Campaign calendar 3 weeks before the Helsinki Congress

Items may change


Monday 15 October – Helsinki

Finalising programme

Campaign meetings and phonecalls

Speech for Riley Institute


Tuesday 16 October – Brussels

Travel to Brussels

Meeting with Benelux, Spanish, Czech, and Slovak MEP Delegations

Interviews with CNBC,, TVN Poland, Dagens Nyheter, Euronews, etc.

Networking dinner


Wednesday 17 October – Brussels

Launch of Campaign Programme – including townhall discussion and interviews

EPP Press Conference – presentation of EPP lead candidates

EPP Summit – including a number of bilateral meetings with EPP parties

Introducing the Campaign Programme in the European Parliament

Meeting with Polish MEP delegation

Interviews with Kleine Zeitung, Kurier, Die Presse, ZDF, etc

Networking dinner


Thursday 18 October – Brussels

EPP meeting on practicalities leading up to the Helsinki Congress

Interviews with Sky, La Razon, France Info, Channel 4 News, France 24, BBC, etc

Travel to Prague


Friday 19 October – Prague

Meeting with TOP 09

Meeting with KDU-ČSL

Public Debate on the Future of Europe

Bilateral meetings with Czech politicians

Interviews with DW, Hospodářské noviny

Travel to Helsinki


Saturday 20 October – Espoo

Speech on the Digital Revolution at Global Shapers Nordic Summit



Sunday 21 October – Helsinki

Campaign meeting


May I begin by congratulating you on your courage: coming to Helsinki for the EPP Congress in November takes guts – it will be dark and cold. But don’t worry, knowing Kokoomus, you are in for a cool experience combined with warm hospitality. Together we will make our congress a strong moment of European democracy.

In the past few months I have been in touch with many of you. After careful consideration and strong encouragement I have decided to run for election as the EPP’s candidate for Commission President. I will announce my candidacy in Strasbourg on 2 October 2018 at 16.00.

I feel that it is important for the EPP to make the best of the Spitzenkandidat-procedure. That means that we should have an open and democratic election between credible and experienced candidates. This will also strengthen our party as we approach the European elections in May 2019.

I welcome the candidature of my friend and colleague, Manfred Weber. I think it is crucial that Manfred and I have constructive and public debates on the future of Europe in the coming weeks.

I have decided to run for two reasons. First, I believe that now, more than ever, we need a strong defence of European values. Our ideological DNA is based on respect for human dignity, freedom, democracy, equality, the rule of law and human rights, including the rights of persons belonging to minorities. I am convinced that these values are the foundation of Europe and as Commission President I will stand up for them.

In the 20th century the EPP won the battle of ideas. Democracy prevailed over fascism and communism mainly because of the relentless fight of our founding fathers all over Europe. We have always been strong advocates of liberal democracy, a social market economy and rules based globalisation. But our world view cannot be taken for granted. Our values are under attack from both inside and outside the European Union. It is time to stand on the barricades and defend Europe.

Secondly, I believe this is Europe’s moment. As the United States and the United Kingdom are in a process of voluntary marginalisation from world politics, the European Union needs to step in and fill the emerging power vacuums. Our close transatlantic alliance is by no means a thing of the past, but we must take more responsibility for our own destiny.

This means stepping up to the plate on issues such as security, migration, technology, employment, free and fair trade, sustainable growth, and climate change. The fourth industrial revolution – artifical intelligence and robotisation – will be a huge force of change for society. It will change the logic of economics, politics and science. If we do not prepare for the future together, Europe will be left behind.

It is time to rally around our cause for a strong Europe. This means mitigating unnecessary divisions between East and West, North and South. We must be better at highlighting what unites us instead of what differentiates us. We need more solidarity, whether on the future of the euro or migration. At the same time we need member states to take more ownership in the European project.

Many of you know my background and experience as an academic, civil servant and politician (please find my CV enclosed). Ten years in academia and civil service, four years in the European Parliament, eight years in government (Finnish Prime-, Finance-, Foreign-, Trade and Europe Minister) and a year at the European Investment Bank have not only given me a wealth of executive and legislative experience, but also moulded me into a dedicated pro-European.

I am taking a five week leave of absence from the EIB in the run-up to the EPP Congress on 7-8 November. I intend to present my programme for Next Generation Europe in Brussels on 17 October. In the coming weeks I will be travelling to as many capitals as possible to discuss the future of Europe with you. My team will be in touch with you about possible meetings and public debates with Manfred. My personal e-mail is

I consider myself a centre-right moderate, and I intend to drive a pro-European and positive campaign. Together we can make this a success for the EPP and for the next generation of Europe. I hope to see you soon, and thank you for your support.

Yours sincerely,

Alexander Stubb

I’ve had this feeling before. January 2004. Butterflies. Nerves. Determination.

I was about to announce my candidacy for the European Parliament elections. Moving from civil service and academia to politics was scary, a step into the unknown. From the backrooms into the public eye.

I look back at that moment now with a smile. Funny how things turn out in life. Fifteen years later I know I took the right decision. It was all worth it – every up, and every down. No complaints. No regrets. Just gratitude.

And here we go again. After four years in the European Parliament, eight years in government in various ministerial positions, including Prime Minister of Finland, and a year in the European Investment Bank, it is time to hit the campaign trail once more.

I have decided to run for election as the EPP’s (European People’s Party) candidate for President of the European Commission.

What is this all about? For the less EU-nerdy, this is an EU-style primary election where the different parties nominate lead candidate, Spitzenkandidat, not only to lead the campaign for the European Parliament elections, but eventually to become Commission President.

But as always, it’s a long haul. First you have to be elected as your party’s lead candidate. Then your party needs to win the European elections. Then the European Council needs to nominate you as Commission President. And finally you need to get a sufficient majority in the European Parliament to approve your proposed team of individual Commissioners. The new Commission is supposed to begin work on 1 November 2019.

The decision about the EPP’s lead candidate will take place in Helsinki in five weeks, on November 8. As in 2004, I will drive an open, pro-European and positive campaign.

Open in the sense that in addition to giving interviews and participating in public debates I will use social media and this blog to report about the campaign. Stay tuned on:,,, and snapchat: alexstubb.

Pro-European in the sense that I will defend European values: respect for human dignity, freedom, democracy, equality, the rule of law and human rights, including the rights of persons belonging to minorities. These values are under attack from both inside and outside the EU and it is time to push back.

And positive in the sense that I will not be inciting fear and hatred, as seems so commonplace in today’s world. My approach is to address challenges in a pragmatic way by trying to find constructive solutions to common problems such as migration and climate change.

So, if you are into things European, or just simply like to follow elections, this is the place to be, at least for the coming five weeks. What you see is what you get. I do not do hierarchy or fancy campaign strategy. In the coming weeks I will update this blog regularly and keep you posted through social media and letters. I will publish my programme on 17 October.

I believe in values, not power politics. I believe in transparency, not pre concocted cabinet deals. I believe that every individual can make up his or her own mind for who is the most suitable candidate for European Commission President. This is about next generation Europe.

PS. I am on a five week unpaid leave of absence from the EIB. For all contacts and queries, please use my personal e-mail: alexander(a) My campaign organisation is a WhatsApp-group.

Rakas kokoomuslainen, hyvä ystävä,

Kiitos! Kiitos kaikesta. Kiitos, että saan olla maailman hienoimman kansanliikkeen jäsen. Kiitos kaikista kohtaamisista, jokaisesta keskustelusta, jokaisesta hymystä, jokaisesta halauksesta.

Me kokoomuslaiset olemme positiivinen porukka. Haluamme parantaa maailmaa. Me uskomme ihmiseen, yksilöön. Me uskomme vapauteen. Me uskomme vastuuseen. Me kannustamme, välitämme ja tuemme. Jokaiselle annetaan mahdollisuus onnistua ja epäonnistua. Hyvin olemme pärjänneet lähes satavuotiaan historiamme aikana ja hyvin pärjäämme tulevaisuudessakin.

Yhteinen matkamme on ollut hieno. On ollut etuoikeus saada palvella isänmaatamme Kokoomuksen puheenjohtajana, pääministerinä, valtiovarainministerinä, ulkoministerinä, ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä, europarlamentaarikkona ja kansanedustajana.

