Viikonlopun ylivoimaisesti tärkein tapahtuma oli, että Oliverin kolme ensimmäistä hammasta näkivät päivänvalon lähes yhtä aikaa. Huuto oli sen mukainen. Toivon, että poika ei saa isänsä legoja.
Lauantaina olin pitkästä aikaa Wilton Parkin seminaarissa Englannissa. Aiheena oli Britannia ja EU:n perustuslaki. Paikalla noin 40 eri EU-alojen vaikuttajaa: brittien virkamieskoneiston kerma, ml. Tony Blairin lähimmät avustajat; toimittajia (Financial Times, Guardian, Times, Economist, BBC); EU-virkamiehiä; professoreita; think-tank tutkijoita ja yksi meppi.
Kun oli viikon istunut valiokuntakokouksissa, teki hyvää päästä vähän pohtimaan EU:n syntyjä syviä. Seminaarin pääkysymys oli oikeastaan mitä tapahtuu, jos britit äänestävät perustuslakia vastaan kansanäänestyksessä.
Pohdimme eri skenaarioita. Charles Grant, arvostetun CER -think-tankin johtaja, oli laatinut paperin, jossa oli kymmenen eri vaihtoehtoa. Kaikkea sekavan joustavuusjärjestelmän ja ”ei tapahdu mitään” -skenaarion väliltä. Enemmistön teesi oli, että Britannia ei oikeastaan äänestä perustuslaista, vaan EU-jäsenyydestään.
On vaikea kuvitella, että perustuslaki ei astuisi voimaan, vaikka britit äänestäisivät vastaan. Juna kulkee ilman brittejä. Sen pitää myös olla perusviesti kansanäänestyskampanjassa. Puolueilla on kolme eri kantaa: Työväenpuolue ja Liberaalidemokraatit tukevat perustuslakia; konservatiivit vastustavat sitä, mutta haluavat, että Britannia pysyy EU:ssa; Britannian Itsenäisyyspuolue haluaa eron koko EU:sta.
Konservatiiveilla on oikeastaan kaikista mukavin asema. Mielestäni olisi taktisesti fiksua ajaa konservatiivit nurkkaan ja pakottaa heidät samoille linjoille Britannian Itsenäisyyspuolueen kanssa. Silloin huomattaisiin, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: olla EU:n jäsen tai olla sen ulkopuolella. Jos vastakkainasettelu esitetään tällä tavalla, niin britit saattavat hyvinkin äänestää loppujen lopuksi uuden sopimuksen puolesta.
Seminaarissa pohdittiin myös vanhaa väikkäriaihettani, eli ydin-Eurooppaa. Seminaarin ranskalaiset ja saksalaiset edustajat liputtivat sen puolesta. Muut vastustivat. Korostin, että Saksan ja Ranskan johtama ydin-Eurooppa ei välttämättä veisi integraatiota eteenpäin. Ehkä päinvastoin. Totesin myös, että EU:ssa on aina ollut erilaisia ydinmuodostelmia, mm. Schengen, euro ja puolustus. Jos näissä on mukana, niin on ytimessä.
Oma arvioni on, että integraatio jatkaa syvenemistään, ja järjestelmän joustavuus lisääntyy. Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea yhdessä. On sitten jäsenmaasta itsestään kiinni, haluaako se eristää itsensä päätöksenteosta. Unionissa kun ei satu olemaan pöytiintarjoilua.
Pitkällä aikavälillä kaikki maat tulevat kuitenkin mukaan yhteistyöhön. Hinta ulkopuolelle jäämisestä on liian korkea. Tämä sama perusfilosofia toi britit aikanaan mukaan unioniin. Samasta syystä uskon, että britit tulevat jossain vaiheessa myös mukaan euroon. Se olisi hyväksi koko Euroopalle, ei vähiten Suomelle. Mitä enemmän samanhenkisiä maita on mukana eurossa, sen parempi meille.
