Uusi nousu: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kilpailukykyisempi talous

Arvoisa yleisö,

Suomi on globaalissa kilpailutilanteessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansainvälinen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideologioista. Muuttuva toimintaympäristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpailussa

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä Euroopan velkakriisiin ja siitä kasvukriisiin. Suomen omat rakenteelliset ongelmat ja kilpailukyvyn menetys tarkoittavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkossakin alijäämäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljardista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksinkertaistuu seitsemän ”laihan” vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kiertelemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edelläkävijä. Nyt olemme ongelmatapausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vientiteollisuus menetti markkinoita. Vientituotteiden arvo laski. Kustannukset karkasivat käsistä.

Poliittisella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreettisia kilpailukykyä parantavia uudistuksia, lähdettiin tavoittelemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muutosähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet.

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä, kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös työmarkkinajärjestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoitetta yli muiden: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle selviytymisstrategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Hyvät kuulijat,

EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton puheenjohtajat julkistivat viime viikolla historiallisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvitsemme rohkeita toimenpiteitä.

Olen analyysista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaalikentillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansainvälinen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaaminen kansakunta? Vai vetäydymmekö kiivaimmista taisteluista ja yritämme pitää yllä vähän vanhanaikaista, valtiovetoista, kakun jakamiseen keskittyvää yhteiskuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinnitellä kansainvälisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muutamalla yksittäisellä toimella, kuten pk-yritysten rahoitusta parantamalla tai velkaelvytyksellä.

Ei ole olemassa yhtä pelastajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talouskasvu taas alkaa ja hoitaa ongelmamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideologisista pidäkkeistä on luovuttava sekä oikealla että vasemmalla.

Tilannekuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriutumista ei voi selittää suhdannetekijöillä, ei myöskään pelkästään hallituksen tekemättömyydellä. Tai ”vääränlaisella” politiikalla. Tarvitaan uudistumista. Vaikka se pelottaisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpailukyky on palautettava ja julkinen sektori on uudistettava. Tällöin meillä on mahdollisuus saada osamme maailmankaupan kasvusta ja säilyttää hyvinvointimme.

Lähdemmekö rakentamaan uutta, dynaamista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansalaisistaan, vai lähdemmekö huutelemaan apua menneisyydestä? Uskallammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteemme nykyisillä, osin tehottomilla rakenteilla ja toimintatavoilla? Rakennammeko taloutemme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteiskunta vai syrjimmekö eri vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia? Vastakkain ovat uudistajat ja peruutuspeiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi taloudessa nykyistäkin enemmän valtionyhtiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritystukina. Ajatusmaailmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityksissä. Yrittäjät, omistajat ja työntekijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perustunut edelläkävijyyteen. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Hyvät kuulijat,

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panostamme?

Suomalaisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja kouluttautua. Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investoinnit tarkoittavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edelläkävijä muutamalla osa-alueella, joista digitalisaatio on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panostamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, investoinnit sekä digitalisaation meille tuomat mahdollisuudet.

1) Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvitsemme lisää työtä, monenlaista työtä, palkitsevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myös jatkossa edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Globaali toimintaympäristömme muuttaa ammatteja ja työmarkkinoita: suuri osa nykyisistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuolista osaamista. Puolustustaistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensimmäisten joukossa, jos aikoo pärjätä.

Työllistämisen esteitä on ennakkoluulottomasti purettava. Työntekijöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luottamusta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkkaverotusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kuluttamisen verotus on sekä talouskasvun että ympäristö- ja muiden haittavaikutusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verottaminen. Kokonaisveroastetta ei voi nostaa. Ostovoimasta on huolehdittava.

2) Osaaminen

Vaikka joudumme noudattamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittävästi voimavaroja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi syntyvät: perusopetukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Suomen tulevaisuuden hyvinvointi tehdään luokkahuoneissa, luentosaleissa ja työpajoissa. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Osaamistason nosto on oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta.

Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Yritysten kannalta osaava ja motivoitunut työvoima on avainasemassa, kun pyritään edelläkävijäksi valloittamaan uusia markkinoita.

Kuka pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun robotisaatio ja tuottavuuden kasvuvaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityisosaamista, asioiden yhdistelemistä ihan uudella tavalla, asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä ja ennakoimista.

Tähän pystyy ammattilainen, huippuosaaja. Eikä se huippuosaaja monestikaan löydy yritysten johtoportaista (anteeksi vain paikalla olevat yritysjohtajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

3) Investoinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvinvointiyhteiskuntana, meidän on huolehdittava siitä, että Suomi on maailman paras maa investoida.

Mitä investointien lisääminen edellyttää? Kilpailukykyisempää toimintaympäristöä. Yritysten investointipäätökset eivät ole kiinni yksittäisistä tekijöistä, kuten palkkakustannuksista, energiakustannuksista, logistiikasta, verotuksesta tai osaavasta työvoimasta, vaan näiden kaikkien yhdistelmästä.

Yksi kilpailukyvyn elementeistä on myös ennustettavuus. Poliittiset päätökset esimerkiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaalikaudella on hieman päässyt käymään, se tunnustettakoon. Yksi Suomen vahvuuksista on ollut ennustettava toimintaympäristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkeinoelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittäjyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mitättömäksi, kuka jaksaa ponnistella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä investointeja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivottavasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotannollisten investointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten investointien rahoitusta.

Myös julkisia investointeja tarvitaan edellä mainitsemaani koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä työllisyyden ja kasvun kannalta kriittiseen infrastruktuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lentokentät, asuntorakentaminen sekä energiainfra. Julkiset investoinnit on kohdennettava oikein ja siten, että ne palvelevat myös yksityisiä investointeja.

4) Digitalisaatio

Suomella on valtavan paljon voitettavaa, jos tartumme digitalisaation mahdollisuuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansallinen palveluväylä, joka on etenemässä hallituksen suunnitelman mukaisesti. Digitalisaatiossa esimerkiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuksiamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sektorilla. Meillä on myös julkilausuttu poliittinen tahtotila virtaviivaistaa sähköiset järjestelmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuottavuuden parantamisessa ja julkisen sektorin tehostamisessa.

Rakennamme julkisia palveluita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisijaisen tärkeää luoda helposti käytettäviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaalisia palveluita.

Digitalisaation on oltava ensisijainen malli: jos ei ole perusteltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulutustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla – täällä on aineksia testata liiketoimintaideoita sekä konseptoida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palveluita. Tavoitteena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menestyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vientituloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Arvoisat kuulijat,

Tuoreena pääministerinä olen halunnut tässä puheenvuorossani kertoa rehellisesti tilannekuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haastavassa tilanteessa, uudenlaisen vaalituloksen jälkeen. Kaksi hallituspuoluetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhautuneet tekemättömyyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Hallitukseni peri vaikean poliittisen ja taloudellisen tilanteen. Talouden tervehdyttämistyötä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan hallituksen on jatkettava talouden tasapainottamista hallituksen väristä riippumatta.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät, eikä pussillinen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta. Meidän on uskallettava ottaa loikka tulevaisuuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmarkkinajärjestöjäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoittelemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoitteeksi sen, että Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla täyttäessään sata vuotta. Siitä en anna periksi. Tavoitetta edistetään esimerkiksi työllä ja osaamisella, investointien lisäämisellä sekä digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumalla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

MTV kolumni
Alexander Stubb

***

Toiveiden kaivosta punnittuihin valintoihin

Suomen talous alisuoriutuu. Inhottavaa, mutta totta. Maamme rakenteellinen kilpailukyky on kuitenkin huippuluokkaa. Monet mittaukset ovat osoittaneet sen. Meillä esimerkiksi yhteiskunnalliset instituutiot, infrastruktuuri sekä väestön terveys ja osaaminen ovat maailman kärkeä. Newsweek-lehden mukaan Suomi on maailman paras maa.

Emme ole toipuneet vuoden 2009 lamasta. Viimeiset kaksi vuotta olemme olleet taantumassa. Tänäkin vuonna pääsemme hädin tuskin nollakasvuun.

Kyse ei ole vain suhdanteesta. Elinkeinorakenteemme on murroksessa, väestömme ikääntyy, julkinen talous velkaantuu ja vientimme kilpailukyky on heikentynyt. Maailmantalouden virkistyminen – kun se tapahtuu – ei korjaa näitä heikkouksia.

Jakopolitiikan kultaiset aikakaudet voidaan unohtaa hyväksi hetkeksi. En kuitenkaan usko synkistelyyn. Vaikeuksien edessä pitää kääriä hihat.

**

Tällä viikolla hallitus on tehnyt suuria energiapäätöksiä. Viemme eduskunnan hyväksyttäväksi Fennovoiman ydinvoimahankkeen periaateluvan. Turpeen ja metsähakkeen kilpailukykyä parannetaan suhteessa kivihiileen. Olen ilahtunut, että molemmat esitykset ovat saaneet tuen sekä Perussuomalaisten Timo Soinilta että Keskustan Juha Sipilältä.

