Sunnuntai-aamu. Aikaa kirjoittaa muutama kursorinen havainto Lähi-idän matkalta. Osallistuin siis Tasavallan Presidentin viralliselle vierailulle Jordaniaan, Israeliin ja miehitetylle palestiinalaisalueelle.

Matka oli mielestäni erittäin onnistunut. Saimme roppakaupalla ajankohtaista tietoa alueen tilanteesta. Käytän sitä hyväkseni ensi viikon puhelinkierroksella ja kahdeksan päivän kuluttua EU-ulkoministerikokouksessa Luxembourgissa. Samalla saimme omia viestejämme läpi.

Seuraavassa kymmenen pointtia matkan varrelta:

1. TAPAAMISET. Matkan aikana meillä oli Tasavallan Presidentin kanssa mahdollisuus tavata kolmen kohteemme koko poliittinen johto: Jordanian kuningas, pääministeri, ulkoministeri ja parlamentaarikkoja. Israelin presidentti, pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri, parlamentaarikkoja ja pääneuvottelija. Palestiinalaisalueen presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja pääneuvottelija.

Virallisen ohjelman lisäksi minulla oli tukku erillisiä tapaamisia YK-edustajien, akateemikkojen, toimittajien, ihmisoikeustaistelijoiden ja muiden toimijoiden kanssa. Nautin erityisesti ”pyöreän pöydän” keskusteluista Jordaniassa ja Israelissa, sekä ihmisoikeusaktivistien tapaamisesta Gazassa. Vierailu Gazaan kruunasi matkan. Bonuksena tapasin vielä Ranskan ja Espanjan kollegani, jotka kiersivät samoja paikkoja samaan aikaan.

Valmistaudun tapaamisiin yleensä perinteisen kaavan mukaisesti. Tiimi, siis ulkoministeriön porukka Helsingissä ja kohdemaassa, valmistelee taustakansion. Se sisältää matkakohteen tausta- ja kärkimuistiot. Kansion valmistelu on työlästä ja olen siitä aina kiitollinen. Ennen matkaa pidämme taustabriiffin, jossa käymme läpi peruskuviot. Ennen varsinaisia tapaamisia otan itselleni muistiinpanot ”mustaan vihkooni”. Siihen kirjaan keskeiset viestit ja kysymykset. Tapaamisin ei kannata mennä jos niihin ei ole valmistautunut, jos ei ole tavoitteita.

2. YLEISKUVA. Matkan ajankohta ei olisi voinut olla parempi. Israelin ja palestiinalaisalueen johtajat palasivat neuvottelupöydän ääreen syyskuun alussa. Keskustelukierroksia oli kaksi. Ne keskeytettiin, koska siirtokuntien rakentamista rajoittanut moratorio loppui. Vielä ei tiedetä mitä Israel aikoo asialle tehdä. Arabiliitto antoi lokakuun alussa keskustelujen jatkamiselle 30 päivää lisähappea, ja kokoontuu taas kuukauden päästä arviomaan tilannetta. Kukaan ei tiedä, miten tilanne nyt kehittyy.

Lähi-idän rauhanprosessi etenee tällä hetkellä kahdella raiteella. On julkinen keskustelu, jossa osapuolet esittävät ehtoja ja vaatimuksia. Sitten on olemassa varsinaiset neuvottelut, joissa tosissaan keskustellaan eri vaihtoehdoista. Jälkimmäinen tapahtuu visusti piilossa julkisuudelta, luottamuksellisesti.

Palasin kotiin pieni toivonkipinä mukanani. Ja se ei todellakaan johtunut julkisesta keskustelusta, joka on päivä päivältä tiukentunut. Toivon neuvottelujen etenevän, koska olen tavannut Israelin ja palestiinalaisten poliittisen johdon, ja osapuolten pääneuvottelijat. Minun on pakko uskoa siihen, että on olemassa joku laajempi suunnitelma ja poliittinen tahto toteuttaa se. Tässä ammatissa ei voi olla pessimistinen kyynikko.

