Ensimmäinen YAUN
Yritän aina parhaani mukaan välttää EU-slangia, mutta tällä kertaa en voi vastustaa kiusausta. YAUN on lyhenne sanahirviöstä Yleisten Asiain ja Ulkosuhteiden Neuvosto. Kyseessä on siis EU:n ulko- ja Eurooppa-ministereiden kokous. Niitä pidetään pääsääntöisesti kerran kuussa.
Tänään osallistuin ensimmäiseen YAUN:iin ulkoministerinä. Jokaisella jäsenmaalla on kaksi paikkaa eturivissä ja kolme paikkaa takarivissä. Virkamiehenä otin usein muistiinpanoja takarivissä. Liekö vanha vaihde jäänyt päälle kun pidin tänäänkin kirjaa etupulpetissa.
Kokous oli minulle ikäänkuin tämän ensimmäisen kuukauden huipentuma. Tapasin kasvokkain kaikki ne kollegat, joiden kanssa olen puhunut puhelimessa viimesten viikkojen aikana. Eikä se sen kummoisempi kokous ollut. Hyvin se tuntui luistavan.
Serbian ja EU:n lähentymissopimuksen allekirjoitustilaisuus.
Olin positiivisesti yllättynyt kokousdynamiikasta. Minulle oli jotenkin jäänyt kuva, että neuvostossa vain luetaan valmiiksi harjoiteltuja puheenvuoroja. Tänään niistä ei ollut merkkiäkään. Haettiin ratkaisuja, väännettiin kompromisseja, keskusteltiin.
Aiheita oli paljon, mutta kolme nousi ylitse muiden: Serbian lähentymissopimus, EU:n ja Venäjän yhteistyösopimus ja Georgian tilanne.
Serbian osalta tuli hyviä uutisia. Komissaari Olli Rehn, korkea edustaja Javier Solana, puheenjohtaja Dmitri Rupel ja Alankomaiden ulkoministeri Maxim Verhagen väänsivät kompromissia aamun pikkutunneille. Pitkän keskustelun jälkeen hyväksyimme kompromissin neuvostossa ja sopimus allekirjoitettiin Serbian kanssa tänään noin kello 16.
Allekirjoitus lähentymissopimukseen.
Päätös oli tärkeä kahdesta syystä. Ensiksi se tasoittaa Serbian tietä kohti EU-jäsenyyttä. Toiseksi se osoitti, että EU pystyy myös tekemään päätöksiä tiukassa paikassa.
Allekirjoittaminen on tietenkin vain osa kokonaispakettia. Ehdot ovat tiukat. Serbian on luovutettava sotarikolliset Haagin kansainväliselle tuomioistuimelle ennen kuin sopimuksen toimeenpano voi alkaa.
Kaikki ei mennyt yhtä putkeen Venäjän kumppanuussopimuksen osalta. Liettua ei luopunut varaumistaan ja varsinaisesta neuvottelumandaatista ei päästy yhteisymmärrykseen. Toivottavasti seuraavien päivien ja viikkojen aikana nähdään liikettä. Tavoitteena on, että neuvottelut alkavat viimeistään EU-Venäjä huippukokouksen yhteydessä kesäkuun lopussa.
Kuulisin mielelläni arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä. Mitä olet mieltä Serbiaa ja Venäjää koskevista päätöksistä?
11 kommenttia
On suorastaan ärsyttävää, ettei 26:n osapuolen tahto todeudu tälläisten "veto-oikeuksien" takia. Tulevaisuudessa todella tarvitaan 2x-määräenemmistön alaisia päätöksiä (55%/65% tai jopa vain määräenemmistöllisiä). Muuten EU ei etene. Tästä voitte siis päätellä, että mielestäni tupla-majoriteetti olisi hyvä instrumentti useampaankin EU:n toimielimeen...