Ensi viikolla puolueet kokoontuvat yhteiseen neuvonpitoon paremmasta sääntelystä. Käymme yhdessä läpi ehdotuksia esimerkiksi luvituksen vauhdittamisesta.

Hallituksen työ on kesken. Loput säästölait annetaan syksyn aikana eduskunnalle. Sote-uudistuksen lainsäädäntö viimeistellään ja tuodaan eduskuntaan. Eduskunnalle annetaan ennen vaaleja täydentävä budjettiesitys ja kaksi lisäbudjettia. Rakenteellisia uudistuksia koskevat lakiehdotukset annetaan eduskunnalle. EU:ssa osallistumme ilmasto- ja energiapaketista päättämiseen ja komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen vastuulla olevan kasvupaketin rakentamiseen.

Joten eiköhän unohdeta helpot heitot siitä, että hallituspuolueet valmistautuvat vain vaaleihin. Kyllä tässä työtä loppukaudella vielä riittää.

**

Silti on viisautta katsoa jo kohti tulevaa. Suomen saaminen uuteen nousuun edellyttää rohkeutta uudistua. Osana laajempaa uudistustyötä olen ehdottanut seuraavaa seitsemää kohtaa talouden uudistustyöhön:

1) Kestävä hyvinvointi ei voi perustua ylivelkaantumiseen.
2) Tarvitsemme investointeja koulutukseen ja osaamiseen.
3) Digitalisaation mahdollisuuksiin on tartuttava yrityksissä ja julkisella sektorilla.
4) Verotuksen rakennetta on uudistettava työtä ja investointeja suosivaan suuntaan.
5) Työn määrää on lisättävä työuria pidentämällä.
6) Vapauksia sopia työehdoista ja palkkauksesta yritystasolla on lisättävä.
7) Kasvua kuristavaa sääntelyä on purettava.

Näistä kohdista tarvitsee tietysti hakea yhteisymmärrystä myös muiden puolueiden kanssa.

Toistaiseksi julkisen velan taittamisen teema on kerännyt kauniita sanoja vain juhlapuheissa. Esimerkiksi Keskusta moittii hallitusta valtion velkaantumisesta, mutta samaan aikaan vaatii miljardiluokan infrayhtiötä, miljardiluokan yritystukirahastoa, lisää tukea energiantuotantoon, lisää rahaa kuntien valtionosuuksiin, lisää rahaa maataloustukiin, lisää rahaa virastojen toimintamenoihin, lisää rahaa maakuntien kehittämiseen ja lisää rahaa lapsilisiin.

Arvostan Keskustan Juha Sipilää analyyttisena talousmiehenä ja erittäin asiallisena keskustelijana. Sipilä on ollut samoilla linjoilla myös hallituksen ja hallitusohjelman keskittymisestä strategisiin prioriteetteihin. Haluaisin kovasti kuulla, miten hän aikoo priorisoida ennen kevään eduskuntavaaleja tämän kauniin, mutta kattavuudeltaan hiukan epärealistisen listauksen. Koska siitähän tässä on kyse – valinnoista, ikävistäkin sellaisista. Strategia tarkoittaa aina jostakin luopumista ja johonkin keskittymistä.

Kannustavamman verotuksen osalta olen ilolla laittanut merkille, että SDP:n Antti Rinne on kertonut kannattavansa palkkaveron keventämistä. Myös Keskustan Sipilä on aiemmin pitänyt tätä mahdollisena. Hyvä, jos tästä kohdasta on yksituumaisuutta.

Miksi työn verotuksen keventäminen on järkevää? Siksi, että se kannustaa työntekoon ja lisää pysyvällä tavalla työllisyyttä. Olen esittänyt, että työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan. Ansaitusta lisäeurosta pitäisi jäädä työtä tekevälle käteen vähintään puolet. Hetemäen verotuksen kehittämistyöryhmä esitti ennen edellisiä eduskuntavaaleja kahden miljardin euron veronkevennystä kautta linjan. Tämä tarkoittaisi karkeasti 850 euron lisäystä keskituloisen palkansaajan tilipussiin vuodessa.

Voimme parantaa Suomen viennin kilpailukykyä, jos maltilliset palkankorotukset ja työn verotuksen kevennykset paiskaavat kättä. Palkkamaltilla kannattavampia yrityksiä, veronkevennyksillä palkansaajille ostovoimaa.

**

Suomi tarvitsee lisää investointeja – sekä yksityisiä että julkisia. Julkisia investointeja tarvitaan erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen sekä infrastruktuuriin. Samaan aikaan on pidettävä kiinni velkaantumisen taittamisesta.

Tilinpitokikkailuun ei ole varaa. Esimerkiksi Keskusta on esittänyt, että julkista velkaa työnnettäisiin erilliseen infrayhtiöön. Teiden tai koulujen korjaamiseen otetut lainat ovat veronmaksajien piikissä, vaikka ne siirrettäisiin valtionyhtiön taseeseen.

Yksityisten investointien lisäämisestä on käyty liian vähän keskustelua. Tarvitsemme lisää yrittäjyyttä ja kotimaista omistajuutta. Tällä vaalikaudella esimerkiksi yhteisöveroa on leikattu 26 prosentista 20 prosenttiin. Veromuutos lisää investointeja.

Tässä asiassa en ymmärrä yrittäjyydestä puhuvan Keskustan linjaa. Juha Sipilä vastusti yhteisöveron alentamista 20 prosenttiin tämän vuoden alusta ja esitti kevennyksen tekemistä asteittain. Kauppalehdessä Sipilä esitti, että ”yksinkertaisinta olisi vain tehdä yhteisöverokevennystä vastaava kiristys osinkoverotuksen puolelle”.

Tämä esitys olisi tarkoittanut yrittäjien osinkoverotukseen tuplakorotusta verrattuna hallituksen toteuttamaan. Yksinkertainen voi olla kaunista, mutta Sipilän ehdotus olisi kurittanut yrittäjiä. Se ei tässä taloustilanteessa kuulosta järkevältä.

Talouskasvu voi syntyä kestävällä tavalla vain yksityisten yritysten ja toimivien markkinoiden kautta. Työllistäminen uusia valtionyhtiöitä perustamalla ei ole kestävä tie. Se on valtion rajallisten rahojen lykkäämistä oman osaamisalueen ulkopuolelle. En myöskään usko siihen, että Keskustan esittämän miljardiluokan yritystukirahaston luominen on kestävä tie. Suomalaiset yritykset eivät tarvitse valtion kainalosauvoja vaan nykyistä kilpailukykyisemmän toimintaympäristön.

Valtiovetoinen yritysten tukeminen ja valikoiminen on väistämättä byrokraattista ja hidasta. Yrityksissä, lähellä kuluttajia ja ostajia, syntyvät uudet menestystuotteet ja palvelut, jos ovat syntyäkseen.

Suomi saadaan nousuun, siitä olen varma. Eväitä ja ehdotuksia riittää. Toiveiden kaivoa emme pysty kuitenkin täyttämään. Nyt tarvitaan kaivattua strategisuutta. Tarvitaan valintoja.

Finland’s Prime Minister Alexander Stubb
Speech at Le Mouvement des entreprises de France (Medef)
1.10.2014

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista

***

HOW TO RELAUNCH GROWTH IN EUROPE

Mr Chairman,
Ladies and Gentlemen,
It is a great pleasure and an immense privilege to speak at Medef today. I remember well my previous visit to your esteemed organization in 2012 – then as Minister for European Affairs and Foreign Trade. It is good to be with you again. But unfortunately the challenges we discussed during my earlier visit have not yet abated. Europe is still undergoing a grave economic crisis.

My subject today is how to relaunch growth in Europe. We have a three-faceted economic crisis in our hands. It all started as a global banking crisis and was then soon transformed into a debt-crisis in the Euro area. Today we are facing a European crisis of growth.

Only strong growth will put Europe on a sustainable economic path. Without growth, unemployment will remain at intolerable levels and balancing public finances will be an increasingly difficult task. Europe will be trapped by its ageing demographics.

No one is immune to the crisis – not France, nor Finland. We have all been hard hit. We can speak of a lost decade in terms of European growth. For example, Finland will probably regain the 2008 pre-crisis level of production only by 2018.

Growth is the crucial European issue – economic, political and social. We all want growth, we all need growth – this is self-evident. There is no disagreement – north or south, right or left – on this issue. But there are different views on how to achieve growth. What is feasible, what needs to be done.

My aim today is to present my vision on how to relaunch economic growth in Europe. What constitutes a sustainable and viable European growth policy. What are the building blocks of a Europe of growth.

Being in France, we are subject to high standards of logic and structure. So let me analyze European growth in three stages: first, what is our understanding of the foundations for growth in the modern economy, second, what are the areas where
Europe can generate new growth, and third, what are the policies that need to be deployed for realizing growth.

**

Dear friends,

A key element in building a policy for European growth is understanding the foundations of growth. How does the modern economy function, and what makes it grow.

