Hyvää joulua!
Tämä on yksi vuoden parhaista hetkistä. Muutama soitto kavereille. Kaikki hiljenee. On aika viettää joulua.
Flunssakin on paranemaan päin. Huomenna aamulla pitkälle lenkille...ja sitten jouluherkkujen ääreen.
Suurkiitos koko ulkoministeriön väelle fantasisesta työstä! On turvallinen olo kun tietää, että meillä on loistavia suomalaisia ympäri maailmaa.
Kiitos myös kaikille blogin lukijoille ja kommentaattoreille siitä, että te jaksatte keskustella ulkopolitiikasta. Meidän yhteinen blogi on osoitus siitä, ettei tämä ulko- ja turvallisuuspolitiikka mitään salatiedettä ole.
Oikein hyvää joulua kaikille...ja muistakaa - Increase the Peace!
23 kommenttia
!!!Hyvää Joulua Alexille ja muille lukijoille sekä kirjoittajille !!!
Uskomatonta, että ulkopolitiikasta voi näin vapaasti kirjoitta ns. 'virallisessa' kontekstissa. Siitä iso käsi Alexille. Toivottavasti 'meidän kirjoittajien' kommenteista ja mielipiteistä on ollut edes vähän hupia ja hyötyä.
Toivottavasti Alex jaksat jatkaa pitkäjänteistä työtä ulkopolitiikassa. Kaikki varmaan samaa mieltä, että joidenkin valtioiden itsekkyys on käsittämättömällä tasolla.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että seuraavat vuodet tulevat olemaan historiallisen kamalia rauhan ja rahan suhteen, ja Suomessaakin syödään pettuleipää.Toivottavasti Suomessa on varauduttu konkreettisesti (ei juhlapuheissa) rauhattomiin aikohin niin ulkopolitiikassa == talouspolitiikassa.
!!! Hyvää Uutta Vuotta !!!
Haluamme toivottaa ulkoministeri Stubille tällä kirjeellä miellyttäviä juhlan aikoja.
R a u h a a j a R a k k a u t t a
Kristikansan keskuudessa uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Suomalaiset laulavat Georg Joseph Voglerin (1749—1814) Hoosianna-hymniä Daavidin pojalle. Sanotaan myös, että adventista alkaa se oikea rauhan juhlan, joulun odotus.
Hyvä Suomi! Vihdoin viimein presidentti Martti Ahtisaarelle (presidenttinä 1994—2000) myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto hänen työstään rauhan hyväksi maailmanlaajuisesti. Me EU:n alueella, jos ketkä, tiedämme mitä rauha meille merkitsee. Ahtisaari on perustanut järjestön Crisis Management Initiative 'rakentamaan kestävän rauhan siltoja'. Rauhan nobelistille voinee lähettää onnitteluja sähköpostilla cmi.helsinki@cmi.fi .
Hyvä Espanja! Sevillassa on yksi rauhantyön tyyssija. Juutalainen pianisti ja kapellimestari Daniel Barenboim ja palestiinalaissyntyinen arabikirjailija ja Kolumbian yliopiston professori Edward Said perustivat sinfoniaorkesterin nimeltä West-Eastern Divan, muusikoita Israelista ja arabimaista. Sevillassa on säätiö La Fundación Barenboim-Said, ja Sevillasta lähtevät nuoret muusikot joka kesä maailman kiertueille. Barenboim lausuu yleisölleen: ”Minun pitäisi kai sanoa jotain siitä, mikä on väärin Lähi-Idässä, mutta en sano. Kerron sen sijaan jotain, mikä on oikein Lähi-Idässä”. Sitten hän viittaa orkesterin suuntaan ja lausuu: ”Katsokaa tätä orkesteria. Tämä on sitä, mikä on oikein Lähi-Idässä”.
Kukapa ei tietäisi, mitä tarkoittaa Joulurauhan Julistus Suomen Turusta, Vanhalta Suurtorilta Brinkkalan talon parvekkeelta vastapäätä Turun Tuomiokirkkoa. Tunnelma on juhlallinen. Varuskuntasoittokunta soittaa Maamme-laulun, johon yleisö yhtyy. Lopuksi soitetaan Porilaisten marssi. Joulurauha on siis oikein lakiin kirjoitettu.
