Perjantaina 18.4.2008    3 kommenttia

Pohjoismaista yhteistyötä

Pari päivää ehti taas hujahtamaan. Pahoittelut, että en saanut eilen blogimerkintää aikaiseksi.

Eilen meillä oli aamupäivällä "vanhan" ja "uuden" tiimin yhteispalaveri. Kävimme läpi käytännön asioita. Eihän siinä paljoa enää ollut. Porukat ovat hoitaneet siirtymävaiheen niin hyvin.

Näistä kotisivuista voisi ehkä sen verran mainita, että ne uudistuvat toivon mukaan lähiviikkojen aikana. Ulkoasuun ja perustyyliin ei tule radikaaleja muutoksia, mutta sisältöä on tarkoitus muokata kesäkuun alkuun mennessä uusiksi.

Kaiken tavoitteena on luoda avointa ulkopolitiikkaa ja kertoa tästä supermielenkiintoisesta työstä. Blogi jatkuu vanhaan malliin ja kunhan pääsen vauhtiin niin toivon myös blogikeskustelun vilkastuvan entisestään esimerkiksi päivän kysymyksen tai muuten vain substanssikannanottojen kautta.

Eilen tapasin myös Suomeen akreditoitua diplomaattikuntaa. Järjestin noin 80:lle suurlähettiläälle buffet-tilaisuuden, jossa korostin jatkuvuutta ja aktiivisuutta ja kävin läpi muutaman ajankohtaisen ulkopoliittisen teeman.

Iltapäivällä vuorossa oli valtioneuvoston istunto, hallituksen neuvottelu ja eduskuntaryhmä. Jatkoin myös puhelindiplomatiaa keskustelemalla Britannian ulkoministerin, David Millibandin kanssa. Olemme tavanneet kerran aikaisemmin. Hyvin päästiin juttuun, koska ollaan saman sukupolven sakkia.

Illaksi lensin Tukholmaan, jossa tapasin ensin Norjan ulkoministerin Jonas Gahr Stören. Sen jälkeen illastin Stören, Carl Bildtin ja Tanskan Per Stig Möllerin kanssa Gondolen-nimisessä ravintolassa.

Tämä päivä lähti liikkeelle erinomaisesti. Kävin pitkällä lenkillä kahden bestikseni (Jusa ja Jonne) sekä Norjan ulkoministerin kanssa. Aamupuurot päälle ja menoksi.

Päivä meni sitten Pohjoismaisen yhteistyön merkeissä, eli ulkoministereiden kokouksessa. Kävimme läpi muun muassa ulko- ja turballisuuspoliittista yhtistyötä, Afrikkaa, EU-asioita, Afganistania ja muita ajankohtaisia kysymyksiä.

Kokouspaikan edessä yhdessä Stören (vasemmalla), Bildtin ja Möllerin kanssa (Kuva: Daniel T. Svensson)

Lyhyen ajan sisällä olen voinut havaita, että pohjoismaisessa yhteistyössä on nykyään potkua. Tämä on jotain uutta.

Pohjoismaiden yhteistyötä tiivistetään entisestään Afganistanissa ja Afrikassa. Pohjoismaisten valtiosihteereiden valmistelujen pohjalta on työstetty ohjelmaa konkreettisesta toiminnasta Afganistanin tukemiseksi. Yhteistyö kattaa asioita kriisinhallinnasta ja oikeusvaltiotoimintojen koulutuksesta YK:n roolin vahvistamiseen. YK:n vastavalittuna edustajana Afganistanissa on norjalainen diplomaatti Kai Eide, joka toimi aktiivisesti myös pohjoismaisen yhteistyön saamisessa uuteen nousuun. Eidea tuemme nyt yksissä tuumin.

Puhuimme myös Georgian tilanteesta ja kerroin ETYJ-puheenjohtajan toimista. Kokouksen jälkeen Georgian ulkoministeri päivitti uusimpia vaiheita. Puhelindiplomatia on tätä päivää.

Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittiseen kanssakäymiseen lisäarvoa antaa se, että mukana on EU- ja Nato-maita. Yhteistyö ylittää eri kokoonpanojen rajat.

Laajentuneessa unionissa on tilausta tällaiselle tiiviimmälle alueelliselle yhteistyölle. Pohjoismailla on perinteisisti myös hyvin globaali asenne. Kuten tämänkin päivän kokous osoitti, kenttänä on miltei koko maailta.

Eli kaikenkaikkiiaan hyvä keikka Tukholmassa. Tästä on hyvä aloittaa viikonlopunvietto täällä Helsingissä.


3 kommenttia

Perjantaina 18.4.2008 klo 21:44

Hienoa Alex!
Tanssiaskeleet uuteen tehtävään näyttävät lähteneen odotetun hienosti liikkeelle. Tervehdin suurella tyydytyksellä jatkaessasi kanssamme keskustelua tällä areenalla. Toivotan kaikkea hyvää mielenkiintoiselle uudelle työurallesi!

Perjantaina 18.4.2008 klo 23:19
Stina Silja

Hei, Gondolen on hyvä ravintola! Kävin siellä jokunen aika sitten itäeurooppalaisten kollegojen kanssa – kävelimme Vanhasta Kaupungista jalan hiljaisessa illassa ja porukka ihmetteli, että ihan totta, onko tämä tosiaan joku hyvä paikka; piti johonkin epämääräiseen tunneliinki sujahtaa kävelemään… No, ulkoapäin hienoutta oli vähän vaikea uskoa, nuhjuisessa ympäristössä, mutta kun ylös hissillä pääsi (sinne uskaltauduttuaan) avautui silmien eteen upeat maisemat ja kamerat alkoivat räpsyä - ja ruokahan on todella hyvää. Kotoisa ja kivan ruotsalainen paikka! Mysigt! Suosittelen kaikille muillekin. Juu, on Michelin tähtönen, yksi kai nykyään – vai oliko enää, en muista.

Odottelen innolla sivujesi uutta ulkoasua; onhan se niin, että mikä sopii yhteen hommaan ei enää toiseen käykään. Upeaa joka tapauksessa, että pidät tätä yllä. Tulee kiva fiilis kun klikkautuu sivulle ja siellä on melkein joka päivä freesiä tietoa.

Onko sulla Alex mitään mielikuvaa, onko Sirpa Pietikäisellä omia sivuja – olen niitä etsinyt innokkaasti mutta löytänyt vain vaalien aikaisia vanhoja sivuja. Minusta netti ja varsinkin blogi-kirjoittelu (jos se on aktiivista niin kuin sinulla) on valtavan hyvä tapa saada ajankohtaista tietoa – ja höpistä itsekin niitä näitä. Moni ei tällaiseen ole jaksanut panostaa, mutta uskon, että tämä on sinulta mahtava asia. Kai kuitenkin pidät nämä vanhat sivutkin jossain arkistossa…? Historiaa, historiaa!

Jotenkin on tosi upeaa huomata, että vielä vähän aikaa sitten hyljeksitty pohjoismaalainen yhteistyö on taas tapetilla. Lycka till samarbetet

Lauantaina 19.4.2008 klo 10:37
Nicholaus

Hienoa kuulla, että P-mainen yhteistyö on tapetilla ja kehittymässä positiiviseen suuntaan. Tämä on meille luonnollinen konteksti ja myös markkina-alueena monesti helpompi kuin muu Eurooppa.

Toivottavasti myös virallisestikin yhteistyö Norjan kanssa nousisi agendalla korkeammalle. Vaikka kaupalliset asiat ei varsninaisesti sinulle kuulukkaan toivoisin sinulta ja erityisesti Suomalaisilta yrityksiltä enemmän aktiviteettia Norjaan. Omien kokemusteni mukaan huomattavasti nopeampi reagoimaan kuin esimerkiksi Ruotsi. Kun Ruotsissa vielä mietitään käy kauppa Norjalaisten kanssa jo täydellä höyryllä.

Kirjoita kommentti