Europe has been a great economic success, a global leader. All major economic innovations have strong European origins – commerce, banking, manufacturing, the industrial revolution. And you can also add integration to the list, since it is a European solution to the demands of a transnational economy.

But history has also shown that success depends on perpetual change, economic evolution. The only constant is change. The eminent economist Joseph Schumpeter talked about creative destruction – allowing economic structures to change with development.

I am not arguing that Europe hasn’t made mistakes as well. Some industries have simply been destroyed, without any creation. One unfortunate example is how Europe lost its leadership in information technology. Europe was the global leader in the telecoms sector during the 1990s, because we had a strong European market, leading technology and above all, common European standards. But our environment changed. The internet became the main stage. Online content surpassed the handset as the center piece. Europe lost its edge and the United States became the dominant force in the digital economy. You can all Google this information on your iPhone and then share it to your followers on Twitter.

The reasons for this European downfall are clear – there was no internal market, no common European standard for the digital economy. National boundaries were high, when there should have been none. This is a cautionary tale – we must pay constant attention to economic evolution. Success today is no guarantee of success tomorrow.

Globalization means intense competition. And it also means that the economy and our companies are no longer confined to the national or even European framework. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, the other part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Ipads are made in China, but designed in California, as the label says. And the ‘made in’ covers only some 2% of their value.

Therefore modern countries cannot hide between duties and non-tariff barriers. Economic fortresses have been made obsolete by the cannons of globalization. Our companies and economies need to thrive in the open. Seek high value in the global division of labor.

We have to understand a brutal fact. The modern economy is like a powerful stream, forever moving ahead, never stopping. Stopping this current is not an option, neither is reversing it, nor does it make sense to swim against it. Europe has lost substantial manufacturing capacity to emerging economies. Most of this work is not about to return to Europe – no matter how much we improve our industrial policy. The only viable option is to look ahead for new opportunities.

Some people fear that reforms aimed at making our economies more dynamic will undermine the welfare society we have built over the post-war decades. I don’t agree.

I see economic competitiveness as the sole way of preserving and further improving our European model. In an open economy competitiveness and welfare go hand in hand. The two are friends, not enemies.

**

Where can Europe look for new opportunities? Predicting the future is always risky, but allow me to make an enlightened estimation on some of the forces at work.

First, automation is changing manufacturing and makes it less dependent on labor. This means that the advantage that emerging countries have had with cheap labor is eroding. The balance is tipping in favor of high-skills and innovation, where Europe still has a lead. But any European industrial regeneration has to build on new horizons, not sunsets.

Second, dealing with climate change compels us to make major improvements to energy provision and resource use. We need to use energy more efficiently, produce it with less emissions, and increase the use of renewable energy. Europe has a head start with energy technology, because we have taken climate change seriously. France, host of the next year’s United Nations Climate Change Conference, is a case in point. It is possible to maintain prosperity and control climate change, but this spells an end to fossil fuels and careless resource use. European expertise in clean technology will be in great demand globally.

Third, digital technology will transform modern societies. The next level is the ‘internet of things’ where machines, processes will all be connected, opening the door for countless new applications and smart solutions. The provision of public services will be transformed by e-solutions. Productivity gains, if done right, will be considerable. I am convinced that Europe with its advanced societies, skilled people and stable institutions will thrive in this new environment.

These developments may sound abstract, but we can witness them in practice. Finnish paper companies have been doing badly, because digital media has had such an impact on the demand for paper. The number of paper machines – once the measure of success – has halved in Finland. But paper companies are transforming, reinventing themselves into new companies that use the old raw material – wood – to make new products, like biofuels and advanced materials. And this may also be the story of Finnish paper companies in France. While paper mills have unfortunately closed, we hope to transform these factories into biofuel refineries.

**
So, new opportunities are emerging, but we need policies that permit European companies – bid, medium and small – to seize them.

It is only our companies that can make the European economy grow again. Not states. And not the European Union. Public authority has an important role in ensuring a good business environment, but it is not in business itself.

The European Central Bank has done its very best. It was largely the ECB and Mr Draghi that got us out of the worst phases of the debt crisis. Now, in order to support growth, they are keeping interest rates down and have announced further measures. But monetary policy can only take us so far.

As I said from the outset, we are all seeking growth. There is a unity of purpose, but the debate on the means distracts us. We all agree that investing better and more is the one key step that can provide a solid exit from slow growth. But what are the essential elements for relaunching investment and growth?

The central element is the fact that this investment needs to be mostly private, not public. Our mission is to make private capital – investors and companies – believe in Europe again.

Public investment – national and European – can help. But it cannot change the picture. As average public debt in the Euro zone is already at 93% of GDP, most member states have no room to increase public spending. Public expenditure is already high – 57% in France and 58% in Finland. Our economies will choke if they are burdened by higher taxes – the inevitable consequence of more public expenditure. I know that jokes have been made about having a Cuba without sun. Then imagine what a Cuba with snow would be.

On the contrary, we should preserve the financial stability we have achieved at great cost. The Euro area no longer faces imminent risk, but we cannot be care free. Any flexibility to our economic policies has to be within the boundaries of the Stability and Growth Pact.
I would argue that the European agenda for growth has a clear cut outline, that can be divided into i) national, ii) European and iii) global tasks. Let us look at the agenda for action.

First, the essential element for growth at the national level is structural reform. There is no EU member state that would not benefit from structural reform – including my own. It is not up to me to comment French economic policy, but in Finland we need 1. responsible fiscal policy, 2. public investment in education, training and innovation, 3. productivity gains from ICT and digitalisation, 4. more efficient taxation by cutting taxes on labour and also capital, 5. higher supply of labour and higher participation rates, 6. more flexible labour markets and 7. more competition, less regulation and cutting red tape. Quite a program for the coming years!

Second, European policies need to boost our economic fundamentals. Make Europe a good place to do business, that is. The best European policy for growth is the internal market – its shortcomings need to be overcome. In essence this means taking the Single European Market to new territories. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and the realization of a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

And third, on the global level, we need market access. We should stop seeing Europe as exceptionally vulnerable to trade, since in fact we have always prospered from it. We only hurt our own successful enterprises if Europe does not have a wide and deep enough network of free trade and investment agreements.

The European Union has made good progress in opening up trade relations, but nothing can shadow the potential of transatlantic free trade. This momentum needs to be seized. I am not saying this will be easy – opening public procurement in the United States is no small feat – but the potential rewards are great. This might well be the last chance for Europe and the United States to build a common market place and set the rules of global trade.

In the political guidelines for the next European Commission, the President-elect Jean-Claude Juncker covers well all these items: focus on jobs, growth and investment, the digital single market, an energy union and climate change policy, a deeper internal market, a deeper economic and monetary union and free trade with the United States. This European program deserves our strong support. I am personally happy that both the Finnish and French members of the Commission will have key roles in delivering this agenda.

I do not talk of the European Union in the third person – it is not them, it is us. If Europe fails, it is of our own doing. We need to deliver the promise of European competitiveness in action, not just words – in the concrete, not the abstract. We have been too fond of talking about competitiveness, but not bold enough in delivering the tangible measures – the legislation, the policies – that our economy needs. This has to change for good.

**
Dear friends,
Times are hard, but I have great faith in Europe. Its people, its companies, its institutions. We have all the means in our possession to reverse decline and make Europe prosper again. There is nothing inevitable in weak growth.

A Europe of growth is within our reach. But only if we have a clear understanding of what needs to be done – within the national state, at European level, and in global economic governance.

European states must pursue reform, transform their structures to help economies grow and companies realize their potential.

The European Union must extend the internal market further, deeper – ensure that we are the united economy we should be. Europe is still about removing barriers.

The world needs to be open for European exports and we should seek strength from cooperation. Transatlantic free trade would be the deal of a generation.

Dear friends,
Perhaps a fitting quote to lift our spirits comes from Antoine de Saint Exupéry:
– ‘the preparation of the future is just building the present’. (Préparer l’avenir ce n’est que fonder le present. Citadelle, 1948).

Let us build a strong Europe in the present, so that it will prosper in the future.

Thank you for your attention. I highly appreciate being here with you today.

Puhe

26.8.2014 11.19

 

Pääministeri Alexander Stubb edustustonpäällikköpäivillä 26.8.2014

 

(muutosvarauksin)

 

Arvoisat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt, Hyvät kollegat ja ystävät,

 

Tämä on jo seitsemäs peräkkäinen vuosi, kun olen puhumassa edustustonpäällikköpäivillä. On hienoa olla taas keskuudessanne ja nähdä teitä kaikkia. Kulunut vuosi on ollut meille kaikille työntäyteinen – kansainvälisessä politiikassa ei varsinaisesti eletä hiljaiseloa. Lämpimät kiitokset erinomaisesta yhteistyöstämme jälleen kerran. Omat suuret uutiseni ovat, että olen vaihtanut duunia, minkä tosin ehkä jo huomasittekin.

