Keskiviikkona 14.1.2009    14 kommenttia

Gaza, Venäjä ja Afrikka

Aamu alkoi lenkillä. Juoksin töihin. Ei hassumpi tapa käynnistää moottori.

Tapasin heti aamusta Israelin suurlähettilään ja Palestiinalaisalueen edustajat. Tapaamisia on käsitelty laajasti mediassa, joten en mene niiden yksityiskohtiin.

Kirkon Ulkomaanavun klinikan rauniot Gazassa (kuva: Middle (Near) East Council of Churches)

Päivään kuului myös aivoriihi Venäjästä sekä briiffaus Afrikasta. Jälkimmäisestä enemmän huomenna.

Meillä oli myös Kokoomuksen ministeriryhmän kokous. Kävimme läpi taloustilannetta Jyrki Kataisen johdolla.

Iltapäivän päätteeksi tapasin Heikki Auton, josta tuli Suomen kaikkien aikojen nuorin valtuuston puheenjohtaja. Lapin mies paikallaan.

14 kommenttia

Keskiviikkona 14.1.2009 klo 22:30
Lasse Kankaanpää

Kuuleppas. Sun kyllä kannattais pitää vähä pienempää suuta ja ääntä tuosta Israelin tuomitsemisesta, eihän ne teot oo tietenkää mitenkään hyväksyttäviä mutta rassaat verta nenästäsi ja jopa lastesi nenästä ja koko Suomen nenästä noin isona poikana esiintymisellä. Suomalaiset ja Israelilaiset ovat aikojen alussa lähtöisin samasta sukuhaarasta. Varottaisin vakavasti !!!
Terv. LK

Keskiviikkona 14.1.2009 klo 22:56
v-m hakola

Uutislausunnossa um Stubbin lausunnossa tuomitessaan Israelin iskun kirkon ulkomaanavun tukemaa klinikkaa vastaan jäi epäselvyyttä. Jos, mikä on todennäköistä, Hamas käytti ko. klinikkaa aseellisena tukikohtana, niin onko sen hyväksikäyttö tuomittavaa? Vai sekö on vain tuomittavaa, että toinen osapuoli vastasi tuleen, mikä on tällaisissa konflikteissa normaali tilanne. Ei tietenkään toivottu tilanne. Jos näin on, niin siviilikohteita saisi käyttää aseellisena suojana ja tukikohtana, mutta niistä ammuttavaan tuleen ei saa vastata, kun on sotatilanne käynnissä. Mitäs se Geneven sopimus sanoikaan siviilikohteiden käyttämisestä aseellisena tukikohtana?

Torstaina 15.1.2009 klo 1:43
Jörn-Peter Sairio

Itseasiassa kaikki ihmiset ovat aikojen alusta lähtöisin samasta sukuhaarasta, jos halutaan jatkaa LK:n logiikkaa.

Kiitosta tässä tulee jakaa eikä varoituksia.

Jörri

Torstaina 15.1.2009 klo 5:54
Markku Kerminen

Kuule Lass me ollaan kaikki samasta apinasta lähtöisin, mutta että ollaan ihan samasta sukuhaarast niin olen kuullut toisenlaisiakin tulkintoja ...

Jos et ole tiennyt niin politiikka on sitä varten että se tuo julki vääryydet ja koettaa oikaista ne, myös 'pyhien' miesten tekemät.

Tilanne on täysin absurdi ammutaan tykillä ihmisiä ja perään sanotaan aamen ja herran siunausta.

Onko toisiaan niin että israelilaisille on sallittu rikokset mutta palestiinalaisille ei ...

Ei ihme jos tämä muodostaa vahvan vastavoiman, josta me kaikki tulemme vielä kärsimään matkustamisen vaikeutumisena ja vapauden ja vapaan likkumisen menetyksenä ...

Torstaina 15.1.2009 klo 10:02

En malta olla puuttumatta suomalaisten sukujuuri-asiaan. Koulussahan meitä opastettiin ymmärtämään kuinka Volgan mutkasta olemme lähtöisin ja Jeesuksen syntymän aikoihin esi-isämme käyskentelivät jossain Laatokan rannoilla. Sittemmin geenitutkimukset ovat juuremme paikallistaneet Ukrainan alueelle. Ei sekään pläntti nyt viime aikojen perusteella mitenkään mairittele. Juutalaiset eivät liene sukulaisiamme edes baskien vertaa.

