Torstaina Pariisissa pidin Eurooppa-puheen Robert Schuman ?säätiön kutsusta. Käsittelin siinä muun muassa ajankohtaisia kasvun ja kurin teemoja sekä pyrin tiivistämään loppuun kymmenen totuutta Euroopasta. Onnistuinko siinä? Kuulisin mielelläni kommenttinne. Alla puheeni suomenkielinen versio.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb Robert Schuman -säätiön tilaisuudessa Pariisissa 24.5.2012
(Muutosvarauksin – puhe pidetty ranskan kielellä)
TOTUUKSIA EUROOPASTA
Arvoisa puheenjohtaja,
Hyvät ystävät,
On suuri ilo saada puhua Robert Schuman -säätiön tilaisuudessa täällä Pariisissa. Robert Schuman oli yksi nykyaikaisen Euroopan perustajista. Hän oli visionääri, joka uskalsi katsoa kansallisten rajojen yli aikana, jolloin äärimmilleen viety nationalismi oli aiheuttanut maanosallemme suurta vahinkoa. On myös suuri ilo saada vierailla Ranskassa suurten muutosten ajankohtana ? aikana, jolloin tehdään Euroopan kannalta hyvin tärkeitä päätöksiä.
Aion tänään kertoa teille joitakin yksinkertaisia totuuksia Euroopasta. Rationaalinen päätöksenteko aloitetaan aina tosiasioiden kartoittamisella. Kerron teille ensin joitakin havaintoja vallitsevasta talouskriisistä ja siitä, mitä sen korjaamiseksi tarvitaan. Sen jälkeen yritän antaa teille yhtenäisen kuvan euroalueen taloudesta ja sen tasapainon palauttamisesta. Lopuksi esitän joitakin ajatuksia kriisin institutionaalisista seurauksista.
Kuten eräät merkittävät tutkijat ovat todenneet, myös suuret ja menestyneet sivilisaatiot voivat romahtaa. Tarvitsee vain lukea Joseph Tainterin teosta Collapse of Complex Societies ymmärtääkseen, että hallinnan menettäminen on suhteellisen helppoa. Tämän akateemisen tutkimuksen painavin havainto on se, että sivilisaatiot eivät romahda pelkästään kohtaamiensa haasteiden vuoksi vaan siksi, ettei kriiseihin kyetä reagoimaan asianmukaisesti. Menestyvän valtion ydintekijä on rationaalinen, tosiasioihin perustuva päätöksenteko.
En todellakaan väitä, että Euroopan unioni tai länsimainen sivistys olisivat romahtamassa. Sen sijaan väitän, että tarvitsemme poliittista rohkeutta ja selvää järkeä pystyäksemme tarkastelemaan perimmäisiä ongelmiamme ja reagoimaan niihin kestävän ja johdonmukaisen politiikan avulla.
***
Eurooppa on parhaillaan syvän ja mittasuhteiltaan ennennäkemättömän talouskriisin kourissa. Tämänhetkinen kriisi ei ole yksinkertainen ilmiö. Itse asiassa siinä yhdistyy kolme päällekkäistä kriisiä.
Ensinnäkin Eurooppaa vaivaa maailmanlaajuinen finanssikriisi, joka alkoi Lehman Brothersin romahduksesta vuonna 2008. Muistan joidenkin luulleen aluksi, että ongelma rajoittui pelkästään Yhdysvaltoihin. Toiseksi kyse on euroalueen velkakriisistä, joka alkoi Kreikasta ja on nyt pahasti eskaloitunut. Kolmanneksi Eurooppa kärsii vakavasta kasvukriisistä. Talouskasvu on pysähtynyt, ja meidän kaikkien on tunnustettava se tosiasia, että ilman nykyistä voimakkaampaa kasvua emme koskaan pysty ratkaisemaan velkakriisiä tyydyttävästi. Talouskasvu merkitsee meille myös vakuutusta tulevien kriisien varalta.
Toivon todellakin, ettei käsiimme ajaudu vielä neljättäkin kriisiä ? poliittista kriisiä, joka merkitsisi, ettemme kykenisi luotsaamaan Eurooppaa ulos sen nykyisestä ahdingosta. Vaaleja on pidetty, ja monet hallitukset ovat vaihtuneet, mutta emme pääse pakoon sitä tosiasiaa, että talouden realiteetit ovat pysyneet ennallaan. Kriisistä ei päästä eroon pelkästään äänestämällä. Viha, turhautuminen ja protestointi eivät ole politiikkaa.
