Torstaina 4.9.2008    41 kommenttia

Havaintoja Lähi-idän matkalta

Istun koneessa matkalla Tel Avivista Brysseliin. Takana kolmipäiväinen matka Israeliin ja palestiinalaisalueille.

Matkalla aukesi maailma, jota en aiemmin oikeastaan tuntenut. En väitä tuntevani vieläkään, mutta ainakin ymmärrän paremmin mistä on kyse.

Matkan tavoitteena oli hankkia tietoa, luoda suorat suhteet alueen toimijoihin ja vauhdittaa omalla vaatimattomalla panoksella rauhanprosessia.

Jerusalemin vanhassa kaupungissa

EU-ulkoministerikokouksissa käsittelemme Lähi-itää usein. Tätäkin taustaa vasten "fact finding"-missio onnistui.

Perjantain ja lauantain ulkoministeritapaamisessa saanen kunnian kertoa viimeisimmät kuulumiset Israelin ja palestiinalaishallinnon päättäjiltä sekä Tony Blairilta.

Matkan ohjelma oli aivan loistava. Tapasin palestiinalaisalueen presidenttiä lukuunottamatta kaikki keskeiset toimijat. Noin tusinan verran kokouksia ja luentoja yhdistettynä virkamiestemme laatimiin muistiohin auttoivat hahmottamaan kokonaisuutta.

Seuraavassa muutama havainto matkalta. Nämä ovat siis alustavia arvioita alueen tilanteesta, sellaisena kun sen näen ensimmäisen käyntini jälkeen.

1. Lähi-idässä on lukuisia konflikteja, jotka liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Ytimessä on Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti. Sen lisäksi jännitteitä on Israelin ja Syyrian, Israelin ja Libanonin välillä. Syyrian ja Libanonin kiistassa on päästy eteenpäin. Irak lienee kaikille tuttu. Iranin ydinohjelma on alueen ehkä vakavin uhka tällä hetkellä.

2. Lähi-idän rauhanprosessi etenee, mutta hitaasti. Meneillään olevat neuvottelut lähtivät liikkeelle Annapoliksesta marraskuussa 2007. Israelilaisten pääneuvottelijana toimii ulkoministeri Livni. Palestiinalaisten vastaavana Ahmed Qureia, alias Abu Ala.

3. Annapoliksen rauhanprosessissa on menossa loppurutistus. Miksi? Koska tavoitteeksi asetettiin vuoden 2008 loppu, ja Yhdysvalloissa vaihtuu hallinto ja Israelissa sekä palestiinalaisalueilla järjestetään todennäköisesti vaalit seuraavan viiden kuukauden aikana.

4. Rauhanneuvotteluissa on toki lukuisia aiheita, mutta niistä keskesimpinä voidaan pitää neljää teemaa: rajat, turvallisuus, pakolaiset, ja Jerusalemin asema. Rajakysymys, ml. siirtokunnat, ovat vaikeita, mutta kompromissi voidaan saavuttaa. Sama koskee pakolaisia. Turvallisuus on ikuisuuskysymys, jota ei saada hoidettua ilman keskinäistä luottamusta ja toimivaa palestiinalaista infrastruktuuria. Jaettu Jerusalem ja varsinkin pyhät alueet (vanha kaupunki) ovat vaikeita.



Jerusalemin vanhaa kaupunkia

5. On olemassa kaksi palestiinalaisaluetta: Gaza ja Länsiranta. Ne muodostavat noin 22% Israelin ja palestiinalaisalueiden pinta-alasta. Israelilla on siis noin 78% kokonaisalueelta. Gaza on vain 360 neliökilometriä, eli 40 km pitkä ja leveimmillään vain 15 km. Gazaa hallitsee terroristijärjestö Hamas, joka valittiin demokraattisilla vaaleilla vuonna 2005. Länsirantaa hallitsee Fatah, joka on maltillinen puolue ja rauhanneuvottelija PLOn nimissä. Palestiinalaisia on yhteensä 10 miljoonaa, joista 2,5 miljoonaa Länsirannalla ja Gazassa 1,5 miljoonaa. Loput asuvat pakolaisina muualla. Linkki: kartta Gazan alueesta ennen jälkeen israelin vetäytymisen v. 2005

6. Länsirannan kartta on karua katsottavaa. Se kuvastaa koko konfliktin monimutkaisuuden. Alue on noin 120 km pitkä ja leveimmillään noin 60 km. Neliökilometrejä kertyy 5600. Kartta muistuttaa reikäjuustoa. Israelilaisia siirtokuntia on noin 150 (niissä on 270 000 asukasta). Tiesulkuja ja muita esteitä yhteensä yli 600. Tämän lisäksi alueen ympärille rakennetaan 723 km pitkää suojamuuria. Vapaasta liikkumisesta ei ole tietoakaan. Linkit: YKn (OCHA) kartta Länsirannan siirtokunnista ja liikkumisesteistä ja Israelin rakentaman muurin suunniteltu reitti Länsirannalla

7. Rauhanprosessista Israelissa esitettin oikeastaan kolme näkemystä, jotka kiteytyivät hyvin Israelin pääministeri Olmertin, ulkoministeri Livnin ja oppositiojohtaja Netanyahun tapaamisissa. Olmert uskoo rauhanprosessiin ja toivoo, että ratkaisuun päästäisiin seuraavien kuukausien aikana. Hänelle riittää poliittinen yhteisymmärrys, joka johtaisi aikanaan varsinaiseen rauhansopimukseen. Ulkoministeri Livni, jota povataan Kadima-puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi (Olmert erosi ja uusi puheenjohtaja valitaan kahden viikon päästä), uskoo rauhanprosessiin, mutta ei halua hätäillä. Netanyahu taasen ei pahemmin rauhanprosessia tukenut. Hän halusi vain panostaa taloudelliseen yhteistyöhön ja piti Iranin ydinaseohjelmaa alueen suurimpana uhkana. Iran rahoittaa ja kouluttaa Hamasia ja Hizbollahia Libanonissa. Presidentti ja rauhan-Nobelisti Shimon Peresin analyysi oli mielestänäni mielenkiintoinen. Hänen perussfilosofiansa lähti liikkeelle Israelin, palestiinalaisten ja Jordanian yhteistyöstä. Hänen visionsa, kunhan rajoista ja turvallisuudesta sopimus saadaan aikaan, ei pahemmin poikennut EU:sta - taloudellisen yhteistyön kauttaa pysyvään rauhaan.



Israelin ulkoministeri Tzipi Livni

8. Suomen ja EU:n linja on selkeä ja oikeastaan aika yhtenäinen. Tuemme rauhanprosessia. Sen on pohjauduttava YK:n päätöslauselmille, Arabien rauhanaloitteelle, tiekartalle ja aikaisemmille sopimuksille. Konkreettisesti me tuemme rahallisesti palestiinalaishallintoa. Tuemme myös instituutioden (esimerkiksi poliisivoimat ja oikeusvaltio) rakentamista ja taloudellisen toiminnan kehittämistä. On tärkeää, että osana rauhanprosessia pyritään toimiin, jotka parantavat palestiinalaisten jokapäiväistä elämää. Siirtokuntarakentaminen olisi jäädytettävä, mikä valaisi luottamusta jatkon osalta.

9. Kärjistäen voidaan sanoa, että USA on perinteisesti ollut pro-Israel ja EU ehkä enemmän pro-Palestiina. Viimeisen vuoden aikana kumpikin ponnistelee kvartetin kautta (YK, EU, USA, Venäjä) aiempaa yhtenäisemmin rauhan puolesta.

