Olipahan päivä
Eilen illalla olin niin puhki, että en millään saanut aikaan blogimerkintää. Pahoittelut. Koko päivä meni eräänlaisessa sumussa. Kaikki tapahtui niin nopeasti.
Päivään mahtui tunneskaala laidasta laitaan. Olen todella surullinen Ilkka Kanervan puolesta, hän on joutunut kokemaan todella kovia.
Samaan aikaan olen tietysti innoissani kohdalleni tulleesta haasteesta. Kiitos kaikille kannustavista viesteistä. En ole vielä ehtinyt vastata kaikkiin, mutta yritän parhaani mukaan purkaa viestisumaa.
Otan haasteen nöyrästi vastaan. On kunniatehtävä saada edustaa Suomea ulkoministerin ominaisuudessa. Kun isänmaa kutsuu, niin silloin mennään.
Virallinen nimitys tehdään toivon mukaan perjantaina. Sen jälkeen on tarkoitus vannoa ministerivala ja pitää ensimmäinen varsinainen lehdistötilaisuus. Carl Bildt tulee myös pikaisesti käymään perjantaina.
Toivon voivani jatkaa Ilkka Kanervan ulkopoliittista linjaa, joka perustuu aktiiviseen kansainväliseen osallistumiseen. Sitä on hyvä viedä eteenpäin hallitusohjelman pohjalta. Toivon myös, että voin entisestään vahvistaa hallituksen ja opposition yhteistyötä ulkopolitiikasta.
Eilisessä lehdistötilaisuudessa kyseltiin paljon muun muassa presidentin asemasta ja Nato-kannastani. Mielestäni europarlamentaarikon ja ulkoministerin roolit poikkeavat toisistaan. Europarlamentaarikon tehtävänä on herättää keskustelua. Ulkoministerin tehtävän on toimia tiimipelaajana, joka puolustaa hallituksen yhdessä sovittua linjaa.
Arvostan suuresti mahdollisuutta päästä takaisin ulkoasiainministeriöön. Rakastan sitä paikkaa. Talo täynnä todella osaavaa porukkaa.
64 kommenttia
Parhaimmat onnittelut! Olet ehdottomasti ansainnut paikan.
Onnittelut tuoreelle ministerille ja menestystä vaativassa roolissasi.
Krohn-sukuseura
"Olen todella surullinen Ilkka Kanervan puolesta, hän on joutunut kokemaan todella kovia."
Kuinka niin?Kaverillahan on ollut hauskaa kansalaisten kustannuksella!
"Kun isänmaa kutsuu, niin silloin mennään."
Ihan rauhassa nyt vaan! Mikä on isänmaa tämän päivän maailmassa?
Alexander Stubb
Onnitteluni ulkoministeriksi valinnan johdosta!
Taustasi, koulutuksesi ja kielitaitosi ovat hyvin vaikuttavia. Uskon, että tulet onnistumaan hyvin, koska osaamisen lisäksi sinulla tuntuu olevan luonnetta ja oikeaa otetta elämään.
Koska sinulla on juuria Käkisalmessa, uskon, että pidät aktiivisesti silmällä myös Karjalan palautusta. Jos ei kerran Venäjä pidä alueesta huolta, niin Suomi voisi sen tehdä.
Jouko Piho
Onnittelut uudesta postistasi. Eihän kokoomuksella ollut muita vaihtoehtoja. Mutta kuten sanot, meppi ja ulkoministerit ovat henkilöitä erilaisten insititutioiden myötä. Mutta älä unohda liberaalia ja avointa linjaasi esim. seksuaalisten vähemmistöjen puolutajana - ethän?
Onnea ulkoministerin postista. Vaikka en ole lainkaan iloinen Kanervan erosta, olen hyvin tyytyväinen että korvaajaksi saadaan osaava henkilö. Toivottavasti suomalainen media keskittyisi jatkossa asiaan eikä pyrkisi pelkästään viihdyttämään. Toivon myös, että jatkat blogisi päivittämistä uudesta tehtävästä huolimatta koska tämä blogi on mielestäni erinomainen kanava politiikassa toimivan henkilön ja tavallisten tallaajien välillä.
Samaa mieltä!
