Torstaina 14.8.2008    15 kommenttia

Helsingissä

Istun kotona ja katson Olympiapäivän yhteenvetoa ensimmäistä kertaa. Hyvä Hanski! Kultaa huomenna aamulla!

On oikeastaan ensimmäinen rauhallinen hetki viikkoon. Tuntuu hyvältä.

Tänään kävimme Etyj-tiimin kanssa läpi jatkotoimenpiteitä. Wienin Etyj-kokouksesta kantautui hyviä uutisia. Kaikki 56 jäsenmaata kannattivat eilistä ehdotustamme 100 sotilasvalvojan lähettämisestä.

Venäjä tarvitsi kuitenkin vielä tarkemman ohjeistuksen Moskovasta ennen suostumusta. Soitin illansuussa Sergei Lavroville. Hän oli tietoinen tilanteesta ja kertoi varaulkoministerin parhaillaan valmistelevan Venäjän lopullista kantaa.

Tein myös nopean soittokierroksen muutamalle kollegalle ja pyysin heiltä panosta sotilastarkkailuun. Tanska, Ruotsi ja Norja lupasivat kukin heti kymmenen valvojaa. Italia, Ranska ja Britannia lupasivat palata asiaan. Meillä Jyri Häkämies hoitaa homman, niin kuin aina. Veikkaan, että saamme lähetettyä kymmenisen tarkkailijaa.

Tarvitsemme myös kalustoa. Keskustelin Nokian kanssa kommunikaatiovälineistä. Tarvitsemme myös panssaroituja ajoneuvoja, sellaisia "valkoisia maastureita". Niissä USA ja Saksa voivat auttaa.

Juttelin myös Etyj-suurlähettiläs Terhi Hakalan kanssa. Pyysin häntä laatimaan luettelon kaikista mission tarpeista. Lupasin hoitaa tarvittavat resurssit Etyj-koneiston kautta mahdollisimman nopeasti.

Keskustelin myös Condoleezza Ricen kanssa ennenkuin hän laskeutui Pariisiin. Aiheena Etyj:n rooli. Hyvältä näyttää.

Vietin myös 1,5 tuntia ulkoasiainvaliokunnassa. Kävimme läpi viimeisten päivien taphtumia. Keskustelimme ja analysoimme. Kyllä sitä saa ulkoministerinä olla tyytyväinen, että meillä on loistava ulkoasiainvaliokunta; asiantunteva ja analyyttinen. Tuntui myös erityisen hyvältä saada valiokunnan täysi tuki. Se on parlamentarismia parhaimmillaan.

15 kommenttia

Torstaina 14.8.2008 klo 21:57
Tuomas S

Selvästi ollaan hyvään suuntaan menossa ko. kriisin kanssa. Tosi hyvää työtä! Onko Alexilla odotuksia, tai tavoitteita milloin tarkkailijat/turvaajat maahan lähtisivät? Tai, että kuinka pitkä tästä projektista tulee kaikkiaan tulemaan? Mikä on Venäjän motivaatio sopia rauhaa? Itse ainakin pelkään, että Krosnysta kuuluu vielä asian tiimoilta laukauksia suuntaan jos toiseen. Toivottavasti saadaan pidettyä narua miedän puolelta tarpeeksi kireällä, etteivät riehumaan pääse.

Nauti Alex kovasti vapaa-ajasta. Niin teen mieki :)

T: kesälomaileva opiskelija

Perjantaina 15.8.2008 klo 8:15

"Tarvitsemme myös kalustoa. Keskustelin Nokian kanssa kommunikaatiovälineistä. Tarvitsemme myös panssaroituja ajoneuvoja, sellaisia "valkoisia maastureita". Niissä USA ja Saksa voivat auttaa."

Esitän, että Suomen puolustusvoimat rakentavat Georgiaan viestiverkon ETYJin sotilastarkkailijoiden käyttöön.

Georgia on erittäin vuoristoista aluetta, joten toimivan viestiverkon rakentaminen ei ole helppo asia.

