Torstaina 8.1.2009    15 kommenttia

Liikkeellä

Työt pyörähtivät toden teolla taas käyntiin. Aamupäivällä vietimme neljä tuntia hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, eli Utvassa. Kävimme läpi turvallisuuspoliittista selontekoa. Hyvä, rakentava keskustelu.

Rahavaliokunnan istunnon jälkeen siirryin ulkoministeriön pressiosastolle, jossa pidin vuoden ensimmäin lehdistötilaisuuden, eräänlaisen kauden avauksen. Kävin läpi mennyttä vuotta, tulevan vuoden haasteita, uusia ilmansuuntia ja ajankohtaisia asioita. Ajankohtaisissa keskityin Gazan tilanteeseen sekä Venäjän ja Ukrainan väliseen kaasukiistaan, jolla on myös seurausvaikutuksia EU:ssa. Lehdistötilaisuus löytynee UM:n kotisivuilta.

Tiedotustilaisuudessa Petri Tuomi-Nikulan kanssa (kuva: Raino Heinonen)

Loppuiltapäivä menikin sitten parin viikon postia kahlatessa. Oli kiva nähdä tiimiä pienen tauon jälkeen. Kaikki vaikuttivat levänneeltä, valmiita uusiin koitoksiin. Hymy oli herkässä.

Olen ilolla seurannut blogikeskustelun kehittymistä. Päällisin puolin positiivisia huomioita omalla nimellä kirjoittamisesta. Toki kriittisiäkin näkökulmiä löytyy, ja hyvä niin.

Itse pidän Unto Hämäläisen vaaliblogeja esimerkkeinä erinomaisesta, asiallisesta keskustelusta. Unskin viimeisimmissä vaaliblogeissahan kommentoitiin omalla nimellä. Mielestäni ne toimivat hyvin vaikka keskustelua käytiin vaaleista, jotka eivät tunnetusti tunteita viilennä. Hämäläinen on toki loistava blogin pitäjä ja keskustelun siivittäjä. Siinäkin syy erinomaiseen keskusteluun.

15 kommenttia

Torstaina 8.1.2009 klo 22:18
Pasi Mann

Hei Alexander

Voisitko kertoa miksi Ahtisaarenkin rauhanjärjestönä pitämä NATO ei ole reagoinut Gazan kriisiin?

Millon oletat Ahtisaaren saavan esittää Olemertille seuraava neuvottelutarjous; "Ellei rauha synny NATO pommittaa Tel Avivia"?

Miksi ETYJ ei reagoi Gazan humanitaariseen kriisiin?

Onko kenties jonkinlaista intressiristiriitaa ilmassa?

Torstaina 8.1.2009 klo 23:07
Pirkko Luhtanen

Alex, olen näillä sivuilla aina kommentoinut omalla nimellä. Viime aikoina hyvin harvakseltaan. Unto Hämäläisen, Unskin sivuilla aikoinaan kävin myös blogikeskusteluja, aina omalla nimellä.
On ollut surullista seurata muutamien poliittisten blogien totaalista tason romahtamista. Viittaan tässä hienovaraisesti erään sedän blogiin.
Gazan tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Huolestuvaisuuden astetta nostaa asia, että tilanne on ollut päällä noin 60 vuotta. Rauhantekijää, rauhanrakentajaa on alueella pyörinyt milloin mistäkin instituutiosta tai valtioista.Perimmäistä kysymystä, syvää vihaa kansojen ja uskontojen välillä eivät poliitikot eivätkä järjestöt ole pystyneet muuttamaan. Viha on ja pysyy. Kuka avaa solmun, vai pysyykö se ikuisesti avaamatta?
Tärkeä kysymys on tietenkin se, että luvattua palestiinalaisvaltiota ei ole luotu. Mikään reservaatti ei ole valtio, jos sillä ei ole valtion tunnusmerkkejä.