 

Aiempina seitsemänä vuotena olen käsitellyt tässä tilaisuudessa laajasti ulkopolitiikan teemoja:

 

– Ensimmäisessä puheessani ulkoministerinä vuonna 2008 käsittelin Georgian kriisin merkitystä kansainvälisessä politiikassa.

– Vuonna 2009 oli puolestaan talouskriisin arvioinnin aika. Talousmyllerrys kiihdytti kansainvälisen politiikan muutosprosesseja.

– Vuonna 2010 puhuin kuuntelemisesta ja keskinäisestä kunnioituksesta kansainvälisessä politiikassa, arvokkaasta ulkopolitiikasta.

– Vuonna 2011 roolini oli vaihtunut eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi. Peräänkuulutin aktiivisempaa otetta Suomen taloudellisten ulkosuhteiden edistämiseen.

– Vuonna 2012 käsittelin Euroopan talouden tulevaisuudennäkymiä ja Suomen sitoutumista euroon.

– Ja viime vuonna, vuonna 2013, puhuin Eurooppa-politiikasta laajemmin – integraatioon kohdistuvista paineista, Euroopan taloushaasteista ja Eurooppa-politiikkamme priorisoinnin tarpeesta. Päätin tuon puheeni sanoihin: ”Yhdessä vaikutetaan, yksin ajaudutaan. Yhtenäisinä kukoistetaan, hajanaisina hävitään.”

 

Tässä uudessa tehtävässäni katson Suomea ja maailmaa – siis myös teidän toimikenttäänne – taas monesta uudesta näkökulmasta. Tänään haluaisin jakaa kanssanne ajatuksia seuraavista kolmesta:

 

I SUOMEN TALOUS – Kaikkein tärkein aihe minulle ja meille tällä hetkellä on Suomen talouden tilanne. Se on vakava, mutta tahto ratkaisujen löytymiseen on kova.

II EUROOPPA – Euroopan unioni on joutunut talouskriisin jälkeen ulkopoliittisen kriisin koittelemaksi. On aika arvioida tapahtunutta ja hahmotella johtopäätöksiä.

III MAAILMA YMPÄRILLÄMME – Meidän on tietysti katsottava myös kokonaisuutta. Millaisessa maailmassa me nyt toimimme? Ja mitä me täällä Suomessa teiltä odotamme?

 

I SUOMEN TALOUS

 

Ensin, Suomen taloustilanne, jota lähestyn kolmen kokonaisuuden kautta. Ensiksi kysymällä – miten Suomella nyt oikeastaan menee? Toiseksi, mitä hallitus on tehnyt budjetin tasapainottamiseksi. Ja kolmanneksi, millaisia rakenneuudistuksia Suomi tarvitsee.

 

1. Miten Suomella nyt menee?

 

On todettava avoimesti ja rehellisesti: Suomen talouden tilanne on vaikea. Tämä vuosi on kuudes laiha vuosi putkeen. Tarkoitan tällä sitä, että Suomen talouden tuotanto on edelleenkin pienempi kuin ennen finanssikriisiä vuonna 2008. Valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen talouden tuotanto yltää vuoden 2008 tasolle vasta vuonna 2018. Heikko talouskasvu on johtanut myös Suomen ripeään velkaantumiseen. Valtion velan määrä kaksinkertaistuu vuodesta 2008 vuoteen 2018.

 

Elämme siis talouskasvun kannalta menetettyä vuosikymmentä.

 

Olemme kärsineet sekä sisäisistä että ulkoisista ongelmista. Monet ulkoisista ongelmista juontavat juurensa finanssi- ja velkakriiseihin. Ja nyt sylissämme on myös Ukrainan kriisi kerrannaisvaikutuksineen. Nämä ovat merkittäviä tekijöitä, mutta kaikkein merkittävimmät ongelmat löytyvät silti kotoa. Elinkeinorakenteen murros, väestön ikääntymisestä seuraava talouskasvun hidastuminen ja Suomen nopeasti heikentynyt hintakilpailukyky painavat harteillamme.

 

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Laitetaan lappu Suomen luukulle? Vedetään ovet kiinni, odotetaan kaamosta sisällä ja pelätään entistä pahempaa? Ei, ei todellakaan. Tosiasiat pitää tunnistaa ja tunnustaa avoimesti. Väitän, että meillä on ollut näkö- ja luuloharha omasta tilanteestamme. Olemme jo jonkin aikaa olleet hitaan näivettymisen vaiheessa. On ollut vaikea mieltää ja hyväksyä isoa kuvaa, kun siihen ei ole – sinänsä onneksi – liittynyt yhtäkkistä rysähdystä.

 

Suomen vahvuuksia ei ole kukaan vienyt pois. Olemme toimiva, turvallinen ja tehokas yhteiskunta – monella mittarilla yksi maailman parhaista maista. Tämä onnellinen asiaintila ei kuitenkaan kestä, jos emme saa taloutta taas kuntoon.

 

Viimeistään tässä vaiheessa on syytä lopettaa haihattelu siitä, että muutama onnistunut budjetti tai kasvutoimia koskeva päätös ratkaisisi tilanteen. Kyse on paljon pitkäaikaisemmasta muutoksesta. Muutoksesta, jota vielä seuraava hallituskin joutuu tekemään. En lupaa ihan verta, hikeä ja kyyneleitä tuleville vuosille. Mutta en paljon parempaakaan.

 

Poliitikot ovat minusta töissä ennen muuta tuleville sukupolville. Siksi kipeätkin päätökset on uskallettava toteuttaa. Euroopan ohjelmamaissa palvelevat kollegat tietävät hyvin, kuinka vaikeaksi yhteiskunnan tilanne menee, jos ongelmiin ei reagoida ajoissa.

 

Tällä vaalikaudella on jo jouduttu tekemään merkittäviä päätöksiä, jotta julkisen talouden heikentynyttä kehityssuuntaa on saatu muutettua. Yksin politiikalla ei Suomen taloustilannetta avoimessa markkinataloudessa käännetä – mutta voimme kuitenkin tehdä paljon muutoksen edellytysten luomiseksi. Kaikki lähtee pienistä ja vähän suuremmista askeleista. Sitkeällä työllä hyvä tulee.

 

2. Budjettipäätökset

 

Mitä me sitten hallituksessa teemme Suomen suunnan muuttamiseksi? Käännämme valtiolaivan kurssia yhtäältä ajassa elävien budjettipäätösten, toisaalta hyvin pitkälle tulevaisuuteen katsovien rakennepoliittisten päätösten kautta.

 

Hallituksen budjettiriihi alkaa huomenna. Harjoitus ei tule olemaan helppo, mutta olen vakuuttunut siitä, että kaikilta hallituspuolueilta löytyy tahtoa kestävien ratkaisujen tekemiseen.

 

Ensimmäinen budjettiin liittyvä iso päätöskokonaisuus on valtion velkaantumisen taittaminen. Koska talouden kehitys on tämän vaalikauden aikana mennyt huonompaan suuntaan, olemme jo tähänkin mennessä joutuneet tekemään merkittäviä menosäästöjä ja veronkorotuksia.

 

Leikkauslistoja on tehty neljään otteeseen: hallitusohjelmassa, kevään 2012 kehysriihessä, kevään 2013 kehysriihessä ja vielä nyt viime keväänä. Hallitusneuvotteluissa saatiin aikaan 2,5 miljardin euron sopeutustoimet; sen jälkeen leikkauksia ja veronkorotuksia on tehty noin seitsemällä miljardilla eurolla. Ensi vuoden budjetissa laitamme toimeen uusia leikkauksia noin kahden miljardin euron arvosta ja uusia veronkorotuksia noin miljardin euron arvosta. Valtion velkakierteen katkaiseminen on välttämätöntä.

 

Tämä on ensi vuoden budjettiesityksen iso kuva. Finanssipolitiikan linja on siis merkittävästi kiristävä. Myös tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä. Valtion velkaantuminen vähenee kolmella miljardilla. Tänä vuonna otamme yli seitsemän miljardia euroa uutta velkaa, kun taas ensi vuonna velkaa joudutaan ottamaan enää neljä miljardia euroa. Se on silti liikaa.

 

Tiukkojen säästöjen seurauksena ensi vuoden budjetti tulee olemaan toisen kerran peräkkäin pienempi kuin edellisenä vuonna. Tällaista peräkkäistä useamman vuoden budjetin menojen laskua on tapahtunut viimeksi 90-luvun laman jälkihoidossa Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Silloin budjetti laski kolmena ensimmäisenä vuonna peräkkäin. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta budjetti on siitä lähtien tähän vuoteen saakka kasvanut joka kerta vuodesta toiseen. Nyt Suomessa tehdään siis itse asiassa varsin isoa linjanmuutosta.

 

Hallituksen on toki elettävä ajassa. Taloustilanteemme on sen verran epävakaa, että tilannetta on seurattava budjettiriihenkin jälkeen pitkin syksyä. Meillä tulee tarvittaessa olla valmiutta reagointiin.