ETYJin sotilastarkkailijat tarvitsevat myös helikoptereita, sillä teitä pitkin Georgian alueella ei pääse riittävän nopeasti kaikkialle minne pitää päästä.

Perjantaina 15.8.2008 klo 10:01
KostiV

Tuo rauhansopimusluonnos, joka esiteltiin Georgialle ei ainakaan The New York Timesin mukaan sisältänyt mainintaa venäläisjoukkojen turvallisuustoimenpiteistä. Georgia siis hyväksyi tämän alkuperäisluonnoksen.

Kuten tiedetään Moskovalle se ei kelvannut ja kun Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy neuvoteltuaan Moskovassa lähti Tbilisiin neuvottelupaperi mukanaan siihen oli kirjattu mm. ehto:

"Odottaessaan kansainvälistä valvontaa, Venäjän rauhanturvajoukot toteuttavat täydentäviä turvallisuustoimenpiteitä tilapäisesti."

Tämän Moskovan tekemän vaatimuksen mukaan, jonka Saakašvili oli lähinnä pakotettu allekirjoittamaan venäläiset joukot ovat saaneet vapaat kädet operoida Georgiassa miten haluavat. Ja kuten olemme nähneet näin on myös käynyt ja kymmenet toimittajat ovat sen konkreettisesti joutuneet toteamaan henkensä uhalla.

Nyt jääkin nähtäväksi, miten kauan aikaa siihen menee, kunnes tämä "tilapäisehto" tulee täytetyksi, toisin sanoen millä aikataululla riittävä määrä kansainvälisiä joukkoja venäläiset päästävät alueelle. Siis päästävät. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että venäläisillä ei tunnu olevan kovinkaan kiire luopua näistä "tilapäisistä turvallisuustoimenpiteistä." Moskova ole suostunut ainakaan vielä asettamaan aikarajaa näille toimenpiteille presidentti Sarkozyn pyynnöstä huolimatta, kuten lehtitiedot kertovat.

Se ainakin on viimeistään tullut selväksi, että Venäjä vastustaa varsin kiivaasti Naton tunkeutumista lähialueilleen ja tuskin tilannetta rauhoittaa myöskään Usan ja Puolan sopimus ohjuskilven rakentamisesta.

Venäjän häikäilemäton tunkeutuminen Georgiaan antaa hyvän kuvan siitä, etteivät Venäjän toimintatavat poikkea entisen Neuvostoliiton tavoista. Venäjä on Neuvostoliitto on Venäjä. Tätä taustaa vasten mm. Baltian maiden onni taitaa olla se, että ne ovat Naton jäseniä. Se ainakin,( jos ei muuta) niin nostaa Venäjän kynnystä puuttua sotilaallisesti näiden maiden asioihin. Suomen osalta Nato-juna taitaa olla jo mennyt. Ainakin Georgian tapahtumat todennäköisesti syventävät ajattelua Natoon liittymisen hyvistä ja huonoista puolista.

Jos katsoo kartasta, niin Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Slovakia, Slovenia, Unkari, Romania ja Bulgaria muodostavat ikään kuin Naton puskurivyöhykkeen muuta Länsi-Eurooppaa vastaan. Naton laajenemistahti on ollut varsin nopea, eikä ole tarvinnut olla kovin suuri ennustaja, että jossakin kohtaa Venäjän taholta tulee piste. Ja nyt se tuli Georgiassa.

Toivottavasti idän ja lännen eturistiriidat eivät uudestaan puhkea kylmäksi sodaksi ja jos näin käy niin ei siihen sitten paljon tarvita, että lämpötila alkaa nousta. Yksikin laukaus riittää, kuten aikoinaan Sarajevossa tapahtui. Osittainhan tämänkin kriisin syy liittyy Balkanin tapahtumiin.

Venäjä taitaa olla tällä hetkellä ulkoministerin ja ulkoasianvaliokunnan suurin työnantaja ja sitä se taitaa olla myös vastaisuudessa.

