Lauantaiaamu klo. 7.00. Perhe nukkuu, joten nyt on hyvää aikaa kirjoittaa muutama rivi päiväkirjaan.

Lensin takaisin Brysseliin keskiviikkoaamuna. Aamukone on kätevä, koska siitä ehtii töihin yhdeksäksi. Kävin läpi sähköpostit, ja sain muutaman rästihomman pois pöydältä. Täytyy kuitenkin sanoa, että keskiviikko ei ollut parhaita päiviäni. Iltapäivällä tuntui siltä, että saan flunssan. Siirtyminen Teneriffan lämmöstä Joensuun pakkaseen oli tehnyt tehtävänsä, ja flunssahan sieltä tuli. Ääneni on kuin kun Marlon Brandolla Kummisetä-elokuvassa.

Kun nousin junasta meidän kotiasemalla, unohdin matkalaukkuni hattuhyllylle. Syytin tietenkin Kirsiä, joka soitti juuri ennen kuin tulin asemalle. Kampanjapäälliköt ovat siitä kivoja, että niitä voi syyttää omista mokistaan. Asemapäällikkö sai yhteyden junaan aika nopeasti, mutta siinä vaiheessa joku oli jo ehtinyt varastaa laukun. Onneksi siellä ei ollut mitään arvokasta. Muistiinpanovihko minulla oli kädessä, ja työpaperit olin kerrankin jättänyt töihin. Sinne meni kuitenkin hyvä matkalaukku, pari paitaa, parranajokone ja sähköhammasharja. Homma ottaa kyllä päähän, mutta huonomminkin olisi voinut mennä.

Oli kiva nähdä Suzanne ja Emilie parin päivän jälkeen. Nyt on pitkästä aikaa edessä parin viikon jakso ilman matkoja. Se tulee tarpeeseen. Rassaa olla jatkuvalla syötöllä poissa kotoa aina pari päivää kerrallaan. Seuraavat kaksi viikonloppua voin viettää perheen kanssa, ja sen jälkeen alkaakin taas matkustusrumba, joka on pahimmillaan maaliskuussa. Tänään menemme Suzannen kanssa ”Valentine’s” dinnerille.

Torstaina Lauri Kivinen, Nokian uusi Brysselin-päällikkö, kävi virkamieskokouksessamme alustamassa Nokiasta ja Euroopan kehityksestä. Nokia-luennot ovat siinä mielessä mielenkiintoisia, että niitä kuunnellessa oppii paljon telecom-sektorin markkinakehityksestä, uusia asioita kännykkäkuluttajana ja samalla sisään hiipii vielä jonkinlainen pieni ylpeyden tunne. Vaikka suurimmalla osalla meistä ei ole mitään tekemistä Nokian menestystarinan kanssa, niin kyllä sitä tuntee olevansa ”rinta rottingilla”, koska Nokia on suomalainen tuote.

Muistan kerran tavanneeni erään eläkkeelle jääneen lentokapteenin Etelä-Ranskassa. Hän kysyi minulta milloin minä luulen Suomen nousseen ranskalaisten tietoisuuteen. Yritin siinä vähän ehdotella vuotta 1917 ja sen jälkeen talvisotaa. Hän vain pudisti päätään ja otti taskustaan Nokian puhelimen ja sanoi: ”Silloin kun Nokia valtasi maailmanmarkkinat”. Kai se näin on.

Alustuksessaan Lauri kertoi mm. että Nokia panostaa tutkimukseen ja teknologiaan 3,8 miljardia euroa vuodessa. On mielenkiintoista, että EU:n budjetti, josta parhaillaan riidellään, lohkaisee T&K:lle 4 miljardia euroa vuodessa. Jotkut haluavat vielä vähentää tätä summaa ja väittävät, että tutkimuksen pitää olla kansallista. Uskomatonta! Tällä vauhdilla meistä tulee vielä maailman kilpailukyvyttömin alue vuoteen 2010 mennessä.

Aamukoneessa matkalla takaisin Brysseliin. Selvisin eilisestä äänen menetyksellä. Sen siitä saa, kun puhua pälpättää aamukuudesta iltakymmeneen. Pitää varmaan treenata äänijänteitä ennen varsinaisen kampanjan alkua.

Yöunet jäivät yhtä vähiin kuin Suomen misseiltä viime viikkoina. Olin YLE:n aamutelkkarin meikissä klo 6.30. Keskustelimme Veronmaksajien Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtisen kanssa EU-verosta. Homma olisi voinut mennä ihan pieleen, mutta onneksi vältyimme pahimmalta populismilta. Taisimme Teemun kanssa väitellä enemmän ennen ohjelmaa kuin sen aikana.

Aamun lehtien perusteella suomalainen keskustelu on keskittynyt enemmän budjettiraameihin, eli vuosina 2007-2013 käytettävään rahasummaan, kuin komission ehdotukseen EU-verosta. Ehkä on parempi näin, koska jäsenmaat tyrmäävät kuitenkin EU-veron.

Komissio ehdotti budjetin kasvattamista lähes kolmanneksella vuoteen 2013 mennessä. Valtiovarainministerit reagoivat odotetusti. Lähes kaikki vastustivat ehdotusta ja monet sanoivat, ettei EU-budjettia voi kasvattaa, jos kotimaassa pitää leikata.

Kai se on ymmärrettävä, mutta EU:n jäsenmaat ovat ajautumassa mahdottomaan tilanteeseen. Toisaalta laaditaan korkealentoisia tavoitteita esimerkiksi siitä, että Euroopan tulisi olla maailman kilpailukykyisin alue vuoteen 2010 mennessä. Toisaalta ei haluta tehdä rakenteellisia muutoksia, noudattaa sääntöjä tai lisätä varoja.

EU:n pitäisi saavuttaa tavoitteensa samalla mitättömällä budjetilla, jolla pyöritetään viidentoista jäsenmaan unionia. Laajentumisen kynnyksellä muutamat ovat jopa ehdottaneet budjetin pienentämistä. ”You can’t have your cake and eat it too”.

