China is known for its patience. A century is but a page in the book of its history. We Europeans are much more edgy. First we lamented that our manufacturing jobs were stolen by China. Then we worried about the Chinese shopping spree for raw materials in Africa. And now we are trying to come to terms with the fact that China is buying European businesses in all shapes and forms.

Europe should not complain. This is all part of globalisation and capitalism, the two pillars of our economic success in the past 100 years. Nevertheless, now that China might be seen as the champion of free trade and state-driven capitalism, we should pay close attention to what happens next, or what is already happening. And react accordingly.

For decades, China has been folding Africa into its supply chain for raw materials – mainly oil and minerals. But it is currently mining Europe for its precious metals and gems: talent, intellectual property, market shares, technology, brands, established businesses and value chains.

The gear shift is palpable. China is no longer just the world’s low-cost sweatshop. The shopping list in Europe includes high-tech, higher value added industries and services. A great number of investment bankers, lawyers, and due diligence professionals in London, Frankfurt and Paris are suddenly involved in projects with Chinese principals.

China is focused on Europe because the essentially protectionist Committee on Foreign Investment of the United States puts all Sino-US transactions under scrutiny and in effect places a “wall” in the path of Chinese investment. The change of control in the White House will not make investment in the US any easier.

This makes our continent lucrative for acquisitive Chinese funds. This week we can see it at Slush in Helsinki, one of the biggest start-up events in Europe, which has drawn many Chinese investors over the years. Two years ago I spent a day there with China’s vice-premier. Yet Europe appears to be taken by surprise by all this interest. It lacks US-style controls and tools for deliberation.

Europe is waking up to the new reality and its implications, as demonstrated by high-profile cases such as the attempted Chinese takeover of German chipmaker Aixtron. The economy ministry withdrew support after alleged reports that the US intelligence service had warned the government that the technology could be used for military purposes.

Other takeovers pose fewer problems. For instance, Tencent, the Chinese investment holding company, this year bought a majority stake in Supercell. While the Finnish group’s flagship game, Clash of Clans, is a multiplayer test of strategic skill, the acquisition has little strategic importance in the real world.

The big question is how Europe should react.

The first thing to do is to be aware that the aqcuisitions are taking place and that they are systematic. This is not necessarily a bad thing; Europe needs an injection of foreign capital. At the same time it is important to understand that many, but by no means all, of the transactions are state led and targeted at intellectual property and IT. These could have a strategic impact and should thus be dealt with carefully.

Second, Europe should not burn bridges by taking knee-jerk protectionist measures. Few predicted that the Chinese would emerge as advocates of free trade while the US turned inward. The best option would be a new deal between Europe and the US based on security, foreign policy and trade – but if the administration of Donald Trump decides to scrap the Transatlantic Trade and Investment Partnership with Europe, we will have to look elsewhere. In terms of size and scale, China is the obvious direction in which to look.

Third, Europe should seek common solutions. The natural reaction is to go native, to come up with national as opposed to common rules. This would be the wrong approach. Europe would become a patchwork flea market instead of a co-ordinated internal market. The left hand would not know what the right hand was doing. And in any case history has shown that protectionism leads nowhere.

Perhaps it is finally time for Europeans to be patient; to understand that the balance of economic power is shifting. It is not about blue-collar work moving continents. It is about white-collar companies changing owners. That is imbedded in the basic nature of global capitalism.

The best way to react is to remain cool, calm and collected – to assess the situation, understand what is going on and try to come up with a joint approach. My hope is that this happens sooner rather than later. My fear is that we are already too late. This is yet further proof that markets are often a step ahead of the regulators.

(Puhuttaessa muutosvarauksin)

Hyvät kokoomuslaiset, hyvät läsnäolijat

Hallitus on päässyt käyntiin Suomen uudistamisessa. Olemme tehneet esityksiä, joiden tavoitteena on kohentaa Suomen taloudellista tilannetta ja sitä kautta vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Ilma on sakeana keskustelua hallituksen esityksistä ja niiden vaikutuksista.

Puheen ensimmäisessä osassa hahmotan talouspolitiikkamme isoa kuvaa. Mikä on hallituksen ja myös Kokoomuksen strategia, jolla Suomi saadaan uuteen nousuun?

Aloitan kuvaamalla lyhyesti Suomen talouden tilannetta ja meitä kohtaavia haasteita. Sitten kerron, miksi hallitus tekee uudistuksia, joilla Suomen kilpailukykyä vahvistetaan sekä teen muutaman huomion työn tuottavuuden parantamisesta.

Puheeni toisessa osiossa käsittelen varsin ajankohtaista turvapaikkakriisiä sekä suomalaisia ja eurooppalaisia ratkaisuja siihen.

 

Suomen talouden tilanne

Suomen talouden kurja tila on jo varsin tuttua kertomaa. Kansantaloutemme on supistunut. Kasvun ennustetaan olevan tulevinakin vuosina varsin vaatimatonta, Euroopan alhaisinta. Kilpailukykymme maailmanmarkkinoilla on rapautunut, eikä missään muussa Euroopan maassa työttömyys kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa. Suomi on jäämässä vaille maailman ja Euroopan talouskasvua, joka sekään ei ole vielä kovin varmalla pohjalla.

Ovatko Suomen ongelmat rakenteellisia vai onko ongelma heikossa suhdannetilanteessa?

Suomella toki on jonkinlainen suhdanneongelma. Ekonomistit arvioivat, että Suomen kokonaistuotanto on noin kolme prosenttia normaalin tasonsa alapuolella. Tämä ”tuotantokuilu”, kuten ekonomistikielellä sanotaan, kuvaa sitä, miten paljon Suomen talous tällä hetkellä alisuoriutuu suhteessa potentiaaliseen tasoon. Alisuoriudumme siis noin kolmen prosentin verran.

Suomen talous on karkeasti 20 prosenttia heikompi verrattuna ennen finanssikriisiä arvioituun kasvutrendiin. Tähän suhteutettuna tuo kolmen prosentin tuotantokuilu on siis pieni. On selvää, että pääosa Suomen ongelmista on rakenteellisia. Suomen talouden normaalitila suhdannevaihteluista puhdistettuna on paljon heikompi kuin ehkä haluaisimme edes uskoa.

Suhdannetoimet, kuten elvyttävä finanssipolitiikka, auttaisivat kyllä kotimarkkinoita, mutta samalla nostaisivat hintoja ja tätä kautta edelleen vaikeuttaisivat Suomen kilpailukyvyn korjaamista. Emme voi myöskään enää lähteä siitä, että talouskasvu kyllä hoitaa elvytysvelan kuin itsestään, kun kasvu lähtee käyntiin. Juuri siksi olemme kovin tukalassa tilanteessa. Joudumme hoitamaan talouden suurta rakenteellista ongelmaa eivätkä suhdanteetkaan tässä meitä auta.

 

Rakenneongelmat ja kilpailukyvyn vahvistaminen

Mitä sitten ovat Suomen suuret rakenteelliset ongelmat?

Niitä on ainakin kaksi. Ne tekevät Suomesta Euroopan talouden sairaan miehen.

Toinen on heikko kilpailukykymme. Olemme euroalueen sisällä liian kallis maa.

Toinen on liian alhainen työllisyysasteemme ja heikkenevä huoltosuhteemme – eli liian vähäinen käsiparien määrä. Käsiparit vähenevät, vaikka tarvitsemme lisää työtunteja, jotta voimme rahoittaa julkiset palvelut ja tulonsiirrot.

Kumpaakaan näistä ongelmista ei hoideta ripottelemalla lisää julkista rahaa. Ne vaativat talouden rakenteellisia muutoksia.

Vaikka arvioiden suuruus vaihtelee, vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että työvoimakustannuksemme ovat liian korkeat. Palkat ovat liian korkeita suhteutettuna siihen, miten tuottavia olemme ja millaisia hintoja suomalaista tavaroista ja palveluista voi maailmalla pyytää. Oikeastaan kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kilpailukykykaula on vähintään kaksinumeroinen prosenttiluku. Ihan sama asia voidaan sanoa toteamalla, että työllistäminen ei ole meillä riittävän kannattavaa. Syistä voi väitellä, mutta syyttely ei auta ja olivat syyt tai syylliset missä vain, emme yksinkertaisesti pääse mukaan talouskasvuun ellemme paranna kilpailukykyämme.

Suomeen ei investoida riittävästi, koska tänne ei kannata investoida. Suomalaisia yrityksiä moititaan huonosti johdetuiksi ja niiden tuotevalikoimaa puutteelliseksi – mutta monet suomalaiset yritykset ovat viime vuosinakin laajentaneet tuotantoaan ulkomailla, jossa se on kannattavampaa.

Tämän vuoksi hallitus yritti solmia yhteiskuntasopimusta ja on etenemässä nyt oman kilpailukykypakettinsa kanssa. Tavoitteena on alentaa työvoimakustannuksia viidellä prosentilla. Monet keinoista ovat ikäviä, mutta on jokaisen suomalaisen palkansaajan etu, että työvoimakustannuksia alennetaan. Pienellä tinkimisellä palkasta tai palkanlisistä saadaan työpaikkoja turvattua, työttömiä töihin ja sitä kautta vahvempi julkinen talous.

Julkisuudessa on kysytty, onko hallituksen nyt valitsemilla toimilla vaikutusta kilpailukykyyn ja sitä kautta vientiin ja työllisyyteen. On. Vaikka ajan mittaan toki kehitämme parempia tuotteita ja palveluita, karu tosiasia on, että jokainen suomalainen yritys toimii koko ajan globaalissa kilpailussa.

Jos kannattavuutta saadaan paremmaksi, moni yritys joka nyt miettii tuotannon siirtämistä tai rekrytointeja tai irtisanomisia huomaa työllistämisen olevan kannattavampaa ja tekeekin Suomen työllisyyden kannalta myönteisen päätöksen. Nämä talouden lainalaisuudet eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka uusia aloja syntyykin.

On kysytty myös, miten esimerkiksi kaupan ylityöt tai ravintoloiden sunnuntailisät tai kuntien ja valtion lomat liittyvät viennin kilpailukykyyn. Kyllä ne liittyvät. Vientiyritystemme kilpailukyky riippuu myös koko kansantaloutemme kustannuksista.

Kun en ole ekonomisti vaan politologi, olen vääntänyt tätä kokonaisuutta rautalangasta itsellenikin:

– Ilman kilpailukykyä ei synny vientiä.
– Ilman vientiä ei synny vahvaa kasvua.
– Ilman kasvua ei synny uusia työpaikkoja.
– Ilman työpaikkoja ei synny verotuloja.
– Ilman verotuloja ei ylläpidetä hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen ja etuuksineen.

Eli kääntäen: jotta paitsi säilytämme, myös pystymme kehittämään modernia hyvinvointiyhteiskuntaa, tarvitsemme kilpailukyvyn, viennin, kasvun, työpaikat ja näistä seuraavat verotulot.

Ja mitä tekemistä vaikkapa julkisen sektorin lomilla tai yleensä työajan pituudella on kilpailukyvyn kanssa?

Julkista sektoria, hyvinvointivaltiota, ei ole olemassa ilman yksityistä sektoria. Taloudellisen toimeliaisuuden ja yritysten kautta saamme ne verotulot, joilla julkista sektoria pyöritetään. Vahva julkinen sektori tarvitsee tekijäkseen, pohjakseen, rahoittajakseen vahvan yksityisen sektorin.

Yritysten tehtävä on kannattaa, sitä kautta ne voivat työllistää. Se edellyttää yhtäältä sitä, että on mitä myydä ja kilpailussa pärjää, toisaalta sitä, että työllistämisen kynnys on riittävän matala. Sitä kautta yksityinen sektori voi kannatella julkisen sektorin: sekä suorien verotulojen kautta että luomalla suomalaille työpaikkoja. Työn kautta julkiseen kassaan kertyy paitsi verotuloja työstä, myös hyötyä siten, että yhä harvempi joutuu elämään etuuksien varassa.