On ollut etuoikeus saada tehdä työtä avoimen, suvaitsevaisen ja kansainvälisen Suomen eteen. Olla kääntämässä Suomen taloutta. Olla asettamassa työtä etusijalle kaikessa päätöksenteossa. Tehdä sivistynyttä ja ennakkoluulotonta Suomea, joka uskaltaa tarttua maailman mahdollisuuksiin. Rakentaa uudella tavalla alhaalta ylöspäin toimivaa, osallistavaa, joukkoistavaa todellista tulevaisuuspuoluetta.

Ensi viikon maanantaina olen ollut ministerinä 3000 vuorokautta. Ajat ovat olleet haastavat. Olen aina pyrkinyt antamaan kaikkeni, aamusta iltaan, jokaikinen päivä, nyt ja tulevaisuudessa – Suomelle, Kokoomukselle, Sinulle.

Olen kiitollinen siitä, että Petteri on tarjonnut minulle mahdollisuutta kuulua hänen ministeritiimiinsä. Arvostan sitä kovasti. Tunnen kuitenkin, että on aika suunnata katse tulevaan, niin puolueella kuin minulla. Uusi puheenjohtaja rakentaa uuden tiiminsä. Jokaisella on oma roolinsa. Minun roolini on tukea Petteriä joukkueineen taustalla ja pyydettäessä. Ja roolini myös kotona vahvistuu, sillä kuten lupasin, nyt on aika olla myös parempi isä ja aviomies.

Kesällä hengähdetään hetki. Syksyllä palvelen isänmaata täydellä tarmolla Kokoomuksen kansanedustajana. Jokainen yhteinen hetkemme jää elämään. Eivätkä ne tähän lopu. Nähdään pian.

Suomen taloutta voi katsoa kaksien eriväristen silmälasien läpi.

Synkempi sanoo, että BKT:n taso ei ole edelleenkään saavuttanut finanssikriisiä edeltänyttä tasoa – ei lähellekään. Vertailun vuoksi todettakoon, että toisen maailmansodan murjomassa Suomessa vuoden 1938 BKT:n taso ylitettiin vuonna 1946. Jos talous olisi jatkanut kasvuaan ennen finanssikriisiä arvioitua vauhtia, olisi BKT:n määrä nyt kahdeksan vuotta myöhemmin noin 20 % toteutunutta korkeampi. Sama pätee verotuloihin. Kuopassa siis ollaan.

Valoisamman mielen omaava voi todeta, että Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna Tilastokeskuksen tuoreiden arvioiden mukaan 0,7 %. Takana on ensimmäinen hienoisen talouskasvun vuosi kolmen taantumavuoden jälkeen ja kasvun ennakoidaan hienoisesti tästä vielä piristyvän. Yksityisten investointien ennustetaan kasvavan tänä vuonna miltei 6 %. Kasvu on laajapohjaista, erityisesti rakennus- sekä kone- ja laiteinvestoinnit lisääntyvät. Kotitalouksien reaalitulojen kasvu nopeutuu ja yksityinen kulutus lisääntyy.

Molemmat näkökulmat ovat totta, mutta edellinen painottaa mennyttä, jälkimmäinen katsoo tulevaan. Vähättelemättä vaikeuksiamme – ja osittain juuri siksi, meidän tulee keskittyä tulevaisuuden kasvun ja menestymisen mahdollisuuksien rakentamiseen. Hallitusohjelma ja se linjaukset tähtäävät juuri luottamuksen vahvistamiseen, työllisyyden lisäämiseen ja talouskasvuun.

Vaikka julkinen velkasuhde on hallituksen toimenpiteiden ansiosta juuri ja juuri taittumassa vuosikymmenen vaihteessa, velkasuhde lähtee kohoamaan uudelleen ikääntymisen aiheuttamien menopaineiden seurauksena. Velkasuhde yltää vuoteen 2030 mennessä 80 prosenttiin VM:n peruslaskelman mukaan. Tässä arviossa ei ole mukana sote-ratkaisun vaikutuksia.

Selkokielellä tiivistettynä arvio tarkoittaa sitä, että ellei sote-uudistusta ja muita hallituksen reformeja kyettäisi viemään suunnitellusti maaliin asti, on seuraavalla hallituksella edessään uusien leikkauslistojen laatiminen. On viisasta puhetta korostaa, että pitkällä aikavälillä taloutemme kehitystä tulevat määrittelemään erityisesti rakenneuudistukset ja niissä onnistuminen. Lyhyellä aikavälillä, ennen kuin rakenneuudistusten vaikutukset alkavat purra, on pystyttävä myös karsimaan kuluja ja tekemään säästöjä.

Siksi hallituksen jo sopimat, julkista taloutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä vastuullisesti hoitavat päätökset on pantava kunnianhimoisesti toimeen. Tämä koskee kilpailukykysopimusta, sote-uudistusta, kilpailun lisäämistä, kustannusten ja sääntelyn karsimista ja veropäätöksiä, muutamia mainitakseni.

Meillä on vahva pohja, mille rakentaa. World Economic Forumin 140 maan vertailussa olimme ykkösiä mm. julkisten instituutioiden, koulutuksen, turvallisuuden ja uusimpien teknologioiden saatavuuden osalta.

Mutta samassa vertailussa olimme pahnan pohjimmaisia palkanmuodostuksen joustavuuden osalta. Globalisaatio on kiristänyt hyödykemarkkinoiden kilpailua ja lisännyt tuotannontekijöiden, ja varsinkin pääoman liikkuvuutta. Hinnoitteluvoimaa maailmanmarkkinoilla Suomessa toimivilla yrityksellä on rajoitetusti. Myös teknologian voidaan sanoa tehneen yhä suuremman osan kansantaloutta avoimeksi kilpailulle.

Nämä muutokset korostavat kustannuskilpailukyvyn ja työmarkkinoiden toimivuuden merkitystä. Heikon kilpailukyvyn kielteiset vaikutukset ovat aiempaa suuremmat. Yritysten tilanteet voivat muuttua nopeasti, jolloin joustavat työmarkkinat ovat omiaan tukemaan työllisyyttä ja tuottavuutta. Muissa Pohjoismaissa palkanmuodostus on jo siirtynyt kohti paikallista tasoa.

Hallitus lähtee siitä, että työttömyyden alentaminen ja työllisyyden nostaminen ovat välttämättömiä julkisen talouden vakauttamiseksi. Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Tämä on kova tavoite ja siksi tarvitaan vaikuttavia toimia, isoja ja pieniä. Hallitus on jo esitellyt työllisyyspaketin toimenpiteitä, jotka tähtäävät mm. työn vastaanottamiseen liittyvien kannustinloukkujen purkamiseen. Syksyn budjettiriihen on oltava työllisyysriihi, jossa toimia tehdään lisää. Tällöin työkalupakista ei ole syytä jättää mitään keinoja pois. Syksyn budjettiriiheen tuon yrittäjyyden veropaketin, joka toivottavasti omalta osaltaan edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja yritysten kykyä kasvaa ja työllistää. Muitakin toimenpiteitä tarvitaan vielä paljon lisää.

Työllisyyttä parantaa myös kilpailukykysopimus, joka on syntyessään merkittävä askel eteenpäin. Haasteet työmarkkinoilla eivät kuitenkaan lopu siihen. Syksyn 2017 liittokierroksen tulisi mennä hyvin maltillisesti, vientialat ja työllisyyskasvun tukeminen edellä. Hallitus on jo luvannut, että maltilliset ratkaisut vaikuttavat myönteisesti hallituksen harkintaan ansiotuloverotuksen lisäkevennyksistä, jotka olisivat ostovoiman ja veroasteen kehityksen näkökulmasta hyviä kädenojennuksia palkansaajille ja suomalaisille veronmaksajille.

Kasvua ja työllisyyttä edistävät rakenneuudistukset ovat avainasemassa siitäkin syystä, että finanssipolitiikan perusviritys tulee julkisen talouden tilanteen johdosta säilymään tiukkana. Esimerkiksi kilpailun vapauttaminen ja normien purkaminen ovat talouden dynamiikkaa lisääviä tehokkaita keinoja, jotka eivät vaadi uutta rahaa. Parhaassa tapauksessa ne jopa säästävät julkisia resursseja, talouden dynamiikan lisääntymisen tuomien hyötyjen ohella.

Samalla tulee tutkia, millaisia mahdollisuuksia valtion taseen tehokkaampi käyttö avaa tulevaisuudessa. Niukka liikkumavara olisi kohdennettava tuottavuuden kannalta fiksusti: osaamiseen, koulutukseen, tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Nämä ovat kaikki kohteita, jotka rakentavat edellytyksiä tulevaisuuden talouskasvulle.

Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea. Prosessorit Holmström, Korkman ja Pohjola totesivat pari vuotta sitten edelleen perusviestiltään ajankohtaisessa arviossaan, että innovaatiotoiminnan tulosten paraneminen pelkästään rahoitusta lisäämällä on virhekäsitys. Valtion rooli on turvata talouden toimijoille hyvät toimintaedellytykset. Meidän tulisi professorien mukaan pyrkiä oppimaan, kopioimaan ja kehittämään maailmalla keksitystä. Tähän Suomen menestys on historiassakin perustunut.

Hallituksen sopimasta 4 mrd. euron sopeutumispaketista on usein puhuttu tavoitteena tai päämääränä. Tarkkaan ottaen tämä ei ole totta. Sopeuttamista ei tehdä sen itsensä vuoksi. Talouden tasapainotus tehdään, jotta kaikilla suomalaisilla olisi turvallinen, luottamusta herättävä näkymä tulevaisuuteen. Hallituksen tavoite on julkisen talouden kestävyyden ja suomalaisen hyvinvoinnin turvaaminen. Talouden sopeuttaminen on vain yksi keino tähän tavoitteeseen pääsemiseksi, kuten ovat rakenneuudistuksetkin.

Vuoden päästä keväällä ollaan hallituskauden puolessavälissä. Ensi kevät tarjoaa mahdollisuuden katsoa, riittävätkö sovitut keinot suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Minulla on vankka usko siihen, että suuntamme on oikea. Mutta muistammeko keskittyä menneen surkuttelun sijasta tulevaisuuden mahdollisuuksien vahvistamiseen? Ja riittääkö vauhti?

Jos vauhti ei riitä, tarvitaan uusia päätöksiä. Kun yhdessä sitoudumme edellä mainitsemiini tärkeisiin päämääriin, eivät keinot voi tulla niiden saavuttamisen tielle. Saavutusten riittävyyden arvioinnissa on syytä olla rehellinen itselleen. Jos asioita ei saada maaliin, tavoitteet eivät toteudu ja lykkäämme ongelmia tulevaisuuteen. Sitä en enää halua nähdä. Suomi tarvitsee työtä ja tekoja.

Pääsin tänään aamulla käymään keskustelua Kestävä terveydenhuolto –tilaisuudessa, aiheena tulevaisuuden palvelut ja erityisesti uudenlaiset terveyspalvelut. Tässä teemasta muutama huomio.

Kokoomus on sote-uudistuksessa painottanut koko ajan kahta asiaa: 1) kykenemme tarjoamaan kaikille suomalaisille aikaisempaa laadukkaammat sosiaali- ja terveyspalvelut 2) kykenemme hillitsemään sitä sosiaali- ja terveysmenojen kasvua, joka muuten voisi tuhota julkisen talouden kestävyyden.

Hallituksessa edistämämme sote-kokonaisuuden on johdettava parempiin palveluihin, lyhyempiin jonoihin ja nykyaikaiseen terveydenhuoltoon. Olennaisinta ei ole hallintohimmelit tai rakenteet, myöskään pelkkään ”kuka tuottaa palvelut” -keskusteluun ei ole viisasta jämähtää. Kokoomus on alusta lähtien tehnyt uudistusta yksinkertaisesti siksi, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimisivat jatkossa kestävästi ja ihmisten näkökulmasta paremmin ja vaikuttavammin.

Sote-uudistuksella annetaan suomalaisille mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa. Palvelua tarvitseva ei ole järjestelmän armoilla, vaan järjestelmä valjastetaan ihmistä varten.

Linjaukset valinnanvapaudesta, järjestäjän ja tuottajan erottamisesta sekä sote-palvelujen rahoituksesta luovat uudistukselle puitteet. Käsillä on toimintatavallinen ja kulttuurillinen mullistus, joka tuo palvelut moderniin aikaan. Innovaatioista puhutaan usein yrityksien kohdalla, mutta sama koskee myös julkisia palveluita.

Jättämällä jotain taakse luodaan tilaa uudelle, modernille ja toimivalle – myös terveydenhuollossa. Elämme tätä vaihetta juuri nyt, osaammeko ja uskallammeko neljännen teollisen vallankumouksen kynnyksellä luopua toimimattomista vanhoista toimintatavoista, teknologiasta ja asenteista ja miettiä asioita uudella tavalla?

Nyt on korkea aika yhdessä miettiä myös, millaisia kannustimia uudenlaisten palvelukokonaisuuksien ja terveydenhuollon innovaatioiden ympärille tulisi rakentaa? Kaikkien palveluiden tavoitteena tulisi olla terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen, ei vaikkapa toimenpiteiden suorittaminen. Olennaista on, miten kykenemme kannustamaan väestön pitämisessä terveenä ja hyvinvoivana sen sijaan, että maksamme siitä, että ihmiset pysyvät sairaina tai tuen varassa mahdollisimman pitkään.

Kaksi asiaa tulevat vaikuttamaan sote-järjestelmän tulevaisuuteen enemmän kuin arvaammekaan ja ne tukevat toisiaan. Ensimmäinen näistä on ihmisten muuttuva rooli palveluiden käyttäjinä ja toinen on teknologian muuttuva rooli osana palveluiden tuottamista.

Terveys ei asu terveyskeskuksissa. Terveys asuu jokaisessa meissä teoissa, arvoissa ja etenkin tulevaisuudessa valinnoissa. Ihmiset ovat valmiit itse ottamaan vastuuta terveydestään, luomaan dataa, osallistumaan päätöksentekoon ja tutkimukseen. Osaammeko hyödyntää tämän valtavan potentiaalin? Viisasta olisi.

Suomella on nyt paitsi mahdollisuus miettiä suomalaisten palveluita ihmisläheisemmästä ja vaikuttavammasta näkökulmasta, myös erityisiä vahvuuksia kehittyä terveysalan palveluiden ja tuotteiden innovatiiviseksi laboratorioksi. Meillä on poikkeuksellisen laajat ja pitkäjaksoiset väestörekisterit ja edistyksellinen biopankkilainsäädäntö. Meillä on vahvaa terveysalan perustutkimusta ja maailmanluokan huippuosaamista tietyillä terveyden erityisaloilla. Joka neljäs uusi startup-yritys syntyy hyvinvoinnin alueelle.

Meillä on vahvaa digitalisaation osaamista yhdistämässä teknologiaa ja terveystarpeita uudella tavalla. Suomella on mahdollisuus näyttäytyä kansainvälisille toimijoille paikkana, jossa on paitsi loistavat yleiset edellytykset, myös alustana jossa tapahtuu kiinnostavia asioita, ja minne kannattaa tulla mukaan yhdessä oppimaan ja kehittämään.

Alustatalous tulee vaatimaan elinkeinopolitiikan keinojen uudistamista sekä yksityisen ja julkisen toimintojen uudenlaista limittämistä. Se on uudenlainen tapa organisoida toimintaa ja saada ihmisten tarpeet ja tarpeiden tyydyttämisen keinot löytämään toisensa. Tulevaisuuden tehtaiden paikat rakennetaan sinne, missä nyt ymmärretään alustatalouden lainalaisuudet. Terveydenhuoltoalalla Suomella ja meillä suomalaisilla olisi nyt kansainvälisestikin maalin tekemisen paikka.

Tulin tänään puhumaan kanssanne Suomen turvallisuudesta.


Tiedämme kaikki, että Suomella on samaan aikaan muitakin huolia. Tuskallisen hitaasti kääntyvä taloustilanne on yksi; maahanmuuttajien kotouttaminen toinen.


Mutta turvallisuus on asia, jota ei voi laittaa syrjään odottamaan parempia aikoja. Turvallisuus on lopulta kaiken, myös talouden ja hyvinvoinnin perusta.


Tilanne Suomen lähiympäristössä on muuttunut nopeasti. Venäjä on voimalla siirtänyt Euroopan rajoja ja terroristit ovat iskeneet taas Euroopan pääkaupunkeihin.


Suomen oma turvallisuustilanne on edelleen hyvä ja vakaa. Puolustuskykymme on vahva ja sisäinen turvallisuus hyvissä käsissä.


Olisi kuitenkin erittäin suuri virhe uskotella, että mikään ei ole muuttunut. Että voimme jatkaa entisellään. Että ikävät asiat maailmalla eivät kosketa Suomea.