Aamutelkkarin jälkeen kävin tapaamassa Kirsiä klo. 7.15. Kirsi ei ole mikään aamuvirkku, joten tapaamisajankohta oli varmaan hänelle mieleen… Kävimme läpi kevään kalenteria ja rästiin jääneet jutut. Tiimi on palaveerannut ahkerasti ja homma on raiteilla. Tapaamisen jälkeen lensin Joensuuhun.

Timo Elo, Teppo Laurila ja Matti Muukkonen olivat järjestäneet erinomaisen ohjelman. Sisäministeriön seminaarin lisäksi luennoin Joensuun yliopistolla ja Paasikivi-seurassa. Tämän lisäksi tapasin paikallisia yrittäjiä sekä järjestö- ja kunnallisväkeä. Annoin vielä haastattelut paikallisradioon, Joensuun ylioppilaslehteen ja Karjalaiselle. Kaiken kaikkiaan hyvä päivä. Olin rättiväsynyt kun kone laskeutui Seutulan lento-asemalle klo 22.00.

Paluu arkeen… Eilen aamulla Teneriffalla oli +28C ja aurinkoista. Kun iltapäivällä laskeuduimme Zaventemin kentälle, vallitsi tyypillinen Bryssel-sää: +5C, myrskytuuli ja vettä vaakatasossa.

Jälleen matkalla. Istun tuttuun tapaan 9F-paikalla, ja reitti tällä kertaa Helsingin kautta Joensuuhun. Ja Suomessa on kunnon pakkanen.

Kävin läpi loman aikana kertyneet 260 sähköpostiviestiä. Onneksi oli Brysselin mittapuun mukaan ”hiljainen viikko”. Hallitustenvälisestä konferenssista tulee monelta suunnalta erilaisia viestejä. Useat haluavat homman pakettiin Irlannin kaudella. Muutamat ovat kuitenkin valmiita odottamaan vuoden loppuun saakka, jolloin neuvottelut päätettäisiin Hollannin kaudella. Varmaa on, että hihat kääritään vasta maaliskuun lopulla, keväthuipparin jälkeen.

Suomessa taas oli vilkas EU-viikko. Keskustelu on aktiivisempaa kuin koskaan ennen. Nyt puhutaan paljon Suomen EU-linjasta. Keskustelu on siirtynyt asiantuntijoilta enemmän puolueiden väliseksi.

Toivottavasti pikku hiljaa ymmärretään, ettei EU ole pelkästään kaupallinen projekti, vaikka se käyttääkin pääosin taloudellisia instrumentteja. Euroopan maat syventävät yhteistyötään, koska se on paras tapa taata mantereen rauha, vakaus, turvallisuus ja vauraus.

Myös euro on ensisijaisesti poliittinen projekti. Euro sitoo Saksan entistä tiiviimmin Eurooppaan. Pienet maat halusivat olla mukana päättämässä omasta rahapolitiikastaan (ennen euroa sen teki Saksan keskuspankki). Haluttiin myös rakentaa entistä vahvempi kilpailija Yhdysvalloille. Yhteinen valuutta oli tähän luonnollinen vastaus. Tällä kertaa politiikka ohjasi ja talous seurasi.

Huominen päivä lähtee liikkeelle YLE:n aamutelkkarissa klo. 6.48. Aiheena on EU-vero. Sen jälkeen otan aamukoneen Joensuuhun, jossa alustan Sisäministeriön seminaarissa. Puhun myös paikallisessa Paasikivi-seurassa ja yliopistolla. Taas tuli otettua ”lomapäivä”.

Tuo kysymys EU-verosta on mielenkiintoinen. Kun yhdistää sanat EU ja vero, niin veikkaan, että ihmisten ensireaktio ei ainakaan ole positiivinen. Aion kuitenkin edelleen sanoa asiat yhtä suoraan kuin 9.2.2003 Hesarin kolumnissa: ”EU:n nykyinen rahoitusjärjestelmä on epädemokraattinen, sillä kansalaiset eivät tiedä, miten ja miten paljon unionista maksetaan”. Euroopan parlamentti on maailman ainoa parlamentti, joka päättää menoista, muttei tuloista.

Itse asiassa me maksamme tänä päivänä jo suoraa ja epäsuoraa EU-veroa. Tästä ei uskalleta puhua avoimesti. Puolet EU:n budjetista tulee jäsenmaksuista ja toinen puoli esimerkiksi epäsuorista veroista kuten ALV:stä (siitä 22 prosentista menee vajaa prosentti EU:n kassaan) ja tullimaksuista. Jäsenmaksut tulevat tietenkin valtionvarainministeriöiden kautta, jonne me veronmaksajat maksamme euromme.

Eikö olisi paljon helpompaa vaan sanoa, että me maksamme EU:sta veroa ja näyttää esimerkiksi palkkalaskelmassa paljonko se on? Huomaisimme nopeasti, että laajentumisen jälkeen Suomen kansalainen maksaa EU:lle 225 EUR vuodessa. Tätä summaa on hyvä verrata siihen, että maksamme valtion kassaan 7000 EUR vuodessa.

Kääntäen voidaan siis sanoa, että maksamme Suomen valtiolle 30 kertaa enemmän veroa kuin EU:lle. Tähän kun vielä lisää, että EU:n budjetista rahoitetaan nimenomaan jäsenmaiden toimintaa – kuten esimerkiksi maataloutta, pohjoisia harvaan asuttuja alueita ja tutkimusta – niin ehkä keskustelu nettomaksajista ja nettosaajista olisi vähemmän tunnepitoista.

On myös ensisijaisen tärkeää korostaa, että EU-vero ei merkitse nykyisten tulojen kasvattamista! Vastustan uusia veroja ja verojen kasvattamista. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten nämä teesit otetaan vastaan. Toivottavasti niistä voidaan keskustella asiallisesti. Olisi hienoa jos tässäkin keskustelussa säilyisi suhteellisuuden taju. Hinta, jonka maksamme rauhasta on käsittämättömän pieni.

Valo, aurinko ja lämpö tekevät ihmeitä meille pohjois-eurooppalaisille näin keskellä talvea. Olemme viettäneet Suzannen, Emilien, Jonnen, Karinin, Julianin, Elisan, Jusan ja Anniksen kanssa neljä fantastista päivää Teneriffalla. Taisimme kaikki olla kunnon loman tarpeessa.