On tärkeää hahmottaa, että kun julkista sektoria paisutetaan, tullaan samalla asettaneeksi lisää painetta yritysten menestykselle. Julkisen sektorin menot on katettava, tämä on varsin selkeää matematiikkaa. Ja vastaavasti, kun julkista sektoria kevennetään, myös sen rahoittamisen taakka kevenee. Tähän on löydettävä kestävä tasapaino.

Nyt yritysten sotu-maksua lasketaan rahoituksella, joka saadaan vaikkapa julkisen sektorin lomia lyhentämällä. Näin sanottuna tämän saa kuulostamaan pahalta: viedään työntekijän selkänahasta jotta pääoma pärjää. Mutta tästä ei ole kyse.

Kyse on siitä, että yritysten on pärjättävä ja työllistettävä, jotta emme joudu jatkamaan julkisen sektorin leikkaamista. Tässä pallo on nyt yritysten päädyssä: olemme hallituksen toimin laskeneet yritysverotusta. Olemme sitoutuneet kilpailukykyloikkaan. Teemme parhaamme tukeaksemme tuottavuuden nostoa, kuten pian käyn läpi. Vahva viesti onkin: huomioikaa nämä toimet suunnitelmissanne: yrittäkää, työllistäkää, jatkakaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista!

Kilpailukykymme parantaminen on meille kiertämätön paikka, kansallinen välttämättömyys. Nyt sekä hallitusohjelmassa että yhteiskuntasopimusta korvattaessa päätetyt toimet antavat sekä kilpailukykyloikkaan että työllistämisen kynnyksen madaltamiseen hyvän alun, mutta työ jatkuu. Yhdessä.

 

Työn tuottavuus

Monissa puheenvuoroissa esitetään ”tuottavuuden parantaminen” vaihtoehtona Suomen hintakilpailukyvyn vahvistamiselle. On esimerkiksi väitetty, että hallitus tuijottaa vain kustannuksia, eikä näe uuden kehittämisen ja tuottavuuden mahdollisuuksia. Tätä tulkintaa en allekirjoita. Pikemminkin toivon, että tuottavuutta vaihtoehtona tarjoavat ovat valmiita myös esittelemään toimivia keinoja tuottavuuden nousun tukemiseen.

Yksikkötyökustannusten alentaminen ja työn tuottavuuden lisääminen eivät ole toisilleen vastakkaisia asioita. Molempia tarvitaan. Kilpailukykyloikka vaikuttaa nopeasti, tuottavuutta parantavat toimet pidemmällä aikajänteellä.

Työn tuottavuutta on vaikea nopeasti ja helposti talouspolitiikan keinoin parantaa. Mutta voimme tehdä paljonkin sen eteen, että tuottavuuskasvulle on hyvät edellytykset. Tärkeintä on pitää talous avoimena ja kilpailullisena.

Muita keinoja ovat esimerkiksi:
– koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen uudistaminen ja strateginen vahvistaminen
– vahva kaupunkipolitiikka, jotta osaamiset ja työtilaisuudet kohtaavat
– kilpailun lisääminen, jotta yritykset innovoivat ja niiden johtaminen kehittyy
– joustavammat työmarkkinat, joissa muutos on myös mahdollisuus ja ihmisiä tuetaan muutostilanteissa
– tehottomien yritystukien karsinta
– paikallisen sopimisen edistäminen, jotta yritykset voivat paremmin palkita tuottavuuden kasvusta
– työntekoon kannustava verotus, jotta oman osaamisen kehittäminen ja ahkeruus kannattavat
– kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö työlle ja investoinneille
– yritysten monikulttuurisuus, joka tukee toimintaa globaaleilla markkinoilla

Tuottavuutta voi nostaa myös kehittämällä työelämän laatua. Kokoomukselle on erittäin tärkeää, että myös työelämän laadullisissa kysymyksissä, kuten työhyvinvoinnin edistämisessä ja johtamisen kehittämisessä päästään eteenpäin. Tässä kohtaa lähetän terveiset erityisesti Etelärantaan. Työelämän laadulliset kysymykset eivät ole vain plus ja miinus -laskuharjoituksia, vaan niitä pitää pystyä tarkastelemaan yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Tässä työnantajapuolella on parannettavaa ja toivonkin EK:lta joustavampaa ajattelua.

Kuten jo tämä listaus osoittaa, tuottavuuden parantaminen edellyttää paljon oikeaan suuntaan vieviä keinoja, joista monet ovat vaikeita toteuttaa. Vielä muistutan, että nämä toimet eivät myöskään ole hallituksen kilpailukykypaketille vaihtoehtoisia, vaan molempia tarvitaan.

Tässä yhteydessä ei pidä vähätellä myöskään elinkeinopolitiikan merkitystä. Paitsi että luomme hyviä edellytyksiä investoida Suomeen, on meidän osattava hyödyntää niitä paremmin. Tulen vielä tänä syksynä osaltani linjaamaan sitä, millaista elinkeinopolitiikkaa Suomen tulisi harjoittaa uusien työpaikkojen, kasvun ja ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi. Tarvitsemme uutta tapaa toimia, uutta elinkeinopolitiikkaa.

Haluan vielä kiteyttää miksi tämä kaikki tehdään, miksi talouden suunnan kääntäminen on tarpeen. Siksi, että voimme jatkossakin elää hyvinvointiyhteiskunnassa ilman jatkuvaa kurjistumisen kierrettä ja leikkaustarvetta. Ennemmin tai myöhemmin hyvinvoinnin pohja rapautuu, ellei taloutta saada kuntoon. Siksi talouspuhe on myös puhetta hyvinvoinnista. Siitä, miten neuvolat, lastentarhat, koulut ja hoivakodit ovat kaikkien saatavilla ja korkealaatuisia. Monesti epäillään, että talouden ja työn rakenteellisia uudistuksia ajavilla on jokin ketunhäntä kainalossa. Ainakin omalla kohdallani pohja talousajattelulle on ylpeys pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista. Sitä puolustan ja siksi nostan esiin toimia, jolla hyvinvoinnille tehdään kestävä perusta.

 

Turvapaikkakriisi

Päätän puheeni tällä hetkellä hyvin laajasti koskettavaan aiheeseen, turvapaikkakriisiin ja maahanmuuttoon. Tämä on talous- ja työllisyystilanteen lisäksi toinen vaativa asiakokonaisuus, joka meidän on pystyttävä käsittelemään. Keskustelu turvapaikanhakijoista haastaa jokaisen suomalaisen miettimään arvojaan, suhtautumistaan toiseen ihmiseen, suvaitsevaisuuden ja vastuullisuuden ajatuksiin ja myös Euroopan ideaan.

Turvapaikkatilanne on Suomessa uusi. Suurin muuttoliike sitten toisen maailmansodan tuntuu meilläkin. Suomeen on tullut aiemmin turvapaikanhakijoita suhteellisen vähän moneen muuhun eurooppalaiseen maahan verrattuna. Edellinen suurempien hakijamäärien vuosi oli 2009, jolloin hakijoita oli vajaat 6000. Sen jälkeen hakijoiden määrä on tasaantunut alle 4000:een ulkomaalaislain uudistamisen myötä. Nyt olemme tilanteessa, jossa esimerkiksi toissapäivänä, siis pelkästään yhtenä päivänä, rekisteröitiin 645 turvapaikkahakemusta. Se on uusi ennätys.

Haluan korostaa, että vaikka tilanne on muuttunut nopeasti, olemme tilanteen tasalla ja luomme koko ajan ratkaisuja, joilla tilanne pysyy hallinnassa.

Kyseessä on Suomelle samaan aikaan iso haaste, mutta myös mahdollisuus. Mahdollisuus voi kääntyä uhaksi, ellemme onnistu kolmessa asiassa:

1) Yhteistyössä eurooppalaisella tasolla
2) Turvapaikanhakuprosesseissa, joiden on oltava nopeita, tehokkaita ja oikeudenmukaisia
3) Maahanmuuttajien kotouttamisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Näistä kolmesta haluan tehdä muutaman huomion.

1) Yhteistyö eurooppalaisella tasolla

Kun sadattuhannet ihmiset kriisien ja näköalattomuuden keskellä ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että heidän on tultava turvallisempaan Eurooppaan, on Euroopan pystyttävä johtopäätöksiin yhdessä. On täysin selvää, että tarvitsemme vahvaa yhteistyötä.

Tilanne ei ratkea piikkilanka-aidoilla. Tilanne ei ratkea yksittäisten EU-maiden kansallisilla toimilla. Tilanne ei ratkea ylilyönneillä tai syyllistämisellä. Tilanne ratkeaa tekemällä yhteisiä, kestäviä eurooppalaisia ratkaisuja. Tässä työssä Suomen kannattaa olla mukana jo oman etunsa vuoksi.

Mitä konkreettisia toimia Euroopan tasolla voidaan esimerkiksi tehdä:

– Ihmissalakuljettajat on saatava kiinni. EU on jo vahvistanut valvontaoperaatioita Välimerellä. Nyt käydään neuvotteluita lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa yhteistyön tiivistämisestä.

– EU:n ulkorajojen valvontaa pitää tehostaa ja varmistaa, että kaikki turvapaikanhakijat rekisteröidään. Erityisen tärkeää on auttaa Kreikkaa, jotta se pystyisi noudattamaan Dublin-velvoitteitaan. Myös muut rajamaat tarvitsevat tukea. EU:n yhteiset hakemusten käsittelykeskukset käynnistävät toimintaansa. EU:n rajavalvontaviranomaisen Frontexin resursseja on vahvistettava.

– EU-maiden sisäministerit päättivät tiistaina helpottaa rajamaiden taakkaa. Muut jäsenmaat ottavat vastaan yhteensä 120 000 tuhatta suojelun tarpeessa olevaa turvapaikanhakijaa seuraavan kahden vuoden aikana. Tätä rahoitetaan EU:n budjetista.

– EU on jo päättänyt laajentaa turvalliseksi katsomiensa maiden listaa. Tällä ehkäistään perusteetonta turvapaikanhakua.

– Kovan paineen alla olevia maita pitää auttaa myös pitämään huolta turvapaikanhakijoista. Suomi lähettää Unkariin 200 armeijan telttaa hätämajoitukseksi. Euroopan komissio ohjaa maihin varoja EU-budjetista.

– Aivan yhtä tärkeää on tukea konfliktimaita ja niiden naapureita kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun keinoin. EU:n pitää tehdä kaikki voitavansa myös konfliktien ratkaisemiseksi ja elinolojen kohentamiseksi lähtömaissa.

Maahanmuutossa ja muuttoliikkeissä on kyse ihmiskunnan suurimmista muutosvoimista. Muutos koettelee koko Euroopan ideaa. Euroopan laajuinen yhteistyö on ollut Suomelle eduksi vuosien varrella ja on sitä myös tässä kysymyksessä. Siitä huolimatta on tärkeää muistaa, ettei turvapaikkakriisissä ole kyse kiintiöistä, instituutioista tai päätöksenteosta. On kysymys ihmisistä.

2) Turvapaikanhakuprosessien toimivuus

Sekä inhimillisesti että kokonaisuuden kannalta muutenkin on tärkeää, että turvapaikkahakemukset käsitellään asianmukaisesti ja mahdollisimman ripeästi ja jos päätös on myönteinen, kotouttamistoimet käynnistetään heti.

Hädänalaisten ihmisten auttaminen on tärkeintä. Mutta tärkeää on myös varmistaa perusteetta tulleiden ihmisten nopea palauttaminen. Mitä tehokkaampaa palauttaminen on, sitä vähemmän meille tulee perusteettomia turvapaikanhakijoita, ja sitä paremmin voimme auttaa heitä, jotka apua todella tarvitsevat.