Poliittinen prosessi etenee hitaasti…ja epävarmasti, mutta etenee kuitenkin. Alueen mielipidemittausten mukaan selvä enemmistö haluaa rauhansopimuksen, mutta selvä vähemmistö uskoo sen toteutuvan. Rauhanneuvottelujen ohella alueen talouskasvu on rohkaiseva. Länsirannan talouden ennakoidaan kasvavan tänä vuonna 7-8 prosenttia! Toki talouskasvu perustuu pitkälti kansainväliseen avustukseen, mutta suunta on ainakin oikea.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja palestiinalaisalueiden presidentti Mahmud Abbas ovat tällä hetkellä tavattoman sisäpoliittisen paineen alla. Kansainvälinen painekaan ei ole ihan pieni. Meidän tehtävänä on tukea molempia osapuolia, ja Yhdysvaltain pyrkimyksiä, rauhanprosessissa. On tärkeää, että osapuolet pysyvät neuvottelupöydässä ja että suora keskusteluyhteys säilyy. Tuloksiakin pitäisi saavuttaa, mahdollisimman nopeasti.

3. JORDANIA. Olin ensimmäistä kertaa Jordaniassa. Hieno maa! Jordanialla on keskeinen asema Lähi-idän rauhanprosessissa. Edesmennyt kuningas Hussein solmi rauhansopimuksen Israelin kanssa vuonna 1994. Se on pitänyt. Nykyinen kuningas Abdullah II jatkaa isänsä perinnettä.

Jordania on maltillinen maa, jonka panosta arvostetaan. Usein unohdetaan, että se ei ole pelkkä rauhanvälittäjä vaan että se on tavallaan myös rauhanneuvottelujen osapuoli. Ei vähintään siksi, että Jordanian väestöstä noin 60 prosenttia on palestiinalaista alkuperää. Maa on onnistunut pakolaispolitiikassaan paremmin kuin moni muu.

Kuriositeettina todettakoon, että sain kunnian istua Jordanian pääministerin, ulkoministerin ja prinssi Ghazin seurassa virallisella illallisella. Pääsimme erinomaisesti juttuun, koska olemme kaikki opiskelleet sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa lähes samoihin aikoihin. Ikävä vain, että illallistarjoilu oli niin tehokasta, että illallinen kesti tällä kertaa puheineen vain vähän yli tunnin.

4. ISRAEL. Israelin näkökulmasta alueellinen tilanne on vaikea. Alueellisista epävarmuustekijöistä ei ole puutetta: Iranin ydinohjelma, Iranin vaikutus Hizbollahiin ja Hamasiin, umpikuja Syyria-neuvotteluissa, Libanonin jännittynyt tilanne, Gaza, mahdollinen vallanvaihdos Egyptissa ja tietenkin rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa. Näistä viimeisimpään Israel voi vaikuttaa suoraan. Siksi uskonkin, että pääministeri Netanjahu tekee kaikkensa, jotta prosessi etenisi.

Sisäpoliittinen tilanne on myös vaikea. Israelissa on koalitiohallitus, joka asettaa omat haasteensa. Ulkoministeri Liebermanilla on tunnetusti tiukka linja rauhanneuvottelujen suhteen, joskin mielestäni ei niin tiukka kuin julkisuudessa usein annetaan ymmärtää. Pääoppositiopuolue Kadima tukee rauhanprosessia, mutta sekin tähyää jo seuraavia vaaleja vaikka niihin on matkaa. Israelissa on niitä, jotka tosissaan hakevat ratkaisua ja niitä, jotka eivät rauhaa halua.

Matkamme aikana päämisteri Netanjahu vaati palestiinalaisia tunnustamaan Israelin juutalaisena valtiona. Palestiinalaiset kieltäytyivät heti ja totesivat, että kahden valtion malli (Israel ja Palestiina) tuntuvat tällaisten vaatimusten valossa entistä etäisemmältä. Tämä on osa yllä mainitsemaani julkista keskustelua. Luottamuksellisissa neuvotteluissa keskitytään myös muihin aiheisiin.

5. PALESTIINALAISALUEET.Saimme entistä paremman kokonaiskuvan palestiinalaisalueiden tilanteesta, koska Tasavallan Presidentti vieraili Länsirannalla ja minä Gazassa. Tapasin vielä erikseen presidentti Abbasin. Tilanne on äärimmäisen tiukka. Abbasiin kohdistuva sisäpoliittinen paine on kova. Sen lisäksi Hamasin ja Fatahin välit ovat jännittyneet.

Käytävilllä puhutaan jo eräänlaisistä perääntymisvaihtoehdoista, muun muassa siitä, että palestiinalaiset haluaisivat Palestiinan valtion tunnustamista YK:ssa. Mielestäni tässä vaiheessa olisi kaikille osapuolille hyödyllisintä jatkaa rauhanneuvotteluja, joiden lopputuloksena syntyisi kaksi itsenäistä valtiota: Israel ja Palestiina. Puheet kaikesta muusta vievät huomion toisaalle.

