EU:lta yhteinen linja
Olin yhteydessä valtiosihteeri Pertti Torstilaan. Pariisin ulkoministerikokous meni hyvin.
Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että nyt tarvitaan EU27:n teksti, ei vain puheenjohtajan lausuntoa. Perusteellisen keskustelun jälkeen saatiin aikaiseksi tiivis lausunto, eli EU:n ehdotus siitä, miten konflikti ratkaistaan:
1. Välitön, pysyvä tulitauko
2. Humanitaarinen apu
3. Rauhanprosessin jatkaminen
Lausunnossa (luettavissa täältä englanniksi) todetaan, että "there's no military solution to the Israeli-Palestinian conflict, in Gaza or elsewhere." EU antoi vahvan tuen Arabiliiton aloitteille, Abbasille ja Egyptin välitystyölle.
Näissä kiistoissa on usein sama kaava. Tälläkin kertaa (vrt. Georgian sota) käytiin keskustelua siitä, pitäisikö kirjata kuka aloitti. Kirjaus jätettiin pois, koska ei haluttu lähteä syyttelypeliin.
Lopuksi sovittiin, että Tsekin (seuraava EU-puheenjohtajamaa, aloittaa 1.1.2009) vetämä EU-troikka lähtee alueelle alkuviikosta.
Eli näin tällä kertaa. Mitä olet mieltä EU:n toiminnasta?
37 kommenttia
"EU antoi vahvan tuen Arabiliiton aloitteille, Abbasille ja Egyptin välitystyölle."
"...pitäisikö kirjata kuka aloitti. Kirjaus jätettiin pois, koska ei haluttu lähteä syyttelypeliin."
Näinpä. :(
Entä jos aloittajana olisikin ollut Israel?
Mietin tässä vain, että monissa euroopan maissa on runsaasti muslimeja.. Mikä vaikutus silläkin sitten Eu:n päätöksiin...?
Shalom Alex.
oletko tutkinut sukujuuriasi. Huomasin Juutalaisjuuria selatessa, että olisit juutalainen. Siunausta sinun työllesi Suomen kansan Ulkoministerinä. Rukouksin työtäsi tukien.
" aito Israelilainen jossa ei vilppiä ole" oletko
Niin, kuten uutisissa on kerrottu, niin Israel on hyökkäillyt jatkuvasti Gazan aluetta vastaan. Teot eivät vain ole ylittäneet läntistä uutiskynnystä. Mielestäni kenenkään syyttely ei paranna asiaa, vaan kyllä EU teki oikein jättäessään hyökääjät ja syylliset nimeämättä. Sillä ei tuolla alueella kukaa ole syytön.
Tietenkin Israelin vaalit olivat keskeisin syy hyökkäykseen ja tietenkin USA:n presidenttivaje.
EU:n tavoiteohjelma on mielekäs ja se voi johtaa rauhaan, mutta kummankin puolen tahtoa siihen tarvitaan.
ensiksi Alex, anteeksi tölväisyni kokoomusnuoria vastaan, yritän parantaa tapani!
EU.n ehdotuksesta sen verran että miten se eroaa viimeisen 40 vuoden aikaisista ponnisteluista ja lausunnoista.
noilla keinoilla väkivaltaisuudet jatkuvat alueella viellä toiset 40 vuotta.
nyt pitäisi hyssyttely vihdoin lopettaa ja oikeasti pyrkiä saamaan rauha alueelle.
Mahdollisimman hyvää ja rauhaisaa tulevaa vuotta sinulle Alexander ja kaikille blogin lukijoille.
Niin se taas saatiin yksi kierros auringon ympäri päätökseen.
Nyt onkin jännää odotella, mitä tuleva kierros tuo tullessaan.
Peräänkuulutit analyyttista keskustelua.
Onnistunkohan toiveissasi, jos mielipiteenäni sanon seuraavaa:
1. Jos tuo EU:n tukema Arabiliiton, Abbasin ja Egyptin yhteinen julkilausuma sisältää myös Israelin etujen huomioonottamisen, niin voitaisiin olla rakentavalla pohjalla.
Jos taas he veljeskansana vetävät yhtä köyttä Israelin näkökantoja huomioimatta, niin mielestäni EU:n ei tulisi sitä hyväksyä.
Syy: Silloin Israel tuntisi itsensä entistä enemmän nurkkaan ajetuksi ja hyljätyksi ja ei varmasti senkään vertaa olisi halukas mihinkään myönnytyksiin.
Tähänkin asti se kansa on yksin joutunut huolehtimaan olemassaolonsa oikeutuksesta moninkertaisesti väkiluvuiltaan suurempia vihollisiaan vastaan.
