Informaatiota Espanjan bussiturmasta
Kello on 23.52. Istun UM:n kriisikeskuksessa. Espanjassa on tapahtunut vakava bussionnettomuus.
Sain tiedon tapahtuneesta noin 22.15. Sen jälkeen olen puhunut Suomen Espanjan suurlähetystön kakkosen, Hannu Ripatin kanssa. Keskustelin myös Espanjan ulkoministeri Moratinoksen kanssa, joka esitti Espanjan hallituksen surunvalittelut ja kertoi niistä toimenpiteistä, joihin paikalliset viranomaiset ovat jo ryhtyneet.
Keskustelin myös Aurinkomatkojen toimitusjohtajan Jukka Salaman kanssa. Aurinkomatkat ovat avanneet kriisinumeron, joka on 010 446 7120.
Seuraavassa se informaatio, joka minulla tällä hetkellä on. Tämän hetken tietojen mukaan:
1. Bussissa oli kaikkiaan 50 Suomen kansalaista, joista tietojemme mukaan 7-9 on menehtynyt ja 16 on vakavasti loukkaantunut.
2. Onnettomuuden aiheutti nelivetomaasturi, jonka kuljettaja oli tietojemme mukaan alkoholin vaikutuksen alaisena.
3. Ulkoasiainministeriö on avannut kriisipuhelinnumeron, joka on 09 160 55555.
4. Suomen Espanjan suurlähetystö on avattu. Koko henkilökunta on kutsuttu paikalle. Puhelinnumero +34 91 319 6172.
5. Paikanpäällä on tietojemme mukaan ensiapusairaala. Kaikki muut lähellä olevat sairaalat ovat valmiustilassa.
Näillä näkymin järjestämme yhdessä pääministeri Matti Vanhasen kanssa lehdistötilaisuuden huomenna aamulla kello 11.00. ulkoasianministeriön lehdistökeskuksessa.
Esitän henkilökohtaiset surunvalitteluni kaikille onnettomuuden uhrien omaisille ja läheisille.
Lisäinformaatiota ulkoministerön kotisivuilta.
28 kommenttia
Esimerkillistä toimintaa, näin kriisiviestintä tulee hoitaa.
Kiitos tilanneraportista
Kiitos nopeasta tiedottamisesta.
Onko UM siirtynyt tiedottamaan Stubbin sivuille? Kuuluisikohan tämä informaatio virallisen instituution sivuille.
Hattua täytyy nostaa. Hommat on selvästi hyvin hanskassa. Surunvalitteluni omaisille.
Syvimmät osanottoni onnettomuudessa menehtyneiden omaisille ja voiman toivotukset kaikille valitettavan tapahtuman osallisille.
Minusta tällainen reagointi ja tiedottaminen osoittaa ulkoministeriltä ammattitaitoista ja kaivattua otetta. Kiitos siis siitä sekä tsemppiä vaativaan työhön!
Todella hienosti toimittu Alex!
Oma arvioni tilanteesta on: Torremolinoksen kohdalla A7:ltä loppuu kolmas kaista, mutta autoja lappaa "pientareen" kautta väkisin keskikaistalle autojen väliin. Tällä saattaa olla vaikutusta tässäkin tragediassa. Alkoholi lisää riskinottoa!
Erinomaisesti toimittu! Oikea mies oikeassa paikassa. Pääministeri ainesta...
Pahoitteluni omaisille.
Opiskelen ulkomailla enka naa suomalaisen median uutisointia muuten kun sitten Hesarin sivulita. BBClta kuulin ensimmaisena onnettomuudesta iltauutisisa,mutta uutisointi li aika suppea, ja lahdin netista selvittamaan etta mita oikeen oli tapahtunut. Taytyy sanoa etta tama blogi on ollut Hesarin sivujen lisaksi oikeasti tosi hyodyllinen ja asiallinen tietolahde. Muutenkin olen tosi tyytvainen Alexin tapaan ottaa tallaiset vaikeat asiat kontrolliin ja tehda tyonsa kunnolla. Siina nakyy oikea valittaminen suomalaisista.