10. Omat fiilikseni aaltoilivat optimismista pessimismiin. Voin vain kuvitella miltä niistä tuntuu, jotka ovat olleet mukana tässä prosessissa vuosikymmeniä. Miksi lähden kotiin optimistina? Koska varttuneimmat rauhanneuvottelijat, Shimon Peres ja Ahmed Qureia, eivät ole menettäneet toivoaan. Rauhan puolesta pitää aina ponnistella.

Mitä sinä olet mieltä?

41 kommenttia

Torstaina 4.9.2008 klo 22:01
vesa kangas

Moi!

Mitäs jos välillä pysähtyisit miettimään mikä maailmassa on totta ja mikä ei... 400 metriä korkea rakennus romahtaa perustuksilleen 10 sekunnissa kahdesti samana päivänä ja vielä kolmas pilvenpiirtäjä samana päivänä tekee saman, vaikka siihen ei törmännyt edes lentokone... Kuvittele itsesi sinne katolle pudottamaan omena... siinä se leijuu edessäsi koko matkan alas vaikka sinulla on 400 metriä betonia+terästä jalkojen alla, ja omenalla ei mitään! Miten se on mahdollista?
Kiire on, ei kerkeä miettimään, mutta kun isot pojat sanoo niin totta se on...
Sano IIsraelin poijjille terveisiä! varo sotkemasta öljyä tähän soppaan...

Vesku

Torstaina 4.9.2008 klo 22:34
jotu

tervehdys, minun mielestä israelilla on jo kiire saada kahden valtion malliin perustuva sopimus, israel on hukannut 40 vuotta etsikkoaikaansa eikä ole tarpeeksi huomannut palestiinalaisten suhteellisen osuuden kasvua. kohta voipi olla niin ettei se tilkkutäkki kelpaakaan enään palestiinalaisille valtioksi vaan sen sijaan alkavat vaatia israelin passia eli yhden valtion mallia ja se tietäisi israelin loppua juutalaisena valtiona.
tätä vääjäämätöntä kehitystä yritti sharonkin hidastaa siirtämällä gazaan sen 1,5 miljoonaa palestiinalaista joista ainakaan ei tulisi israelin kansalaisia.

periaatteessa kannatan yhden valtion mallia, juutalaiset ja palestiinalaiset asuivat sulassa sovussa satoja vuosia siihen asti kunnes sionismi rantautui alueelle ja palestiinalaisten maat varastettiin.

Perjantaina 5.9.2008 klo 0:34

Hei!

Pyysit kommenttia ja tässä yksi.

Mielestäni tämän hetken avainkysymys lähi-idässä on Syyrian ja Israelin keskinäinen suhde ja sen kehittämispotentiaali. Maat aloittivat muistaakseni viime keväänä epävirallisella tasolla suorat neuvottelut jenkkien eriävistä näkemyksistä piittaamatta.

Mikäli neuvotteluissa edistytään voi lähi-idän tilanne parantua ainakin neljän tekijän kautta:

1) Golanin status ja mm. pohjoiseen alueeseen liittyvät vesikysymykset saadaan ratkaistua.

2) Libanonin tilannetta saadaan kohennettua Syyrian vetäessä vaikutustaan takaisin.

3) Syyrian valitessa rauhanomaisen rinnakkaiselon Israelin kanssa voi tämä vähentää jännitteitä myös Irakin ja Iranin suuntaan.

4) Syyrian ja Libanonin liittyessä rauhanomaisiin Egyptiin ja Jordaniaan saa Israel ympärilleen turvallisuusvyöhykkeen jonka sisällä kytevään Gazan ja länsirannan tilanteeseen voidaan ehkä yhteistyöllä aikaansaada siedettäviä ratkaisuja.

Perjantaina 5.9.2008 klo 0:40
Heikki Liimatainen

Vesa Kangas: Kyllä ministeri Stubb tietää miten se on mahdollista. Ei hän typerä ole. Se että 9/11 oli "inside job" on ollut jo kauan tiedusteluorganisaatioiden tiedossa. Mm. Italian entinen presidentti Francesco Cossiga kertoi asiasta marraskuussa 2007 Corriere della Sera- lehdessä. En mitenkään jaksa uskoa, että tieto ei olisi kantautunut jossain välissä myös Supon korviin.

Perjantaina 5.9.2008 klo 2:36
Jouni Pulli

Hyvä Alex, ymmärrän hyvin, että yllä oleva merkintäsi oli vain ensi kommenntti fiiliksistäsi koskien Lähi-idän kriisiä. Kiitos siitäkin, koska sekin piti sisällään tiukan yhteenvetosi siitä, mistä oikeastaan on kyse mielestäsi. Harmillista on kuitenkin, ettei "analyysissäsi" tulleet lainkaan esille tapaamiesi palestiinalaisten osapuolten kannanotot. Yhtälailla minua ihmetytti kannanottosi Hamasista "terroristijärjestönä", sillä kaikkihan tiedämme myös Israelin salaisen palvelun operaatioiden luonteen, jotka eivät aina kestä päivänvaloa. Hamas, definitiosta huolimatta, on olennainnen tekijä alueella ja toivon, että tapasit myös sen edustajia, vaikket siitä blogissasi mainitsisikaan, jo pelkästään saadaksesi realistisen kuvan siitä, mistä todella on kysymys. Kirjoitat: "Gazaa hallitsee terroristijärjestö Hamas, joka valittiin demokraattisilla vaaleilla vuonna 2005." Voisiko tästä hätäpäissään tehdä sellaisen johtopäätöksen, että gazalaiset olisivat demokraattisesti valinneet terroristit valtaan? Eihän se nyt aivan uskottavalta kuullosta. Tässä kohdin toivon sinulta, hyvä Alex, rahtusen verran enemmän harkintakykyä ja objektiivisuutta, ethän kuitenkaan ole Condi Ricen palkkaama lobbari vaan itsenäisen Suomen eli meidän suomalaisten ulkoministeri. Tarkoituksesi lienee myös vaikuttaa positiivisesti Lähi-idän rauhanprosessiin. Siihen prosessiin voinee tuoda lisäarvoa pyrkien ymmärtämään kaikkia merkittäviä osapuolia, Hamasin mukaan lukien. Hamasin matonalle lakaisu olisi perustavaa laatua oleva virhe.

Syyrian suhteen tulisi tässäkin yhteydessä huomioida Syyrian ja Venäjän kasvanut puolustusyhteistyö, mikä nykyisten tietojen mukaan on tuomassa Syyriaan sekä Venäläisen laivastotukikohdan että venäläisen ohjusilmapuolustuksen (vrt. USA-Puola-pakti). Kaiken lisäksi venäläisten laivastotukikohta tulee sijaitsemaan vain muutaman kymmenen kilometrin päässä USA:n lentotukikohdasta Pohjois-Libanonissa.

Summa summarum:ne, jotka uskovat pikaiseen rauhaan Lähi-idässä, voisivat yhtä hyvin uskoa voittavansa päävoiton lotossa, valitettavasti Lähi-itään ei tule rauha, vaikka Bush onkin poistumassa Valkoisesta talosta.

Perjantaina 5.9.2008 klo 7:55

Kiitos 10-kohtaisesta alustavasta tilannekatsauksestasi - sen kirjoittaminen varmaan auttaa itseäsikin hahmottamaan mistä Lähi-Idässä on kysymys.