Joskus hirvittää, että kohta sen posket paukahtaa sijoiltaan. Makee hymy!
Kerrankin saadaan valmiiksi asiansa osaava ihminen ministeriksi.
Onnea ja menestystä uuteen virkaasi.
Huomasin toiminnantahtosi vaalikiertueellasi Imatralla.
Skulle vara skönt att träffa Calle Bildt också, var med och röstade fram honom och moderaterna på Bildts tid.
Hei!
Isot onnitellut nimityksen johdosta! Ihanaa saada uutta verta ja mies jolla on mielipiteitä ja ajatuksia. :) Tsemppiä ja pitkää ikää urallesi.
p.s. olet ilo myös silmälle, ihanat silmät ja hymy :) jatka samaan malliin.
Onnittelut myös minulta! Saamme varmasti osaavan ulkoministerin. 18-vuotias ei hirveästi silti vielä politiikasta tiedä mutta sen tiedän että hommasi osaat varmasti. =) Tsemppiä!
Onnittelut nimityksestäsi Alex! Tämä on parasta, mitä Suomen politiikassa on tapahtunut miesmuistiin :)
Onnea ulkoministerin jobista, parempaa seuraajaa ei olisi Kanervalle voitu valita! Myöhästyneet synttärionnittelut myös, taisi olla ikimuistoisin syntymäpäivä hetkeen :). Vaikka ulkoministerin ja MEPin työt ovat täysin erilaisia, toivottavasti tuot liberaalia ja raikasta tuulahdusta myös ulkoministerin hommiin.
Kieltämättä, uskoakseni olet todellakin sopivin mies tähän rooliin.
Ja usko elää vahvasti, että lunastat paikkasi paremmin kuin hyvin.Onnittelut siis.
Onnea ja menestystä Sinulle toivon!
Tiedän, että hoidat hommat mallikkaasti.
Paljon onnea myös minunkin puolestani!
Täytyy sanoa että eilinen päivä parani hurjasti kun kuulin että sinut valitaan ulkoministeriksi. Oli melkoinen yllätys, positiivinen sellainen. Iloitsin jo silloin kun sinut valittiin mepiksi. Ainut miinus taitaa olla se, että luultavasti lukiokiertueesi jää nyt kesken. :D
Uskon että pärjäät hyvin tässä hommassa. Olen saanut sinusta aina fiksun ja osaavan kuvan. Lisäksi piristät "harmaata" poliitikkomaailmaa virkistävällä olemuksellasi, tämä varmasti auttaa sinua tuomaan mielipiteitäsi esille. Enkä usko että Suomen historiassa on aikaisemmin ollut yhtä kielitaitoista ministeriä. Lisäksi sinua arvostetaan jo valmiiksi monella tärkeällä taholla. Hyvät lähtökohdat siis.
Toivottavasti sinulla jää kuitenkin aikaa urheiluharrastuksellesi ja tälle mainiolle blogillesi, sekä tietenkin ennen muuta perheellesi.
Ja muista levätä tarpeeksi.
Alex,
Kerro meille kun tiedöt mitä aiot tehdä toisin kuin vaikkapa edeltäjäsi tai hänen edeltäjänsä? Pakko olla eroa kun olet ensimmäinen meidän sukupolvesta tolla pallilla.
Jos saa neuvoa niin, yritä ainakin tavata tuo Medvedev asap. Musta tuntuu, että sielläkin suojautuminen ja valta lasketaan nykyisellään euroissa - eli siitä päästä sitä karhua varmaan kannatta rapsuttaa -äläkä ala tunaroimaan millään kommandojutuilla.
Onnittelut ulkoministerin pestin johdosta! Jos tästä Kanerva-skandaalista edes jotain positiivista on löydettävissä, se on ehdottomasti uuden ulkoministerin henkilöllisyys. Vastaavan kaltaista tietotaitoa ja kansainvälisyyttä omaavaa ministeriä ei Suomessa ihan lähivuosina olla nähty.
Onnea jatkoon !
Eilen jokaisen politiikasta kiinnostuneen suomalaisen nuoren facebook status ilmensi tyytyväisyyttä uuteen ulkoministeriin. Ihanaa, että EU ja MEPpien työ saa arvostusta ja Suomikuva taasen maailmalla paranee. Tässähän melkein innostuu liittymään kokoomukseen, ihanaa!