Kiitos ulkoministerillemme nopeasti toiminnasta. Ehdottomasti oikea mies oikeassa paikassa, kuten sanottu. Kerrankin saa kiittää kokoomuslaista.
Tsunamin jähmeästä tiedottamisesta on näemmä jotain opittu, mutta edelleen kiitokset hlökohtaisesta tiedonannosta, viralliset tiethän vievät aina hieman aikaa.
Voimia ja osanottoni omaisille.
Todella hyvin toimittu.Tsemppiä jatkossakin.
Olisikohan tiedotteiden julkaisujärjestyksellä (ensin oma blogi, sitten vasta formin.fi -sivut) yksinkertainen syy: omaa blogia on (kriisitilanteessakin) nopeampi päivittää kuin UM:n sivuja?
Olet ihan presidentti ainesta! Kerrankin vakuuttava ja avoin ministeri. Sinusta ei välity ketku fiilistä, niinkuin monesta muusta politiikosta. ;)
Surunvalittelut uhrien omaisille.
Sinä Aleksanteri tulet aivan liian "takki auki" tilanteeseen kuin tilanteeseen. On hävettänyt katsoa esiintymistäsi tämän onnettomuuden tiimoilta.
Itsevarmuus on hyväksi - ja sinulla sitä totisesti riittää -, mutta joskus se pitäisi osata hieman kätkeä ja esiintyä nöyremmin.
Hieno Juttu! Vieläku kerrot kansalle mitä jyrki katainen teki bilderberg kokouksessa viime vuonna NI SIT OOT OIKEE TOSI KOVA JÄTKÄ!
Erityismaininta siitä, että soitat omaisille henkilökohtaisesti. Hienoa toimintaa. Todella traaginen tapaus, tulikaste tuoreelle ministerille, mutta hyvin olet selvinnyt. Voimia uhreille ja heidän omaisilleen!
Taitaa matti k olla toisen puolueen edustaja, kun noin panettelee!! Hehh, on liian läpinäkyvää. Älä harmistu Alex tuollasista ihmisistä, niiden on vain pakko mollata, kun et ole niiden puolueen edustaja. Jatkaa Alex samaa rataa!! Minua jäi kiinnostaa tio bilderberg kokous, onko siitä jotain salattavaa?!?!
Henkilökohtainen soitto omaisille on huonosti harkittua. Täysin ulkopuolisten "iholletulo" saattaa olla vain tuskan lisäämistä. Tämä ei ole ministeriasia!
Erittäin asiallisesti olet hoitanut osaltasi mediassa olemisen ja olen iloinen, että huomioit turmassa menehtyneiden omaisia ja läheisiä. Hyvä ministeri olet. Onnea urallesi!
Tervehdys täältä Tapanilasta.
Katsoimme eilen työporukan kanssa UM:n tiedotustilaisuutta suruviestistä "järkyttyneenä" Tallinnassa ja olimme yhtä mieltä siitä, että olet hyvä ulkoministeri.
Kerrankin tuntuu siltä, että ulkoministeriö reagoi asioihin nopeasti.
Hyvin toimittu, olet mies oikeessa paikassa!!!!!!!!!!!!!
Hyvää toimintaa! Itse olen ulkomailla vaihdossa tällä hetkellä ja netti on ollut tietolähteeni asian tiimoilta. Heti onnettomuuden sattumisen jälkeen omaisten hätä on ollut suuri ja tarkempi tiedotus onnistui hyvin ohi virallisten kanavien blogin kautta suoraan kokouksesta! Osanottoni ja pahoitteluni sekä uhreille että omaisille.
Ehdin jo hieman ihmetellä, kuka näitä hurmoksellisia palautteita sivuillesi kirjoittaa, mutta kun kävin katsomassa linkit palautteiden kirjoittajien omiin blogeihin, en ihmettele enää. Onneksi suurimmalla osalla ihmisistä on vielä arvostelukyky tallella.
Omaisille soittaminen ei ole tarpeellista, ymmärrät varmaan itsekin, etteivät he ihan kaikki ole Kokoomuksen tai Stubbin kannattajia.