Otan muutaman konkreettisen esimerkin siitä, millä tavoin tilannetta pidetään hallinnassa:

– Asiantuntijaryhmä ylläpitää tilannekuvaa maahanmuuton kokonaisuudesta joka päivä. Sisäministeri Orpon kokoamaan ryhmään kuuluvat edustajat sisäministeriöstä, Maahanmuuttovirastosta, Poliisihallituksesta, Rajavartiolaitoksesta, Suojelupoliisista sekä ulkoasiainministeriöstä.

– Maahanmuuttovirasto on perustanut tilannekeskuksen, jolla on ajantasainen tieto vastaanottokeskusten vapaista paikoista. Uusia vastaanottotiloja on onnistuttu lisäämään, mutta sopivia tiloja etsitään jatkuvasti.

– Maahanmuuttovirasto päivittää Irakin ja Somalian turvallisuusarviot ja uudistaa turvapaikkahakemusten ratkaisulinjauksia ajantasaisen tiedon mukaan.

Tavoite on, että turvapaikkahakemusten käsittely on turvallista, oikeudenmukaista ja tehokasta kaikille osapuolille. Turvapaikanhakijat on saatava hallittuun, lailliseen prosessiin heti rajalta.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun ns. järjestelykeskukset alkavat toimia (kuten Torniossa), turvapaikanhakijat ohjataan ensin sinne. Siellä saapuvat ihmiset rekisteröidään turvapaikanhakijoiksi, ja heidät siirretään ohjatusti vastaanottokeskuksiin. Vastaanottokeskuksissa olon aikana turvapaikkahakemus käsitellään. Ellei oleskelulupaa myönnetä, edessä on kotiinpaluu. Oleskeluluvan saavien osalta alkaa sopeutuminen Suomeen.

Viranomaisten määrää ja resursseja lisätään tähän työhön tarpeen mukaan.

3) Maahanmuuttajien kotouttaminen

Jo pelkästään turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä tarkoittaa sitä, että Suomeen tulee enemmän maahanmuuttajia, vaikka tiukennamme turvapaikan myöntämisperusteita muiden Pohjoismaiden mukana. Myönteisten päätösten määrä kasvaa siitä yksinkertaisesta syystä, että aiheellisesti suojelua ja turvaa tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut.

Tämäkin herättää kysymyksiä ja huolta suomalaisten keskuudessa. Ei ole ihme, että moni ihminen on huolissaan ja kaipaa sekä faktaa että turvallisuudentunnetta jatkuvan muutoksen keskellä. Pohdinnassa on esimerkiksi, miten Suomen rahat riittävät, vaikuttaako maahanmuutto työllisyystilanteeseen, onko maahanmuuton kasvulla vaikutusta maamme turvallisuuteen ja niin edelleen.

Ytimessä on se, että maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on saatava käyntiin välittömästi, kun he saavat oleskeluluvan. Tässä on tekemistä koko yhteiskunnalla.

Kotoutuminen voi edellyttää esimerkiksi kielen oppimista sekä suomalaisen kulttuurin, tapojen ja lainsäädännön omaksumista. Tähän tarvitaan ohjausta, neuvontaa ja koulutusta alusta lähtien. Maahanmuuttajien työllistymistä voidaan edistää myös mahdollisuuksilla hyödyntää aiempaa koulutustaustaa sekä tarvittaessa suorittamalla täydennysopintoja. Työlupaprosessejakin on syytä sujuvoittaa. Toisen työpaikka ei ole toiselta pois. Kun saamme yhä useamman ihmisen – jo Suomessa asuvan tai Suomeen muuttavan tekemään työtä, se hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Vaikka näin laaja maahanmuutto on yllättänyt meidät kaikki ja nostanut esiin lukuisia ongelmia, uskon silti että siitä seuraa myös hyviä asioita. Ihmisten kohtaamisia, mahdollisuuksia tehdä hyvää ja auttaa, myös merkityksellisyyden tunteita sekä auttajille että autettaville. Maahanmuuton on kuitenkin tapahduttava hallitusti, laillisesti ja niin, että järjestelyt voidaan yleisesti kokea oikeudenmukaisiksi.

 

Lopuksi

Asioista on voitava keskustella ja ratkaisuja ongelmiin on voitava etsiä yhdessä. Talouden kysymyksissä on paljon ideologisia ja näkemyksellisiä eroja. Maahanmuuton kysymyksissä on paljon sekä eettistä että käytännöllistä pohdittavaa. Nämä aiheet eivät ole helppoja, mutta silti keskusteluun on löydettävä tasapaino. Minä olen tätä mieltä, sinä ehkä toista, mutta kunnioitetaan toisiamme, keskustellaan rauhassa ja löydetään ratkaisut. Sellaisessa Suomessa toivon voivani elää.

Puheeni suurlähettiläskokouksessa 24.8.2015

Arvoisat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt, hyvät kollegat ja ystävät,

Tämä on jo kahdeksas peräkkäinen vuosi, kun olen puhumassa suurlähettiläskokouksessa. Tänne on mukava tulla joka vuosi, tapaamaan vanhoja tuttuja – kuulemaan uutisia eri puolilta maailmaa. Haluan kiittää teitä kaikkia taas kuluneen vuoden yhteistyöstä. Elämme kansainvälisen politiikan korkeasuhdannetta ja ymmärrän hyvin, mitä se on vaatinut teiltä jokaiselta. Jälleen kerran lämmin kiitos panoksestanne ja Suomen eteen maailmalla tekemästänne työstä.

Ne viestit mitä te ja edustustojemme väki ympäri maailmaa meille Suomeen välitätte ovat erittäin arvokkaita. Monesta suunnasta on tullut paitsi hyödyllistä tietoa maan taloudesta, myös vinkkejä niistä mahdollisuuksista, joita maailmalla on suomalaisille yrityksille.
Teillä ja koko ulkoministeriöllä on tärkeä tehtävä Suomen talouden kääntämisessä nousuun. Suomi nousee vain, jos saamme lisää vientiä ja investointeja. Pitäkää taloussuhteet nyt ehdottomana ykkösasiananne. Miettikää, mitä voitte vielä tehdä Suomen talouden ja suomalaisten yritysten hyväksi. Enkä tarkoita vain isojen yritysten isoja kauppoja. Pitäkää huolta myös pienistä yrityksistä ja kokonaan uusista toimialoista.

Hyvät ystävät,

Näiden kuluneen kahdeksan vuoden aikana olen puhunut teille niin ulkoministerinä, eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä kuin pääministerinäkin. Nyt minulla on taas uusi duuni. Valtiovarainministerinä olen päässyt katsomaan niin Euroopan kuin kotimaankin talouskehitystä entistä syvällisemmin.
Tänään ajattelin pohtia ääneen teemoja, jotka näen paitsi Suomen myös Euroopan kannalta talouden kohtalonkysymyksinä. Tulen puheessani käsittelemään talous- ja rahaliiton kehittämistä sekä Suomen talouskehityksen välttämättömiä valintoja.

EMU:n kehittäminen

Tämä porukka jos joku mieltää sen, ettei Suomi elä umpiossa. Olemme kiinteä osa Pohjoismaita, Eurooppaa ja entistä enemmän koko globaalia taloutta.

Alkuun lienee paikallaan sanoa muutama sana euroalueen tilanteesta.

Kreikka on moninaisten vaiheiden jälkeen löytänyt taas raiteilleen. Uudet vaalit oikeastaan kuuluvat tähän uuteen kurssiin. Sääli, että matkalla täytyi tehdä niin monta mutkaa ja ajaa niin moneen umpikujaan.
Kiertotiet ja väärät käännökset haukkasivat ison palan Kreikan talouskasvusta ja valtion kassasta.

Suomen tiukka linja Kreikan tukemisessa on saattanut herättää kysymyksiä asema-maissanne. Voitte vastata kyselyihin rauhallisin mielin toteamalla, että Suomi noudattaa nyt samaa linjaa kuin on noudattanut koko kriisin ajan. Olemme valmiita auttamaan kumppaneitamme, kunhan yhteisesti sovitut ehdot täyttyvät ja niistä pidetään kiinni.

Nyt Euroopan on kuitenkin pyrittävä katsomaan eteenpäin. Niin meidänkin – en puhu tämän enempää Kreikasta. Katsotaan mieluummin euroalueen tilaa kokonaisuutena.

Suomi on muiden jäsenmaiden kanssa samaa mieltä siitä, että talous- ja rahaliittoa pitää kehittää. Finanssikriisin jälkeen tuskin kukaan voi olla eri mieltä.

Paljon on jo tehtykin. Euroalue on tänään huomattavasti vahvempi ja jykevämpi rakennelma kuin se oli vuonna 2008, kun globaali rahoituskriisi pyyhkäisi Euroopankin yli. Jälkikäteen voi sanoa, että rakennelma huojui aika lailla.

Nyt meillä on vahvemmat sopimukset järkevästä talouspolitiikasta – niin sanotut two-pack ja six-pack. Meillä on myös vahvempi eurooppalainen pankkivalvonta ja toimiva järjestelmä kriisien ratkaisuun.

Riittääkö tämä? En usko. Mitä meidän pitää vielä tehdä? Sitä emme tiedä ja siksi siitä pitää nyt rohkaista avoimeen debattiin.
Euroopan komission, keskuspankin, parlamentin, euroryhmän ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat löivät juhannuksena pöytään oman tiekarttansa talous- ja rahaliiton kehittämisestä. Osa ajatuksista oli vanhoja tuttuja – kuten eurooppalainen talletussuoja. Osa oli uutta – kuten ehdotus eurooppalaisesta ”valtiovarainministeriöstä”.

Kuten usein aiemminkin, instituutiot tekevät esityksen, joka on oikeastaan ”brutto-lista”, josta jäsenmaat voivat valita sopivia elementtejä. Itse en usko, että presidenttien esitystä nielaistaan purematta. On vielä epävarmaa, mitkä asiat menevät eteenpäin. Suomessakaan emme ole vielä hallituksen kesken kantaamme muodostaneet.
Hallitusohjelmassa olemme linjanneet yleisiä periaatteita. Olemme sitoutuneet edistämään euroalueen vakautta. Suomen tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan ja omista veloistaan. Pyrimme palauttamaan no bail out –säännön uskottavuuden. Ja niin edelleen.

Yksi bruttolistan todennäköisesti etenevä osa on niin kutsuttu rahoitusunioni, eli pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni. Meillä on hallitusohjelmassa myönteinen kanta sijoittajavastuuseen perustuvaan pankkiunioniin ja sen kehittämiseen.

Toimivat ja luotettavat rahoitusmarkkinat ovat tärkeä edellytys myös Suomen talouskasvulle. Rahoitus on haaste etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille. Siis juuri niille yrityksille, mihin uudet työpaikat todennäköisimmin syntyvät. Meidän on onnistuttava myös lisäämään pk-yritysten kansainvälistymistä ja vientiä, mikä tietenkin edellyttää sujuvaa rahoitusta.
Jokaisessa euroalueen kriisimaassa pankkisektorin epävakaus ja rahoituksen tyrehtyminen ovat olleet keskeisiä tekijöitä kriisin kärjistymisessä. Joissakin maissa ongelmat lähtivät pankkien holtittomuudesta ja löperöstä valvonnasta. Toisissa maissa, kuten Kreikassa, pankit joutuivat kärsimään valtiontalouden huonosta tilasta.

Jatkossa täytyy päästä tilanteeseen, jossa pankit ja valtiot eivät vedä toisiaan pinnan alle. Jos pankkien ja valtioiden ongelmat kyetään erottamaan toisistaan, niiden hallittu hoitaminen on paljon helpompaa ja halvempaa. Tähän pankkiunioni pyrkii.