Toivottavasti osaat muutakin kuin poseerata. Sivusi antavat vaikutelman että korvantauksesi ovat vielä märät.
Jään seuraamaan mielenkiinnolla mitä tapahtuu.....
Onneksi olkoon uudelle ulkoministerille! Toivon vain, että et lopettaisi tehtävääsi keskustelun herättäjänä uuden tehtäväsi myötä.
Hieno juttu, että sinut valittiin tehtävään.
Itse veikkasin Kanervan ollessa vielä virassaan, että jos
valitaan uusi ulkoministeri se olisit sinä.
Ja olen tyytyväinen, että näin myös kävi!
Mahtavaa saada hommaan "rivisuomalaisesta"
positiivisesti erottuva henkilö tähän työhön
hyvällä kielitaidolla varustettuna.
Good 4 U ja tsemppiä työhön!
Muista myös tenavat (joilla muuten ihanat nimet ^_^)
kiireistä huolimatta!
Onnittelut uudelle ulkominsterille.
Ei Suomi olisi paljon parempaa edustajaa maailman saleihin voinut saada! Vaikka kirjoititkin, että ulkoministerin ja MEP:n roolit eroavat suuresti, toivon että jatkat raikkaalla ja idearikkaalla linjalla myös ministerinä. Onnea tuleviin koitoksiin!
Toivottelen onnea ja menestystä erityisesti suomalaisille, että saisimme rauhassa elellä...
"Toivon voivani jatkaa Ilkka Kanervan ulkopoliittista linjaa",
eieiei ja ei
Sinusta on parempaan linjaan kuin IK:n linjaan, joten unohda IK ja jatka omaa linjaasi, joka on paljon parempi! Onnea ja voimia.
Onnittelut ministeriyden johdosta. Kuten kirjoitin kolmisen vuotta takaperin, teistä tulee vielä aikanaan Suomen Presidentti, olette hyvällä matkalla siihen. En enää muista ( anteeksi ) vastauksenne sisältöä tarkoin, mutta vaikka ette Presidentiksi tähtäisikään, ulkoministeristä on lyhyt matka pääministeriksi ja Presidentiksi.
Hämmästelen lehtijuttua, jossa suuhunne on laitettu sanat: Haluaisitte golffata nakuna! Arkaluontoinen lausunto, mikäli tuollainen pitää paikkaansa. Parempi olisi kertoa haaveilevansa pystyä maalaamaan taulun, se ei horjuttaisi ainakaan asemaanne millään muotoa.
Päivän horoskooppi teille:
Olisi varmasti ollut upeampi tulla nimitetyksi ministeriksi uuteen hallitukseen, eikä toisen poliitikon tilalle, mutta se ei vie eikä himmennä arvoanne, te olette pätevä ja tervetullut uusi veri maan poliittiseen eliittiin. Tulette hoitamaan tehtävänne taidolla ja päämäärätietoisella itsevarmuudella. Pieni jännitys ei ole pahasta, kukapa ei sellaista vastaavassa tilanteessa tuntisi. Ette kuitenkaan astu liian suuriin saappaisiin ja olette valmis ottamaan tehtävän vastaan, tavallanne, hymyillen ja mallikkaana.
Onnittelut saamastanne ministerin paikasta. Mieluusti nöyrä alamaisenne, työmies suomesta.
Onnittelut. Vihdoin saamme uskottavuutta ja oikeaa verta Kokoomuslaiseen politiikkaan. Lippu korkealle sinä osaat, jos joku. En turhaan äänestänyt nuorta kokoomuslaista jokin vuosi sitten. Vaikka et tuolloin läpi päässytkään eduskuntaan ääneni ei ole mennyt hukkaan.
Kun Alex Stubb sanoi jatkavansa Ilkka Kanervan ulkopoliittista linjaa, niin Stubb tarkoitti käsittääkseni sitä aktiivisuutta, miten Kanerva paneutui tehtävänsä hoitamiseen eikä niinkään ulkopolitiikan suoranaisia asiakysymyksiä. Ile oli energinen ja Alex tulee olemaan vieläkin energisempi.
