Rauhaa Lähi-itään
Lähi-itään neuvotellaan jälleen rauhaa. Washingtonissa ovat Clintonin johdolla koolla Israelin pääministeri Netanjahu ja palestiinalaisten presidentti Abbas. Neuvottelujen tavoitteena on kaksi itsenäistä valtiota. Määräajaksi on asetettu vuosi.
On tärkeätä että nämä osapuolet istuvat parin vuoden taon jälleen yhteisen pöydän ääreen. Mahdollisuudet edetä ratkaisuun ovat olemassa. Vaikeudet saavat silti optimistinkin mietteliääksi. Siksi koko kansainvälisen yhteisön on kannustettava ja tuettava Abbasia ja Netanjahua rohkeuteen ja etenemään loppuun asti.
Rauhanneuvottelujen suurin haaste ovatkin ehkä neuvotteluosapuolet itse. Pyrkiikö Israelin hallituskoalitio sitomaan Netanjahun käsiä? Onko Abbasilla palestiinalaisten ja muun arabimaailman tuki?
Myös Egyptin presidentti Mubarak ja Jordanian kuningas Abdullah sekä kvartetin edustaja Tony Blair olivat avauksessa mukana. Vaikka Yhdysvalloilla lienee eniten vipuvartta viedä prosessia eteenpäin, vastuu ei ole vain sen. Arabimaailman ja kvartetin, eli EU:n, YK:n, Venäjän ja USA:n, sitoutuminen on välttämätöntä. Kyse on alueellisesta konfliktista, jolla on ollut ehkä eniten vaikutusta kansainväliseen ulkopoliittiseen agendaan kuin millään muulla kysymyksellä.
Neuvottelut alkavat ilman ennakkoehtoja. Siirtokuntarakentamisen jäädytyksen päättyminen tulee olemaan varmastikin ensimmäinen koetinkivi. Samalla polttavammaksi käy kysymys palestiinalaisten sisäisestä sovusta. Hamas ei tunnusta Israelia eikä luovu väkivallan käytöstä, joten sillä ei ole rauhanprosessissa roolia. Gazassa toimivat eri ääriryhmät pyrkinevät myös sabotoimaan neuvotteluja.
Yhteisymmärrys on etsittävä kaikkiin kahden valtion rauhanomaiseen rinnakkaineloon liittyviin kysymyksiin: Palestiinan valtion rajat, Jerusalemin asema kahden maan pääkaupunkina, pakolaisten paluu sekä Israelin turvallisuuden takaaminen. Jos tässä onnistutaan, maailman historiaan kirjoitetaan uusi lehti.
Tahtoisin kuulla, miten arvon blogikommentaattorit näkevät rauhanprosessin mahdollisuudet onnistua. Kannustan ajattelemaan rakentavalla tavalla, miten toimisitte itse osapuolten saappaissa.
3 kommenttia
Jotenkin toivoisi USA:n näyttävän vahvasti mallia kohti rauhaa, samantyyppisellä otteella kuin Obama on vienyt uudistuksia läpi USA:ssa. Mutta ennen kaikkea toivoisi kaikilla osapuolilla olevan rohkeutta ja päättäväisyyttä heittäytyä kokonaan uusille urille näkemyksissään ja päätöksenteossaan.
Alex, nyt asetit riman meille aika korkealle huomioiden rajallisen tilan ja toiveesi RAKENTAVASTA pohdinnasta osapuolten näkökulmasta.
Ari Rusilan 3 valtion ratkaisu houkuttaa, mutta ehkä se ei ole lopulta Israelin kannalta järkevä valinta, koska se toisi sekä Egyptin että Jordanian melkeinpä israelilaisten olohuoneisiin. Ehkä israelilaisten kannalta paras vaihtoehto (siis, jos palestiinalaisille ylipäätään halutaan itsenäisyys) olisi kaksi erillistä palestiinalaisvaltiota, eli Israelin molemmin puolin yksi. Siis itsenäiset valtiot, joilla on keskenään valtioliitto tai jotain sen tapaista. Huom! niin Hamas kuin ääri-israelilaiset järjestöt on myös huomiotava riippumatta siitä, pidämmekö, hyväksymmekö vai tuomitsemmeko niiden käytöksen. Voi kuulostaa inhorealismilta, mutta minkäs teet! Kypärä-päähän ei ainakaan tuota tulosta.
Rajojen suhteen 67-rajat lienevät järkevin valinta ja edes jossain määrin oikeudenmukaiset. Myönnän toki, että oikeudenmukaisuus tässä yhteydessä lienee yhtä tyhmä sanonta kuin Hammurabin laki, kummallakaan ei päästä puun tyvestä ylöspäin.