Toinen kehittämisen arvoinen asia ovat yhteiset säännöt. Yhteinen raha edellyttää yhteisten sääntöjen kunnioittamista. Tätä Suomi on ajanut vahvasti koko ajan ja tulee ajamaan jatkossakin.

Matkan varrella on luotu uusia, entistä tiukempia sääntöjä. Yksi ongelma on sääntöjen monimutkaisuus ja byrokraattisuus, jolloin soveltaminen on hankalaa.
Ongelmia on myös toimeenpanossa. Jos sääntöjä ei noudateta tai jos niitä tulkitaan eri tavalla eri tilanteissa, se syö koko järjestelmän uskottavuutta.

Kolmas ja ehkä tulenarin kysymys liittyy velkaan. Suomen linja on selvä: jokaisen on vastattava omista veloistaan. Se ei tarkoita, etteikö Suomi hädän tullen ole valmis auttamaan. Vallan ja vastuun tulee kuitenkin kulkea käsi kädessä. Niin ei voi olla, että päätökset julkisista menoista tehdään kansallisesti, mutta vastuu veloista on yhteinen.

Neljäs, ja pitkällä aikavälillä yksi merkittävimmistä kehittämisen kohteista ovat talouden rakenneuudistukset. Useimmat euroalueen maat – Suomi mukaan lukien – painivat talouden vakavien rakenneongelmien kanssa.
Kaikista euromaista ei tarvitse tulla Saksaa. Eikä se taida olla mahdollistakaan. Mutta jokaisen jäsenmaan pitää pystyä uudistumaan tavalla, joka mahdollistaa kestävän taloudenpidon. Puhun tästä Suomen osalta pian laajemminkin.

Keskustelua EMU:n kehittämisestä tullaan varmuudella käymään vielä pitkään ja hartaasti. Itse pidän olennaisena, että meillä on toimivat kriisinhallintamekanismit, jotka korostavat velkojien vastuuta ja suojelevat veronmaksajia. Tärkeää on myös se, että vahvistamme euroalueen kykyä kestää finanssimarkkinoiden myrskyjä. Tämä puolestaan edellyttää tiiviimpiä pääomamarkkinoita, kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta ja valtioiden pankkiriskin pienentämistä.
Vielä yleisenä evästyksenä kotimaiseen keskusteluun eurosta ja rahaliiton kehittämi-sestä toteaisin, että liian usein ajatellaan, että kysymys on jostakin ”Brysselin asiasta”, joka meidän on pakko jotenkin hoitaa. Kyse kuitenkin on suomalaisten omasta rahasta, Suomen oman talouden tulevasta kehityksestä ja suomalaisista työpaikoista. Ei ole samantekevää, mihin suuntaan euroalue kehittyy. Vain mikäli euroalue nousee, voi myös Suomi nousta. On siis Suomen etu, että tiedämme ajoissa mitä haluamme ja vaikutamme keskusteluun tavalla, joka vie euroaluetta toivomaamme suuntaan.

Suomen talouden iso kuva ja linjavalinnat

Hyvät kollegat,

Kuten totesin, Suomi ei elä umpiossa. Meidän on otettava oppia muista, vältettävä jo muiden tekemiä virheitä, elettävä kuten saarnaamme ja kannettava oma vas-tuumme euroalueen kilpailukyvyn palauttamisesta.

Nykyisestä positiostani käsin on erityisen – jopa tuskallisen helppo nähdä ja ymmärtää, miten suurten talousvaikeuksien kanssa koko mantereemme painii. Vielä riipaisevampaa on huomata, että itse asiassa me suomalaiset olemme valuneet tuon surullisen kehityksen häntäpään pitäjiksi. Sanon sen kaunistelematta: Suomen talous on aidosti kuralla ja näkymämme EU-alueen huolestuttavimpia.
Kokonaistuotanto on supistunut kolme vuotta peräkkäin, työttömyys on lisääntynyt, kotitalouksien tulot ovat supistuneet, vaihtotase on alijäämäinen ja julkinen talous on selvästi miinuksella. Kuluvasta vuodesta tulee todennäköisesti neljäs perättäinen negatiivisen kasvun vuosi.

Tilanne on paitsi erittäin vakava, myös kiusallinen meille suomalaisille. Olemme perinteisesti tottuneet sellaiseen maailmanselitykseen, että muilla saattaa mennä huonosti, mutta meillä ei. Ihmemaa Suomi kyllä pärjää, vaikka eteläiset eurokumppanimme horjuisivatkin. Ei ole helppo hyväksyä, että olemme itse asiassa ajautumassa EU:n tarkkailuluokalle – tilanteeseen, jossa entisestä mallioppilaasta on tulossa yksi pahnanpohjimmaisista.

Mikä neuvoksi? Meidän on nyt esitettävä ne samat tiukan talouskurin vaatimukset itsellemme, joita olemme etulinjassa olleet vaatimassa euroalueen kriisimaille.
Miten tässä oikein näin kävi?

Harva suomalainen mieltää, että Suomen reaalinen BKT:n taso on edelleen alhaisempi kuin se oli ennen kansainvälistä finanssikriisiä. Meillä on hyvinvoinnin kasvattamisen osalta kohta takanamme menetetty vuosikymmen. Keskeiset verrokki-maamme Saksa ja Ruotsi ovat porskuttaneet ohitsemme jo kauan sitten.

Finanssikriisin iskiessä kuvittelimme, että selviävämme pahimman yli suhdannetyökaluin, eli elvyttämällä ja velkaantumalla. Onnistuimmekin varmasti vähäksi aikaa pehmentämään finanssikriisin pahinta iskua työllisyyteen. Menimme kuitenkin pahasti vikaan siinä, ettemme välittömästi ryhtyneet korjaamaan jo pitkään rapautuneita talouden rakenteita. Nokia-huuman Suomella meni hyvin. Ehkäpä hieman sokaistuimmekin tästä menestyksestä, joka kuitenkin nyt jälkeenpäin tarkastellen ei ollut koko Suomen, vaan yhden yksittäisen yhtiön menestystä. Sen varaan ei olisi saanut liiaksi laskea.
Yhtä aikaa Nokian hiipumisen kanssa päällemme kaatuivat finanssikriisin ja sittemmin euromaiden velkakriisien vaikutukset, jotka syvensivät kotimaisia haasteita. Pieni avoin talous kärsii usein eniten globaalitalouden siirtymissä. Samalla kilpailukykymme jatkoi heikkenemistään ja rakennemuutos iski myös toiseen kivijalkaamme, paperiteollisuuteen.

Historia osoittaa meille, että kilpailukykymme hapertuminen ei alkanut finanssikriisin seurauksena, vaan Suomi menetti suhteellista kilpailuasemaansa erityisesti kustannuskilpailukyvyssä suhteessa verrokkimaihin jo 2000-luvun alusta saakka.

Suomen talouden kehitys on erkanemassa muiden OECD-maiden kehityksestä erityisesti näiden pitkään korjaamatta olleiden kotimaisten rakenteellisten haasteiden takia.
Elinkeinorakenteemme ei ole onnistunut uudistumaan riittävässä määrin, väestömme ikääntyy, julkinen sektorimme on poikkeuksellisen raskassoutuinen, julkisen talouden epätasapainosta on tullut krooninen vaiva ja muun muassa työllisyysasteessamme on isoja aukkoja parhaassa työiässäkin olevien suomalaisten kohdalla. Eräs kuvaava indikaattori on tuore Eurostatin tilasto, joka osoittaa, että Suomen julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat EU-maiden ja maailman korkeimmat.

Mitä voimme oppia menneestä? Mitä voimme oppia esimerkiksi Euroopan kriisimailta? Mitä voimme oppia Saksan positiivisesta kehityksestä? Olennaista on mieltää, että emme voi korjata tätä isoa haastetta pelkällä budjettipolitiikalla. Tehdään tämä aivan selväksi: säästöt eivät käännä Suomen suuntaa.
Ne ovat tällä hetkellä kuitenkin välttämättömyys hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kestävyyden turvaamiseksi. Mutta tämä säästäminen ei koskaan lopu, ellemme tee määrätietoisesti toimia kilpailukyvyn palauttamiseksi ja rakenteiden uudistamiseksi. Pelkkä juustohöyläämisen tie on hitaan näivettymisen ja kurjistumisen tie. Se ei uudista tai vie Suomea pitkässä juoksussa eteenpäin.

Arvoisat kollegat,

Eurooppalaisesta tulokulmasta tarkastellen tunnelin päässä näkyy valoa. Euroopan ja maailman taloudessa on jo nähtävissä orastavia elpymisen merkkejä. Suomi on sen sijaan nyt kovaa vauhtia jäämässä muista jälkeen. Tämän pitäisi viimeistään avata silmät ja saada meidät ymmärtämään, että Suomen menestyksen eteen on nyt tehtävä paljon työtä. Kun kustannustasomme on liian korkea ja työikäinen väestömme ei kasva, emme pääse helposti mukaan maailmantalouden imuun. Suomi tarvitsee isompia korjausliikkeitä, joita tämä hallitus on agendalleen ottanut.

Haluan tuoda esille muutamia keskeisiä kokonaisuuksia, joiden uskon olevan aivan välttämättömiä valintoja Suomen suunnan kääntämiseksi. Nämä päätökset tarvitaan pian. Meillä ei ole enää varaa odottaa toimenpiteitä useita vuosia. Jokainen odottamiseen käytetty vuosi tarkoittaa valitettavasti uutta, leikkaavaa budjettia.

• Ensinnäkin meidän on nopeasti löydettävä ratkaisu kustannuskilpailukykymme parantamiseen. Voisi tiivistää, että ratkaisu Suomen haasteisiin on työ, työ ja työ. Suomalaista työtä ei pidä hinnoitella liian korkealle. Suomeen investoimisen, täällä työn tekemisen ja yrittämisen on oltava nykyistä houkuttelevampaa. Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariuduttua hallituksen on tehtävä tarvittavat ratkaisut niillä keinoin, jotka hallituksen omissa käsissä ovat. Olemme sitoutuneet siihen, että yksikkötyökustannuksia alennetaan vähintään viidellä prosentilla. Tämä tehdään vain ja ainoastaan siksi, että kuroisimme kiinni kilpailijoidemme saamaa etumatkaa ja rakentaisimme Suomeen toimintaympäristön ja ilmapiirin, jossa työllisyys voi kääntyä kasvuun.
• Meidän on myös onnistuttava tekemään työmarkkinoita joustavoittavia sekä työn tarjontaa lisääviä uudistuksia. Hallitusohjelmassa on hyvät linjaukset muun muassa paikallisen sopimisen edistämisestä ja ansioturvan uudistamisesta. Nämä ovat isoja uudistuksia, joilla voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa siihen, miten suomalaiset työmarkkinoille osallistuvat ja miten yritykset voivat tarjota enemmän työtä.

• Myös sääntelytaakkaa, normeja ja julkisia tehtäviä tulee purkaa. Tämä tuo happea paitsi yrityksille ja ihmisille, myös keventää julkisen sektorin taakkaa. Valvonnan ja sanktioinnin sijaan on rakennettava luottamusta, lannistamisen sijaan kannustimia, yhteiskunnan vastuun on jätettävä tilaa yksilön vastuulle ja meidän kaikkien vastuulle toinen toisistamme.
• Verotuksen rakenteen uudistaminen on myös niitä keskeisiä välineitä, jolla voimme viedä Suomea oikeaan suuntaan. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että kokonaisveroaste ei nouse. Tämä on oikea linjaus. Kireä verotus kuristaa talouden kasvua ja työllisyyttä. Suomen olisi päästävä verotuksen keventämisen tielle. Hallitusohjelman linja on, että työn ja yrittämisen kannalta haitallisimpia veroja kevennetään ja vähemmän haitallisia veroja kiristetään. Tämä tarkoittaa, että työn ja yrittämisen verotusta siirretään kulutuksen verotukseen. Tämäkin on työn ja kasvun linja.