On myös tärkeää, että Fatah ja Hamas pääsevät yhteisymmärrykseen palestiinalaisten tulevaisuudesta. Rauhaa tai palestiinalaisvaltiota ei synny ilman molempien myötävaikutusta.

6. EU:N ROOLI. Euroopan unionilla tulee tietenkin olla keskeinen rooli rauhanprosessissa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkia lusikoita ei pidä tunkea juuri tähän soppaan. Yhdysvallat johtaa neuvotteluja. Meidän tehtävänä on tukea tätä poliittista prosessia. Talouspuolella voimme vaikuttaa enemmän. Monissa keskusteluissa toivottiin, että EU vaikuttaisi nimenomaan ruohonjuuritasolla. Tähän kannattaa panostaa.

Tämä ei tarkoita, että EU olisi paitsiossa. Päinvastoin. EU:n tuki Yhdysvalloille, palestiinalaisille ja Israelille on tärkeää. Esimerkiksi Catherine Ahston on tehnyt erinomaista työtä taustalla. Tästä sain hyvät todisteet myös matkankin aikana, enkä vain siksi että keskustelin Cathyn kanssa kahdesti. Eri tahot viestittivät Ashtonin tärkeästä roolista.

7. AIHEET. Rauhanprosessin aiheet eivät ole pahemmin muuttuneet. Loppustatuksen kysymykset ovat edelleen: rajat, turvallisuus, pakolaiset, vesi ja Jerusalem. Näiden ympärillä on tietenkin tärkeitä kysymyksiä, kuten esimerkiksi siirtokunnat. Paljon puhutaan myös rauhansopimuksen luonteesta. Onko se lopullinen vai väliaikainen? Mikä on sen sitovuuden aste.

8. ALUEELLINEN TASAPAINO. Vaikka huomio nyt on Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluissa, on pidettävä mielessä, että Israelilla ei ole rauhansopimusta myöskään Syyrian eikä Libanonin kanssa. Jos alueelle halutaan pysyvä rauhantila ja sellaista vakautta, jonka varaan tavalliset ihmiset voivat rakentaa elämäänsä, tarvitaan rauha myös näiden maiden välille. Libanonin sisäinen tilanne on huolestuttavan kireä eikä Iranin presidentin vierailu siellä ollut hengeltään rauhaa rakentava. On todella valitettavaa, että alueella on tahoja, jotka pönkittävät omaa asemaansa siitä välittämättä, että samalla tavallisten ihmisten elämän epävarmuus kasvaa. Ylipäätään alueella on paljon liikkuvia osia juuri nyt: Turkki asemoi itseään uudella tavalla, Egyptissä on valta vaihtumassa jne.

9. GAZA. Gazan matka oli silmiä avaava kokemus. En ole koskaan nähnyt vastaavaa tilannetta: sodan tuhot ovat edelleen näkyvissä, alue on ahdas ja ihmisten elinpiiri myös henkisesti keinotekoisesti kavennettu. Toisaalta olen harvoin nähnyt niin paljon optimismia ja uskoa tulevaisuuteen kuin koulukäynneilläni. Annoin samat viestit kuin ennenkin. Tavoitteenamme on saarron loppuminen. Erityisesti rakennusmateriaaleja tarvitaan kipeästi. Vienti Gazasta on nyt tärkeää, jotta talouden rattaat lähtisivät pyörimään. Tilanne on monella tapaa kestämätön.

10. KYSYMYKSIÄ. Tämänkaltaiselta matkalta jää tietenkin käteen tukku vastaamattomia kysymyksiä. Miten kauan rauhanneuvottelut jatkuvat? Saadaanko pysyvä rauha aikaiseksi? Mitkä ovat ne periaatteet, joilla rauha syntyy? Löytyykö tarpeeksi poliittista tahtoa, rohkeutta, malttia ja kompromissivalmiutta kaikilta osapuolilta? Järjestetäänkö rauhansopimuksesta kansanäänestys? Mitä voivat ulkopuoliset tehdä tällaisessa pitkittyneessä konfliktissa, jossa ratkaisua on yritetty useita kertoja eri kokoonpanoilla?

Kysymysten lisäksi matka kuitenkin herätti päättäväisyyden tunteen: kansainvälisen yhteisön on uskottava, että rauha on mahdollinen, ja toimittava sen mukaisesti.

Kommentit ja huomiot tervetulleita. Maltti on valttia. Mitä mieltä?

(Kuvat: Juhani Kandell)