Torstaina 15.1.2009 klo 12:38
Jouni Pulli

Vaikka Merkkivuodesta 1809 tiedottaminen näyttääkin olevan ainakin pääosin Valtioneuvoston kontolla, voisi ehkä asiasta mainita tässäkin blogissa. Seuraavassa on merkkivuoden Suomen kotisivut: http://www.1809.fi/etusivu/fi.jsp ja Ruotsin kotisivut: http://www.markesaret1809.se/kontakt

Torstaina 15.1.2009 klo 14:03
v-m hakola

Tämän suomalainen media jätti mainitsematta tässä klinikka-iskussa


1. Lauantai-iltana 10.1.2009 Israelin armeija kohtasi Hamasin terroristien tulitusta rakennuksesta, jossa Suomen kirkon ulkomaanavun ja Lähi-idän kirkkojen neuvoston ylläpitämä klinikka on toiminut.

2. Koska klinikka oli jo aiemmin evakuoitu alueella käytävien taistelujen takia Israelin armeija vastasi terroristien tulitukseen, kuten sen tulee tehdä.

3. Tässä tapauksessa kuten monissa muissakin Hamasin terroristit käyttivät siviili- ja kansalaisjärjestöjen kohdetta turvapaikkana. Israel tuomitsee jyrkästi sellaisen kyynisen avustustoimintaan tarkoitettujen tilojen ja välineiden käytön.

4. Israel ei tähtää siviilejä eikä kansainvälisten apujärjestöjen kohteita, ja pahoittelee vahinkoa, joka on seurausta puolustuksellisista operaatioista, johon Hamas on pakottanut Israelin.

Torstaina 15.1.2009 klo 16:43
Jouni Pulli

Tämä kannattaa pitää mielessä kun pohtii Gazan verilöylyn tekijöitä. Hamas on surmannut kolme israelilaista siviiliä, siis kolme liikaa. Israel on puolestaan surmannut yli 670 palestiinalaista siviiliä, siis yli 223 kertaa enemmän kuin Hamas, ja tämä tieto persutuu israelilaiseen medialähteeseen. Kaiken lisäksi Israel on jo kahdesti pommittanut YK:n rakennusta Gazassa.

Miksi ihmeessä Israelin sallitaan menetellä näin? Nyt vaaditaan eurooppalaisilta johtajuutta ja määrätietoista rohkeutta vai haluammeko Israeliin kolmen rintaman sodan ja äärimmäiset huonot välit öljymaihin laman keskellä?

Voidaan ne appelsiinit, sotalennokit ja taatelit ostaa muualtakin kuin Isrelista. Tehtäviinsä valittujen eurooppalaisten johtajien on nyt myös kannettava vastuu, joka tulee työtehtävien mukana.Jos vastuuta ei osata kantaa tai tehtäviä suorittaa niin kuin voidaan edellyttää, pitää tekijät vaihtaa kyvykkäämpiin.

Torstaina 15.1.2009 klo 17:40
Juhani Harjunharja

Israelin tulituksen kohteena on tänään olleet jälleen YK:n tilat ja ihmiset (haavoittuneita!). YK:n pääsihteeri tuomitsee tämänkin provokatiivisen pommituksen.

Isreal toimii jääräpäisesti kylmäverisen tappajan tavoin piittaamatta kansainvälisistä laeista ja organisaatioista - puhumattakaan mm. lasten tappamisesta.

Israelin tämän hyökkäyssodan käynnistäjän vastuulliset päättäjät ja käskijät tulee saattaa kansainvälisen sotarikoksia tutkivan organisaation tutkittaviksi ja tuomittaviksi.

Samoin on tutkittava toki myös Hamasin toimet. Ja USA:n on myös kannettava asiassa vastuunsa, sillä ilman USA:n myötävaikutusta ja asetoimituksia tämä härski sota ei voisi näin jatkua. Otaksun vahvasti näin.

Joka tapauksessa tämä hurja kostonkierre "silmä silmästä, Hamas hampaasta" on niin irvokas ja ihmisyyttä alentava näytelmä, että sitä voi hyvällä syyllä verrata jo natsien tekoihin.

Torstaina 15.1.2009 klo 18:48
Kalervo Levonen

Jokaisen kannattaa tutustua Lähi-Idän tilanteeseen myös näiden paikanpäällä tapahtumat nähneiden, kokoneiden ja siellä asuneiden, pitkäaikaisten toimittajien kertomina:
Pasi Rutanen
Heikki Kangas
Roni Smolar
Huomionarvoinen kommentti Rutasen blogista on se, että jo kenraali Ensio Siilasvuo toimiessaan maailmanjärjestön välittäjänä v. 1973 sodassa totesi, että "Paras keino yrittää jollakin lailla ymmärtää Lähi-Itää, on lukea Raamattu huolella läpi".