Kannattaa lisäksi ajatella sitä mille taholle on hyödyllistä, että Lähi-Idän konfliktit jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Se taho on Venäjä. Kaikki muut konfliktin osapuolet kärsivät konfliktin jatkumisesta.

USA on tehnyt valtavan suuren panostuksen rauhoittaakseen Lähi-Idän - koska se rauhoittuminen on USA:n etu. Valitettavasti USA on tehnyt myös idioottimaisia virheitä (Irakissa).

Perjantaina 5.9.2008 klo 9:10
JussiR

Olisiko jo lopulta taloussaarron paikka? Sotiminen on vaikeaa ilman rahaa kummallekin osapuolelle. Taipuihan Etelä-Afrikkakin lopulta.

EU ja varsinkaan Yhdysvallat eivät taloussaartoon ole valmiita. Yksityinen kuluttaja toki voi kaupassa esim. hedelmäosastolla tehdä valintansa. Nykypäivänä on vaihtoehtoja.

Perjantaina 5.9.2008 klo 9:29
Alex Stubb

Jouni - olen oikeastaan vähän ylläättynyt tulkinnastasi. Minulla ei todellakaan ole asennevammaa suuntaan tai toiseen. Tämän kerroin myös keskustelukumppaneille. Kävin läpi Israelilaisten kannat vain esimerkinomaisesti, koska siellä sisäpoliittinen köydenveto on tiukimmillaan.

Palestiinalaisedustajien argumentit olivat erinomaisia. Vietin Al-Malkin kanssa yhteensä 4 tuntia. Heidän peruslähtökohtansa on harvinaisen selkeä ja mielestäni oikea: Annapoliksen toimeenpano, kaksi valtiota ja pysyvä rauhansopimus. Oma kantani on sama.

Hamas määritellään EU:ssa edelleen terroristijärjestönä ja sen kanssa ei tehdä yhteistyötä ennenkuin se täyttää kolme kansainvälisesti sovittua kriteeriä:

1. Tunnustaa Israelin .
2. Lopettaa väkivaltaisuudet.
3. Tunnustaa olemassa olevat rauhansopimukset.

Tässä on kyse faktasta, ei todellakaan mistään asenteesta.

Alex

Perjantaina 5.9.2008 klo 10:28
Lasse Lahtinen

Olisi kansainvälinen sensaatio jos Israelilla olisi tosiasiaperäistä tietoa Iranin "ydinaseohjelmasta". USA:n tiedusteluviranomaisten raportti toteaa "suurella varmuudella" että aktiivista aseohjelmaa ei ole käynnissä. Myöskään IAEA ei tarkastuksissaan ole löytänyt Iranista ydinsulkusopimuksen vastaisia hankkeita.

http://www.nytimes.com/2007/12/03/world/middleeast/03cnd-iran.html

Hamas on terrorilistoilla, mutta lopullisten leimojen lyömistä kannattaa varoa. Myös PLO:ta pidettiin terroristijärjestönä kunnes se sitoutettiin neuvotteluihin. Kun rauhanomaisen etenemisen tie ei tuonut palestiinalaisille mitään ratkaisua, PLO:n/Fatahin kannatus alkoi hiipua. Ilman Yhdysvaltain vakavaa asennemuutosta, Israelin politikassa tuskin tapahtuu muutoksia.

Yhdeksi "pahan akselivaltioksi" nimettyä Syyrian voisi joskun tarkastella hieman ykskantaista mediakuvaa monipuolisemmin. Maa on vastaanottanut 1.5 miljoonaa Irakin sodan jaloista paennutta hädänalaista uskontokuntaan katsomatta. Näille tarjotaan perusterveydenhoito, koulutus ja pakolaisten turvallisuus taataan. Ns. "kansainvälisen yhteisön" kiitos tästä massiivisesta humanitaarisesta työstä on rosvovaltion status? Kongressin edustajainhuoneen puheenjohtajan Nancy Pelosin taannoinen valtiovierailu Syyriaan aiheutti närää Bushin hallinnossa, mutta oli juuri oikeansuuntainen ele.

http://www.amnesty.org/en/library/asset/MDE14/036/2007/en/dom-MDE140362007en.html

Perjantaina 5.9.2008 klo 10:46
Petteri P

Putkinen: "- - Valitettavasti USA on tehnyt myös idioottimaisia virheitä (Irakissa)."

- - -

Ei jummarra.

USA:n johtama koalitio syrjäytti voimatoimillaan Saddam Husseinin hirmuhallinnon, joka lahtasi Irakin monia kansallisuuksia etnisten ja poliittisten syiden vuoksi, soti naapureitaan vastaan ja valloitti niitä.

Minusta USA ja sen koalitio toimi oikein.

Jälkihoito on sitten ollut vaikeampaa.

Olisiko maa pitänyt jättää sekasortoon ja naapurimaiden todenäköisten invaasioiden kohteeksi?

Ja edelleen jankutan sitä, että Suomen ulkoministeriä kaivattaisiin Suomea läheisimmin liittyvien asipoiden hoitamiseen. Meillä ei ole varaa siihen, että Stubbin tasoinen henkilö tekee selontekoja Suomeen liittymättömistä maailman- ja ikuisuusmurheista.

Perjantaina 5.9.2008 klo 11:14
Vilho Partanen

Koska sellaiset sanailut kuin "huippari" ja "proggis" herättävät kummastusta, kannattaa muistaa, että nykyinen ulkoministeri on paitsi suomalainen kosmopoliitti myös sujuva ainakin neljällä kielellä.

Tuolla maailmalla on ihan ok. käyttä asioista ja ilmiöistä jonkinlaisia "lempinimiä", eikä se merkitse, että asiat otetaan jotenkin kevyehkösti tms.

Ihan hyvää valinta Kokoomukselta, itseasiassa tilanteeseen paras mahdollinen, ulkoministeriksi.

Nuori mies jaksaa matkustaa, tavata ihmisiä ja omaksua uusia asioita maansa puolesta.

Sehän on nimenomaan ulkoministerin tehtävä.

Ja tämä blogi on myös mielenkiintoinen, nykyaikainen tapa viestiä suoraan. Sitä käyttävät myös monet liikeyritysten johtajat.

Perjantaina 5.9.2008 klo 11:42
Johannes Toepfer

Kiitos Alex avauksesta tuolla alueella. Ihme on, kun Suomessa media ei ole pitänyt tätä suurena Suomena uuden, aktiivisemman ulkopolitiikan merkkinä pitkän hiljaiselon jälkeen (en siis tarkoita Ikeä).

Tästä onkin joku kirjoittanut esim Uuden Suomen blogissa.

Perjantaina 5.9.2008 klo 13:59
Jouni Pulli

Hyvä Alex, kuten yllä painotin, ymmärrän, että kannanotossasi toit esille ensimmäiset vaikutelmasi koko tilanteesta. Kuitenkin kannanottosi vaikutti kovin yksipuoliselta, koska se käsitteli vain israelilaisten näkökantoja, ja siksi tivasin sinulta myös palestiinalaisten ajatuksia tilanteesta, jotka ainakin AL-Malkin osalta toit esille yllä olevassa kommentissasi, kiitos siitä. En ole siis syyttänyt sinua asenteellisuudesta tässä asiassa vaan kritisoinut tekstisi puutteellisuutta, koska se ei käsitellyt palestiinalaisten kantoja. Myönnän kyllä, että ehkä viittaus Condi Ricen lobbariin oli huonosti valittu termi.

