Ensiesiintyminen Eduskunnassa
Päivä on melkein pulkassa. Istun kotona Lehtisaaressa päätteen äärellä.
Aamu lähti liikkelle Ylen ja Maikkarin aamutelkkareissa. Molemmat tuntuivat menneen ihan hyvin. Toivottavasti vältin kaiken ulkopoliittisen munkkilatinan.
Tiimipalaverin jälkeen oli vuorossa ETYJ-briiffi, jossa kävimme läpi muun muassa kriisipesäkkeitä, vaalitarkkailua ja torstain ohjelmaa Wienin ETYK-kokouksessa. Erityislähettiläs Heikki Talvitie on rautainen ammattilainen, häneltä oppii paljon.

Tiukka ETYJ-briiffi
Samat sanat Kimmo Kiljusesta, joka kyllä tuntee nuo ETYJ-hommat kuin omat taskunsa. On hyvä, että suomalaisia sijoitetaan mahdollisimman moniin kansainvälisiin tehtäviin.
Aamupäivällä tapasin myös ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen. Kävimme läpi ulkoasiainministeriön asialistaa. Olemme aina tulleet hyvin toimeen Paavon kanssa. Euroopan parlamentissa työstimme yhdessä muun muassa Itämeri-strategiaa.
Lounaan jälkeen oli sitten tulikasteen vuoro. Osallistuin ensimmäistä kertaa Eduskunnan täysistuntosalin keskusteluun. Aiheen Afghanistan. Täytyy taas myöntää, että kyllä se vähän jännitti. Onneksi puolustusministeri Jyri Häkämies ja kehitysyhteistyöstä vastaava ministeri Paavo Väyrynen olivat sparraamassa.
Edustajat olivat kyllä todella reiluja. Kyllä kaikki tietävät, että ekakertalaista jännittää. Kysymykset olivat rakentavia ja toivottavasti selvisin niistä kunnialla.
Korostin, että Suomenkin on kannettava kansainvälinen vastuunsa. Tämä edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa Afghanistanissa, vahvempaa roolia YK:lle ja myös siviili- ja sotilaallisen yhteistyön lisäämistä.
Salikeskustelun jälkeen tapasin Venäjän suurlähettilään. Keskustelimme samassa rakentavassa hengessä kuin ulkoministeri Lavrovin kanssa eilen.
Ajankohtaisen Kakkosen haastattelun jälkeen (tulee ulos huomenna) suuntasin takaisin "kassulle", eli Merikasarmille, jossa ulkoasiainministeriö sijaitsee. Vuorossa oli Venäjää käsittelevä briiffi kolmen nuoren suomalaisen tutkijan kanssa. Rautaista kamaa.
Tarvitsen mahdollisimman paljon virikkeitä, ja niitä tuli tänäänkin roimasti lisää. Musta muistiovihko täyttyy muistiinpanoista.
Puhelindiplomatia jatkui tänään ehkä vähän rauhallisimmissa merkeissä. Keskustelin Puolan ulkoministeri Sikorskin kanssa. Hyvin meni. Nostin esille muutaman pointin, joista päällimmäisenä Itämeri-strategia.
Ennen illan spinning-tuntia poikkesin vielä Helsingin kaupungin vastaanotolla, jossa oli paljon diplomaatteja, elinkeinoelämän ja valtiovallan edustajia ja virkamiehiä. Oli mukava kätellä tuttuja, ei vähintään Ilkka ja Riitta Suomista. Tapasin myös Erkki Liikasen, joka onnitteli lämpimästi.
Tein myös yllätysvisiitin Kokoomuksen toiminnanjohtajien kokoukseen. Oli kiva nähdä se porukka, joka tekee kovaa duunia ympäri maata.
Nyt on aika keskittyä huomisiin papereihin.
13 kommenttia
Uskomatonta, että jaksat tuollaisen päivän jälkeen vielä kirjoittaa blogia - ja tosi hienoa! Vihdoin löytyi blogi, johon jäi aidosti koukkuun. Täällä käynnistä saa samalla kertaa hyvän mielen, virtaa, paljon tietoa jne.., mukava tapa sivistää itseään näin päivän päätteeksi. Onnitteluja nimityksestä, todella upea juttu. Pärjäät varmasti ja me suomalaiset saamme olla ylpeitä edustavasta ja osaavasta ministeristä!
Maarit
Mielenkiinnolla odottelen sinun ja Tuomiojan välisiä keskusteluita. Kaksi älykästä poliitikkoa joista toinen edustaa väistyvää vanhempaa vasemmistosukupolvea ja toinen uutta modernia oikeistopolitiikkaa.
Huh, mikä tahti! Hyvä että muistat liikunnan :) Se auttaa jaksamaan. Olet kyllä tehnyt jo selväksi, että oikea henkilö valittiin ulkoministeriksi! Kiitos ahkerasta bloggaamisesta :) Tsemppiä!
Mun täytyy sanoa, että taisin kiinnostua politiikasta uuden ulkoministerin myötä. Ja tämä sivu täytyy tähdittää. Kiinnostavaa luettavaa!
Kyllä on mukava vanhankin seurata nuoren ja terävän politikon otteita.Jatka vain samaan tyyliin. Terveisin ! 80 v
Sama täällä. kiinnostuin politiikasta Alex sinun kauttasi. Olet huipputyyppi!
Olet Alex joutunut kovaan rääkkiin, mutta tunnut selviävän siitä erinomaisesti. Ei muuta kuin tsemppiä vain. Jos ehdit niin lueppa rakentavaa kritiikkiä EU´sta sellaisiltakin jotka eivät enää kärjistä tarpeettomasti asioita. Oma blogini löytyy osoitteesta www.jaari.net ja siinä olen esittänyt 12 teesiä EU´sta (ilmestynee Kauppalehdessä lähi-
päivinä).