Eurooppa on suoriutunut hyvin kriisin keskelläkin. Olemme suostuneet aiempaa tiukempaan budjettikuriin ja uusiin tiukkoihin sääntöihin. Olemme rakentaneet vahvan palomuurin finanssikriisin hoitamiseksi. Ongelmat ovat pääasiassa kansallisella tasolla ? siinä, miten tarkoituksenmukainen rakenneuudistus olisi toteutettava.
Myös kotimaassani Suomessa on osoitettu julkisesti tyytymättömyyttä Euroopan politiikkaa kohtaan. Populismi on ehkä ymmärrettävää mutta lyhytnäköistä reagointia yhteiskunnan muutoksiin ja talouden epävarmuuteen. Oman näkemykseni mukaan poliittinen kartta ei enää jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon vaan pikemminkin lokalisteihin ja globalisteihin. Siinä, missä lokalistit etsivät suojaa, globalistit ymmärtävät, ettei kelloa voi kääntää taaksepäin. Radikaalioikeistolla ja radikaalivasemmistolla on itse asiassa paljon yhteistä, sillä molemmat pyrkivät nationalistisiin ratkaisuihin, vaikkeivät ne enää toimi. Eihän ilmastonmuutostakaan voida käsitellä pelkästään kansallisvaltion rajojen sisäpuolella.
Hyvät ystävät,
Euroopassa keskustellaan nyt kasvusta. Tätä keskustelua tarvitaan, mutta samalla meidän on oltava tarkkaan selvillä siitä, mitä tarkoitamme: miten kasvua pystytään tosiasiassa edistämään, ja minkälainen politiikka ei toimi.
Yksi asia on selvä: kasvua ei voida edistää lisäämällä valtion menoja. Sitä liikkumavaraa meillä ei yksinkertaisesti ole euroalueen keskimääräisen julkisen velan ollessa lähes 88 prosenttia bruttokansantuotteesta. Olen lukenut Keynesini, mutta mahdollisuuden lisätä valtion menoja menetimme kuluttamalla liikaa hyvinä aikoina. Suhdanteiden tasaamisen politiikka tarkoittaa varsinaisesti sitä, että meidän on säästettävä hyvinä aikoina eikä vain kulutettava huonoina aikoina. Muutoin luomme järjestelmän, jossa julkinen velka kasvaa ikuisesti. Juuri näin näyttää käyneen monissa maissa.
Toisenkin asian pitäisi olla selvä: emme voi valita kasvun ja menokurin välillä. Olisi väärin väittää, että kriisimme voitaisiin ratkaista unohtamalla julkisen talouden vakauttaminen ja pelkästään kuluttamalla enemmän julkisia varoja. Tämä voisi auttaa lyhyellä aikavälillä, mutta se myös pahentaisi tilannetta lisäämällä velkataakkaamme, ikään kuin yrittäisimme päästä ylös kuopasta kaivamalla maata syvemmältä. Luottoluokituksen menettäminen ei auta ketään.
Sen sijaan uskomme growthsterity-politiikkaan, kurinalaiseen kasvupolitiikkaan. Sen ajatus on varsin yksinkertainen: kasvua saadaan aikaan vain sellaisella politiikalla, joka palauttaa talouksiemme uskottavuuden vakauttamalla julkista taloutta ja uudistamalla samalla rakenteita siten, että talous vahvistuu. Uskon tämän olevan ainoa realistinen vaihtoehto, joka meillä on jäljellä. Me Suomessa toimimme 1990-luvun alussa juuri näin, kun maassa vallitsi syvä taantuma, eikä velanottoa enää voitu lisätä.
Meidän on keskusteltava siitä, miten unionin varoja on käytettävä aiempaa viisaammin ? miten EU:n budjettia on käytettävä talouskasvun vahvistamiseksi. Yksi keskeinen periaate on, että EU:n varoja ei pitäisi käyttää ilman tervettä makrotalousympäristöä.
On myös esitetty käyttökelpoisia ajatuksia siitä, miten voitaisiin lisätä Euroopan investointipankin lainanantoa tai käyttää eurooppalaisia projektibondeja infrastruktuurin rahoittamiseen. Talouskasvua voidaan edistää Euroopan varojen viisaalla käytöllä, mutta meidän on muistettava näiden eurooppalaisten operaatioiden todellinen mittakaava. Euroopan unionin budjetti vastaa yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta, joten se ei missään tapauksessa ole käänteentekevä väline. Jotta talouskasvua saataisiin lisätyksi siten, että se todella vaikuttaa Euroopan talouteen, lisäyksen on tultava muista lähteistä eli yksityiseltä sektorilta. Keskeisiä talouskasvun tekijöitä ovat investoinnit, yksityinen kulutus, lisääntyvä taloudellinen toiminta ja kaupan vilkastuminen. Rakenteiden uudistaminen ja sisämarkkinoiden kehittäminen ovat ratkaisevia keinoja palauttaa luottamusta ja siten edistää yksityisiä investointeja ja kulutusta.