Ydinasevaltiota ei tule asettaa "seinää vasten."
2. Eikö joku siellä EU:ssa voisi tuoda esille meidän mallimme karjalaisten asuttamisesta, poishäädettyinä omalta maaltaan viime sodassamme.
Onhan palestiinalaisten tukijat pääosin hyvin öljyrikkaita maita ja runsaasti vapaa maata omistavia.
3. Vaikka palestiinalaiset ovat saaneet asuttaa Israelin kansalle aluperinkin kuuluvaa maa-aluetta kauankin Israelilaisten diasporan aikana vuodesta 70 jkr, ei se silti tarkoita, että se olisi heidän maansa.
Raamattu on hyvin tarkka, sekä historian, että tulevia ennustavien kirja, josta käy selväksi ko. maan alkuperä.
Palestiinalaiset ovat juuri noita Raamatussa mainittuja filistealaisia, jotka jo kuningasten ajoista ovat hyökkäilleet israelilaisten niskaan aika ajoin. Hebreankielessa - pelishtim.
4. Uskon kuitenkin, että tämä hyökkäily jatkuu loppuun asti ja kyse kaikenkaikkiaan onkin enemmänkin hengellisestä sodankäynnistä, jossa Raamatun Jumalan ja Koraanin Jumalan voimat ovat sodassa keskenään.
Loppunäytöskin selviää Raamatusta.
Mielenkiintoinen kommentti tuli Paavo Lipposelta, kun hän mainitsi, varmaan Raamattua tutkineena, että olemme tällä hetkellä Harmagedonissa. Tarkoitti tosin ehkä maailmanlaajuista talouskriisiä.
Tarkkaanottaen Harmagedon tarkoittaa taistelua, jossa kaikki maailman kansat lähtevät sotaan Israelia vastaan. Suomalaisten olisi kuitenkin hyvä pysytellä pois tästä tuomion saavasta rintamasta, omaksi edukseen.
Alex hyvä, kysyit mieliidettä EU:n toiminnasta uusimmassa Israel/Palestinia tragediassa.
Minusta EU:n toiminta täytti minimivaateet juuri ja juuri, ei muuta. Ikäväkseni joudun toteamaan taas kerran, ettei EU, sen johtajien - monista ponnisteluista huolimatta ole VIELÄ kasvanut globaalisarjan merkittäväksi toimijaksi. Uskottavaksi ja oikeudenmukaiseksi toimijaksi, joka omalla toiminnallaan ja painoarvollaan saisi alueen kaikki riitapukarit ja vaikuttajat istumaan alas ilman ennakkoehtoja pyöreään neuvottelupöytään.
Neuvottelujen ohjaaja, joka avaisi tien kohden rauhanomaista rinnakkaiseloa alueella ja joka taloudellisella ja poliittisella painoarvollaan rakentaisi luottamusta neuvotteluprosessin merkityksestä rauhan rakentamiselle.
Itsetyytyväisyyteen EU:lla on aihetta ja aikaa vasta kun se on onnistunut rakentamaan Lähi-Itään pysyvän rauhan.
Huolimatta näistä kriittisluonteisista kommenteistani:
Toivotan Sinulle Alex perheinesi: Onnellista, menestyksekästä ja vilkasta Uutta Vuotta 2009.
Samalla haluan näin ruohonjuuritasolta kiittää kaikkia täällä kirjoittaneita monista hienoista oivalluksista, näkemyksistä ja mielipiteistä. Myös Teille toivotan Menestyksekästä ja Onnellista Uutta Vuotta 2009. Tavataan täällä Alexin mainiossa blogissa ensi vuonnakin:
Merkitsi: Nestor Bloggaaja h.c.
Kuuluuko Israel tai Gazan palestiinalaisalue EU:in?
Onko se tosiaan niin tärkeä, että Eu:n pitää uskoa ja toivoa rauhaa sinne joka kerta kun siellä selvitellään välejä jo tuhansien vuosien ajan.
Miksi Ette keskittyisi Suomen etuihin Eu:ssa ja muualla sen sijaan että haaskataan resursseja toisten ikuisuuskärhämöintiin.
Lähettäkää Erkki Tuomioja sinne:) Se riittää.
realjewnews.palstoilta selvisi että Hamas luotiin aikoinaan Mossadin toimesta horjuttamaan Al Fatahia ja Yasser Arafatia. Sisäpoliittisesti Israelille hyökkäys Gazaan on loistotikki ajatellen tulevia helmikuun vaaleja. Myös Washingtonin valtatyhjiötä käytetään nyt hyväksi ja saadaan
juutalaisten juoksupojaksi lupautuneelle Obamalle puuhaa.