Torstaina 15.1.2009 klo 21:17
v-m hakola

Ohkohan YK:n omat teot täysin puhtaat? UNRWAn toimintaan PA-alueilla kannattaa tutustusa tarkemmin. Paikallisten työntekijöiden tiedetään käyttäneen vuosien varrella ko. järjestön ambulansseja terroristien ja aseiden salakuljetuksiin. UNRWA yritti kistää, mutta kiinnijääneet ovat tunnustaneet tekonsa. Libanonin sodan aikoina jonkun maan YK sotilaat auttoivat paikallisia tahoja kidnappaam israelasisotilaita. Afrikan maiden kriiseissä YK sotilaat ovat syyllistyneet raiskauksiin. 70-luvulla suomalainen YK sotilas salakuljetti aseita Lähi-idän rauhantehtävissä olleessaan. Tulivat kuulemma maatalouskoneiden osina nimettynä lähetyksenä perille. Miksi YK ei puutu siihen, että Hamas käyttää YK rakennuksia aseellisina suojina ja siviilejä suojakilpenä? Tämän hetken uhrilukujen tiedot ovat peräisin Hamasin valvomasta "informaatiosta", jota myös israelilainen lehdistö nyt jostain syystä lainaa. Kuka muistaa mitä Jordania teki PLO:lle ja Palestiinan arabeille 1970 kun yrittivät vallankaappausta? Syyriä pisti 1982 kymmeniätuhansia oman maan siviilejä multiin, kun ääri-islam koettiin uhaksi hallinnolle. Palestiinan arabien kärsimys on aina ollut heidän omien johtajien ylpeyden aiheuttamaa.

Torstaina 15.1.2009 klo 22:00
Maija- Liisa Åberg

Miksi siviilejä käytetään suojakilpinä avustusjärjestöjen tiloissa ja kouluissa??? Eivätkö terroristit päästä heitä pois?
Arabien todella tulisi suojella itse siviilejään sodassa ja ehdottomasti siirtää siviilit pois sota- alueiltaan. Siviiliuhrit pois sodan jaloista.

Tosi turha syyttää ja syyllistää Israelia siviiliuhreista. Israelin valtio haluaa kitkeä terrorismin pois maastaan ja maansa lähialueilta. Muutkin demokraattiset maat toimisivat samalla tavoin omilla alueillaan.

Torstaina 15.1.2009 klo 22:07
Tapani Kaikkonen

ARVOISA ULKOMINISTERI - TOIVON, ETTÄ LUETTE ILMAN ENNAKKOASENTEITA SEURAAVAN TIEDOTTEEN/UUTISOTTEEN:


Norjalaiset lääkärit Gazassa: Puolueettomia tarkkailijoita vai puolueellisia propagandisteja?


Suurin osa siitä informaatiosta, joka on tähän asti tullut Gazasta, on peräisin palestiinalaisten edustajilta. Yksi niistä ainoista ei-palestiinalaisten äänistä on Mads Gilbert, norjalainen lääkäri, joka saapui Gazaan yhdessä kollegansa Erik Fossen kanssa antaakseen näennäisesti lääkinnällistä apua palestiinalaisille Shifan sairaalassa. Heistä on tullut mediatähtiä, kun BBC, CBS, CNN, ABC, Independent, Sky News, ja New York Times monien muiden lisäksi ovat kääntyneet heidän puoleensa itsenäisinä ulkomaalaisina tarkkailijoina tuottamaan oletettavasti puolueeton näkökulma. Heitä on laajalti haastateltu norjalaisissa samoin kuin maailman lehdistössä. Itse asiassa Gilbert esiintyy niin monissa haastatteluissa, että ihmetellään, kuinka hänellä on aikaa tehdä lääkinnällistä työtä, puhumattakaan ”leikkauksien tekemisestä kellon ympäri”, kuten hän väittää.
Haastatteluissaan hän toistaa väitettään Israelin ”totaalisesta sodasta siviilejä vastaan”, jonka hän tuomitsee voimakkain sanoin. Tuomitessaan Israelin siitä, että se ”tähtää tahallisesti palestiinalaista siviiliväestöä” ja aiheuttaa ”ihmistekoisen katastrofin”, Gilbert ja Fosse väittävät, että Israel sekä YK valehtelevat siviiliuhrien lukumäärästä, ja (Gilbert ja Fosse) ruokkivat mediaa omilla vaihtoehtoisilla tilastotiedoillaan (”50% uhreista on naisia ja lapsia” – CBS; ”lapset muodostavat 25% kuolleista ja 45% haavoittuneista” – BBC). Jopa Iranian Press TV lainaa Gilbertiä väittämällä, että israelilaiset ovat käyttäneet epätavallisia aseita palestiinalaisia vastaan.
Joten, ovatko nämä norjalaiset todella puolueettomia ulkomaalaisia, jotka vahvistavat itsenäisesti palestiinalaisten kertomukset vai onko heillä vain toisten valmiiksi tekemä lista? Onko Gilbert yksinkertaisesti joku, joka ”päästettiin Gazaan viime viikolla antamaan lääkinnällistä hätäapua, ja joka on työskennellyt monilla konfliktialueilla”, kuten New York Times esittelee hänet vai joku, jolla on puolueellinen näkökulma?
Gilbert on radikaali marksilainen ja poliittisesti Punaisen (Rodt) puolueen jäsen; se on Norjan vallankumouksellinen sosialistipuolue. Hän on ollut palestiinalaisten hyväksi toiminut aktivisti jo 1970-luvulta ja matkustanut Libanoniin tukeakseen palestiinalaisia ensimmäisen Libanonin sodan aikana vuonna 1982. Hän on ollut pitkään Israelin ja USA:n äänekäs vastustaja. Gilbert on tunnustanut, että hän ei pysty erottamaan politiikkaa lääketieteestä lausuen, että ”lääketieteessä on vain vähän sellaista, joka ei ole politiikkaa.” Hän jopa kritisoi Lääkärit Ilman Rajoja -ryhmää siitä, että se antaa lääkintäapua molemmille osapuolille konfliktissa sen sijaan, että se ottaisia voimakkaan kannan ja tukisi vain toista osapuolta. Vuonna 2006 Nordlys- lehdessä olleessa artikkelissa journalisti Ivan Kristoffersen valitti sitä tosiasiaa, että Gilbert sallii sen, että hänen radikaali näkemyksensä politisoi hänen humanitaariset ponnistelunsa.
Gilbertin poliittisen näkemyksen syvyyttä ja vihamielisyyttä Israelia ja USA:ta vastaan todistaa parhaiten hänen radikaali tukensa9/11 terrori-iskuille USA:ta vastaan.