Lisäksi on viisasta, että juuri ulkoministeriksi valittu henkilö ei heti samana päivänä sano, että hän muuttaa koko ulkopolitiikan suunnan, vaikka hän niin ajattelisikin pitemmällä tähtäimellä.
Politiikassa ja yleensäkin elämässä on parasta edetä pienin askelin ja aluksi on parempi olla ottamatta askelia ollenkaan.
Jouko Piho
Onnea Alex =)
Muutama sananen tulevasta. Kieli keskellä suuta =P. Kaikesta huolimatta perhe aina ja kaikkialla mielessä, vaikkei se ole helppoa kiireisen aikataulun myötä. Vanha lukiokin mielessä ja muistoissa. Ja unohtamatta nykyistä nuorisopalramenttiamme =). He muuten odottavat jännittyneinä, vieläkö ehdit toukokuun seminaariin.
Onnittelumme uudelle ulkoministerille!
Tulet varmasti hoitamaan ulkoministerin työn kiitettävästi. Olit erittäin hyvä valinta ministeriksi - työkokemuksesi, kielitaitosi ja koulutuksesi puhuvat puolestaan. Vaikutat energiseltä, positiiviselta ja modernilta ihmiseltä. Olet hyvä Suomen edustaja kansainvälisille politiikan kentille. Mukavaa, että nuoriakin pääsee ministeriksi.
Onnea kovasti ja mennyttä syntymäpäivää myös. Oli varmasti yllätys "lahja"
Hej, sporta inte så mycket, läs hellre viktiga böcker! Själv är jag 51 år gammal, sportar (går) enbart till jobbet (2 km), men mår utmärkt! Jag såg din videosnutt på youtube, härligt att vi nu har en utrikesminister som kan till och med engelska (och andra språk) flytande!
No more tankeros!
Suuret onnittelut uudelle ulkoministerille. On hienoa, että saamme hyvin koulutetun, nuoren, osaavan ja erityisesti kielitaitoisen ulkoministerin. Uskon, että pystyt nostamaan Suomi-kuvaa entisestään maailmalla kierrellessäsi. Vain osaavat ja vahvat pärjäätävät.
Hoida suomen asiat niin ettei natokiihkoilu viesuomalaisia tapettaviksi nato sotiin irkiin tai afganistaniin tai tuleviin sotiin
Onnea uuteen tehtävääsi. Sinulla on nyt arvokas tehtävä edessäsi, arvostan yhteistyökykyäsi sekä monipuolista kansainvälistä kokemustasi.
Tällä hetkellä julkisuuskuvasi on mielestäni hieman yli pirteä (hyvä niin), mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että uskottavuus kärsii tästä imagosta. Olet kuitenkin suuren haasteen edessä, vaikka useat meistä "kansalaisista" tutustuvat sinuun syvemmin vasta nyt.
Uskon että henkilökohtainen karismasi ja kykysi muuntautua uusiin haasteisiin, luovat myös uskottavuutta toimillesi.
Lämpimät onnittelut ja paljon voimia sinulle tulevaan työhösi.
Tuollaista päivää ei juuri kukaan pääse kokemaankaan, joten ainutlaatuinen se oli jo "ihastuttavan" median kauttakin seurata. Jännä homma, miten nopeasti lehdet alkoivat väkisin vääntää lööppejä toivomaansa suuntaan. Ei siellä opita tai enää ikinä muuteta tapoja.
Onnea uuden päivän haasteisiin, joita varmasti on riittävästi. :)
Onnittelut! Paras henkilö valittiin. :)
Onnea ja Menestystä!
Olet mitä sopivin ulkoministeriksi, jatkamaan Kanervan jälkeen. Hoidat varmaan ulkoministerin tehtäviä meidän kaikkien kannalta parhain päin hyvän edustavuutesi lisäksi. Hienoa että juuresi ovat myös Karjalasta lähtöisin.
Onnittelut nimityksestä! Monien muiden tapaan toivon, että voisit jatkaa bloggaamista myös ulkoministerinä -siinä työnkuvassa olisi yhtä lailla avattavaa meille kansalaisille kuin MEPinkin toimessa.
