Pikamerkintä huipparista

hyvä että gerogiaan saadaan enemmän puolueettomia valvojia. Venäläisistä "rauhanturvaajista" suurin osa voisi kyllä vetäytyä.

Toivoton lähi-itä? Vai onko?

Kyllä Alex fixaa. "Alex is a man, Alex understands" taidetaan laulaa jossakin biisissä.. :-)

Kesällä kävi pessimistisiä vieraita kylässä Israelista.

Kaikki haluavat RAUHAA. Mutta sana rauha tarkoittaa niin monta asiaa Lähi-idässä.
Iranin ja Syyrian akseli tuntui vaivaavan israelilaisia vieraitamme.
Suomalaisena on vaikea ymmärtää israelilaista arkea sodan uhan alla.
Varsinainen survival game.

Amerikkalaiset eivät pystyne pakottamaan lähi-Itää rauhaan.
Mutta katsotaan mitä meidän Aleximme saa aikaan? :-)))))))

tervehdys, muistuta israelissa isäntiäsi ihmisoikeuksien merkityksestä.
mitä geneven sopimus sanoo miehitettyjen alueiden asuttamisesta omilla kansalaisilla.
muistuta myös ettei ole oikein pitää miljoonia ihmisiä ilman minkäänmaan passia vuosikymmeniä.
lisäksi ,olisi kiva, jos saat israelilta virallisen kauan odotetun anteeksipyynnön suomalaisen aseettoman sotilastarkkailijan murhasta.

mielenkiintoista olisi myös tietää mitä mieltä israelilaiset ovat nyt jälkikäteen mieltä suhmuroinnistaan georgiassa, kun venäjä raahaa uusia tehokkaita ohjuksia syyriaan vastapalveluna.

Shalom!

Joskus tiivistäminen ja kiireessä kirjoittaminen on hyvästä. Silloin ajatus on kirkkain ja tärkein tulee esiin myös lukijalle. Niin nytkin, sillä lyhyestä huipparibriiffistäsi mieleen iskostui lause, jota itse asiassa osasin odottaakin: "Georgian kriisi on yhdistänyt EU:n Venäjäkantoja. Molemmilta äärilaidoilta ollaan tultu keskemmälle.".

Tämä vahvistaa mm. Dr. Gulnür Aybetin teoriaa Euroopan yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Kirjoissaan "A European Security Architecture After the Cold War: questions of legitimacy" (Basingstoke, New York: St Martin's, 2000) ja "The Dynamics of European Security Cooperation 1945-1991" (Basingstoke: Palgrave, 2001), Aybet tuo loogisesti ja teräväsanaisesti esille sen, että Euroopan vauvansandaaleissa teputteleva 'ESDP' on hytkähtänyt eteenpäin (yhdistäen suuret EU -maat) vain kahdesta syystä, joita hän englanniksi kutsuu termeillä "superpower squeeze" ja "Soviet threat". Tämä se vasta paradoksaalista on. Itse asiassa miltei surullista. Suosittelen kirjoja lämpimästi niillekin, jotka eivät aiemmin aiheeseen ole perehtyneet. Toivottavasti Lähi-Idässä paistaa aurinko.

Hanna

Tuo "huippari" kuulostaa aavistuksen teinix-meiningiltä ;)

Pieni "briiffi" yllekirjoittaneen tunnoista tähän väliin:

1. Yllekirjoittanut toivoo, että herra Stubb ottaa ulkoministerin pestin tosissaan

ja

2. että se merkitsee hänellä muutakin kuin, että pääsee tekemään mukavia merkintöjä päiväkirjaan ja CV:hen.

EU-kokouksen saavutuksista pari huomiota eli
Plussaa on, että:
-taloudellisia pakotteita ei asetettu; ja
-saavutettiin yhteinen kannanotto.

Miinusta taas on, että:
-Georgian aggressiota ei tuomittu; ja
-neuvottelut koskien Venäjän ja EU:n välistä yhteistyötä aiotaan jäädyttää, vaikka juuri nyt niitä pitäisi entisestään tehostaa, jottei voimankäyttö Georgiassa ja sen lähialueilla yleisty/toistu.