Juho Kusti Paasikivi oli piinkova realisti. Hän teki äärimmäisen vaikeissa tilanteissa sen, mitä isänmaan etu vaati. Mutta se edellytti tarkkaa kuvaa Suomen tilanteesta ja liikkumavarasta. Ja se edellytti rohkeutta tehdä johtopäätöksiä.


Siksi on aivan välttämätöntä että meillä kaikilla, siis Suomena kansakuntana, on tarkka ja totuudenmukainen kuva maamme turvallisuusympäristöstä. Jotta voimme yhdessä tehdä tarvittavat johtopäätökset.


Sen takia meidän pitää käydä avoin, rehellinen ja syvällinen keskustelu Suomen tilanteesta. Ilman että ketään leimataan. Ilman että on aiheita, joista ei saa puhua.


Yritän näyttää tänään esimerkkiä. Käyn ensin läpi muutosta, joka Suomen turvallisuusympäristössä on tapahtunut aivan viimeisten vuosien aikana.


Sen jälkeen esitän oman näkemykseni Suomen parhaasta etenemistavasta.


Toivon, että tästä herää aitoa keskustelua, joka ei keskity menettelytapoihin eikä poliittisten leimojen lyömiseen. Suomalaiset ansaitsevat parempaa keskustelua omasta turvallisuudestaan.


Tässäkin salissa on varmasti monta eri näkemystä siitä, mikä on muuttunut ja miten Suomen pitäisi muutokseen vastata.


Mutta tiedän, että meillä kaikilla on yhteinen näkemys tavoitteesta:

Yhteinen tavoitteemme on, että Suomi on jatkossakin turvallinen ja menestyvä maa. Maa, joka on täysin vapaa tekemään omat valintansa ja jonka koskemattomuutta ei kukaan loukkaa.




Miltä Suomen turvallisuusympäristö siis tänä päivänä näyttää?


Katsoipa Suomesta mihin ilmansuuntaan tahansa, maisema näyttää kovin erilaiselta kuin vielä muutama vuosi sitten.


Idässä on entistä arvaamattomampi Venäjä, jolla on entistä voimakkaampi kyky ja valmius käyttää voimaa omien päämääriensä ajamiseen. Venäjän keinovalikoima on laaja. Nykyään puhutaan hybridivaikuttamisesta, mikä kattaa erilaiset sotilaalliset, teknologiset ja viestinnälliset keinot vaikuttaa kohdevaltioon. Suomikin on saanut osansa.


Näin ei ole aina ollut. Olin itse yksi niistä, jotka pitkään uskoivat Euroopan ja Venäjän lähentyvän hyvässä hengessä. Puhuin paljon Venäjän viisumivapauden puolesta. Muistan eräänkin pitkän illan ulkoministerikollega Sergei Lavrovin kanssa vuonna 2010, kun katsoimme yhdessä jalkapalloa ja paransimme maailmaa.


Mutta sitten tulivat Krimin laiton miehitys ja Itä-Ukrainan sotatoimet. Voimapolitiikka palasi vahvasti Venäjän keinovalikoimaan. Edes kansainvälinen oikeus ei Venäjää näytä pidättelevän. Oikeastaan kehitys alkoi jo Georgian sodasta vuonna 2008.


Suomella on edelleen hyvä keskusteluyhteys venäläisten kanssa, vaikka Venäjä tietää Suomen olevan horjumaton osa EU:ta ja länttä. Olemme EU:n rintamassa vaatimassa Ukrainaan rauhaa ja käytämme painostuskeinona varsin pitkälle meneviä talouspakotteita.


Ehkä juuri EU-pakotteiden takia Venäjä on pyrkinyt painostamaan myös Suomea. En esimerkiksi jaksa uskoa, että turvapaikanhakijoiden yllättävä pääsy itärajan yli oli sattumaa.




Meistä etelään ovat Viro, Liettua ja Latvia, jotka ovat Euroopan unionin että puolustusliitto Naton ytimessä. Hyvä niin, koska ilman Naton, siis viime kädessä Yhdysvaltojen siipien suojaa, Baltian maiden asema olisi nyt erittäin hankala.


Kun katsoo pidemmälle etelään, erottuu uusi Länsi-Euroopan ja Venäjän välinen jakolinja. Ukrainan, Valko-Venäjän, Georgian ja Moldovan asema tällä rajalinjalla on tukala.


Ja vielä laajemmin katsottuna: pakolaisuus, terrorismi ja Syyrian sota lisäävät epävakautta kaikkialla Euroopassa, myös meillä Suomessa.




Pohjoisessa suunnassa taas arktiset alueet herättävät entistä enemmän sekä taloudellista että sotilaallista kiinnostusta. Arktisilla alueilla on siemenet sekä uudenlaiseen yhteistyöhän että uudenlaisiin konflikteihin. Suomella on vahva pyrkimys ottaa isompaa roolia arktisilla alueilla. Presidentti Niinistön aloite Arktisesta huippukokouksesta Suomessa on erinomainen.




Kaikkein tärkein ilmansuunta meille on kuitenkin länsi, lähimpänä naapurimme Ruotsi. Suomella ja Ruotsilla on yhteinen historia ja – niin uskon – myös yhteinen tulevaisuus.


Haluan tänään käyttää aikaa nimenomaan Ruotsiin. Käsitykseni on, että meillä ei ole täysin ymmärretty Ruotsin turvallisuuspoliittisen tilanteen ja ajattelun nopeaa muutosta.


Ruotsi näyttää toden teolla havahtuneen siihen, että heidän taannoinen päätöksensä luopua aluepuolustuksesta ja yleisestä asevelvollisuudesta oli virhe. He tiedostavat, että Itämeren heikentynyt turvallisuustilanne edellyttää vahvaa kansallista puolustuskykyä.


Ruotsin Puolustusvoimien edellinen komentaja Sverker Göransson kohautti pari vuotta sitten sanomalla, että yksin Ruotsi pystyisi puolustautumaan korkeintaan viikon ajan. Lausunto otettiin vakavasti. On syytä olettaa, että Puolustusvoimien komentaja tietää mistä puhuu.


Ruotsissa on myös todettu, että jos Itämeren alueella syttyy aseellinen konflikti, Ruotsin ja Suomen alue olisi kriittisen tärkeä kummankin osapuolen toimille. Se tarkoittaa, että sekä Naton että Venäjän joukot pyrkisivät hyödyntämään Ruotsin aluetta.


Erityinen huolenaihe ruotsalaisille on strategisesti tärkeä Gotlannin saari. Ruotsalaiset puolustusasiantuntijat myöntävät julkisesti, että Ruotsi ei tällä hetkellä kykene puolustamaan saarta ilman apua.


On arvioitu, että Venäjä pyrkisi hyödyntämään etenkin Gotlannin lentokenttää ja satamia. Sieltä käsin Venäjä kykenisi vaikeuttamaan Naton vahvistusten saamista Itämeren alueelle.


Venäläisten pommikoneiden näyttävät hyökkäysharjoitukset ruotsalaisia kohteita vastaan eivät ainakaan hälvennä näitä huolia.


Ruotsi laatii parhaillaan selvitystä turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta yhteistyöstä. Sen lähtökohtana on, että jos lähialueille syntyisi konflikti, Ruotsi joutuisi vääjäämättä sen osalliseksi. Sotilaallisella liittoumattomuudella ei olisi siinä tilanteessa merkitystä. Toisin sanoen, vanha puolueettomuuden perinne ei enää päde.




Millaisia johtopäätöksiä Ruotsin johdossa on tehty uudesta tilanteesta?


Ensinnäkin Ruotsi panostaa puolustukseen enemmän rahaa. Suunniteltujen leikkausten sijaan määrärahoja korotetaan yli miljardilla eurolla vuosina 2016-2020.


Toiseksi Ruotsi pidentää sotilaiden peruskoulutusta ja selvittää asevelvollisuuden ainakin osittaista palauttamista.


Kolmanneksi Ruotsi tiivistää entisestään puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen ja muiden kumppaneiden, kuten Britannian ja Suomen kanssa. Naton isäntämaasopimus on nyt voimassa ja Ruotsi käy kumppaniensa kanssa koko ajan keskusteluja seuraavista askeleista.