Mitä tulee Hamasiin on ensiksikin todettava, ettei Hamasin vaatimusta Israelin valtion lopettamisesta voi mitenkään järkiperusteisesti tai kv.oikeudellisesti puolustella eikä hyväksyä. Vaikka Hamas mm. EU:n käsityksen mukaan on terroristijärjestö, on se kuitenkin merkittävä tekijä Gazan alueella. Vaikka kätesi ovat EU:n päätöksen myötä osin sidotutkin Hamasin suhteen, olisin toivonut, että olisit käynyt epävirallisia keskusteluja myös Hamasin edustajien kanssa. On vaikea kuvitella, että rauhaa saadaan aikaan Lähi-itään ilman, että myös Hamas istuu neuvottelupöydässä. Toinen vaihtoehto, joskin hyvin epätodennäköinen on, että saadaan aikaiseksi rauha, jota Hamas ei hyväksy. Tällaisesta tilanteesta seuraisi todennäköisesti siäsllissota Hamasin ja Fathain välillä, jolloin se eskaloituisi myös Israelin alueelle. Silloin olisimme takaisin lähtökohdassa, saldona vain valtavat inhimilliset lisäkärsimykset. Siksi Hamas on saatava neuvottelupöytään, mikä sekin vaatii kontaktinpitoa ja neuvotteluja.

Perjantaina 5.9.2008 klo 14:25
Elena

Georgialaisten riehu 080808 Tshinvalissa. http://www.youtube.com/user/NeMetov

Perjantaina 5.9.2008 klo 20:34
Niko

Terve Alex

Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudestani ja täytyy myöntää, että olen nykyään entistä ylpeämpi suomalainen kun meillä on kaltaisesi ulkoministeri. Sinua on kaivattu. Onnea ja voimia haasteelliselle työllesi.

Keskusteluun liittyen, niin toivottavasti Sinulla on joskus mahdollisuus vierailla Syyriassa, sillä se saattaa myös avartaa kokonaistilannettasi Lähi-Idän tilanteesta. Itse siellä asuneena ja Lähi-Itää paljon nähneenä ihmettelen aina sitä miten negatiivisesti länsivalloissa suhtautudutaan Syyriaa kohtaan ottaen huomioon, että siinä maassa lähes diktatuurista huolimatta eletään mitä rauhanomaisimmin. Siellä saa vapaasti olla kristitty, shia tai sunni ilman hälyä ja eri uskontokunnat voivat elää yhdessä ja olla parhaita ystäviä keskenään. Missään muussa lähi-idän valtiossa näin ei asia ole, lienekö edes Jordaniassa.

Syyrian kanta Israelia kohtaan on toki negatiivinen ja eivät he kaiketi Israelia valtioksi ole hyväksyneetkään.

Tästä päästäänkin itse asiaan, johon tuli kiinnitettyä huomiota kommentissasi Jounille - Kysymykseni on, että miksi ihmeessä jonkun järjestön tai maan täytyy hyväksyä toisen maan itsenäisyys, mikäli katsoo, että se on väärin annettu tai otettu? Israelin valtion perustamisesta ja sen oikeutuksesta voidaan olla montaa mieltä. Järjestöä tai maata ei voida mielestäni sen perusteella tuomita terroristijärjestöksi tai olla sen ehto ettei se sitä olisi. Mikäli näin on asian laita, niin näitä instansseja ja maita on aika paljon ja ikävän lähellä meitä.

Oli miten oli, niin kaikkea hyvää jatkossa ja toivottavasti pääset joskus vierailemaan Syyriassa: uskomaton kulttuuri, nähtävyydet, ruoka sekä alkuperäinen ystävällinen arabi kansa.

Uskollinen äänestäjäsi

Perjantaina 5.9.2008 klo 21:23

Petteri P: "Putkinen: "- - Valitettavasti USA on tehnyt myös idioottimaisia virheitä (Irakissa)."

- - -

Ei jummarra.

USA:n johtama koalitio syrjäytti voimatoimillaan Saddam Husseinin hirmuhallinnon, joka lahtasi Irakin monia kansallisuuksia etnisten ja poliittisten syiden vuoksi, soti naapureitaan vastaan ja valloitti niitä.

Minusta USA ja sen koalitio toimi oikein. "

1. USA:n poliittinen johto teki suuren virheen kun ei antanut kenraali Norman Schwartskopfin kaivaa Saddam mutakuopastaan jo Persianlahden sodan yhteydessä (kun Kuwait vapautettiin Irakin miehityksestä);

2. Siinä USA menetteli oikein kun viimein kaatoi Irakin verisen arabiSOSIALISTISEN diktatuurin - mutta oli idioottimaista jättää jo etukäteen suunnittelematta ja valmistautumatta sodan jälkihoitoon. USA poisti Irakin viranomaiset, mutta ei tuonut omiaan tilalle, joten Irakissa ryöstettiin ja hävitettiin, ...

3. Alun alkaen voimaa olisi pitänyt olla niin paljon, että Irak olisi kerralla rauhoitettu, sitten heti taattu sähkön, veden, polttoaineen, elintarvikkeiden, jne. saanti;

4. Ei suljettu rajoja, joten Irakiin tuli ulkomailta ääri-islamilaisia terroristeja ajamaan tahallaan Irakin sunnit ja shiiat toistensa kurkkuun, ...

Sanon uudelleen, että USA teki idioottimaisia virheitä.

Perjantaina 5.9.2008 klo 21:24
henna

Huipparit ja muut lemmikit ovat ihan jees. Tuovat vakavia asioita (politiikka, duunarin työvälineet) lähemmäs kuolevaista ihmistä. Huippariin voisin minäkin lähteä, mutta huippukokoukseen... en ihan. Lehteripaikkoja?

Lauantaina 6.9.2008 klo 4:02
Lasse Lahtinen

Tiettävästi ei Saudi-Arabia, eikä juuri moni muukaan arabimaa ole tunnustanut Israelin valtiota. Saudi-Arabia yhdessä Pakistanin kanssa tuki Taleban-järjestön valtaa Afganistanissa (Iran vastusti Talebania). Ehkäpä Hamasin hovikelpoisuuden ehdot voisi laskea länsimaailman ihastelevan hyväksynnän saavuttaeneen saudien kuningashuoneen tasolle?

Saddam Husseinin johtama Irak aloitti julman hyökkäyssodan naapurivaltiotaan Irania vastaan vuonna 1980. Vuonna 1983 Irakin kerrotaan käyttäneen kemiallisia aseita. USA avusti Saddam Husseinia sotaretkessään tiedustelutiedoilla sekä sotilaallisesti (intelligence and military support). Yhdysvallat loi viralliset diblomaattiset suhteet Saddamin hallintoon jo vuonna 1984.

Irakin ja Iranin välisen sodan tapahtumat on dokumentoitu kiitettävällä tarkkuudella mm. yhdysvaltalaisen George Washington-yliopiston ylläpitämässä erinomaisessa "kansallisen turvallisuuden arkistossa":

http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB82/

Lauantaina 6.9.2008 klo 8:32
Christian van Niftrik

Parahin Alex,
Kiitos kaunis siitä, että jaksat kaiken rankan työn päälle vielä raportoida meille havaintojasi ja ajatuksiasi. Kuljet silmät auki. Toivottavasti jotenkin ehdit perehtymään riittävästi myös näiden, Sinulle vieraampien kriisialueitten historiaan. Miksi alue on kriisasialue ?
Eräs minulle itselleni antoisa Israel/Palestiina problematiikkaa avannut teos oli Schlomo Ben Ami:n " Scars of war wounds of Peace, The Israeli-Arab Tragedy". Suositan lämpimästi teoksen lukemista.
Tsemppiä ja malttia Sinulle jatkossakin toivottaa:
Nestor Bloggaaja h.c.