Christian van Niftrik ilmaisee tilannekuvan rohkean avoimesti mutta myös realistisesti kommentissaan (31.8.2008 klo 15:13) Alexin merkintään ”Post 080808 – ensimmäinen diagnoosi” (25.8.2008) kirjoittaessaan: ”Itse olen paradoksaalisti kyllä iloinen siitä, että tämamätyyppinen konflikti alkoi ja toteutui nyt. Kirjoitan näin, vaikka konfliktin hinta onkin korkea tänään, on sen varsinainen merkitys sen "silmiä avaavassa shokissa". Tulevaisuuden konfliktit ovat hiuksia nostattavan kalliimpia niin ihmiskärsimyksissä kuin rahassa.” Neuvostoliiton romahdettua varsinkin USA on toistuvasti käyttäytynyt niin kuin se voisi toimia huomioimatta Venäjän vastustusta sen toimenpiteitä kohtaan. Seuraavassa vain muutama esimerkki:
1.Laiton hyökkäys Irakiin;
2.Yksipuolinen irtautuminen ABM Treatystä;
3.Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen YK:n 1244 resoluution vastaisesti;
4.Painostus Natossa liittää Ukraina ja Georgia Naton jäseniksi;
5.Georgian sotilaallinen varustaminen;
6.Strateginen yhteistyö ns. GUAM-maiden (Georgia, Ukraina, Moldova, Azerbaidzan) kanssa;
7.Sopimus USA:n ohjuspuolustusjärjestelmän osan sijoittamisesta EU:n alueelle Puolaan lähelle Venäjän rajaa, lähelle Kaliningradia ja myös lähelle Itämerta.

Em. esimerkkien valossa oli vain ajan kysymys, milloin Venäjä reagoisi voimalla kun diplomatiaa ja puhetta ei USA:ssa ymmärretty. Onneksi konflikti tapahtui Georgiassa ja se oli lyhytaikainen eikä esim. Ukrainassa, jossa siitä olisi hyvinkin voinut kehittyä pitkäaikainen sisällissota, jolloin eskaloitumisvaara Naton ja Venäjän väliseksi konfliktiksi olisi ollut nykyistä selvästi suurempi.

Suurvaltojen voimapolitiikan käytölle on usein nähty kaksi päätekijää:
a. voimapolitiikan käyttö esimerkkinä ja varoituksena muille valtioille;
b. voimapolitiikkaa käytetään päämääränä turvata ulkomaisten energiavarojen käyttöä itselleen ja kontrolloida muiden valtioiden mahdollisuutta energiavarojen käyttöön.

Näin on asianlaita Kaukasuksenkin osalta. Kaspianmeren energiavaroihin pyrkivät pääsemään käsiksi niin USA, EU, Venäjä kuin Kiinakin ja tässä tilanteessa tulisi ymmärtää, että jokainen näistä tekijöistä toimii itsekkäästi. Loppujen lopuksi EU on Nato-siteineen ja USA-myönteisyydessään ollen samalla riippuvainen Venäjän energiavaroista tässä tilanteessa varsin heikossa asemassa. EU:n tilannetta parantaisi huomattavasti, jos sillä olisi yhteinen ja nykyistä itsenäisempi puolustus sekä jos Euroopassa ymmärrettäisiin, ettemme ainakaan energiavarojen saannin osalta voi tukeutua USA:n hyväntahtoisuuteen meitä kohtaan, olemmepa sitten mitä mieltä tahansa läntisen demokratian viennistä.

Suosittelen tutustumista Michel Chossudovskyn kirjoitukseen ”The Eurasian Corridor: Pipeline Geopolitics and the New Cold War”. Chossudovsky vihjaa, että on myös mahdollista, että Turkin Ceyhanista vedettäisiin putki Israelin Ashkeloniin. Tähän kun lisätään tieto siitä, että Syyria toivottaa Venäjän tervetulleeksi rakentamaan venäläisen laivastotukikohdan Tartukseen, voinemme tulla lopputulokseen, että sotilaalliselle uudelleen varustelulle on vahvat perusteet, mikäli energiavaroista ei päästä yksimielisyyteen diplomatian keinoin. Tähänkin tilanteeseen EU:n tulisi varautua, itsenäisesti.

Jouni Pullin lista on asiallinen. Ulkoministeriön julkaiseman Antti Sierlan natoselvityksen mukaan "sopeutettua TAE sopimusta ei ole toistaiseksi ratifioitu yhdessäkään Nato-maassa" (s. 18).

Suomen sopulisto on häveliäästi jättänyt julkaisematta Georgian presidentin lausuntoja kriisin jälkeen. Vakavastiotettavista so. amerikkalaisista sanomalehdistä niitä löytyy. Olisi erittäin ikävää jos lännen oikeutetut sympatiat Georgian kansaa kohtaan hiipuisivat Shaakasvilin kulmikkaiden puheiden johdosta. Sen vuoksi on syytä yhtyä Pullin toteamukseen, että ainakin jokin varovaisen kriitillinen viesti unionilta olisi pitänyt lähteä myös Tbilisin hallitukselle.