Ahtisaaren taustavoimat löytyvät Namebasen tietorekisteristä: Esimerkki:
Google: "Mariti Ahtisaari namebase org" (kirjoita Mariti)
Click : namebasen artikkeli Maritista
Click : social network diagram Maritista
Eli Keijo Korhosen : Sodan Nobel palkinto pitää paikkansa
Suomalaisten suunnaton kansanluonne ..."kateus" tulee hyvin näkyviin Martti Ahtisaareen kohdistuneessa arvostelussa.
Kaikki ei aina onnistu, mutta kiistattomasti Achenin neuvottelun tulos, ei olisi syntynyt ilman Ahtisaaren taitoa.
Voi olla jotakin muutakin syntynyt Ahtisaaren toimesta, vaikka aika piikikkäästi monet suomalaiset häneen suhtautuvat.(kateus)
Muuten ....vaikken Natoa kannatakaan,niin sanoisin "ennen siinä järjestössä kuin IVY:ssä."
Rauhanteossa on lainatakseni, kunnioittamani Martti Ahtisaaren sanoja kyse; "tahdosta".
Sitä ei valitettavasti Lähi-Idän kaikilla osapuolilla ole vielä.
Itse olen saanut perspektiiviä Lähi-Itään toimimalla 1975 Siinain autiomaassa Israelin ja Egyptin välissä YK:n joukoissa.
Minusta ei jonkun huru-ukkojen kirjoittamia Raamattua ja Koraania voi laskea minkäänarvoiseksi todisteiksi kun tehdään päätöksiä.
Jos Kalevalassa tai jossain muualla lukisi että koko Eurooppa on sitten Suomalaisten asuinaluetta niin olisiko meillä oikeus ilmoittaa ystävällisesti muille Eurooppalaisille että tässä on nyt totuus ja teidän on lähdettävä.
Anteeksi, jos loukkasin mielipiteelläni, mutta minusta Raamatun auktoriteettia ei pitäisi kyseenalaistaa.
Koraanista en tiedä, mutta ainakin historiankirjana Raamattu ei ole ristiriidassa maallisten tietolähteitten rinnalla.
Esim. tieto siitä mistä kaikki maailman kansakunnat ovat saaneet alkunsa ja kaikki kielet samoin, on maailmallisten tietolähteittenkin mukaan yhteneväiset Raamatun historian kanssa.
Puhutaanhan esim. haamilaisista ja seemiläisistä kansoista ja kielistä. Moniko muistaa kuitenkaan, että Haam ja Seem ovat Nooan poikia.
Vedenpaisumuksesta kerrotaan lisäksi kaikissa muissakin uskonnoissa jne.
Jos Raamattu ja sen lähteenä oleva Jumala kyseenalaistetaan, niin silloin on esim. valtioneuvoston turha kokoontua työkausiensa alkajaisiksi pyytämään siunausta työlleen ja maallemme tuolta ikiaikojen ainoalta Viisaalta ja Voimalliselta, jonka kädessä kuitenkin loppuviimeksi meidän kaikkien kohtalomme on, uskomme tai emme, niin kansojen kuin yksilöidenkin kohdalla.
On meidänkin maallamme onneksi joskus ollut uskova presidentti, Kyösti Kallio, joka "komensi" viime sodan aikaan koko kansan rukoukseen ja Raamatun lukemiseen kansakuntamme kohtalon vuosina. Ja kansa totteli. Rukoushuoneet täyttyivät ihmisistä, jotka nöyrtyivät pyytämään apua sieltä, mistä se aina tulee, kun pyydetään.
Jaksamista, voimaa ja viisautta sotureillemme ja päättäjillemme, ja varjelusta kansallemme ylivoimaista vihollista vastaan.
Raamatun profetiat ovat sitäpaitsi toteutuneet pilkulleen ja tulevat tästäkin eteenpäin toteutumaan loppuun asti. Miksi eivät toteutuisi. Sanotaanhan siellä, että vaikka taivas ja maa katoavat, Minun (Raamatun Jumalan) Sanani ei KOSKAAN katoa.
Uskon asia tai ei, mutta esim. presidentti Kekkonen siteerasi myös Raamattua Noottikriisin laukeamisen jälkeen näin: (Ko. TV-puhe löytyy Ylen elävästä arkistosta.)
Kun kuningas Salomo pyysi viisautta Jumalaltaan, niin Jumala vastasi: "Koska sinä sitä munulta pyysit, niin tapahtukoon sinulle se, että sitä saat ja paljon muutakin sen lisäksi".
Tätä nöyryyttä tarvittaisiin nytkin kansakuntamme päättäjiltä ja meiltä kaikilta.