 

3. Rakenneuudistukset

 

Teemme työtä myös rakenteellisella puolella. Rakennepaketin toimeenpano on edellä mainittujen finanssipolitiikan kiristystoimien ohella toinen osa ensi vuoden budjettiesityksen isoa kuvaa.

 

Rakennepoliittinen ohjelma käynnistettiin viime vuoden budjettiriihessä. Sen tavoitteena on kuroa umpeen julkisen talouden kestävyysvajetta monin kauaskantoisin keinoin: sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä tehdään suuri uudistus; kuntarakennetta remontoidaan kestävämmäksi; kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan; eläkeuudistuksella pidennetään työuria puolellatoista vuodella; rakenteellista työttömyyttä vähennetään ja opintoaikoja lyhennetään.

 

Minulta kysyttiin viime viikolla eräässä haastattelussa, joudummeko nyt koko ajan käymään puolustustaistelua velkaantumista vastaan. Vastasin siteeraamalla Jyrki Kataista. Hänen mukaansa meidän pitää puolustaa ja hyökätä samaan aikaan. Tiukan julkisen talouden puolustamisen lisäksi meidän pitää laittaa sopivasti joukkoon hyökkäysarsenaalia eli kohdennettuja kasvutoimia. Lisärahat kansainvälistymiseen, tärkeisiin liikenneinframme pullonkauloihin sekä esimerkiksi yliopistoille ovat myös tarpeellisia.

 

Kuten jo edellä sanoin: hallitus ei luo kasvua – sen tekevät yritykset, sen tekevät työtä tekevät suomalaiset – mutta voimme tukea kasvun edellytyksiä.

 

Meillä on edessämme vaativa poliittinen syksy. Ennen ensi kevään vaaleja pitää saada aikaan monia suuria ratkaisuja. Nyt ei ole aika puoluepolitikoinnille, vaan kaikki tarmo on pantava Suomen asioiden hoitamiseen.

 

Olen tilanteen vakavuudesta huolimatta vakuuttunut, että tästäkin me suomalaiset varmasti selviämme. Meillä on valtavia vahvuuksia, jotka täytyy nyt hyödyntää täysimääräisesti. Yrityskentästämme nousee uusia menestyssektoreita ja yrityksiä vanhojen rinnalle. Olemme tehneet Suomesta entistä paremman maan ulkomaisille investoinneille. Koulutuspääomamme on edelleen kansainvälisesti todella kovaa luokkaa. Mutta kaikista tärkein tekijä on asenne. Suomessa on tapahtumassa asennemuutos, joka on tehnyt meitä entistä rohkeampia yrittämään, onnistumaan – ja epäonnistumaan. Tarvitsemme itseluottamusta, vastuunottoa ja tulevaisuudenuskoa. Ja sitä meiltä varmasti löytyy.

 

II EUROOPPA

 

Toinen pääaiheeni tänään on Eurooppa. Tulen tekemään kolme huomiota Euroopan unionista kansainvälisenä toimijana: Yksi – viimeistään nyt Euroopan unionin tulee tiivistää yhteistä ulkoista toimintaansa ja katsoa enemmän ulospäin. Kaksi – kysyn, miten EU on hoitanut Ukrainan kriisiä. Ja kolme – kysyn, millaisia johtopäätöksiä Suomen tulee vetää Ukrainan kriisistä EU-politiikkaamme.

 

1. Euroopan unionin on tiivistettävä yhteistä ulkoista toimintaansa

 

Olemme keskustelleet tällä joukolla monta kertaa tarpeesta vahvistaa Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Lissabonin sopimukseen sisältyvä lupaus yhtenäisemmästä toiminnasta on jäänyt valitettavasti lunastamatta, kun talouskriisi on vienyt päähuomiomme jo monen vuoden ajan.

 

Vuosi sitten sanoin suurlähettiläspäivillä: ”Jos kenraalit käyvät joskus edellistä sotaa, niin EU-politiikassa vastaava riski olisi keskittyä vain ja ainoastaan rahoituskriisin hoitamiseen.”

 

Vielä viime syksynä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan heikkouden harmittelu oli kuitenkin enemmän akateemista puuhastelua, joka ei herättänyt suuria intohimoja. Kevään ja kesän aikana yhteisen ulkoisen toimintamme tarve on tullut akuutiksi ja hyvin ilmeiseksi EU:n lähialueiden kriisien myötä.

 

Eurooppa on katsonut liian monta vuotta ensisijaisesti sisäänpäin. Tätä virhettä ei voi kuitenkaan ulkoistaa pelkästään Brysselin ja EU-toimielinten viaksi. Yhteinen toiminta vaatii jäsenmaiden yhteistä tahtoa, aloitteitakin.

 

2. Miten EU on hoitanut Ukrainan kriisin?

 

Unionin lähialueiden kriiseistä Ukraina on Suomelle läheisin. Tarkoitukseni on esittää ensin muutama huomio siitä, miten ja miksi olemme hoitaneet kriisiä EU-tasolla. Ensin lähtökohdista, toiseksi pakotteista ja kolmanneksi neuvotteluista. Tämän jälkeen hahmottelen ensimmäisiä alustavia johtopäätöksiä, joita kriisistä pitäisi EU-politiikassamme vetää.

 

Ensin lähtökohta. Venäjä on rikkonut kansainvälisen oikeuden periaatteita ja Ukrainan – toisen eurooppalaisen valtion – suvereniteettia tavalla, johon meidän on ollut pakko reagoida. Euroopassa ei kerta kaikkiaan voi tinkiä kansainvälisen oikeuden periaatteista ja valtioiden alueellisesta koskemattomuudesta. Vahvemman oikeutta on tässä maanosassa nähty tarpeeksi.

 

Toiseksi, pakotteet. EU:n voima perustuu talouteen ja kauppaan. On siis luonnollista, että käytämme taloudellisia instrumentteja ulkopoliittisen kriisin ratkaisuun painostamiseksi. On tärkeää huomata, että vaikka pakotteet eivät ole kenenkään – yhdenkään jäsenmaan tai koko unionin – kannalta helppoja, on EU kuitenkin kyennyt tässä tilanteessa tarttumaan päättäväisiin toimenpiteisiin. EU on pysynyt yhtenäisenä. Kansainvälinen yhteistyö on ollut tätäkin laajempaa – EU toimii pakoteasiassa yhdessä Yhdysvaltain, Kanadan, Norjan, Islannin, Sveitsin, Albanian, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.

 

Haluan painottaa, että pakotteissa ei EU:lle ole kyse ”kauppasodasta”. EU on asettanut Venäjän-vastaisia pakotteita ulko- ja turvallisuuspoliittisista syistä. Myös mahdollisten tulevien pakotepäätösten – kiristävien tai löysentävien – tulee perustua vain siihen, miten Venäjä Ukrainan kriisin kontekstissa toimii.

 

Pakotevalmistelujen aloittamisesta päätettiin maaliskuun Eurooppa-neuvostossa. Olemme sen jälkeen osallistuneet tiiviisti pakotteiden valmistelutyöhön. Tavoitteenamme on ollut löytää sellaisia Venäjään tehokkaasti vaikuttavia toimia, joiden vaikutus Suomen talouteen olisi mahdollisimman vähäinen. Harjoitus on ollut haastava, niin monella tavalla Suomen talous on kytköksissä Venäjään. Niin monet pk-yritykset ja työpaikat ovat osa Venäjän-kauppaan liittyviä kaupan arvoketjuja. Ministeriöt ja Suomen pankki ovat tehneet pakotteisiin varautumisessa ja niiden vaikutusanalyysissä ensiluokkaista valmistelutyötä, mistä kuuluu antaa julkinen tunnustus.

 

Olen tyytyväinen siihen, miten vaikuttamistyömme EU:n sisällä on onnistunut. EU:n 1.8. käyttöönottamat, Venäjään kohdistetut toimet koskevat vain hyvin pientä osaa Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta. Tämä ei tietysti lohduta niissä yrityksissä, joihin toimet iskevät. On kuitenkin helpottavaa huomata erilaisista kyselyistä, että toimilla on niin yritysten kuin suomalaisten ihmisten enemmistön tuki.

 

EU:n päätöksillä ja myös niitä seuranneilla Venäjän vastapakotteilla on seurausvaikutuksineen tietysti myös kansantaloudellista merkitystä. Tulemme esittämään huomenna keskiviikkona Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön arvion siitä, kuinka paljon Venäjä-pakotteet vaikuttavat meidän talouteemme ylipäätään. Tämä otetaan myös budjettiriihen päätöksissä huomioon. Maatalouteen, erityisesti maitosektorille, koituvia haittoja pystytään osittain paikkaamaan kansallisen budjetin ja EU-budjetin kautta. On kuitenkin muistettava, että Venäjä-pakotteita suurempaa merkitystä meille on Venäjän talouskehityksen yleisellä hidastumisella.