Tätä hallituskautta tullaan lopulta mittaamaan siinä, miten hyvin olemme onnistuneet Suomen talouden uudistamistyössä ja miten hyvin olemme onnistuneet lisäämään työllisyyttä. Minulla on tässä kokonaisuudessa valtiovarainministerinä tärkeä tehtävä, johon suhtaudun hyvin vakavasti.

Minulla on kaksi prioriteettia ylitse muiden.

Ensimmäinen on puolustaa Suomen julkisen talouden kestävyyttä ja sen hoitoa kohtaan tunnettua luottamusta. Vain taloudenpidon ennustettavuus, vastuullisuus ja johdonmukaisuus voivat luoda Suomeen positiivisen kierteen, jossa yritykset uskaltavat investoida ja kotitaloudet kuluttaa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on riippuvainen tiukasta budjetinpidosta ja olemme tässä suhteessa jo lipsuneet pohjoismaisesta standardista – ainakin mikäli ja kun mielimme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan laajoine ja laadukkaine palveluineen myös tuleville sukupolville. Tätä työtä on tehtävä niin eurooppalaista talouskehitystä ohjattaessa kuin kotimaassakin.

Toiseksi lupaan tehdä kaiken mahdollisen Suomen talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi ja asettaa työn aina jokaisessa ratkaisussa etusijalle. Tämä edellyttää ensi sijassa rakenneuudistuksia – jälleen niin meillä kuin muuallakin Euroopassa.
Suomella on lukuisia haasteita. Näitä pitää uskaltaa katsoa suoraan silmiin. Silti meillä on moni perusasia kunnossa. Kaikki on siksi Suomelle mahdollista. Uuteen kukoistukseen nouseminen vaatii kovaa työtä, ja juuri työn asettamista etusijalle. Kuten se on vaatinut myös edellisiltä sukupolvilta.

Hyvät ystävät,

Teillä on kunnia edustaa maailmalla yhtä maailman parhaista maista. Tätä ei pidä haasteidenkaan keskellä unohtaa. Suomi tulee pärjäämään, jos me kaikki puhallamme yhteen hiileen ja teemme kukin oman panoksemme. Edustakaa Suomea jokaisessa tapaamisessa niin kuin se olisi uranne tärkein.

Onnea ja menestystä meille kaikille tähän yhteiseen urakkaan!

Suomen talouden tilanne on vaikea. Työttömyys on lisääntynyt. Kokonaistuotanto on supistunut kolme vuotta peräkkäin. Vaihtotase on alijäämäinen ja julkinen talous on pysynyt selvästi alijäämäisenä jo kuusi vuotta. Myös julkinen velka on jatkanut kasvuaan rivakkaa tahtia. Aiemmin toteutetut sopeutustoimet ovat supistaneet alijäämän kasvua, mutta eivät ole riittäneet pysäyttämään sitä.

Budjetissa on tehty säästöjä, jotta tulot ja menot saadaan tasapainoon. Vaikka kasvun ja työllisyyden edistäminen on kestävin tapa varmistaa hyvinvointipalvelujen rahoitus, Suomella on niin iso rakenteellinen alijäämä ja kestävyysvaje julkistaloudessa, että myös suoria säästöjä on tehtävä.

Suunta voidaan kuitenkin pidemmällä aikavälillä kääntää vain tekemällä talouden kasvua ja työllisyyttä vahvistavia sekä kilpailukykyä parantavia toimia. Jollei siinä onnistuta, edessä on leikkauslistoja ja säästöbudjetteja toisensa perään. Tätä kukaan tuskin toivoo.

Hallitus on sopinut, että teemme kaiken mahdollisen, jotta Suomen suunta kääntyy kohti parempaa. Tähän olen vahvasti sitoutunut. Meidän on päämäärätietoisesti ja johdonmukaisesti toteutettava se, mitä hallitusohjelmassa on sovittu. Lisäksi hallituksen on säilytettävä valmius reagoida, jos tavoitteista ollaan jäämässä.

Minulla on valtiovarainministerinä kaksi pyrkimystä ylitse muiden:

Ensimmäinen on puolustaa Suomen julkisen talouden kestävyyttä ja vastuullista taloudenpitoa. Tämä siksi, että haluan säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan, jossa lapset pääsevät hyvään kouluun, ikäihmisistä pidetään huolta ja julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on jokaisen saatavilla. Haluan pitää myös huolta siitä, että suomalaisten verovaroja käytetään vastuullisesti.

Toinen on tehdä kaikkeni Suomen talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Haluan viedä eteenpäin uudistuksia, jotka vahvistavat talouden kasvua, parantavat Suomen kilpailukykyä ja tuovat suomalaisille uutta työtä.

Tällaisin miettein olen valmistellut ensimmäistä budjettiehdotustani valtiovarainministerinä. Keskiviikkona julkistettiin ehdotuksen päälinjat: tiedote ja taustakalvot löytyvät täältä. Tallenne tiedotustilaisuudesta löytyy täältä. Koko budjettiehdotus löytyy huomenna täältä.

I tjugo år har jag haft äran att representera Finland i olika EU-sammanhang. Först som tjänsteman, senare som Europaparlamentariker, utrikesminister, Europaminister, utrikeshandelsminister och statsminister.

Timmarna jag har tillbringat i ministerrådets Justus Lipsius-byggnad i Bryssel är inte få. Som finansminister tycks de inte minska. Inom loppet av sex dagar kommer vi att ha haft tre euroministermöten. Temat är som känt: Grekland, Grekland och Grekland.

Dynamiken inom eurogruppen är olik något jag har varit med om. Frågorna är konkreta, det handlar mer om pengar och politik än om institutioner och lagstiftning.

Runt bordet sitter experter, ekonomer som kan sin sak (räkna inte med undertecknad i detta sammanhang). Diskussionen är analytisk och vass. Inga diplomatiska fraser – bara klarspråk.

Min analys om Grekland (skrivet inför det tredje mötet på onsdagen) är följande:

Processen. Det går långsamt. I februari kom man överrens om villkoren för att betala den sista delen, 7,2 miljarder euro, av Greklands andra program. Allt var klart. Budgetöverskottet, pensionerna, skatterna och privatiseringen skulle framskrida enligt överenskommelsen. Fem månader senare är framstegen obetydliga. Politisk osäkerhet och inställda strukturella reformer har lett till marknadsturbulens och svag tillväxt. Tiden är knapp. Programmet tar slut om fem dagar.

Situationen. Riskerna kvarstår. Om inget görs kan Grekland tvingas ställa in betalningarna. Det talas om restriktioner på kapitalrörelser och kontanter. Vi vet inte vilken kapacitet de grekiska institutionerna skulle ha att hantera en sådan situation. De grekiska bankerna är beroende av nödlikviditet från den europeiska centralbanken, så kallad ELA (Emergency Liquidity Assistance) som närmar sig 90 miljarder euro. Situationen måste stabiliseras.

Lösningen. Det finns inga lätta lösningar. Bollen ligger fortsättningsvis i Aten. Utan motprestationer och strukturella reformer blir det ingen lösning.

Länder som Portugal, Spanien och Irland klarade sig genom krisen med långtgående reformer. Deras ekonomier växer och skulderna betalas tillbaka. Smittorisken till dessa länder är liten eftersom EU har byggt krismekanismer för att handla situationen.

Med tjugo års erfarenhet av EU-möten vågar jag inte spekulera i hur det går denna gång. Jag hoppas på det bästa, men förbereder mig för det värsta.

Olen tänään ottanut vastaan valtiovarainministerin tehtävät. Kuten ehkä jo olette hallitusohjelmasta lukeneet, tämä kausi tulee olemaan vaikeiden päätösten toteuttamista. Suuri osa näistä asioista liittyy talouteen ja siten tavalla tai toisella valtiovarainministeriöön.

Suomi on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Tehtävämme on julkisen talouden vakauttaminen, kestävän talouskasvun turvaaminen sekä julkisten palvelujen ja hallinnon vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden varmistaminen. Myös Ecofin, euroryhmä ja kv. rahoituslaitokset ovat tärkeä osa työtämme Suomen parhaaksi.

Valtiovarainministeriö on kansan kirstunvartija ja asiantuntijaorganisaatio, johon suomalaisilla on vahva luottamus. Haluan yhdessä kaikkien VM:n virkamiesten kanssa pitää huolta siitä, että olemme tämän luottamuksen arvoisia.

Taloustyötä tehdään koko hallituksen kanssa yhdessä. Strateginen hallitusohjelma pohjautuu valtiovarainministeriön tilannekuvaan. Koko hallitus työskentelee tiiviissä yhteistyössä VM:n kanssa kanssa talouden tasapainottamiseksi. Lähtökohta on, että kaikki ministerit ja ministeriöt sitoutuvat toimeenpanemaan yhdessä tehdyt linjaukset. Nyt ei tehdä sulle-mulle -politiikkaa, vaan kaikki tekevät työtä yhdessä, luottamuksen hengessä, ratkaisuja hakien.

Jo tulevana viikonloppuna alkaa omalta osaltani tiukka opiskelu VM:n asioista ja koko kesä jatketaan. Toivon, että ministeriön väki antaa tukensa ja osaamisensa käyttööni heti alusta lähtien. Minun tehtäväni on puolestani auttaa kaikkia valtiovarainministeriöläisiä onnistumaan omassa työssään.

Innostuneena ja myös kiitollisena aloitan työt VM-joukkueen kanssa. Toivon, että meillä tehdään työtä yhdessä avoimessa ja välittömässä hengessä. Suomen puolesta.

(Yhteiskirjoitukseni Juhana Vartiaisen kanssa 1.4., mm. Turun Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat)

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kylmän sodan ja yhteiskuntajärjestelmien taistelun ylpeä voittaja. Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat.

Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus perustuu hyvinvointivaltioon. Se jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme itse elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Karu totuus kuitenkin on, että hyvinvointiyhteiskuntamme on uhattuna. Olemme jäämässä talouskasvussa ja hyvinvoinnissa rajusti jälkeen pohjoismaisista naapureistamme. Suomen kansantalous ei ole kasvanut vuoden 2011 jälkeen ja tuotanto ja työllisyys ovat edelleen vuoden tason 2007 alapuolella. Vahvaa kasvua ei ole näköpiirissä. Valtio ja kunnat velkaantuvat nopeasti.

Kokoomus haluaa pelastaa hyvinvointipalvelut ja pitää Suomen pohjoismaisessa perheessä. Julkiset palvelut ja tulonsiirrot pitää rahoittaa ja velkaantuminen katkaista.

Vaikka kansainvälinen talouskriisi ja viennin ongelmat ovat pahentaneet tilannetta, julkisen alijäämän pohjimmainen syy löytyy ikärakenteesta. Kun työikäinen väestö pienenee, hyvinvointivaltion kustannuksia ei voi vyöryttää tuleville sukupolville.

Saamme elämämme aikana valtiolta aikamoisen palvelupaketin. Jokaisen työkykyisen suomalaisen on siksi omalla työllään kannettava verokortensa kekoon, jotta paketti voidaan rahoittaa. Nykyisin pelisäännöin ei hyvinvointivaltio ole kestävällä pohjalla. Työllisyyttä on lisättävä.

Jos ammottava julkisen talouden vaje yritetään kattaa vain menosäästöillä ja veronkorotuksilla, finanssipolitiikasta tulee tällä vuosikymmenellä joka vuosi niin kireää, että talouskasvu jää surkeaksi. Siksi olemme esittäneet Kokoomuksen työlistan, joukon uudistuksia, joilla työn tekeminen ja työn teettäminen tehdään helpommaksi.