Juttelin toissapäivänä erään puolalaisen professorin kanssa ja hänen kanssaan tuli esille omien etujen tavoittelu EU:ssa. Hän oli harmissaan mm. uusien jäsenmaiden työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoituksista sekä Saksan putkikaupoista Puolan ohi: pääsin kylläkin kuittaamaan monessa kohdassa Puolan omista "kiukkuiluista". Mielestäni näissä kummassakin tapauksessa on kyse siitä, ettei kansallisella tasolla haluta ottaa kokonaisvastuuta Euroopan tulevaisuudesta. Ensin kysytään tuleeko muut mukaan (esim. energia-politiikkassa) ja vastauksena saadaan:
JOKO
a) Kyllä--> Yhteinen sopimus, alempi hinta.
TAI
b) Ei--> Tehdään silti oma sopimus ja maksetaan itsemme kipeäksi.
Maksamme nimenomaan ITSEMME kipeäksi. Me olemme yhtä ja samaa EU:ta! Tällä mentaliteetilla tulemme satuttamaan kansallista itsetuntoamme, mutta kivut on nähtävä EU:n kasvukipuina. Kasvukipuina, jotka vahvistavat, koventavat, dynamisoivat ja yhtenäistävät EU:ta. Ei ole olemassa 5 miljoonan Suomea. On olemassa 5 miljoonan ihmisen alue nimeltään Suomi, joka yhdessä 500 miljoonan muun ihmisen kanssa on yksi potentiaalisimmista maailman valtakeskiöistä.
Meidän on opittava ottamaan iskuja muiden puolesta; jos otamme iskut vastaan yhdessä, ne tuntuvat paljon pienemmiltä. Ja suuremmatkin koettemukset kevenevät, kun voimme luottaa siihen, ettei kaveri aloita rimpuilua, jos tilanne käy kuumaksi.
Yhteenvetona: olen ehdottomasti yhtenäisen EU-ulkopolitiikan kannalla, mutta asioiden jouhevuuden ja sujuvuuden vuoksi, on pystyttävä ottamaan iskuja myös yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Toisin sanoen, jos vain yksi 27:stä vikisee, on oltava mahdollisuus tehdä päätös enemmistön edun mukaisesti.
HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE!
Serbian suhteen täytyy olla tiukka ennen jäsenyyttä, sillä jäseneksi hyväksymisen jälkeen uudistukset pysähtyvät, kuten on käynyt kaikissa 2004 liittyissä jäsenmaissa. Aiheesta kirjoitetaan The Economistin Charlemagne-kolumnissa 24.4.2008 (Printtilehti 26.4.08)
"Europe's Marxist dilemma"
alaotsikolla
"It is easier to influence a country before than after it joins the club!
http://www.economist.com/world/europe/displaystory.cfm?story_id=11089474
Serbia-päätös on oikeansuuntainen, vaikkei se vielä mitään takaakaan. Balkanilla ongelmia riittää edelleen: Bosnia ja Hertsegovina, Kosovon serbialue, Serbia itse jne. Em. alueiden liittäminen EU:hun ei sinällään ratkaisisi ongelmia, mutta liittymisneuvottelujen kautta sovinnon etuudet tulevat paremmin esille ja pysyvä sovinto on siten mahdollista toteuttaa joskin lopulliseen ratkaisuun päästäneen vasta useiden vuosien jälkeen.
Liettuan hangoittelu Venäjä-neuvotteluja vastaan osoittaa, että Liettua ajaa varsin häikäilemättömästi omia etujaan muiden EU-maiden kustannuksella. Suomen puheenjohtajuuskaudella kyseessä oli kaksosten johtama Puola ja nyt siis Liettua. Kyse on EU:n kasvukivuista ja uskon, että vastaavia tilanteita tullaan jatkossakin näkemään, koska EU on alati kehittyvä ja laajeneva järjestelmä.
Venäjä on selvästi linkittänyt Kosovon/Serbian tilanteen ratkaisun Georgian tilanteeseen. Suomella on tässä tilanteessa ETYJ:n puheenjohtajamaana vaikea tilanne. Abhasian ja Georgian menneisyyden pohjalta voitaneen perustellusti kysyä, miksei Abhasian itsenäistymistä nähdä yhtä tärkeänä länsimaissa kuin Kosovon itsenäistymistä?