Parhain terveisin ja jaksamista kovassa urakassasi.
Ralph Jaari
Afganistanin tilanne vaatii kieltämättä kokonaisvaltaista lähestymistapaa mieluiten niin, että sovitaan yhteisesti YK, Afganistanin eri osapuolet ja Pakistan sekä Iran mukaan lukien, mitkä ovat tavoitteet, strategia ja taktiikat sekä varojen hankinta ja aikataulu päämäärien saavuttamiselle ja välietapeille. Jos näistä pelisäännöistä ei päästä yksimielisyyteen voi hyvinkin olla niin, että Afganistanista tulee epäonnistumisien ja kärsimysten pohjaton kuilu samalla kun vaarana on myös, että ääriliikkeet käyttävät tilannetta propagandistisiin tarkoituksiin vielä nykyistä huomattavasti enemmän.
Afganistanin suhteen tulisi ensisijaisesti ymmärtää, ettei Afganistan tule pitkään pitkään aikaan toimimaan tyydyttävästi ja ihmisoikeuksia kunnioittaen, mikäli sinne yritetään pakkosyöttää vahvaa keskushallintoa ja länsimaista demokratiaa. Ratkaisun avaimet ovat paitsi siinä, että pyritään yhteensovittamaan eri afganistanilaisten ryhmittymien ja heimojen tarpeet sekä sopimaan em. valtioiden yhteisestä linjasta, myös siinä, että Afganistanin hallinto pitäisi perustua voimakkaille paikallisille hallinnoille ja kevyehkölle keskushallinnolle. Uutta "Suurjugoslaviaa" emme luonnollisestikaan kaipaa.
Lisäksi Afganistanin maaseudulle pitäisi pyrkiä rakentamaan inhimislliset olosuhteet, jossa väestö pystyyy itse turvaamaan omalla työllään toimeentulonsa. Tällöin ensimmäinen askel on koulutus ja unikkoviljelmille korvaava tulonlähde, esim. ruusuöljy.
Yhteinen sävel kv. yhteisössä Afganistanin suhteen on tarpeellinen ja se pitäisi löytää mitä pikimmin, sillä maailmassa on monia muita alueita, joissa ihmisten kärsimykset ovat jo pitkään olleet liiallisia ja jossa tunnelin päässä näyttää yhä kovin pimeältä.
Olette enemmän kuin tervetullut Suomen poliittiseen johtoon.
Kannustajia on pilvin pimein, mutta eräs pieni seikka:
karsisitteko hiukan pääkaupunkilaisslangianne? Kirjoitettuna se vaikuttaa häiritsevältä, puhuttuna vähemmän.
Muutoin olette loistava esiintyjä.
H. V. Alex!
Jo ensimmäiset päivät uudessa tehtävässäsi ovat näyttäneet, että Sinä todentotta olet tarttunut työhön. Niin sitä pitää! Hienoa on myös se, että olet luvannut ylläpitää tätä blogia ulkoministeri-kiireittesi keskellä. Tässäkin suhteessa lähes kaikki poliitikot oikealta vasemmalle saisivat ottaa Sinusta esimerkkiä. Joka poliitikolla on kyllä käytännössä nettisivut (blogi), mutta oikein kukaan ei tunnu - vieläkään - näkevän sen maksimaalisia mahdollisuuksia suhteessa kansalaisiin, vaan kyseessä on ennemminkin välttämätön paha ja ikävä velvollisuus, mikä näkyy ennen kaikkea sivujen harvoin päivittämisenä. Kuten sanottua, toivottavasti tässäkin mielessä ohjaat kollegasi 2000-luvulle! Vasta sen jälkeen elämme todellisessa tietoyhteiskunnassa tässä rakkaassa isänmaassamme.
Mahtavaa.Näyttää siltä että kaikki vauvasta vaariin ovat Sinuun lääpällään.Eikä se mikään ihme olekaan,Olet niin valloittavan oma itsesi.Kielenkäyttösi sopii vallan mainiosti kaltaisellesi ulkoministerille.Politiikka on yhtäkkiä tullut kiinnostavaksi ja juttujasi kuuntelee innolla. Jatka vaan.Vaude!
"Erityislähettiläs Heikki Talvitie on rautainen ammattilainen, häneltä oppii paljon. Samat sanat Kimmo Kiljusesta"
Molemmat mainitsemasi ovat erittäin venäläismielisiä - älä ihmeessä ota heistä oppia.
Suomi on läntinen demokratia ja sen pitää myös säilyä läntisenä demokratiana.



Hei Alex! Näin sinun haastattelun (maikkarin) tänään ja ei siinä kyllä mitään munkkilatinaa kuulunut! Olen vasta kohta 15v. ja ymmärsin (silti) mitä Huomenta Suomessa puhuit, ja mitä ajoit takaa.Olen siis nuori kannattajasi, mutta miksi kannatan sinua? 15v. jätkä "fanittaa" poliitikkoa.. Ehkäpä siksi, että olet tosi rennon oloinen kaveri ja teet ulkopolitiikasta ymmärrettävää ja kiinnostavaa. ottaa tota vie pannuun sellaiset kehäraakit jotka höpisevät aina sitä kabinettikieltä josta ei ymmärrä yhtään mitään. on kiva, että nyt on politiikassakin nuori urheilijakaveri. Urheilusta puheen ollen olen itse yleisurheilija ja paikka ensi kesän SM-kisoihin lunastettu. Lähetin sinulle s-postia but no answer?? no, onhan sinulle tietysti tullut jonkin verran onnitteluja, mutta toivon, että voisit vastata