Lopuksi älkäämme unohtako itämaan tietäjiä. Hekin ovat rauhan asialla. Tämä kolmikkohan Melchor, Gaspar ja Baltasar tunnetaan täällä nimeltä Los Reyes Magos.
Toivotamme kaikille sukulaisille ja ystäville läheltä ja kaukaa Hyvää Joulua ja Antoisaa Vuotta 2009.
Sasca Viro ja Jose Viro
Joulun Rauhaa Alexander Stubb ja sydämellinen kiitokseni kuluneen vuoden työstä Suomen ulkopolitiikan ja koko Suomen hyväksi, se oli "miehen työ"!
Tervetuloa koko perheellenne asumaan Suomeen, toivottavasti viihdytte ja jokainen teistä löytää oman paikkansa ja ystävänsä kotimaastamme!
Tuosta Sasca ja Jose Viron viestistä tuli mieleeni Euroopan Unionin 50-vuotisjuhlat Amsterdamissa, taisi olla v.1998. Siellä sinfoniaorkesteria ja Beethovenin Oodi Ilolle johti silloin reilut kahdeksankymppinen (kukaties jopa 90)legenda Yehudi Menuhin. Hän aloitti tervehdyksellä yleisölle - Liebe Europeische Bruder und Schwester -. Yksi lämmin tervehdyslause arvostetulta taiteilijalta loi eurooppalaisen yhteenkuuluvuuden tunteen, jota ei kuningattaren tai puhemiesten, sinänsä erinomaisista puheista saanut.
Oikein Hyvää Joulua Sinulle Alex ja perheellesi.
Hyvää Joulua koko Cuzetuksen väen puolesta!
Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2009.
Toivottavasti istuva maamme hallitus havaitsee sen, että ihmisoikeuksien joukkoon kuuluu myös perustuslaissammekin säädetty kansalaistemme oikeus työhön, joka antaa tekijälleen täyden elannon ja tyydyttää häntä myös kehittyvänä ihmisenä. Useimmiten näyttää siltä, että tämä ihmisoikeus ei olekaan kovin tärkeällä sijalla tämänkään porvarihallituksemme listoilla: omistajien ja pörssikeinottelijoiden oikeudet tuntuvat liian usein näyttävän tärkeämmiltä.
Kun nyt maamme on ajautumassa USA:sta, tuosta kapitalismin keskiöstä nousseen talouslamatsunamin pyörteisiin, toivoisin samalla kokoomuspuolueen muistavan eri vaaleissa lanseeraamansa työväenpuolueen roolin tarkoittavan jotain muutakin, kuin vain tyhjää vaalipropakandaa. Eli siis kokoomuspuolue on työkansan puolella uskottelemansa roolinsa sanoman mukaisesti rehellisin mielin tulevan kriisinkin aikana. Näin valtio-omistaja, jota yksi kokoomusministereistä on näyttävästi edustanut, tekee firmoissaan muutakin kuin vain istuu tumput suorina, kun keinottelijat vievät maamme varallisuutta omiin salaisiin peleihinsä maailman turuille.
Mutta kuten tulin toivottaneeksi: hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta!
Alex,
Jag tillönskar Dig en varm, stillsam och skön JUl tillsammans med Dina käraste.
Samla på krafterna inför de kommande dusterna i den internationella politikens hetluft. Du har gjort internationellt ett digert och gediget arbete men vi kan skatta oss också lyckliga för Din insats i att öppna atmosfären i landets interna säkerhetsdiskussion.
Kämpä vidare på den linje Du valt, det är till landets bästa.
mvh
Nestor bloggaren h.c
Hyvää ja rauhaisaa joulua kaveri , nyt vaan voimien keruuta tuleviin töihin , hienoa työtä olet tehnyt , samaa rataa vaan...
Gott Nytt År Alexander Stubb.
Du har varit helt suverän.
Du är vårt ansikte utåt.
Keep smiling!
Häpeän ulkoministeri Stubbia ja erityisesti hänen increase the guns -asennettaan. Koskaan aikaisemmin tässä maassa ei ole olut ulkoministeriä, joka keskityy vain egotrippailuun.