Eurooppaa vaivaavat vakavat rakenteelliset ongelmat. Työmarkkinamme ovat joustamattomat, eläkejärjestelmämme kaipaavat uudistamista, ja taloutemme ovat tukehtumaisillaan sääntelyyn. Tähän tilanteeseen on saatava muutos, jotta Eurooppa menestyisi. Rakenteiden uudistaminen voi kuulostaa ikävystyttävältä, eikä se tuo välittömiä tuloksia. Meidän on kuitenkin syytä muistaa Hartz-uudistukset, jotka Saksan työmarkkinoilla toteutettiin kymmenen vuotta sitten. Näiden uudistusten ansiosta Saksa on sittemmin menestynyt.
Sama koskee avoimuutta. Esteiden pystyttäminen olisi väärä tapa reagoida kriisiin. Tarvitsemme vapaakauppaa nykyistä enemmän, emme nykyistä vähemmän. Jos haluamme saada aikaan kestävää työllisyyttä Euroopassa, työpaikat on luotava yrityksiin, jotka menestyvät maailmanlaajuisilla markkinoilla. Protektionismin logiikkaa en hyväksy, sillä sen noudattaminen merkitsisi, ettemme usko Euroopan voivan menestyä. Tarvitsemme vahvan Euroopan, mutta emme Euroopan linnoitusta. Avoimuuden hyväksyminen kysyy kuitenkin rohkeutta. Pitkällä aikavälillä Eurooppa voi onnistua ja menestyä vain vapaakaupan avulla. Siksi meidän olisi edistettävä kunnianhimoisesti kaupan vapauttamista.
Euroopan keskuspankki on toteuttanut päättäväisesti likviditeettiohjelmaansa ja siten ostanut Euroopalle arvokasta aikaa. Mutta keskuspankkikaan ei voi loputtomiin tarjota lisää rahaa. Sen operaatiot ovat onnistuneet, mutta samalla se on luonut entistäkin vahvempia sidoksia valtiollisten lainanottajien ja heikompien Euroopan maiden pankkien välille, koska likviditeetin avulla on ostettu valtionvelkaa. Euroopan keskuspankin toimet ovat auttaneet, mutta ne eivät korvaa uudistuksia.
Hyvät ystävät,
Koska nykyiseen kriisiin sisältyy kolme toisiinsa liittyvää ulottuvuutta, tarkastelen kriisin ratkaisukeinoja yksitellen. Julkiset vajeet on pidettävä kurissa. Euroopan talous on saatava uudelleen kasvamaan. Finanssijärjestelmää on vahvistettava.
Emme voi väistää sitä tosiasiaa, että useimmat euroalueen taloudet ovat ylivelkaantuneet. Velat on maksettava takaisin. Siksi käyttöön ottamaamme budjettikuria on noudatettava. Talouspolitiikan ohjauspaketti ? niin sanottu six-pack ? on yksi Euroopan suurista saavutuksista. Tiukat säännöt, tiukka kuri. Meidän on muistettava, että menetimme uskottavuuttamme kymmenisen vuotta sitten, kun jätimme noudattamatta kasvu- ja vakaussopimusta. Emme saa toista samaa virhettä laiminlyömällä myös uusien sääntöjemme noudattamista.
Sama koskee taloussopimusta ja sen tiukennettuja määräyksiä julkisesta vajeesta. Taloussopimusta ei pidä eikä voi avata. Meidän on lakattava kuvittelemasta, että Euroopan julkisen talouden nykyinen heikkous olisi helposti korjattavissa. Vakauttaminen vaatii aikaa ja ponnistelua.
Euroopan talouskasvu on aivan liian heikkoa. Se näkyy kaikessa: kasvu on heikkoa, työttömyys suurta, nuorisotyöttömyys vielä suurempaa. Ne keskeiset toimet, joilla Euroopan talouskasvua pyritään elvyttämään, perustuvat rakenteiden uudistamiseen, sisämarkkinoiden kehittämiseen ja Euroopan pitämiseen avoimena. Yhtenäismarkkinat ovat yksi Euroopan suurista saavutuksista, ja ne luovat perustan Euroopalle suurena globaalina taloutena.