Lähetin tavanmukaisen kuittiviestin kavereille heti kun istahdin sunnuntaina altaan ääreen. Viestissä luki: ”Teneriffalla. +25C ja aurinkoista. Poolin lämpötila sama. Olut huomattavasti viileämpää. Terveisin, Alex”.

Ei tullut ihan vähän kirosanoja sisältäviä vastaviestejä. Suomessa oli samaan aikaan pahin lumimyrsky kymmeneen vuoteen… En voi mitään sille, että sisälläni asustelee pikkupiru.

Asumme paikkakunnalla nimeltä Fañabé. Se on Los Christianosin pohjoispuolella. Fañabé on onneksi huomattavasti rauhallisempi kuin Teneriffan pahimmat turistirysät. Alueen rakennukset ovat uusia ja hyvällä maulla tehtyjä. Kun kävelee ravintoloiden ohi ei ole tarjoilijoita viiden metrin välein tunkemassa ruokalistoja käteen. Saa olla rauhassa.

Olemme upouudessa hotellissa, jonka omistaa ruotsalainen matkailuyritys. Hotelli on perheille suunnattu. Koko konsepti on loistava…siis siitäkin riippumatta, että paikka on täynnä ruotsalaisia… Lapsille on ohjelmaa koko ajan. Kaikki lasten ateriat ovat ilmaisia. Kun vanhemmat illastavat niin lapset osallistuvat erilaisiin leikkeihin. Kun vielä on parhaat kaverit mukana, ei perhelomaa voi paremmin viettää.

Alussa vitsailimme, että emme poistu hotellilta koko viikon aikana. Olemme kuitenkin sortuneet golfaamaan ja shoppailemaan, kävimme rannalla ja illalla menemme serkkuni Hannin luo vuorille grillaamaan.

Kirsi julkaisi tänään EVA-raportin nuorten työuupumuksesta. Vaikka työuupumuksesta ei ainakaan tällä viikolla ole tietoakaan, niin aihe on todella tärkeä. Se koskettaa meitä kaikkia työnarkomaaneja, jotka yritämme tasapainoilla perheen, kavereiden, kunnon ja työn kanssa. Ei se helppoa ole ja aina vaan uskotellaan, että kyllä me onnistutaan. Pitäisi mukamas olla hyvä kaikessa… Taitaa olla toiveajattelua. Aion lukea raportin.

Sain myös luettua Pirkko Saision Punaisen Erokirjan. Pidän Saisiosta näyttelijänä ja voin helposti yhtyä hänen liberaaliin arvomaailmaansa. Hänen kirjoitustyylinsä ei kuitenkaan oikein vetoa minuun. Vaikka sivut ovat täynnä hienoja kuvauksia, en pääse niihin käsiksi. Tulee jotenkin hätäinen tunne, jonkinlainen pakkomielle, että kirja on pakko selata nopeasti läpi. No, vika on varmaan minussa. Eiväthän Finlandia-palkinnon saajat voi aina kaikkia miellyttää.

Tänä vuonna olisin kuitenkin valinnut Juha Itkosen esikoisromaanin Myöhempien aikojen pyhiä, joka on loistava kertomus kahden amerikkalaisen mormoninuorukaisen elämästä Suomen maaseudulla. Ehkä se viehätti myös siksi, että kävin itse baptistiyliopistoa Yhdysvalloissa. Yhtäläisyyksiä on paljon.

Viime vuoden voittaja, Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie, oli myös hieno kirja, vaikka ei se Kjell Westön Lang mikään huono kilpailija ollutkaan. Varmasti on niin, että joka maassa kehutaan aina oman kirjallisuuden tasoa, mutta silti on pakko sanoa, että suomalainen kirjallisuus on kyllä harvinaisen laadukasta. On myös hienoa, että meillä on niin monipuolinen kirjallinen tarjonta molemmilla kotimaisilla kielillä.

Parhaillaan luen Juice Leskisen elämänkertaa. Se on mielestäni hauska. Täynnä huumoria, itseironiaa, pottuilua ja elämänviisauksia. Juicea parhaimmillaan. Jokaisesta luvusta voisi tehdä hitin.

En malttanut olla käymättä hotellin business centerissä, josta pääsee nettiin. Vastailin muutamiin sähköposteihin ja selasin lehdet ja tietenkin STT:n kotisivut. Valtiopäivien avaus oli luonnollisesti otsikoissa. Myös Kokoomuksen tilaa pohdittiin ryhmävaalin jälkeen.

Useat tahot ovat kysyneet mielipidettäni sekä ryhmä- että puheenjohtajavaaleista. Minusta olisi aika koppavaa lähteä mukaan tähän keskusteluun vajaan kuukauden vanha jäsenkirja taskussa. Omat vahvuuteni ovat EU-politiikassa ja siihen aion vastaisuudessakin panostaa täysillä. Toivon, että voin omalta osaltani olla hyödyksi Kokoomukselle ja Suomelle nimenomaan EU-asioissa.

Kun ilmoitin EU-vaaliehdokkuudestani tammikuun alussa korostin, että tulin Kokoomuksen jäseneksi mielenkiintoisena aikana. Vitsailin viime viikolla Villen, Benin ja Jarin kanssa, ettei sen nyt ihan näin mielenkiintoista olisi tarvinnut olla…

Taas lentokoneessa (paikka 9F), tällä kertaa matkalla kotiin. Eilinen päivä Jyväskylässä oli hieno. Sain esimakua siitä, millaista on kampanjatyö: kolme yleisötilaisuutta ja kolme haastattelua, tiukka minuuttiaikataulu. Illalla olin ihan puhki. Ehdin kuitenkin piipahta Freda Narsin varpajaisissa. Freda ja Karin saivat alkuviikosta potran pojan, Axelin pikkuveljen.

Varpajaisissa oli kiva jutella kavereiden kanssa. Rinteen Pasikin oli ehtinyt paikalle. Meidän oli tietenkin pakko käydä vakituinen pieni Nato-väittely. Taas päädyttiin siihen, että Naton arvovalta on laskemassa ja EU-puolustus on ”in”. Onkohan meidän Nato-junamme jo mennyt?