Norjalaisen päivälehden Dagbladet´in tekemässä haastattelussa pian hyökkäysten jälkeen Gilbert lausui:
”Hyökkäys New Yorkia vastaan ei ollut yllätys, kun huomioidaan se politiikka, mitä Länsi on vetänyt viime vuosikymmeninä. Olen järkyttynyt terroristihyökkäyksestä, mutta olen yhtälailla järkyttynyt siitä kärsimyksestä, jonka Yhdysvallat on aiheuttanut. Juuri tässä yhteydessä nuo 5000 kuollutta ihmistä täytyy nähdä. Jos USA:n hallituksella on laillinen oikeus pommittaa ja tappaa siviilejä Irakissa, silloin on olemassa myös moraalinen oikeus hyökätä Yhdysvaltoja vastaan niillä aseilla, jotka heidän (terroristien) täytyi keksiä. Kuolleet ovat siviilejä olivatpa he sitten amerikkalaisia, palestiinalaisia tai irakilaisia.”
Kun Dagbladet kysyi, tukiko hän terroristien hyökkäystä USA:ta vastaan, hän vastasi:
”Terrori on huono ase, mutta vastaus on kyllä siinä yhteydessä, jonka olen maininnut.”(30. syyskuuta 2001)

Fosse työskenteli lääkärinä Libanonin Palestiinan Komiteassa 1970-luvulla. Hän johtaa nyt NORWAC:ia, Norwegian Aid Committee - Norjan Avun Komiteaa. Aftenposten ´in mukaan Fossen intohimo työskennellä palestiinalaisten hyväksi syttyi hänen Libanonin aikanaan.
Verdens Gang ´in mukaan, joka on Norjan suurin päivälehti, Norjan ulkoministeriö kustantaa Gilbertin ja Fossen nykyisen matkan Gazaan.
Koska kyseessä on puolueellinen – ja Gilbertin tapauksessa, radikaali – näkökulma, jota he edustavat, Fossen ja Gilbertin todistusta täytyy punnita äärimmäisen varauksellisesti.

LÄHDE: www.israeluutiset.fi

Perjantaina 16.1.2009 klo 13:03
sesse jan

aika mielenkiintoinen kommentti toi edellinen.

väkeä tuollapäin maailmaa on uskonnollisista ja kulttuurisista syistä johtuen niin paljon että on käytännöllisesti katsoen mahdotonta että siellä olisi pitkään rauhallista ,vaan isompia ja pienempiä konflikteja aina.ja nythän ne vielä lisäksi käyttää lisääntymistä aseena, eli synnytetään marttyyrejä allahille.itsemurhapommittajia yms. onko kukaan koskaan vakavissaan miettinyt että lisättäisiin ehkäisyhormonia juomaveteen jolloin väkiluku laskisi luonnollisesti ja teini- yms muunikäisiä hormonimyrskykiihkoilijoita olisi vähemmän

Kirjoita kommentti

Tällaista on ulkoministerin arkipäivä.