Perjantaina 15.8.2008 klo 10:02
Stina Silja

Viime aikojen yllättävää kauhunäytelmää seurattuaan ei voi muuta toivoa kuin että tilanne edes jollain lailla saataisiin stabilisoitua. Tuntuu, kuin olisimme palanneet jonnekin vuosien taakse, kylmän sodan kauhujen kabinettiin.

Syyttelyä siitä ja tästä eri osapuolien välillä, etnisesti mosaiikkimaisella alueella. Kun on monien ihmisryhmien välisestä yhdessä elämisestä kysymys, nousee konflikteja pintaan vääjäämättä. Kun naapurin jättivaltion iso koneisto lähtee ”parantamaan tilannetta” jonkun osapuolen osalta, ei seurauksena voi olla muuta kuin tuskaa ja kamaluutta. Sotaharjoitus elävään maaliin, siltä se TV-kuvissa vaikutti. Helppo kohde armeijalle ampua kodit ja niiden asukkaat hajalle. Mitä sillä saavutettiin – se on jäänyt epäselväksi niin alueen asukkaille kuin median satunnaiselle seuraajallekin. Kaunaa ja vihaa, ainakin. Kostonhalua ja epävarmuutta. 100 000 ihmistä ilman kotia, evakossa alueilla jotka eivät pysty heitä auttamaan.

Kunpa kaikki osapuolet osaisivat toimia oikein eikä antaa vihantunteiden purkautua – ruutitynnyri syttyy ja räjähtää helposti. Käsite ”oikeus” ja eri ryhmien oikeuksien puolustaminen vievät tilanteisiin jossa loppujen lopuksi ei ole yhtä ainoaa voittajaa… Mutta senhän me tiedämme jo historiaa hiukankin katsoessa - silti tulemme aina näkemään näitä kauhunäytelmiä, uudelleen ja uudelleen.

Perjantaina 15.8.2008 klo 11:10
"Leenu"

SIVUHEITTO:

PTSD (post-traumatic stress disorder) voi hiipiä kovan kokemuksen vaiheilla elämään kenelle tahansa (esim. tsunamin, sotatilan, onnettomuuden) jälkeen. (Persianlahden sodan jälkeen USA:n sotilaat kärsivät tunnistamattomasta oireyhtymästä mikä luokiteltiin "Gulf Syndrom"-nimellä.)
Järkyttävään tilanteeseen human being voi alkaa reagoida jälkikäteen käymällä tapahtunutta läpi yhä uudelleen ja uudelleen, oireina esim. unihäiriöt, henkinen "puutuminen", itselleen "ei-niin-tavanomaisten" selviytymiskeinojen käyttäminen jne.
Omakohtaisesti kävin läpi debriefingin onnettomuustilanteen jälkeen, niinkin yksinkertaisilla keinoilla kuin Pysähtyminen, Puhuminen, Tunteiden läpieläminen, ja omien Turvallisten ihmissuhteiden ylläpitäminen. "Onnettomuuden jälkeen piti ikäänkuin tehdä matka uudelleen itseensä."
***Kannattajoukot ovat Varmasti Valmiita tekemään kaikkensa, että suloinen Hymy palaa ulkoministerimme kasvoille ennemmin tai myöhemmin.***
Nykyään oma tapani levätä on ainakin 1 päivä viikossa viettää ILMAN mitään mediaa, mutta AINA se ei valitettavasti ole mahdollista. Hyvää viikonvaihdetta!

Perjantaina 15.8.2008 klo 12:07

Ja huomenna on sitten Alex sulla 42 195m juoksuharjoitus Helsingin kaduilla, kuten allekirjoittaneellakin :)

Perjantaina 15.8.2008 klo 15:18
Marko Suutari

Venäjä mahdollisti Venäjä-Georgia sopimuksen yhdellä artiklalla "luvan toimia" alueella siihen saakka kunnes kansainväliset joukot ovat ottaneet homman haltuun Georgiassa, joten nyt veli venäläinen tekee ihan niinkuin se itse haluaa, mitään määräajan umpeutumista ei heidän toimilleen ole. Siksi heidän joukot ovat siellä , ei niillä kiire ole...