Tänään Kalastajatorpalla oli Kokoomuksen puoluevaltuuston kokous, jossa nimettiin 12 ehdokasta. Ehdin jutella kaikkien kanssa lyhyesti, ja olen vakuuttunut siitä, että ehdokasasettelu on hyvä. Paljon hyviä tyyppejä elämän eri poluilta.

Ville Itälä piti EU-linjapuheen, jossa korostettiin, että Suomen pitää pysyä Euroopan ytimessä. Myös Sauli Niinistö oli samoilla linjoilla. Paneelin aikana lähetin Villelle lapun, jossa sanoin, että ”Kokoomus on ihan tosissaan Suomen Eurooppa myönteisin puolue”. Näin se vaan on.

Paneelikeskustelussa oli esillä paljon erilaisia vaaliteemoja. Puhuttiin Suomen EU-linjasta, pienistä maista, talouspolitiikasta, maataloudesta, alueiden asemasta, ympäristöstä, kehitysyhteistyöstä ja monesta muusta tärkeästä aiheesta.

Ari Vatanen järjesti päivän uutispommin ilmoittamalla, että hän asettuu ehdolle Ranskasta. Loistava juttu Arille ja Suomelle. Arin läpimeno on varma, koska hänet on rankattu listan kakkoseksi. Saamme silti 15 suomalaista MEP:piä Euroopan Parlamenttiin! Toivottavasti Arin tilalle löydetään yhtä vetovoimainen ehdokas. Ari heitti muuten puheenvuorossaan hyvän herjan. Hän sanoi, että jos haluaa päästä CNN:n ja BBC:n uutisiin niin yksi tapa on ajaa Saharassa puuhun.

Istuimme Piitun kanssa vierekkäin koko tilaisuuden ajan. Oli kiva rupatella vähän kaikesta, eikä suinkaan vähiten perheenlisäyksestä. Piitu on selvästi jo tottunut äidin rooliin. Piitua parhaimmillaan: sopeutuu heti uuteen tilanteeseen.

Juttelin myös Eija-Riitan kanssa. E-R ehdotti, että ottaisimme jossain vaiheessa yhteisen hymykuvan, meillä kun ei ole tämä hammaskalusto ihan pienimmästä päästä. Hauska idea. Niin, erään jutun mukaanhan minä olen ”hyvähampainen hirnuva ori” ja toisen mukaan ”ilahtunutta oravaa muistuttava nököhammas”. Lisää huumoria, ettei tämä muutu liian totiseksi. Ehkä siinä yhteiskuvassa pitäisi olla teksti: ”Hymyile, olet EU:ssa!”?

Sirpa Pietikäinen sattui vielä paluulennolla samaan koneeseen. Hän oli matkalla YK-kokoukseen Brysseliin. Juttelimme vähän ympäristöasioista ja kauppapolitiikasta. On hienoa, että Sirpa lähtee mukaan vaaleihin. Hän tuo listalle lisää vihreyttä ja sosiaalista ulottuvuutta. Todellinen ammattilainen.

Kaikkien käymieni keskustelujen pohjalta olen varma siitä, että EP-vaalien äänestysprosentti tulee nousemaan. On aistittavissa, että ihmiset ymmärtävät entistä enemmän parlamentin merkityksen tasavertaisena lainsäätäjänä ministerineuvoston kanssa. Myös puolueet ottavat EP-vaalit tosissaan. Uskallan veikata, että äänestysprosentti tulee olemaan yli 40 %. Jos se menee yli 50 prosentin niin kaikki ehdokkaat ja puolueet ovat voittajia.

Kirsi tuli illalla takaisin lomilta. Juttelimme pitkään kahdesta menneestä viikosta. Lupasin vielä lähettää hänelle ”nakkilistan”. Toivottavasti hän ei säikähdä kun avaa sähköpostinsa. Siellä on vähintään 100 uutta tehtävää odottamassa.

Onneksi Kirsi on tekijä. Vitsailin vielä Kirsille, että minähän hain sellaista rauhallista, kuuliaista ja tottelevaista kampanjapäällikköä, jolla ei ole omia mielipiteitä eikä tee töitä. Tätä taustaa vasten Kirsi oli tietenkin luonnollinen valinta… Täytyy myöntää, että kahden viikon kännykkähiljaisuuden aikana Kirsiä tuli ikävä.

No, nyt tehdään sitten vahdinvaihto. Kirsi tulee takaisin lomilta, ja minä lähden viikon lomalle. Sain hankittua lomalukemista. Katsotaan miltä Pirkko Saision ”Punainen Erokirja” ja Juice Leskisen ”Siinäpä tärkeimmät” maistuvat? Olen toistaiseksi pysynyt uudenvuoden lupauksessa: kirja per viikko. Saas nähdä antaako Emilie Papalle mahdollisuuden lueskella altaan äärellä? Pahoin pelkään, ettei anna. Olen luvannut Suzannelle, että hän saa viettää oikein kunnon loman. Tästä pidetään kiinni.

Tällä kertaa keskipaikka täydessä lentokoneessa. Molemmilla puolilla isot karjut. Ei välttämättä maailman mukavin tapa matkustaa, vaikea kirjoittaa. Kone on täynnä tuttuja. Melkein kaikki meidän mepitkin matkalla kotiin.

Viikonloppu oli ja meni rennoissa merkeissä. Lauantaina kävimme Emilien kanssa uimassa ja illalla Suzannen kanssa ravintolassa. Sunnuntaina olimme ensimmäistä kertaa ”vauvajumpassa”. Emilie oli ihan villinä ja tykkäs siitä todella paljon. Tästä eteenpäin tiedetään ainakin se, mitä meidän perhe tekee sunnuntaisin kello 11.00.

Maanantaina oli ulkoministerikokous Brysselissä. Suurlähettiläs Eikka Kosonen tuurasi Erkki Tuomiojaa, joka jäi kotiin potemaan sitkeätä flunssaa. Lounaskeskustelun henki oli ollut myönteinen. Monella jäsenmaalla on selvästi tahtoa saada HVK pakettiin mahdollisimman pian.

Agenda 2007 neuvottelut seuraavista rahoitusraameista painavat päälle, eikä niitä haluta sekoittaa perustuslakikeskusteluihin. Tämä taitaa olla toiveajattelua. Saksa on jo julkisesti varoitellut, esimerkiksi Puolaa, rakennetuen leikkauksista, jos he eivät jousta ääntenpainotuskysymyksessä. Pisteenä i:n päälle tuli se, kun kuusi maata julkaisi kirjeen, jossa he haluavat laskea nykyistä budjettia entisestään.