Neljänneksi Ruotsi käy vakavaa keskustelua Nato-jäsenyyden hakemisesta ensi vaalikaudella. Nykyinen hallitus ei tule asiassa etenemään mutta tilanne saattaa muuttua nopeasti vuoden 2018 parlamenttivaalien jälkeen.


Ilmapiirin muutos näkyy kansalaisten ja puolueiden kannoissa. Tuoreen Göteborgin yliopiston mielipidetutkimuksen mukaan Nato-jäsenyyden kannattajia on ensimmäistä kertaa enemmän kuin jäsenyyden vastustajia. Kaikki neljä niin sanotun porvariallianssin puolueet Ruotsin Kokoomuksen johdolla ovat Nato-jäsenyyden kannalla.


Kyselyistä käy ilmi myös se, että enemmistö Ruotsidemokraattien kannattajista on Nato-jäsenyyden puolesta, vaikka puolueen virallinen linja on vastaan. Sosiaalidemokraattien johto on jäsenyyttä vastaan, mutta puolueessa on toistakin ilmaa. Kuten Liisa Jaakonsaari totesi blogissaan muutama viikko sitten, ”Nato on historiallisesti sosialidemokraattinen projekti”.




Ruotsi siis kokee olonsa turvattomaksi ja on vetänyt siitä selkeät johtopäätökset. Nato-jäsenyys on todellinen vaihtoehto, mutta istuva hallitus ei jäsenyyttä hae. Päätösten aika on vasta vuoden 2018 vaalien jälkeen. Siksi Ruotsi panostaa nyt voimakkaasti kahdenväliseen yhteistyöhön etenkin Yhdysvaltojen mutta myös Suomen ja Britannian kanssa.


Meidän ei pidä aliarvioida Ruotsin kykyä tehdä isoja muutoksia nopeasti. Katsotaan vaikka maahanmuuttopolitiikkaa. Ruotsin linja maahanmuuttoon on kiristynyt dramaattisesti. Monen mielestä linja on kääntynyt 180 astetta. Ja muutoksen teki punavihreä hallitus.


Oma arvioni on, että Ruotsissa seurataan nyt erittäin herkällä korvalla Venäjän liikkeitä. Jos Venäjä palaa yhteistyön tielle ja vähentää uhkaavaa toimintaansa, Ruotsi voi vielä pysyä Naton ulkopuolella.


Mutta jos Venäjä jatkaa nykyisellä linjallaan, Ruotsille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin hakea turvaa Natosta. Huoli oman puolustuksen kestävyydestä on niin suuri.




Näin siis Suomen lähialueilla, Itämeren alueella.


Toinen Suomen turvallisuuteen vaikuttava tekijä on terrorismi. Eurooppaan kohdistuvassa terrorismissa ei sinällään ole mitään uutta. Iskuja Euroopan pääkaupunkeihin on valitettavasti tapahtunut aiemminkin. Muistamme surulliset iskut Lontooseen ja Madridiin.


Suojelupoliisin mukaan myös Suomeen kohdistuva terroriuhka on kohonnut ja monimuotoistunut vuoden 2014 tasosta. Terroristijärjestöjen suunnitelmallisten iskujen uhka on edelleen matala, mutta yksittäisten terrorististen väkivallantekojen uhka on kohonnut.


Yhteiskuntien epävakaus ja konfliktit Afrikassa ja Lähi-idässä ovat luoneet pohjaa ääri-islamististen terroristijärjestöjen kasvulle. Syyrian sota on tästä ehkä surullisin esimerkki.


Meillä Suomessa, kuten Ruotsissakin, on henkilöitä, jotka ovat lähteneet täältä taistelemaan terroristien riveissä. Terroristit myös käyttävät hyväkseen sotaa pakenevien ihmisten hätää ja soluttautuvat pakolaisten joukkoon.


En halua tässä mennä syvemmälle sisäisen turvallisuuden asioihin. Haluan vain korostaa, että terrorismi on ongelma myös Suomelle ja että olemme ryhtyneet toimiin.




Mitä tämä kaikki merkitsee Suomelle? Ja mitä meidän pitää tehdä?


Kuten alussa totesin, kaiken avain on realistinen kuva turvallisuusympäristön muutoksesta.


Väittäisin, että meillä on tehty varsin hyvää analyysiä ympäristön muutoksesta. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ei ole vielä valmis mutta voin paljastaa, että sen analyysi on laadukasta. Laadukas oli myös Nato-selvityksen analyysi Itämeren alueen muutoksesta.


Mikä meiltä edelleen puuttuu, on avoin ja analyyttinen julkinen keskustelu, joka johtaisi kohti kansallista yhteisymmärrystä muutoksen syvyydestä ja sen merkityksestä.


Media on tehnyt ihan hyvää työtä ja keskustelua käydään. Olen enemmän huolissani meidän poliitikoiden halusta käydä aitoa keskustelua




Tässä omat ehdotukseni keskustelun pohjaksi. Yritän tiivistää johtopäätökseni kolmeen ajatukseen.


1) Ensinnäkin on itsestään selvää, että Suomen pitää osaltaan luoda vakautta ja turvallisuutta lähialueilleen. Meidän pitää olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa.


Itämeren alueella epävakautta aiheuttaa Venäjän toiminta ja siitä syntyvä epäilys Baltian maiden puolustuskyvystä. Vastauksena tähän Nato on vahvistanut läsnäoloaan Baltiassa ja Itämerellä. Lopputuloksena on sotilaallisen toiminnan ja jännitteiden lisääntyminen puolin ja toisin.


Epävakautta voi lisätä myös kysymys siitä, pystyväkö Ruotsi ja Suomi kriisitilanteessa estämään alueensa luvattoman käytön. Kuten edellä sanoin, Ruotsi pelkää, että Venäjä ottaisi haltuunsa osia Gotlannista. Voi hyvin olla, että myös Suomen aluetta pyrittäisiin hyödyntämään.


Itämeren alue vakautuu, kun nämä epävarmuustekijät poistuvat. Suomen on huolehdittava omasta puolustuskyvystään. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa sitä, että meidän on toteutettava suunnitteilla olevat ilmavoimien ja merivoimien isot hankinnat vaikka ne merkitsevät todella suuria taloudellisia satsauksia.


Meidän on entistä määrätietoisemmin vahvistettava puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen, Ruotsin, muiden Pohjoismaiden ja Britannian kanssa. Yksin ei missään tapauksessa kannata jäädä.


Vahvin, tilannetta vakauttava tekijä olisi Suomi ja Ruotsin liittyminen puolustusliitto Natoon. Se poistaisi epäilyt siitä, kuka toimii Suomen ja Ruotsin alueella. Se myös poistaisi epäilyt Baltian maiden puolustuksesta. Kynnys loukata Suomen tai Ruotsin aluetta nousisi ratkaisevan korkealle. Samalla kynnys loukata Baltian maiden koskemattomuutta nousisi ratkaisevan korkealle.


Usein kuulee sanottavan, että Nato-jäsenyys veisi Suomen mukaan puolustamaan Baltian maita. Totuus on, että Suomi ei nykyisessäkään tilanteessa voisi jäädä konfliktin ulkopuolelle, jos esimerkiksi Viroon kohdistuisi hyökkäys. Kuten ei jäisi Ruotsikaan.


Suomella ja Ruotsilla on Euroopan unionissa sovittu avunantovelvoite. Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että ”on mahdotonta ajatella, että unioni vain katseella seuraisi, jos sen jäsenmaata ja aluetta loukataan”.


Konkreettisesti tämä näkyi, kun Suomi vastasi myöntävästi Ranskan taannoiseen avunpyyntöön. Silloin hallitus totesi, että ”Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”.


Suomi ei kuitenkaan lähettäisi joukkoja Baltian maihin. Tämä todetaan selvästi myös Nato-selvityksessä. Meille ei edes ole sellaiseen sopivia joukkoja.


Tukemme olisi toisenlaista. Oleellisin apu olisi, että Suomi turvaisi oman alueensa koskemattomuuden, eli estäisi Venäjää käyttämässä sitä.


Kun rajat ovat kaikille selvät, lopputuloksena olisi entistä vakaampi Itämeren alue.


Kuten hyvin tiedämme, tämä hallitus ei esitä Nato-jäsenyyden hakemista. Senkin takia on tärkeää, että etenemme muilla yhteistyön raiteilla. Juuri niin kuin Ruotsi tekee.