Käyttääkseni hyvin käytännönläheistä esimerkkiä: meillä on sisämarkkinat, mutta niitä on päivitettävä. Talouskasvu on tällä hetkellä suurinta digitaalisilla markkinoilla, joita hallitsevat ainoastaan amerikkalaisyritykset, koska niillä on suuret ja tosiasiallisesti yhtenäiset kotimarkkinat, kun taas Euroopan markkinat ovat hajanaiset. Jotta Euroopassa voisi myydä digitaalisia palveluja, on toimittava 27 erilaisen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Sisämarkkinoiden toimintaympäristö on jo muuttunut, ja digitalisointi on päättymätön kehityssuuntaus. Tällä hetkellä markkinat edistyvät, mutta lainsäädäntö laahaa jäljessä. Olemme palanneet perusasioihin ? kysymykseen siitä, miten sisämarkkinat saadaan toimimaan. Tämä on EU:n perustehtävää, eli kyse on kipeästi tarvittavasta harmonisoinnista.
Ranska ja Suomi ovat tehneet tiivistä yhteistyötä digitaalisten sisämarkkinoiden edistämiseksi. Olemme yksimielisiä tämän asian merkityksestä Euroopan talouskasvulle.
Eurooppa tarvitsee olennaisesti pohjoismaista kapitalismia. Mielestäni olemme Pohjoismaissa onnistuneet rakentamaan toimivan järjestelmän, jossa yhdistyvät markkinat ja hyvinvointi. Pohjoismaiden taloudet ovat niin pieniä, ettei esteiden pystyttäminen ole koskaan ollut tosiasiallinen vaihtoehto. Globaali kilpailu on ollut välttämätöntä. Samalla olemme halunneet ylläpitää osallistavaa yhteiskuntaa ja kaikkien hyvinvointia. Työmarkkinoilla yhdistyvät joustavuus ja turva. Meillä on ollut varaa tähän hyvinvointiin vain siksi, että elinkeinomme ovat olleet kilpailukykyisiä ja perustuneet tietoon ja innovaatioihin. Vastuullinen rahankäyttö mahdollistaa osallistavan yhteiskunnan rakentamisen. Mielestäni pohjoismainen malli on hyvä esimerkki Euroopalle. Osallistavan yhteiskunnan voi rakentaa, jos samalla toimii yhteistyössä markkinoiden kanssa, ei niitä vastaan. Sosiaalista Eurooppaa ei voi olla olemassa ilman kilpailukykyistä Eurooppaa sen perustana.
Finanssijärjestelmä on nykyaikaisten talouksien keskeinen voimansiirtojärjestelmä. Jos talous olisi ihmiskeho, pankkijärjestelmä muodostaisi sen verenkierron. Ilman luottoa ei ole liiketoimintaa. Pankkeja on helppo vihata, mutta ne ovat tärkeitä taloudelle.
Sekä maailmanlaajuinen finanssikriisi että euroalueen velkakriisi ovat tuoneet korostetusti esiin sen, että finanssijärjestelmä on todella rajaton maailma, jossa yhden maan ongelmat voivat vaikuttaa kauaskantoisesti muihin maihin pankkijärjestelmän välityksellä. Yhtenä tärkeänä perusteena kriisinhallinnassa on ollut huoli finanssijärjestelmään kohdistuvista ennakoimattomista vaikutuksista. Jollei Kreikan vuoden 2010 kriisiä olisi hallittu, se olisi aiheuttanut vakavan pankkikriisin, joka olisi suistanut Euroopan syvään taantumaan. Finanssijärjestelmän uudistaminen on itsessään maailmanlaajuinen kysymys, jota Eurooppa ei pysty yksin ratkaisemaan. Euroalueella on kuitenkin omat erityiset ongelmansa.
En ole sokea sille tosiasialle, että euroalueen makrotaloutta on tasapainotettava. Yksi näkemys nykyisestä ongelmasta on se, että Saksasta tuli liian vahva, liian kilpailukykyinen suhteessa euroalueen heikompiin talouksiin. Taloustieteilijän näkökulmasta vahvan saksalaisen ytimen ja euroalueen heikompien reuna-alueiden välille muodostui jännite, joka alkoi hajottaa euroaluetta, kun finanssikriisi pakotti sijoittajat varovaisempaan lainanantopolitiikkaan.
