Sunnuntaina 18.5.2008    9 kommenttia

Itämeri

Kiitos kaikille Lauantaiseura-kommenteista. Minullakin jäi tällä kertaa hyvä fiilis esiintymisestä. Kyllä sen aina tietää onnistuiko vai ei.

Aika usein jää enemmänkin sellainen tunne, että "tuon ja tuon olisi voinut sanoa eri lailla" tai "miksi minä unohdin mainita tuon". Tällä kertaa tätä tunnetta ei jäänyt.

Paljon riippuu myös ohjelman formaatista. Hannu Lehtilä on todellinen ammattilainen, diplomaattinen toimittaja, joka antaa haastattelijalle tilaa. Siitä syntyy luonnostaan sellainen toimiva keskusteluyhteys.

Sitten on toki muita formaatteja, BBC:n Hard Talk-tyyppisiä, jossa käydään tiukempaa keskustelua. Niilläkin on paikkansa.

Olen aina "fanittanut" Lauantaiseuraa ja siksi olinkin kovin pettynyt kun kuulin, että ohjelma loppuu kahden viikon kuluttua. Olin kolmanneksi viimeinen haastateltava. Harmi. Siinä menetämme yhden parhaista poliittisista keskusteluohjelmista. Pitäisikö pistää pystyyn adressi Lauantaiseuran jatkamisen puolesta?

Osallistuin eilen Helsingin Sanomien järjestemään Itämeritilaisuuteen Kaisaniemen puistossa. Olin mukana Itämeren tilaa käsittelevässä panelikeskustelussa.

Hesari on viime viikkojen aikana panostanut Itämeriteemaan. Mielestäni loistava juttu! Tällaista lisää. Kannattaa käydä HS:n kotisivuilla katsomassa mitä sieltä löytyy. Ovat muun muassa julkaisseet Itämeri-teemalehden.

Näillä sivuilla olemme käsitelleet Itämeriteemaa useinkin. Eikä vähintään syksyllä 2004 kun lanseerasimme Itämeristrategian. Hommahan on sittemmin edennyt jopa yli odotusten. Tiimityö tuottaa aina tulosta. Kaikki ovat olleet mukana talkoissa.

Jäin vähän miettimään tuota rahoitusta. Asiantuntijat ovat kertoneet, että Itämeren puhdistamiseen tarvitaan vähintään 1,5 miljardia euroa. Mistä sen saisi kerättyä?

Mielestäni seuraava yksinkertainen kuvio voisi toimia:

1. EU maksaa sen osuuden, jolla poistetaan maatalouden päästöt.

2. EBRD antaisi lainat Venäjälle ja Puolalle jätevesipuhdistamojen rakentamiselle.

3. EIB ja NIB tulisivat mukaan talkoisiin lainoineen kaikkiin muihin projekteihin.

Peruslähtökohta on yksinkertainen. Tarvitaan kolmea asiaa: instituutioita, poliittista tahtoa ja rahaa. Instituutiot syntyvät EU:n Itämeristrategian kautta. Poliittinen tahto on jo synytynyt EU:n laajentumisen jälkimainingissa. Raha hoidetaan tuon yllä mainitun kaavion mukaan.

Mitä sinä olet mieltä? Mitkä ovat Itämeren suurimmat ongelmat? Miten ne poistetaan?

9 kommenttia

Sunnuntaina 18.5.2008 klo 12:06
Ari-Pekka Verta

Sääli tosiaan jos Lauantaiseura lopetetaan. Lauantaiseura on jo vuosi ollut eduskunnan kyselytuntien ohella yksi mielenkiintoisimmista tavoista seurata politiikkaa ja poliitikkoja.

Itämereen en ota kantaa kun en valitattavasti ole asiaan tarpeeksi perehtynyt.

Sunnuntaina 18.5.2008 klo 13:05
Juhani Harjunharja

Terveiset kaukaa Utsjoelta, aidosta Lapista!

Katsoin kiinostuksella tv1:n Launtaiseuraa, jossa olitte haastateltavana. Teillä on todella sujuva ja kohtuullisen perustelevakin tuo sanallinen anti. Hyvä näin!

Hiukan jäi tuosta Nato-hommasta vain maku, joka tulee silloin, kun tuntee itseään manipuloitavan tai ainakin indokrinoitavan... no se on tietenkin allekirjoittaneen subjektiivista elämystä, eikö vain?

Mutta mutta, että mitä se olikaan 95%:n luokkaa EU:n kansoista on Nato-kansaa? Kukahan tuonkin on tosiasiassa mitannut, eli kuinka suuri on Naton kannatus todellakin ja nimen omaan eri EU-maiden kansojen keskuudessa? Minkä mittauksen mukaan?

Mutta ulkoministerinä varmaan Teillä on varmat lähteen ja tiedot näistäkin asioista oiken mittaustuloksin? Olisin kiinnostunut noista.