Mitä enemmän työllisyyttä saadaan nostetuksi, sitä vähemmillä menoleikkauksilla selvitään. Toivomme, että listamme inspiroisi muitakin puolueita esittämään työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia, sillä yhteistyössähän maata rakennetaan. Taloutemme ei oikene odottamalla.

Kuntien ja valtion alijäämä on kuitenkin niin mittava, ettemme pärjää ilman menosäästöjä. Valtiovarainministeriön arvio ensi vaalikauden sopeutustarpeesta on peräti 6 miljardia euroa. Yhteensä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu jopa 10 mrd. euroa vuosittain.

Kokoomus sitoutuu luotettavien virkamiestemme arvioon. Sopeutuksen aikataulutusta pohtimaan perustaisimme valtiovarainministeriön ja tutkimuslaitosten johtajien ekonomistiryhmän, samaan tapaan kuin vuoden 2014 alussa.

Monet ovat ”elvytyksen” nimissä toivoneet valtiontalouden alijäämän tietoista kasvattamista. Emme pidä tätä tarkoituksenmukaisena, kahdesta syystä. Ensinnäkin, taloutemme ongelmat ovat pitkälti viennin ongelmia, eikä kotimaisen kysynnän kasvattaminen auta kilpailukyvyn parantamisessa, päinvastoin.

Toiseksi, meillä on jo nyt rakenteellinen alijäämä kuntien ja valtion taloudessa. Vaikka saisimmekin elvyttämällä työttömyyttä tilapäisesti alaspäin, meillä olisi todennäköisesti menojen lisäämisen vuoksi muutaman vuoden kuluttua sylissämme entistä isompi alijäämä. Kun sitä olisi pakko ryhtyä pienentämään, talous tungettaisiin uudelleen taantumaan. Tämän päivän ”elvytys” merkitsee siis huomisen ”jarrutusta”.

Tiemme eteenpäin on pitkä, palkkakurin ja tiukan taloudenpidon polku. Vastuullisesti toimimalla vakuutetaan yritykset ja kotitaloudet siitä, että taloutemme on kestävällä uralla ja että kaikki voivat suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen. Luottamus on edellytys uusien työpaikkojen syntymiselle.

Kokoomus haluaa uudistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Haluamme säilyttää tämän arvokkaan mallin, jossa lapsemme saavat julkisissa kouluissa maailman parasta opetusta, jokainen voi lähtökohdista riippumatta ponnistaa niin korkealle kuin suinkin, jokaiselle on tarjolla laadukkaat julkiset terveyspalvelut ja jokaisesta pidetään huolta, jos ei siihen itse pysty.

Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kehittäminen on meille Kokoomuksessa ykköstavoite – jotta Suomi olisi satavuotisjuhlissaan vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja yrittää.

Suomea ei kuitenkaan saada liikkeelle syytämällä lisää veronmaksajien rahaa elvytykseen.

Suomi saadaan liikkeelle vain työn kautta. Sinun, minun, 59-vuotiaan poliisin, 21-vuotiaan oppisopimusopiskelijan, nyt rakennusalalta työttömänä olevan, äitiyslomalta toimistoon palaavan, sairaalassa vuorotyötä tekevän, taksia ajavan tai insinöörityötä tekevän maahanmuuttajan. Meidän jokaisen työllä.

Siksi on mentävä työn kautta. Se tarkoittaa luottamusta suomalaisiin. Luottamusta siihen, että olemme osaavia ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä.  Ihmisiä, jotka eivät kaipaa lisää rajoituksia, holhoamista ja sääntelyä. Vaan ihmisiä, jotka kaipaavat enemmän vapauksia, oppimisen mahdollisuuksia, työhön kannustamista ja yrittämisen edellytyksiä.

Mutta tosiasioita emme voi juosta karkuun. Se ei olisi reilua ketään kohtaan.

Me suomalaiset olemme nyt kovassa paikassa. On päätettävä välttämättömistä sopeutuksista.  Ne eivät ole mukavia päätöksiä. Miksi ihmeessä suomalaisten pitäisi sitten ryhtyä tähän?

Itse asiassa tuntuu, että suomalaiset ovat ymmärtäneet tilanteen paremmin kuin eduskunnassa on välillä ajateltu. Viimeisin arvotutkimus kertoo siitä, että suomalaiset hyväksyvät talouden sopeuttamisen. Vain sitä kautta pystymme näkemään polun, jolla pääsemme pois jatkuvasta kituuttamisesta ja kurjistamisesta. Paremmat ajat tulevat kyllä – mutta se vaatii tekoja, ei vain odottelua.

On hyvä mieltää, että tasapainotustoimet koskevat kaikkia suomalaisia. Ne on tehtävä reilusti. Kaikki joutuvat luopumaan jostakin, mutta kukaan ei joudu kantamaan kohtuutonta taakkaa. Kokoomus on aikaisemmin sanonut, että emme sulje mitään yksittäistä kohdetta pois, mutta säästöjä vältetään koulutusmenoista, työllisyyden ja kasvun kannalta kriittisistä menoista sekä yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista. Nyt on oikea aika tarkentaa tasapainotustoimia.

Leikkaamalla voimme parantaa julkisen talouden tasapainoa, mutta sillä ei kasvateta yhteistä kakkua. Elvyttäminen tarkoittaa uskoa siihen, että julkinen sektori voi luoda rahalla työtä. Molemmille voi olla aikansa ja suhdanteensa, mutta Suomen haasteet eivät ole suhdanneongelmia. Meillä on pysyviä rakenteellisia ongelmia. Kakku ei kasva, vaikka nälkä kasvaa.

On onnetonta, jos hyvinvointimenojen rahoituksen aukko yritetään kattaa vain julkisessa keskustelussa kiilusilmäisestikin väijytyillä säästölistoilla. Silloin finanssipolitiikka muodostuu tällä vuosikymmenellä joka vuosi niin kireäksi että kasvu tyrehtyy. Siksi järkevä lähtökohta on se, että tehdään rakenteellisia uudistuksia, joilla lisätään talouden suorituskykyä, tuotantoa ja työllisyyttä. Mitä enemmän tällaisia uudistuksia tehdään, sitä vähemmän tarvitsee leikata.

Välttämätön sopeutus onkin vain yksi asia Suomen saattamiseksi liikkeelle ja uuteen nousuun. Todellinen voima lähtee rakenteellisista uudistuksista. Ja etenkin siitä, että me uskomme työn linjaan ja siihen, että työn kautta saamme sekä sisältöä elämäämme että myös turvattua hyvinvointiyhteiskuntamme toimimisen.

————-

Hallitus sai tiistaina eteensä valtiovarainministeriön uusimman talousennusteen. Se näyttää paljon huonommalta kuin aikaisemmin on ajateltu. Suomen talous ei ole vieläkään toipunut vuoden 2009 romahduksen jälkeen. Olemme ylivelkaantumisen tiellä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu vuositasolla jopa 10 miljardia euroa. Siis joka vuosi. Talous kasvaa monia vuosia eteenpäin keskimäärin vain noin prosentin vuodessa. Hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet tulee mitoittaa tämän mukaan.

VM:n uuden ennusteen mukaan julkisen talouden velan bkt-suhteen taittaminen laskuun edellyttäisi ensi vaalikaudella 6 miljardin euron sopeutustoimia. Tämän mittaluokan sopeutuksella valtiontalous ja kuntatalous palaisivat lähelle tasapainoa. Koko 10 miljardin euron kestävyysvajeen kattaminen edellyttäisi lisäksi pidemmällä aikavälillä vaikuttavia rakenteellisia uudistuksia.

Kaikkien suomalaisten on syytä ottaa valtiovarainministeriön viesti vakavasti. Meillä on oltava vain yksi tilannekuva, joka ohjaa ensi vaalikauden ratkaisuja. Muistissa on vuoden 2007 vaalien keskustelu, jolloin leikkaustarve muuttui poliitikkojen mielissä miljardien jakovaraksi. Neljä vuotta sitten osa puolueista kuvitteli, että valtaosa leikkaustarpeesta hoituu talouskasvulla. Tähän meillä ei enää ole varaa. Tosiasiat on syytä tunnustaa.

Samalla on kuitenkin todettava, ettei Suomi nouse leikkaamalla. Siksi järkevä lähtökohta on, että tehdään rakenteellisia uudistuksia, joilla lisätään talouden suorituskykyä, tuotantoa ja työllisyyttä. Mitä enemmän tällaisia uudistuksia tehdään, sitä vähemmän tarvitsee leikata. Nyrkkisääntö on, että yksi prosenttiyksikkö vähemmän työttömyyttä parantaa julkisen talouden tasapainoa karkeasti 600 miljoonalla eurolla vuodessa.

Hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen ei ole muuta tietä kuin lisätä työnteon määrää Suomessa. Nykyinen työllisyysasteemme ei siihen riitä. Tämän vuoksi Kokoomus on esittänyt työlistan (http://vaalit.kokoomus.fi/kokoomuksen-tyolista), jonka ratkaisuilla työllisyyttä kyettäisiin jo tällä vuosikymmenellä nostamaan yli 100 000 hengellä.

Tällä vaalikaudella julkista taloutta on sopeutettu karkeasti seitsemällä miljardilla eurolla. Se on enemmän kuin yksikään hallitus aikaisemmin on sopeuttanut. Mutta työllisyyttä lisäävien rakenteellisten uudistusten tekeminen on yllättäen osoittautunut vaikeammaksi kuin leikkaaminen ja veronkorotukset. Tarpeelliset uudistukset ovat jääneet tekemättä.

Kokoomus on halunnut ohjata keskustelua siihen, miten Suomeen saadaan uutta työtä. Uskomme, että taloutta ei voi pelastaa ilman työnteon lisäämistä. Jokaisen työkykyisen on päästävä työelämään mukaan, kasvattamaan yhteistä kakkua. Työllisyysasteen nostaminen on seuraavan hallituksen tärkein tehtävä.

Tähän mennessä Kokoomus on ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavan listan uudistuksia, jotka lisäävät sekä työn tarjontaa että työn kysyntää.

————–

Kokoomuksen strategisessa hallitusohjelmassa todetaan näin: ”Menoraami ja julkisen talouden suunnitelma asetetaan siten, että valtion ja kuntien rakenteellinen alijäämä katetaan vaalikauden loppuun mennessä. Sopeutustoimien mittakaava määritellään valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin arvioiden mukaan siten, että se riittää saavuttamaan asetetut tavoitteet.”

Valtiovarainministeriön viime viikolla julkistettu arvio sopeutustarpeesta on kuusi miljardia, josta neljä miljardia olisi valtion, kaksi kuntien puolella. Tähän Kokoomus on valmis sitoutumaan.

VM:n virkamiehet toteavat myös, että sopeutustoimien tulee painottua selkeästi menoihin, koska työllisyyssyistä kokonaisverotusta ei voi kiristää. Myös tähän Kokoomus sitoutuu.

On hyvä tiedostaa, että lyhyellä aikavälillä sopeutustoimet iskevät kasvuun. Tutkimusten perusteella kuitenkin säästöillä velkaantumista saadaan hillittyä tehokkaammin. Säästöt myös leikkaavat kasvua vähemmän kuin veronkorotukset.

Sopeutustoimista on sovittava heti vaalikauden alussa. Ne voidaan kuitenkin ajoittaa järkevästi siten, etteivät leikkaukset tukahduta kasvua. Suhdannenäkymät elävät ja soveliaan finanssipolitiikan mitoitus ajassa on ammatti-ihmisten puuhaa. Kokoomus on valmis keskustelemaan siitä, mikä olisi talouden kasvun, työllisyyden ja julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta perusteltu ura velkaantumisen taittamiseen.