Taloustieteilijät huomauttaisivat myös, että tasapainon palauttaminen eurosta luopumatta edellyttää rahan virtaamista tavalla tai toisella euroalueen vahvasta ytimestä sen heikommille reuna-alueille. Tämän aikaansaamiseksi on olemassa keinoja, ja tätä tapahtuukin jo jonkin verran, kun sijoittajat menettävät Kreikalle lainaamansa rahat. Laajemmasta näkökulmasta tarkastellen rahan on kuitenkin siirryttävä voimakkaammin. Tämä on mahdollista joko siirtounionin tai kasvavan kysynnän avulla.
Jos EU toimisi kuten tosiasiallinen liittovaltio, päädyttäisiin siirtounioniin, mutta monet ? eivätkä vähiten Berliini ja Helsinki ? vieroksuvat tätä ajatusta. Siksi rahaa on saatava siirtymään etelään lisäämällä kysyntää. Kuten jo aiemmin totesin, varakkaiden on lisättävä kulutustaan, koska vähävaraiset eivät siihen pysty. Käsittääkseni näin tapahtuukin vähitellen, kun Saksa omaksuu uuden linjan lisäämällä kysyntää avokätisten palkkaratkaisujen avulla. Tämä on erittäin myönteistä euron kannalta, koska Saksa on useimpien euroalueen jäsenten suurin markkina-alue.
***
Mitä nykyinen kriisi merkitsee Euroopan yhdentymiselle? Koska olen ajatuksiltani federalisti, luonnollinen reaktioni mihin tahansa haasteeseen olisi eurooppalaisuuden vahvistaminen.
Suuri osa edellä esittämästäni sisältääkin eurooppalaisten toimien vahvistamista, yhteistyötä. Samalla meidän on kuitenkin ymmärrettävä, ettei nykyistä kriisiä pystytä ratkaisemaan institutionaalisin toimin. Mikään perussopimusten muutos ei voi muuttaa talouden tosiasioita.
Perussopimusten muuttaminen ei tällä hetkellä tule kyseeseen. Käytimme yhden eurooppalaisen vuosikymmenen perussopimusten muuttamiseen. Edistyimme merkittävästi, mutta kadotimmekohan näkyvistä itse pääasian? Samanaikaisesti Euroopan kilpailukyky heikkeni ja euroalue päästettiin kehittymään kestämättömään suuntaan. Kun Eurooppa-neuvostot tänä päivänä käyttävät kaiken aikansa keskustelemalla talouskriisin yksityiskohdista, niiden aika kului aiemmin institutionaalisten yksityiskohtien tarkasteluun.
Perussopimusten muuttaminen ei tule kyseeseen, ja epäilen, että vaikka päätyisimmekin muuttamaan niitä, lopputuloksen tasapainoa horjutettaisiin eri maiden kansanäänestyksillä. Siksi yksi yksinkertainen totuus on se, että perussopimusten muuttaminen 27 jäsenen unionissa ei toistaiseksi ole ajankohtaista. Meidän on pelattava niillä korteilla, jotka nyt ovat käsissämme.
Voimme edistää yhdentymistä ainoastaan pienemmässä piirissä, Euroopan ytimessä.
Ytimiä on jo olemassa, ne ovat tosiasia. Euro ja Schengen-järjestelmä ovat keskeisiä ytimiä. Olisi kuitenkin väärin otaksua, että nämä ytimet muodostuisivat aina vanhemmista ja vakiintuneemmista jäsenvaltioista. Talouden realiteettien valossa ennustan, että sisäpiiriin ovat pyrkimässä myös esimerkiksi Puola ja Viro, joiden molempien taloudet kehittyvät vahvasti. Tämä on meritokratiaa.
Vierailin viime syksynä Lontoon Cityssä, jossa pankkiyhteisö neuvoi kehittämään euroalueen poliittiseksi unioniksi. Talouden hallinnan tehostaminen on yksi ratkaisu.
Arvostan suuresti Jean-Claude Pirisiä. Hän on mielestäni oikeassa katsoessaan, että edistystä voidaan saavuttaa vain raivaamalla tietä ennakkoluulottomasti eteenpäin pienemmillä etujoukoilla. Seitsemäntoista jäsenvaltion euroalue on luonnollinen ja perussopimuksilla hyväksytty tienraivaaja, mutta itse olen eri mieltä siitä arvoisan ystäväni näkemyksestä, että tätä sisäydintä varten olisi rakennettava erilliset instituutiot. Jotta Euroopan ydin ei joutuisi ristiriitaan koko unionin kanssa, niillä on oltava yhteiset instituutiot. Euroopan komission on ohjattava sekä 27 jäsenen unionin että 17 jäsenen euroalueen politiikkaa, ja päätökset on tehtävä neuvostossa. Erilliset instituutiot toisivat mukanaan hajaantumisen vaaran.