 

Kolmanneksi diplomatia. Tältä osin on myönnettävä rehellisesti, että Euroopan unioni – siis me – emme ole toistaiseksi onnistuneet riittävän hyvin. Kriisin alkuvaiheissa emme täysin hahmottaneet, miten suhtautua Kiovan protesteihin. Itä-Ukrainan kriisin kärjistyttyä sotilaalliseksi on neuvotteluja puolestaan käyty hyvin erilaisissa kokoonpanoissa. EU-toimielimien ohessa ja sijaan neuvottelupöydässä on ollut välillä kaksi, välillä kolme suurta jäsenmaata. Tämänpäiväiseen Minskin kokoukseen osallistuu kuitenkin EU-komissio, mikä on positiivinen askel.

 

Erityisen tärkeä askel se on siksikin, että tämä kriisi voi ratketa vain neuvottelupöydässä. Tätä myös Suomi on vahvasti korostanut pitkin matkaa. Olemme pitäneet yhteyttä eurooppalaisiin kollegoihimme ja Venäjän johtoon tasavallan presidentin, pääministerin ja ulkoministerin voimin. Omien keskustelujeni ja teidän raporttienne perusteella tällainen yhteydenpito nähdään arvokkaana muissakin unionin jäsenmaissa.

 

Pidän tasavallan presidentin hiljakkoista matkaa Sotšiin ja Kiovaan merkittävänä. Se myötävaikutti neuvotteluyhteyksien avautumiseen. Sen lisäksi on muistettava, että tämäkin kriisi päättyy vielä joskus, vaikkei välttämättä kovin pian. Sen jälkeenkin Venäjä on Suomen naapurimaa ja meille tärkeä kumppani. Siksikin meidän on pidettävä yllä rakentavaa vuoropuhelua myös Venäjän kanssa myös nyt, kun on vaikea hetki.

 

Kotimaisessa keskustelussa on pyritty asettamaan pakotteet ja diplomatia vastakkain, vaihtoehdoiksi. Ajatus on erikoinen. Joskus kriisin ratkaisuun tarvitaan erilaisia keinoja, niin myös nyt.

 

On tärkeää, että ulkopolitiikan ratkaisuista pystytään puhumaan Suomessa avoimesti ja kriittisesti.

 

Teennäisen yksituumaisuuden aikaan ei ole paluuta. Jotta avoin keskustelu ei näyttäydy ulkopuolisten silmissä Suomen linjan horjumiselta, olisi keskustelun osallistujilta kuitenkin edellytettävä johdonmukaisuutta. Tämä on kesäkeskusteluissa tupannut välillä unohtumaan.

 

Kriisitilanteissa korostuu valtiojohdon yhtenäisen toiminnan merkitys. Uutena pääministerinä olen kiinnittänyt tähän erityistä huomiota. Linjaukset, kannanotot, matkalle lähdöt ja lähtemättä jättämiset on sovittu yhteistoiminnassa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken, kummankin toimivaltaa kunnioittaen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten perustuslakimme käytännössä toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa. Ulkoministeriöllä on tässä luonnollisesti keskeinen rooli.

 

3. Mitä johtopäätöksiä EU:n pitäisi vetää Ukrainan kriisistä?

 

Sitten johtopäätökset. Mitä johtopäätöksiä Ukrainan kriisistä pitäisi EU:n toiminnan kehittämisen ja Suomen EU-politiikan kannalta vetää?

 

Ette varmasti ylläty, kun kerron, että minulla on kolme alustavaa havaintoa: Ensinnäkin, EU:n yhteisen toiminnan vahvistamisen on välttämätöntä. Toiseksi, Suomen rakentava linja EU-politiikassa mahdollistaa kansallisten intressiemme ajamisen vaikeina hetkinä. Kolmanneksi, EU-jäsenyys ei estä kahdenvälistä ulkopolitiikkaa, vaan vahvistaa sen edellytyksiä.

 

Ensin, EU:n yhteisen toiminnan vahvistamisesta. Unionin piirissä on käytävä itsekriittinen tarkastelu siitä, miksi suuret jäsenmaat ottivat – tai joutuivat ottamaan – johtajuuden omiin käsiinsä kriisin kärjistyessä. Viikonvaihteen Eurooppa-neuvostossa valittavilla Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla tulee olemaan tässä työssä avainrooli. Uudet henkilöt voivat tuoda mukanaan myös uusia toimintatapoja.

 

Toiseksi, Suomen linjasta. On ollut ilahduttavaa huomata, että eurokriisin vaikeista hetkistä huolimatta Suomen käytännönläheistä ja rakentavaa EU-politiikkaa arvostetaan muissa jäsenmaissa ja EU-toimielimissä. Tämä on ollut meille tärkeää ja hyödyllistä pakotteiden valmistelun yhteydessä. Esimerkiksi raja-yhteistyöohjelmien jatkamiseen tarvitsimme aktiivista tukea sellaisilta jäsenmailta, joilla ei ollut asiassa omaa intressiä.

 

Kolmanneksi, kahdenvälisen ulkopolitiikan mahdollisuuksista. Suomessa asetetaan turhan usein vastakkain oma ulkopolitiikkamme ja toimiminen EU:n kautta. Todellisuus on tietysti monitahoisempi – kumpaakin reittiä tarvitaan. Meillä on, totta kai, omaa kahdenvälistä ulkopolitiikkaa. Mutta sen tulee tukea EU-politiikkaamme, samalla tapaa kuin EU-politiikkamme tukee kahdenvälisen ulkopolitiikkamme edellytyksiä. EU:n yhteinen toiminta paitsi vaatii jäsenmaiden yhteistä tahtoa, myös tarvitsee jäsenmaiden aloitteita.

 

III MAAILMA YMPÄRILLÄMME

 

Hyvät ystävät, te edustatte maailmalla mahtavaa maata. Suomi tulee pärjäämään; me teemme sen kovalla työllä. Sitä me teemme täällä kotikentällä, ja sitä me odotamme myös teiltä. Työnne on erittäin tärkeää. Muistakaa se joka ikinen päivä. Edustakaa Suomea jokaisessa tapaamisessa niin kuin se olisi uranne tärkein.

 

Näillä suurlähettiläspäivillä on puhuttu paljon Ukrainasta ja Venäjästä sekä muusta Euroopasta. Emme kuitenkaan saa unohtaa koko muuta maailmaa. Katseemme täytyy olla myös Yhdysvalloissa, Kiinassa ja muualla Aasiassa; Afrikassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa.

 

Erityisesti tässä taloustilanteessa on tärkeää, että hyödynnämme täysimääräisesti Team Finlandin mahdollisuuksia. Moniin vertaismaihin nähden olemme lähteneet tehostamaan ja järkiperäistämään toimintatapojamme takamatkalta, mutta työ etenee suunnitellusti ja edistymme nyt kovaa. Kuluneen vuoden aikana olemme keskittyneet erityisesti eri organisaatioiden työnjakoa ja palveluita koskeviin uudistuksiin. Nyt tulemme vaiheeseen, jossa työn tulokset näkyvät entistä selvemmin ulospäin, eli asiakkaille. Te olette Team Finlandin kasvot maailmalla; jokainen teistä on Suomen paikallinen ”flagship”. Jalkautukaa, näkykää, viekää viestiä Suomesta maailmaan.

 

Siihen maailmaan, joka on muuttunut ympärillämme nopeammin kuin kukaan meistä osasi odottaa.

 

Näemme ympärillämme paitsi monia dynaamisia ja positiivisia trendejä, myös sisäänpäin kääntyviä vastareaktioita globalisaatiokehitykseen, paluuta vanhoihin perinteisen turvallisuuden kysymyksiin ja sovittujen pelisääntöjen rikkomista. Tämä pakottaa myös meidät ajattelemaan omaa paikkaamme ja rooliamme, toimintatapojamme ja tavoitteitamme.

 

Vuonna 2008, ensimmäisessä edustustonpäällikköpäivillä ulkoministerinä pitämässäni puheessa totesin: Varmaa on vain se, että Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia: 080808 on 1) käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan.

 

Elämme muuttuneessa maailmassa, jossa kansainvälinen oikeus, liberaali demokratia ja vapaa markkinatalous on haastettu monilta suunnilta, myös omalla mantereellamme.

 

Meille tärkeiden demokraattisten, avoimien ja taloudellista hyvinvointia tuottavien arvojen rakentamiseksi ja puolustamiseksi on tehtävä hartiavoimin töitä. Ikuinen rauha ei ole koittanut, vaan sitä täytyy puolustaa joka päivä. Tätä työtä on tehtävä periaatteellisesti, mutta myös muita ääniä kuunnellen ja keskustellen.

 

 

Kun kokoomuksen puoluekokous päättyi viime sunnuntaina Lahdessa, auton nokka kääntyi kohti Mäntsälää. Jo silloin kahvikupin ääressä Antti Rinteen kanssa tuntui siltä, että saamme yhdessä aikaiseksi hallitusohjelman seuraaville yhdeksälle kuukaudelle.