Mutta nyt on katsottava eteenpäin, eli ehdotan seuraavaa:

Mahdolliseen kriisinhallinta tehtävään suomalaiset olisivat erittäin hyviä jo pelkän Venäjä tuntemuksensa takia. Suomen kannattaisi toimia nopeasti ja olla heti alusta asti mukana niillä resursseilla kuin mahdollista koskien rauhanturvaajia, materiaaliapua, asiantuntia-apua, lääkintäapua jne.
Tässä olisi etyj puheenjohtajamaalle näytön paikka!

Perjantaina 15.8.2008 klo 22:34
Kenneth Westman

Hej (anteeksi että kirjoitan tämän huonolla suomenruotsilla, mutta se on äidinkieleni)
Hoppas Ni får ett gott resultat, fasten jag tror inte OECD har mycket att säga om saken... När USA & comp.....
WWIII , tag var.

Lauantaina 16.8.2008 klo 0:26
Tina

Onneksi olkoon ja tsemppiä huomiselle, jos menet juoksemaan. Olit aivan uskomaton ja kiitos paljon blogistasi! Olen fanisi!

Lauantaina 16.8.2008 klo 12:42

Hyvää työtä Stubb teet. Viimeinkin tai sanotaanko että pitkästä aikaa me suomalaiset voimme olla ylpeitä korkean poliittisen johtajan toimista. Presidentti Ahtisaaren olette Suomelle mitä parasta mainosta samalla kun toimillanne parannette maailmaa. Samaa ei voi sanoa kaikista muista päättäjistä, jotka kyllä puheissaan ovat niin maailmaa syleileviä, mutta käytännön toimet ovat jääneet lähinnä reissaamiseen toisen luokan kehitysmaihin ilman konkreettisia tuloksia.

Lauantaina 16.8.2008 klo 17:24
jari laaksonen

Arvoisa ulkoministeri,

Georgian kriisin takia mieleeni tuli eräs asia. Venäjä on mielestäni toiminut paheksuttavasti mutta minua alkoi suuresti ärsyttää että yhdysvallat edes ottaa kantaa ko. tapaukseen johtuen siitä yksinkertaisesta syystä että yhdysvallat on todistetusti syyllistynyt kansanmurhaan jossa sai surmansa noin 3000 ihmistä, nimittäin 11/9 "terrori-iskujen" muodossa.

Tällä varjolla yhdysvallat aloitti sotatoimia ja tapatti valtavan määrän lisää ihmisiä. Nyt te arvoisa ulkoministeri haluatte suomen Natoon, liittoon kansanmurhaajavaltion kanssa. En saata myös uskoa että haluatte että Condleezza Rice vierailee maassamme sillä hän on todistetusti tiennyt etukäteen 11/9 iskuista eli hän on syyllistynyt myös osaltaan kansamurhaan.

Pyydän teitä antamaan Rehellisen mielipiteenne siitä että oliko ko.iskut yhdysvaltain itse järjestämä isku vai uskotteko viralliseen selvitykseen ko.tapahtumista. Mikäli uskotte viralliseen selvitykseen niin minun pitää kyseenalaistaa teidän arvostekykynne. Mikäli taas uskotte iskujen takana olevan yhdysvaltain hallituksen niin pyydän teitä kertomaan mielipiteenne asiasta julkisesti omalla blogillanne.

Politiikka perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen, eikö?