Etelä-Ossetian tilanne on ehkä Abhasiaakin vaikeampi, sillä Etelä-Ossetiassa asuu vain n. 70 000 ihmistä. Miten näin pieni ryhmä ihmisiä voisi muodostaa elinvoimaisen valtion, on kyseenalaista. Olisiko tässä tilanteessa parempi antaa Etelä-Ossetialle laaja autonomia (, joka ei heille riitä niin kuin ei riittänyt kosovaareillekaan) vai tulisiko Etelä-Ossetia liittää Pohjois-Ossetiaan ja sitä kautta Venäjään? Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto olisi looginen ajateltaessa Kosovon itsenäistymistä, mutta georgialaiset eivät ajatusta hyväksyne niin kuin eivät hyväksyneet valtaosa serbeistäkään Kosovon itsenäistymistä.
Nyt minun pitäisi jo olla valmistamassa satee-, tzatziki- ja pestokastiketta pelmeneistä puhumattakaan, mutta noihin yllä oleviin kommenteihin vielä pari yleistä huomiota:
Kieltämättä on niin, että esim. Romanian eu-kansalaiset elävät tyystin erilaisissa oloissa kuin esim. me. Pointti on mielestäni siinä, että millä ohejlmilla Romania saadaan todellakin EU-kuntoiseksi. Oppia voisi hakea vaikkapa ent. Itä-Saksan alueelta, vaikka ero ent. Länsi- ja Itä-Saksojen välillä on paikoitellen edelleen silmiinpistävän suuri. Mutta suunnitelmat pitää olla ja niitä pitää pyrkiä paitsi noudattamaan myös parantamaan. Jos näin ei tehdä toteutuu Kari Rajalan viittaama kehityksen stoppi ja sitä myöten EU:sta tulee todellakin monen kerroksen väkeä.
On kuitenkin myös niin, että teityssä määrin meidän tulee hyväksyä erilaisuus eri EU-maiden hyvinvoinnissa ainakin lyhyellä aikavälillä, jos EU ensiksikin silti pystyy toimimaan efektiivisesti ja jos hyväksymällä esim. Serbia tulevaisuudessa EU:n jäsenmaaksi sillä pystytään hallinnoimaan EU:n lähialueiden riskejä "soft powerilla" ilman että sotilaallista voimaa tarvitaan. Luonnollisesti tällaisien toimien ei tule olennaisesti vaarantaa EU:n yleistä kehitystä. Toivon kuitenkin, että EU:n rajojen ulkopuolella ei tulevaisuudessa odota elintaso- ja ihmisoikeuskuilu, siksi EU:n pohjoisella ulottuvuudella ja Välimeri-yhteistyöllä on suuri merkitys.
Ei muuta kuin Klara Vappen eli relataan ja otetaan iisisti!
Kosovo on elinkelvoton itsenäiseksi valtioksi. Olisi ollut parempi jakaa se kahteen ja liittää osat Albaniaan ja Serbiaan.
Serbia on Euroopalle 10 kertaa tärkeämpi kuin Albania. Tätä ei haluta tunnustaa, ennen kuin länsimaiset Jugoslavian 1999 pommittajat ovat eläkkeellä. Sotarikollisasia on vitsi, jos ei edes haluta saattaa albaniterroristien johtajia vastuuseen teoistaan.
Entinen syyttäjä Carla Del Ponte ponnisteli tarmokkaasti mutta ajoittain suoranaisen uppiniskaisesti, niin kai nyt uskaltaa sanoa, sotarikoksista epäiltyjen saattamiseksi Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Serbia on saanut kiinni ja luovuttanut oikeuden eteen 24 epäillystä jopa 20. Jugoslavian entinen presidentti Milosevits kuoli tyrmäänsä kesken oikeudenkäynnin. Unionin päätös suhteiden lähentämisestä on suuri helpotus ja jos Serbian vaalit menevät putkeen, rauhan projekti etenee taas meidän eu-optimistien toivomalla urallansa. Serbian kyykyttämisestä hyötyisivät ainoastaan äärinationalistiset piirit.
Naton pääsihteeri lupasi kuulemma Georgialle jäsenyyden sotaliitossa joskus tulevaisuudessa. Hiukan ihmetyttää eikö sotilasliitolla ole mitään järkevää sanottavaa innokkaan kandidaattinsa separatistisiin kiistoihin? Unioni on, aivan oikein, kehottanut Kiinaa vuoropuheluun Tiibetin kanssa ja samanlaista rakentavaa asennetta kaivattaisiin nyt näihin eurooppalaisiin umpisolmuihin.
