Terveisiä Italiasta. Perinteinen kahden viikon loma saapasjalkamaassa.
Ensimmäinen viikko meni Tabianossa, joka sijaitsee noin 120 km Milanosta etelään. Vietimme viikon neljän tuttavaperheen erinomaisessa seurassa.
Myös Carl Bildt oli parisen päivää perheineen samassa paikassa. Meistä on tullut hyvät kaverukset. Carlin seurassa on aina mukavaa. Paikka, Castello Tabiano, eli Castellon Linna oli mahtava.
Viimeisen lomaviikon vietämme Piemonten viinialueella, lähellä Jyrki ja Riikka Sukulan viinitilaa. Kaunista täälläkin. Laaksot viiniköynnösten peitossa. Kukkulat täynnä linnoja, kirkkoja ja pittoreskejä pikkukyliä.
Italia on monessa mielessä hieno lomakohde, josta löytyy kaikkea alppien ja hiekkarantojen väliltä. On kulttuuria ja historiaa. On hyvää ruokaa ja viiniä. Ja ennen kaikkea lapsiystävällistä porukkaa.
Tiimi, netti ja sähköposti on pitänyt minut hyvin ajantasalla. Samalla olen saanut ladattua pattereita lukemalla muun muassa Stieg Larssonin jännäreitä. Eikä näytä siltä, että tänä vuonna olisi tarvetta keskeyttää lomaa muiden jännitteiden takia.
Ensi viikolla ollaan taas täydessä valmiudessa.