Torstaina 8.1.2009 klo 23:24
Terttu Honkakorpi

Arvoisa ulkoministeri Stubb

Olen varma, että alkanut vuosi tuo ankaria haasteita teille, niinkuin kaikille, jotka rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumista yrittävät ja haluavat edesauttaa tässä vakavalla tavalla itsekkyyden ja ahneuden kyllästämässä maailmassamme.
Ilmastonmuutosilmiönkin taustalla vain tuo ihmisen iki-synti; ahneus.
Itsekkyys ja toisten huomioonottamattomuus lähimmäisen rakkauden puuttuessa taas syynä alituisiin kärhämöinteihin.
Tuntuu, että koto-Suomessammekin ollaan jo ikäänkuin sisällissodan partaalla, niin Lähi-idän kuin muidenkin konfliktien puolesta ja vastaan asetelmassa.
Suomessa on onneksi kuitenkin vielä sanan- ja mielipiteiden vapaus, mutta peräänkuuluttaisin asioihin perehtymistä ja saavutettavissa olevien tosiasioiden nöyrää hyväksymistä ihmisluonteen koukeroisuudenkin huomioonottaen.
Lähi-itä on ollut tunteita liikaakin kuumentava maankolkka, aina ja nytkin.
Katkeruus ja viha kylvävät tuhoa ja syyttömät saavat kärsiä.
Kiinnittäisin kuitenkin huomiota siihen tosiasiaan, että esim. palestiinalaisille jo leikkikouluissa YK:n ja EU:nkin kustantamissa kirjoissa ja muullakin tavalla opetetaan tuota ikuista vihan jatkumoa, ennenkaikkea juutalaisia ja muitakin toisinuskovia kohtaan. Kristitytkin ovat vääräuskoisia, heidän näkökulmastaan.
Uskonto, kuten aina ennenkin on suurin syy vihamielisyyksiin.
Tuo oppimateriaali kannattaisi ottaa lähempään syyniin ja muutenkin huolehtia siitä, että humanitäärinen, kuten muukin apu menee oikeisiin kohteisiinsa rakentavalla tavalla. Nytkin uutisoitiin, että Hamas "pidättää" avustuksia omiin tarkoituksiinsa ja jopa käy kauppaa niillä, hätääkärsivien kustannuksella.
Myös tieto siitä, että Hamas pakottaa naiset ja lapset ihmiskilvikseen aina, kun israelilaiset lentolehtisin, tekstarein ja puhelimitse yrittää varoittaa tulevista kohteista, tuntuu ihmismielelle käsittämättömältä, kuten sota ja sen kauhut muutoinkin.
Sekin, että israelissa on saatu jo 8 vuotta elää pelon keskellä, tulitauoista huolimatta. Yli kymmenentuhatta Katjusha-, Kassam- ym. rakettia tuona aikana on ammuttu sinne, monien eri tietolähteitten mukaan. Siinä yksi syy saartotoimenpiteisiinkin.
Ihmettelen, että vaikka media on niin voimakkaasti ollut puolueellinen näissä uutisoinneissa, niin suurin osa suomalaisista on kuiten kaikesta huolimatta vielä ollut israelilaisten puolella. Ks. esim. MTV3:n ym. nettikyselyt.
Liekö merkki siitä, että mediaan ei luoteta vai tarkkanäköisyys terrorismin suhteen, vai peräti syvällinen oikeudenmukaisuuden kaipuu tosiasioiden edessä. Olemmehan ns. kristillinen maa ja yksi tietolähteemmehän pitäisi olla Raamattu ja sen historialliset tosiasiat.
Teille, ulkoministeri Stubb toivotan taidollisuutta, tarkkanäköisyyttä ja jaksamista työtehtävissänne.
Lisäksi kaikille koko maailmassa rakkautta ja rauhaa, etenkin kaikissa konfliktipesäkkeissä, lähimmäisiä ja vihollisiakin kohtaan.

Perjantaina 9.1.2009 klo 1:41
Hande Huhtinen

Blogin kommenteissa käydään kiivasta keskustelua Gazan tilanteesta, toiset ihmettelevät miksi Israelia suojellaan ja toiset vaativat palestiinalaisten pelastamista. Suosittelisin kaikille tutustumista Leon Uriksen tuotantoon, olen itse lukenut koko tuotannon, enkä tiedä kuka siellä on oikeassa. Varmaa kuitenkin on, että väkivallan perinne on siellä syvällä. Näissä riidoissa kun tuntuu aina olevan kolme puolta: sinun, minun ja totuus. Kun sen totuuden vain löytäisi.