Koko keskustelu EU:n budjetista tuntuu usein ylimitoitetulta. Harva tietää, että EU:n kokonaisbudjetti on maksimissaan 1,24% koko alueen bruttokansantuotteesta, eli 100 miljardia euroa. Tätä voi hyvin verrata Yhdysvaltojen liittovaltion budjettiin, joka on 30% bkt:stä, eli 2300 miljardia dollaria. Tästä on helppo vetää johtopäätös kumpi kiinnostaa kansalaisia enemmän.

EU:n budjetti on kolme kertaa suurempi kuin Suomen valtion budjetti. Nopea laskutoimitus osoittaa, että Suomen budjetti maksaa suomalaisille 7000 euroa vuodessa, kun taas EU:n budjetti maksaa meille laajentumisen jälkeen vain 225 euroa. Kääntäen voidaan sanoa, että Suomen budjetti on meille 30 kertaa tärkeämpi kuin EU:n vastaava.

Tuntuukin jotenkin kummalliselta, että jäsenmaat riitelevät EU:n budjetista kuukausitolkulla, kun me Suomessa hoidamme budjettiriihen korkeintaan parissa viikossa.

Budjettikeskustelussa on olemassa myös muita väärinkäsityksiä. Esimerkiksi keskustelu nettomaksajista on absurdi. Ikään kuin EU olisi jonkinlainen kirjanpitoharjoitus siitä, mitä sinne maksetaan ja sieltä saadaan takaisin. Eihän se näin voi olla.

Kun esimerkiksi Ateenan lentokenttä rakennettiin uusiksi, niin Kreikka sai siihen tuntuvasti tukea EU:lta. Kirjanpidossa näytti siltä, että rahat menivät Kreikalle. Väärin! Rahat menivät sille saksalais-ranskalaiselle yritykselle, joka voitti EU:n sääntöjen pohjalle rakennetun urakkakilpailun.

Näin sen pitääkin olla. Avataan markkinoita ja luodaan mahdollisuuksia yrityksille toimia. Laajentuminen luo suomalaisille yrityksille roppakaupalla mahdollisuuksia, joihin pitää tarttua.

Tiistaina olimme kutsuneet suomalaisia EU-virkamiehiä edustustoon puhumaan Irlannin puheenjohtajuuskauden haasteista. Eikka veti keskustelua ja tunnelma oli hyvä. On hieno asia, että olemme onnistuneet lähentämään suhteita instituutioihin. Olen varma, että molemmat osapuolet hyötyvät siitä.

Huomenna on taas pitkä ”lomapäivä”. Aamukone Jyväskylään, jossa pidän kolme luentoa ja annan kolme haastattelua. Olli-Pekka Niskanen, Mika Nykänen ja kumppanit ovat laatineet loistavan ohjelman. Tapaan muun muassa Erkki Laatikaisen, joka on Keskisuomalaisen legendaarinen päätoimittaja.

Lauantaina on Kokoomuksen europarlamenttivaalien ehdokasasettelu, jonka yhteydessä järjestetään seminaari. Pääpuhujina ovat Carl Bildt, Sauli Niinistö ja Hans-Gert Pöttering. Aamulla minulla on Mies-lehden haastattelu ja aamukahvi Piitun kanssa. Vitsailin Ville Blåfieldille, joka tekee haastattelun, että voisin poseerata Mies-lehden kannessa tangoissa… No, onneksi kyseessä on substanssihaastattelu.

Ehdin kotiin lauantai-illaksi pakkaamaan. Sunnuntaina Teneriffan kone lähtee klo 6.45. Viikon loma odottaa. Se tulee tarpeeseen meidän perheelle. Helmikuun puolivälistä Suzanne ei saisikaan enää lentää. Ei muuta kuin kohti aurinkoa. Se lämmittää!

Kaksi pitkää päivää takana. Hyvin meni. Torstaina pidin kolme luentoa ja neljä palaveria. Perjantaina tapasin Ranskan suurlähettilään Helsingissä ja työkaverit valtioneuvoston kansliassa.

Torstain luento Ilmarisen eläkeläisille ja henkilökunnalle oli antoisa. Omasta osuudestani on tietenkin vaikea sanoa mitään, mutta kysymyksiä tuli ainakin paljon. Kyllä EU-asiat kiinnostavat ihmisiä, kunhan niistä puhutaan selkeästi ja rehellisesti.

Sisäministeriön tilaisuus Kuntatalolla oli myös mielenkiintoinen. Teemana oli kunnat ja maakunnat Euroopassa. Paneelissamme kävimme läpi laajentumista, ja EU:n uutta naapuruuspolitiikka mm. Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Israelin, Marokon, Tunisian ja Jordanian kanssa.

Paneelissa oli mm. Matti Viialainen SAK:sta. Olen aina arvostanut Matin EU-näkemyksiä. AY-liike on aina ollut erinomainen kanava EU-keskustelulle. Liitot tuovat keskustelua ruohonjuuritasolle, ja sitä tarvitaan. Paneelissa olivat mukana myös TT:n Timo Laukkanen ja Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan Hannu Penttilä. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että laajentuminen on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Itse korostin sitä, että kaikki tutkimukset osoittavat, että laajentuminen kasvattaa nykyisten maiden talouksia 0,7 prosenttia ja uusien maiden 2,0 prosenttia. Tutkimukset osoittavat myös, että laajentumisesta hyötyvät eniten neljä nykyistä EU-maata: Italia, Itävalta, Saksa ja Suomi. Prisman kaupat ovat tästä hyvä esimerkki. Noin 15 prosenttia Viron elintarvikekaupoista on Prismoja. Kyllä meidän kilpailukykymme kestää päivänvalon myös laajentumisen jälkeen.

