Maanantaina 30.6.2008    3 kommenttia

Kuusijärveltä Kirgistaniin

Vietimme viikonlopun Lontoossa. Tavattiin kavereita ja sukuloitiin. Tapasin yhden työkaverinkin.

Kävin lauantaina aamukävelyllä. Tuli nostalginen olo. Asuimme Lontoossa parisen vuotta (1997-98). Kirjoitin tuolloin väitöskirjaa (mikä ei sinänsä ollut mielekästä puuhaa).

Lontoo on hektinen kaupunki. Jopa liian hektinen meikäläiselle. Siellä on kuitenkin aina kiva käydä.

Viime viikko meni muuten vähän puihin. Oli tarkoitus treenata oikein kunnolla, mutta sitkeä flunssavirus painoi päälle. Oli heikko olo koko viikon. Maltoin ja jätin treenit lähes kokonaan väliin.

Tänään kävin Kuusijärvellä uimassa, pyöräilemässä ja juoksemassa. Hyvältä tuntui. Onneksi. Joroisten triathlon häämöttää vajaan parin viikon päässä. Viimeistely alkaa.

Juuri nyt istun koneessa matkalla Kirgistaniin. Kyseessä on toinen, ja samalla viimeinen, Keski-Aasian matka. Huomenna olemme Kirgistanissa, ylihuomenna Kazakstanissa.

Meillä on matkalla mukava porukka. Virkamiesdelegaatioon kuuluvat Marja-Liisa Kiljunen, Aleksi Härkönen, Mikko Hautala, Tuula Yrjölä, Juha Kirstilä, Minna Kokkonen, Kathleen Samuel ja Susanna Lööf. Toimittajaporukassa on myös menoa ja meininkiä. Mukana Ylen Hannele Muilu, Maikkarin Merja Sundström, Väli-Suomen Median Kari Valtonen ja Ilta-Sanomien Rita Tainola.

Lisää matkaraporttia huomenna.

 

3 kommenttia

Maanantaina 30.6.2008 klo 23:49

Puuttuvia aakkosia? Onhan siinä vaikka mitä aakkosia... ;-)

Tiistaina 1.7.2008 klo 10:20
Pekka Eränkö

Kannattaa tutstua UM:n rahoittamaan Kirgisian keuhkoterveyshankkeeseen (toteuttaja Filha ry), jossa rahat menevät tehokkaaseen käyttöön ja pysyvää tulosta syntyy - päinvastoin kuin samban tahtiin etenevät lähialuehankkeet.

Keskiviikkona 2.7.2008 klo 10:10

Kiusallista tämä kesäflunssailu. Ei ole päässyt kesätreeniin oikein millään käsiksi kun on kokoajan vähän kipeä tai paikat jumissa.

Tsemppiä Joroisten keikalle!

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!