Perjantaina 9.1.2009 klo 7:33

Tässäpä kysymys sinulle:

Olen seurannut viime vuosien kriisejä, niin Georgiassa, Virossa, Gazassa, Libanonissa kuin muuallakin maailmassa. Yksi asia, joka nousee ylitse muiden on se, että kansainvälisen tuen saaminen riippuu toimivasta mediastrategiasta.

Miten Suomen turvallisuuspoliittisissa suunnitelmissa varauduttu kansainvälisen median nykypäivään potentiaalisten uhkatilanteiden kohdalla? [Ymmärrän, ettet voi välttämättä kaikkea aiheesta kertoa]

Suuri osa länsimaisista ihmisistä odottaa nykypäivänä saavansa tietoa Internetistä. Jos Suomi ei jonkin uhan realisoituessa tarjoa tietoa, kuvia ja videota verkkoon, joku muu tarjoaa ja hyödyntää mahdollisuudet (mahdollisesti meidän haitaksemme). Onko turvallisuuspoliittinen strategia päivitetty tältä osalta vastaamaan nykypäivää? Onko valtiolla valmiudet hyödyntää kansainvälisiä web-sivustoja, kuten Youtube ja Flickr, jos kriisi sisältää esimerkiksi laajamittaisen palvelunestohyökkäyksen suomen valtion ja YLEn Internet-pohjaisia järjestelmiä vastaan (samaan tyyliin kuin Viroa vastaan patsaskiistan yhteydessä, mutta ammattimaisemmin toteutettuna)?

Perjantaina 9.1.2009 klo 8:20
Riikka Söderlund

Hei Alex,

Voisitko kertoa, millaisiin konkreettisiin toimenpiteisiin Suomi on ryhtynyt auttaakseen Gazan siviilejä? On toki hienoa, että presidentti tapaa Israelin ja Palestiinan lähettiläätja että lehdistötilaisuuksia pidetään. Vielä hienompaa on se, että kiistaan yritetään löytää pysyvää ratkaisua. Gazan siviiliväestö tarvitsee kuitenkin apua nyt heti. Kolmen tunnin tulitauko päivittäin on täysin riittämätön vaikeiden olosuhteiden takia.

Pienen Suomen vaikuttamismahdollisuudet ovat tietysti heikot. Se ei kuitenkaan saa olla este yrittämiselle.

Perjantaina 9.1.2009 klo 10:13
Valtteri Nevala

Alexin kautta viestiä Suomen hallitukselle!

EI suomalaisia Afganistaniin! Hoitakoon Nato soppansa.

Ei kai Suomella ole NATOVELVOITTEITA?

Venäjällä lienee oppirahoja Afganistanissa.

Ja vielä Gazasta.

USA pysäyttäköön Israelin. Arabimaat pysäyttäköön Hamasin. Palestanilaiset ja israelilaiset neuvottelupöytään. Ahtisaaren johdolla. Rauha on tahdon asia, sanoi joku.

Perjantaina 9.1.2009 klo 10:34
Markku Kerminen

Tosiaan minkähän puolen tässä Gaza-asiassa valitsisi molemmilla puolilla näyttää olevan oikeutus omaan sotaansa omilla säännöillä ja vaihtelevilla resursseilla.

Kovin ihmetyttää että kuka kerkee ne kaikki raketit ja tykinlaukaukset laskemaan kun täällä blogissakin on jo tarkat tilastot mihin on mitäkin ammuttu ja minkä tyyppisillä ammuksilla. Taitaa olla paremmat tietolähteet vaan.

Perjantaina 9.1.2009 klo 10:55
Esa Sjöholm

Arvoisa ministeri,saatteko TE muutoksen aikaan?