Lauantaina 6.9.2008 klo 10:36
jotu

tervehdys, pitää muistaa kun luokittelee hamasin terrorijärjestöksi se että se kumminkin on vaaleilla valittu tehtäväänsä ja että israelkin aikoinaan perustettiin terrorilla juutalaisterroristijoukkioiden toimesta.
näitä olivat irgun, lehi, stern esimerkiksi.
alueen verisin terrori-isku on edelleen king david hotellin pommi-isku irgunin tekemänä.

http://en.wikipedia.org/wiki/King_David_Hotel_bombing

alueen historiaa kanattaa ja on mielenkiintoista tutkia, hyvän alun saa lukemalla hannu juusolan kirjan "israelin historia".

palestiinalaisvaltio ei ikinä saanut oikeata mahdollisuutta syntyä koska juutalaiset aloittivat alueen etnisen puhdistamisen arabeista jo ennen israelin itsenäistymisjulistusta, eli luulo arabivaltioista sodan aloittajina on väärä.

Lauantaina 6.9.2008 klo 14:21
Heikki Liimatainen

Kaikille Irakin sodan kannattajille ; googlettakaa "depleted uranium iraq children". Katsokaa kuvia ja lukekaa faktoja tästä valtavasta sotarikoksesta. Muistakaa, että köyhdytetyn uraanin puoliintumisaika on miljardeja vuosia.

Vaadin edelleen , että herra ministeri pyytää täällä blogissa anteeksi kommenttiaan että Tony Blair on "mahtava kaveri". Se on erittäin loukkaavaa tavallisen kansalaisen älykkyyttä ja moraalia kohtaan. Ymmärrän, että et voi julkisesti sanoa, että hän on psykopaattinen massamurhaaja, kuten asia todellisuudessa on. Älä kuitenkaan sano että hän on "mahtava kaveri" !!! Vastenmielistä!!

Lauantaina 6.9.2008 klo 19:51

Lahtinen: "Saddam Husseinin johtama Irak aloitti julman hyökkäyssodan naapurivaltiotaan Irania vastaan vuonna 1980. Vuonna 1983 Irakin kerrotaan käyttäneen kemiallisia aseita. USA avusti Saddam Husseinia sotaretkessään tiedustelutiedoilla sekä sotilaallisesti (intelligence and military support)."

Kuinka ollakaan nimenomaan Venäjä aseisti arabiSOSIALISTISEN Irakin enemmän kuin hampaisiin saakka - ja venäläiset "sotilasasiantuntijat" käyttivät Irakin vaativimpia asejärjestelmiä (osallistuivat sodankäyntiin).

Olen kysynyt useissa yhteyksissä, että mitä aseita USA on todistetusti toimittanut Saddamin Irakille - kuinka ollakaan niitä todistettuja aseita EI ole (puhumattakaan kemiallisista aseista, joihin nytkin vihjattiin).

Lauantaina 6.9.2008 klo 19:56

Liimatainen: "Muistakaa, että köyhdytetyn uraanin puoliintumisaika on miljardeja vuosia."

Kannattaa huomata, että se uraani on nimenomaan köyhdytettyä, eli ei säteile. Sitä voi täysin vaaratta käsitellä ilman mitään suojavarusteita. Sen sijaan se on myrkyllistä (kuten kärpässieni), joten sitä ei ole erityisen suositeltavaa syödä.

Köyhdytettyä uraania käytetään ammuksissa siksi, että sen ominaispaino on suuri - siten se läpäisee hyvin panssaria - ja siksi, että se on jätteenä halpaa.

Puoliutumisajoista puhuminen on propagandistista harhaanjohtamista.

Lauantaina 6.9.2008 klo 23:56
Heikki Liimatainen

Putkinen: Kyllä köyhdytetty uraani säteilee, toki säteily on hyvin heikkoa verrattuna rikkaaseen uraaniin. Köyhdytetty uraani ei ole pommitusalueilla "sieninä" maassa poimittavana vaan hienona pölynä joka pääsee siten hengittäessä elimistöön.

Puoliutumisajoista puhuminen ei ole mielestäni "propagandistista harhaanjohtamista". Köyhdytetystä uraanin pitkäaikaisvaikutukset ovat edelleen vähintääkin arveluttavat. Syöpätapaukset ja vastasyntyneiden epämuodostumat ovat kiistatta Irakissa kasvussa, jota ei voi selittää kuin uudella ulkoisella tekijällä.

Sunnuntaina 7.9.2008 klo 9:51
Lasse Lahtinen

Putkinen "Olen kysynyt useissa yhteyksissä, että mitä aseita USA on todistetusti toimittanut Saddamin Irakille"

Reaganin hallinnon aikainen kansallisen turvaneuvoston jäsenen oikeudessa antaman todistuksen mukaan mm. rypäleaseita. Saman lähteen mukaan kolmansien osapuolten kuten Israelin ja Egytin kautta tarjottiin venäläisperäisiä aseita.

Yhdysvaltain ulkoministerin 1983 päivätyn muistion mukaan Irakin kemiallisten aseiden tuotantokapasiteetin alkuperä oli länsiyhtiöissä. Saman asiakirjan mukaan Irak käytti sodassa Irania vastaan kemiallisia joukkotuhoaseita "lähes päivittäin".

Saddamin hallinon ja USA:n suhteet saavuttivat virallisen tason diplomaattisuhteiden solmimisella vuonna 1984. Aziz vieraili sen jälkeen Washingtonissa ja ilmaisi tyytyväisyytensä Yhdysvaltain pyrkimyksille estää Irania saamasta aseita. Muutama vuosi sen jälkeen Reaganin hallinto jäi rysän päältä kiinni aseiden viemisestä Iraniin nk. Irangate-skandaalissa. Myyntitulot ohjattiin Nicaraguan Contra-sissien tukemiseen vastoin kansainvälisen oikeuden periaatetta. Toimet salattiin kongressilta.

http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB82/iraq61.pdf
http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB82/iraq24.pdf
http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB82/iraq60.pdf

Nicaracuan tapahtumiin voi tutustua esimerkiksi kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) vuonna 1986 langettamasta tuomiosta:

http://www.icj-cij.org/docket/files/70/6505.pdf

Sunnuntaina 7.9.2008 klo 17:20

Lahtinen: »Putkinen "Olen kysynyt useissa yhteyksissä, että mitä aseita USA on todistetusti toimittanut Saddamin Irakille"

Reaganin hallinnon aikainen kansallisen turvaneuvoston jäsenen oikeudessa antaman todistuksen mukaan mm. rypäleaseita.»

Kerro nyt suoraan mitä aseita, minkä verran ja milloin USA on toimttanut Saddamin Irakille. Todisteeksi suorat lainaukset tarkoin lähdeviittein. Vaikka arvaan jo etukäteen, ettei tietoa tule, sillä väite on valhetta. Nimenomaan Venäjä on Irakin aseistaja.

Sunnuntaina 7.9.2008 klo 18:49
Heikki Liimatainen

Teille, joille anglo-amerikkalainen valtioterrori on mahdoton ajatus: Mohammad Mosaddeq, Tonkinin lahti, USS Liberty, Operaatio Gladio.