Yhtä pragmaattista tosin ei ehkä kovin idealistista mallia selvittelin juuri kirjoituksessani"Gaza War- Could Balkan history show way out?" os. http://arirusila.wordpress.com/2009/01/01/gaza-war-could-balkan-history-show-way-out/.
Väestösiirtomalli tietysti sotii kaikkia hienoja julkilausumia vastaan mutta saattaisi kentällä tuoda rauhallisemmat olot lähi-itään.
Venäjän kanssa Ranskan johtama EU ja Suomen johtama ETYJ pääsivät sopuun Georgian kriisin aikana. Kykeneekö nyt Tsekin johtama EU samaan Israelin kanssa vai onko niin, että EU joutuuu voimattomana seuraamaan sivusta massiivisen väkivallan jatkumista ja ihmisoikeuksien loukkaamista Lähi-idässä, ellei USA toimi?
Obama leimautui presidentinvaalikampanjan aikana mahdollisuudeksi muutokseen. Palestiinalaisten osalta monet olisivat ehkä toivoneet toisenlaista muutosta kuin räjähtelevät pommit ja ohjukset Gazan alueella. On kieltämättä huolestuttavaa, että Obama on ollut kovin vaisu Lähi-idän tilanteen suhteen. mutta vielä lienee liian aikaista väittää, että USA:n ulkopolitiikassa voiman ja väkivallan käyttö jatkuisi yhtä voimakkaana kuin lähimenneisyydessä. Ehkä EU:n olisi aika puskea Obama liikkeelle tälle muutoksen tielle ja ensimmäisenä saada USA:n avustuksella väkivalta loppumaan Lähi-idässä.
Petteri Pee vei kalkkiviivalla jalat suustani. Israelit ja Palestiinat eivät (onneksi) kuulu EU:n. tämä ei poista sitä, etteikö sillä olisi merkitystä meidän elämäämme.
ruutitynnyreitä on ollut maailmanhistoriassa ennenkin. niillä VOI olla suurta vaikutusta meidän elämään täällä pohjoisessa. nähdäkseni EU:n asioita kuitenkin aktiivisesti ovat EU:n alueen asiat. kantaa ja mielipidettä pitää tietysti esittää, kuten nyt että vastustamme sotatoimia kumpaankin suuntaan. lisäksi meille on viimeinen vuosi Jokeloiden ja Kauhajokien kanssa opetettu, että naapurienkin asioihin pitää puuttua, jos ne sitä vaativat.
varsin mielenkiintoinen ajatus, että Tuomioja lähetetään tilannetta ratkomaan. nään sieluni silmin sen :). taitaisi olla yhtä ehdoton kaveri kuin ne Hamasin ja Israelin kaverit. eikös juutalaiset ja islamilaiset kummatkin arvosta iäkkäämpiä vaalenneita ihmisiä? miehiä ensisijaisesti.
joku jo totesi, että ov'vähän eri asia, kun uskonnot taistelee kuin tavallinen sota. uskon, periaatteen, ylpeyden vuoksi sotaa käydään viimeiseen mieheen; yhteistä intressiä pienellä Gazalla ja isolla Israelilla ei taida olla. Gazassa on liian kurjaa ja Israelissa ollaan kyllästyneitä.
miksi niiden naisten ja lasten ynnä muiden ei-sotaisten täytyy kärsiä siellä n. 50 x 100 km pläntillä? äärettömän teoreettista pommittaa/sotia sellaisella alueella ilman siviiliuhreja ja siviilikurjuutta.
kuka menisi ja heilauttaisi keltaista lippua ja lastaisi nämä porukat härkävaunuihin ja ajaisi rajan yli Egyptiin? sitten voisi taas ruutulippu heilahtaa: rata tyhjä, ajakaa! siviilit tuskin ovat innoissaan evakosta, mutta jos ei alueesta jää jäljelle kuin tuhkaa??
jostakin joskus lueskelin varsin viisasta tekstiä, että jumala ja jumaluus on yksi ja sama ihmisten eri tavoilla kokema henkevä asia (jonkun mielestä sitä ei edes ole). se löytyy kirkosta, moskeijasta, puusta, kivestä, luonnosta... hukkaan heitettyä aikaa taistella sellaisen asian nimissä. kaikki kaikkien puolesta!
"leena" voisi tutkiskella meikäläisenkin sukujuuria. muutama polvi osaltaan niitä on tongittu jo, mutta sarkaa riittää vaikka jakaa.
Ari Rusila: "Väestösiirtomalli tietysti sotii kaikkia hienoja julkilausumia vastaan mutta saattaisi kentällä tuoda rauhallisemmat olot lähi-itään."
hieno ajatus, mihin ajattelit israelin juutalaiset siirtää?