Illalla, Akateemisen Kokoomuksen tilaisuudessa, kävin läpi EU:n tämänhetkistä murrosta ja unionin tulevaisuutta. Keskustelu oli antoisaa. Suomen turvallisuuspolitiikka nousi esiin useaan otteeseen. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus on historian reliikki. Se toimi hyvin kylmän sodan aikana, mutta tänä päivänä siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mistä me olemme nykyään liittoutumattomia? Terrorismin vastaisesta taistelusta? Ei. YK:sta? Ei. EU:sta? Ei. Natosta? Ei, koska olemme mukana Naton operaatioissa. Milloin lopetamme tämän älyllisen epärehellisyyden ja myönnämme suoraan, että Suomen liittoutumattomuus loppui 1.1.1995?

Torstai-iltana meillä oli pitkä tiimipalaveri. Tällä kertaa paikalla oli iso porukka, noin 20 ihmistä. Kävimme läpi ulostulon hyviä ja huonoja puolia, nettisivuja, kevään kalenteria, ensi viikolla julkistettavaa tukiryhmää ja valtakunnallista verkkoa. Taas saatiin paljon eväitä tuleville viikoille. Tukijoita on jo lähes 500, ja tänään mukaan liittyi taas kaksi merkittävää henkilöä.

Perjantai oli normaali työpäivä: aamuateria Ranskan suurlähettilään kanssa klo. 7.45, HVK-palaveri klo. 10.00, rekrytointipalaveri klo. 11.00 ja työlounas Lotan ja Kaisan kanssa.

Ranskan suurlähettiläs on mies paikallaan. Nyt meillä on hyvä mahdollisuus lähentää Suomen ja Ranskan suhteita EU:ssa. Ranskalaiset ymmärtävät Euroopan yhdentymistä, ja meillä on heiltä vielä paljon opittavaa.

Oli todella kiva jutella HVK-tiimin (Antti, Lotta, Joni, Risto, Petri ja Janne) kanssa. Kaikki olivat hyvässä vedossa ja valmiita taistoon joulukuun epäonnistumisen jälkeen. Myös rekrytointiasiat ovat kunnossa. Markun ja Kaisan kanssa laadimme kevään suunnitelman. Kaikki näyttää hyvältä. Muutamia mielenkiintoisia paikkoja on auki ja näyttää siltä, että saamme paljon uusia Suomalaisia EU-virkoihin.

Nyt alkaa viikonlopun vietto. Ensi viikolla paiskitaan vielä hommia, ja sitten viikoksi etelään. Maltan tuskin odottaa.

Taas lentokoneessa, taas matkalla Suomeen, taas paikka 9A ja taas päiväkirjan aika. Tästähän on tulossa tapa.

Viikko on ehtinyt vierähtää ulostulosta ja elämä on taas kutakuinkin raiteillaan. Taidan olla sinut ehdokkuuden kanssa. En ainakaan herää enää öisin sitä miettimään. Suzanne totesi, että viime viikkoon verrattuna en enää tuijota mietteliäänä tyhjyyteen. Tämä lienee hyvä merkki.

Eurooppa Akatemian viikonloppu Ala-Lemussa antoi lisää energiaa. Meillä oli monta antoisaa keskustelua EU-asioista ja illallisella juteltiin myös vaaleista. Kun olin mennyt nukkumaan, porukat keräsivät 16 hengen luettelon tukijoista.

Alkuviikko meni pitkälti rekrytointiasioissa. Valmistelimme myös ensi maanantain ulkoministerikeskustelua HVK:sta. Tuntuu siltä, että HVK junnaa pahasti paikallaan. Olisi hienoa saada jonkinlaista osviittaa irlantilaisilta siitä, miten asiat etenevät lähiviikkoina.

En edes uskalla arvioida milloin neuvottelut saadaan päätökseen. Minua huolestuttaa erityisesti kaksi asiaa: EU:ssa vallitseva myrkyllinen ilmapiiri ja tietty välinpitämättömyys unionin tulevaisuudesta. Me elämme Euroopan suurinta murrosta kylmän sodan päättymisen jälkeen ja silti harvalla tuntuu olevan kiirettä saada perustuslaki valmiiksi.

Puheet ydin-Euroopasta ovat myös huolestuttavia. Muutamat jäsenmaat sanovat, että ei voida edetä hitaimman mukaan. Eikö kukaan voi sanoa sitä rehellisesti? Ei ydin-Eurooppa ole se oikea ratkaisu. Jos jotkut jäsenmaat haluavat perustaa ytimen EU:n ulkopuolelle, niin voimme samalla heittää hyvästit koko unionille. Se olisi askel takaisin kansallisvaltioiden Eurooppaan ja samalla antaisimme Yhdysvalloille, Kiinalle ja Venäjälle selkeän kilpailuedun.

Tiistai-iltana kirjoitin ensimmäisen vakiokolumnini Nykypäivä-lehteen. Käsittelin siinä juuri näitä teemoja. Yritin pohtia Suomen EU-keskustelua ja Euroopan tilaa yleensä. Eurooppa elää murrosta, eräänlaista minikriisiä. On ensisijaisen tärkeää, että olemme mukana vaikuttamassa. Ainoa tapa osallistua tulevaisuuden muokkaamiseen on istua niiden pöytien ympärillä missä päätöksiä tehdään. Se on pienen kansakunnan elinehto.

Eilen sain sähköpostiini kivan yllätyksen. Brittiläinen Think Tank, Centre for European Reform, julkaisi luettelon Euroopan tulevaisuuden vaikuttajista. Jostain kumman syystä olin päässyt mukaan listalle. Olikohan se tehty viinihuurussa? Minut kuvattiin mielenkiintoiseksi HVK-ihmiseksi. Jotkut varmaan loukkaantuisivat moisesta nimikkeestä…

Edessä on pari rankkaa päivää. Huomenna pidän lomapäivän, eli teen lähinnä vaalihommia. Ensimmäinen tapaaminen on klo. 8.00 ja viimeinen palaveri päättyy klo. 21.00. Luvassa on myös pari puhetilaisuutta. Perjantaina on taas normaali työpäivä. Käymme läpi HVK- ja rekrytointiasioita valtioneuvoston kansliassa.

On ollut hienoa seurata vaalitiimin työskentelyä. AK ja kumppanit ovat päässeet hurjaan vauhtiin. Lotta on vastaillut sähköpostiin ja tukiryhmä on kasvanut entisestään. Taidamme saada kasaan aikamoisen listan tammikuun loppuun mennessä. Huomenna illalla käymme tiimin kanssa läpi erilaisia käytännön järjestelyjä.

