Keskiviikkona 9.7.2008    4 kommenttia

Joroisia odotellessa

Viikko on mennyt niin sanotusti lomaillessa. Tässä ammatissa loma taitaa kuitenkin olla valitettavan suhteellista. Viestiä pukkaa, ja hölmö vastaa...

Kun pidän varsinaisen loman heinä-elokuun vaihteessa niin taidan hävittää kännykän jonnekin pariksi viikoksi.

Yhtäkaikki on ollut kiva ottaa vähän rauhallisemmin. On tullut lueskeltua ja muuten vain lekoteltua.

Olen myös tehnyt muutaman erittäin kevyen viimeistelyharjoituksen ennen Joroisten triathlonia. Kyseessä on niin sanottu "puolimatka", eli 1900 m uintia, 90 km pyöräilyä ja 21 km juoksua. 

Odotan koitosta innolla...tai oikeastaan aika malttamattomana. Tekisi mieli jo olla lähtöviivalla.

Monelle triathloni kuulostaa aivan hullujen hommalta. Pahimmillaan mieleen tulee Havaijin teräsmieskisan (3800 m, 180 km, 42 km) maaliviiva-ryömimiset tai joku helteeseen tuupertunut, omassa oksennuksessaan makaava keskeyttäjä. Parhaimmillaan muistetaan Pauli Kiurun, Mark Allenin ja Dave Scottin titaanientaistelut.

Triathlon ei kuitenkaan ole pelkästään armottomien atleettien mielen ja kivun hallintaa. Se on myös mahtava kuntoilumuoto. Kaikkihan me olemme joskus uineet, pyöräilleet tai juosseet. Näitä lajeja voi harrastaa yhdessä ja erikseen. Eikä matkan tarvitse olla pitkä.

Itse ajauduin lajin pariin, koska juoksuharrastukseni johti alaselän välilevyn pullistuman esiasteeseen. Fysioterapeuttini Pipa Haikonen kehotti monipuolistamaan kuntoiluani, ja siitä se lähti.

Uinti pelotti eniten. Ja kyllä se pelottaa vieläkin, mutta paremmalta se tuntuu kuin tammikuussa. Tekniikkalaji.

Pyöräilystä en erityisemmin ennen välittänyt, vaikka reidet ovatkin kuin tanskalaisella työhevosella. Nykyään pyöräily on mielilajini. Kaunis kesäsää. Vaihtuva maisema. Mikäs sen mukavampaa.

Hyppy satulasta suoraan lenkkipolulle on mahtava tunne sekin. Kannattaa kokeilla.

En kyllä tiedä ollenkaan miten homma sujuu lauantaina, mutta jännä päivä on ainakin tiedossa. Tapahtuman kotisivut löytyvät tästä. Osallistujia on laidasta laitaan - ammattilaisista itseni kaltaisiin harrastelijoihin, jotka kokeilevat lajia ensimmäistä kertaa.

Suomen huipuista ainakin Tiina Boman, Teemu Lemmettylä, Marko Törmänen ja Kaj Söderdahl ovat mukana. Olen seuraillut Teemun kotisivuja. Niistä näkee miten vaativasta ammatista on kyse.

Huomenna Helsinkiin ja ylihuomenna Joroisille.

4 kommenttia

Torstaina 10.7.2008 klo 16:53
Maikki N. (Nummiranta)

Monsieur Aleksander!
Kiitos tämän päivän infosta. On mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi ja tuntemuksiasi ennen Joroisten kisaan osallistumista (Joroisten kisat pidetään nuoruuteni maisemissa). Muutaman päivän lomailu on varmaan ollut tarpeen. Vastapainoksi kaiken ulkoministerin työn ja matkustelun, jota olet varsin kiivastahtisesti viimeisten kuukausien aikana tehnyt. Harrastan itsekin liikuntaa eri muodoissa, mutta kilpailen nykyään lähes vain itseni kanssa.
Toivon Sinulle parasta onnistumista Joroisten kisassa! Sekä ihanteellisia olosuhteita (toivoo Madame Joroisista, vuosimallia 1945).

Torstaina 10.7.2008 klo 19:38
Alex Stubb

Hei Maikki - samassa veneessä soudetaan. Minulla on tasan kaksi kilpailijaa, jotka yritän voittaa: minä itse ja ikä. Ikää en valitettavasti pysty pitkässä juoksussa voittamaan, mutta itsensä voi aina kellistää.

Alex

Perjantaina 11.7.2008 klo 21:36

Se kännykän hävittäminen voisi olla ihan terveellistä. Jostakin syystä en ole itse siihen kyennyt, vaikka vaimo onkin marmattanut, kun aina lomillakin hoidan työasioita. Kaitpa sitä pitää itseään korvaamattomana.

Pitäisi joskus tehdä korvaamattomuustesti: laittaa juomalasiin vettä, käyttää sormea siellä vedessä ja katsoa jääkö veteen sormen mentävä kuoppa.

Lauantaina 12.7.2008 klo 22:21
Laura Walin

Hei Alex,

ja onnittelut hienosta suorituksesta! Itse kerran sprinttimatkan tehneenä nostan hattua kaikille maaliin päässeille.

Kirjoita kommentti