Haluamme koota uudelleen heti eduskuntavaalien jälkeen valtiovarainministeriön ja tutkimuslaitosten johtajista koostuvan ekonomistiryhmän arvioimaan sopeutuksen aikataulutusta.

———–

Vaikeat päätökset hyväksytään parhaiten silloin, kun ne tehdään avoimesti. Siksi on tärkeää, että puolueet kertovat ennen vaaleja kokonaisnäkemyksensä sopeutustarpeesta. On hyvä, että ainakin osa puolueista on kertonut joitakin kohteita, joista ovat valmiita säästämään.

Kokoomus lähtee hakemaan kuuden miljardin euron sopeutusta seuraavista kohteista. Kohteet eivät ole meille kynnyskysymys, vaan olemme valmiita niistä avoimesti neuvottelemaan. Toimenpiteille on esitetty säästötavoite v. 2019 tasolla.

Valtiontalous

Pienennetään indeksiin sidottujen menojen korotuksia    -1000 milj. e

Etuuksien tasoa ei leikata. Korotetaan etuuksia siten, että etuudet eivät nouse vaalikauden aikana nopeammin kuin palkat. Kohdistetaan toimet mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Toimeentulotukea korotetaan normaalin mukaisesti. Työeläkkeisiin tehdään normaalin mukaiset korotukset eli ne jätetään tämän kohdan tarkastelun ulkopuolelle.

Kokoomuksen työlistan suorat säästövaikutukset                 -300 milj. e

Luodaan parempi, mutta enimmäiskestoltaan lyhyempi ansiosidonnainen työttömyysturva, joka kannustaa ottamaan työtä vastaan. Muutetaan opintotukea lainapainotteisemmaksi siten, että se palkitsee nopeammasta valmistumisesta. Tehdään vuorotteluvapaasta syyperusteinen siten, että jatkossa vuorotteluvapaalle olisi mahdollista jäädä vain perustellusta syystä, kuten esim. omaisen hoitamista tai opiskelua varten. Uudistetaan vanhempainvapaajärjestelmä siten, että se tukee tasa-arvoista vanhemmuutta ja lisää pienten lasten vanhempien työllisyyttä. Pidennetään ansiosidonnaista vanhempainvapaata ja kannustetaan isiä pitämään siitä merkittävämpi osuus. Lyhennetään kotihoidon tuen kestoa. Poistetaan työttömyysputki v. 1965 jälkeen syntyneiltä ja luodaan tilalle malli, joka vähentää ikäsyrjintää ja takaa pitkän työuran tehneille turvatun siirtymän eläkkeelle. Toteutetaan muut työlistassa esitetyt toimet.

Kokoomuksen työlistassa esitettyjen toimenpiteiden työttömyyttä vähentävä ja työllisyyttä lisäävä vaikutus julkiseen talouteen         -500 milj. e

Karkean arvion mukaan työttömyyden vähentyminen yhdellä prosenttiyksiköllä parantaa julkisen talouden tasapainoa 0,3 prosenttiyksiköllä suhteessa kokonaistuotantoon (n. 600 milj. euroa). Kokoomuksen työlistan ratkaisuilla työllisyyttä kyettäisiin jo tällä vuosikymmenellä nostamaan yli 100 000 hengellä. Nämä toimet voidaan huomioida sopeutustarvetta vähentävänä tekijänä vain valtiovarainministeriön hyväksymien laskelmien perusteella.

Käydään läpi kaikille annettavat tulonsiirrot ja vähennetään niitä hyvätuloisilta               -300 milj. e

Mikäli ansiotulojen verotusta kyetään keventämään 2 miljardilla eurolla vaalikauden aikana Kokoomuksen esittämällä tavalla, voidaan työssäkäyvälle väestölle kohdistettuja tulonsiirtoja maltillisesti vähentää. Pienennetään esimerkiksi lääkekorvauksia vähän sairastavilta.

Kehitysyhteistyömäärärahat -300 milj. e

Kehitysyhteistyön vaikuttavuutta parannetaan keskittämällä maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö kaikkein köyhimpiin maihin ja vähentämällä kumppaneiden määrää. Hallintokulujen osuudelle määrärahojen käytössä asetetaan prosenttimääräinen katto. Projektien viivästymisistä aiheutuvaan siirtyvien erien runsaaseen kertymiseen puututaan.

Valtionhallinnon menot          -600 milj. e

Eläköitymisen myötä on mahdollista tehostaa valtionhallintoa siten, että jokaisen eläköityvän tilalle ei palkata uutta työntekijää. Tämä vaatii valtion tehtävien karsimista ja sähköisen asioinnin edistämistä. Keskitetään valtionhallinnon ICT-hankintoja ja vähennetään käyttökustannuksia. Edetään mahdollisuuksien mukaan yhteisiin, valtakunnallisiin järjestelmiin. Säästetään valtionhallinnon tilakustannuksissa siirtymällä vähitellen tehokkaampiin ja halvempiin tiloihin. Kohdennetaan säästöjä tasapuolisuuden vuoksi myös poliittiseen toimintaan, esimerkiksi eduskunnan ja ministeriöiden toimintamenoihin sekä vähennetään poliittisten toimijoiden määrää.

Viedään loppuun kuluvalla vaalikaudella sovittuja uudistuksia                      -300 milj. e

Toteutetaan toisen asteen koulutusta koskeva rakenneuudistus, joka kaatui eduskunnan viime metreillä. Tiivistetään toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkkoa. Rajoitetaan subjektiivista päivähoito-oikeutta osa-aikaiseksi silloin kun vähintään toinen vanhemmista on kotona.

Toteutetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva uudistus                        -300 milj. e

Viedään loppuun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva uudistus. Kytketään valmistelu yhteen rahoitusta koskevan uudistustyön kanssa. Otetaan käyttöön sote-budjettikehysjärjestelmä viipymättä. Sote-budjettikehysjärjestelmän on varmistettava palvelutuotannon tuottavuuden kasvu siten, että laadukkaat palvelut voidaan tuottaa pienemmin kustannuksin.

Julkiset työvoimapalvelut       -100 milj. e

Sähköistetään julkiset työvoimapalvelut ja siihen liittyvä asiointi. Otetaan käyttöön parempia asiakaslähtöisiä, sähköisiä työnvälitystyökaluja. Parannetaan työnvälitystä hyviksi havaittujen toimintamallien avulla, kuten jalkautumalla yrityksiin. Laajennetaan kokeilua yksityisistä työnvälityspalveluista, joissa korvaus maksetaan tuloksista eli työpaikan löytämisestä työttömälle. Vähennetään määrärahoja työvoimapalveluiden heikon vaikuttavuuden toimista, kuten julkisen sektorin palkkatuesta. Pitkäaikaistyöttömälle on tarjottava tehostetusti työtä, työharjoittelua tai koulutusta jo 300 työttömyyspäivän kohdalla

Sääntelyn purkaminen, luvituksen keventäminen ja digitalisaatio               -50 milj. e

Toteutetaan Tarastin työryhmän ehdotukset luvituksen jouduttamiseksi. Puretaan sääntelyä mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän Normitalkoot-esityksen sekä parlamentaarisen työryhmän esitysten pohjalta (esim. ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan lopettaminen, alv-raportoinnin automatisointi, reaaliaikainen tulorekisteri jne.) Edistetään digitalisaatiota Kokoomuksen Suomi teknologian kärkimaaksi 2020 -esityksen pohjalta.

Yritystuet         -250 milj. e

Toteutetaan uusi arviointi suorien yritystukien vaikuttavuudesta budjettiriiheen mennessä. Vähennetään tehottomiksi arvioituja yritystukia. Pienennetään energiatukia, esim. tuulivoiman syöttötariffin kustannukset uusien hankkeiden osalta.

Uudelleenkohdennukset       0

Toteutetaan parlamentaarisesti sovitut lisäykset sotilaallisen maanpuolustuksen määrärahoihin, väyläverkon ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen uudelleenkohdennuksina kehyksen sisällä. Sovitaan uudelleenkohdennukset elokuun 2015 budjettiriihessä osana julkisen talouden suunnitelmaa. Jaetaan säästötaakka tasaisesti kaikkien ministeriöiden kesken hallitusohjelmaneuvotteluissa sovitut menosäästöt kuitenkin huomioiden.

Valtiontalous yhteensä           -4000 milj. e

Kuntatalous   

Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen                -1000 milj. e

Vähennetään kuntien tehtäviä ja velvoitteita miljardilla eurolla v. 2019 tasolla. Arvioidaan kriittisesti kaikkia 2000-luvulla kunnille lisättyjä uusia tehtäviä ja velvoitteita. Hyödynnetään eläköityminen ja luodaan kunnille työkaluja siten, että jokaisen eläköityvän kuntatyöntekijän tilalle ei tarvita uutta työntekijää.

Parannetaan julkisen palvelutuotannon tuottavuutta         -1000 milj. e

Kuntien palvelutuotannossa tehdään tilaa yksityisen sektorin ja järjestöjen palvelutuotannolle. Laajennetaan palveluseteleiden käyttöä. Hyödynnetään ICT:tä ja muuta teknologiaa laajasti, muun muassa toteutetaan kansallinen palveluväylä ja tehdään palvelutuotannossa digipalveluista ensisijainen malli. Viedään maaliin sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä koskeva uudistus siten, että se turvaa suomalaisille laadukkaat sote-palvelut. Otetaan käyttöön sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten hallinnan toteuttava budjettikehysjärjestelmä. Kehys mitoitetaan siten, että se varmistaa sote-palveluiden tuottavuuden kasvulle asetetun tavoitteen. Kuntien osuus tästä tehostuksesta olisi 700 milj. euroa. Toteutetaan terveydenhuollossa valinnanvapausmalli, jossa perusterveydenhuollon rahoitusosuus kulkee ihmisten valitsemalle palvelutuottajalle. Siirrytään aitoon monituottajamalliin, jossa soveltuvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavat kunnat, yritykset ja järjestöt toimivat kaikki samoilla säännöillä.

Kuntatalous yhteensä              -2000 milj. e

Julkinen talous yhteensä        -6000 milj. e

Edellä on lueteltu esimerkkejä siitä, mitä kohteita Kokoomus olisi valmis harkitsemaan julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kaikkien puolueiden ensisijaisen tavoitteen pitäisi kuitenkin olla työ, koska talouskasvua syntyy vain työn ja yrittämisen kautta. Työpaikkojen lisääminen on kaikkien puolueiden asialistalla ja tavoitteet ovat puolueilla varsin yhteneviä. Mutta keinojen kanssa leijutaan vielä aika korkealla.

Siksi Kokoomus on julkistanut aiemmin työlistan. Olemme antaneet konkreettisia keinoja. Niihin kuuluvat esimerkiksi työntekijän koeajan pidentäminen, jotta yrittäjä uskaltautuisi palkkaamaan ja voisi vakuuttua siitä, että rekrytointi on osunut kohdalleen.  Olemme ehdottaneet, että riskiä nuoren, synnytysikäisen naisen palkkaamisesta pienennetään siten, että äidin työnantajalle korvataan vanhemmuudesta johtuvia epäsuoria kustannuksia kertakorvauksena, mikäli äiti palaa saman työnantajan palvelukseen raskauden ja perhevapaiden jälkeen. Olemme valmiita luopumaan ulkomaisen työvoiman byrokraattisesta ja hitaasta saatavuusharkinnasta. Haluamme maltillisesti lyhentää ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa ja samalla lisätä aktiivitoimia, jotta työllistyminen nopeutuisi. Nuorille on luotava uusi koulutussopimus, joka olisi yrittäjälle mielekäs tapa tarjota nuorelle mahdollisuus työssä oppimiseen.

Suomen viennin kilpailukyky on palautettava. Veronäpertelyn aika on ohi. Siksi haluamme vaikuttavan, työhön ja ahkeruuteen kannustavan verouudistuksen, joka sidotaan maltillisiin palkkaratkaisuihin.