Keskiviikkona 31.12.2008 klo 12:02
leena
Shalom Leena,
Oletkos katsonut TV 1 juttua Käkisalmesta? Katsoppa niin saat
vastauksen kysymykseesi.
Missä vaiheessa karjalais juuret olisivat muuttuneet juutalaisiksi?
terveisin
Lasse Hurme
Jotulle: Gazan tyhjennys koskee lähinnä arabiväestöä - Israelin juutalaisten väestönsiirrot olisivat suhteellisen pieniä lähinnä siirtokuntien purkua länsirannalta itse masterplanista riippuen.
Ari Rusila (Jotulle: Gazan tyhjennys koskee lähinnä arabiväestöä - Israelin juutalaisten väestönsiirrot olisivat suhteellisen pieniä lähinnä siirtokuntien purkua länsirannalta itse masterplanista riippuen.)
niin arvelinkin sinun tarkoittavan, se vaan tuntuu kohtuuttomalta että alkuperäisasukkaat joutuisivat muuttamaan pois kodeistaan siksi että muualta tulleilla maahanmuuttajilla, joilla ei ole mitään siteitä alueeseen, olisi mukavempi olla sekä enemmän tilaa.
gazasta ja hamaksesta sen verran että israelhan aloitti gazan kurjistamisen ja saarron heti kun hamas oli valittu demokraattisesti valtaan. hamas oli tuolloin pitänyt yksipuolista tulitaukoa jo puolitoista vuotta.
koko hamaksen vallassolon ajan israel on pyrkinyt kurjistamalla gazan tilannetta syrjäyttämään hamas vallasta.
onhan alueen tiukka saarto (meri ja maa)sitten vaalien, verorahojen pidättäminen israelin puolelta sotatoimeen verrattavissa. johon hamaksella on täysi oikeus vastata valitsemillaan keinoilla.
Pelottavia kommentteja varsinkin nuo uskontoon pohjautuvat.
Niin USA:n kiihkokristityt, Arabimaailman kiihkomuslimit ja Israelin kiihkojuutalaiset. Jos oikeasti uskot että maailmanloppu on tulossa, niin miksi turhaan edes yrittää tehdä rauhaa, yrittää estää ilmaston muutosta, yrittää tehdä maailmasta parempaa paikkaa.
Sen kun vaan täydellä vauhdilla tuhoon virsiä hoilaten.
Mitä taas tuohon lähi-idän tilanteeseen tulee, voisi arvata että niin kauan kuin muutamat maat ovat "tasa-arvoisempia" kuin muut maat YK:n piirissä, niin mitään ei tule muuttumaan. Vasta sitten kun kaikki maat ovat samalla tavalla vastuussa tekemisistään ja oikeasti joutuvat kansainvälisten sanktioiden kohteeksi hölmöilyistään niin saadaan jotain rakentavaa aikaiseksi.
Viite: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/7708670.stm
Valitettavasti tämä entisen YK:n ihmisoikeuskomissaarin ilmaisema näkemys ja vakava huoli, miltei syytös, Gazan tilanteesta on ehkä jäänyt reippaalta ulkoministeriltämme lukematta.
Esitän samalla toivomuksen, että harkitsette jatkossa vaatimusta kommentoijien esiintymään omilla nimillään. Sen verran avoin linjanne ansaitsee tunnustusta ja kunnioitusta lukijakunnalta.
Alex,
Kysyit mielipidettä. Mainitsemasi EU näkemyksen valossa hivenen ihmettelen näitä erilaisia viestejä, alkoiko uusi puheenjohtaja heti sooloilla?
EU: Maahyökkäys puolustuksellinen
Ranska tuomitsee maahyökkäyksen
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/ranska_tuomitsee_israelin_maahyokkayksen_461808.html
Israelin ja palestiinan tilanteesta..
Pidän tätä tilannetta vakavana. Joku mainitsi tässä edellä, että uskovaiset ajattelee, että jos tässä on jo maailmanloppu käsillä, niin samapa tuo; tulkoon ilmastonmuutokset ja lähi-itä kriiseilköön keskenään. Eihän näitä asioita voi sivuuttaa tai painaa villaisella. Ympäristökysymykset, sekä lähi-idän kriisi on myös meidän vastuullamme. Martti Lutherin sanoin; "Vaikka tietäisit, että maailmanloppu on huomenna, laita silti tänään puu itämään."
Kristilliseen tai sanotaanko raamatulliseen maailmankatsomukseen kuuluu se, että pidämme sekä toisistamme, että ympäristöstämme huolta. Toisten tuskan näkeminen ja tiedostaminen kuuluu meille. Emme voi hyvinvoivana kansana sulkea silmiämme maailman kriiseiltä. Tai tietenkin voimme. Onneksi Gazan tilanteeseenkin on reagoitu.