Mainitsin aiemmin Britannian. Britannialla on yhdet Euroopan vahvimmista ja suorituskykyisimmistä asevoimista. Suomen kannattaa nyt etsiä tapoja tiivistää yhteistyötä myös Britannian kanssa. Liittyminen Britannian Nato-kehysvaltioryhmittymään olisi järkevää. Norja ja Tanska ovat siinä jo mukana.


Britannia on tärkeä juuri nyt myös EU-suhteensa takia. Kävi kesäkuun kansanäänestyksessä miten hyvänsä – itse veikkaan, että Britit jäävät unioniin – meidän on löydettävä ne eurooppalaisen yhteistyön alueet, jotka ovat Britannialle tärkeitä. Sisämarkkinoiden ja vapaakaupan ohella puolustus ja turvallisuus ovat ilman muuta sellaisia. Puolustusyhteistyö on siis myös keino pitää Britannia kiinni eurooppalaisessa yhteistyössä. Se taas on Suomen etu.


2) Toiseksi Suomen pitää osaltaan luoda vakautta ja turvallisuutta Euroopan lähialueille, Lähi-itään ja Afrikkaan. Radikalismi kasvaa toivottomuudesta, jota luo sota, köyhyys ja taloudellisten mahdollisuuksien puute.


Meidän on jatkettava määrätietoista kehitysyhteistyötä alueella. On ollut hienoa seurata, kuinka nopeasti ja tarmokkaasti ministeri Toivakka on suunnannut Suomen kehitysapua pakolaisten lähtömaihin. Tarpeet ovat valtavia. Siksi Suomen pitää kasvattaa kehitysyhteistyön määrärahoja heti kun taloustilanne suinkin antaa siihen mahdollisuuden.


Suomen tulee jatkaa myös aktiivisuuttaan kriisinhallinnassa. Tällä hetkellä tärkeintä on ISIL:n ja muiden ääriliikkeiden vastainen toiminta. Siksi olemme päättäneet jatkaa ja vahvistaa koulutustoimintaamme Pohjois-Irakissa.


3) Kolmanneksi meidän on varmistettava sisäinen turvallisuus. Se edellyttää sekä resursseja että oikeita toimivaltuuksia. Suojelupoliisin resursseja on kasvatettu ja toimivaltaa laajennetaan tiedustelun osalta. Hallitus on juuri esittänyt lakimuutoksen, jolla vaikeutetaan matkustamista terroristiseen tarkoitukseen.


Sisäinen turvallisuus edellyttää myös maahanmuuttajien onnistunutta kotoutumista. Koulutus ja työllistyminen ovat tässä avaintekijöitä.


Ensiarvoisen tärkeää on myös huolehtia suomalaisen keskustelun sävystä. Vastakkainasettelu, rasismi ja vihapuheet on kitkettävä alkuunsa.


Kaiken rinnalla Suomella pitää olla luonnollisesti olla hyvät suhteet kaikkiin naapureihinsa. Etenkin Ruotsiin, Norjaan ja Viroon mutta ilman muuta myös Venäjään.


On päivänselvää, että Suomi ei uhkaa Venäjää nyt eikä se uhkaisi Venäjää myöskään Naton jäsenenä. Suomi päättäisi aina itse, missä ja minkälaisia joukkoja maamme alueella on. Itse pitäisin viisaana, että tukikohdat olisivat jatkossakin vain suomalaisia. Ydinaseita Suomeen ei saa missään tapauksessa tuoda.


Suomi päättää aina itse, miten se suhtautuu Venäjään. Jatkamme käytännöllistä vuoropuhelua kaikissa olosuhteissa. Kauppakumppaneiden ja naapureiden täytyy aina tulla toimeen keskenään.




Usein kuulee kysyttävän, miksi Suomen pitäisi muuttaa hyväksi havaittua turvallisuuspoliittista linjaa.


Hallituksen tilaamassa Nato-selvityksessä todetaan, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys olisi maille perustavanlaatuinen muutos, Sea Change.


Olen tästä eri hieman mieltä. Perustavanlaatuinen muutos, Sea Change, Suomen lähialueilla on jo tapahtunut. Se ei ole tullut hetkessä vaan muutaman viime vuoden kuluessa. Kuvasin muutosta aikaisemmin.


Suomi ei ole koskaan voinut estää ympäristönsä muutoksia. Olemme vain voineet tehdä johtopäätökset ja vastata muutokseen. Kysymys kuuluukin, olemme ymmärtäneet muutoksen merkityksen.


Ja sitä paitsi: Suomen ulkopolitiikan linja on J.K. Paasikiven ajoista alkaen ollut oman liikkumatilan laajentaminen ja yhteistyön tiivistäminen läntisten kumppaneiden kanssa. Olisi iso muutos, jos poikkeaisimme tästä linjasta.


Ja vielä: Olisi erittäin kauaskantoinen päätös, jos päättäisimme olla tekemättä mitään.




Paasikivi-seurassa kuuluisi tietysti siteerata Paasikiveä itseään.


Lainaan silti Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyä. Hän totesi erässä puheessaan muutama kuukausi ennen kuolemaansa näin:


”Aika ja maailma eivät pysy paikallaan. Muutos on elämän laki. Ne, jotka katsovat vain menneisyyttä tai nykyhetkeä, menettävät otteensa tulevaisuudesta”.


Toiveeni ja pyyntöni teille tänään on tämä:


Ei tukahduteta keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikasta vaan puhutaan siitä suoraan ja avoimesti.


Ei leimata ja tuomita toinen toisiamme vaan keskitytään asioihin ja Suomen yhteiseen etuun.


Ja ennen kaikkea: Ei jähmetytä pelkäämään uhkia ja muutosta vaan tehdään yhdessä se, mikä on isänmaan kannalta parasta.


Vapaus ja vastuu ovat aina olleet minulle tärkeitä arvoja. Ne ovat myös Kokoomuksen ydinarvoja. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Jokaisella on oltava vapaus valita oman elämänsä suunta, elää omana itsenään, tehdä töitä ja yrittää – kunhan suvaitsee toisten vastaavia vapauksia, eikä pyri niitä rajoittamaan. Vastuu on mielestäni aitoa silloin, kun se ulottuu lastemme ja tulevien sukupolvien tulevaisuuteen ja elinmahdollisuuksiin.


Siksi Kokoomus haluaa, että Suomi on kunnianhimoisen ja järkevän ilmastopolitiikan kärjessä nyt ja tulevaisuudessa. Me uskomme, että ympäristö ja talous eivät ole toistensa vihollisia, vaan pikemminkin ne kulkevat käsi kädessä. Tätä keskustelua ei edistetä muiden ideoita haukkumalla tai tahallisella väärinymmärtämisellä, vaan yhdessä ratkaisuja etsien ja toteuttaen.


Nykymenolla käymme uhkapeliä ilmastolla. Se peli ei välttämättä kostaudu vielä meidän elinaikanamme, mutta lapsillamme ja lastenlapsillamme voi tilanne olla toinen. Ilmastonmuutos on vakava uhka.


Olemme osanneet ennustaa yli kymmenen vuoden päässä olevia riskejä heikosti, eikä globaaleja ratkaisuja vaativia ongelmia ole aina osattu ratkoa. Ilmastohaaste on kolossaalinen, mutta niin ovat mahdollisuudetkin.


Kokoomukselle tärkeät hallitusohjelman kirjaukset kivihiilestä luopumisesta ja tuontiöljyn käytön puolittamisesta ovat kunnianhimoisia, mutta taitavasti toimien toteutettavissa. Keinot ovat käsissämme – tilanteen vakavuudesta ja tarvittavista toimista on valtavasti tutkimustietoa. Emme voi vedota ymmärtämättömyyteen, sillä välinpitämättömyys käy kalliiksi.


Suomessa on valtavasti ympäristö- ja teknologiaosaamista, uusia hienoja innovaatioita ja potentiaalia ratkaisuihin. Meillä on käsissämme avaimet kehittää juuri niitä malleja, jotka sekä luovat lisää työpaikkoja että vievät meidät kohti päästötöntä yhteiskuntaa. Maailman pelastaminen, ympäristömme suojeleminen voi olla myös talouden ja työllisyyden menestystarina edelläkävijöille.