Viime marraskuussa puhuin Bruggessa, jossa huomautin, että EU:n ydintä luovat markkinat eivätkä instituutiot. Vahvemmat euroalueen taloudet ovat joutuneet osoittamaan vahvaa johtajuutta kriisissä ja sitoutumaan huomattaviin velvoitteisiin. Meidän kaikkien olisi yritettävä parantaa talouttamme ja pyrittävä kestävään julkiseen talouteen. Nähdäkseni eurobondit voidaan ottaa käyttöön vain, jos vakaiden euroalueen jäsenten ydinjoukko laskee liikkeelle yhteisen velan, ei talouden heikkouden vaan sen vahvuuden vuoksi.
Euroopassa on syntynyt paradoksi: sen menestyvin instituutio on tällä hetkellä Euroopan keskuspankki. Keskuspankilla näyttää olevan kaikista instituutioista ratkaisevin rooli kriisin käsittelyssä, mutta tämä ei anna myönteistä kuvaa muista instituutioista. Eurooppa-neuvoston ja Euroopan komission on otettava johtajuus käsiinsä edistämällä kasvua ja tekemällä totta rakenteiden uudistamisesta. Puhumme loputtomiin kilpailukyvystä, mutta kuten Nike sanoo ? Just Do It.
Meidän on palautettava yhteisömenetelmä. Tämä vaatii vahvaa johtajuutta komissiolta.
Hyvät ystävät,
Lupasin kertoa teille joitakin Eurooppaa koskevia totuuksia, yksinkertaisia totuuksia. Katsotaanpa, olenko täyttänyt lupaukseni. Olenko kertonut kymmenen selvää totuutta Euroopasta?
Yksi: Tarvitsemme vahvaa kasvua, mutta kestävä kasvu voidaan saavuttaa vain uudistamalla rakenteita ja kehittämällä sisämarkkinoita digitaaliajan mukaisiksi.
Kaksi: Euroopan talouskasvua ei voida edistää lisäämällä velanottoa.
Kolme: Unionin varojen viisas käyttö voi tukea kasvua, mutta se ei korvaa rakenteiden uudistamista.
Neljä: Menestyäkseen Eurooppa tarvitsee avoimuutta ? enemmän vapaakauppaa, ei vähemmän. Protektionismi ei paranna tilannetta.
Viisi: Monet jäsenvaltiot ovat velkaantuneet liikaa ja päästäneet julkisen taloutensa hallinnastaan. Tämän ei saa antaa toistua enää koskaan.
Kuusi: Pankit ovat tärkeitä liike-elämälle, ja meidän olisi hallittava finanssijärjestelmää nykyistä paremmin.
Seitsemän: Perussopimusten muuttaminen ei tule kyseeseen tällä hetkellä, eikä se muuttaisi talouden tosiasioita.
Kahdeksan: Ytimiä on olemassa, mutta vanha vallitseva järjestelmä ei voi automaattisesti vaatia kuulumista niihin. Meritokratia on tärkeää.
Yhdeksän: Yhteisömenetelmä on palautettava.
Kymmenen: Jollei unionia vielä olisi olemassa, meidän olisi luotava se.
Hyvät ystävät, vielä lopuksi:
Olemme parhaillaan vakavassa kriisissä, mutta kaiken kaikkiaan Eurooppa on ollut menestystarina. Oikean politiikan avulla voimme selvitä nykyisestä kriisistä ja tehdä Euroopasta aiempaa kilpailukykyisemmän, kodin uusille elinkeinoille. Euroopan ei tarvitse jäädä Amerikan ja Aasian varjoon, mutta Euroopan tulevan menestyksen varmistamiseen tarvitsemme oikeanlaista politiikkaa ja rationaalista toimintaa.
Puheeni aluksi käsittelin tarvetta rationaaliseen politiikkaan ja valistuneeseen päätöksentekoon. Mikä olisikaan parempi paikka keskustella rationaalisesta toiminnasta kuin Ranska? Loppujen lopuksi juuri rationalismi on yksi niistä suurista panoksista, jotka Ranska on antanut sivilisaatiolle.