Sunnuntaina 7.9.2008 klo 21:25
Lasse Lahtinen

"Nimenomaan Venäjä on Irakin aseistaja."

Kyllä, pitää paikkansa. Yllämainituissa lähteissä dokumentoidulla amerikkalaisten materiaalisella tuella tuskin oli vaikutusta sodan kulkuun. Pointti on, että USA ja ns. "kansainvälinen yhteisö" ei pannut tikkua ristiin auttaakseen Saddamin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Irania, joka Yhdysvaltain puolustusministeriön tietojen mukaan oli siis "lähes päivittäin" kemiallisten joukkotuhoaseiskujen kohteena. Rumsfeld kävi Badadissa (tuskin opiskelemassa marxismia) ja Aziz Washingtonissa. USA:n näennäinen puolueettomuus kääntyi avoimeksi Irak-sympatiaksi diplomaattisuhteiden solmimisen jälkeen.

Länsi ja kansainvälinen yhteisö (Suomi tn:ssa) reagoivat, aivan oikein, voimakkaasti Kuwaitiin hyökkäystä vastaan. Kaksinaiset standardit kuitenkin vesittävät puheita lännen humaanista militarismista, jolla heikompia ja hädänalaisia autetaan auttamisen ilosta. Ei lännellä esimerkiksi ollut mitään ongelmia tunnustaa Pol Potia Kamputsean lailliseksi edustajaksi sen jälkeen kun Pohjois-Vietnam humanitaarisella interventiolla vuonna 1978 kukisti kammottavan tyrannian.

Tuore esimerkki kaksinaamaisuudesta kerrotaan päivän uutisissa kun Intiaan aletaan rahdata ydinteknologiaa vaikkei maa ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta! Intia uhkaa atomipommeillaan naapurivaltio Pakistania. Kasmirin kiista vie maat usein sodan partaalle.

Maanantaina 8.9.2008 klo 7:49

Lahtinen: "Yllämainituissa lähteissä dokumentoidulla amerikkalaisten materiaalisella tuella tuskin oli vaikutusta sodan kulkuun."

Odotan edelleen todisteita suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein siitä, että USA olisi aseistanut Saddamin Irakia millään lailla (aseistamista väitettiin tässä ketjussa). Ainakaan minulle antamasi linkki ei auennut. Todista väitteesi!

Maanantaina 8.9.2008 klo 12:38
Lasse Lahtinen

Kaikella kunnioituksella, en minä ole väittänyt USA:n aseistaneen Irakia vaan kyseessä oli Reaganin aikaisen kansallisen turvaneuvoston jäsenen oikeudessa antama todistus:

"United States District Court (Florida: Southern District) Affidavit. "United States of America, Plaintiff, v. Carlos Cardoen [et al.]" [Charge that Teledyne Wah Chang Albany Illegally Provided a Proscribed Substance, Zirconium, to Cardoen Industries and to Iraq], January 31, 1995.

Former Reagan administration National Security Council staff member Howard Teicher says that after Ronald Reagan signed a national security decision directive calling for the U.S. to do whatever was necessary to prevent Iraq's defeat in the Iran-Iraq war, Director of Central Intelligence William Casey personally led efforts to ensure that Iraq had sufficient weapons, including cluster bombs, and that the U.S. provided Iraq with financial credits, intelligence, and strategic military advice. The CIA also provided Iraq, through third parties that included Israel and Egypt, with military hardware compatible with its Soviet-origin weaponry."

Ikävää, jos linkit eivät auenneet.

Helikoptereiden myyntiä Saddamin hallinnolle taas ei voi suoraan väittää asekaupaksi.

http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB82/iraq15.pdf
http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB82/iraq55.pdf

Amerikkalaisen lehtiedon mukaan helikoptereita olisi kuitenkin käytetty kemiallisten aseiden levittämiseen:

"According to a 1991 article in the Los Angeles Times, American-built helicopters were used by Iraq for some of its chemical weapons attacks; according to the Central Intelligence Agency, Iraq experimented with using commercial crop sprayers for biological warfare."

Lähde: edelle mainittu George Washington-yliopiston ylläpitämä kansallisen turvallisuuden arkiston sähköinen asiakirjakokoelma.

Maanantaina 8.9.2008 klo 13:04

Juhani Putkiselle

Irakin aseistamisesta seuraavassa ote professori ELSON E. BOLESin (Michiganin Yliopisto) artikkelista "Helping Iraq Kill with Chemical Weapons:The Relevance of Yesterday's US Hypocrisy Today" (http://www.counterpunch.org/boles1010.htm)


Details about Iraq killing Iranians with US-supplied chemical and biological weapons significantly deepens our understanding of the current hypocrisy. It began with "Iraq-gate" -- when US policy makers, financiers, arms-suppliers and makers, made massive profits from sales to Iraq of myriad chemical, biological, conventional weapons, and the equipment to make nuclear weapons. Reporter Russ Baker noted, for example, that, "on July 3, 1991, the Financial Times reported that a Florida company run by an Iraqi national had produced cyanide -- some of which went to Iraq for use in chemical weapons -- and had shipped it via a CIA contractor." This was just the tip of a mountain of scandals.

A major break in uncovering Iraqgate began with a riveting 1990 Nightline episode which revealed that top officials of the Reagan administration, the State Department, the Pentagon, C.I.A., and D.I.A., collectively engaged in a massive cover up of the USS Vincennes' whereabouts and actions when it shot down an Iranian airliner in 1987 killing over 200 civilians. The "massive cover up" Koppel explained, was designed to hide the US secret war against Iran, in which, among other actions, US Special Operations troops and Navy SEALS sunk half of Iran's navy while giving battle plans and logistical information to Iraqi ground forces in a coordinated offensive.

In continuing the probe, as Koppel explained in June, 1990, "It is becoming increasingly clear that George Bush [Sr.], operating largely behind the scenes throughout the 1980s, initiated and supported much of the financing, intelligence, and military help that built Saddam's Iraq into the aggressive power that the United States ultimately had to destroy."

A PBS Frontline episode, "The Arming of Iraq" (1990) detailed much of the conventional and so-called "dual-use" weapons sold to Iraq. The public learned from other sources that at least since mid-1980s the US was selling chemical and biological material for weapons to Iraq and orchestrating private sales. These sales began soon after current Secretary of State, Donald Rumsfeld traveled to Baghdad in 1985 and met with Saddam Hussein as a private businessman on behalf of the Reagan administration. In the last major battle of the Iran-Iraq war, some 65,000 Iranians were killed, many by gas.

Investigators turned up new scandals, including the involvement of Banca Nazionale del Lavoro (BNL), the giant Italian bank, and many of the very same circles of arms suppliers, covert operators, and policy makers in and out of the US government and active in those roles for years. The National Security Council, CIA and other US agencies tacitly approved about billion in unreported loans to Iraq through the giant Italian bank's Atlanta branch. Iraq, with the blessing and official approval of the US government, purchased computer controlled machine tools, computers, scientific instruments, special alloy steel and aluminum, chemicals, and other industrial goods for Iraq's missile, chemical, biological and nuclear weapons programs.

Lisäksi voin suositella

Murray Waasin and Craig Ungerin artikkelia "Bush's Secret Mission"
The New Yorker Magazinessa - julkaistu 2.11.1992 (http://www.jonathanpollard.org/2002/111402.htm)

Edelleen ote NORM DIXONin artikkelista "How he US armed Saddam Hussein with chemical weapons" (http://www.greenleft.org.au/2002/506/27605)

In March 1981, US Secretary of State Alexander Haig excitedly told the Senate foreign relations committee that Iraq was concerned by “the behaviour of Soviet imperialism in the Middle Eastern region”. The Soviet government had refused to deliver arms to Iraq as long as Baghdad continued its military offensive against Iran. Moscow was also unhappy with the Hussein's vicious repression of the Iraqi Communist Party.