Todellinen kiitos kuuluu poliiseille, lääkäreille, sairaanhoitajille, Spr:n työntekijöille...Mutta heillä taitaa olla liian vähän aikaa kertoa tekemisistään blogeissa.
Melko erikoista arvostelua tuosta omaisille soittamisesta.
Itse tuossa tilanteessa olleena voin kertoa vain omasta kokemuksestani, etten varmasti unohda koskaan niitä jotka silloin soittivat ja laittoivat sillä tavalla itsensä likoon.
En voi puhua omaisten puolesta kenelle nyt on soitettu, mutta veikkaanpa ettei heitä voisi vähempää kiinnostaa mitä puoluetta Stubb edustaa. Soittamista arvostelleet todennäköisesti häpeäisivät kommenttejaan jos olisivat olleet itse siinä tilanteessa.
Ja vielä henrietalle: ei se kiitos käytöstä kulu.
Taysin samoilla linjoilla Pekka.A:n kanssa. Enpa usko etta Stubb ajatteli vahaakaan poliittisen uskottavuutensa ja imagonsa ponkittamista vaan soittaminen oli puhtaasti empaattinen teko ja osoitus sitta, ettei omaisia jateta yksin. Ja ei se tama bolgi ihan turha voi henrietankaan mielesta olla jos kerran han on tanne eksynyt kommentoimaan...Alaka ymmarra minua vaarin, kylla vastadebaatteja saa aina olla ja rakentava palaute on loppujen lopuksi hyodyllista.
Opiskelen kehitysmaatutkimusta ja kasittelen paivittain samanlaisia onnettomuuksia ja niiden jalkeen tapahtuvia toimia kehitysmaissa. Suomien koko hallitusorganisaatio on monien kehitysmaiden vastaaviin verrattuna hyvin pitkalle kehittynyt ja siksi hallitus tulee taman kaltaisissa asioissa ihan eritavalla ihmista vastaan ja kohtaa omaiset kuin maissa joiden vastaavat organisaatiot ovat lahinna muodolliset. Veikkaisin, etta moni laheisensa menettanyt kehitysmaassa asuva henkilo olisi hyvin kiitollinen jos hanen maansa ulkoministeri soittaisi hanelle. Ihan nain vaan kontekstiin laittaakseni ettei paase unohtumaan, miten tallaisenkin tragedian kohdatessa voi olla kiitollinen ainakin siita, etta kriisiapua ja tukea on todellakin tarjolla.
Ja viella henrietan vastausta kommentoidakseni:Stubb on sen verran karismaattinen persoona ja aivan uudenlainen poliittyinen ilmio ettei imagon ponkitys ole edes tarpeen-on todellinen taito olla rehellinen ja puhua suoraan ja samalla sailyttaa tietynlainen poliittinen korrektius.
Kiinnostavaa tässä blogissa on, miten tyhjän päälle voi tälläisen hurmoksen saada aikaan. Uskomatonta, että tämän päivän Suomesta löytyy vielä ihmisiä, jotka hämmästelevät kielitaitoa ja kritiikittä kuvia, joissa käytetään kommunikaattoria ja golfmailaa. Kertoo ihmisten halusta löytää tyhjästä politiikasta sisältöä ja todellisen sisällön puuttuessa sisällöksi käy jo melkein mikä vaan.
Kommentti alla olevaan puheenvuoroon:
Juhani Lahtinen:
Maanantaina 21.4.2008 klo 16:41
Henkilökohtainen soitto omaisille on huonosti harkittua. Täysin ulkopuolisten "iholletulo" saattaa olla vain tuskan lisäämistä. Tämä ei ole ministeriasia!
Tähän voin lähiomaisena äitinsä menettäneen pojan isänä todeta vain, että Alexin soitto oli todella hieno ele Suomen hallituksen edustajalta ja osui niin kohdalleen kuin vain voi. En voinut kuvitellakaan, että poliitikolla olisi näin sydän paikallaan.



!Hola!
Es muy grave para nosotros finlandeses. Yo acompaño a ellos en el sentimiento.
Deseo Esko Hämäläinen
Tehokasta ja ammattitaitoista toimintaa meidän ulkoministeriltämme.