Hyvä Alex, kiitos, että olet jaksanut blogillasi pitää meidät ajanhermolla ulkopolitiikkamme suhteen. Blogisi on elävä ja aidosti ainutlaatuinen esimerkki Suomen ulkopolitiikan interaktiviisesta ulottuvuudesta koskien UM vis-à-vis kansalaiset. Tätä kokemusta on ollut ilo jakaa kanssasi niin kuin kanssakommentaattorienkin kanssa. Kunnioitukseni blogisi julkaisupolitiikan suhteen olet ansainnut jo ajat sitten ja olen kiitollinen siitä, että yhä - nyt ulkoministeriaikanasikin -julkaiset myös itseäsi kohtaan varsin kriittisiä kommentteja (, koska ne muodostavat tärkeän osan vapaata kansalaisten vaikuttamista ja kokonaiskuvaa), mutta mitenkään vähättelemättä meitä kommentaattoreita olen erityisen iloinen siitä, että olet pystynyt hyvin nopeasti ja vaikeassa tilanteessa kasvamaan vaikutusvaltaisesta mepistä EU:n parlamentissa (kiittäen myöd avustajiasi) Euroopan ulkopolitiikan vaikutusvaltaiseksi tekijäksi.
Jotta Suomi tällä vaikutusvallan tiellä (, josta kiitän myös erityisesti Paavo Lipposta Suomen vaikutusvallan kasvusta EU:n suhteen) pystyisi edelleen kehittymään, tulisi sinun, hyvä Alex, vieläkin kasvaa lisää niin kuin myös UM:mme ja koko ulko- ja turvallisuuspoliittisen ajattelumme presidenttiämme ja pääministeriämme myöten. Tehtävä ja vastuu ovat kovat ja haastavat, koska maailmamme seuraavat 2-3 vuotta tulevat olemaan voimakasta murrosaikaa ja siten olosuhteet tulevat vaatimaan sekä proaktiivisia että reaktiivisia toimia nopeaan tahtiin. Joskus edessä on myös tilanteita, jolloin kannattaa odottaa kunhan päätä ei pistetä pensaaseen. Uskon, että Suomen tulee tehdä parhaansa kokonaisetua ajaen saavuttaakseen itse suurimman hyödyn.
Näen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen suopean kehityksen kannalta esim. seuraavien asiakokonaisuuksien kehittämisen positiivisena:
1. Vaikuttaminen EU:ssa mukaan lukien EU:n yhteisen ulko-, turvallisuus-, puolustus- ja energiapolitiikan kehittämisen.
2. Välittäjänä ja "reseptorien (käsite DNA:sta) ovenavaajana sekä pehmittäjänä" toimiminen sekä EU:n suurten valtioiden kesken että EU:n ja toisaalta USA:n, Venäjän, Kiinan ja Intian kesken.
3. Panostuksen erityisesti yhteistyön kehittämiseen neljän EU-maan kanssa: Saksa, Ranska, UK ja Ruotsi.
4. Bilateraaliset suhteet naapurimaihimme sekä USA:han, Kiinaan, Japaniin ja Intiaan.
5. Afrikka.
Lopulta toivon, Alex hyvä, että saat nämä vuoden 2008 viimeiset päivät kerätä voimia tuleviin koitoksiin, vaikka Intian ja Pakistanin välinen tilanne näyttääkin melkeinpä pelottavalta. Ja toivon sinulle paljon voimia blogisi jatkamiseen, uskon, että me kommentoijat näemme jatkossakin suurena etuoikeutena osallistua pohdinnoillamme blogissasi maamme ulkopolitiikkaan kansalaisina.
Asia:Ukrainan kaasuvelka Venäjälle uhkaa myös EU:n saantia, miksi ollaan hiljaa nyt, kun muutenkin ollaan yli aktiivisia??
Kyllä tässäkin ollaan vaarallisilla teillä, Ukrainan leikkiessä tulella, kun tietää venäjän investointien olevan jäänteitä liittovaltio ajoilta!
Onko tämä hiljaisuus lännenkin taktiikkaa?