Venäjä-sopimuksen neuvottelujen kanssa ei pidä enää viivytellä. Nyt koko diblomaattinen masiina möyhentämään Liettua suopeaksi tärkeän hankkeen edistämiselle. Toivotaan että kyse ei ole mistään wanhan euroopan näytönhalusta vaan ongelmat ovat puhtaasti käytännöllisiä?
Olisi ollut hyvä, että olisit kertonut myös Georgian tilanteesta.
Solanahan jo esitti EU:n vastustavan Venäjän lisäjoukkojen tuontia Georgian alueille. Samoin NATO on yksimielisesti tuominnut Venäjän toimet Georgiaa vastaan ja asettunut tukemaan Georgiaa.
Entäpä Sinun kantasi asiaan Alex?
Minun mielestäni läntisten demokratioiden on tuettava Georgiaa Venäjää vastaan. Nimenomaan Venäjä on se roisto Kaukasuksellakin - ei suinkaan pieni Georgia. Suosittelen, että teet pitkän ja perusteellisen tutustumismatkan Georgiaan (itse olen tutustunut Georgiaan myös paikan päällä).
Sitten vastaukset kysymyksiisi:
Venäjän liittolainen Serbia ei ole kelvollinen EU:n jäseneksi ja epäilyttää tuleekokaan siitä milloinkaan kelvollista. Serbit eivät nimittäin tunnusta tekemiään kansanmurhia, eikä ole valmiita luovuttamaan rikollisiaan tuomittavaksi (puheet on puheita ja teot tekoja). Aivan samoin kuin Venäjä. On sitäpaitsi todennäköistä, että serbisotarikollinen Milosevich piileskelee Venäjän viranomaisten suojassa Venäjällä - Serbian viranomaisten tieten.
Liettua on aivan oikeassa vastustaessaan Venäjän kumppanuussopimusta. Venäjä käyttää energiaa (öljy mukaanluettuna) aseena ja kiristysvälineenä muita valtioita kohtaan. Sitä ei saa sietää.
EU:n on vähennettävä riippuvuuttaan Venäjästä oleellisesti. Paras (valitettavasti ei nopea) keino on rakentaa huomattavasti lisää ydinvoimaa. EU:n alueelle tarvitaan noin 100 uutta ydinvoimalaa seuraavan 20 vuoden kuluessa.
Juhani, keskustelin tänään puhelimitse Bildtin, Solanan, Shakasvilin ja Lavrovin kanssa. Keskustelujen jälkeen annoin tilanteesta lausunnon Etyj-puheenjohtajan ominaisuudessa. Lausunto lähti iltapäivällä. Sen oli tarkoitus tulla myös blogimerkinnäksi, mutta meillä oli tekninen ongelma. Lausunto ilmestyy tänne kohta.
Alex
Ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista epäilty kroaatti Gotovina pidätettiin muutama vuosi sitten Espanjan Kanarian saarilta. On oikein vaatia Serbialta täyttä yhteistyötä, mutta ei kai maa voi luovuttaa epäiltyjä, jos nämä piileksivät ulkomailla? Periaatteessa kaikki Haagin tai unionin jäsenmaiden etsintäkuuluttamat ulkovaltojen kansalaiset on syytä luovuttaa viipymättä oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.
Venäjä tai mikään muukaan valtio ei ole tunnustanut Abhasian tai Etelä-Ossetian itsenäisyyttä. Kansainvälistä yhteisöä edustava YK:n turvaneuvosto on kuitenkin päätöslauselmassa 1666 hyväksynyt Abhasian oikeutetut turvallisuushuolet:
"Urges the Georgian side to address seriously legitimate Abkhaz security concerns, to avoid steps which could be seen as threatening and to refrain from militant rhetoric;"
Kaunis ja kunnioittava kiitokseni Sinulle Alex tarmostasi jatkaa myös täällä blogissasi kirjoittelua ajankohtaisista asioista. Sinulla on lisäksi nyt aitiopaikan näköalapaikka, jolta voit meille antaa syventävää tietoa ja näkemystä erityisesti juuri EU:n kehityksestä.