Washington's support (innocuously referred to as a “tilt” at the time) for Iraq became more open after Iran succeeded in driving Iraqi forces from its territory in May 1982; in June, Iran went on the offensive against Iraq. The US scrambled to stem Iraq's military setbacks. Washington and its conservative Arab allies suddenly feared Iran might even defeat Iraq, or at least cause the collapse of Hussein's regime.

Using its allies in the Middle East, Washington funnelled huge supplies of arms to Iraq. Classified State Department cables uncovered by Frantz and Waas described covert transfers of howitzers, helicopters, bombs and other weapons to Baghdad in 1982-83 from Egypt, Saudi Arabia, Jordan and Kuwait.

Maanantaina 8.9.2008 klo 20:16

Pitkälti puhetta USA:n asetoimituksista Saddamin Irakille - vaan kuinka ollakaan edelleenkään ei vastausta kysymyksiin:
- mitä aseita;
- minkä verran;
- milloin konkreettisesti olisi toimitettu?

Helikopteri EI todellakaan ole ase, eikä "todistuksessa" kerrota aseita toimitetun.

En voi olla ihmettelemättä kauhiasti - miksi yritetään väittää USA:n aseistaneen Irakia, kun nimenomaan Venäjä on se joka aseisti Irakin ja Venäjän "sotilasneuvonantajat" myös käyttivät Venäjän Irakiin toimittamia aseita (asejärjestelmiä) sodassa Irania vastaan.

Tiistaina 9.9.2008 klo 10:14
Lasse Lahtinen

Itse kannatan amerikkalaisia perusarvoja kuten sanavapauden ja asiallisen yhteiskuntakritiikin kirjoa. Korkeimman oikeuden viimeaikaiset päätökset pelastavat myös habeas corpus oikeusvaltioperiaatteesta sen minkä kykenevät. Oleellinen osa amerikkalaisuutta on "amerikanvastaisuus" so. hegemoniapyrkimyksiin tähtäävän ulkopolitiikan kyseenalaistaminen. Olen siis vahvasti usamielinen, mutta en kannata nykyhallintoa tai peittele tehtyjä virheitä. Parhaassa tapauksessa historiasta voidaan ottaa opiksi. Esimerkiksi että ei myydä ydinteknologiaa atomipommeja rakastaville epävakaille valtioille kuten Intialle.

George Washington yliopiston Irakin ja Iranin välistä sotaa käsittelevä kooste perustuu alkuperäisiin asiakirjoihin, ja tuskin on propagandaa. Kaikkea materiaalia ei kuitenkaan ole saatavilla sähköisesti. Ei ole syytä epäillä faktoja mutta luulisi että asiallista tutkimussuunitelmaa vastaan kuka tahansa saa käydä tutustumassa koko 10,000 sivun laajuiseen arkistomateriaaliin vieläkin tarkempien yksityiskohtien selvittämiseksi. Linkissä yhteystiedot:

http://www.gwu.edu/~nsarchiv/nsa/publications/iraqgate/iraqgate.html#PROSTA

Tiistaina 9.9.2008 klo 10:35

J.Putkiselle ote aiemmasta:

¤ "howitzers, helicopters, bombs and other weapons to Baghdad in 1982-83"
¤ "at least since mid-1980s the US was selling chemical and biological material for weapons to Iraq and orchestrating private sales. These sales began soon after current Secretary of State, Donald Rumsfeld traveled to Baghdad in 1985 and met with Saddam Hussein as a private businessman on behalf of the Reagan administration"
¤ ""Iraq-gate" -- when US policy makers, financiers, arms-suppliers and makers, made massive profits from sales to Iraq of myriad chemical, biological, conventional weapons, and the equipment to make nuclear weapons. Reporter Russ Baker noted, for example, that, "on July 3, 1991, the Financial Times reported that a Florida company run by an Iraqi national had produced cyanide -- some of which went to Iraq for use in chemical weapons -- and had shipped it via a CIA contractor." This was just the tip of a mountain of scandals"

Tiistaina 9.9.2008 klo 16:26
Epeli

Kirjasuositus, sekä Alexille että blogin muille lukijoille: John Pilgerin Freedom Next Time. Mielenkiintoista luettavaa!

Tiistaina 9.9.2008 klo 19:21

Edelleenkään ei ole vastattu kysymyksiin:
- mitä aseita;
- minkä verran;
- milloin konkreettisesti olisi toimitettu?

Suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein. Vain paljon puhetta. Jos se olisi todistettu, niin todisteet olisi helppo esittää - vaan kun EI ole todistettu.

Keskiviikkona 10.9.2008 klo 10:55

Vielä J.Putkiselle vastausta:

1) Tässä vuosien 1981-1993 ajan toimitukset tuoteryhmittäin, lähteet suluissa
US and British companies are among several Western firms that sell Iraq materials that can be used to develop nuclear, chemical, biological, and conventional weapons. [Associated Press, 12/21/2002; New York Times, 12/21/2002; Washington Post, 12/30/2002; San Francisco Chronicle, 1/26/2003; Sunday Herald (Glasgow), 2/23/2003]
United States -
A) bullet Biological: American Type Culture Collection, several biological precursor agents for diseases like anthrax, gangrene, and the West Nile virus; Alcolac International, Thiodiglycol, the mustard gas precursor; Al Haddad, 60 tons of a chemical that could be used to make sarin; Dow Chemical, .5 million of pesticides (see December 1988). [Die Tageszeitung (Berlin), 10/18/2002; New York Times, 12/21/2002; Washington Post, 12/30/2002]

B) bullet Nuclear: TI Coating; UNISYS; Tektronix; Leybold Vacuum Systems; Finnigan-MAT-US; Hewlett Packard; Dupont; Consarc; Cerberus (LTD) ; Canberra Industries; Axel Electronics Inc. [Die Tageszeitung (Berlin), 10/18/2002; Z Magazine, 10/29/2002]
bullet Rocket Program: Honeywell ;TI Coating; UNISYS; Honeywell; Semetex; Sperry Corp.; Tektronix; Hewlett Packard; Eastman Kodak; Electronic Associates; EZ Logic Data Systems, Inc. [Die Tageszeitung (Berlin), 10/18/2002; Z Magazine, 10/29/2002]
C) bullet Conventional weapons: Honeywell; Spektra Physics; TI Coating; UNISYS; Sperry Corp.; Rockwell; Hewlett Packard; Carl Zeis -U.S; Union Carbide. [Die Tageszeitung (Berlin), 10/18/2002; Z Magazine, 10/29/2002; Washington Post, 12/30/2002; San Francisco Chronicle, 1/26/2003]
2) Lisätietoja ja lähteitä voit katsella YK:n turvaneuvostolle 17.12.2002 luovutetusta 11.000 sivua pitkästä Irak raportista, jos satut käsiisi saamaan. Raportti on pitkä koska toimitukset olivat jatkuvia ja käsittivät mm. bakteerien ja kemiallisten aseiden ohella osaamista/asiantuntijoita niiden käyttöön. Toimitusajankohtien määrittelyyn vaikuttaa lasketaanko aika USA:n presidentin/CIAn päätöksestä, ulkomaisen (esim. jenkkien Chilen peitefirman) firman toimeenpanosta, asiantuntijan/bakteerierän/aseen saapumisesta Irakiin vai esim. sinappikaasutehtaan käyttöönotosta. Ohessa lisää mainitsemastani raportista:

Iraq's 11,000-page report to the UN Security Council lists 150 foreign
companies, including some from America, Britain, Germany and France, that supported Saddam Hussein's weapons of mass destruction programme. The original Iraqi dossier which was vetted for sensitive information by US officials before being handed to the five permanent Security Council members two weeks ago. An edited version was passed to the remaining 10 members of the Security Council last night.