Esko Antola totesi ykkösaamussa että Venäjä juuri haluaakin toimia kahdenkeskeisesti suurten EU-maiden kanssa. Uuden kumppanuussopimuksen neuvottelujen jäädyttämistä Kremlissä tuskin hirveästi surraan. Isot valtiot varmistavat kansalliset etunäkökohtansa joka tapauksessa, siitä ei kai voi olla kahta puhetta. Ne tässä nyt kärsivät joille Moskovasta ei muutoinkaan olla oltu kättä ojentamassa. Suomen asema on vankka mutta nyt on ehkä entistä vähemmeän mahdollisuuksia toteuttaa venäjäpolitiikkaa Brysselin kautta/alaisuudessa. Oma viisas ulkopolitiikkamme nousee uuteen arvoonsa.

Kriisin myötä itsenäinen EU-puolustus alkaa vaikutta vähemmän todennäköiseltä näköpiirissä olevassa lähitulevaisuudessa. Nato kun vaikuttaa olevan uusille jäsenmaille vain väline varmistaa USA:n turvatakeet. Tarpeen vaatiessa amerikkalaisten sitoumuksia terästetään kahdenvälisillä sopimuksilla kuten Varsovassa allekirjoitettu uusi Puola-USA pakti osoittaa.

Sanokaa joku viisaampi asioita seuraava onko unionin vaatimus ennen 070808 vallinneen status quon palauttamisesta ristiriidassa tulitaukosopimuksen (täsmennysten) kanssa? Bushin tiedottaja ei suoralta kädeltä kiistänyt väitteitä joiden mukaan Rice olisi tarkennuksillaan antanut Venäjälle luvan partioida Georgiassa.

http://www.whitehouse.gov/news/releases/2008/08/20080829-11.html

Esko Seppänen kirjoittaa 1.9. kotisivuillaan aika suoraan. Eipä voi asiaperustein vastaan väittää.

Lähi-Idän asioista kannattaa huomata, että Venäjä tukee ja aseistaa Irania ja Syyriaa, jotka omasta puolestaan tukevat ja aseistavat kiihkoislamilaisia terroristijärjestöjä, jotka murhaavat israelilaisia siviilejä (ja irakilaisia siviilejä).

On Venäjän etu, että Lähi-Idässä tapellaan - sillä se pitää öljyn ja maakaasun hinnan korkealla (Venäjä myy).

USA:n etu taas on, että Lähi-Idässä on rauhallista - kaikki ovat tyytyväisiä. Tämä taas ainakin osittain siksi, että USA:n etu on matala öljyn hinta - ja öljyn hinta on alhaalla kun ei ole sotia, eikä konflikteja. USA nimittäin ostaa mahdottoman suurella rahamäärällä öljyä ulkomailta joka vuosi.

Mats: "1. Yllekirjoittanut toivoo, että herra Stubb ottaa ulkoministerin pestin tosissaan

ja

2. että se merkitsee hänellä muutakin kuin, että pääsee tekemään mukavia merkintöjä päiväkirjaan ja CV:hen."

Onko Matsilla tämän blogin lukijoita ja ulkopolitiikkaa muutenkin seuraavia parempia konkreettisia havaintoja päinvastaisesta toiminnasta?

Hyvä Lasse Lahtinen, EU:n yhtenäisyys on kieltämättä koetuksella, sillä sekä Venäjälle että USA:lle sopii mainiosti se, että ne pääsevät neuvottelemaan bilateraalisesti suhteistaan ja yhteistyöstään eri EU-maiden kanssa. Lisäksi EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka yhteisestä puolustuksesta puhumattakaan näyttää yhä kaukaisemmalta haaveelta USA:n ja Puolan paktin jälkeen. Ehkä olisi jo aika ymmärtää, että EU:n yhteisen puolustus-, turvallisuus- ja ulkopolitiikan aikaansaamiseski olisi edettävä samoin kuin yhteisessä rahapolitiikassakin. Euro ei ole vieläkään läheskään kaikissa EU-maissa käytössä, mutta euro-ratkaisu ja yhteinen keskuspankki ovat silti osoittautuneet onnistuneiksi valinnoiksi. Samalla tavoin tulisi edetä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä puolustusyhteistyön kanssa. On todennäköistä, että muutama vastarannan kiiski joka tapauksessa haraa vastaan viimeiseen saakka ja jättäytyy ehkä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ulkopuolelle turvautuen esim. yhteistyöhön USA:n kanssa, mutta riittävän suuri määrä EU-jäsenmaita voisi tällä tavoin kuitenkin löytää yhteisen sävelen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa niin, että EU:sta muodostuisi myös poliittinen suurvalta ei pelkästään talousmahti.