Toisaalta, mitäpä mieltä olette kansainvälistyneestä sotateollisuudesta ja sen vaikutuksesta Natossa? Onko tästä tietoja jaettavissa, siis puolueetonta ja kritiikin kestävää? Olisi kiva sekin nähdä.

Ja edelleen, mitäpä mieltä olette militarismista? Sotilasliittoihin liittyminen tuskin vähentää sitä? Ja Natohan on sotilasliitto, vaikkakin nimessä lienee sana puolustus. Mutta asevaraiset tehtävät lienevät sittenkin ne Naton keskeisimpiä, mihinpä noita pyssyjä ja pommeja muuhun tarvittaisiin? Vai kuinka on?

Kun Varsovanliitto aikanaan lakkautettiin, mutta ei näin tehty Natolle, vaikka kylmän sodan synnyttämiä olivat molemmat militantit instituutiot. Nyt sitten mm. Venäjää ollaan ympäröimässä Naton verkostolla, Venäjän avuksiko? Ihanko todella?

Niin, nämä nyt ovat tällaisia mitään mistään ymmärtämättömän rupukansalaisen kysymyksiä, mutta jos jaksatte vastailla, kiitokset siitä.

Ystävällisesti
JH-h

Sunnuntaina 18.5.2008 klo 15:58
Jouni Pulli

Kuten Alexin ehdotuksesta ja esim. Sirpa Pietikäisen Itämeritapahtuman lausunnoista ilmenee Itämeren pelastaminen ei ole kiinni taloudellisista tai organisatoorisista keinoista. Ennemminkin kyse lienee vääristä asenteista ja pahimmillaan itsekkyydestä ja/tai välinpitämättömyydestä sekä joiltain osin myös eräiden maiden kansalaisten tietämättömyydestä, jolloin poliitiikkoja kohti ei muodostu kaikkialla riittävän voimakasta painetta muutoksen aikaansaamiseksi.

Vääränlaisesta asenteesta on mielestäni kyse esim. silloin kun suunnitellaan megakauppakeskusta siten, että sinne pääsee pääosin yksityisautoilemalla. Toinen asia on, että tällaiset kauppakeskukset asettavat tavalliset ei autoilevat kansalaiset vaikeaan asemaan kun vanhoista keskustoista häviävät palvelut ja pikkukaupat. Esim. Matti Vanhasen kannanotot Vihdin kauppakeskuksen puolesta ovat kovin kaukana Itämeren suojelun tärkeydestä. Tärkeämpää tuntuu olevan työpaikkojen synty maaseudulle ts. kepun tulevat äänet.

Onneksi Jan Vapaavuori on rohkeasti nostanut esille asian järjettömyyden ja onneksi myös ympäristöministeri Lehtomäki on asettunut vastustamaan Vihdin kauppakeskuksen rakentamista. Jos kauppakeskus kuitenkin rakennettaisiin vastoin nykyistä oikeuden linjaa, olisi helppo pohtia, ketkä sitä ovat poliitikoistamme puoltaneet huomioiden paljastuneet vaalirahoituksen ilmoitusvirheet.

Asenteellisesti vääränkaltaisesta ajattelusta on myös kyse silloin kun esim. suomalaiset uskovat, että Itämeren saastuminen johtuu enemmän yhdyskuntajätteistä kuin maatalouden päästöistä. Ruotsalaiset näyttävät Hesarin gallupin mukaan olevan meitä tässä asiassa viisaampia. Toisaalta Ruotsissa centerpartiet on huomattavasti pienempi kuin Suomessa keskusta, suhteessa muihin puolueisiin.

Sunnuntaina 18.5.2008 klo 22:34
Hanna

Mitä hiivattia!? Lauantaiseurako loppuu? Nyt meni iltateet väärään kurkkuun. Tässä todella olisi aihetta adressiin ja itkuvirsiin. Tietenkään ei voi tietää mitä YLE kaavailee Lauantaiseuran tilalle, mutta silti - ah miten mälsää. Syvemmälle menevä, taustoittava yhteiskunnallinen journalismi on kuolemassa. Meillä ei myös liiemmälti ole Hannu Lehtilöitä.

Oikeassa ovat myös ne kommentaattorit, jotka kaipaavat BBC Hard Talk -tyylistä konseptia meillekin. Tenttaavamman konseptin tuominen ei kuitenkaan sulje pois leppoisaa Lauantaiseuraa (eihän?). Tämän tyyppiset yhteiskunnalliset helmet syntyvät vain toimittajan persoonan ja asiansa osaavan taustatiimin kautta. Rima on siis sata kertaa korkeammalla kuin näissä joka tuutista tursuavissa kaupallisissa "taas tällä viikolla joku lähtee kotiin" -formaateissa.