On kaksi tietä. Voimme joko kiistää ihmiskunnan vastuun ilmastonmuutoksesta ja menettää sen hallinnan – tämä on se kallis tie. Tai vaihtoehto numero kaksi: voimme kuulua siihen joukkueeseen, jossa ratkaisut tehtiin ensimmäisten joukossa. Me voimme olla osa kehitystä ja osa tulevaisuutta. Valitettavasti totuus on, että monet talousjätit ovat jo pidemmällä ja rohkeampia kuin me. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, meidän tulee vain toimia aktiivisesti.


Kokoomus lähtee siitä, että työn verotusta on kevennettävä ja haittaveroja korotettava. Se on oikeudenmukaisuuden ja vastuun linja. Samoin ympäristölle haitallisia tukia on voitava tarkastella kriittisesti. On itsekästä takertua olemassa oleviin kaavoihin ja rakenteisiin tulevien sukupolvien kustannuksella. Kasvua ei luoda tarrautumalla vanhoihin toimintamalleihin. Uskon, että ympäristöystävälliset teknologiat ja tuotantotavat tulevat lähivuosina olemaan yrityksille vielä nykyistäkin suurempi kilpailuetu.


Pariisin jälkimainingeissa on ryhdyttävä tekoihin. Tässä kolme käytännönläheistä toimea, jotka toteuttamalla ottaisimme harppauksia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä:


  1. Liikenne sähköiseksi

Merkittävä osa päästöistä tulee liikenteen kautta. Yli puolet Suomen käyttämästä öljystä palaa liikenteessä. Meidän on välttämätöntä vähentää tuontiöljyn käytön määrää. Biopolttoaineesta on enteilty korvaajaa, mutta ympäristön kestävyyden kannalta se ei yksin ole ratkaisu.

Biotalouden ohella Suomen tulee olla älyliikenteen edelläkävijä. Tämä koskee sekä julkista että yksityistä liikennettä. Tulevaisuuden autoilu voi olla mullistavaa ja siinä voidaan hyödyntää enemmän myös jakamistaloutta ja teknologiaa. Sähköautojen käyttöönotto on kasvanut, ja se luo uskoa tulevaan. Sähköistymisen edistämisen konkreettisena toimena voisi olla auto- ja ajoneuvoveron co2-porrastuksen jyrkentämisen jatkaminen.


  1. Ruoalla on väliä

Ruoan ja ympäristön suhde on erottamaton. Kun kannamme vastuumme ympäristöstä, tuotamme puhdasta ravintoa kestävällä tavalla. Ei ole yhdentekevää, mitä suuhunsa laittaa. Suomessa tuotettu ruoka on puhdasta ja turvallista. Kokoomus haluaa, että suomalaisilla on mahdollisuus syödä kotimaista ruokaa myös tulevaisuudessa. Me haluamme, että julkisissa hankinnoissa suositaan kotimaista ruokaa.

Ruoan tuotantoon ja sen kuljetukseen liittyy valtavasti haitallisia päästöjä. Ruoka on tärkeä, mutta samalla mitä arkipäiväisin asia, jossa kuluttajien valinnoilla on merkitystä. Jokainen meistä voi vaikuttaa jokapäiväisillä valinnoillamme. Kotimaisuus ja kestävä tuotanto kulkevat käsi kädessä. Rehevöityminen on Itämeren vakavin ongelma ja Itämeren huono tila on jaettu poliittinen huoli. Jotta tuloksia saadaan aikaan, tarvitaan yhteisten tavoitteiden lisäksi maiden välistä yhteistyötä. Kokoomus on ajanut muun muassa maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden kohdentamista eniten päästöjä tuottaville alueille. Itämeren suojelussa tarvitaan myös rohkeutta ja omia konkreettisia tekoja, kuten roskaantumisen vähentämistä. Uusia vesiensuojelukeinoja on tarkasteltava ennakkoluulottomasti.


  1. Energiatehokasta rakentamista

Rakentamisen investoinnit piristävät taloutta, sen voimme nähdä tälläkin hetkellä. Ekotehokas rakentaminen tuottaa mahdollisimman paljon hyötyä, mutta kuormittaa suhteellisen vähän ympäristöä.

Energiatehokkailla rakennuksilla hillitään ilmastonmuutosta, sillä rakennuksien keskeiset ympäristövaikutukset liittyvät energiankulutukseen. Uudisrakentamisessa on pidettävä kärjessä energiatehokkuus sekä älykkäät lämmitysratkaisut. Parhaillaan uudistettavissa rakentamisen energiatehokkuuden sääntelymuutoksissa olisi keskeistä kääntää näkökulma itse ongelmaan: kykyyn vähentää energiankulutusta erityisesti huippukulutustilanteissa.

Suomen nykyisessä rakennuskannassa riittää lisäksi kunnostettavaa. Korjausrakentaminen on kannattavaa koko kansantaloudelle ja investoinnit järkeviin korjaushankkeisiin antavat potkua myös työllisyyteen. Korjausrakentamisen energiatehokkuusparannuksilla voidaan avata energiasäästön mahdollisuuksia. Ruotsissa laskettiin joitakin vuosia sitten, että 1960-1970 –luvuilla rakennettujen kerrostalojen energiatehokkuuden parantaminen passiivitasolle voisi leikata jopa 20 prosenttia koko maan energian kulutuksesta.


Ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire, sillä meillä on vastuu tulevista sukupolvista. Meillä on kaikki mahdollisuudet ratkoa globaaleja ympäristöongelmia. Uskon, että yhdessä voimme tehdä paljon – ja vielä vähän enemmän.


Hyvää Maailman ympäristöpäivää!


Kokoomus osallistuu kestävän kehityksen toimikunnan Sitoumus 2050 -ohjelmaan, joka kannustaa yhteiskunnan eri toimijoita edistämään kestävää kehitystä omassa toiminnassaan. Sitoumuksen valmistelussa on mukana koko puolue, esitys valmistellaan jäsenistöltä kesän aikana tulleiden ehdotusten pohjalta. Kaikki pääsevät myös kommentoimaan esitystä ja vaikuttamaan sen lopulliseen muotoon. Tehdään tämäkin yhdessä.

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat eilen hyväksyneet kilpailukykysopimuksen. Yli vuoden kestänyt neuvotteluprosessi on nyt maalissa. Sopimuksen astuminen voimaan edellyttää, että myös Metalliliitto on siinä mukana. Metalliliiton valtuusto päättää asiasta ensi viikon perjantaina. Prosessi on edennyt natisten, eikä siitä kannata jakaa tyylipisteitä, mutta tuloksia syntyy ja tavoitteissa päästään eteenpäin.

Kilpailukykysopimuksen tarkoitus on parantaa Suomen kilpailukykyä ja alentaa työllistämisen kustannuksia. Työnantajamaksujen alentaminen ja toisaalta työajan pidentäminen alentavat yksikkötyökustannusta, eli yhden teetetyn työtunnin kustannusta työnantajalle.

Kilpailukykysopimus tarkoittaa 24 tunnin eli karkeasti 1,5 prosentin pidennystä työaikaan. Kun työnantajamaksujen kevennys huomioidaan, niin sopimus alentaa yksikkötyökustannuksia 3,7 prosentilla. Palkkojen nollaratkaisu huomioiden sopimus alentaa yksikkötyökustannuksia yhteensä 4,2 prosentilla v. 2019 suhteessa VM:n perusuraan.

Kilpailukykysopimuksessa työnantajien sairausvakuutusmaksua, työttömyysvakuutusmaksua ja työeläkevakuutusmaksua alennetaan. Yksityisten sektorin työnantajien maksutaakka kevenee verovaikutus huomioiden noin 1,4 miljardilla eurolla. Tämä on mittaluokaltaan massiivinen kevennys.

Kilpailukykysopimus alentaa Suomen kokonaisveroastetta. Tämä on oikea suunta ja jo hallitusohjelmassa sovimme, ettei kokonaisveroaste voi tällä vaalikaudella nousta.

Hallitusohjelmassa on sovittu myös, ettei kenenkään työn verotus kiristy. Kokoomus aikoo pitää tästä periaatteesta kiinni. Maksujen siirtäminen työnantajilta työntekijöille uhkaa kuitenkin heikentää palkansaajien ostovoimaa. Tämän haluamme estää. Hallituksen lupaama veroporkkana riittäisi estämään palkansaajien verotuksen kiristymisen, ehkä jopa verotuksen pieneen keventymiseen vuonna 2017.

Veronkevennykset päätettiin kohdistaa tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin, maksukorotusten suhteessa. Tämä on tärkeää, jotta kenenkään työn verotus ei kiristy. Kilpailukykysopimus ei leikkaa eläkeläisten ostovoimaa. Hallituksen veroporkkana keventää kuitenkin eläkeläistenkin verotusta.