Ensinnäkin kiitos Alex kiitos viime viikkojen erinomaisesta ja väsymättömästä työstä.

Puutun jonkin verran vielä Georgia-kriisiin. EU-kokous onnistui kohtalaisen hyvin, saatiin aikaan yhteinen julkilausuma, jossa Venäjä laittomat toimet tuomittiin ja vaatimus Venäjälle välittömästi poistaa joukkonsa Georgialle kuuluvista Abhasiasta ja Etelä-Ossetiasta.

Venäjän ja EU:n välistä yhteistyöneuvottelujen jäädyttäminen oli myös oikea ratkaisu. Lisäksi Georgialle annettiin täysi tuki ja ei puututtu sen toimenpiteisiin, koska ne olivat täysin oikeutettuja. Ja aikaisemmin on jo vaadittu Venäjää peruuttamaan de facto Georgialle kuuluvien alueiden laiton tunnustaminen, jonka yhtenä tavoitteena oli vain näyttää maailmalle Venäjän nykyinen voimapolitiikka ja nöyryyttää Georgiaa. Jossain jopa länsimaissa oli esitetty sellaisiakin vaatimuksia tai ainakin toiveita, että Venäjän joukkojen pitäisi pysyä näillä Georgialle kuuluvilla alueilla ”rauhanturvaajina”. Lisäksi on myös myötäilty sitä Venäjän väitettä, että USA olisi ”syyllinen” tähän sotaan provosoimalla ja varustamalla Georgiaa sotilaallisesti ja että Georgia olisi hyökännyt Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan ja Venäjän toimet olisivat olleet jonkinlaista rauhanturvaamista ja Venäjän omien kansalaisten suojelua. Totuushan on kuitenkin, että Venäjä halusi näyttää kaikille sotilaallisen voimansa suunnitelmallisesti hyökkäämällä Georgiaan vastoin kaikkia kansainvälisiä lakeja.

Siitä olen myös samaa mieltä blogin pitäjän kanssa, ettei Venäjän toimenpiteitä voi yhdistää Kosovon itsenäistymiseen. Näiden tapausten vertaaminen ei ole perusteltua ja Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen ei mielestäni ollut YK:n 1244 resoluution vastainen.

Jottei totuus unohtuisi, lienee paikallaan muistuttaa, että myös Alex tuomitsi Georgian sotatoimet kirjoittaessaan 27.8.2008 merkinnässään seuraavasti: "Georgian voimankäyttö Etelä-Ossetiassa ei ollut mielestäni hyväksyttävää. Se oli myös ylimitoitettua. Tätä seikkaakaan ei tule mitenkään peitellä tai hyssytellä, vaan päinvastoin sitä tulisi arvioida mahdollisimman objektiivisesti."

Kirjoitus perustui vain näihin huippukokouksen päätöksiin. Georgian toimia ei tuomittu julkilausumassa.

”EU:n huippukokous on päättänyt jäädyttää Venäjän kanssa käytävät neuvottelut uudesta kumppanuus- ja yhteistyösopimuksesta. EU:n ja Venäjän välinen kumppanuus ole mahdollinen, ennen kuin Venäjä vetää joukkonsa Georgiasta konfliktia edeltäneisiin asemiin. EU-maiden johtajien välillä vallitsi yhteisymmärrys Brysselissä pidetyssä huippukokouksessa".

EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso painotti, ettei minkäänlaisia kumppanuusneuvotteluja käydä ennen kuin Venäjä noudattaa vetäytymiskäskyä. Barroson mukaan viimeaikaisten tapahtumien valossa kumppanuutta Venäjän kanssa ei voi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Venäjä on tunnustanut Georgian kapinallisalueiden Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden ja on edelleen pitänyt joukkojaan varsinaisen Georgian alueella. Britannia ja monet entiseen itäblokkiin kuuluneet EU-maat ovat vaatineet Venäjälle jotain seuraamuksia”.

Erilaisia mielipiteitä Georgian toimenpiteistä on tietysti esitetty. "Georgian toimenpiteet olivat täysin oikeutettuja". - Tämä oli kirjoittajan mielipide.