Kun alkuun puhuimme hallitusneuvotteluista, paino oli sanalla mini. Taloudellisen tilanteen takia mini ei kuitenkaan riittänyt. Lopputulos oli vähintään semi. Suomi tarvitsi hallituksen ja ratkaisun ripeästi.

Hallitustunnustelijana halusin tuoda neuvotteluihin uuden tavan tehdä asioita. Keskeistä oli yhdessä tekeminen. Ratkaisuun tarvittiin kaikkien viiden puolueen yhtenäisyyttä. Halusin tuoda mukaan neuvotteluihin myös eduskuntaryhmien puheenjohtajat. He toimivat samalla suorina linkkeinä eduskuntaryhmiin. Ryhmiin, jotka antavat ohjelmalle oikeutuksen sekä hyväksynnän.

Varsinaiset neuvottelut aloitettiin alkuviikosta. Maanantaina kävimme läpi suuria teemoja. Illallistimme yhdessä ulkoministeriössä ja katsoimme välillä jalkapallon MM-kisoja. Todelliset keskustelut aloitimme tiistaina Königstedtin kartanossa Vantaalla ja jatkoimme keskiviikkona ja torstaina valtioneuvoston linnassa Helsingin keskustassa.

Itse neuvotteluissa keskeistä oli pitää kiinni Jyrki Kataisen hallituksen kehyksistä sekä rakennepoliittisista linjauksista. Lisäksi oli selvää, että kaikki järkevät talouskasvua virittävät toimet on käytävä läpi. Hallitusohjelmaan saatu kasvupaketti ei ole puoleiden toiveiden tynnyri. Se on paketti, joka on huolella valmisteltu ja analysoitu. Kasvupanostuksien jälkeenkin valtiovarainministeriö arvioi, että valtionvelka taittuu sovitusti kehyskauden aikana.

Esimerkiksi ostovoiman, kotimaisen kysynnän ja työllisyyden parantamiseksi ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkastukset kolmen alimman tuloluokan osalle vuonna 2015. Indeksijäädytys siirtyy vuodelle 2016. Tarkastukset kohdennettiin kolmeen alimpaan tuloluokkaan siksi, että niiden vaikutus ostovoimaan on pieni- ja keskituloisilla kaikkein suurin. Lapsiperheet saavat myös oman verovähennysjärjestelmän. Matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä parannetaan edustuskulujen verovähennysoikeuden palauttamisella. Windfall-verosta uskallettiin luopua, koska järjestelmä osoittautui toimimattomaksi.

Kaiken tämän ja muun voi tiivistää siihen, että työn eteen on nyt tehty merkittäviä kannusteita. Ei hallitusohjelmaa tarvitse ylenpalttisesti hehkuttaa. Eikä moittiakaan. Teimme sen, mikä oli pakko. Antti Rinne ehdotti, että nimeämme ohjelman uudeksi nousuksi. Näin tehtiin.

Semipaketti on siis valmis. Ministerivalinnat tehdään maanantaina. Hallitus nimitetään tiistaina, ja sen jälkeen pääsemme käsiksi tärkeimpään. Pääsemme töihin nostamaan Suomea uuteen nousuun.

 

Suomi lähtee uuteen nousuun vain työllä. Olen aiemmin sanonut, että valtion pitää luoda edellytyksiä ja puitteita kasvulle, mutta varsinainen kasvu lähtee suomalaisista työntekijöistä ja yrityksistä. Miten sitten saamme helpotettua yrittämistä ja miten saamme Suomeen lisää yrittäjiä?

Keskuskauppakamari julkaisi maanantaina raportin siitä, miten ylisääntely, raportin mukaan ”pykälämyrsky”, vaikeuttaa yritysten toimintaa. Raportissa tutkittiin yritysvaikutusten arvioinnin osuutta Suomessa viime vuonna annetuissa hallituksen esityksissä. Selvityksen mukaan lainsäädännön vaikutuksia yrityksiin selvitetään ennakolta niukasti niin Suomessa kuin EU-tasollakin. Raportista voi poimia esimerkkejä siitä, miten säännökset saattavat vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisen paljon kuormittuvat pienet yritykset, jossa samat ihmiset joutuvat hoitamaan kaiken raportoinnin.

Vaikka yritys olisi pieni, sen pyörittäminen vaatii säännöllisiä ilmoituksia ja raportteja. Puhumattakaa siitä, jos yritys aikoo investoida talouden kasvuun – pienikin fyysinen investointi vie lähes aina 2 – 5 vuotta luvitusprosesseissa. Lupajonossa seisoo investointeja miljardien arvosta.

Yrityksillämme ei yksinkertaisesti ole varaa pykälämyrskyn hoitamiseen: yrityksen raportointivelvoitteita on vähennettävä. Sen lisäksi tarpeellinen raportointi pitää saada mahdollisimman automaattiseksi. Tähän onkin tartuttu Nokian ex-johtaja Pekka Ala-Pietilän johdolla laaditun raportin pohjalta työskentelevässä ICT-2015-hankkeessa. Tälle työlle täytyy antaa riittävän voimakas tuki. Esimerkiksi palkka-, alv- ja tilinpäätösraportoinnin automatisoinnissa piilee arvioiden mukaan jopa miljardiluokan tehokkuussäästö. Vuoden 2015 hallitusohjelmaan tarvitaan myös kirjaus siitä, miten puramme byrokratiaa määrätietoisesti. Valtioneuvoston edellinen hanke vähentää hallinnollista taakkaa ei tuottanut odotettuja tuloksia.

Harkintaan olisi otettava myös se, miten lainsäädännön vaikutuksia yrityksille pystyttäisiin paremmin kartoittamaan etukäteen. Tätä työtä virtaviivaistaisi myös yhtenäinen valtioneuvosto. Nyt eri ministeriöt valmistelevat lakeja itsenäisesti eikä ole yhteistä koordinaatiota, jonka avulla voitaisiin arvioida eri säädösten yhteisvaikutusta.

Myös yrityksen perustamista olisi helpotettava: yliopistoissa vieraillessani olen kuullut hienoista palvelu- ja tuoteideoista, joita ei saada toteutettua sen takia, että yrityksen perustaminen on liian vaivalloista. Meillä on maailman huippua olevat koulut ja hyvä koulutustaso, joten meiltä syntyy ideoita, jotka pitää pystyä kaupallistamaan nopeasti. Doing Business 2014 -raportissa Suomi on yrityksen perustamisen helppoudessa sijalla 55, kun se on kokonaistuloksissa sijalla 12. Suomessa yrityksen perustaminen kestää 14 päivää, kun se esimerkiksi Virossa kestää 18 minuuttia ja Uudessa-Seelannissa alle päivän. Suomen pitäisi olla maailman helpoin maa perustaa yritys ja pyörittää sitä.

Tottakai tärkeää on myös se, että yrittämisen kokonaisverotusta pyritään keventämään pitkällä tähtäimellä. Erityisesti jakamattoman voiton verotusta on edelleen laskettava ja listaamattomien yritysten erityissääntöjen aiheuttamia kannustinloukkuja kasvuun ja pörssilistaukseen lievennettävä. Yrittäjän verotuksen tulonlähdejaosta tulisi luopua. Perintöveron poistosta on keskusteltu kiitettävästi viime päivinä. Blogini lukijat tietävätkin, että kannatan perintöverosta luopumista. Perintövero ei saisi missään nimessä vaikeuttaa sukupolvenvaihdoksia.

Suomen on uskallettava tehdä rohkea valinta työn verotuksen alentamiseksi kautta linjan niin, että työn teko kannattaa aina. Meidän on uskallettava tarttua esimerkiksi koeaikojen pidentämiseen ja määräaikaisten työsuhteiden vapauttamiseen – nämä ovat olleet osia muun muassa Ruotsissa ja Saksassa toteutetuista reformeista, joiden myötä kummassakin maassa työttömyys on nyt pienempää kuin ennen uudistuksia.

Kasvu ei tipahda taivaasta toivomalla. Sen teemme me. Suomalaiset työntekijät ja yritykset.

Suomen taloudessa on käynnissä kehitys, jossa veroaste ja julkisen sektorin osuus työllisyydestä nousevat samalla, kun työikäinen väestö vähenee ja talous ei kasva. Tämän kierteen korjaamiseen ei riitä toive, että vienti lähtisi suhdanteiden parantuessa vetämään.

Veroasteemme lähestyy maailman huippua, ja olemme menneet Ruotsin ohi tällä mittarilla. Ensi vuonna kokonaisveroaste on jo 46 prosenttia. ”Vanhojen EU-maiden”, eli EU-15:n keskiarvo on noin 39,5 prosenttia. Meillä verot painottuvat erityisen paljon työhön. Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin samoista tuloista maksetaan Ruotsissa.