Keskiviikkona 10.9.2008 klo 20:32
Daniel Brunell

Hej utrikesminister Stubb!
Jag läste dina intryck från resan till Mellanöstern och vill ge några kommentarer.

1) Du skriver att det finns två palestinska områden Gaza och Västbanken och att de utgör ca 22% av Israels och de palestinska områdenas yta, och att Israel alltså förfogar över 78 % av området.
Om vi går lite tillbaka i historien så blir siffrorna lite annorlunda. När britterna erövrade Palestina av turkarna räknades till Palestina nuvarande Israel, Gaza, Västbanken och Jordanien.(Det fanns ingen självständig stat i området) Redan 1921 gav britterna ca 80% av området till araberna, det område som idag kallas Jordanien. Majoriteten av Jordaniens befolkning består av palestinska araber, och detta är alltså det största palestinska området.
När man nu vill skapa ännu en palestinsk/arabisk stat vid sidan av den judiska staten är det de resterande 20 % som man vill dela. Och av detta område förfogar Israel över ca 78%.

2) Du skriver att Israel bygger en 723 km lång "suojamuuri". "Mur" är fel ord och används i den palestinska propagandan.(bl.a. för att kunna göra känslomässiga jämförelser med Berlinmuren) Faktum är att ca 90% av barriären består av ett metallstängsel. Stängslet har precis som muren till uppgift att förhindra terrorister att ta sig in i Israel. Det har fungerat väl och terroristledare har i intervjuer beklagat sig över att det numera är så svårt att genomföra operationer inne i Israel.
Enklast är antagligen att använda ordet barriär när man talar om hela byggnadsverket.

3) I kartlänken påpekas det att barriären inte följer Gröna linjen. Det behöver den inte göra. Grönalinjen är vapenstilleståndslinjen från 1949 och i vapenstilleståndsavtalen står det uttryckligen att linjen inte skall utgöra den framtida gränsen. Dessutom är stängslet inte heller någon fastställd gräns.Stängslet byggs antagligen där det gör mest nytta och minst skada. Man har flera gånger varit tvungen att ändra sträckningen på stänglset eftersom palestinierna har rätt att besvära sig till Israel högsta domstol som krävt förändringar.

4)Du skriver om Fatah att det är ett moderat parti. Tyvärr existerar det inte på den palestinska sidan någon mer moderat förhandlingspartner än Fatah så Israel förhandlar med dem. Men jag sätter personligen ett stort frågetecken efter ordet moderat (maltillinen).
- Under intifadans häftigaste år tävlade Fatah med Hamas om att utföra de mest spektakulära terrordåden.
- PLO:s stadgar (Fatah är den ledande grupperingen inom PLO) skiljer sig inte nämnvärt från Hamas stadgar. Båda säger sig med våld vilja förinta den judiska staten. (PLO lovade ändra sina stadgar efter Osloavtalet men inga nya stadgar har åtminstone jag sett eller hört av)
- När Fatah och Hamas stred om makten i Gaza använde båda grupperingarna lika grymma metoder
- Fatah gör terrorister och självmordsbombare till hjältar och förebilder för barnen
-Fatah uppfostrar barnen, genom skolböcker och TV program, till att tro att hela området (inkl. Israel) tillhör palestinierna. Om man verkligen eftersträvade en fredlig tvåstatslösning borde väl ett av de första stegen vara att förbereda den kommande generationen för detta?

Några exempel på vad talesmän för det "moderata" Fatah sagt när europeiska ministrar knappast varit närvarande:
Citaten har publicerats av Palestinian Media Watch

"(Official Fatah spokesman Ahmad Abdul Rahman) said that the Fatah movement sends warm blessings to Hizbullah, to all the resistance [terror forces - Ed.], and to the Lebanese nation, and the Palestinians for their historic victory over the Israeli arrogance in their victorious July War, [2006 Lebanese War].

"And on the return of the heroes of freedom, the heroes and the Martyrs, headed by the great Samir Kuntar and the Martyr fighter Dalal Mughrabi, who led the most glorified Sacrifice action in the history of the Palestinian-Israeli struggle. [Editors' note: Her bus hijacking was the worst terror attack in Israel's history. Thirty seven Israeli vacationers, including 12 children, were murdered.]

"He emphasized that the Fatah party... vows to the Palestinian people that Fatah will continue to struggle in the way of the pure Martyrs, until the state is liberated and the Palestinian state is established with Jerusalem as the capital. The Fatah movement turns on this day, that abounds with sincere blessings to Hizbullah ...

"The battle against the theft of Palestine is the battle of all the fighters and all the Arab nations. Blessings to the free heroes and their head, the heroic fighter Samir Kuntar, and blessings to the spirit of the heroic Dalal Mughrabi and to the friends of the heroes."

"President Mahmud Abbas congratulated yesterday's exchange of prisoners and bodies of Martyrs. The president sent blessings to Samir Kuntar's family."
[Al-Hayat Al-Jadida, July 17, 2008]

Lycka till i din krävande uppgift
Daniel Brunell

http://www.youtube.com:80/watch?v=qo5fYkByU0k självmordbombare glorifieras i palestinska barnprogram

http://www.youtube.com:80/watch?v=qI2ivZA2-Z4
Israel existerar inte i palestinska barnprogram

Torstaina 11.9.2008 klo 14:54
Jouni Pulli

ICG:n (International Crisis Group) viimeisin Lähi-idän raportti luo synkän kuvan rauhan mahdollisuuksista Palestiinan ja Israelin välillä lähiaikoina. Robert Malley, Crisis Groupin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan -ohjelman johtaja toteaa: “A weak Palestinian counterpart is unlikely to gain Israel’s trust or encourage it to compromise. A segregated Palestinian entity is unlikely to become a viable state. Prospects for a genuine and sustainable peace process are bad and getting worse.”

Lisäksi Robert Blecher (ICG:n Senior Analyst for the Israeli-Palestinian Conflict) sanoo: “Hamas’s takeover of Gaza is increasingly complete, and both it and Fatah seem intent on consolidating their gains. The crisis of the Palestinian national movement is only worsening.”

Perjantaina 12.9.2008 klo 23:31
Odette

Jouni Pulli: "Kaiken lisäksi venäläisten laivastotukikohta tulee sijaitsemaan vain muutaman kymmenen kilometrin päässä USA:n lentotukikohdasta Pohjois-Libanonissa."

Yhdysvalloilla ei ole lentotukikohtaa Pohjois-Libanonissa. Lentotukikohdan avaamista spekuloitiin vuosi sitten syksyllä (aina liikkuu villejä huhuja), mutta ei Libanonin kummatkaan poliittiset koalitiot tue ajatusta.

Lauantaina 13.9.2008 klo 12:17
Jouni Pulli

Hyvä Odette, olet oikeassa eli USA:n sotilastukikohtaa ei ainakaan vielä ole Kleiatissa.

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!