Tää on tätä, löysin alkuperäisen lausunnon ja se on medioissa lyhenytynyt ja sävy sitä kautta värittynyt. Virallinen (?) lausunto ao. osoitteessa:
http://www.eu2009.cz/en/news-and-documents/news/en-mzv-4688/
Gazan tragedia ei voi välttää jos retoriikka on tällaista:
Hamasin aseellinen siipi uhkaa, että Israel tulee maksamaan kalliisti maahyökkäyksestä Gazaan. Uhkaus välitettiin Hamasin omalla televisiokanavalla.
ja vastaus:
- Toivon, että käynnissä olevalla operaatiolla saadaan aikaan pitkäaikainen rauha. Mutta heti kun he iskevät, me vastaamme suurella voimalla, Livni sanoi televisiossa
silmä silmästä (tai 1 israelilainen vastaa 300 gazalaista)
Toinen asia jota pitäisi välttää on raamatun ja koraniin hyväksikäyttäminen puolusteltaessa omia hirmutekoja.
Kolmas asia jota tulisi välttää on ehkä kornein, mutta ihmisten syntyperän ja sukujuuriin/'rotuun' vetoaminen ei tee mitään oikeutta millekään teoille tai lausunnoille.
Taitaa olla niin, että sotapropagandakoneisto peittää alleen tämän 'operaation' oikean syyn.
Ainoa ratkaisu tähn on että jenkit, eu ja arabimaat ottavat lusikkansa heti pois sieltä sopasta, ja odottavat niin kauan, että osapuolet tekevät yhteisen ehdotuksen rauhan aikaansaamiseksi. Menkööt vaikka tuhat vuotta.
Ihan turha toivoa rauhaa oikealla kädellä. jos vasemmalla annettaan rahaa, aseita, ruokaa, propagandaa, uskontoa. Varmuuden vuoksi vielä molemmille osapuolille, ettei vihan liekki pääse sammumaan.
Huomenta Alex hyvä,
Juuri luin YK:n Turvallisuusneuvoston edelleen olevan erimielinen Lähi-Idän uusimman konfliktin osalta.
Eikö EU:lla ole mahdollisuutta yksimielisellä ja vahvalla toiminnalla vaikuttaa sekä Lähi-Idän toimijoihin että YK:n Turvallisuusneuvostoon ?
Miten oikeassa presidentti Martti Ahtisaari olikaan todetessaan Nobel-juhlassaan Oslossa, "on häpeä ettei kansainvälinen yhteisö ole saanut aikaan rauhaa Lähi-Idässä".
Unionin puheenjohtajamaan kammottavaa lausuntoa makustellessa ensimmäistä kertaa hävettää olla unionin jäsenvaltion kansalainen. Jos Tshekki ei hyväksy yhteiseen eurooppalaiseen arvopohjaan perustuvaa rauhan asialistaa, ei sille voi antaa mitään roolia tämän kriisin hoidossa.
Eilisen Ny-timesin siteeraama Israelin hallinnon edustaja mainitsee lausunnossaan hyökkäyksen tavoitteeksi Hamas-hallinnon syrjäyttämisen. Ja tilalle tulee? Al-aksan marttyyrit tai jotain vielä radikaalimpaa?
Arvoisa Alex,
olemme aika monet täällä kirjoittavista jokseenkin samaa mieltä Lähi-idän kriisin suhteen: Ei hyvältä näytä! Periaatteessa nyt olisi käännettävä jokainen kivi aina vaan pahenevan sodan lopettamiseksi. Itse olen kaivanut historiasta - tuhannen vuoden takaa - ratkaisuksi dialogin monolististen uskontojen kesken. Vai onko sotateollisuudella tänään kaikki valta maailman politiikassa?
Siinä, että USA:n vastustus esti YK:n turvallisuusneuvostoa pääsemään yhteiseen julkilausumaan, jossa sekä Israelin että Hamasin väkivallanteot olisi tuomittu, ei ole mitään uutta. Onhan USA:n hallinto varsin usein tukenut Israelia palestiinalaisten kustannuksella. Mutta Tsekin lausunto oli täysin käsittämätön. Vaikka olen sitä eilisestä saakka ihmetellyt, en vieläkään ymmärrä, miten EU:n puheenjohtajamaa voi antaa kyseisen kaltaisen lausunnon, vaikka se on tietoinen siitä, että Israelin väkivallan uhreiksi on viime päivinä joutunut jo kymmeniä siviilejä.