YKSI ISKU VOI MUUTTA KAIKEN


Mitkä ovat Euroopan mahdollisuudet selviytyä tulevaisuuden maailmassa?Millaisia suunnitelmia on tehty tulevaisuuden varalle,jos on?Eurooppa on kuitenkin suhteellisen köyhä maanosa jos ei lasketa työvoimaa,taloja ja autoja.Meillä kun ei ole suuria energia- ja raaka-ainevaroja kuten USA:lla ja Venäjällä.Maailman kriisit jotka näyttävät lisääntyvän aiheuttavat katkoksia kuten nyt kaasunjakelussa,mahdollisesti öljykuljetuksissa yms.Eletäänkö EU:ssa liikaa kädestä suuhun.Tälläinen tiheään asutettu maanosa tuottaa kyllä tehokkaasti Wolksvagenia ja muuta bulkkikamaa kulutukseen niin kauan kun pystymme myymään tuotteita ja ostamaan energiaa+raaka-ainetta.Nyt on näiden tuotteidemme kysyntä laskussa.Jos emme pysty ylläpitämään markkinoita millä pidetään rauhallisina sadat miljoonat eurooppalaiset joilta loppuu energia ym.Venäjältä tuskin yritämme toista kertaa ottaa.Se nähtiin -40 luvulla.Tulevaisuuden maailmassa EU:lla ei ole ehkä näin suurta sananvaltaa maailmanpolitiikassa.Olemme köyhä maanosa.Raaka-aineista on kova pula joka näkynyt jo hinnoissa.Voimmeko pyytää muilta armoa?Uskon että tulevaisuuden armopalat ovat pienempiä koin tänään.Pohjolan voisi kuvitella pärjäävän paremmin kriiseissä harvaanasuttuna.Kriiseissä kuitenkin suuret ihmisjoukot ovat vaikeasti hallittavia ja laajat kriisit Euroopassa ovat saaneet pienestä alkunsa ennenkin.Suurkaupungit tulevat olemaan ongelmallisia huoltaa,pienet katkokset ruuanjakelussa saavat aikaan kaaoksen.Nyky-yhteiskunta on niin riippuvainen öljystä,kaasusta ja sähköstä että pienellä häiriöllä jakelussa tulee olemaan katastrofaaliset seuraukset.Jos Lähi-idän kriisi levitessään aiheuttaisi ongelmia öljyntuotantoon esim. vuodeksi hinta nousisi pilviin ja raha menettäisi merkityksensä.Venäjä tulee menestymään rikkaana ja omavaraisena maana.Mummo keittää teetä siperiassa ilman sähköä edelleenkin.Valitettavasti asumme köyhässä,ylikansoitetussa Euroopassa.Miten Eurooppa muuttuu,mitä tuotamme tulevaisuudessa,mistä ja millä ostamme energian ja raaka-aineen.Kuinka suuren ihmisjoukon pystymme elättämään täällä?Kolmekymmentäluvulla edellisen laman aikaan maailman väkimäärä oli pienempi.Maailma oli maatalousvaltaisempi,ihmset pitivät kasvimaita.Sellainen maailma vielä selvityi,sillä syötiin lähiruokaa.Nykyään ruoka kulkee pitkän ja energiaa kuluttavan matkan tuottajalta kuluttajalle.Maailman meret on kalastettu lähes tyhjiksi.Nyt on pääasia että autoteollisuus selviytyy ja tili tulee kahden viikon välein,pyörä pyörii,kansa saa keskiolutta ja jääkiekkoa.Niinhän se oli jo Roomassa hetki sitten.Kyllähän se tiedetään että jottain tarttis tehrä,kenellä on siihen munaa?Nämä tosiasiat ovat olleet tiedossa vuosikymmeniä.Onko niin että vaikka ihminen on keksinyt kaikkea suurta,kuten pyörän ja ruuvin silti ei pystytä elämään suunitelmallisesti ja kokonaisvaltaisesti.Annetaan kriisien kehittyä ja katsotaan kuka siitä selviää,sen jälkeen jaetaan mitalit ja odotetaan seuraavaa kriisiä.Nykyinen korttitalo on rakennettu suuremmaksi kuin koskaan.Tässä taitaa pitää paikkansa sama sääntö kuin nyrkkeilyssä:Mitä suurempia he ovat,sitä kovemmin he kaatuvat.One punch can change everything.Toivon että te päättäjien uusi sukupolvi ajattelette kokonaisvaltaisemmin kuin edeltäjänne,maailmassa on jätetty liian moni asia HERRAN haltuun.Alkaako muutos Amerikasta parempaan kuullaan ehkä kohta,vai ehtisikö Eurooppa edelle kerrankin.Tälläiset asiat vaativat kuitenkin suunnatonta rohkeutta,sota on helpompi aloittaa kuin tehdä suuria muutoksia.