Tämä valinta olisi pitänyt tehdä jo heti kättelyssä! Nyt on uuden sukupolven aika nousta framille ja neukkulajengin väistyä vähitellen takavasemmalle.
Olen todella iloinen tästä valinnasta! Onnea matkaan, lycka till!
Lämpimät onnittelut!
Kaikkea menestystä uusiin haasteisiin! Vihdoinkin meillä on maana tarjota edustava, kielitaitoinen ja asiansa varmasti hallitseva ulkoministeri. Voimia sinulle ja perheellesi.
Lea
Pyytäisin lukemaan kirjoitukseni "12 teesiä EU´sta", jonka lähetän sinulle erikseen.
Parhain terveisin ja onnea uuteen vaativaan työhösi.
Ralph
Onnea ja jatkuvaa menestystä uudessa, vaativassa työssäsi. On ilahduttavaa kun maamme tärkeitten asioitten hoitoon tulee taas yksi nuori ja vastuullinen osaaja lisää.
Alex, mahtavaa upeeta! Et varmaan unohda 40-vuotispäivääsi ;-)
Olit ainut oikea valinta. Kiitos myös niistä puheistasi ja esityksistäsi Europe Direct verkostolle täällä Brysselissä joihin tulit aina kun vain mahdollista.
Lycka till!
Moi Alex,
Vielä kerran onnittelut. Todella hieno homma. Tulet pärjäämään uudessa työssäsi varmasti vähintään yhtä hyvin kuin Meppinä.
Minäkin onnittelen osaltani! Tunnen poliittista linjaasi vain pintapuolisesti, mutta tottakai jo aikaisemmat asuinpaikkasi ja opinahjosi antavat sille oman "angloamerikkalaisen" leimansa. Toivon silti tasapainoista suhtautumista kaikkiin etnisiin, geopoliittisiin ja semitistisiin kysymyksiin. Hieman huolestuneena seuraan aktuellia keskustelua Tanskassa liittyen NATO:n mukanaan tuomaan velvollisuuteen taistella raa'assa Etelä-Afganistanissa; onneksi Suomella on sentään vielä mahdollisuus valita, mihin se kriisijoukkojaan lähettää.
Eri maissa asuneena ja edelleenkin ulkosuomalaisena (niin kuin Sinäkin) olen äärimmäisen ylpeä kotimaani tämänhetkisestä (suhteellisesta) ja omalla tavallaan ainutlaatuisesta ulkopoliittisesta suvereniteetistä!
Toivon Sinulle voimia ja harkintakykyä uuteen työhösi!
Onnea uuden työpaikan johdosta. Saatiin kerrankin edustavan näköinen ja oloinen ministeri. Tsemppiä ja pitkää uraa :)
Hyvä Alex,
Lämpimät onnittelut valintasi johdosta ulkoministeriksi. Mielestäni valintasi on erinomainen ja ainakin itse odotan kauttasi ulkoministerinä mielenkiinnolla. Edessä on melkoisia haasteita. Yksi haaste on Venäjä. Vielä kerran, onnitteluni valintasi johdosta.
Jan Rossi
Paljon onnea ja menestystä uudessa työssäsi. Oli hienoa ,että sinut valittiin tähän tehtävään. Oikea valinta. Toivottavasti voit jatkaa mielenkiintoisia ja valoittavia kirjoituksia blogissasi. Selviää meille lukijoille ulkopoliittiset kiemuratkin.
Haluan myös onnitella ,oikean miehen valinnasta ulkoministeriksi,tiedän myös, että sinulla ei nouse päähän, kuten liian monelle tapahtuu,,olet niin älykäs ja valoisa persoona....ilo katsoa ja kuunnella...
Onnea ja menestystä...
Hienoa, että saimme kielitaitoisen ministerin. Siunausta urallesi ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!
Onnittelut uudelle ulkoministerille. Fantastista että kerrankin on kielitaitoinen kansainvälinen ihminen edustamassa, hyvästi tis is tö.
ps. mikä on händicap nykyään ? olemme pelanneet Auragolfissa kierroksen vissiin 20 vuotta sitten, mun händari oli 6 nyt 12 on lihakset valahtaneet liian alas.
terveisin
Keijo Niinimäki
Oli tietenkin surullista, että Ike joutui erotetuksi... Hän olisi voinut kyllä tehdä omat johtopäätökset jo ajat sitten ja kaikki olisi voinut mennä toisin...