Odotan viikonloppua innolla. Sain vaihdettua aikaisempaan koneeseen, joten ehdin kotiin ennen Emilien nukkumaanmenoa. Lauantaina menen Emilien kanssa uimaan. Illalla taas Suzannen kanssa kahdestaan ravintolaan. Harvinaista ja tervetullutta herkkua.

Taas lentokoneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin ja sieltä eteenpäin Turkuun ja Ala-Lemuun. Vuorossa on toinen Eurooppa Akatemia, jota minulla on kunnia vetää.

Remmissä on 25 innokasta EU-oppilasta, nuorista eläkeläisiin. Tarkoituksenamme on opiskella EU-kiemuroita yhdessä viitenä viikonloppuna.

Ensimmäinen sessio pidettiin Helsingissä viime vuoden puolella. Siellä meillä oli puhujina nimekäs kaarti: professori Matti Klinge, kirjailija Jörn Donner ja tutkija Jukka Relander.

Tällä kertaa meille alustavat tutkija Peter Ekholm ja EU-virkamies Lotta Lindegren. Ensimmäisestä keikasta päätellen on odotettavissa mielenkiintoinen viikonloppu. Meillä on koossa todella kiva ja keskusteleva porukka.

Pahin ehdokkuuden julkistamiseen liittynyt hässäkkä on nyt ohitse. RKP:n ehdokas Henrik Lax tuli ulos samaan aikaan, joten omakin ehdokkuuteni uutisoitiin laajasti.

Lehdistötilaisuudessa korostin, että aion panostaa avoimeen, rehelliseen ja selkeään EU-keskusteluun. Tätäkin taustaa vasten sanoin, että Suomen EU-linja on mielestäni muuttunut, sekä hyvässä että pahassa. Olisi varmaan pitänyt lisätä, että muutos ei koske vain Suomea. EU ja kaikki sen jäsenmaat hakevat linjaansa. Eurooppa elää suurinta murrostaan sitten kylmän sodan loppumisen.

Tiistai-aamuna tapasimme ydintiimin kanssa Hotelli Presidentin aulassa klo. 8.00. Kävimme läpi lehdistötilaisuuden koreografian ja arvioimme mahdollisia kysymyksiä.

Yhdeksältä marssimme Taidehallin klubille viimeistelemään yksityiskohdat. Pistettiin pöydät kuntoon ja sijoiteltiin kylttejä eri paikkoihin.

Vähän vaille kymmenen pieni salimme alkoi täyttyä – kaiken kaikkiaan tilaisuudessa oli noin 80 henkeä. Tunnelmasta ei ainakaan ollut puutetta. Paikalla oli kavereita, lehdistöä ja Kokoomuksen väkeä.

Ben avasi tilaisuuden. Sen jälkeen pidin oman puheenvuoroni ja lopuksi Kirsi sanoi muutaman ystävällisen sanan tiimin puolesta. Kysymyksiä tuli paljon, kaikkea EU-linjauksieni ja virkamiesroolini väliltä.

Ainakin omasta mielestäni tunnelma oli hyvä. Huomasin kuitenkin, että se oli perin erilainen kuin ne kymmenet taustabriiffit, joita olen vuosien mittaan pitänyt. Ja niinhän sen pitääkin olla. Nyt olen EU-vaaliehdokas ja siinä mielessä erilaisessa asemassa kuin ennen.

Lehdistötilaisuuden jälkeen tarjosin tiimille lounaan Lasipalatsissa. Kaikki olivat innoissaan ja jatkoimme kevään aikataulun suunnittelua. Minä taisin olla ainoa, jota vähän väsytti. Edellisenä yönä en oikein saanut nukuttua ja kaiken valmistelun jälkeen lähtölaukauksen jännitys oli nyt purkautunut.

Lounaan jälkeen palaveerasimme kaupungilla ennen illallista ravintola Teatterissa, jonne olin kutsunut koko idearyhmän. Yhteensä meitä oli parisenkymmentä ja hauskaa oli. Lähdin kotiin nukkumaan jo puolilta öin, Kirsi ja kumppanit jatkoivat kuulemma pikkutunneille.

Keskiviikkona heräsin 5.30 ja otin aamukoneen Brysseliin. Paluu arkeen alkoi. HVK, eli hallitustenvälinen konferenssi, jossa neuvotellaan EU:n uudesta perustuslaista, elää suvantovaihetta. Puheenjohtajamaa Irlanti panostaa kahdenkeskisiin neuvotteluihin, joten sillä saralla on ainakin toistaiseksi hiljaista.

Loppuviikko menikin pitkälti rekrytointihommissa. Meillä on monta hyvää pikkuprojektia menossa. Mielihyvää toi se, että yksi hyvä suomalainen sai taas hyvän työpaikan. Omista ansioistaan tietenkin, mutta ei tuki varmaankaan haitaksi ollut.

Sähköposti oli täynnä onnentoivotuksia, joka lämmitti mieltä. Viestejä oli tullut työtovereilta, kavereilta ja tuntemattomilta.

Juttelin myöhemmin illalla tiimin kanssa ja kotisivujen liikenne oli kuulemma ollut vilkasta. Vapaaehtoisia oli ilmoittautunut mukaan kampanjaan. Se antaa virtaa ja lämmittää sydäntä.

Onneksi tiimi hoitaa kaiken vaalityön (kalenterit, tukiryhmät, kotisivun, jne.) tässä vaiheessa. Itse en sitä voi Brysselin päästä tehdä. Kun Emilie on mennyt illalla nukkumaan, saan ainakin vastattua henkilökohtaiseen osoitteeseeni tulleisiin viesteihin.

Kaiken kaikkiaan tunnelma on tällä hetkellä aika ristiriitainen. Päätös asettua ehdolle oli pitkä ja vaikea prosessi. Nyt kaikki on konkretisoitunut: olen ehdolla. En ole tainnut vielä ymmärtää sen merkitystä kokonaisuudessaan. Ehkä se tässä seuraavien kuukausien aikana valkenee. Tulee ainakin mielenkiintoinen ja haastava kevät.