Olen erittäin huolissani uudesta tulenleimahduksesta Lähi-idässä. Erikoisesti siitä, että melkein kaikki sivulliset tuomitsevat ainoastaan Israelin, joka kärsivällisesti on kestänyt massiivisia rakettihyökkäyksiä Gasasta jo taas viikon ajan. Jerusalemista on tullut hätäviestejä monien taholta noiden hyökkäysten vuoksi, mutta kukaan ei ole korviaan lotkauttanut tai ole ollut niitä tuomitsemassa.
Luulisin, että yksikin raketti jonkun naapurimme taholta saisi maassaamme aikaan merkittävät vastatoimet.
Miksi kukaan ei puolusta Israelia, joka ei koskaan ole tehnyt ensi-iskua mihinkään suuntaan. Ainoastaan vastannut agressioihin ja silloinkin pitkää pinnaa osoittaen.
Kuka suomalainen sulattaisi yhdenkään esim. itsemurhaiskun vihollismaan edustajien toimesta kansalaisiamme kohtaan. Israelilaiset ovat joutuneet niitäkin sietämään lukuisat määrät enemmän, kuin koskaan on mediassa mainittukaan, puhumattakaan niistä iskujen yrityksistä, jotka on saatu turvallisuusjoukkojen taholta estettyä. Sellaisia yrityksiä on sikäläisten lehtien mukaan ollut kaiken aikaa lukuisia.
Miksi sellaisia terroristeja puolustetaan, jotka ampuvat raukkamaisesti rakettejaan siviilien keskeltä naisia ja lapsia kilpenään käyttäen. Sellaista eivät tee KOSKAAN israelilaiset.
Tässä olisi ulkoministeri Subbille nyt näytön paikka käsi sydämellä yrittää asettautua hyökkäysten kohteeksi joutuneen, kaikkien kanssa rauhanomaista elämää haluavan ja vain ja ainoastaan omaa olemassaolemistaan puolustavan kansan puolustamiseen.
Pienen Israelin on yritettävä suoriutua yksin, jos kukaan muu ei puutu asioihin, kuten nytkin on nähty käyvän.
Peräänkuuluttaisin edes hiukkasen oikeudenmukaisuutta tuleviin kannanottoihimme kansakuntana tässäkin tilanteessa.
Suomen, kuten kaikkien kansakuntien kohtalo on täydellisesti sidoksissa tapaan, jolla kohtelemme maata ja kansaa, joka on lahjoittanut meillekin ja koko kristikunnalle syyn esim. joulun juhlintaan; Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, joka ei muuten enää ole mikään seimen lapsi, vaan herrojen Herra ja kuningasten Kuningas tälläkin hetkellä. Ja sen tulevat kaikki ihmiset maan päällä eräänä päivänä näkemään, eikä se päivä enää kaukana olekaan.
The UN needs NATO and the EU to implement their own initiatives. The EU is, in fact, the most successful peace movement in history.
http://www.hs.fi/english/article/%E2%80%9CBiased+and+misleading+claims%E2%80%9D+answers+Foreign+Minister+Alexander+Stubb/1135242288074
=======
Sorry Alex. I disagree with you on this. NATO is the most successful peace movement in history, not the EU. I wonder what your anti-EEC president and leader of Finnish foreign policy thinks about this statement by the way.
Kitän Jouni Pullia hänen erinomaisesta yhteenvetoluonteisesta analyysistään edellä. Siihen on periaatteessa vaikeaa mitän olennaisia osioita lisätä.
Itse toivoisin Sinun Alex pohtivan laajemmin ja syvällisemmin niitä mahdollisuuksia joita Suomella olisi tiivistää yhteistyötään Venäjän kanssa EU:n puitteissa ja sen tavoitteita tukien ja myötäillen.
Tämä työ avautuu uskoakseni luonnollisimmalla ja molempia osapuolia kiinnostavimmalla tavoin talouden laajalta saralta. Venäjä tarvitsee EU:ta ja vice versa.
Historian syistä johtuen kaupan esteitä on paljon, lakeihin, kulttuuriin, käytäntöihin ja asenteisiin perustuen. Taas kerran-puolin ja toisin.