Kirjoittaja on yksinkertainen merimies,joten annettakoon hänelle anteeksi.

Perjantaina 9.1.2009 klo 12:33
Alexander Stubb

Kommentteja on taas piisannut, se on hyvä asia. Eilisestä muun muassa Lähi-itää käsitelleestä pressitilaisuudesta löytyy tosiaan tekstiä UM:n sivuilta (http://www.formin.fi) - ja jos aikaa riittää voi sen katsoa videotallenteenakin.

Pikavastaus pariin kysymykseen joita olette esittäneet:

- Etyjillä ei ole roolia Lähi-idän tilanteessa/Gazan humanitaarisessa avustamisessa ihan yksnkertaisesti sen vuoksi, että alueen maat eivät kuulu Etyjiin eikä järjestöllä siis ole mandaattia alueella toimia.

- Suomen puolelta taas ensimmäisenä konkreettisena apuna päätettiin keskiviikkona antaa Gazaan humanitaarista apua kansainvälisen Punaisen Ristin kautta 500 000 euroa.

Alex

Perjantaina 9.1.2009 klo 13:51
Teemu Lokka

Onko EU reagoimassa mitenkään siihen että Hamas ilmeisesti käyttää kouluja/muuta infraa "suojanaan" Israelia vastaan. Lähinnä tarkoitan sitä että he sijoittavat joukkojaan lähelle näitä kohteita ja sitten kun Israel iskee niin siinä samassa menee ypäristöstä infraa maan tasalle. Tosin Hamas ei ole sitoitunut Geneven sopimuksiin saatikka muihin kansainvälisiin sopimuksiin joihin Israel on sitoutunut joten kysymys onkin pätevätkö nämä kv. sopimukset näissä taisteluissa?

Perjantaina 9.1.2009 klo 13:55
Jokke Kaksonen

Tuo anonyymiuden kielto on kaksipiippuinen asia, varsinkin kun kaikki kirjoittamasi tekstit saa helpolla google haulla esille.

Toisaalta tuo pakottaa jokaisen seisomaan nimellään kirjoitustensa takana, mutta toisaalta tässä globaalissa maailmassa, niin varsinkin ulkopoliittisista asioista kommentointi voi helposti kalahtaa omaan nilkkaan työpaikkaa hakiessa, matkustamisessa tai työssä etenemisessä.

Suomessa toimii niin monta kansainvälistä konsernia että jos ei halua rajoittaa työnsaantimahdollisuuksiaan, niin sitten voi olla kai parempi olla ihan hiljaa ja pitää suu supussa maailmanpolitiikan asioista.

Sama pätee ystäviin, melkein kaikissa kinastelluissa asioissa minulla on ystäviä kummallakin puolella kiistaa. Eli jos kirjoitan mielipiteitäni melkein mistä vaan, niin aina osa ystävistäni voi pahastua asiasta.

No mutta, hieno asia kuitenkin että tämä blogi on olemassa ja tervetuloa tänne Espooseen asumaan. Ehkä päästään joskus vääntämään mielipiteitä NATO:sta kahvikupposen kera.

Perjantaina 9.1.2009 klo 15:07
Jorma Winter

Hei Alex
Julkisuudessa on usein ollut esillä pohdinta Israelin / Palestiinan ongelmasta, pitäisikö tuolle alueelle perustaa kaksi itsenäistä valtiota vai yksi valtio, jossa on palestiinalaisilla omat "autonomia" alueet, kuten tällä hetkellä käytännössä on.
Ilmeisesti voittavana kantana on ollut kahden itsenäisen valtion malli.
Mutta onko missään vakavasti pohdittu kolmen itsenäisen valtion mallia, jossa Gasan alueelle saisi Hamas oman valtionsa.
Se lopettaisi palestiinalaisten keskinäisen sisällissodan ja toisaalta Israelin ja Länsirannan palestiinalaisten olisi helpompi saada aikaan rauha. Se myös ratkaisisi Länsirannan ja Gasan alueen välisen liikennekäytäväongelman.
Israelin olisi myös helpompi vartioida Gasan huomattavasti pienempää aluetta ja sen vastaista rajaansa, verrattuna nykyiseen Länsirannankin kattamaan valvontatarpeeseen.
Jos tällaista on ehdotettu, mikä taho on sitä vastaan ja millä argumenteilla?