Istun lentokoneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Jännittää. Ei varsinainen lento, joka on viikoittaista rutiinia, vaan huomisen tapahtumat.

Tänään lähetettiin tiedote, että asetun ehdolle eurovaaleissa Kokoomuksen riveistä. Huomenna kello 10.00 pidetään lehdistötilaisuus Taidehallin klubilla. Nähtäväksi jää tuleeko paikalle porukkaa.

Vuoden verran olen ehdokkuutta pohtinut ja nyt se on sitten totta. Kaikista konkreettisimmalta se tuntui aamulla kun Suzanne sanoi, että keskiviikkona kun tulet takaisin kotiin niin olet poliitikko. ”Apua!, niinhän se taitaakin olla”, vastasin. Naurettiin.

Ilman Suzannen kannustusta en olisikaan lähtenyt tähän leikkiin. Nämä ovat yhteisiä päätöksiä, jossa määräenemmistöjä ei lasketa. Oikeastaan onneksi, koska briteillähän on 29 ääntä ja meillä suomalaisilla vain 7…

Mitäköhän pikku Emilie (2v.) tykkää koko hommasta? Nyt se vaan sanoo, että ”aijabaija Pappa”. Otan sen rohkaisuna. Oletan myös, että potkut Suzannen vatsassa ovat rohkaisuja. No huhtikuussa nähdään mitä poika on mieltä.

Kaikki tuntuu silti jotenkin epätodelliselta. Tänään virkamies, huomenna poliitikko. Tai onko siinä nyt niin radikaali ero? Samoja EU-hommiahan minä jatkan. Enhän minä millään tavalla ihmisenä muutu, enhän?

Aion osallistua keskusteluun niin kuin ennenkin: mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti. Ei ne EU-jutut siitä muutu, että asetun ehdolle. Samalla innolla aion niistä puhua vastaisuudessakin. Toivottavasti joku vaan kuuntelee.

Ehdokkuuden valmistelu on ollut hurja kokemus. Olen täysin äimän käkenä. En tiennyt, että löytyy vieläkin niin paljon vapaaehtoisia, jotka ovat valmiita auttamaan maailman parantamisessa.

Kirsi Pihan saaminen kampanjan vastaavaksi oli jo sinänsä fantastinen juttu. Muistan vielä sen tekstarin, jonka lähetin Kirsille elokuussa. Olin ihan varma, että saan pakit. Onneksi olin väärässä: ”Mielenkiintoinen ajatus, annas kun mietin”, piippasi ruutuun 30 sekuntia sen jälkeen kun oman viestini olin lähettänyt. Muutama keskustelu ja sitten päätettiin lähteä tunnustelemaan.

Siitä se sitten lähti liikkeelle. Ensimmäinen ideapalaveri pidettiin syyskuussa. Antti Pohjola isännöi. Ilmassa oli säpinää ja koossa 30 valveutunutta ihmistä yhteiskunnan eri alueilta.

Jakauduimme Marc Mobergin ehdotuksesta kolmeen ryhmään. Pohdittiin mahdollisen ehdokkuuden hyviä ja huonoja puolia. Oli muuten aika terveellinen kokemus. Jos ei muuta niin ainakin nahka tuli paksummaksi.

Paria viikkoa aiemmin olin käynyt Kokoomuksen toimihenkilöpäivillä Kakskerrassa. Jäin sinne viettämään iltaa. Siellä oli todella kivaa. Mielenkiintoisia keskusteluja ja paljon naurua. Asiallisen rento meininki. Olin todella kiitollinen tavasta, jolla minut otettiin vastaan. Tuntui siltä, että olen oikeassa paikassa.

Syksyn mittaan palaverit tiivistyivät. Ydinryhmä muotoutui hiljalleen ja on ollut hienoa saada valmistella asioita Kirsin, A-K Auvisen, Lotta Backlundin, Petri Lillqvistin, Mika Nykäsen, Jukka Karvisen ja Jussi Lähteen kanssa. Muitakin on ollut tukuittain mukana, mutta kaikkia ei voi varmaan edes mainita.

Ikävää, että Romakkaniemen Juho joutui vetäytymään loppuvaiheessa kun siitä tuli Ville Itälän avustaja. Juho on mies paikallaan, teki se mitä tahansa. Juuri sen tyyppinen kaveri, jota Kokoomuksessa tarvitaan: avoin, liberaali, huumorintajuinen ja energinen.

Eka Ruola, Laura Schmedes ja Mikko Juhola ovat luoneet makeen ulkoasun kampanjalle. Kai Seikulla on selvästi hurja tiimi. On myös hienoa tehdä töitä Ekan kanssa, joka on vanha kaveri golf-ajoilta. Meillä taitaa olla yhtä hullu huumorintaju.

Velikulta Nixu ja Karinin (Nixun vaimo) veli, Jonte, ovat viettäneet viimeiset päivät ja yöt kotisivujen viimeistelyssä. Menee kuulemma viimeinenkin yö. Toivottavasti Calvados ja kaksi punkkupulloa käyvät lahjuksista. Uskomaton panos jätkiltä.

En myöskään usko, että uskaltautuisin huomiselle estraadille ilman Ben Zyskowiczin kullanarvoisia neuvoja. Monet muutkin – Ville Itälä, Janne Vapaavuori, Marjo Matikainen-Kallström, Leena Harkimo, Piitu Kauppi, Eija Riitta Korhola, Jyrki Katainen, Ike Kanerva, Kimmo Sasi, Jari Vilén ja Jyri Häkämies – ovat olleet suureksi avuksi. Piirien toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat ovat myös olleet todella kannustavia. Hieno homma!

Kavereiden ja työtovereiden tuki on myös ollut suorastaan loistava. ”Anna palaa vaan, Alex”, on ollut yleinen kommentti. Aamulla pistin viestin duunissa ja kerroin, että tulen ulos kaapista huomenna. Pelkäsin reaktiota, mutta en enää. Hurjasti kannustavia viestejä. Arvostan niitä kovasti.

Vieressä odottaa vielä pino papereita. Normaalisti ne olisivat työhön liittyviä muistioita, nyt ne ovat huomenna avattavien kotisivujen oikovedoksia. Ei muuta kuin kimppuun huomista odotellessa. Niin, huomennahan olen lomilla töistä…