Jerusalemista tekisin yhteisen pääkaupungin ilman aitoja mahdollisimman kevyellä läpikulkuvalvonnalla, vaikka siitä olisi tiettyä haittaakin; plussat ratkaisevat eikä valinnan tarvitse olla lopullinen (sic! Berliini eli sen kehitys kun muurit kaatuivat). Lisäksi hallinto perustuisi nykyiseen systeemiin ja sitä rakennettaisiin pikkuhiljaa uudestaan niin, että myös palestiinalaiset osallistuisivat hallintoon.
Tässä tilanteessa kv. yhteisön pitäisi ottaa luja ote ja vetää rajat. Kipeää tekee varmasti monille mutta, jos näin jatketaan, kivun summa on paljon nykyistä suurempi, aivan turhaan. EU:lla on melkoinen, ainakin moraalinen vastuu, niin kuin USA:llakin, koska mehän asiat sotkettiin alkuaan. Maksumiehiäkin olemme olleet. Rusilan ajatus yllä, että maksettaisiin kerralla vielä paljon enemmän lisää (oma tulkintani) on realismia. Ja lopulta maksajalla on myös edes häivä kontrollia kohteesta, velanottajalla ei sitäkään.
Jos homma saataisiin toimimaan, koko maailma hyötyisi alueen suuresta innovaatio-, tuotekehitys- ja tuotteistamiskapsiteetista myös muilla kuin sotatarvikealoilla (- appelsiineista puhumatakaan, sekä ennenkaikkea antirasismin suhteen! Ideaalista- absolutamente!
Eli edellä kirjoittaneiden Ari Rusilan ja Pasi Kaarnen kommentteihin on helppo yhtyä ainakin siinä mielessä, että rauha Israelin ja palestiinalaisten välillä olisi eduksi paitsi paikallisille myös koko maailmalle (joitain sota-turvapalvelu-teollisuus-yhteenliittymiä huomioimatta).
Eli nyt alkavat viimeisetkin hälytyskellot soida noin 60 vuotta sitten tehdyn virheen johdosta ja siten nykyisen globaalliyhteyden omaavien päättäjien (Alex sinullakin lienee joitain kontakteja) on osattava päästä yhteisymmärrykseen tämän probleeman ratkaisemiseksi. Nyt tuntuu, että jälki-istuntoja ja luokallejäämisiä on jo liiankin kanssa. Jos tästä ei opita, tulevaisuus on synkkääkin synkempi.
Minulla on vahva usko, että Alex & Cie pystyvät osaamisellaan rakentamaan uudenlaisen, suhteessa tähän pitkäaikaiseen konfliktiin, kv. systeemin, joka kantaa tulevien vuosikymmenten haasteet. toki jatkuvalla modifioinnilla, ja ainakin se voi olla helpompaa, jos Alex ymmärtää hyödyntää bloginsa kommentoijien pohdintoja UM:n eksperttejä unohtamatta.
Tällä kertaa painotin ratkaisumallissa sitä, mikä voisi käydä Israelille. Vastavuoroisuuden huomioden ja sen toisille kommentoijille kannustaen luovuttaen pyrin seuraavaksi pohtimaan, mikä voisi olla OK palestiinalaisille, tarvittaessa.
Lamaantunutta isrealilaisten ja palestiinalaisten jälleen käynnistynyttä neuvotteluprosessia aloitellaan siis ilman ennakkoehtoja. Epäilen kuitenkin jälleen lähdettävän kahden valtion mallista, tiekartta on tuttu vaan tietä ei liene valmistunut metriäkään, pikemminkin vuosien saatossa maaperä on tainnut rapautua tehden koomassa olleesta ideasta vähintääkin aivokuolleen. Muista esillä olleista vaihtoehdoista yhden valtion malli tai Israelislais-Palestiinalainen konfederaatio tuskin saavat kannatusta senkään vertaa.
Itse olen viime Gazan sodasta saakka ollut kolmen valtion option kannalla, jossa näen muita malleja enemmän pragmaattista potentiaalia. Mallissa Gaza annetaan Egyptin hallintaan ja länsiranta Jordanialle. (Ks esim. “The Three-State Option could solve Gaza conflict” http://arirusila.wordpress.com/2009/01/06/the-three-state-option-could-solve-gaza-conflict/ ). Nyt kun Egypti ja Jordania ovat mukana joukossa niin ratkaisu voitaisiin runnoa saman tien, EU voinee maksaa viulut sillä surkeakin sopu tullee lopulta halvemmaksi kuin pysyvä konflikti.