Perjantaina 9.1.2009 klo 15:22
Esko Virri

Hienoa että ulkoministerillä on kiireidensä ohella aikaa hieman tuoda tietoa internetiinkin nuoremman sukupolven nähtäväksi vailla välikäsiä. Gazan kriisiin (ja laajemmin koko palestiinalaiskysymykseen) palatakseni on muistettava kuitenkin kokonaisuuden monimutkaisuus. Hamas ei ole pelkästään terrorijärjestö, vaan se myös hoitaa suurelta osalta Gazan alueen koulujen rakentamisen ja köyhäinhuollon, mikä takaa sille melko laajan kannatuksen tavallisen kansan parissa. Lisäksi Hamas voitti aiemmat parlamenttivaalit reiluissa vaaleissa, ja Euroopan Unionin olisi luullut ottaneen oppia jo Itävallan diplomaattipainostuksesta.

Lähi-Itä on todella tärkeä alue koko maailmalle runsaiden öljyvarojensa takia, ja Yhdysvaltojen tuki Israelille onkin käytännössä pitänyt maata pystyssä. Vastaavasti on Iranin etujen mukaista rahoittaa Hamasia pysymään piikkinä Israelin (ja USAn) nahassa, jolloin nämä kaksi eivät voi harkita invaasiota Iraniin. Valitettavasti tästä pattitilanteesta kärsivät lukuisat siviilit molemmilla puolilla, ja tärkeintä olisikin vaikuttaa näihin tukivaltioihin jotta sodan rahoitus saataisiin katkeamaan.

Uutisoinnista sen verran, että mielestäni kotimainen media on ollut törkeästi Israelin puolella (tosin käytännön syistä Gazan siviilien tilanteesta ei ole juuri media-aineistoa saatavilla). Olisikin tarpeen uutisoida todellisesta hädästä Gazan puolella sen sijaan että uutisoidaan yhdestä loukkantuneesta Israelin puolella. Väkivallan kierre ei alkanut Hamasin ohjuksista, vaan se on vuosikymmeniä kalvaneen epäluulon ja vihanpidon seurausta.

Tälläistä umpisolmua ei Suomen resursseilla voida olettaa aukaisevan. Toivon kuitenkin että ulkoministerillä on aikaa seurata tapahtumia tiiviisti, ja erityisesti yhdessä muiden EU-maiden kanssa tukea rauhanpyrkimyksiä alueella. Myös humanitaarisen tuen tarjoaminen alueelle on välttämätöntä ja alueen tulevaisuuden kannalta pysyvän rauhanteon (jos sellaista tulee) jälkeen kehitysapua on suunnattava alueiden jälleenrakentamiseen, jotta ääriliikkeet eivät saa kummallakaan puolella hyvää jalansijaa.

Maanantaina 12.1.2009 klo 19:12

Alex,

Linjauksesi omalla nimella kirjoittamiseen kannustamisesta on musta hyvä. On harmillista, että monet ihmiset väärinkäyttävät netin "anonymiteettiä" (IP-osoitteethan jäävät talteen ja oikea anonymiteetti on paljolti illuusio) eli mahdollisuutta kirjoittaa nimimerkillä.

Asia on kuitenkin monitahoinen ja osin kimurantti. Kirjoittelin taannoin omia ajatuksia asiasta JJ Kasvin blogin kommentteihin (merkintä: Anonyyminä vai omalla nimellä - http://www.kasvi.org/index.php?5378).

Kirjoita kommentti

Tällaista on ulkoministerin arkipäivä.