Näitä esteitä meidän tulisi voida vähentää ja erilaisia kynnyksiä madaltaa etsimällä pieniäkin yhteisiä nimittäjiä, joita kehittämällä voisimme tasapuolisesti laajentaa "maihinnousualuetta" molempiiin suuntiin. Itään ja länteen. Kehitys on aaltoliikettä. Historian sivuja kahlatessaan näkee selvästi, miten Venäjä on vuosisatojen kuluessa välillä lähentynyt läntistä Eurooppaa, välillä taas vetäytynyt kuoreensa. Juuri tämä viimemainittu kehitys on meille kaikille epäkiitollisin ja vahingollisin. Siksi EU:n johtajien tulisi yhtenä rintamana toimia bilateraalisen, mutta koko EU:n ja Venäjän välisen kaupan esteiden madaltamiseksi ja ajan myötä poistamiseksi.
Valitettavasti EU ei vielä ole yksi ja yhteinen taloudellinen saati poliittinen voimatekijä vaan erilaiset, usein johtajiinsa henkilöityvät kansalliset intressit, heikentävät yhteisön voimaa. Tässä Sinulla Alex on huikea pelto vielä kynnettävänäsi. Olet meppinä ansiokkaasti ajanut EU:n yhtenäisyyttä, nyt olet astunut "kerrosta ylemmäksi" ja "peltona" ovat valtiomiessarjan poliittiset vaikuttajat EU:ssa. Rohkenen kannustaa Sinua siis edelleen keskittymään niihin, usein aivan harvoihin todellisiin, tekijöihin ja ilmiöhin, jotka ohjaavat EU:n ja Venäjän suhteiden kehitystä. Siten kasvat jatkuvasti oman sloganisi sfäärissä: ""Increase the peace"
Merkitsi: Nestor boggaaja h.c.
Gazassa on helvetti irti. Nähtävästi Lähi-idän tilanteella ei voi kerätä irtopisteitä, koska Stubb vaikenee asiasta. Stubb keskittyy vain salamavaloihin oikeidein asiakysymysten sijaan. iIncrease the guns -ministeri on taas näyttänyt valikoivan ja elitistisen asenteensa.
UM Stubb olisi voinut olla silloin jo huolissaan siviilien kärsimyksistä, kun Hamas terrorisoi Israelin siviiliväestöä raketeilla ja pommeilla. Mutta Suomihan on öljystä riippuvainen maa.
Hei, pitäisiko kuitenkin ulkoiministerin joulut ja muut vastaavat tehdä työpäiviksi? Juuri silloinhan tapahtuu Tsunameita, Israelin tuhoisia hyökkäyksiä. EIhän siinä joku päivystävä donentti tai kersantti riitä, vaan pitää ottaa kantaa ministeritasolla!
Kuitenkin hyvät joulunjatkot ja tulevaa vuotta!
Joulun jälkeistä Rauhaa...
Uuden Vuoden Rauhaa...
"sitten kun ..."
Ja kierre jatkuu Lähi-Idassä ikuisesti?
Venäjä EU yhtetseistyössö?
Yhteisiä intressejä?
Kuitenkin rauha Suomessa ja uudeksi vuodeksi ssapuu 100 000 venäläistä vierasta Suomeen.
Uutissähkeitä
"EU ja Venäjä vaativat Israelia ja palestiinalaisia lopettamaan väkivaltaisuudet välittömästi."
ja edelleen
"Myös Venäjä yhtyy tulitaukovaatimukseen."
Increase the peace !
Uutta vuotta odotellen ilman raketteja
Valtteri Kuusamosta
Hyvää Uutta Vuotta 2009 Sinulle Alex ja voimia pyrkimyksiisi Suomen ja EU:n parhaaksi. Lähi-Idän kriisi vaatii mielestäni nyt erityisesti Unionin aktiivista panosta. Olisiko Ahtisaari nostettava Lähi-Idän ikuiselta tuntuvan kriisin selvittelijan tehtävään? Joka tapauksessa olemme juri nyt todistamassa valtavan suuria muutoksia kansainvälisissä suhteissa.
Ulkoministeri Stubb
Eikö teidänkin mielestänne ole vähintäänkin erikoista, että esim. talebaneja ja Al gaidaa kohtaan suunnatuissa operaatioissa tulleista siviiliuhreista ei juurikaan hätkähdetä, mutta nyt, kun pieni itsenäinen rauhanomainen valtio puolustaa olemassaoloaan ja vastaa jatkuvaan rauhansa häirintään, niin kaikkialla nousee heristeleviä sormia ja tuomitsevia lausuntoja.