MUTTA NYT onnea sinulle! Mahtava askel eteenpäin ja sussa on siihen kyllä ainesta. Olen itse asunut useaan otteeseen mantereen puolella (viimeiseksi Eindhovenissa) ja juuri sinunlaistasi nuorta energiaa tarvitaan Suomeen!
Halit!
Är övertygad om att du kommer att göra ett jättebra jobb för Finland, grattis och lycka till!!
Hei!
Haluan myöskin onnitella sinua! On hienoa saada ulkoministeriksi sivistynyt ja erittäin kielitaitoinen ihminen. :)
Hyvää kevättä ja alkanutta uutta työtä!
T:Satu
Onnea heppu!
Sekava ole. Ahdistaa kun tiedostaa Kanervan henkisen tuskan, mutta
kun taas tietää mitä tosiaankin isänmaa sai tilalle, tulee siitä oikeasti
niin paljon positiivista virtaa, että nam!
Tervetuloa perheesi kera kotomaan kamaralle!
Tapsa
Hei Alex,
Onnittelut uuden tehtäväsi johdosta!
Valintasi teki minut todella iloiseksi.
Olet karismaattinen, sujuvasanainen, kielitaitoinen, osaava ja edustava henkilö. Lisäksi ajatuksenjuoksusi on joustavaa ja nopeaa ja hahmotat isoja kokonaisuuksia loistavasti. Ja osaat esittää asioita selkokielisesti myös maallikoille.
Tsemppiä tehtävään!
Onneksi olkoon uudesta duunista, toivottavasti pidät vielä yllä EU debattia yhtä aktiivisesti.
Onneksi olkoon! Uskon että olet juuri oikea mies tuohon tehtävään.
Onnea ja menestystä haasteelliseen ja mielenkiintoiseen tehtävään!
Olet minulle uusi kasvo, mutta vaikutat hyvältä valinnalta ulkoministerin tehtävään persoonasi, kokemuksesi, tietojesi ja taitojesi perusteella.
Onnittelu! Kokoomus onnistui löytämään todellisen ässän hihastaan.
Terv. Antti Seppänen
Onnitteluni herra Ulkoministeri. On tosi upeata, kun saamme nuoren, älykkään, kielitaitoisen (ranskankin kielen), ahkeran ja jo melkoisen kokemuksenkin omaavan, erikoisesti Ulkoministeröstä ja EU:sta.
Voinet olla myös henkilö, joka voi ryhtyä sitten myöhemmin jossain vaiheessa keskustelemaan menetettyjen alueiden palauttamiseksi Suomelle. Onhan suvullasi lähtökohtana Käkisalmi. Suoritin viimekesänä luostarikierroksen Konevitsa, Valamo ja Syväri. Samalla tutustuimme Käkisalmeen, Sortavalaan ja Viipuriinkin vähän. En ole Karjalasta, vaan Etelä-Pohjanmaalta, mutta arvostan Karjalaa ja Petsamoa, jotka ovat hyvin tärkeitä Suomelle.
Toivotan erittäin hyvää ja tuloksellista Ulkoministerikautta.
Vielä kerran: kaikkea hyvää.
Esitin jo aiemmin toiveen, että tulisitte kansalle tutuksi.
Teidän tasoisenne henkilö voi olla useiden tahojen toive.
Silti: tulkaa tutuksi, Niinistön malliin.
Olette kovin tervetullut,
Onnittelut!
Olit ehdokkaani parlamenttiin pelkän intuition perusteella (kyllä, pakko myöntää...) ja oikeaan osuin! Mukava kun ulkopolitiikastakin tulee jatkossa mielenkiintoista!



Onnitteluni ulkoministerin paikan saamisen johdosta. ^^ Sinä tuot takuulla sitä vaadittua värikkyyttä Suomen ulkopolitiikkaan. Erittäin pirteältä persoonalta sinä vaikutit silloinkin kun olit Munkkiniemen Yhteiskoulussa puhumassa meille. ^^ Tsemppiä ja pitkää ikää urallesi!