Lasse Lahtinen on mielestäni oikeassa arvioidessaan mielekkyyttä Tsekin osallistumisesta kriisin hoitoon. EU-maiden tulisi yhteisesti huomauttaa Tsekkiä siitä, ettei se jatkossa anna yhtä harkitsemattomia ja ilmeisen selvästi varsin erikoisella tavalla ihmisoikeuksiin suhtautuvia lausuntoja. Onhan tilanne nöyryyttävän häpeällinen EU:lle. Perussuomalaisia ehkä hymyilyttää, mutta itse olen kyllä vieläkin tyrmistynyt. Toivon todellakin, että sooloilu EU:n johdossa loppuu saman tien, muutoin on vaikea saada kansalaisia äänestysuurnille tulevissa meppivaaleissa.
Israelin toimet ovat saattamassa koko Lähi-idän epästabiiliin tilaan, minkä luulisi Bushin hallinnonkin ymmärtävän.
Kuinkahan yleinen EU:n ulkoministerien keskuudessa on tsekkiedustaja Jiri Potuznikin käsitys, että Israelin maahyökkäys Gazaan on etupäässä puolustuksellista? Kyllähän näinkin voidaan ajatella, mutta jos käsitys ei ole kaikkien mieleen, voidaanko siitä sanoutua irti ja pitää sitä onnettomana tunarointina?
Ilmeisen selvästi aika monet muutkin kuin jotkut Alexin blogin lukijat ovat olleet tyrmistyneitä Tsekin eilisestä lausunnosta, sillä nyt Potuznik pyytää anteeksi väärinkäsitystä. Hieman helpotti.
Kumma piirre suomalaisessa ulkopoliittisessa keskustelussa. Lähi-Idän asiantuntijoita/ kommentattoreita löytyy kosolti ja jos jonkinlaista kantaa ja erkkituomiojaa.
Mutta oman maan edut ja intressit ovat jossakin ja kommentit useinkin suoraan suomettuneisuuden klisepipliasta.
Ainakin Hesarin mukaan Tshekin ulkoministeri olisi sanoutunut irti ulkoministeriön nimissä esitellystä lausunnosta, joka on eilisillasta saakka levinnyt medioissa. Ikävä sotku, mutta tärkeä oikaisu.
Edes optimistinen tarkkailija ei uskalla povata unionin kykenevän ponnistelemaan kriisiin pikaisen ratkaisun. Katseet kääntyvät pakosti jo Obaman-Clintonin ulkopoliittisen johtajuuden aikakauteen. Toiveikkuudelle on sijansa, kunnes toisin osoitetaan.
Koko maailamassa, ei siis vain EU:n piirissä on juuri nyt vaaralliseksi muodostuva johtajuuden "stand still".
Samalla nyt nähtävä johtajuusvaje tarjoaa myös sosiaalisen tilauksen EU:lle lunastaa asemaansa johtavana toimijana Lähi-Idän kriisin eskaloitumisen pysäyttäjänä ja tulitauon rakentajana. Olen odotellut Sarkozyn nostavan EU:n (ja Ranskan) lipun salkoon ja kokoavan EU:n johtajat ylimääräiseen neuvotteluun sopimaan voimakkaista painostustoimista niin Lähi-Idän maiden kuin USA:n ja Venäjän suuntaan tulitauon käynnistämiseksi. Tsekki, huolimata virallisesta EU:n johtoroolistaan, on aivan ymmällään vielä omasta roolisitaan ja täysin kokematon eikä siten kykene mobilisoimaan uskottavaa johtajuutta tässä tilanteessa.
Miten on mahtanut Suomen ulkopoliittinen johto toimia käytännön tasolla EU:n huippujohtajien kutsumiseksi neuvottelemaan toimista Lähi-Idässä ?
Tämä nyt mm TV:mme hyvin kuvaama tragedia Lähi-Idässä osoittaa julmalla tavoin sen kyynisyyden, jolla alueen ihmisten elisolosuhteisiin suhtaudutaan ns. sivistyneissä maissa. Tällä tragedialla on jatkuessaan vain häviäjiä, me Suomalaiset mukaanluettuina.
Israel näyttää käyttävän rypäleaseitakin Gazan kaistaleen ihmisten tappamiseksi:tappamisen suhdeluku Israel/Gaza = nyt noin 500/5 = 100.
Lisäksi Israelin asevoimien tunkeutuminen palestiinalaisten suvereeniselle alueelle osoittaa hyvin, hyvin röyhkeää piitaamattomuutta kansojen itsemääräämisoikeuksista ja kansainvälisistä laeista ja sopimuksista. Siitä huolimatta EU:lla (Tshekki) on otsaa tukea tätä härskiä toimintaa lausumalla, että kyse on Israelin osalta vain puolustuksellisesta toiminnasta. Tämä tällainen hurskasteleva kaksinaamaisuus käy alitse kaiken oikeustajun, kun samalla ikään kuin vaaditaan osapuolten kaikkien sotatoimien välitöntä keskeyttämistä.
