Israelista
Terveisiä Jerusalemista. Takana mahtava päivä. Tapasin pääministeri Olmertin, oppositiojohtaja Netanyahun, ulkoministeri Livnin ja presidentti Peresin.

Israelin pääministeri Ehud Olmert
Keskusteuissa kävimme läpi Georgian tilannetta, Lähi-idän rauhanprosessia ja Israelin sisäpoliittista tilannetta. Ensimmäisen osalta kerroin oman näkemykseni viime viikkojen tapahtumista. Toisen ja kolmannen osalta ahmin informaatiota.

Israelin presidentti Shimon Peresin kanssa
Ulkoministeriön tiimi oli Teemu Tannerin johdolla laatinut loistavat taustat. Suurlähettiläs Per-Mikael Engberg ja Anu Pulkkinen olivat rakentaneet erinomaisen ohjelman Israelin puolelle.
Päivä oli kaikinpuolin antoisa ja opin paljon Gazasta, Länsirannasta, rajoista, turvallisuudesta, siirtokunnista, pakolaisista ja myös Lähi-idän rauhanprosessin historiasta (erityisesti akselilla Israel-Palestiina).

Tel Avivissa ulkoministeri Livnin tapaamisen jälkeen
Tämäntyyppiset matkat ovat tärkeitä kahdesta syystä. Ensiksi ne antavat mahdollisuuden tuoda esille Suomen ja EU:n näkemyksiä rauhanprosessista. Toiseksi teoria muuttuu käytännöksi. EU-ulkoministerikokouksissa keskustelemme kuukausittain Lähi-idästä. On helpompi osallistua keskusteluun kun on saanut konkreettisen tuntuman alueesta.
Matkan päätteeksi ajattelin kirjoittaa muutaman havainnon reissusta. Huomenna tapaan ensin Tony Blairin ja sen jälkeen menemme Palestiinan puolelle.
12 kommenttia
Kuten M. Kaarela toteaa niin tuolla alueella on se uskonto aika kova sana määrittelemään kaikkea. Jos siellä rauhan neuvottelijat ottaisivat uskonnon pois päältä neuvottelu pöydässä niin eiköhän sinne saataisi rauha suhteellisen nopeastikin.
En ymmärrä, mitä rotia Suomen ulkoministerillä on selvitellä "luvatun maan" tuhatvuosien kestoisia sotia. Tai luulla, etteikö Mossad tiedä, mitä Georgiassa tapahtui ilman Stubbin selontekoa.
Meillä on omat asiat ja ongelmat täällä pohjolassa. Eikö maailman murheet pitäisi jättää Halosen ja Tuomiojan kaltaisille haihattelijoille.
Tietysti tälläisiä juttuja on muka olla hoimassa, kun ei ole mitään tulosvastuuta tai pelkoa epäonnistumisesta. Mutta tarpeetonta rahanmenoa!
Taas kerran: menestystä!
Kuinka kiinnostavaa olisikaan saada laajempia kommentteja havainnoistanne. Mutta missä roolissa olettekaan? Etyjin edustajana kaiketi.Onko Suomi missään roolissa?
Toivottavasti annatte selkeitä lausuntoja kotimaahan saavuttuanne.
Kuitenkin: ei " huippareita" ja muuta vastaavaa, pyydän.Antaa väärän signaalin.
Eduskunnan käytävillä ja muissa vanhojen jermujen kokoontumisajoissa nykyisen ulkoministerin toimintatavat koetaan jonkinmoiseksi uhaksi ja osa vanhoillisesta mediastakin odottaa kieli pitkällä, että A. Stubbille sattuisi joku pieni kömmähdys, jota voitaisiin sitten suurennella ja levitellä vahingoniloisten ja umpisuomettuneiden dinosauruksien iloksi.
Olen seurannut suurella huvittuneisuudella avoimuuteen ja suoruuteen tottumattomien pönöttäjien leimakirveen heiluttelua. Milloin ministeri on liian juniori, milloin liian suomenruotsalainen, milloin liian liberaali ja milloin mitäkin. Ehkä ministerille itselleenkin tulee hienoisena yllätyksenä mitä silmille lentää, kun maamme ulkopolitiikan pölyyntyneiltä käytäviltä yrittää hieman pahimpia lakaista. Joskus tuntuu kuin seuraisi hidastettua versiota pesäpallon itä-länsi ottelusta jossain Pohjanmaan perukoilla.
Kansainvälisessä politiikassa on hyviä esimerkkejä aktiivisista pienistä maista, jotka eivät ole sen koommin suomettuneita kuin USA:n politiikan kritiikittömiä hännystelijöitäkään. Tällaisten maiden joukkoon ulkoministerimme saattaa hyvinkin Suomi-neitoa ohjata, vaikka kapuloita yritetään ennätysvauhtia viskoa uuden ajan rattaisiin.
Lopuksi muistuttaisin Stubbin kriitinkoille, että mies vastusti avoimesti Irakin -aivan samoin perustein Vanhanen ja Stubb kritisoivat Venäjän toimia Georgiassa. Samanlaista ryhdikkyyttä toivoisi useammalta.
Respect.
H
israelilla on ollut jo yli 40 vuotta aikaa vetäytyä -67 miehittämiltään alueilta.
rauhansopimusten noudattamisen sijaan, viimeksi tiekartta, israel on vain keskittynyt nakertamaan palestiinalaisalueita siirtokuntarakentamisellaan, siksi livnin puhe ettei kiirehdittäisi rauhansopimuksen teossa ei kuullosta kovin vakuuttavalta.
yksinkertaisuudessaan asia on niin selvä että lapsikin sen ymmärtää.
israel asuttaa etnisesti itselleen sopivampaa porukkaa miehittämilleen alueille alkuperäisasukkaiden tilalle. ainoa syy miksei miehitettyjä alueita ole viellä liitetty israeliin liittyy siihen ettei israel halua antaa kansalaisuuttansa palestiinalaisille mikä liittyisi välttämättömästi alueen aneksointiin.
Hienoa, Alex. Lähinnä sitä tässä kirjoittelen, että muistathan kirjoittaa jokaisen rakastamasta brittihirmusta Tony Blairista ja hänen kanssaan käydystä keskustelusta. Hänen analyyseihin voi luottaa aina. Hienoa myös, että olet kerinnyt kirjoittamaan hyvän kuvan reissustasi tähän saakka. Tällaista blogi kirjoitusta tarvittaisiin muiltakin poliitikoilta.
Luulin aiemmin että Israelin matka liittyi Georgian konfliktin selvittelyihin:
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3580136,00.html
Vai eikö Georgia hyökännytkään ensin Etelä-Ossetiaan Israelilaisilla aseilla, israelilaisten kouluttamina?
Olisi erittäin tärkeää, että ulkopoliittiset toimijat ymmärtäisivät, että lopulta Suomen suurin haaste on Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Kaikki muu ( Israel jne.) on vain harrastelua.
Paaikivi ymmärsi sen, Kekkonen ymmärsi sen, Koivisto ymmärsi sen, Ahtisaaren ei tarvinnut ymmärtää, Halosella ja muulla hallituksella ei ole "clouta".
Nato ei meitä enää auta (se juna meni jo), EU ei auta, ETYJ ei auta, mikään ei auta kun panssarit alkavat vyörymään. Hyvät suhteet Venäjään pitäisi olla Suomen ulkopolitiikan kulmakivi, tapahtuu mitä tahansa.
Teemu Kuusijoensuulle:
Tarkoitatko kenties sitä, että jokaisen poliitikon pitäisi kertoa ketä hän on saanut kätellä, kenen kanssa hän on saanut keskustella ja kenen kanssa on ollut "mahtavaa? Meidän oma "James Bondimme 080808" liikkuu maailmalla vaaroja kaihtamatta pelastamassa länttä idän agenteilta.
Nuo kolme kuvaa tuossa ylhällä kertovat kyllä aika hyvin, että yhteydenpito eri henkilöiden välillä on ollut ilmeikästä ja luontevaa. Se on tietenkin hyvä tulevaisuutta ajatellen, että "homma on aina hanskassa". Jes!
Alexin oma äänenkannattaja sanomalehti Pohjalainen kuvasi muutoin Eu: päätöstä Venäjän toimien suhteen Georgiassa melko nasevasti todetessaan:
"Maailma ei EU-johtajien päätelmistä paljon asentoaan muuta. EU koetti selvästi olla ärsyttämättä Venäjää. Kyse oli paremminkin siitä, kuinka kovaa Brysselissä uskallettiin kuiskata."
@Timppa
So, Finland has to be the Trojan horse and slave of Moscow ?
Hi, Jan.
You seem to understand Finnish but cannot write ?
There are always more options than being a slave or being an antagonist.
Politics are made of people. Finnish Presidents have had a tradition to have good or at least workable personal relationships with the powers at be with Russian leaders at the time.
This tradition paid big revenues for us in the dark days of Cold War.
I just hope this tradition is not lost now.
Saakashvili has just learned it in a hard way.