Lauantaiseura 17.5: Muuten nappisuoritus, mutta korviin jäi soimaan "kansallinen etu" keinolla millä hyvänsä. Et varmasti tarkoittanut tätä näin, mutta mietinpä integraatioidealistina, että jos tätä todella aletaan laajemmalti pitää ohjenuorana maailmassa, niin onko se eduksi 5 miljoonan ihmisen Suomelle (?). Nojaan siis mieluummin siihen mainitsemaasi kansainväliseen institutionalismiin.

Maanantaina 19.5.2008 klo 11:14
Jyrki Keisala

Pakko kommentoida Alex tuota ideaasi, että "EBRD antaisi lainat Venäjälle ja Puolalle jätevesipuhdistamojen rakentamiselle": entäs Viro? En ole nähnyt viimeaikaisia tilastoja, mutta eikös Viro ole myös yksi iso Itämeren saastuttajamaa siinä missä Venäjä ja Puolakin?

Maanantaina 19.5.2008 klo 16:26

Kiitos mielenkiintoisesta Lauantaiseura-esiintymisestä.
Ehdottaisin käsitteelle "responsibility to protect" suomennosta
suojelemisvastuu tai vielä lyhyemmin suojeluvastuu.

Tervehtien

Heikki Särkkä
Seinäjoki

Maanantaina 19.5.2008 klo 19:48
Teemu Lokka

Mielestäni Venäjälle ei tulisi antaa lainaa kun valtio siellä kuitenkin saa huomattavia tuloja energia bisneksistänsä. Joten ainoana lainan tarvitsijana näkisin Puolan ja Baltian maat. Tuo sinun konseptisi näin äkkiseltään vaikuttaa hyvältä ja toimivalta. Harmi että noinkin laadukas ohjelma kuin Lauantaiseura loppuu, mutta kaikkihan loppuu aikanaan. Toivottavasti YLE:lle tulee tilalle BBC:n Hard Talk tyyppinen keskustelu ohjelma, itse tulee sitä paljon katsottua ja tykkään formaatista. Onkos ministerillä jo suunniteltu Intian suuntautuvaa visiittiä?

Maanantaina 19.5.2008 klo 23:48
Jukka Pelkonen

Hyvää iltaa, Alexander Stubb!

On ollut mukava seurata esiintymiäsi ulkoministerinä. Olet kuin eri planeetalta verrattuna meidän keskivertopoliitikkoihin. Tietysti keskivertopoliitikko nyt on piirun verran lähempänä Sinun tyyliäsi.
Erästä asiaa haluaisin tiedustella Sinulta. Oletko lyhyellä ulkoministerkaudellasi joutunut ottamaan kantaa pakkoluovutettujen alueiden asiassa? Sehän on ollut kielletty puheenaihe meidän poliitikkojemme keskuudessa. Vaikuttaisi siltä, että Sinä uskaltaisit ainakin puhua tästä kipeästä asiasta.
Kuriilien kysymys on ilmeisesti ratkeamassa lähiaikoina Japanin haluamaan suuntaan. Japani oli kuitenkin raju hyökkääjävaltio maailmansodassa (ei N-liitoa vastaan). Suomi sensijaan puolusti itseään Talvisodassa N-liiton hyökätessä. Kuriilit on mielenkiintoinen ennakkotapaus.

terveisin Jukka Pelkonen Suursaari fani
Espoo

Torstaina 29.5.2008 klo 19:16
Erkki Lintulahti

Terve!
Minua huolestuttaa seikat joita esitettiin pari viikkoa sitten tv:ssä.

Se että itämeressä oli levälauttoja jo 1700 ja 1800 luvuilla ja tutkijat olivat löytäneet syyn leväkasvillisuuteen. Itämeren OMA kuormitus. Samassa yhteydessä haasteteltiin WWF suomen itämerivastaavaa jolla ei ollut kuin saatu MANTRA jota toistettiin älyämättä itse asiasta mitään.

Esillä oli ruotsalaisia tutkijoita jotka selittivät suolapulssien vaikutusta ja itämeren HAPETUKSEN keinoja joilla itämeren OMA kuormitus poistettaisi 3 miljardin ruotsin kruunun voimin (ilmastuspumppuja itämereen), kun ruotsi käyttää 10 miljardia kruunua vuodessa omiin itämeren suojeluohjelmiin.

Itämeren oma kuormitus oli niin suurta että pelkät esim Suomen aiheuttamat kuormitukset olivat promillen luokkaa ja vaikka niihin syydettäis rahaa vaikka kuinka niin itämeri EI PELASTU.

t. Epätoivoinen heitto


Oletuksena on, että luet ja ymmärrät mistä kirjoitin. Muuten aiheen esiinottaminen suuntaasi oli täysin turhaan. Toivon kuitenkin ettei veronmaksajien rahoja käytetä projekteihin joissa vaikutus on kuin se pisara meressä.

Kirjoita kommentti

Alex eduskuntaan!

Olen lähdössä ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä.
Tavoite on: ulkoministeristä kansanedustajaksi!