Ilman avustajia yksikään meppi ei tulisi toimeen. Tai ehkä hän tulisi, mutta aikaansaannosten taso ei päätä huimaisi.
Jokaisen mepin takana on siis yksi tai useampi avustaja. Suurin osa tekee pitkää päivää. Töihin tullaan heti kahdeksan jälkeen. Kotiin lähdetään vasta myöhään illalla. Kotona käydään vielä läpi sähköpostia tai hoidetaan muita rästihommia, joita yli-innokas (tai laiska meppi) haluaa hoidettavan.
Kaikilla mepeillä on omat kriteerinsä, jolla avustajan valitsee. Omalta osaltani olen panostanut itseäni fiksumpiin avustajiin. Henkilöihin, jotka haastavat, joilla on mielipiteitä, jotka osaavat asiansa, ja joiden kanssa on todella kiva tehdä työtä. He ovat enemmän kavereita, kuin työkavereita.
Muista onnistumisista en tiedä, mutta avustajavalintojen suhteen olen mielestäni onnistunut erinomaisesti. Myös muilla Kokoomusmepeillä ovat valinnat osuneet nappiin. Henki on hyvä.
Olen myös sitä mieltä, että avustajan pitää olla ”nuori ja nälkäinen”, vaikka ei kokemuskaan pahitteeksi ole. Meppiavustaja on vain ponnahduslauta eteenpäin. Olen esimerkiksi erittäin onnellinen siitä, että Kai Mykkänen siirtyi Sammolle ”pankkiiriksi” ja Juho Romakkaniemi Jyrki Kataisen avustajaksi.
Tänään kotisivujen ”avustaja”-kohta tuotiin ajantasalle. Sieltä löydät uudet kuvat meidän toimiston tähdistä.
Lauri Tierala, Heli Lehtonen ja Tero Luoma hääräävät kanssani Brysselin päässä. Elina Karjalainen hoitaa meidän kaikkien Kokoomusmeppien hommia Suomessa.
Kaikilla on omat vastuualueensa. Homma toimii ja työ maistuu. Meppi saa usein ”gloorian”, mutta suuri osa siitä kuuluu yleensä avustajille. Näin ainakin meidän huushollissa.