Taas huomattiin, miten typerää on, että Euroopan parlamentin täysistunnot järjestetään Strasbourgissa. Muulloinhan olemme Brysselissä. Brysselissä olikin tänään kaikki poliittinen säpinä: siellä järjestettiin EU:n ja USA:n johtajien huippukokous. Me mepit hääräsimme Strasbourgissa, mahdollisimman kaukana kaikesta toiminnasta. Ehkä muutamat EU-johtajat olivat tästä tyytyväisiä…
Kahden toimipaikan politiikka maksaa vuosittain 209 miljoonaa euroa. Siihen hintaan ei lasketa meppien, avustajien, virkamiesten, komissaarien, lobbareiden ja toimittajien matka- tai aikakustannuksia.
Oli miten oli, EU:n ja USA:n huippukokous näytti menneen hyvin. Katsoin lehdistötilaisuutta CNN:ltä ja luin tietotoimistojen raportteja netistä. Perusviesti oli myönteinen. Kyse ei varmaankaan ollut historiallisesta muutoksesta (näinhän Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Junckerkin totesi), mutta suhteiden lämpenemisestä kuitenkin.
Yksikään Yhdysvaltain presidentti ei ole aiemmin korostanut EU:n merkitystä näin vahvasti. Yksikään Yhdysvaltain presidentti ei ole järjestänyt ensimmäistä virallista vierailuaan Brysseliin. Omassa puheenvuorossaan Bush korosti EU:n ja USA:n suhteiden tärkeyttä. Hän halusi, että ”EU onnistuu”.
Lehdistötilaisuudessa eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset toimittajat saivat kukin kysyä kaksi kysymystä. Eurooppalaisten puolelta kysyjinä oli kaksi tuttua toimittajaa: European Voicen Dana Spinant ja Suddeutsche Zeitungin Christian Wernicke. Pieni maailma. Dana on sitäpaitsi vanhoja bryggeläisiä. Bushin vastaus hänen kysymykseensä Iranista muodostunee melkoiseksi klassikoksi. Bush totesi, että kaikki väitteet, joiden mukaan USA valmistelee hyökkäystä Iraniin, ovat ”naurettavia”. Perään hän lisäsi, että ”kaikki vaihtoehdot ovat kuitenkin pöydällä”.
Symbolisesti tapaaminen oli tärkeä. Dialogia kävivät USA ja EU, eivät yksittäiset EU-johtajat ja USA. Viesti oli selkeä: parempi toimia yhdessä. Toki näytti vähän hassulta, että lehdistötilaisuudessa olivat EU:n puolelta Juncker (puheenjohtajamaa), Barroso (komission puheenjohtaja) ja Solana (korkea edustaja). Näistä viimeinen ei sanonut sanaakaan.
Bushin näkökulmasta oli varmaan myös hupaisaa seurata, miten 11 EU-johtajaa pitivät ensin kolmen minuutin puheenvuorot ja sen jälkeen loput saivat minuutin kommenttipuheenvurot. Olen aiemmin ollut tämäntyyppisissä kokouksissa ottamassa muistiinpanoja. Muistin menneeni sekaisin. Ilman nimiluetteloa en olisi tiennyt, kuka puhui milloinkin. Miltäköhän Bushista tuntui?