Onko aivan ylivoimainen seikka ollut saada jonkinlaista rauhanturvasysteemiä Gasaan, Libanonin tapaan?
Nyt tosin saattaa olla jo aivan liian myöhäistä, kun ottaa huomioon tilanteen vakavuuden ja esim. Iranin reaktion tapahtuneeseen.
Lisäksi huolestuttaa uutisointi Venäjän ohjusvarustelusta moniin arabimaihin tällä hetkellä.
Uskon vakaasti, että tulevasta vuodesta tulee yksi maailmanhistorian verisimmistä koko maailmassa, emmekä mekään lopulta ole täällä "Herran kukkarossa".
Suhtautumisemme Israeliin tulee merkitsemään paljon oman maammekin tulevissa kohtaloissa.
Vaikka Israelin kansalla onkin Korkein mahdollinen suojelija, kuten nimikin merkitsee Israel - Jumala taistelee, ei meidän kansakuntana pidä kääntää selkäämme heille, vaikka kaikki muut valtiot niin tekisivätkin.
Se Korkeimman suojelus on näkynyt merkittävällä tavalla esim. siinä, että nytkin, kuten edellisen kesäsodan aikoina 2006, ne lukuisat ohjukset ja raketit "ohjautuivat" mereen, aukeille paikoille ym. tehden mahdollisimman vähän siviili- ym. vahinkoa israelilaisten keskuudessa.
Eikö maailmalla todellakaan ole resursseja saada noita siviilien suojista ja naisten "hameenhelmoista" tulittavia Hamas-, Hizbollah- ym. terroristijärjestöja kuriin.
Israelilla pitäisi olla täysi oikeus niihin rajoihinsa, jotka sille aikoinaan kansainvälisten päätösten mukaan laadittiin. Tosin Israelilaiset ovat aikojen saatossa koko ajan "hyvän hyvyyttään" niistä olleet luopumassa, vihollistensa eduksi.
Tässäkö on kiitos siitä!
Ukrainan "kaasuvelasta"
Joka talvinen venäjän kaasufarssi ja -kiristys on taas alkanut.
Ukrainan mukaan se maksaa siitä kaasusta, jonka on käyttänyt.
Venäjän kaasumittarit näyttävät taas miljardien velkaa kuten aina. Tämä "luotettava" kaasuntoimittaja uhkaa taas panna putket kiinni ja siinä sivussa nostaa hintoja.
Tänä vuonna venäjällä on erit. talouskriisiinsä perustuvat syyt kääntää talousahdingostaan huomioin toisaalle ja syytellä naapureita ja Usa:ta. Ei vähiten siksi, että Ukraina on lähentymässä myös turvallisuuspoliittisesti länttä ja Natoa in conreto.
Mutta täällä jotkut tietävät, että Ukraina on velkaa. Aina:)



Ensinnäkin hyvää joulua Sinulle, tai niinkuin mielelläni sanon"riemullista Vapahtajan syntymäjuhlaa".
Olen 71-vuotias eläkeläinen, entinen ammattikorkekoulun englannin opettaja, mutta ymmärrän myös ruotsin-, saksan- ja ranskankielisiä tekstejä. Luen paljon, enimmäkseen faktaa. Kirjoittelen myös hesarin keskustelupalstalle, ja siksi nyt kirjoitan Sinulle, koska olen huomannut tarpeetonta, tekopyhää ja täysin valheellista törkyä, jota jotkut siellä ovat vuodattaneet. Olen kyllä Sinua puolustanut ja usein vastanut noille pahan ilman linnuille aika räväkästikin. Mutta sen sanon, että suurin osa kirjoittajista siellä ottaa kantaa Sinun hyväksesi. Ovathan suomalaiset sentään rehellistä kansaa, noin yleensä.
Niin, mielestäni olet hoitanut tehtäväsi tavalla, jota minä kyllä arvostan. Näinollen toivonkin, että pysyt kauemminkin täällä Suomessa asioita hoitamassa. Siellä Brysselissä kun hukkuu niin suuressa joukossa.