Onhan aikoihin taasen eletty. Eikä Suomella tunnu olevan mitään sanottavaa tässäkään asiassa.
Niin herra ministeri, onko maailmassa olemassa YK:n peruskirjasta poiketen sittenkin ainakin kahden arvoisia ihmisiä: niitä "parempia" joihin mm. me israelilaisten ohessa kuulumme ja noita "huonompia", johin mm. palestiinalaiset kuuluvat? Ja paremmilla on parempi oikeus tappaa noita huonompia? Tältä asiat ihan oikeasti nyt jälleen näyttävät, kun Suomi ei puhu eikä pukahda yhtään mitään.
Vai onko tämä sitä kuuluisaa porvariston hillittyä sharmia?
ISRAEL käy sotaa, jossa sen täytyy huolehtia, että sen vihollisella on tarpeeksi ruokaa ja lääkkeitä ja muita tarvikkeita. Usein tarkastuksissa on havaittu, että jauho- ja viljasäkkien joukossa on pommien tekoon tarkoitetuilla lannoitteilla tai muilla aineilla täytettyjä säkkejä.
Lieneekö kyse ei-perinteisin asein käytävästä sodasta?
Hamasin mukaan tulitauko palveli aikansa, mutta sen aika oli ohi, arvioi Barry Rubin JPost:n artikkelissaan. Rubin katsoo, että länsimaitten arvion mukaan on useita syitä, miksi Hamasin olisi tullut edelleen pidättyä suurimittaisesta rakettiensa ampumisesta Israeliin. Tosiasiat kääntävät kuitenkin nämä arviot ylösalaisin, kun niitä katselee Hamasin näkökulmasta, Rubin arvioi, ja jatkaa, että Hamas todella uskoo omaan propagandaansa, jonka mukaan se tulee lopulta voittamaan, vaikka se veisi vuosikymmeniä. Rubin sanoo, ettei Hamas halua maltillistua, kuten eivät myöskään Hizbullah, Syyria ja Iran. TOISEKSI Rubin arvioi, ettei Gazan väestön hyvinvointi ja sen kasvaminen ole Hamasin edun mukaista. Hän katsoo, että mitä kurjempi Gazan väestön tila on, sitä herkemmin he ovat valmiit taistelemaan ja kuolemaan, eli mitä huonommin asiat ovat Gazassa, sitä parempi Hamasin näkökulmasta katsoen.
KOLMANNEKSI Rubin arvioi, että Hamas näkee kurjistumisen Gazassa johtavan automaattisesti siihen, että länsivallat syyttävät siitä Israelia ja sen asettamaa saartoa. Länsimaisesti ajattelevat pragmaatikot ajattelevat, että “totta kai Gazan kansa odottaa rauhaa, hyvinvointia ja omaa valtiota. Vastarinta nousee epätoivosta ja siitä, ettei Israel ole tarjonnut heille tarpeeksi hyvää”, he näkevät. Todellisuudessa toivoton tilanne on kuitenkin heidän itsensä valitsema. Tämän teorian mukaan Hamas katsoo, että sen edun mukaista on toimia radikaalisti. Esimerkkinä Rubin mainitsee tilanteen, jossa Hamas ampuu raketteja Israelin siviilikohteisiin, mihin IDF vastaa sulkemalla portit Gazaan tai ohjusiskulla rakettimiehistöä vastaan. Näillä vastatoimilla Israel Amerikan median mielestä rikkoo tulitaukoa. Tämä on juuri se ajattelutapa, mihin Hamas pyrkii. Toiseksi tapaus saa kaikenkarvaiset rauhanaktivistit liikkeelle huutamaan ihmisarvojen rikkomisesta ja että jotain tulee tehdä ja pian. Tämä “jotain” useimmiten tarkoittaa, että Israelin tulee tehdä yksipuolisia myönnytyksiä, Rubin arvioi ja lisää, että onneksi länsivaltojenkin myötätunto alkaa osoittaa heikkenemisen oireita siinä, missä muslimimaat ovat aina olleet varovaisempia.



Mielestäni tällä hetkellä voidaan puhua pikemminkin pommitusten jatkumisesta, kuin rauhanprosessin jatkumisesta. Ahtisaaren rauhan-Nobelia heiluttaen suomalaiset tietysti saattavat ryhtyä rauhantekijöiksi, mutta Israelilla on myös oikeus pitää huoltaa omasta turvallisuudesta ja ryhtyä toimiin Hamas-terrorijärjestöä vastaan.