Hallitus pyrkii myös vuosien 2018 ja 2019 osalta siihen, ettei palkansaajien verotus millään tulotasolla kiristy. Tässä arvioinnissa otetaan myönteisenä seikkana huomioon, mikäli kilpailukykysopimuksen ulkopuolelle jättäytyneillä aloilla tehdään kilpailukykysopimuksen mukaisia työmarkkinaratkaisuja sekä mikäli syksyn 2017 liittokierros on maltillinen ja kilpailukykyä vahvistava.

Kilpailukykysopimuksen tärkein tavoite on parantaa Suomen viennin kilpailukykyä. Suomi on viimeisen kymmenen vuoden aikana menettänyt kilpailukykyään suhteessa Ruotsiin, Saksaan ja muuhun euroalueeseen. Suomen vienti laahaa edelleen alle finanssikriisiä edeltävän tason.

Paljonko Suomen kilpailukyvyn pitäisi parantua, jotta Suomi pärjäisi kilpailussa ja vienti saataisiin vetämään? Kilpailukyvyn parantamisen tarve on noin 10-15 prosenttia. Tämä on paitsi VM:n, myös monien ekonomistien arvio.

Kilpailukykysopimuksen vaikutus, siis 4,2 prosenttia on aimo harppaus eteenpäin, mutta ei vielä riitä kuromaan umpeen Suomen takamatkaa kilpailukyvyssä. Kilpailukykyä ja työllisyyttä vahvistavia palkkaratkaisuja on jatkettava myös syksyn 2017 liittokierroksella.

Kilpailukykysopimus on sisäinen devalvaatio, joka on ainutkertainen Suomen historiassa. Ulkoisista devalvaatioista, siis markan kurssin leikkaamisesta meillä on enemmänkin kokemusta. Nyt Suomi on euron jäsen, eikä ulkoinen devalvaatio enää ole työkalupakissamme. Jos hintakilpailukyky menetetään, niin sen korjaaminen edellyttää sisäistä devalvaatiota.

Kilpailukykysopimuksen synnyttämiseen liittynyt prosessi osoittaa, että yksikkötyökustannusten leikkaaminen keskitetyllä työmarkkinaratkaisulla ei ole käytännöllinen tapa kilpailukyvyn palauttamiseen. Tässä on taas yksi syy, miksi paikallisen sopimisen edistäminen on tärkeää. Kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää joustavammin yritysten omiin tilanteisiin sopivia ratkaisuja. Yritykset yhdessä henkilöstönsä kanssa pystyvät löytämään ja sopimaan työllisyyden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn kannalta viisaat ratkaisut.

Kun kilpailukykysopimuksen myötä työllistämisen kustannus alenee, niin työllisyys paranee. VM arvioi, että kilpailukykysopimus vahvistaisi työllisyyttä noin 35 000 hengellä. Tämä on kolmannes hallituksen koko vaalikauden 110 000 työpaikan tavoitteesta.

Hallituksen työ on kesken. Juuri eilen luottoluokittaja Moody’s ilmoitti laskevansa Suomen luottoluokitusta yhdellä pykälällä Aaa:sta Aa1:een. Perusteetkaan eivät yllätä: Suomen heikko talouskasvu ja julkisen velan kasvu. Edellisen kerran Suomi on ollut ilman yhtään kolmen A:n reittausta vuonna 1998, Lipposen hallituksen aikoihin.

Siksikin hallituksen on pidettävä ohjelmastaan kiinni. Julkisen talouden nyörit on pidettävä tiukalla. Samalla on tehtävä rohkeita uudistuksia, joilla Suomeen saadaan kasvua ja työpaikkoja. Tätä hallitusohjelman työllisyystavoite meiltä myös edellyttää.

Hallituksen seuraava päätöksenteon paikka on budjettiriihessä. Tulen itse viemään riiheen esityksen verotuksen kasvupaketista. Sen osana ovat ainakin ansiotuloveron kevennys sekä yrittäjävähennys, kotitalousvähennyksen korotus, maksuperusteinen arvonlisävero ja yritysten sukupolvenvaihdosten helpottaminen. Nämäkään toimet eivät yksin riitä, vaan budjettiriihen on oltava työllisyysriihi, jossa mennään reippaasti eteenpäin kohti hallituksen 72 prosentin työllisyystavoitetta.

Euroryhmä neuvotteli Kreikasta tiistaina ja keskiviikon puolen pikkutunneille yksitoista tuntia. Koreografia oli klassinen.

Kaikki kiteytyi kolmeen kysymykseen: Onko Kreikka tehnyt osansa ansaitakseen toisen lainaerän kolmannesta avustusohjelmasta? Mitä lisätoimia Kreikan on tehtävä päästääkseen tavoitteisiin 2018? Pysyykö kansainvälinen valuuttarahasto IMF mukana, vaikka velkaa ei leikata radikaalisti?

Kaikki alkaa julkisilla lausunnoilla ja vuodoilla. IMF vaatii radikaaleja toimia: velkojen takaisinmaksun aloittaminen pitäisi siirtää vuoteen 2040, korot pitäisi jäädyttää ja lainojen maksuaika venyttää vuoteen 2080.

Mahdotonta, sanovat euromaat. Se maksaisi liikaa. Haluamme IMF:n mukaan mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Olemme kaukana ratkaisusta, kaikki sanovat julkisuuteen.

Neuvotteluasemat lyödään tiukasti kiinni. Kreikka ja IMF löytävät toisensa. Euromaat seisovat toisessa nurkassa. Miten voimme helpottaa velkataakkaa ilman että kustannukset kasvavat ja samalla varmistaa, että IMF pysyy mukana?

Sitten neuvottelut alkavat. Euroryhmän hollantilainen puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem on kärsivällinen ja hyvä neuvottelija. Hän haluaa ratkaisun, sen hän tekee selväksi heti alkuun. Arvaamme, että tässä menee pitkälle yöhön – tai aikaiseen aamuun.

Saadakseen noin 10 miljardin lainaerän Kreikan täytyy todistettavasti toteuttaa 18 toimenpidettä, mukaan lukien eläke- ja verouudistus. Kuukausien neuvotteluiden jälkeen valtiovarainministerit ratkaisevat tämän osan kivuttomasti, jo alkuillasta. Kreikka on tehnyt osansa ja ansaitsee lainansa.

Mutta sitten asiat menevät vaikeammiksi. Aikaisemman päätöksen mukaisesti Kreikan ”perusjäämän” pitää olla 3,5 prosenttia vuonna 2018. Tiedämme, että se on vaikea saavuttaa. Mutta ei mahdotonta. IMF:n mielestä tavoite ei ole realistinen pitkällä tähtäimellä. Euromailla on eri näkemys.

Löydämme ratkaisun. Määrittelemme tavoitteet kolmessa vaiheessa: lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Ratkaisu on konkreettinen, mutta jättää samalla tilaa päätöksenteolle. Kaunis kompromissi siis.

Palapelin viimeinen pala on IMF:n rooli. Kun Kreikan ensimmäistä pakettia tehtiin vuonna 2010, EU:lla ei ollut omia työkaluja eurokriisin hoitamiseen. Ilman työkaluja meillä ei ollut riittävästi rahaa eikä varmaan tarpeeksi asiantuntemustakaan uudessa tilanteessa.

Nyt tilanne on toinen. Euroopan vakausmekanismi EVM on toiminnassa. IMF:n osaamista ja uskottavuutta tarvitaan silti.

Mistä ratkaisu? Luonnollisesti siitä, että “Euroryhmä on tyytyväinen IMF:n johdon aikomukseen suositella Valuuttarahaston johtokunnalle rahoitusjärjestelmän hyväksymistä vuoden 2016 loppuun mennessä”.

Paketti on valmis kello kahdelta aamulla. Väsyneitä neuvottelijoita. Punaisia silmiä. Tyytyväisyyttä tuloksesta. Vältimme kuuman kreikkalaisen kesän. Ainakin niin toivomme. Tarina jatkuu.

Tekstini on julkaistu alun perin ruotsiksi Dagens Industri -lehden kolumnina. 20 vuoden EU-neuvottelukokemuksella uskallan sanoa, että vastaavalla kaavalla edetään aika usein – välillä aamutunneille saakka.