Hyvä, että saat kuvan molemmilta puolilta. Mm. noilla kulmilla vihaa pidetään yllä mm. uskonnon varjolla ja siinä suhteessa norjalainen aloite rauhasta pyhillä paikoilla on erityisen ajankohtainen. Uskonnollisille ihmisille olisi hyvä lähtökohta, että jos yksi ainoa Jumala kerran on olemassa niin meidän rajallisten ihmisten tapa tulkita asiaa ja kutsua häntä jollain nimellä on vain meidän rajallisten ihmisten rajallinen juttu. Muslimeilla on käsittääkseni kunnioittava asenne kristittyihin juuri tältä yksijumalaisuuden pohjalta.
Toinen asia on tietysti se, että uskonnon varjolla on aina tehty - pahoja - asioita joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa. On yhdentekevää tapetaanko viattomia siviilejä rintamalinjan katoliset/protestantit vai kristityt/muslimit tms. yli, kun kysymys on jostain aivan muusta. Olisikin hyvä päästä tilanteeseen jossa vakaumus on henkilökohtainen asia ja politiikka yhteisten maallisten asioiden hoitamista kansanvaltaisesti ja hyvässä järjestyksessä. Teokratia on pahasta, oli se sitten Teheranissa tai Pennsylvania Avenuen suunnalla.