Alustukseksi kysymyksiisi: En malta olla nostamatta "ruutuun" vanhaa totuutta: "Ellet voi voittaa vastustajaasi, liittoudu tämän kanssa".
Serbian osalta tämä toteutuu melkosella varmuudella, tosin jollakin aikaviiveellä. Kysymys on nyt nähdäkseni siitä, onko todellakin Serbian väestön enemmistö EU:n liittymisen kannalla. Nyt allekirjoitettu lähentymisasiakirja on vahva kutsu EU:n puolelta. Serbina tulevissa vaaleissa sitten "veri punnitaan". Nähtäväksi jää, miten selkeää ja avointa informaatiota suotimien kautta päätyy jokaisen serbin tietoon.
Kun hahmotamme Balkani roolin menneiden vuosien ja vuosikymmenten sodissa, ymmärrämme paremmin sen merkityksen, jonka Serbian täysimittainen EU-jäsenyys tarjoaa. Integroimalla Serbia EU:n varmistetaan Balkanin alueen stabiliteettia ja eliminoidaan yksi alueen hankalimmista (ja raaimmista) häiriölähteistä. Muistathan Alex, että Balkanilla on vielä muitakin maita, joiden soisi liittyvän EU:n.
Venäjän kohdalla periaatteelliset tavoitteet ovat samoja kuin Serbiankin osalta. Taloudelliset realiteetit puoltavat entistäkin vahvemmin EU:n ja Venäjän välisen strategisen yhteistyön ja taloudellisen integraation tiivistämistä. Molemmat osapuolet ovat jo tänään suuresti riippuvasia toisistaan. Tästä tulisi tehdä hyve ja kaiken yhteistyön kulmakivi. Vain integroimalla alueet voimakkaasti toisiinsa, voimme odottaa rauhallisempaa ja tasapainoisempaa kehitystä. Ennenkaikkea isojen EU-maiden itsekäs Venäjä-politiikka on hunajaa Kremlin johdolle, joista erityisesti presidentti Putin on taitavasti viipaloinut EU:n päätöksentekoa ja yhtenäisyyttä voittaakseen Venäjälle suurempaa liikkumatilaa strategisissa kysymyksissä ja hakiessa vipuvarsia, joilla vääntää maan omia tavoitteita neuvottelupöydissä.
Lueskelin päivänä muutamana hieman 1800-luvun alun sodista. Vääjäämättä palautui mieleen analyysi siitä, mitkä maat silloin olivat Euroopan johtajia. Ranska, Englanti, Itävälta-Unkari ja Venäjä.
Putin lienee päätellyt selkeästi, että näiden neljän yksittäisen maan kanssa neuvotellessa Venäjän rooli on selkeästi vahvempi kuin istuttaessa neuvottelupöytään 27 maan muodostaman EU:n kanssa. Strategiaa ja taktiikkaa.
Eli, sunna summarum: Eu:n vahvuus kasvaa vain neuvottelemalla ja integroimalla "vastustajat" irseensä vahvoin taloudellisin riippuvuussitein.
Merkitsi:
Nestoribloggaaja h.c.
Mainitsit EU:n asettaneen tiukat ehdot Serbialle, mutta mitä virkaa on loppujen lopuksi tiukoillakaan ehdoilla, jos ei niitä kuitenkaan noudateta vaan annetaan periksi EU:n laajenemisen nimissä? Pahoin pelkään, että Serbia tulee laistamaan ehtojen noudattamisen ihan niin kuin kävi Romanian ja Bulgarian osalta jäsenyyskysymyksessä ja sen annetaan näin tehdä. EU:n laajentuminen alkaa yhä enemmän vaikuttaa itsetarkoitukselliselta ja tuntuu kuin aina vaan pyritään saamaan yhä uusia maita mukaan jäsenyyskriteereistä todellisuudessa piittaamatta silloin, jos ne jonkun maan liittymisen mahdollisesti estäisivät. Ei ole kovin uskottavaa.