Talouspolitiikan pitkän tähtäimen tavoitteena tulisi minusta olla verotuksen laskeminen eurooppalaiseen, vanhan 15 EU-maan, keskitasoon. Tätä arvioitaessa on huomioitava dynaamiset vaikutukset: verojen alennukset nostavat fiksusti kohdennettuna tuotantoa ja työllisyyttä, minkä kautta valtio saa osan veroalen hinnasta takaisin. Työn verotuksen alentaminen lisää työllisyyttä ja työtunteja. Keventäminen pitääkin keskittää niihin veroihin, jotka ovat kasvulle haitallisimpia, kuten ansiotulovero ja yhteisövero.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli alle 50 prosenttia vielä vuonna 2008. Tämä vastaa euromaiden keskiarvoa ja muun muassa Ruotsin tilannetta. Suomessa menosuhde kuitenkin kasvoi nopeasti talouskriisin aikana nykyiseen 58 prosenttiin. Kasvu on kriisin takia ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ongelmaksi asia muodostuu, jos tästä tulee pysyvä asiaintila.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen olisi pienenettävä takaisin noin 50 prosenttiin. Se vaatii niin kansantalouden kasvua kuin julkisen sektorin menojen sopeuttamista. Veroalesta seuraava talouskasvu ja työllisyysasteen nousu myös vähentäisivät tarvetta tulonsiirroille, mikä automaattisesti pienentää julkisen sektorin menoja. Pelkkinä leikkauksina nykyhetkessä julkisten menojen BKT-suhteen laskua ei voi tietenkään toteuttaa romuttamatta hyvinvointivaltiota. Maali pitää asettaa realistiselle aikavälille, esimerkiksi vuoteen 2020.

SAK:n Olli Koski totesi lauantain Helsingin Sanomissa aivan oikein ”vähemmän veroja tarkoittaa, että jostain pitää luopua”. Näinhän se on. Suuret säästöt voidaan kaivaa vain budjetin suurista pääluokista, kuten sosiaali- ja terveysministeriöstä. Relevantin kokoisia säästökohteita on myös muun muassa yritystuissa.

Tuottavuuden kehittäminen sote-uudistuksen, kilpailun lisäämisen, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden sekä digitalisoinnin myötä on tämän ja seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä. Mitä enemmän rakenneuudistuksia pystymme toteuttamaan, sitä vähemmän meillä on edessä valtion ja kuntien lakisääteisten tehtävien rajaamista. Kokonaan sitä ei voi kuitenkaan väistää.

Harva on ehkä huomannut, että tällä vuosituhannella olemme luoneet pelkästään kunnille pitkälti yli sata uutta tehtävää ja vuositasolla usealla miljardilla eurolla pakollisia lisämenoja. Kilpakumppanini Jan Vapaavuori mainitsi perjantaina Kokoomusnuorten puheenjohtajatentissä sitoutumisen siihen, ettei kunnille anneta yhtäkään uutta tehtävää muutamaan vuoteen. Tämä on erinomainen ajatus, jota kannatan. Paula Risikko taas nosti esiin neliönormit, joiden takia hoiva-alan yrittäjiä on joutunut jopa lopettamaan toimintansa. Esimerkkejä riittää. Loppujen lopuksi kaikki palautuu pääministerin käytössä oleviin välineisiin johtaa valtioneuvoston toimintaa sekä hallituspuolueiden yhteiseen tekemisen meininkiin.

Hallitus ja erityisesti uusi valtiovarainministeri Antti Rinne ovat puhuneet valtion taseen käyttämisestä talouskasvun tukemiseen. Hyvä näin. Valtion omaisuuden myynnistä saatavat tulot on käytettävä kestävällä ja talouskasvua pitkällä aikavälillä tukeviin tarkoituksiin. Kertaluonteinen elvytys myyntituloilla ei lämmitä pitkään.

Esittämäni pitkän tähtäimen tavoitteet – veroasteen lasku eurooppalaiselle tasolle ja julkisten menojen BKT-osuuden palauttaminen vuoden 2008 tilanteeseen – ovat kunnianhimoisia, jopa kovia. Kyseessä olisi miljardiluokkaa oleva talousohjelma. Miljardiluokkaa niin suomalaisten ihmisten ja yritysten käyttöön jäävien tulojen lisäyksessä kuin julkisten menojen säästötarpeissa.

Minusta kokoomuksen pitää asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Puheenjohtajalla on oltava näkemys ja ehdotuksia Suomen kehittämisestä, puolue päättää linjasta. Ilman pitkän tähtäimen tavoitteita politiikka taantuu hallinnoinniksi, juoksevien asioiden hoitamiseksi. Status quo ja saavutettujen etujen puolustaminen eivät kuitenkaan riitä Suomelle. Esittämäni talouspoliittisen vision avainluvut ovat mittakaavaltaan toteutettavissa, jos saamme riittävän mandaatin ja selkeän hallitusohjelman ensi vuoden eduskuntavaalien myötä.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja valitaan Lahden puoluekokouksessa 14.6. Siitä alkaa parin viikon urakka uuden hallituksen muodostamiseksi.

Jos minihallitusneuvottelut sujuvat nopeasti, uusi pääministeri edustaa ensi töikseen Suomea Eurooppa-neuvostossa 26.6. Asialistalla on silloin muun muassa komission puheenjohtajan valinta sekä tulevien vuosien ilmasto- ja energiapolitiikka.

Uudenkin hallituksen työtä ohjaa 2011 neuvoteltu hallitusohjelma, johon kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet. Sitä on kuitenkin hyvä täsmentää. Hallituksen pitää konkretisoida itselleen ja eduskunnalle, mitä loppuvaalikauden aikana on tarkoitus saada aikaan.

Kokoomuksen linja on selvä: hallitusohjelmasta, kehysriihen päätöksistä ja Kataisen hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta pidetään kiinni. Uuden hallituksen tärkein tehtävä on toteuttaa ja panna toimeen nämä päätökset. Politiikan, erityisesti talouspolitiikan, pitää olla vakaata ja ennustettavaa.

Euroopan taloudessa on alkanut näkyä rohkaisevia merkkejä. Huolimatta viimeisen kuukauden isoista investointiuutisista, Suomen talouskehitys on kuitenkin turhauttavan huonoa. Teollisuuden globaali rakennemuutos, talouskriisi ja oman kilpailukykymme suhteellinen heikkeneminen loivat yhdessä pirullisen ansan, josta emme ole vieläkään päässeet kokonaan irti. Erityisen vaikeaksi Suomen tilanteen tekee, että perinteiset vahvat alamme metsä- ja ict-teollisuus ovat olleet vaikeuksissa. Uuden hallituksen onkin keskityttävä talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseen.

Valtio tai julkinen sektori ylipäänsä ei luo suoraan talouskasvua, ainakaan kestävällä tavalla. Tärkeintä on rakentaa hyvä toimintaympäristö: Suomen on oltava kilpailukykyinen, julkisen talouden kestävässä kunnossa, talouspolitiikan ennustettavaa ja johdonmukaista. Osaamisen vahvistaminen, kilpailun vapauttaminen, lupakäytäntöjen helpottaminen, yritysten hallinnollisen taakan keventäminen, työn ja yrittämisen verotuksen keventäminen, maltillinen palkkakehitys ja työllistämisen kynnyksen madaltaminen ovat niitä elementtejä, joiden varaan voimme rakentaa Suomen uutta nousua.

Elvytyksestä puhuttaessa on syytä hahmottaa mittakaava. Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna 193,4 miljardia euroa. Valtion budjetti tälle vuodelle on 54,6 miljardia euroa, mihin sisältyy 7,1 miljardia lainanottoa. Hallitus päätti kehysriihessä kahdelle vuodelle jakautuvasta 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta, joka perustuu valtion omaisuuden myynnistä saataviin tuloihin. Niitä käytetään muun muassa Tekesin toimintaan. Hyvin rakennetulla paketilla voi vipuvaikutuksineen olla hetkellistä merkitystä talouskasvun tukemisessa. Ihmeitä sillä ei kuitenkaan saada aikaan tai muuteta talouden isoa kuvaa.

SDP:n suunnalta on viime viikkoina 1) esitetty kritiikkiä valtionyhtiöiden myyntiä kohtaan 2) ehdotettu puolen miljardin suuruista ylimääräistä työllisyyspakettia ja 3) toivottu lisärahaa muun muassa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Tämä linja tarkoittaisi valtiontalouden kannalta siis vähemmän tuloja ja enemmän menoja.

Suomen julkisen talouden uskottavuuden puolustaminen on tavoite, johon toivottavasti kaikki hallituspuolueet sitoutuvat jatkossakin.

Olen itse valmis keskustelemaan avoimesti erilaisista vaihtoehdoista talouskasvun ja työllisyyden kohentamiseksi kestävästi, velkaantumista kiihdyttämättä. Perinteinen elvyttäminen itsensä vuoksi ei ole tässä taloustilanteessa mahdollista. Jos uudessa hallituksessa on valmiutta siirtää budjettikehyksen sisällä menoja tai muuttaa veroja aidosti ja kestävästi talouskasvua tukevaan suuntaan, se ei varmasti jää Kokoomuksesta kiinni.