Työmarkkinaosapuolten on sovittava palkkatasosta, joka parantaa suomalaisen työn kilpailukykyä suhteessa muuhun euroalueeseen. Olemme valmiit tukemaan työllisyyttä lisäävien, käytännössä lähes nollatasolla olevien tulosopimusten syntyä 2 miljardin euron ansiotuloveron kevennyksillä.

Yhdessä palkkaratkaisu ja veronkevennykset lisäisivät työllisyyttä VM:n arvion mukaan karkeasti 50 000 hengellä. Työllisyyden vahvistuminen kattaisi puolet veronkevennyksen aiheuttamasta rahoitusvajeesta. Toisen puolen olemme valmiit kattamaan kiristämällä välillisiä veroja ja haittaveroja sekä kuntien kiinteistöveroa yhteensä miljardilla eurolla.

Kuten tuostakin huomaamme, työn asettaminen etusijalle ei ole vain kauniita sanoja. Se on valintaa ja myös vaikeita ratkaisuja. Mutta me uskomme siihen, että parempi Suomi odottaa meitä vain rohkeiden linjavetojen kautta. Tässä vaaditaan sitkeyttä suomalaisilta. Johtajuutta päättäjiltä. Yhdessä tekemistä. Mutta mikä tärkeintä – meillä on kaikki avaimet omissa käsissämme saada Suomi uuteen nousuun!

——————-

Pohdin ennen joulua Snellman-säätiön tilaisuudessa sitä, kuinka Suomi saataisiin liikkeelle ja uuteen nousuun. Syvän historian tajun omaava ja paljon elämää nähnyt Snellman kiteytti seuraavasti:

“Pääasia on täyttää velvollisuutensa ja tehdä työtä, mikäli voimat riittävät. Paha päivä menee menojaan niin kuin hyväkin.”

Suomi on selättänyt monta pahaa päivää ja noussut valoisampaan tulevaisuuteen. Niin me selätämme tämänkin, ja näytämme jälleen itsellemme ja maailmalle. Tehdään avoimesti ja suoraselkäisesti vaikeat asiat. Laitetaan Suomi liikkeelle. Mennään työn kautta eteenpäin. Ja muistetaan pitää mielessä tavoitteemme vahvasta hyvinvointiyhteiskunnasta ja paremmasta Suomesta.

Se on ponnisteluiden arvoinen tavoite.

Olemme saaneet viime viikkoina taloudesta monia huonoja uutisia, mutta onneksi myös hyviä neuvoja.

Aiemmin tässä kuussa Tilastokeskus tarkensi viime vuoden tietojaan kasvusta. Suomen talous veti viime vuonna vielä heikommin kuin ennakoitiin ja Suomi rikkoi EU:n 3 prosentin alijäämäsääntöä jo viime vuonna. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä oli viime vuonna liki 10 miljardia euroa. Tänä vuonna rikotaan myös 60 prosentin velkasääntö.

Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen viime viikolla julkistettu raportti totesi, että Suomessa työn kustannukset ovat eri arvioiden mukaan 10 -25 prosenttia korkeammalla kuin keskeisissä kilpailijamaissamme Ruotsissa ja Saksassa. Suomen kilpailukyky on heikentynyt, vienti ei vedä, eikä tilanteen korjaamiseen ole nopeita keinoja.

Tänään julkistettu valtiovarainministeriön arvio toteaa, että kasvu ei ole lähdössä käyntiin, valtion velkaantuminen jatkuu entistä nopeampana ja kestävyysvajeeksi arvioidaan jopa 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen taloudesta puuttuu 10 miljardin euron edestä tuloja – joka vuosi – jotta menot voitaisiin kattaa.

Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro on jokaisen puolueen otettava vakavasti. Olen äärimmäisen huolissani Suomen julkisen talouden kestävyydestä. Olemme ylivelkaantumisen tiellä. Kyse on siitä, kykenemmekö jatkossakin tarjoamaan kaikille koulutuksen, hoivan ja avun.

En ole aivan varma, onko tämä viesti tavoittanut vieläkään kaikkia puolueita. Edelleen tuntuu olevan sellaista näkökantaa, ettei meillä olisi kiire minnekään, vaan tässä pikkuhiljaa nykyisiä rakenteita vähän rukkaamalla selviämme. Näin ei ole.

Nopeita toimia vaaditaan. Tarvitaan iso korjausliike. Velkaantumisen taittaminen edellyttäisi jopa kuuden miljardin euron sopeutusta julkiseen talouteen ensi vaalikaudella. Tämä siis tällä vaalikaudella jo tehdyn 5-6 mrd:n euron sopeutuksen lisäksi.

Pidemmällä aikavälillä tarvitaan rohkeita rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäävät työn tekemistä ja saavat aikaan talouskasvua.

Rahaministeriön raportti tuo ikävää viestiä. Tilanteen korjaamiseksi poliittisesta ohjauksesta riippumaton virkamieskanta yhtyy monessa asiassa siihen, mitä Kokoomus on esittänyt vaaliohjelmissaan tehtäväksi. Tämä luo uskoa siihen, että olemme ymmärtäneet tilanteen vaatimat toimet edes suurin piirtein oikein.

Raportissa todetaan, että sopeutustoimien tulee painottua selkeästi menoihin, koska työllisyyssyistä kokonaisverotusta ei voi kiristää. Tähän periaatteeseen Kokoomus on sitoutunut jo aiemmin. Välttämätön tasapainotus on hoidettava ilman työllisyyttä haittaavia veronkiristyksiä.

Samoin raportti toteaa, että työnteon on oltava aina taloudellisesti kannattavaa ja työn tarjonnan lisääminen on välttämätöntä. Samaan kiinnittivät huomiota Borg ja Vartiainen. Kokoomus on julkistanut Työlistan, jossa ehdotetaan juuri näihin tavoitteisiin pyrkiviä toimia (linkki: Työlista)

Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan 10 mrd:n euron kestävyysvaje voitaisiin kuroa umpeen siten, että kuusi miljardia euroa voitaisiin kattaa VM:n esittämin välittömin sopeutustoimin ja neljä miljardia euroa pidemmällä aikavälillä vaikuttavin rakenneuudistuksin. Kokoomus on esittänyt lähes samaa omassa rakennepoliittisessa ohjelmassaan (linkki: Kokoomuksen eduskuntaryhmän rakennepaketti 2.0).

Kokoomus haluaa turvata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Meille hyvinvointiyhteiskunnan ydin – maailman paras peruskoulu, julkisen terveyspalvelut, vanhusten hyvä hoiva – ovat tärkeitä. Suomi on niin isojen haasteiden edessä, että näitä ei kyetä säilyttämään, ellei hyvinvointiyhteiskuntaa uudisteta.

On oltava rehellinen. Ilman säästöjä emme selviä. Mutta pidemmällä aikavälillä työn laittaminen etusijalle on ainoa keino pelastaa hyvinvointiyhteiskunta.

Kokoomus on tällä hetkellä ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavan ja asiantuntija-arvioihin perustuvan suunnitelman siitä, miten julkisen talouden kestävyysvaje kyettäisiin kattamaan.

Toistaiseksi Kokoomus on myös ollut ainoa puolue, joka on valmis uudistamaan työelämää. Löysät puheet 200 000 uudesta työpaikasta eivät riitä, vaan myös keinot on kerrottava rehellisesti.

Työ jatkuu. Isänmaa on pelastettava.

Työn ja työpaikkojen määrän lisääminen on tulevina vuosina kaikkein suurin poliittinen kysymys. Kaikki puolueet tavoittelevat ohjelmissaan ripeämpää kasvua ja uusia työpaikkoja. Näin sen kuuluukin olla – vain kannattavien yksityisen sektorin yritysten ja niiden luomien työpaikkojen kautta rahoitetaan koko hyvinvointimme. Puolueiden keinovalikoimassa taas on suuriakin eroja.

Talouskasvun tavoitteleminen on oikea pyrkimys, mutta olisi virhe olettaa, että kasvu korjaa kaikki ongelmamme. Kuten esimerkiksi rakenteellisten uudistusten tarpeen tai tulevien sukupolvien velkataakan vähentämiseksi tarvittavat säästöt. Näitä emme pääse pakoon kasvua taivaanrantaan maalailemalla.

Kokoomuksessa olemme päättäneet asettaa työn kaikessa päätöksenteossa etusijalle. Tämä edellyttää vaikeitakin arvovalintoja. Suomeen on saatava enemmän kannattavia ja työllistäviä yrityksiä. Työllistämisen kynnystä on alennettava. Työn on aina oltava joutenoloa kannattavampaa. Työuria on pidennettävä. On annettava rehellinen kuva – mitään hopealuotia ei ole olemassa. Tarvitaan valtava joukko päätöksiä, pieniä ja suuria, joissa työ asetetaan etusijalle.

Oleellisiin valintoihin keskittymisen vuoksi Kokoomus ilmoitti reilu viikko sitten, että me tuomme keskusteluun oman strategisen hallitusohjelmamme. Suomi täytyy saada liikkeelle ja suomalaiset ansaitsevat sen, että poliitikkomme tekevät sellaisia valintoja, vaikka joskus vaikeitakin, että Suomi menee parempaan suuntaan, ei huonompaan. Oma paperimme julkaistaan lähiaikoina.

On hienoa, että Keskusta tarttui myös samaan haasteeseen ja julkaisi tänään omia keskeisimpiä tavoitteitaan tulevalle vaalikaudelle. Kiitos siitä.

Lähes jokainen Keskustan ohjelman tavoite on helppo allekirjoittaa.

Esimerkiksi: Turhien normien purkaminen – hyvä! Lukuisat politiikkakokeilut – hyvä! Tavoite 200 000 uudesta työpaikasta – hyvä! Avoin Nato-linjaus – hyvä! Hallintojärjestelmän kehittäminen – hyvä!

Jotta Suomi saadaan liikkeelle, tällaisia ideoita tarvitaan.

Yksi keskeinen asia paperissa on, josta on syytä jatkaa keskustelua:

Keskustan ohjelma tuntuu olevan talousraamiltaan varsin ohut. Miten osa ehdotuksista rahoitetaan? Tässä pitää olla tarkkana. Emme voi luvata kaikkea hyvää kaikille. On tehtävä valintoja.

Kun hallitusta muodostettiin neljä vuotta sitten, suurin ongelma oli yhteisen tilannekuvan puute. Osa puolueista ei hahmottanut, kuinka suurien haasteiden edessä Suomi on. Että työllisyysaste ei nouse tai velkaantuminen ei taitu itsestään. Toivon todella, että puolueet eivät nyt syyllisty samaan.

Tosiasiat on tunnustettava jo vaalien alla. Esimerkiksi uusia kannustinjärjestelmiä luotaessa, verohelpotuksia kehitettäessä, massiivisia energiatukia suunniteltaessa on esittäjällä aina vastuu kertoa, mistä kaikki rahoitetaan ja miten päätökset johtavat työpaikkojen syntyyn. Kasvurahaston osalta ollaan jo liikuttu maltilliseen malliin. Tämä on hyvää esitysten jatkokehittämistä.

Kuten sanottu, toive talouskasvusta ei tee autuaaksi. Siksi liikkumavaramme on hyvin rajallinen. Kokoomus pyrkii valmistelemaan paperin, jossa strategisten linjausten lisäksi tunnustetaan tosiasiat ja haetaan konkretiaa sille kuinka tavoitteet toteutetaan.

Kun lähiviikkoina nähdään muidenkin puolueiden vaihtoehdot, niin saamme toivottavasti myös analyyttisen vaalikeskustelun käyntiin. Siinähän voi itsekin oppia uutta.

Minä ainakin pidän ajatukset valppaana uusille, hyville ehdotuksille. Niitä ei ole ikinä liikaa.