Siltä varalta että ette olisi tutustunut riittävästi 9/11 iskujen tapahtumien kulkuun ja ihan perus fysiikkaan jonka virallisen raportti oudosti kumoaa annan teille tässä alkuun linkin erittäin hyvään videoon jonka toivon teidän katsovan. Tässä videossa on alussa uskonnosta,mutta sen jälkeen tulee ko.iskuista erittäin hyvä osio. Suosittelen kaivamaan kaiken mahdollisen informaation mitä on saatavilla sekä asiantuntijoiden lausunnot ja ottamaan kantaa asiaan.

http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750


Jostain syystä nyt oletan että tätä viestiäni ei julkaista blogillanne mutta toivon saavani vastauksen sähköpostitse.

Kunnioittavasti: Jari Laaksonen

Lauantaina 16.8.2008 klo 23:13
rape

Mistä näitä hörhöjä oikein sikiää (putkinen, laaksonen yms)?

Blogin aktiivinen pitäminen on kyllä hyvä asia, mutta varjopuolena siinä on se, että friikit täyttävät kommenttiosion ja kylähullut tuputtavat neuvojaan.

Stubbille kuitenkin paljon onnea ja kiitoksia hyvin hoidetusta ulkoministerintyöstä, ainakin tähän asti homma on pelannut hyvin kiperinäkin hetkinä. Georgian ja Venäjän välillä rauhantunnustelujen välittäminen ei takuulla ollut helppoa, mutta sinnikkyytesi on ollut ihailtavaa.

Sunnuntaina 17.8.2008 klo 2:48
jari laaksonen

Lisäys edelliseen viestiini ja nimimerkki Rapelle

Arvostan ulkoministerimme oivaa ja tasokasta työskentelyä. Mielestäni hän on onnistunut erittäin hyvin työssään ja on suomen etu että meillä on asiansa osaava ulkoministeri.

Kuitenkaan tämän blogin tarkoitus ei tiettävästi ole vain kehua ulkoministeriä vaan ottaa kantaa asioihin ja antaa kriittistäkin palautetta. Kriittinen palaute on juuri sitä mikä herättää kysymyksiä meissä jokaisessa.

Rape tuossa nimittelee kylähulluksi mutta voin sanoa että en itse kykenisi suoritumaan ulkoministerin tehtävistä enkä ole ollut neuvoja antamassakaan. Luotan täysin ministerimme osaamiseen tällä saralla. Halusin vastauksen kysymykseeni lähinnä.

On vain hyvin valitettavaa että politiikka on niin häikäilemätöntä että sen totauttamisessa ei tuhannet ja tuhannet ihmishenget merkitse mitään. Näen asian niiden politiikan uhrien omaisten silmin lähinnä. Yhdysvallat ei toki ole ainoa joka näin toimii ja tuosta itänaapurista löytyy yhtälailla politiikan siviiliuhreja.

Suomalaisina voimme olla ylpeitä siitä että moraalimme on säilynyt kutakuinkin korkealla tasolla. Siihen pitäisi voida luottaa että totuus lopulta voittaa. Politiikassa se ei valitettavasti aina mene niin.

Ne poliitikot jotka uskaltavat sanoa suoraan mielipiteensä ovat ehkä joukossaan vähemmän pidettyjä mutta kansan arvostuksen he usein saavat.

Sunnuntaina 17.8.2008 klo 7:36

Alex hyvä, tee kaikkesi, että ETYJin tarkkailijat saadaan KAIKILLE Georgian alueille hyvin nopeasti.

Viron ulkoministeri Paet keskusteli eilen illalla Gorissa Venäjän joukkoja komentavan kenraalin kanssa. Kenraali EI ollut saanut käskyä vetäytyä, vaan päinvastoin Venäjän joukot linnoittivat asemia Gorin ympäristöön.

Venäjän joukoilla "ei ole tietoa" aselevosta.

Tiistaina 19.8.2008 klo 10:31
Mauri K

Seurattuani Georgian tilanteen kehitystä kolmesta toisistaan poikkeavasta uutiskanavasta,yle aljazeera ja russiantoday odotan mielenkiinnolla ketä aletaan kuskaamaan Haagiin tuomiolle. Epäilen kyllä että tuomittavia ei löydy.

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!