteluyhteyttä?"
Et kai vaan tällä aja takaa sitä, että EU:n olisi ensin vedettävä pois terroristiorganisaatioluokituksensa Hamasista. Että voisi sen jälkeen neuvotella. Todella suosittelen tutkimaan Hamasia tarkemmin. Pyydän katsomaan tunnin mittaisen monikulttuuristen asiantuntijoiden tekemän filmin nimeltä Obsession: Radical Islam's War Against the West. Löytyy Googlesta filmin nimellä.
Using images from Arab TV, rarely seen in the West, Obsession reveals an ‘insider view' of the hatred the radicals are teaching, their incitement of global jihad, and their goal of world domination. With the help of multicultural experts, including first-hand accounts from a former PLO terrorist, a Nazi youth commander, and the daughter (who was living on the Gaza strip as a young girl) of a martyred guerilla leader, the film shows, clearly, that the threat is real. The world should be very concerned.
Uhka ei kosketa ainoastaan Israelia vaan kaikkia länsimaita, mistä meillä jo on todistusaineistoa niin Englannista, Hollannista kuin Ranskastakin - jopa jo Norjasta. Puhumattakaan USA:sta.