No niin, nyt on Linnan Juhlat koettu. Aikamoinen kulttuurishokki, mutta kaikin puolin mukava kokemus. Aloitimme ”etkoilla” Kämpissä. Rento porukka: Olli ja Merja Rehn, Pauli Järvenpää, Piitu ja Jussi, Juhana Rossi, Jatta Satuli, Suzanne ja minä.

Vähän seitsemän jälkeen suuntasimme Linnaan. Sisääntulosta on glamouri kaukana. Kaikki sulloutuivat eteiseen kuin sillit purkkiin. Takit jätettiin narikkaan ja sitten alkoi noin 45 minuutin jonotus. Vieraat ohjattiin kahden rapun kautta. Siinä ikään kuin vain mentiin massan mukana.

Sillipurkkirumbassa tapasimme paljon tuttuja. Tunnelma oli leppoisa. Sovimme Piitun ja Eija-Riitan kanssa, että menemme sisään yhdessä. Ville oli jo mennyt Sarin kanssa edeltä. Rappusten yläosassa saavutin päätavoitteeni juhlissa: tapasin Martti Syrjän. Juttelimme tovin. Kerroin olevani fani. Syrjä varmaan mietti, että mikähän tollo toikin nyt on.

Rappusten yläosassa jono lähti kunnolla liikkeelle. Yhtäkkiä olimmekin jo seuraavana kättelyvuorossa. Suzanne oli treenannut koko matkan ”Hyvää Itsenäisyyspäivää” ääntämistä. Hyvin onnistui. Tarja tarrautui käteeni molemmin käsin, hymyili vienosti ja sanoi: ”No niin Alex, tänäänhän otetaan sitten ihan rauhallisesti, eikö vain?”. Nauroimme molemmat ja lupasin käyttäytyä siivosti ja olla puhumatta ulkopolitiikasta. Entisen esimiehen kanssa on aina helppo heittää läppää.

Kättelyn jälkeen meidät ohjattiin nk. Atriumin yläosaan, jossa olin luvannut antaa haastattelun Neloselle. Ehdin nipin napin paikalle suoraan lähetykseen. Lasse Lehtisen piti myös olla siellä, mutta valitettavasti hän myöhästyi. Timo Toropainen kyseli kuulumisia ja vitsaili nettipäiväkirjamerkinnästäni, jossa toivoin, että Suzannen tuleviin asuihin pätee teesi: ”Buy four, get one free”. Hän kyseli myös itsenäisyyspäivän merkitystä kaltaiselleni federalistille.

Pukukysymykseen vastasin, että olen ajatellut ommella Suzannen viidennen puvun ihan itse… Timo ei uskonut. Itsenäisyyspäivän merkityksen pilkoin kahteen osaan: kansakuntana Suomi on itsenäinen, valtiona taas ulkomaailmasta riippuvainen. Timo kysyi myös oliko Lasse Lehtinen Linnan juhlien veteraanina antanut minulle neuvoja, miten pitäisi käyttäytyä. Sanoin, että ei, mutta häntä neuvoisin olemaan paikalla ajoissa…

Nelosen jälkeen annoin radiohaastattelun, jossa oli mukana Arja Alho. Häneltä kysyttiin, miksi minä sain niin paljon ääniä EU-vaaleissa. Alho vastasi, että koska eliitti halusi äänestää minua. Aika kiva ”poliitikkovastaus”. En malttanut olla pottuilematta takaisin. Vastasin, että näin Linnan ”eliittibileiden” ensikertalaisena, joissa Alho ollut kymmeniä kertoja, en nyt ehkä välttämättä ole ihan samaa mieltä. Ellei Suomessa nyt sitten ole 115 225 hengen eliitti…Huh-huh. Kaikkea sitä kuulee, myös Linnan juhlissa.

Radiohaastattelun jälkeen alkoi kameroiden räiskintä: IS, IL, HS, HBL, Me Naiset, Anna, Eeva, Oho, Katso! ja Seiska tulivat kysymään kuulumisia ja ottamaan kuvia. Mitäs siinä nyt sitten vastailemaan. ”Juu, hyvää kuuluu. Oltiin etkoilla. Kierrellään vähän. Mennään tanssimaan. Ja mennään jatkoille. Kivaa on.”. Standardi vastaukseni oli, että Linnan juhlien ja Formula ykkösten seuraamiseen pätee sama sääntö: pysyy paremmin kärryillä jos katsoo niitä telkkarista.

Noin yhdeksän aikaan sullouduimme tanssilattialle. Siellä vasta tiivis tunnelma olikin. Jääkiekkotaustastani oli hyötyä ja huonot tanssitaidot eivät näkyneet ulospäin. Omalla rytmitajulla ei ollut väliä, koska siinä vaan mentiin massan mukana. Jossain vaiheessa törmäsimme Jyrki ja Mervi Kataiseen. Totesimme yhteen ääneen, että tämä ei ehkä tule olemaan elämämme paras tanssikokemus. Jaksoimme taklailla tanssilattialla parin biisin verran. Tanssimisen ainoa tarkoitus taisi olla se, että sukulaiset ja kaverit näkisivät telkkarissa. Ensi vuonna pitää varmaan liimata selkään kyltti: ”Mamma ja Pappa, Olen Täällä!”.

Tanssin jälkeen hyökkäsimme ruoka- ja juomatarjoilun kimppuun. Vettä meni varmaan litra. Boolia vähemmän. Juhlissa ei oikeastaan ollut niin kuuma kuin luulin. Ehkä me liikuimme vilpoisimmissa paikoissa. Aina välillä pysähdyttiin ja juteltiin tuttujen kanssa. Loppua kohden kävimme vielä yläkerrassa kuuntelemassa jazzia.

Lähdimme jatkoille Savoyhin noin kello 23.00. Siellä nautimme illallisen mielenkiintoisessa seurassa. Meidän pöydässä olivat Olli ja Merja Rehn, Heidi Hautala ja hänen avomiehensä Carlo, sekä Helsingin piispa Eero Huovinen vaimoineen. Jutusta ei ollut puutetta. Kömmimme hotelliin noin kolmen aikoihin. Väsyneinä, mutta iloisina. Oli todella hieno ilta. Toivottavasti saamme kutsun myös ensi vuonna.